Oksan hyllyltä

Henrik Langen 90 kirjaklassikkoa kiireisille (WSOY, 2009) tiivistää oivallisesti Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjon (Otava, 2005) juonen pääpiirteet: Langen kirjasta huikkaan kiitokset There's no such thing as too many books -blogin Minnalle - mainio kirjavinkki! Tuulen varjo kolahti minulle heti, kun sen ensimmäisen kerran luin joskus vuosia sitten. Edellisestä lukukerrasta on aikaa, joten pakkasin Tuulen varjon kesälomareissulle mukaan ja lueskelin kirjan uudestaan hitaasti nautiskellen aurinkovarjon alla. Hyvä se on edelleen! Toisenlaisiakin lukukokemuksia löytyy. Le petite lectrice -blogissa luettiin hiljattain myös Tuulen varjoa , eikä se aiheuttanut suurta tunnemyrskyä. Kun joku kirja on itselle viiden tähden kirja (niin kuin Tuulen varjo minulle on), siitä on aina kiinnostavaa lukea muiden bloggauksia - erityisesti silloin, kun kyseinen kirja jollekin toiselle on korkeintaan keskinkertainen lukukokemus. Miksi se sitten minulle on niin hyvä kirja? Vaikkei Tuule...

Kirjabingo starttasi Le Masque Rouge -blogissa kesän alussa, ja päättyy heinäkuun lopussa eli huomenna. Bingosaldokseni tuli neljä riviä eli kaksi pystyriviä, yksi vaakarivi ja yksi vinorivi: 'alle 200 sivua' -  P. L. Travers: Maija Poppanen 'lainattu kirja' -  Robert Wilson: Mitätön murha Lissabonissa 'fantasia' - Sergei Lukjanenko: Hämärän partio 'sarjakuva' -  Tove Jansson: Muumit - Sarjakuvaklassikot IV 'tänä vuonna julkaistu' -  Peter O'Donnel: Modesty Blaise - Vapauden tyttäret 'kuuluu kirjasarjaan' -  Kazuo Ishiguro: Yösoittoja 'kannessa eläinkuva' - Jonathan Carroll: Naurujen maa 'dekkari' -  Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä 'palkittu kirja' - Colm Tóibín: Brooklyn 'pokkari' -  Boel Westin: Tove Jansson: sanat, kuvat, elämä 'yli 500 sivua' - Donna Tartt: Pieni ystävä (BINGO!) 'kannen perusteella valittu' -  Jani Kiiskilä: Ikioma Itämeri 'romantiikk...

Romain Sardoun Kolmastoista kylä (Bazar, 2010) tarttui mukaani kirja-alesta jokunen vuosi sitten, mutta intoudun lukemaan kirjaa vasta nyt. Etukannen mainoslause lupailee historiallista jännäriä, joka imaisee mukaansa. Olipa kerrankin mainos, joka piti paikkansa. Kolmastoista kylä -kirjan tapahtumat sijoittuvat Ranskaan 1280-luvulle, ja kirkollisiin ympyröihin sijoittuva seikkailu jopa koukutti minut heti ensimmäiseltä sivulta asti. Ei tämä mikään Ruusun nimi II ole, kuten takakannen mainoslause antaa ymmärtää (eivät kai kaikki kansiliepeen mainokset voi osua kohdilleen), mutta Kolmastoista kylä oli minulle oikein toimivaa historiallista kesäviihdettä. "Kyläläiset eivät tiedä, että heidät on löydetty. Piispa odotti teitä kumppanikseen. Hän toivoi teistä paljon. Hän sanoi, ettei kylä tarvinnut kirkkoherraa vaan maalaisapostolin. Sellaisen miehen joka pystyisi viemää Kristuksen takaisin ihmisille, joiden uskoa ja tapoja ei tunneta. Nämä 'kirkon hylkäämät' ovat varmas...

Sally Greenin Puoliksi paha (Gummerus, 2014) aloittaa Half Bad -trilogian, joka kertoo Nathan Byrnin tarinan, ja sarjan aloitusosa kattaa Nathanin elämän 17-vuotiaaksi asti. Nathan on valkoisen ja mustan noidan lapsi, eli sekaverinen. Hald Bad -maailmassa valkoiset noidat vainoavat mustia noitia, ja pahin kaikista mustista noidista on Nathanin isä Marcus. Marcus on kylmäverinen murhaaja, ja hänen poikansa elämää aletaan pikku hiljaa rajoittaa valkoisten noitien neuvoston toimesta, mikä johtaa lopulta siihen, että Nathanille määrätään uusi holhooja liian lempeän mummin tilalle. Tämä onkin kirjan alkutilanne: Nathan viettää häkkielämää holhouksen alaisena, ja hänen tavoitteenaan on paeta. "Et kuitenkaan ole niinkään huolissasi hänestä vaan kädessäsi olevasta rannekkeesta. Se rikkoutuu, jos menet liian pitkälle. Tiedä häntä, perustuuko se taikuuteen, tieteeseen vai kumpaankin, mutta silloin ranneke alkaa joka tapauksessa vuotaa. Hän kertoi siitä heti ensimmäisenä päivänä ja selit...

