Outi Pakkanen: Kissa kuussa

Outi Pakkasen juhannusviikonloppuun sijoittuva Kissa kuussa (Otava, 1990) päätyi lukupinooni alkukesän kyläilypaikan kirjahyllystä. En ole aiemmin lukenut Pakkasen kirjoja, mutta blogijutuista minulle on syntynyt mielikuva, että hänen dekkarinsa ovat kovasti ihmissuhdevetoisia, ja varsinainen dekkarijuoni saattaa jäädä sivuosaan. Tämä luennehdinta sopii hienosti myös Kissa kuussa -tapaukseen. Jos kaipaat kivaa kesäluettavaa, lue ihmeessä Kissa kuussa, mutta varsinaisia rikostarinoita etsivien kannattaa suunnata muualle.

"Mikä piru tuohon mieheen on mennyt? Seija manaili itsekseen yrittäen kaikin voimin säilyttää tyynen ulkokuorensa. Heikki oli lihonut ja ruvennut kittaamaan kaljaa ja flirttailee epämääräisten pikkunaikkosten kanssa, enkä minä ole aikaisemmin huomannut mitään. Hän ajatteli etäisesti, että ehkä huomaamatta oli jäänyt tärkeämpiäkin asioita, mutta lykkäsi ajatuksen saman tien mielestään. Heikki eli omaa elämäänsä, ja hän omaansa, niinhän he olivat sopineet - ainakin sanattomasti."

Kirjan tapahtumapaikkana on Porvoon lähistöllä sijaitseva kesäpaikka, jonne putiikinpitäjä Marja on kutsunut sukulaisia ja ystäviä juhlistamaan juhannusta. Joukkoon mahtuu myös muutamia yllätysvieras, ja erityisesti nuori ja säpäkkä Paula aiheuttaa hämmennystä. Juhannusaaton ohjelmaan kuuluu kuohuviiniä, maittavia tarjoiluja (itse asiassa kaikki kirjat osat on nimetty niiden mukaan: alkuun smetanasilliä ja uusia perunoita, lopuksi viimeinen malja) ja kokon polttoa. Kissa kuussa etenee jouhevasti jussia juhlien ja vierasjoukon keskinäisiä suhteita vatvoen. On parisuhdekuvioita ja sukulaisten keskinäisiä kaunoja, ja viimein tapahtuu myös murha, joten kirjaa voi juuri ja juuri tituleerata dekkariksi. 

Kissa kuussa ilmestyi vuonna 1990, mutta luin siitä vuonna 2004 ilmestyneen neljännen painoksen. Mitä ilmeisimmin höttöisen kevyellä juhannusmurhalla on omat ystävänsä, enkä oikeastaan ihmettele sitä. Minusta on mukavaa lukea kesällä kesään sijoittuvia kirjoja, ja Kissa kuussa onnistuu välittämään supisuomalaista juhannustunnelmaa oikein mainiosti. Rikosjuoni sen sijaan on ohuttakin ohkaisempi, mutta jos tähän ei takerru, Kissa kuussa tarjoaa hupaisaa ajankulua. Hieman tosin hämmästelen sitä, miksi kannessa lukee "Anna Laine -dekkari". Annan osuus tämän murhan selvittelyssä on niin pieni, että hän jää jopa sivuhenkilönä kovin epämääräiseksi taustahahmoksi.

Goodreadsiin Kissa kuussa saa minulta kaksi tähteä. Kirja saattaa silti päätyä jatkossa kesäkirjojen suosituslistalleni, sen verran kesäinen fiilis sen sivuilta välittyi.


Goodreads: 2 tähteä
Mistä kirja minulle? Valitsin kirjan lukuun kyläilypaikan kirjahyllystä.
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Amman kirjablogiSallan lukupäiväkirja
Kirjan tietoja:
Outi Pakkanen: Kissa kuussa
Otava, 1990
271 sivua

Kommentit

  1. Olen lukenut muutaman Pakkasen dekkarin. Tykkään Anna Lainesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tämä oli ensimmäinen Pakkasen dekkari. Luulen, että näitä ehkä pitäisikin lukea useampi, niin pääsisi paremmin kiinni vakiohahmoihin ja uusiin tuttavuuksiin. Anna Laine vaikutti kyllä ihan kivalta tyypiltä, hän vaan olisi saanut olla esillä hieman enemmän. :)

      Poista
  2. Minua on alkanut entistä enemmän kiinnostaa tällainen leppoisa jännitys, ja nautin kun luin tämän kirjan juuri kesäkuussa juhannuksen alla. Täydellinen kesäinen nautiskelukirja.

    Tuo on kyllä erikoinen ratkaisu, että joku mainosgraafikko sattuu olemaan aina paikalla, kun joku murhataan... Johan luulisi tulevan traumoja tuollaisesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäsit tästä! Juhannukseen tämä sopii erinomaisesti. :) Dekkareihin aina mahtuu näitä sopivia sattumia... ilman niitä moni juonenkulku tyrehtyisi alkuunsa. :D

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.