Oksan hyllyltä

Blogiini lennähtää eksoottinen outolintu Etelä-Koreasta: Eun-Ha Jon Les Bijoux -sarjan (Punainen jättiläinen, 2005) ensimmäinen osa on nimeltään Ennustus, ja se edustaa manhwaa eli korealaista sarjakuvaa. Kerronpa heti alkuun, että ainut syy, jonka vuoksi luin tämän julkaisun oli futishaaste. Etelä-Korea on mukana pian alkavissa MM-karkeloissa, ja uteliaisuuttani päätin kokeilla sikäläistä sarjakuvaa. Wikipedia sta löytyi muutama lukuvinkki, ja satunnaisotannalla päädyin Ennustus -albumiin. Wikipedia tiesi kertoa, että manhwa on sukua japanilaiselle mangalle, mutta enpä ole siihenkään tutustunut. Tunsinkin astuvani melkoisen vieraalle maaperälle aloittaessani Ennustusta . Ennustuksen tarina on fantasia-aiheinen. Rujon kääpiön ja kyttyräselkäisen naisen liitosta syntyy lapsi, joka on tarinan päähenkilö Lapis. Hänet on mainittu vanhassa ennustuksessa henkilönä, joka voi palauttaa kulta-ajan siihen maailmaan, jossa tarinassa eletään. Ennustuksen nykymaailma tuntuukin olevan kovin...

Vilmos Kondorin Budapestin varjot (Tammi, 2012) aloittaa Budapest noir -dekkarisarjan , jossa on yhteensä viisi osaa. Jostain syystä olin ladannut sarja-aloitukseen aika paljon odotuksia. Ehkä 'noir' oli se maaginen sana, joka laittoi minut odottamaan synkkiä, koukuttavia juonenkäänteitä. Aivan semmoisia ei Budapestin varjoista löytynyt, mutta ei tämä silti huono dekkari ollut. Lukufiilikset jäivät keskitasolle - Kondorin kirja oli kelvollinen genrensä edustaja, mutta suurta kiinnostusta sarjan jatko-osiin minulla ei syntynyt. "Viisisataa pengőa oli harkittu ja suuri sijoitus. Sillä, joka uhrasi tyttöön tuollaisia summia, oli vakavasti otettava asiakaskunta palveltavanaan. Sellainen ei lähettäisi naisiaan eikä asiakkaitaan terézvárosilaisen asunnon palvelijanhuoneeseen. Gordonin oli turha vakuutella itselleen, ettei tytössä mitään erityistä ollut. Mutta yksi asia oli varmaa: saisipa hän selville mitä tahansa - jos ylipäätään pystyisi jotain selvittämään - se ei o...

Harri Kalhan Ihme ja kumma (WSOY, 2012) on silmäkarkkia kirjan muodossa. Kirjan alaotsikko Surrealismia ja silmänlumetta 1900-luvun postikorttitaiteessa kertoo, minkä äärellä ollaan: kirjassa esitellään viime vuosisadan alun postikorttien hullua, kaunista ja outoa maailmaa. Näkökulmana on "se mitä kortit ilmaisevat taideteoksina ja osana modernin taiteen kehityskertomusta" (s.6). Kalha on kirjassaan "tiedostetun esteettinen: kehyksenä on modernin taiteen historia, fokuksessa monistettu käyttökuva." (s.6) Lukijalle tarjotaan aluksi lyhyt, noin 40 sivun mittainen johdatus aiheeseen. Postikorteilla on oma kiehtova historiansa, ja Kalhan esittämät kytkökset surrealismiin ovat kiintoisaa luettavaa. Sitten päästään itse asiaan eli postikortteihin. Niistä on kuvia todella paljon (eli koko loppukirja) ja korttikuvat on ryhmitelty aihepiirien mukaan. Ihasteltavia ja kummasteltavia kortteja on moneen lähtöön, tässä muutama esimerkki: 'Alastonkortteja', jois...

Sergei Lukjanenkon Yöpartio (Into, 2012) on jokusen kerran kiinnittänyt huomioni blogiteksteissä, viimeksi Ja kaikkea muuta -blogin Minnan lukemana. Moskovaan sijoittuvaa venäläistä fantasiaa, vampyyrejä... kokeillaan nyt tämmöistäkin, mietin, kun eräällä kirjastoreissulla sattumalta huomasin Yöpartion hyllyssä. Kirja lojui pari viikkoa kirjastopinon pohjalla, ennen kuin aloitin lukemisen. Se olikin menoa sitten sen jälkeen. Sain kirjan eilen loppuun, ja heti piti tulla postailemaan. Yöpartio on hieno ja synkän viihdyttävä - tykkäsin!  "- Entä jos vihollinen näkee kauemmaksi tulevaisuuteen kuin me? kysyin ja katsoin pomoa silmiin. - Mitä tarkoitat? - Saatan olla heikko, keskitasoinen tai voimakas velho. Mutta entä jos riittää, että teen jotain, joka muuttaa voimatasapainoa? Jotain aivan tavallista, johon ei liity magiaa? Boris Ignatjevitš, Pimeyden palvelitjan yrittävät saada minut pois Svetlanan luota; he siis näkevät jotain muutakin? Jotain, mikä tapahtuu tulevaisuud...

