Siiri Enoranta: Keuhkopuiden uni
Heippa pitkästä aikaa! Kulunut vuosi on ollut jokseenkin kiireinen ja tapahtumarikas vaihe bloggaajan elämässä, eikä aikaa ja energiaa oikein ole löytynyt kirjoille saati sitten blogille. Lyhyesti: alkuvuodesta etsiskelin omaa asuntoa, löysin ja ostin, muutin, tehtiin pintaremppaa isän ja sedän avustuksella (kiitos, ihanat 💖), tein liikaa töitä, eräs pitkäaikainen työtoverini poistui keskuudestamme täysin yllättäen 💔, ja lopulta tuli kauan kaivattu kesäloma - ja syksy, jolloin aloin kaivata blogia ja lukemista ja miettiä, mikä olisi sopiva tapa "palata" takaisin näin pitkän tauon jälkeen. Vähän hassua, tiedän, mutta ehkä minulle tuli jonkinlainen bloggaajan kirjoituskammo... olen sentään jotain lukenut tänä vuonna, mutta en ole saanut yhtään mitään aikaiseksi tänne blogiin enkä Kvaakin, jonne olen kirjoittanut sarjakuvista 😶 ja olen pohtinut, miten aloittaa taas. Mutta no, nyt vain aloitan ilman sen kummempia kiemuroita 😀 (paitsi nämä postauksen alun jaarittelut):
Siiri Enorannan Keuhkopuiden uni (Gummerus, 2024) on kirja, jonka poimin matkaani satunnaisella kirjastokäynnillä. Rakastin Enorannan edellistä utopiaromaania Maailmantytättäret. Se loi lukijan mieleen vahvan, omaäänisen maailman, ja ilahduin huomatessani että Enorannalta on ilmestynyt uusi kirja. "Ravisteleva romaani luontosuhteen murenemisesta", kertoo kirjan takakansi. Kyllä! Keuhkopuiden uni kirjoittaa vajaassa kolmessa sadassa sivussa omalla tavallaan uusiksi koko ihmisen olemisen tavan, yhden nuoren henkilön kohtalon ja tunteiden kautta.
" Katica laskeutui paikkaan, jossa hänen kehonsa muotoisen paikan kuului olla. Se ei ollut siinä. Runko oli alkanut suoristua. Hän oli nukkunut puun kanssa kaksikymmentäneljä vuotta, ja vain viikossa puu oli karistanut hänet kupeiltaan."
Kirjan päähenkilönä on Katica, johon tutustutaan heti kirjan ensimmäisellä sivulla. Vallaton, omapäinen nuori nainen kapinoi omalla tavallaan niitä kahleita vastaan, joita elämä on ihmisille asettanut. He ovat sidottuja keuhkopuihin, joiden antamaan elinvoimaan heidän pitää joka yö turvautua. Vai pitääkö sittenkään? Kirjan tapahtumat kyseenalaistavat maailmansa lainalaisuuksia kiehtovalla tavalla. Ovatko ihmiset hyväksikäyttäneet puita eikä mitään todellista symbioosia niiden kanssa ole koskaan ollutkaan? Enoranta vääntää kirjassaan luontosuhteen aivan uudenlaiselle kierteelle, jota on kiehtovaa seurata Katican silmien kautta.
"Vuosisatojen ajan juurtuneet olivat tehneet kaikkensa, jotta epäilyttävien, puita kaatavien, taloja rakentavien aatelisten siitepöly ei tahraisi heidän emopuitaan. Ja aatelisille oli sopinut erinomaisesti, että emopuun pelottavan voimakas, symbioottinsa puuhun liimaava siitepöly pysyi pölyttäjien ulottumattomissa, sinetöitynä kaukana poissa. He olivat halunneet kulkea aina vain kauemmas, ja siirappi oli toteuttanut heidän toiveensa. Tämän kaiken Katica tekisi tyhjäksi.
Hän viilsi verkkoa."
