Marianne Cedervall: Varjo yössä (Mullvaldsin murhat #1)

Marianne Cedervallin Varjo yössä (Otava, 2023) aloittaa uuden, Gotlantiin sijoittuvan dekkarisarjan. Ruotsalaiset dekkarisarjat eivät yleensä herätä minussa suurta innostusta, mutta Cedervallin nimi dekkarin kannessa herätti huomioni. Hänen vuonna 2012 ilmestynyt Ajattelen sinua kuolemaasi asti -dekkarinsa (joka myös sijoittuu Gotlantiin) oli nimittäin blogini alkuvaiheen arvioita, ja Cedervallin nimi nosti mukavia lukumuistoja mieleen. Varjo yössä päätyi siis lukupinoon, mutta nostalgia ei siivittänyt leppoisaa cozy crime -tarinaa lentoon. 

Kirjan päähenkilönä on Tukholmasta Gotlantiin muuttanut Anki, joka on hiljattain jäänyt leskeksi. Hän on ostanut itselleen viehättävän talon, jonka talliin on tulossa pari islanninhevosta - Anki kun on päättänyt elvyttää rakkaan hevosharrastuksensa. Idylli kuitenkin särkyy varsin nopeasti, kun lähistöllä myrkytetään arvokas hevonen ja ihmisruumiita ilmaantuu useampia.

Cozy crime -dekkareissa murhia tapaavat ratkoa ties ketkä, ja tässä kirjassa aiemmin opettajana työskennellyt Anki päättää kantaa kortensa kekoon. Avukseen hän houkuttelee naapurissa asuvan eläkkeellä olevan poliisikomisarion, joka ei tosin aivan innosta puhkuen hommaan ryhdy. Juoni on siis taatun höttöistä cozy crime -tasoa, ja ja luin kirjan oikeastaan loppuun lähinnä siksi, että tykkäsin kirjan kesäisistä Gotlanti-fiiliksistä (jep, Gotlannin matka on ollut ajatuksissa... jonain kesänä olisi ihana mennä tutustumaan kauniiseen Visbyyn ja muuhunkin saareen). Goodreadsiin Varjo yössä saa kolme tähteä, sillä kepoinen juoni eteni kökköydestään huolimatta aivan sujuvasti.

 

Seinäjoen kirjaston lukuhaasteessa kirja sopii kohtaan 27. Lemmikin tai kotieläimen ottaminen tai siitä luopuminen.

Goodreads: 3  tähteä
Mistä kirja minulle? Lainasin kirjastosta
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogissa Hemulin kirjahylly
Kirjan tietoja:
Marianne Cedervall: Av skuggor märkt (2015)
Suomennos Riie Heikkilä
Otava, 2023
304 sivua

Kommentit

  1. Kas, olen merkannut luettavien listalle tuon Ajattelen sinua kuolemaasi asti -romaanin. Taisin jostain blogista joskus löytää. Tätä uutta sarjaa voisi kokeilla ihan vain siksi, että kerrankin päähenkilö on Anki. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä kahdesta lukemastani Cedervallista suosittelen Ajattelen sinua kuolemaasi asti -kirjaa, sillä se on ainakin muistikuvieni mukaan hitusen parempi tätä nyt suomennettua. :) Mutta toki on kivaa lukea kirjaa, jossa on kaima päähenkilönä. :)

      Poista
  2. Tämä kiinnostaa Gotlannin vuoksi. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gotlanti-miljöö toimii tässä hienosti - matkakuume nousi kummasti. :)

      Poista
  3. Tämä oli mielenkiintoinen uusi tuttavuus. Bloggaus ehkä siirtyy Dekkariviikolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on vielä dekkariviikon dekkarit hakusassa, mutta tarkoitus on kyllä postailla ainakin parista dekkarista viikon aikana. Vielä on onneksi lukuaikaa. :)

      Poista
  4. Tämä odottaa yöpöydän pinossa, mutten malttanut olla lukematta avaustasi ja tuo Gotlanti painaa sen verran, että cozy crime tuulahduksen uhallakin, tulee aikanaan luetuksi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gotlanti-tunnelmat ovat tässä kirjassa sen verran hyvät, että niiden takia kyllä kannattaa ainakin kokeilla kirjaa. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.