Anna-Liisa Ahokumpu: Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa

Sain Anna-Liisa Ahokummun esikoiskirjan Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa (Gummerus, 2018) yllätyspakettina kustantajalta joulun alla. Ohut kirja päätyi lukuun jouluviikonloppuna, ja hotkaisin perhostutkija Max Holman tutkimuksen sukunsa menneisyyden saloista yhdessä illassa. Vuoden viimeisinä kuukausina kotimaisen kirjallisuuden lukemiseni hiipui lähes olemattomiin, joten Ahokummun romaani vaikutti jo kotimaisuutensa vuoksi virkistävältä käännöskirjallisuuden keskellä. Tosin täytyy myöntää, ettei kirjan alku kirvoittanut minulta hurraa-huutoja. Vuosi 1941 on sellainen ajanjakso tapahtumille - ja siis ylipäänsä koko sota-aika - ettei se suuremmin minua innosta. Kaikki kunnia sota-ajan sankareille, mutta itse haluaisin nauttia hieman tuoreemmista tai sitten todella paljon vanhemmista kirjallisista tuulahduksista. Onneksi Ahokummun kirja hypähti talvisen Rovaniemen kaduilta nopeasti lähemmäs nykyaikaa, 80-luvun alkuun ja Max Holman äidin hautajaisiin.

Max löytää äitinsä jäämistöstä perhosen, ja päättää selvitellä sen taustoja. Pikku hiljaa Max ajautuu tutkimaan vuonna 1941 kuolleen saksalaisisänsä kohtaloa. Ruumista ei koskaan löydetty, joten hukkuiko Erik Stanislaus todella vai kokiko hän toisenlaisen kohtalon? Elääkö Maxin isä vielä?

Romaani kerii pikku hiljaa auki Maxin perheen tarinaa. Maxin ja hänen äitinsä menneisyys on taiten kiedottu pienoisromaanin muotoon, ja se sopi tälle tarinalle erinomaisesti. Juonen kaarta ei oltu venytetty liikaa, vaan kahdella aikatasolla rauhallisesti lipuva kertomus oli miellyttävän napakka muttei silti tuntunut liian tyngältä. Kirjan yleissävy oli kauniin melankolinen, ja pidin siitä, että sotavuoden tapahtumia tarkasteltiin pääasiassa 80-luvun näkövinkkelistä käsin. Se etäännytti sotavuosista, eikä tuonut niitä aivan iholle asti. Tuomitsevuutta kirjassa ei mielestäni ollut, vain Maxin surumielistä halua ymmärtää niitä olosuhteita, jotka ajoivat hänen suomalaisen äitinsa saksalaisen miehen syliin - ja mitä siitä seurasi.

"Äidin alla oli kyllä elänyt toinen äiti, mutta siitä lääkäri ei voinut tietää mitään. Se tuli esiin vain öisin unissa, joiden läpi äiti kuiskaili saksankielisiä lauseita, niissä suhisi kova s ja h, kuten pahoissa loitsuissa. Olin pelännyt niitä öitä, enkä enää uskaltanut ravistaa häntä hereille." (s. 23)

Ahokummun kirja saa minulta kolme tähteä Goodreadsiin. Uudessa Helmet-haasteessa kirja sopii esimerkiksi kohtiin 14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan. 1980-luvulla syntyneet saavat kirjasta merkinnän kohtaan 5. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit.

Osallistun kirjalla TuitaTa-blogin Taiteilijaromaani-haasteeseen, kirjan nimihahmon säveltäjäuran kautta.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Sain kustantajalta arvostelukappaleen. Kiitos!
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Lukupino, Leena Lumi, Kirja vieköön!, TuijaTa
Kirjan tietoja:
Anna-Liisa Ahokumpu: Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa
Gummerus, 2018
175 sivua