Philip Kerrin Liekit Berliinissä (Atena, 2012) aloittaa (jälleen) yhden Noir-dekkarisarjan eli Berlin Noirin. Tässä sarja-aloituksessa oli sitä synkkää kaupunkitunnelmaa, jota kovasti kaipailin alkukesällä lukemaani Vilmos Kondorin Budapestin varjot -kirjaan (joka puolestaan aloitti Budapest Noir -sarjan). Molemmat kirjat sijoittuvat ajallisesti samaan aikaan, aivan toisen maailmansodan alle. Kerrin kirjalla on toki etuna se, että kirjassa ollaan aivan ns. pääkallopaikalla Berliinissä, joten ehkä natsismin kasvava valta ja siitä hohkava uhkaava tunnelma on ollut helpompi ottaa mukaan kirjaan. Mutta eiköhän Budapestillakin ole oma synkkä historiansa, se ei vain noussut Kondorin kirjassa samalla tavoin pinnalle kuin Liekit Berliinissä -kirjassa. "'Landwehristä on naarattu miehen ruumis.' 'Sehän on yhtä harvinaista kuin pulun paska', minä sanoin. 'Se kanava on Gestapon vessa, kuten tiedät. Jos joku katoaa tässä kaupungissa, häntä kannattaa etsiä pikemminki...

Orhan Pamukin Istanbul - muistot ja kaupunki (Tammi, 2010) vie lukijansa retkelle kirjailijan lapsuusmuistoihin ja Istanbulin kaupungin historiaan. Huomasin lukiessani oman ennakkoasenteeni kirjaa kohtaan: odotin, että nyt pääsen hekumoimaan tarunhohtoisen Istanbulin jännittävällä menneisyydellä Nobel-kirjailijan kyydissä. Näinpä ei käynytkään, vaan Pamukin Istanbul-muistoilla on jalat tiukasti kiinni nykyisyydessä, ja menneitä loiston päiviä tarkastellaan lähinnä surumielisesti nykyhetkestä käsin. Romantisoidun Istanbul-hehkutuksen puuttuminen tosin taitaa olla vain plussaa tälle kirjalle. "Istanbulissa historiallisia muistomerkkejä ei suojella samalla tavalla kuin museoissa, niillä ei ylpeillä  eikä niitä panna näytteille siten kuin länsimaisissa suurkaupungeissa, jotka ovat säilyneet suurten tuhoutuneiden imperiumien jäljiltä. Niiden keskellä vain eletään. Se on viehättänyt suurestikin länsimaisia matkakirjailijoita ja turisteja. Mutta kaupungin tuntosarvet muistuttavat...

Kirja, jonka sisältö menee kirjallisen kikkailun puolelle. Siinäpä lyhyesti mietteeni Yann Martelin Beatrice ja Vergilius (Minerva, 2014) -kirjasta. Ensimmäisellä sivulla käy selväksi, että kirjan päähenkilö on kirjailija nimeltä Henry. Saahan sitä toki valita päähenkilönsä ammatiksi mitä haluaa, mutta jos kirjan alkutilanteena on, että kirjailija kokee luomisen tuskaa ja tulee romaaninsa kanssa teilatuksi kustantajan tarjoamalla lounaalla, tulee minulla ensimmäisenä mieleen, että aika vähän on ollut mielikuvitusta pelissä. Kirjallisissa piireissä liikutaan tämänkin jälkeen, sillä kirjailija-Henryyn ottaa yhteyttä eläintentäyttäjä-Henry, jolla on luomisentuskaa näytelmänsä kanssa. Näytelmän päähenkilöinä ovat kirjan kannessakin olevat eläinhahmot Beatrice ja Vergilius. "VERGILIUS: Ajattelin uskoa. BEATRICE: Ajattelitko? VERGILIUS: Minun mielestäni usko on kuin oleskelisi auringossa. Kun olet auringossa, voitko olla huomaamatta varjoa? Voitko ravistaa pois pimeän, joka aina...