Oksan hyllyltä

TBR-vuorenvalloitusprojektini alkoi marraskuussa 2015. Viime toukokuussa kipusin Kolille ja nyt heiluttelen jalkoja Haltilla. Eli 25 kirjaa 100 kirjan listalta on luettu! Jee! TBR-vuoriprojekti on kokonaisuudessaan edennyt vasta neljänneksen, mutta näiden välinyppylöiden valloitus on kumman palkitsevaa. Tuntuu, että jotain edistystä omien kirjojen lukemisessa tapahtuu, vaikka lukuvauhtini on ollut vain keskimäärin noin 1,5 TBR-kirjaa kuussa.  Lukuvauhti on minulle sopiva, sillä TBR-vuoren valloitus on säilynyt mielekkäänä projektina. Tämän vuoden aikana se saa pikkuisen vetoapua myös Hyllynlämmittäjät -pinosta, sillä osa pinoni kirjoistani sisältyy tälle laajemmalle TBR-listalleni. Eli minulla on siis kolmensorttisia TBR-kirjoja omissa hyllyissäni: 100 kirjan listalla olevat, Hyllynlämmittäjä-listan kirjat ja sitten ne onnettomat, jotka eivät ole kelvanneet millekään listalle. Monimutkaista? Joo, vähäsen alkaa olla mutkikkuutta ilmassa, kun omasta hyllystä valitsee luettava...

Linda Olssonin Sisar talossani (Gummerus, 2017) oli minulle ensi kosketus kirjailijan tuotantoon. Olssonin nimi on tainnut jäädä jostain blogijutusta mieleeni, ja kirjan yksinkertainen, kaunis kansi houkutteli sekin lukupuuhiin. Miellyttävä tuttavuus, voin todeta. Hidastempoinen, ihmissuhteiden kipupisteitä rauhallisesti käsittelevä kirja osui minun lukumakuuni, mutta huomasin että Olssonin tekstin äärelle kannatti asettua vasta kun lukuolo tuntui riittävän seesteiseltä. Jos mielenpäällä pyörivät päivän työasiat ja kauppalistalta unohtuneet asiat, oli turha odottaa, että Marian ja Emman sisarussuhteen verkkaiset käänteet jaksaisivat kiinnostaa. "Hän ei vaadi mitään. Hänen kanssaan on niin tavattoman helppo tulla toimeen. Hän tunkeutuu jo kaikkeen, mitä teen ja ajattelen, pelkästään olemalla täällä. Kunpa hän ei olisi koskaan ottanut yhteyttä. Tai kunpa en olisi koskaan esittänyt sitä typerää kutsua. Nyt ei enää riittäisi, vaikka hän lähtisi täältä. On jo liian myöhäistä. Ist...

Kuulun siihen (vähemmistö?)lukijaryhmään, joka ei lapsuudessaan juuri lukenut Astrid Lindgrenin tuotantoa. Mm. Ronja, ryövärintytär (WSOY, 2003/1981) ja Veljeni Leijonamieli jäivät lukematta, mutta Melukylän ja Saariston lapsiin sentään tutustuin jossain vaiheessa. Saaristolaisista tosin muistan vain tv-sarjan, sen ihanan valoisat kesäpäivät, suloisen Pampulan ja lutuisen Laivuri-koiran. Kuuntelin kirjan äänikirjana viime vuonna, ja voin varauksetta suositella sitä, vaikken itse intoutunutkaan blogijutun kirjoitteluun. Näin jälkikäteen ajatellen on vaikea sanoa, miksei Lindgrenin tuotanto noussut minulle erityisen tärkeäksi, vaikka minusta tuli kirjaston nuortenkirjojen suurkuluttaja heti, kun sain oman kirjastokortin. Kenties Lindgrenin kirjojen seikkailut eivät olleet tarpeeksi jännittäviä silloiseen vaatimustasooni. Enid Blytonin Viisikot ja muut toiminnalliset sarjat taisivat peitota kiltimmät ja herttaisemmat kirjat. Aikuisiällä Lindgrenin tuotanto on alkanut jonkin ve...

