Mika Waltari: Mikael Karvajalka

Mika Waltarin tiiliskiviromaanit ovat mieheni suosikkeja, ja hän haastoi minut lukemaan Mikael Karvajalan. "Tämä on tosi hyvä! Kyllä sinunkin kannattaisi lukea tämä." Hellämielisyyden puuskassa annoin periksi, vaikka 780 sivua 1500-luvulle sijoittuvaa historiallista seikkailutarinaa ei saanut minua puhkumaan innosta. Kirja myös tuntui jo ennalta riittävän tutulta, sillä olen kuullut siitä lukuisia ääneen luettuja pätkiä. "Kuuntelepas... "

Kirjasta on meillä kaksi painosta: nuhruisempi ja vähemmän nuhruinen. Nuhruisempi on se, jota "saa" lukea. :)

Kaksi kuukautta siihen meni, mutta sain kuin sainkin Mikaelin saateltua läpi Euroopan melskeiden aina Venetsiaan asti. Matkaa säestivät mieheni kysymykset: joko olet lukenut sen ja sen kohdan? Joko Mikael on saapunut Saksaan/Pariisiin/Roomaan...? Yleensä saan aivan rauhassa lueskella omia kirjojani, jotka eivät vähäisimmässäkään  määrin kiinnosta miestäni (kiusallani luen hänelle joskus takakansien ylisanoja. Varsinkin dekkarien ja nuortenkirjojen hehkutukset herättävät hänessä suurta epäuskoa ja hilpeyttä), joten tämmöinen ylenpalttinen kiinnostus lukemaani kirjaa kohtaan tuntui ennen pitkää rasittavalta. Mutta ehkäpä se toimi myös lukukannustimena. Ilman lukuprojektin herättämää kiinnostusta kirja saattaisi olla vieläkin kesken.

Waltarin (anti)sankarina oleva nuori, syntyperältään epämääräinen Mikael ajelehtii Antti-toverinsa kanssa mm. uskonpuhdistuksen raivokkaisiin aaltoihin, ja kirja tarjoaakin historiasta kiinnostuneelle lukijalle paljon pureskeltavaa. Esimerkiksi uskonnollisuuden aatemaailmaa, kerettiläisyyttä ja kirkon käyttämää valtaa käsitellään tavallisten ihmisten näkökulmasta, monelta kantilta. Mikaelin ja Antin elämästä ei totisesti vaiheita puutu, ja kirjassa seurataan nuoren, viattoman ja idealistisen miehen kasvua kohti elämän julmien lainalaisuuksien ymmärrystä.

Koin kirjan ajoittain raskaslukuiseksi (uskonnolliset pohdiskelut ja taisteluiden kuvaukset eivät ole kiinnostuslistani kärkipäässä), ja sen vuoksi luku-urakkani venyi ja venyi. 

"Näiden masentavien ajatusten vallassa seisoin kauan tuijottaen alapuolellani leviävää Roomaa, jossa ihmiset rosvosivat, kiduttivat ja etsivät väkivaltaista hekumaa villipetojen kaltaisina rikkoen toisia ihmisiä vastaan, niin ettei ihmishenki tai naisen siveys ja kunnia enää ollut halvimman rovon arvoinen. Tämän kaiken nähdessäni minut valtasi hirmuinen epäilys, ettei kenties Jumalaa lainkaan ollut olemassa, sillä köyhä ihmisjärki ei voinut käsittää, että kaikkivaltias, pyhä ja armahtavainen Jumala, joka oli antanut ainoan poikansa kristikunnan syntien lunastamiseksi, saattoi sallia tämän kaiken tapahtuvan, vaan pelkkä ajatus, että Jumala oli tässä pyhimmän kaupunkinsa ryöstössä ja tuhossa osallisena, oli minusta samaa hirmuista pilkkaa kuin sateenkaari, joka näyttäytyi Thomas Müntzerille hänen pyytäessään merkkiä taivaasta luodakseen Jumalan valtakunnan maan päälle. Siksi en voinut nähdä Rooman tuhossa uuden aikakauden syntyä, vaan minut valtasi vapisuttava ajatus, että maailmanloppu oli tullut ja saatanan voimat päästetty valloilleen, jotta keisarista Antikristuksena tulisi maailman herra." (s. 756)

