Oksan hyllyltä

Lukupinossani on ollut tänä kesänä YA-kirjallisuutta enemmän kuin pitkiin aikoihin, ja syynä tähän on tietenkin superkiva YA-lukuhaaste , joka jatkuu vielä syyskuun loppuun asti. Oma YA-tietämykseni on kovin hataralla pohjalla, sillä en seuraa ko. genren tapahtumia oikeastaan yhtään, joten uutuuskirjatkin bongaan yleensä toisista blogeista tai vaikkapa Instagramin kuvavirrasta. J. S. Meresmaan Dodo (Myllylahti, 2020) kuitenkin kiinnitti huomioni jo kevään katalogissa, silllä se edustaa raikasta, uudehkoa säeromaania. Tähän asti olen tullut lukeneeksi vain pari säeromaania (Sarah Crossanin Yksi ja Elizabeth Acevedon Runoilija X ), joista molemmista olen ollut tosi innoissani. Niinpä oli älyttömän kiinnostavaa huomata, että kotimaistakin säeromaania alkaa tulla tarjolle. Kauniskantinen Dodo oli siis eräs niistä kirjoista, jotka heti päätin lukea YA-haasteeseen. Dodon päähenkilönä on Iina, joka haaveilee numeroiden nostamisesta lukioon päästääkseen. Olosuhteet vain ovat hitusen haastav...

J. S. Meresmaan Lintuhäkin muotoinen soittorasia (Osuuskumma, 2019) oli kuluneen viikon yllättävä ja mieluisa kirjallinen tuttavuus. Pieni e-kirja saapui sähköpostiini kustantajan saatesanoilla varustettuna: "Unenomaiset pikkutarinat lumoavat lukijan [...] sisältää 24 pientä tarinaa, joita voi nautiskella rauhassa silloin tällöin tai ahmia kaikki kerralla" . Unenomaisuus herätti mielenkiintoni, mutta toisaalta innostun harvoin novelleista, joten olin hieman epäileväinen sen suhteen, miten kirja mahtaisi osua lukumakuuni. Onneksi kuitenkin kokeilin kirjaa, sillä sehän oli huikean hyvää luettavaa. Olin valmistautumassa tenttiin ja kaipasin "jotain muuta", joka irrottaisi ajatukseni tenttikirjoista muttei silti vaatisi tolkuttoman pitkää keskittymistä. Niinpä lyhyet, sivun mittaiset tarinanalut, -loput tai -keskikohdat - tulkinta lienee lukijan käsissä - toimivat erinomaisina minihyppyinä muihin maailmoihin. "Minunlaisiani ei ole monta. Meitä, jotka näkevät....

Heinäkuu oli minulle hyvä lukukuukausi (luin 20! kirjaa, olkoonkin että niistä 5 oli sarjakuvia, muutama nopsalukuinen nuortenkirja ja tietysti dekkareita - mihinkään kovin syvälliseen en jaksanut kuumina kesäpäivinä paneutua), mutta hellekelit verottivat kirjoitteluinnostusta. Bloggausjonossani onkin nyt 12 kirjaa, ja päätin alkaa lyhentämään jonoa lyhytarvioilla. Otetaanpa aluksi scifiä ja fantasiaa eli Madelaine L'Englen Hyppy ajassa (WSOY, 2018/1962) ja J. S. Meresmaan Mifongin perintö (Karisto, 2012). Madelaine L'Englen nuorille suunnattu scifi-kirja Hyppy ajassa julkaistiin alkukielellä vuonna 1962, ja tänä vuonna siitä on ilmestynyt mm. Oprah Winfreyn tähdittämä elokuvaversio . Näyttävä leffakansi sai minutkin kiinnostumaan kirjasta (josta en siis ollut koskaan aiemmin kuullut halaistua sanaa, vaikka kirja on takakannen mukaan klassikko), ja olin myös utelias, miten noin 60 vuotta sitten julkaistu nuorten avaruusseikkailu minulle toimisi. Kirjassa neljä am...

Vaihtoehtohistoriaa? Steampunkia? J. S. Meresmaan pienoisromaanin takakannessa oli sanoja, joihin en useinkaan törmää lukemieni kirjojen luokitteluissa. Oudot luokittelut ovat minulle joskus pieni mörkö, sillä nolottavasti en ole kovin hanakka kokeileman uusia juttuja kirjallisuudessa. Pelkään joutuvani erikoisen, uuden genren eteen, josta en "tajua oikeita asioita". Pitäisikö esimerkiksi vaihtoehtohistoriaa lukiessa tuntea ensin se todellinen historia hyvin? Mitä ihmettä tiedän 1900-luvun Tampereen tapahtumista? Öö-ö, enpä yhtään mitään. No, siitä huolimatta nappasin kirjan lainauskoriini, sillä Meresmaan Mifonki-sarja on kiinnostanut minua pidemmän aikaa ja lyhyt Naakkamestari (Robustos, 2016) sai toimia johdattimena Meresmaan kirjoitustyyliin. "Koko päivän mietin, mihin, mihin naakan ruumis oli kadonnut. Kun viilasin raateja, hioin kulmia ja leimasin täysinäisiin laatikoihin päivämääriä, keräsin samalla rohkeutta ottaa puheeksi uutisjuttu, jonka Paavo Lundan o...