Sarjakuvien sivuilla huomaan usein liikkuvani sellaisten aihepiireihin parissa, joita muutoin välttelen. Bouncer-sarjakuva sai minut innostumaan länkkäreiden maailmasta, ja sarjan suomennostahti on edennyt jo kolmanteen osaansa. Käärmeen oikeus (Jalava, 2016) piti totta kai saada omaan hyllyyn, ja samalla kertaa innostuin hankkimaan myös Emmanuel Moynotin taiteileman sarjakuvaversion Irène Némirovskyn postuumisti julkaistusta romaanista Ranskalainen sarja . Myrsky kesäkuussa -sarjakuva (Jalava, 2016) perustuu Ranskalaisen sarjan ensimmäiseen osaan. Täytyy myöntää, ettei alkuperäinen Ranskalainen sarja minua suuremmin houkuttele. Toinen maailmansota ahdistaa, enkä mielelläni lue sen kauhuja tai niitä sivuavia kirjoja. Sarjakuva on silti sen verran kevyempi ilmaisumuoto, että päätin uskaltautua kokeilemaan Moynotin versiota Némirovskyn kuuluisasta ja palkitusta romaanista. Némirovskyn kirjaa en siis ole lukenut, mutta sen lukutunnelmia voi kurkata esim. Eniten minua kiinnostaa t...

Gard Sveenin dekkari Pimeän sylissä (Bazar, 2016) oli erikoinen kirja: päähenkilö, rikostutkija Tommy Bergman ärsytti minua lähes koko kirjan ajan (taas yksi omien ongelmiensa ja traumojensa kanssa painiva poliisi), puolessa välissä kirjaa olin täysin tympääntynyt rikosta tutkivien henkilöiden omatoimisiin tutkimuksiin siellä ja täällä (siis aikuisten oikeasti, eivät kai poliisit huitele tutkimuksissaan minne sattuu, toisilleen kertomatta?!) ja mietin, jättääkö kirja kesken vai jatkaako sinnikkäästi eteenpäin. Jatkoin ja mitä tapahtui: yhtäkkiä juoni sai uusia kierteitä ja kiinnostuin kirjan tapahtumista aivan eri lailla kuin alkupuolella kirjaa. Sivut kääntyivät ja loppuratkaisu olikin sitten jo sellainen, että sarjan seuraava osa on pakko ottaa lukulistalle. Pimeän sylissä -kirjassa on pari toisiinsa liittyvää nuoren tytön murhaa, ja näitä Bergman laitetaan tutkimaan yhdessä Susanne Bechin kanssa. Bech kipuilee yksinhuoltaja-arjen ja työn välissä, joten itse asiassa kirjan mol...

Tarukirja -blogista liikkeelle lähtenyt haaste Naisten aakkoset pysähtyy L-kirjaimeen. Kirjainlistastani tuli yllättäen täysin kotimainen: L-listaltani löytyvät Finlandia-voittajat vuosilta 2011 ja 2012. Kuka on suosikkikirjailijasi? Voihan kirjailijan nimetä yhden huippuhienon kirjan perusteella suosikkikirjailijaksi? Tähän kohtaan en löytynyt yhtään ylitse muiden -nimeä, joten päädyin nimeämään Rosa L iksomin suosikkikirjailijakseni. Olen lukenut häneltä blogiaikana Finlandia-voittajakirjan Hytti nro 6:n , ja muistelin antaneeni kirjalle täydet viisi tähteä. Näinpäs ei ollutkaan, vaan blogitekstissä lukee 4 tähteä. Kirja löytyy nykyään omasta hyllystäni, ja tekisipä mieleni astahtaa uudelleen junan kyytiin ja kokeilla, irtoaisiko kirjalle uusintamatkalla puuttuva tähtönen lisää Goodreadsiin. "Moskova painautui maaliskuun kuivassa pakkasillassa kyyryyn, suojeli itseään jäisen, punaisena laskevan auringon kosketukselta. Tyttö nousi junaan häntäpään viimeiseen ma...

Ruotsalaisdekkaristit ne osaavat juonenkehittelyn jalon taidon. Tämä oli pakko tunnustaa jälleen kerran, kun luin Emelie Scheppin esikoisdekkarin Ikuisesti merkitty (HarperCollins Nordic, 2017). Miksi ihmeessä meidän kotimaisilta dekkarikirjailijoiltamme ei tule tämmöisiä kirjoja, jotka saavat sivut kääntymään pikkutunneilla, kun lukemista ei voi lopettaa vaikka työaamun varhaisuus on erinomaisen hyvin tiedossa?! Pauliina Suden Takaikkuna oli minulle vastaava tapaus, mutta muita ei muistu tähän hätään mieleen. Ikuisesti merkityn alkuosa vaikutti aivan tavanomaiselta tapaukselta: vaimo tulee kotiin ja löytää miehensä, maahanmuuttoviraston johtajan ammuttuna. Poliisi alkaa selvittää tapausta, ja tutkinnasta vastaa syyttäjä Jana Berzelius. Lukija tutustuu poliisin henkilöstöön ja kerronta rullaa sujuvasti. Välillä lukijalle tarjoillaan pikkulapsen näkökulmasta kerrottuja hyytäviä kokemuksia lasten joutumisesta pelinappuloiksi aikuisten raakaan maailmaan, ja nämä pätkät ennakoivat,...