Minulla kesti kotvasen päästä sisälle kirjan aavistuksen taianomaiseen maailmaan - keuhkopuiden idea oli sen verran jännittävä, uusi ja erikoinen - mutta en silti kokenut kirjaa vaikeaksi. Päinvastoin, lumouduin Enorannan kielestä (taas kerran), ja pidin siitä, mten taitavasti hän vie tapahtumia eteenpäin ja miten luonto muotoutuu arvoitukselliseksi osaksi kirjaa. Keuhkopuiden uni herättelee ikään kuin vaivihkaa kysymyksiä ihmisen luontosuhteesta, vaikka kaiken aikaa keskiössä on Katica ja hänen toimensa. Romaanin mitta oli mukavan kohtuullinen (en todellakaan jaksa tiilisikiviromaaneja juuri nyt!), ja ehkä siitä syystä sivuhenkilöt jäivät hieman ohuiksi. Pidin silti Keuhkopuiden unesta ja sen hitusen utuisesta maailmankuvasta siinä määrin, että annan sinne täydet viisi pistettä Goodreadsiin. Kiitos kirjasta, Siiri Enoranta! 💖
Mistä kirja minulle? Lainasin kirjastosta
Lukuhaaseet: Helmet - 49. Kirja, joka on julkaistu vuonna 2024.
Olipa mukava lukea sinulta postaus pitkästä aikaa!
VastaaPoistaMinäkin luin juuri yhden fantasiakirjan ja nyt ihmettelen, miten saisin siitä kirjoitetuksi.
Kiitos - ja olipa mukavaa kirjoittaa tänne! Onneksi on blogattavaa jonossa, voin heti näppäillä lisää, kun sain tämän hankalan "ensimmäisen" postauksen tehtyä 😄. Kiva kuulla, että olet löytänyt fantasiaa lukupinoon 😊. Odotan innolla, millainen postaus sinulta tulee 😉.
PoistaKiva, että sinustakin kuuluu kuulumisia pitkästä aikaa. Onnea uuteen kotiin!
VastaaPoistaKirjaa en ole lukenut, mutta Nokkosvallankumous, Tuhatkuolevan kirous ja Surunhauras, Lasinterävä on tullut luettua ja blogattua. Upeita kirjoja. Tämäkin kiinnostaa jo tuon kauniin kansikuvan ja koskettavan nimen vuoksi. Finlandia-voittaja, joka kirjoittaa upeita tarinoita.
Kiitos! Tuhatkuolevan kirous on minulta jäänyt väliin, samoin Kesämyrsky. Nämä ajattelin ottaa lukuun tämän uutukaisen innostamana. Enorannan kirjoissa on aina upeat kannet. ❤️
PoistaTervehdin ilolla kaikkia paluubloggaajia! Ihanaa, näinä hiipuvien blogien aikoina. Kiva lukea taas lukukokemuksistasi kun muutot & rempat on hoidettu.
VastaaPoistaEnhän minä ilman blogia osaa olla, vaikka tulikin hieman taukoa. Mutta väkisin tai kiireessä ei kannata kirjoittaa, sen olen huomannut. Muutto ja remppahommat töiden ohella oli yllättävän työläs urakka, mutta onneksi nyt taas on aikaa muullekin elämälle ja blogille 😊.
PoistaTervetuloa takaisin 🙂 Jännä miten äkkiä bloggaamiskynnys nousee! Minulla on lukeminen ja bloggaminen ollut hidasta tänä vuonna, mutta ehkä se tästä taas piristyy...
VastaaPoistaEnorannan kirjoihin pitäisi tutustua, tästä tulee vähän sellaiset Emmi Itäranta -fibat.
Kiitos! Niinpä, olen ollut itsekin hieman hämmästynyt tästä rimakauhuilusta... mutta ehkä tämä tästä, kun sinnikkäästi palaan blogin äärelle (ja kirjojen!). Sentään ihan oikeesti tykkään bloggaamisesta, mutta näemmä tähänkin on mahdollista kehittää pään sisällä jumitusta. :D
PoistaJoo, Enorannalla on kyllä hyvin persoonallinen ote tekstiin ja luomiinsa maailmoihin, aivan kuten Itärannalla. Eli jos Itärannasta tykkäät, kannattaa kokeilla Enorantaakin. :)