Luettujen pinooni on kertynyt jokunen 'tulipahan luettua, vaan eipä ihmeemmin säväyttänyt' -kirja. Lukufiiliksistä ei irtoa juttua kokonaisiin yksilöpostauksiin, joten päätin naputella kolmesta kahden Goodreads-tähden kirjasta lyhykäiset arviot samaan postaukseen. Olkaapa hyvät: Annelies Verbeken Kalanpelastaja (Avain, 2011) edustaa Belgiaa futishaasteessa. Kirjailija nimeltä Monique Champagne (oih, mikä nimi!) potee eroahdistusta ja suuntautuu muualle - eli aloittaa maailmanpelastuksen kaloista. Hän saa pestin kalakonferenssien alustuspuhujaksi, ja etsii samalla itseään. Aiemmin keväällä luin samalta kustantajalta toisen eroahdistuskirjan, Elena Ferranten Hylkäämisen päivät. Se oli kirpeä, hauska omalla tavallaan ja oikein hieno kirja. Kalanpelastaja oli valju eikä oikein koskettanut minua. Onneksi kirja oli lyhyt, ja sen päähenkilöllä oli tyylikäs nimi. Ursula K. Le Guinin Muistamisen taito (WSOY, 2008) lähti kirjastosta mukaan, kun tulin lukeneeksi viime syksynä ...

29 astetta lämmintä (varjossa) ja aurinko paistaa - Oulussa on tänään ollut täydellinen sää Kåre Halldénin Samppanjaruhtinaan (Tammi, 2013) lukemiseen. Harmi vaan, että luin kirjan jokin aika sitten huomattavasti viileämmissä keleissä. Mutta hei - pakkohan tätä yhtäkkiä saapunutta kesää on jotenkin hehkuttaa! Tässä kirjassa ollaan kesäisessä Ranskassa, samppanjan ja linnojen keskellä. Muutama murha ilman turhia raakuuksia, ajallisia loikkia toisen maailmansodan aikaisiin tapahtumiin ja menneisyyden haamuja... ei yhteiskunta-analyysia, mutta samppanjasta riittää juttua. Samppanjaruhtinas on aivan mainiota kesäluettavaa. "Annanpa hyvän neuvon, jos haluatte nauttia elämästä, monsieur", Vivianne sanoi lujasti. "Antakaa piutpaut sille, mitä niin sanotut gastronomit ja viinisnobit sanovat ja ajattelevat. He yrittävät vain kätkeä oman epävarmuutensa. Olen aina sanonut, että jos jokin on hyvää, niin se on hyvää. Asioita ei kannata tehdä sen monimutkaisemmiksi." Vivia...

Peter Englundin Pultava (Art House, 2010) oli niitä kirjoja, joita luin melko pitkään, muutaman kymmenen sivua illassa. Hidas eteneminen johtui kirjan aiheesta: vuonna 1709 Pultavan kaupungin edustalla käyty taistelu Ruotsin ja Venäjän armeijan välillä ei ollut niin vangitseva aihe, että edes Englundin hyvä kerrontatyyli olisi naulinnut minut kirjan ääreen kovin pitkäksi aikaa kerrallaan. Vaikka kirjan aihe ei aivan ykkösjuttu minulle ollutkaan, otin kirjan luettavaksi, kun se sattuu olemaan osa oman kirjahyllyn lukuprojektiani . "Kun välimatka oli kutistunut 200 metriin, Venäjän tykistö alkoi käyttää kuulien sijasta kartesseja. Rautatuuli yltyi hirmumyrskyksi. Rykmenttien tykkien tulikidat purskauttivat räjähdyspanoksen toisensa jälkeen; ohueen siniseen rintamaan pumpattiin tiheitä parvia lyijyhauleja, piinsiruja ja kulmikkaita raudankappaleita. Ruotsalaiset marssivat itsepintaisesti eteenpäin selkä suorassa läpi sirpalekuurojen. Ehkä he elättelivät kuolemanpelossaan ohjesä...