Oksan hyllyltä

Siiri Enorannan Tuhatkuolevan kirous (WSOY, 2018) voitti lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2018, mutta jostain syystä minulla on jäänyt tämä erittäin kauniskantinen kirja lukematta. Kiinnostusta on kyllä ollut, mutta kenties kirjan tuhdin oloinen sivumäärä on korottanut lukukynnystä (vaikkei tämä edes ole erityisen paksu kirja fantasiakirjaksi). Muistelen myös, että Enorannan Nokkosvallankumous oli minulle hieman hidaslukuinen kirja, ja jostain syystä arvelin, että Tuhatkuolevan kirous saattaisi olla samantyylinen luettava. Mielikuvat kirjoista muodostuvat kummallisesti, mutta onneksi nyt viimein tulin kokeilleeksi Tuhatkuolevaa . Ei se samalla tavoin valostuttanut päivääni kuin Maailmantyttäret (tälle romaanille iso sydän!), mutta ajatuksia herättävää, kauniisti kirjoitettua fantasiaa on aina mukavaa lukea. "Oletko sinä kuollut?" kysyin, vaikka tiesin jo vastauksen. Tiesin sen Nubyan silmistä, eivät ihmisen silmät voineet olla sen väriset, ensik...

Olen blogissani pari kertaa tehnyt kuvallisen haasteen nimeltä Vuosi kuvina. Sen ideana on kuvata samaa paikkaa kuukauden välein, koko vuoden ajan, jolloin valitusta paikasta kertyy yhteensä 12 kuvaa. Nappasin haasteen aikoinaan jostain muusta blogista, ja pidin siitä niin paljon, että päätin herättää sen taas henkiin. Olin kesäloman jälkeen silti sen verran skeptinen oman haasteinnostukseni (ja hapuillen henkiin herätetyn blogini) kanssa, etten heti päräyttänyt ottamiani kuvia tänne blogiin vaan olen jemmannut niitä puhelimen muistissa. Nyt on kolmen kuukauden kuvat otettu, ja arvelen, että jaksan varmasti käydä kuvaamassa samaa paikkaa vielä seuraavan yhdeksän kuukauden ajan. Joten haaste saa siis näkyä blogissakin, ja aloitan sen kolmen ensimmäisen kuukauden kuvilla. Ennen tämän vuoden kuvia laitan tähän silti koosteet aiemmista Vuosi kuvina -haasteistani: * vuosi 2020 - Oulun yliopiston kasvitieteellinen puutarha  * vuosi 2016 - Ainolan puisto  Kuvauspaikkaa miettiessäni ...

Ensimmäinen päivä Turun kirjamessuja on ohi, ja Logomo messupaikkana koettu. Olin Logomossa aivan ensimmäistä kertaa, joten en yhtään tiennyt mitä odottaa. No, paikka on erilainen kuin iso messukeskus, mutta isohko halli Logomostakin löytyy, ja sen lisäksi messut olivat levinneet muihin tiloihin, käytäville ja isoihin saleihin. Ensi alkuun vaikutelma oli hieman sekava ja sokkeloinen, mutta toisaalta messulehden kartan avulla kaikki salit löytyivät eikä mikään haastattelu jäänyt sen vuoksi kuulematta, etten olisi osannut paikalle. Nostan tähän pari ohjelmaa, joista pidin erityisesti. Anna Tulusto ja Tuula Viitaniemi kertoivat, miten tehdään Ylen Kulttuuricoctail-ohjelmaa (jota en ole katsonut yhden ainutta jaksoa, mutta aion korjata tämän puutteen). Kiehtova kurkistus tv:n tekemisen maailmaan! Kirjojen ympärillä pyörivä ohjelma vaatii melkoisesti organisointia sen lisäksi, että kirjat luetaan niin hyvin, että niistä osataan keskustella.   Pääsin nauttimaan Ultra Bran musiikista, kun...