Onneksi Mikaelin vaiheissa ja elämänkokemuksen karttumisen kuvauksissa oli mukana myös huumoria. Mikaelin naisseikkailuihin sisältyi aimo annos hupaisia piirteitä, jotka eivät aina kovinkaan paljon imarrelleet kirjan naishahmoja. Kirjan ajankuva oli paikoin reipasotteisen hersyvää, mutta toisaalta aikakauden raakuuksia kuvattiin ilman suurempia kaunisteluita. Lukutunnelmani olivat siis aika kahtalaiset, mutta on pakko myöntää, ettei kirjasta tullut minun suosikki-Waltariani. En silti ihmettele, että historiasta kiinnostunut mieheni on jaksanut lukea Mikaelin tarinan läpi useampaan otteeseen.

Mikaelin seikkailut jatkuvat toisessa tiiliskivikirjassa nimeltä Mikael Hakim. Sitäkin minulle on jo tyrkytetty luettavaksi, mutta voipa olla, että se jää syksyn lukupinoon. Goodreadsiin Mikaelin tarinan ensimmäinen osa saa minulta pienen pohdinnan jälkeen 3 tähteä.

***
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta. Kirkonmiesten  valta ja sen vaikutukset ovat merkittävä aihepiiri läpi koko kirjan, joten Mikael Karvajalka saa olla minun kirjani tähän minulle alkuun hyvin vaikealta tuntuneeseen haastekohtaan.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Divariostos
Muualla verkossa: Kirjan äänikirjaversio on kuunneltu Kirsin kirjanurkassa
Kirjan tietoja:
Mika Waltari: Mikael Karvajalka - Mikael Karvajalan nuoruus ja merkilliset seikkailut monessa maassa vuoteen 1527 asti kymmenenä kirjana hänen itsensä vilpittömästi kertomana (1948)
WSOY, 1950 (6. painos)
780 sivua

Kommentit

  1. Luin tämän joitain vuosia sitte. Kirja sisältää muutamia hauskoja kohtia, mutta en pitänyt kokonaisuudesta, enkä ole lukenut jatko-osaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja tuntui venytetyltä, aivan kuin Mikaelin tarinaan olisi haluttu saada mukaan kaikkea mahdollista mikä nyt suinkin tapahtui tuona aikakautena. Eli minulle olisi riittänyt hieman lyhyempikin versio. :)

      Poista
  2. Luin tämän uudestaan kait viime vuonna. Kirja oli minusta hauska ja sujuva veijariromaani, mutta Waltarin omat sodan synnyttämät pettymykset tai kääntymykset tulivat esiin (kun Johannes Salminen niihin esseissään osoitti). Sota ja väkivalta on raakaa, paljasta eikä oikein kenenkään hallinnassa, kun se kerran lähtee käyntiin.

    Ehkäpä tuo Hakim ja varsinkin Sinuhe ansaitsisivat tulla nyt luetuiksi uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sotaa kuvattiin kirjassa yllättävänkin paljon, tai en siis ennakolta arvannut, että sen julmuuksia olisi mukana niin runsaasti. Mutta aikalaiskuvaus liene realistista, siitä pisteet Waltarille.

      Sinuhen olen lukenut (ja muistaakseni kuunnellut myös äänikirjana), mutta edellisestä lukukerrasta on jo aikaa. Pidin kirjasta, vaikka se käynnistyikin muistini mukaan hitaanpuoleisesti.

      Poista
    2. Luin jo lapsena Migael Karvajalan. Enkä voinut kirjasta päästää irti väliin silmiäni kuivasin. Kun ilosta naurusta itkin.Jatkoosaa en oo nähny. Sinuhen oon Äänikirjana kuunellut useaan kertaan.Ei oo yhtä hauska kuin Karvajalka. Sinuhe ns taide kirja Karvajalka Kansan kirja. Jonka äänikirjana toivoisin. Vain luettuna. Ei välttämättömänä mitään teateri luku versioo.
      Kiitollisuudella odotan Markku Keskinen 33100 Tampere järvensivuntie.
      ps kun noi äänikirjat hakkaa noi ns TV ja Radio ohjelmat. .Joissa ei oo mikään laista tasoo. Toisiaan kehutaan Piilo mainontaa joka paikassa Ylelläkin. Ohjelmasta viis. Sitten väärää tietoo ym. Siellä pienetkin lapset menee Tukka hulmuten. vaikka en oo yhtää lasta nähnyt nuin kulkevan.paljailtaan.Pellavapäisiä ja Mustiakin Hiuksia oon nähny hulmuavan.Lasten päissä.ylä päissä.

