David B.: Epileptikko
David B.:n sarjakuvaromaani Epileptikko (WSOY, 2013) on melkoinen järkäle fyysisiltä mitoiltaan ja myös sisältönsä puolesta: lähes 400 sivua tukevalle paperille painettua sarjakuvaa ei ollut sitä kevyintä iltalukemista. Sarjakuvaromaani on omaelämäkerrallinen muistelmateos kirjailijan nuoruusvuosien perhe-elämästä, jota hallitsee sarjakuvan kertojan, Pierre-Françoisin veljen, Jean-Christophen epilepsia. Veli saa ensimmäisen kohtauksen 11-vuotiaana, ja vakava sairaus on monella tapaa koettelemus koko perheelle.
Epileptikon ansioihin kuuluu mielestäni hyvä aihevalinta ja se, ettei sairauden rankkuutta kaunisteltu. Minulla ei ole omakohtaisia kokemuksia epilepsiasta ja sen vaikutuksesta sairastuneen lähipiiriin, joten luin Epileptikkoa täysin kirjan kuvaaman maailman ulkopuolisin silmin. Epileptikko pukee sairauden kovuuden huikeaan kuvalliseen ilotulitukseen, ja tämä tavallaan pehmensi aihetta mutta toisaalta myös julisti sitä, miten hurja vaikutus perheenjäsenen sairastumisella voi olla. David B.:n (oikealta nimeltään Pierre-François Beauchard) kynänjälki on mielikuvituksekasta, ja nuoren kertojan mielessä veljen sairaus saa mitä ihmeellisimpiä muotoja:
Sarjakuvaromaanin heikkous omalla kohdallani oli sen pituus. Ensimmäiset sata sivua luin Epileptikkoa todella innostuneesti, mutta sen jälkeen tahti alkoi hiipua. Tuntui, ettei perheen tarina varsinaisesti edennyt mihinkään, vaikka kirja onkin eräänlainen nuoren kertojapojan kasvukertomus. Perheen vanhemmat jaksavat sinnikkäästi etsiä pojalleen apua mm. vaihtoehtohoidoista, ja sivut täyttyvät perheen kipuiluista ja arkisista kokemuksista sairauden väijyessä alati ympärillä. Koin, että jossain vaiheessa turruin päälle vyöryvään hurjaan tautiin, ja luulen, että lyhyempi sivumäärä olisi toiminut minulle paremmin.
Epileptikon visuaalinen anti on silti loppuun asti upea:
Sain lukuvinkin David B.:n sarjakuvasta Oulun kaupunginkirjaston lukuoppaalta. Kiitos hienosta vinkistä!
Goodreads: 3 tähteä
Mistä sarjakuva minulle? Kirjaston sarjakuva
Sarjakuvan tietoja:
David B.: L'Ascension du haut mal (2011)
Suomennos Saara Pääkkönen
WSOY, 2013
378 sivua
Aloitin tätä joskus, mutta jäi kesken, kun en pitänyt synkästä sävystä. Minulla oli lapsena epilepsia, enkä oikeastaan koe, että se olisi tehnyt arkeani kovinkaan erilaiseksi (ainoastaan uimaan en voinut mennä yksin, ja lääkkeet piti ottaa). Onneksi nykyaikana sairaus on hoidettavissa tosi hyvin, vaikka toki kohtausten määrä ja laatu vaihtelevat yksilöittäin. Minäkin pidän David B.n aihevalintaa hienona ja kiinnostavana.
VastaaPoistaSynkkähän tämä oli, tosin sitä minusta korosti se, että sarjakuvan perhe etsi aika erikoisia hoitomuotoja jotka eivät sitten aina toimineet toivotulla tavalla. Mutta en tiedä, onko tuolloin jo ollut niin hyviä lääkkeitä tarjolla kuin nyt.
PoistaHöh en yhtään tajunnut tämän olevan sarjakuva! Pistänpä siis kirjan heti muistiin vaikka 400 sivua kuulostaa aikamoiselta. Mutta ei minua nyt niin vähästä säikäytetä :D
VastaaPoistaMuistan olleeni vähän järkyttynyt, kun hain kirjan varaushyllystä. En ollut etukäteen tarkistanut sivumäärää, ja tämmöinen tiiliskivi odotti... no, kyllä tätä kannattaa kokeilla. Sarjakuva on muistaakseni myös saanut palkintoja, eli silläkin lailla se on laadukkaaksi tunnustettu. Sisältöä oli vaan vähän liikaa minun makuuni.
Poista