Hei Turku, täällä ollaan! Tulin kuuden junalla Oulusta, matka meni hyvin ja oli aivan mahtavaa saapua lämpöisen oloiseen syyskaupunkiin. Edellisestä Turun kirjamessureissustani on aikaa jo pari vuotta, joten tuntuu aivan erityiseltä olla taas kauniissa Suomen Turussa. Keräsin tähän postaukseen näppäilyjä tältä illalta (räpsin kuvia matkalla juna-asemalta keskustan hotelliin ja kävin iltasella kävelyllä jokirannassa 😀). Mukana on myös messutärppejä perjantaille! *  Perjantain messutärpit: Asema-lava, klo 12.30-12.52 Uusia alkuja, haikeita jäähyväisiä: Kirjasarjat! Mikä kirjasarjoissa kiehtoo? Keskustelemassa J.S. Meresmaa, Magdalena Hai, Hanne Morre, Mia Myllymäki. Osuuskumma. Kirjasarjat - voiko sarjaa aloittaa aloittaa keskeltä, haittaako jos sarja jää kesken, mikä koukuttaa lukemaan kirjasarjaa? Kirjasarjoihin liittyy todella paljon tärkeitä kysymyksiä. En edes tiedä, montako sarjaa olen jättänyt kesken ja monestako olen lukenut osan sieltä, toisen täältä. Sarjat kiinnostavat, ...

Kirjakimaran perinteinen, merellinen kesähaaste Kirjoja ulapalta päättyy näillä hetkillä, ja ehdin juuri ja juuri näppäillä haasteeseen pienen koosteen. Luin haasteeseen kolme kirjaa: Petra Rautiainen: Meren muisti  - vuoden paras kotimainen kirjani Jenna Kostet: Sinisiipisten saari  - romantiikkaa 1930-luvun Turun saaristossa   Tania del Rio & Will Staehle: Kolmentoista vuoden kirous  - fantasiaseikkailuja merellä uivan hotellin kannella   Näistä Meren muisti ja Kolmentoista vuoden kirous saivat täydet viisi tähteä, joten onnistuin löytämään haasteeseen todella hyvää luettavaa. Myös Kostetin kirjan suhteen odotukseni olivat korkealla, mutta no, joskus käy niin ettei kirja sitten osukaan omaan makuun.   Kiitokset kivasta haasteesta!  💖🌊

Löysin Will Staehlen luoman Warren 13.-hahmon muutama vuosi sitten, kun luin upeasti kuvitetun lasten fantasiasarjan ensimmäisen osan englanniksi. Kirja on sittemmin käännetty myös suomeksi nimellä Kaikennäkevä silmä  (Kumma, 2022). Tässä postauksessa ovat sarjan kaksi jatko-osaa: Kuiskausten metsä (Kumma, 2023) ja Kolmentoista vuoden kirous (Kumma, 2023). Suosittelen lämpimästi aloittamaan sarjan lukemisen alusta! Warrenin, hänen perinnöksi saamansa kävelevän hotellin ja sekalaisen ystäväjoukon seikkailut muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden, joka vetäisee siinä määrin mukaansa, että ahmaisin nämä pari osaa aivan putkeen. Kuiskausten metsässä Warrenin isännöimä kävelevä hotelli kupsahtaa kumoon, menettää asiakkaansa ja Warren joutuu melkoiseen satimeen, kun sekatavarakauppiaaksi naamioitunut miimikko eli muodonmuuttaja ottaa hänen hahmonsa ja aikoo johdattaa hotellin salaperäiseen noitien hallitsemaan Ilkimetsään. Huh sentään, tässä kirjassa riittää tapahtumia ja outoja hahmoja...

Jenna Kostetin aiemmasta tuotannosta muistan erityisesti hänen kansanperinteestä ponnistavan dekkarinsa  Marrasyöt , joka on jäänyt pysyväispaikalle omaan hyllyyni. Nyt Kostet on aloittanut uuden 1930-luvun Turkuun sijoittuvan sarjan, josta on tänä vuonna ehtinyt ilmestyä jo kaksi osaa. Hyppäsin mukaan sarja-avaukseen Sinisiipisten saari (Aula & Co, 2025). Sinisiipisten saaren päähenkilönä on kasvattivanhempiensa, kahden vanhapiikasisaruksen luona asuva 24-vuotias Aina Ahlgren. Kirjan alussa hän sattuman kautta herää ajattelemaan ahtaissa piireissä kulkevaa arkeaan. Muutama sattuma lisää, ja Aina pestautuu hyönteistutkija Honkosen assistentiksi ja lähtee opettelemaan itsenäistä elämää Vilukaren saarelle, meren äärelle. "Ei, enpä usko pelkääväni", Aina totesi. Hän ei ollut juuri koskaan joutunut olemaan yksin, mutta yksinäisyyttä hän sitä vastoin oli tuntenut usein. Siinä oli ero. Hän oli varma, ettei olisi Vilukarilla koskaan yksinäinen. Täällä hän saattoi hengittää jo v...