      Poista
  3. Waltarilla kyllä tätä tuotantoa riittää, sekä näitä tiiliskiviä että vähän kepeämpiäkin pideltäviä. Ja paaaljon on ainakin minulla (ja varmaan ikuisesti) lukematta; jotenkin sitä tulee sitten Waltari-tuulella myös tartuttua mieluummin niihin vähän ohkaisempiin :) Kiitos siis kurkistuksesta, nytpä tiedän tästäkin jotakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kotihyllyssä näitä tiiliskiviä aika monta, eli luettavaa riittää. :) Sinuhen olen aikoinaan lukenut, mutta tämä Mikaelin kirja ei aivan yltänyt samalle tasolle. Waltarilla on kiinnostavan monipuolinen tuotanto. Jännää, että esim. komisario Palmut ovat saman miehen kynästä lähtöisin. :)

      Poista
  4. Huikea saavutus, kun sait tämän kirjan luettua! Pidän Waltarista, mutta tiiliskivet ovat minulle monesti vähän liikaa... Postauksesi oli mielenkiintoinen, mutta tätä kirjaa en varmaankaan ala urakoida :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saavutukselta se kieltämättä tuntui... välillä kirja eteni hyvinkin helposti ja mukavasti, mutta mukaan mahtui myös puuduttavampia jaksoja. :)

      Poista
  5. Tätä Waltarin kirjaa en ole lukenut, mutta ymmärrän miehesi innostuksen. Minuakin puhuttelee Waltarin asiantuntemus ja keskelle ihmisten elämää menevä kerrontatapa. Aika ajoin kumminkin Waltarin kaikkinainen runsaus uuvuttaa. Silloin täytyy taas pitää tauko hänen historiallisten romaaniensa lukemisessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on vaatinut hurjasti tietoa aikakauden tapahtumista, ja nostan hattua Karvajalan ajankuvalle (vaikkei lukeminen aina niin innostanutkaan). Minä taukoilen Waltarista kesän ajan, mutta syksyllä aion kokeilla Mikael Hakimia. :)

      Poista
    2. Kyllä mikael karvajalka on paras Waltarin kirjoista. Unohtamatta Piritta Karjalan tyttären kirjoitajaa häneltä Tullut useita ajan kuvaan sopivia romaaneja. Kaari Utrio on parhaita nyky kirjailioita Hänen tiiliskivet luin nukkumatta kerralla , aina kun käsiini sain.Kumpa nekin sais joskus kaikki äänikirjoiksi.Sanoo 67v isoisä Keskisen markku 33100 tampere Järvensivun tie.

      Poista
  6. Nostan hattua saavutuksellesi! Luin Sinuhen vasta johonkin Klassikkohaasteeseen, ja olin vaikuttunut. Alkoi tehdä mieli lukea muitakin Waltarin tiiliskiviä, mutta minulla on nyt sellainen vaihe, ettei tiiliskiville löydy oikein tilaa. Joskus vielä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Aika pitkään minulla tämän kanssa meni, mutta olen kyllä tyytyväinen, että sain urakan päätökseen. Uusintalukua ei tosin ole odotettavissa... :)

      Poista
  7. Minä rohkeasti yritin lukea tätä kirjaa vuosia vuosia sitten. En koskaan päässyt loppuun. Nostan kyllä hattua saavutuksellesi, tämä oli raskassoutuinen kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja eteni minulla tosi hitaasti, vaikka paikoin olikin joutuisampia pätkiä. Pitäisi varmaan olla enempi historiasta innostunut, että tämä vetäisi mukanaan edes jollain tavoin.

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.