Hergé: Sininen lootus & Kuningas Ottokarin valtikka

Uusintalukukierrokseni Tintin parissa jatkuu, ja tässä jutussa on vuorossa hajanaisia merkintöjä albumeista Sininen lootus (Otava, 2006/1936) ja Kuningas Ottokarin valtikka (Otava, 2006/1939). Lehtimies Tintti on totta kai reissun päällä, ja matkakohteena ovat eksoottinen Sanghai (Sininen Lootus) ja kuvitteellinen Syldavian kuningaskunta (Kuningas Ottokarin valtikka). Hergé pohjustaa hyvin mielikuvitusvaltion historian ja muut detaljit, mutta viihdyin silti paremmin Sinisen lootuksen todellisissa idän maisemissa kuin Ottokarin keksityissä kulisseissa.


Edellisessä Tintti-jutussani luin mustavalkoista Tinttiä, ja Sinisen lootuksen kohdalla kiittelen sitä, että albumissa on värit. Sinisen lootuksen tarinassa on paljon paikallishistoriaa ja -väriä mukana, ja onneksi värit ovat löytäneet tiensä myös ruutuihin. Esimerkiksi tämä upea ruutu latistuisi täysin mustavalkoisena versiona:


Sininen lootus oli näistä kahdesta lukemastani albumista parempi. Kiinalaistunnelmien keskellä Tintti jahtaa huumerikollisia ja hulluksi tekevä myrkkykin on sankarimme kiusana. Faaraon sikarit -albumin alkuasetelmista jatkuva seikkailu on vaiherikas. Juonenkulku on huomattavasti jäntevämpi kuin vaikkapa Tintti Afrikassa -albumissa, joka tuntuu näin jälkikäteen ajatellen melko epämääräiseltä haahuilulta. Seikkailujen tiimellyksessä löytyy myös kasvatuksellisia ruutuja, joissa pohditaan kulttuurien välisiä eroja ja ennakkoluuloja:


Kuningas Ottokarin Valtikassa ollaan täysin kuvitteellisella maaperällä, ja siellä Tintti joutuu keskelle paikallisten valtakahinoita. Sarjankuvantekijä on luonut maasta erikoisen yhdistelmän prinsessasatujen maailmasta tuttuja krumeluureja:


... ja alkeellista talonpoikaisyhteiskuntaa:


Minulle albumin kruununa on silti Bianca Castafiore, joka laulaa lurauttaa ensimmäiset sävelensä Tintti-albumeissa:


Olen odottanut ja odottanut, milloin Tintti-maailman kiehtovat sivuhahmot alkavat ilmaantua näyttämölle, ja nyt on siis saatu laululintunen esiin. Hienoa! Tintti on toki reipas sankari, mutta iso osa Tintti-muistoistani liittyy sivuhenkilöihin. Tulisieluinen kapteeni ja hajamielinen professori ovat seuraavana odotuslistalla.

**
Aiemmat Tintti-bloggaukseni:

Hergé: Tintti Afrikassa
Hergé: Tintti Amerikassa
Hergé: Faaraon sikarit
Hergé: Särkynyt korva
Hergé: Mustan saaren salaisuus

Goodreads: Sininen lootus saa 4 tähteä ja Kuningas Ottokarin valtikka 3 tähteä.
Mistä sarjakuvat minulle? Kirjaston sarjakuvia
Muualla verkossa: Sininen lootus -albumia on luettu blogissa Jokken kirjanurkka ja Kuningas Ottokarin valtikka -albumia on luettu blogeissa Sheferijm - ajatuksia kirjoista ja Jokken kirjanurkka
Sarjakuvien tietoja:
Hergé: Le lotus bleu (1936)
Suomennos Heikki ja Soile Kaukoranta
Otava, 2006
62 sivua

Hergé: Le spetpre d'Ottokar (1939)
Suomennos Heikki ja Soile Kaukoranta
Otava, 2006
62 sivua

Kommentit

  1. Voi ku tulee lapsuus ja mummula mieleen näistä Tinteistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, nostalgiakerroin on vahva myös minulla. :)

      Poista
  2. Syldavia tässä on vertauskuvallinen, kuten koko albumi, osin teemat ovat kuitenkin näissä albumeissa identtiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin nämä itse asiassa viime vuoden puolella (jolloin juttukin on kirjoitettu ja kaivettu nyt luonnoksista esille), joten syvemmät teemat ovat jo häipyneet muistista... mutta sinullahan oli näistä hyvät jutut, niistä voi onneksi käydä tutkimassa jos aiheesta kiinnostunut. :)

      Poista
  3. Olet tehnyt hienot Tinttipostaukset. Hatunnosto :)

    Mikä nautinto katsella noita kuvituksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! Näitä on ollut hauska kirjoitella - ja tietysti Tinttejä on ollut mukavaa lukea vuosien tauon jälkeen. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.