Han Kang: Valkoinen kirja
Korealainen Han Kang palkittiin hiljan kirjallisuuden Nobel-palkinnolla. Totesin (kuten ehkä moni muukin), että kerrankin Nobel-kirjailija, joka on minulle tuttu ja jota olen aiemmin lukenut, peräti kahden kirjan verran. Han Kangin kirjat tosin ovat niitä kirjoja, joiden lukemisesta ei minulle ole jäänyt erityisen pysyviä muistijälkiä. Ensimmäinen Han Kangini oli Ihmisen teot (Gummerus, 2018), jolle tulin antaneeksi täydet viisi tähteä. Vegetaristi (Gummerus, 2017) sen sijaan oli hieman keskinkertaisempi kolmen tähden elämys. Mutta jos minun nyt pitäisi kertoa näistä jotain (blogipostista lunttaamatta), en osaisi sanoa juuri mitään.
Nobel-palkinto nosti Han Kangin somenäkyvyyden korkealle, ja uteliaisuuttani luin muutama vuosi sitten ilmestyneen Valkoisen kirjan (Gummerus, 2021). Minulla on juuri nyt lukuaikapalvelu käytössä, joten vältin kirjaston jonot, joita Oulussakin on muodostunut Kangin kirjoihin. Valkoinen kirja oli minulle yllättävän vaisu kirja, vaikka Kang kirjoittaa todella kauniita lauseita ja kirjan suomennos on hieno. Valkoinen kirja oli silti kokonaisuutena liian utuinen, enkä päässyt sen tunnelmaan kiinni kuin hetkittäin.
Kirja koostuu lyhyistä, omakohtaisista luvuista, joiden aiheisiin nivoutuu yhdistävänä tekijänä valkoinen väri. Valkoiseen on kiedottu kirjailijan elämän suruja ja kipeitä asioita, ja hän lähestyy niitä herkin ja jopa runollisia sanankääntein:
Jos sivelisin sydäntäni näillä sanoilla, siitä virtaisi kyllä jonkinlaisia lauseita niin kuin metallikielestä, josta lähtee surullisia tai eriskummallisia tai kimakoita ääniä, kun sitä soittaa jousella. Voisinkohan piiloutua lauseiden sekaan kuin valkoisen sideharson taakse?
En ymmärrä ohikulkijoiden puheista enkä opasteiden kirjoituksista sanaakaan. Ruumiini tuntuu toisinaan vankilalta, kun kuljen ihmisten seassa kuin liikkuva, jykevä saari. Tunnen olevani eristyksissä tähänastisen elämäni kaikkien muistojen ja niihin erottamattomasti nivoutuvan äidinkielen kanssa. Mitä sitkeämmin eristyneisyys jatkuu, sitä yllättävämpiä asioita mieleeni muistuu. Joudun täysin niiden valtaan. Niin täydellisesti, että tuntuu kuin paikka, johon pakenin viime kesänä, ei olekaan kaupunki maapallon toisella puolella, vaan oma sisimpäni.
Minäkin kirjoitin Valkoisesta kirjasta juuri tänään. Sain sen nopeasti ihan kirjastosta. Valkoinen kirja oli ensimmäinen Han Kangilta lukemani, ja se nosti odotuksia hänen laajempia romaanejaan kohtaan entisestään.
VastaaPoistaVegetaristi ja Ihmisen teot ovat erityyppisiä kirjoja - kirjailija ei todellakaan toista itseään. Molempia kyllä kannattaa kokeilla. Itse pidin enemmän Ihmisen teoista.
Poista