Miniarvioita syksyn luetuista kirjoista, osa 2
Syksyn ja alkutalven aikana luettujen kirjojen miniarvioissa on vuorossa osa 2, olkaapa hyvät! Tässä joukossa on mukana peräti kaksi viiden tähden kirjaa. 😊 Eli vaikka koko vuoden luettujen määräni kipuaa hädin tuskin yli 60 kirjan, on siihen joukkoon sentään mahtunut muutamia aivan huippuhyviä kirjoja.
Photo by Mekht on Unsplash |
Alexandra Andrews: Kuka on Maud Dixon? (Otava 2021, suom. Jaakko Kankaanpää)
Takakansi mainostaa tätä psykologisena trillerinä. Okei, onhan kirjassa kieltämättä vahva psykologinen ote, mutten itse ehkä kuitenkaan luokittelisi tätä aivan trilleriksi. Jäätävän hieno kirja kirjailija- ja kustantamomaailmaan sijoittuva arvoituksellinen tarina silti on. Kirjan varsinainen juju avautuu hitaahkosti, ja Maud Dixon on taatusti parhaimmillaan, kun sen annista ei tiedä ennakolta mitään. Olen yleensä sitä mieltä, että kirjailijoista kertovat kirjat ovat lähtökohtaisesti tylsiä liian ilmeisen aihevalinnan vuoksi, mutta Kuka on Maud Dixon? osoitti tämän ennakkoluulon vääräksi. Tykkäsin viiden tähden veroisesti. Tässä on kirja, jonka kerronnassa ja päähenkilössä on sitä kuuluisaa "jotain"-ainesta erinomaisen runsaasti.
Susanna Alakoski: Sikalat (Schildts, 2007; suom. Katriina Savolainen)
Sain Alakosken kirjasta vinkin Donna mobilen kirjat -blogin Leenalta - kiitokset! Alakoski kuvaa kirjassaan siirtolaiselämää Ruotsissa. Kirja sai August-palkinnon vuonna 2006, ja se on myös filmattu nimellä Sovinto. Minulta sekä kirja että leffa ovat aikoinaan menneet täysin ohi, mutta enpä olekaan koskaan ollut suuremmin innostunut siirtolaisaiheisista tarinoista. Onneksi tartuin Alakosken kirjaan (hieman myös Seinäjoen kirjaston lukuhaasteen innostamana), sillä vaikka se sisältää väliin aika rankkojakin juttuja, tykästyin kovasti Alakosken tyyliin kuvata elämän nurjaa puolta. Sikalat valottaa ruotsalaista kansankotia hieman toisenlaisesta näkökulmasta, sopivalla annoksella mustaa huumoria höystettynä. Alakoskella on taito kirjoittaa niin, että tekstistä huokuu samaan aikaan sekä rujo että lämminhenkinen tunnelma.
Olen valitettavasti palauttanut kirjan kirjastoon jo ajat sitten, joten en voi laittaa tähän lainausta Alakosken rosoisesta kerronnasta. Myöskään hyvälaatuista kansikuvaa ei löytynyt, mutta suosittelen silti etsimään Sikalat lukupinoon, jos haluat lukea rouhean ja elämänmakuisen lapsuus- ja nuoruuskuvauksen naapurimaasta.
Kiitos näistä esittelyistä. Yhtään näistä en ole lukenut, mutta tuo Gornick kiinnostaa. Ajattelin, että voisi olla vaikkapa lukupiirikirja. - Mukavaa loppuvuotta sinulle!
VastaaPoistaGornick voisi tosiaan olla mainio lukupiirikirja. Se ei ole edes kovin pitkä (minulta jäivät näköjään sivumäärät pois kirjojen tiedoista...). Kiitos samoin, hyviä lukuhetkiä vuoden viimeiseen viikkoon!
PoistaJälleen kivoja arvioita! Gornickin muistelmien lukemista olen harkinnut.
VastaaPoistaKiitos! Näitä miniarvioita on kyllä ihan hauska naputella. Pääsee jotenkin helpommin kiinni bloggaamiseen pikku tauon jälkeen. 😊
PoistaOlen lukenut kaikki kolme kirjaa ja tykkäsin jokaisesta. Sikalasta olen nähnyt myös elokuvan.
VastaaPoistaMinullekin tämä kolmikko oli aivan syksyn parhaimmistoa. :) Sikalat-elokuvassa näkyy olevan Outi Mäenpää pääosassa, joten se kiinnostaa jo sen vuoksi.
PoistaOlen lukenut tuon Sikalat, mutta aihe tuli joiltakin osin niin iholle, etten halunnut siitä blogata. Olen nähtävästi anonyymisti sitä kommentoinut eräässä blogissa. En tiedä, miten kokisin kirjan tänä päivänä, mutta luulen että en halua sitä lukea.
VastaaPoistaSen sijaan tuo Alexandra Andrewsin kirja Kuka on Maud Dixon? alkoi hieman kiinnostaa. Kirja on nimeltä tuttu, mutta olen ajatellut skipata sen, vaan harkitsenkin vielä.
Tiedän tuon tunteen, ettei liian henk.koht. koskettavista kirjoista halua blogata. Eikä onneksi tarvitsekaan!
PoistaMaud Dixonista on kai oltu montaa mieltä, kaikki eivät ole niin kauheasti innostuneet... minuun tämä kolahti, oli silleen mukavasti vähän erilainen kirja.