Tekstit

Näytetään tunnisteella Ernaux Annie merkityt tekstit.

Annie Ernaux: Tapaus

Kuva
Annie Ernaux voitti Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2022, ja jo sitä ennen häneltä ilmestyi ainakin Vuodet -romaanin suomennos. Jostain syystä innostuin hankkimaan Vuodet e-kirjana omakseni heti pian sen ilmestymisen jälkeen, mutta kirja on edelleen lukematta 😏. Muistelen aloittaneeni kirjaa, mutta jostain syystä jätin sen kesken parin sivun jälkeen ja mielikuviin jäi merkintä "vaikean oloinen kirja". Tämän vuoden Helsingin kirjamessuilla sain kuitenkin pienen Ernaux-innostuksen, kun kävin kuuntelemassa suomentaja Lotta Toivasen haastattelua. Hän oli todella inspiroituneen oloinen kirjailijasta ja tämän tuotannosta, ja minäkin päätin siirtää omat ennakkoluuloni syrjään. Nyt on ensimmäinen Ernaux luettu! Lukupinoon valikoitui tänä vuonna suomeksi ilmestynyt Tapaus (Gummerus, 2023), sillä se sattui olemaan kirjastossa heti lainattavissa (toki Vuodet olisi ollut kaikkein helpoiten saatavilla omassa lukulaitteessa, mutta päätin aloittaa jostain muusta kirjasta 😁). Kirja...

Ministi lyhyistä ranskalaisista

Kuva
Vietin huhtikuun lopulla lukuviikkoa ranskalaisissa tunnelmissa , ja palaan tässä jutussa tuon viikon kirjalliseen antiin, tosin vain miniarvioiden muodossa. Valitsin teemaviikkoni lukupinoon lyhyitä, noin päivässä luettavia kirjoja. Kaikki jutun kirjailijat olivat minulle aivan uusia tuttavuuksia: Annie Ernaux: Puhdas intohimo (WSOY, 1996) Kirjassa naiskertoja uppoutuu intohimoisen rakkautensa kuvailuun. Siinäpä kirjan sisältö lyhyesti kerrottuna. Intohimon kohde on varattu, ja yhteisen ajan puute lataa tunnetta harvoihin kohtaamisiin, ja teksti pyrkii parhaansa mukaan välittämään tätä tunneryöppyä. En aivan täysillä lämmennyt kirjalle, mutta kirja oli kuitenkin nopeasti luettu ja lukuhetkellä kerronta tuntui kohtalaisen aidolta ja intensiiviseltä. Kovin suuriä muistijälkiä Puhdas intohimo ei kuitenkaan jättänyt. Plussaa kirja saa siitä, että mukana olevissa suomentajan jälkisanoissa avataan kirjan teemoja ja Ernauxin kirjoittamistyyliä. Tämmöisiä jälkianalyysejä on kiva luk...