Elokuun lukumaraton - päivittyvä postaus (maraton päättynyt)

Yöpöydän kirjat -blogin Niina emännöi tänä viikonloppuna lukumaratonia. Maratonviikonloppu sattuu minulle oikein sopivaan saumaan, joten totta kai olen mukana lukukarkeloissa. Aloittelen oman maratonvuorokauteni myöhemmin tänään, ja päivittelen edistymistäni tähän juttuun. Ensin kuitenkin on vuorossa lukupinon esittely...


Olen päättänyt keskittyä tällä lukumaratonilla oman hyllyni kirjoihin. Tutkailin hyllyjen antia töistä tultuani ja nappasin kuvaan seuraavat kirjat - näistä olisi tarkoitus ottaa lukuun jotain (en siis todellakaan aio urakoida koko pinoa 24 tunnin aikana!) ja todennäköisesti maratonvuorokausi etenee siten, että aloittelen useampaa kirjaa ja ihmettelen sitten lauantai-iltana, milloin ehdin ne lukemaan loppuun 😊. En ole suunnitellut maratonille mitään sen kummempaa teemaa, mutta tähän pinoon voisi kyllä liimata lapun "naiskohtaloita".


Palaan asiaan illan mittaan. Ja hei, maratonille ehtii vielä mainiosti mukaan, jos innostus heräsi. Kurkkaa Niinan postauksesta ohjeet ja käy ilmoittautumassa. 😊

Perjantai 30.8.2019 klo 20.30: Lukumaraton alkaa Monika Fagerholmin Amerikkalaisella tytöllä.

Perjantai, klo 22.45: Fagerholmin Amerikkalainen tyttö on aivan niin hieno kirja kuin takakansi antaa ymmärtää. Kirjailijan tyyli on silti aika hidaslukuista, tekstille pitää antaa aikaa eikä vaan nopeasti lukaista läpi. 50 sivun jälkeen halusin kokeilla jotain vähän kevyempää ja otin lukuun Paula Havasteen Tuulen vihat. Minulla on Havasteen sarjasta muhkea pokkaripainos, joka sisältää sarjan kaksi ensimmäistä osaa. 

Tuulen vihat sai Fagerholmin kirjasta varmaankin epäreilun verrokin itselleen, mutta kirja on kuitenkin ollut mukavaa luettavaa. 1100-luvun luonnonläheinen elämä ja uskomukset ovat selkeästi kirjan kiinnostavinta antia, vaikka alku onkin ollut aika verkkainen. Olen lukenut kirjaa 76 sivua ja sen aikana on lähinnä tutustuttu päähenkilönä olevan nuoren Kertte-neidon perheeseen ja henkiä kuhisevaan asuinympäristöön.

Mitäs nyt? Taidanpa palata Amerikkalaisen tytön pariin illan viimeisiksi tunneiksi. Lukumaraton on käynnistynyt hienosti, lukuvire tuntuu erinomaiselta ja nopeasti kasattu lukupino on jo osoittautunut hyväksi.

Luetut sivut: 126 s.

Lauantai 31.8.2019 klo 12.25: Amerikkalainen tyttö edistyi illalla vielä toiset 50 sivua ja perjantain luettujen sivujen määräksi tuli 176 sivua.

Tänään heräsin jo ennen seitsemää ja aamupäivän aikana luin Havasteen Tuulen vihat loppuun asti. Vaikka kaipailin kirjaan usein lisää tapahtumia, jokin siinä sai sivut kääntymään rivakasti. Koko aamua en sentään ole istunut nenä kiinni kirjassa, vaan aamupalat ja kauppareissut on tullut hoidettua Kertten tarinan lomassa. Tuulen vihat asettunee Goodreadsin tähtiasteikkolla keskinkerteiselle kolmen tähden tasolle. Lukumaratonille sujuvasti etenevä kirja oli hyvä valinta, mutta pokkaripainoksessa tyrkyllä oleva Maan vihat jää toiseen lukukertaan. Minulle riittää tämä annos 1100-luvun ajankuvaa ja yhden tuvan ympärillä pyörimistä. Semmoinen hauska juttu tuolla 1100-luvulla piipahtelussa kyllä oli, että paikallisen K-marketin tarjonta tuntui yltäkylläiselta sen jälkeen, kun on ensin muutaman sadan sivun verran seurannut Kertten ja tämän lähipiirin konkreettista  uurastusta elannon eteen.

Nyt seuraa pieni tauko lukuhommista. Vaikkei minulla varsinaista tavoitetta lukumaratonille ollutkaan, ajattelin, että olisi kiva saada luettua ainakin 500 sivua. Tuosta sivumäärästä puuttuu enää muutama kymmenen sivua, ja kun pienoisia lukuähkyn oireita on ilmassa, on parempi ottaa rennosti ja palata kirjan ääreen myöhemmin.

Luettuja sivuja: 470 s.

Lauantai klo 17.10: Lukuintoni hyytyi lähes täysin iltapäivän tunteina. Tarkoitukseni oli viettää maraton täysin omien kirjojen parissa, mutta nappasin sitten kuitenkin kirjastopinosta Maggy Garrisson -sarjakuvan lukuun. Sarjan kolmas osa oli tutun laadukas jatko-osa Maggyn tarinaan, ja sivuja albumissa oli sen verran, että pääsin epäviralliseen tavoitteeseeni eli viiden sadan luetun sivun rajapyykin ohi.

Mietin, viitsinkö aloittaa vielä jonkin uuden kirjan, mutta luulenpa kuluttavani maratonin viimeiset tunnit Amerikkalaisen tytön parissa. Kenties vielä uusi sataluku rikki sivumäärässä? 😉

Luetut sivut: 517 s.


Lauantai klo 20.30: Lukumaratonini päättyy loppulukemiin 568 sivua. Lukuintoni hyytyi lähes tyystin tänään sen jälkeen, kun sain Tuulen vihat luettua. Syynä oli lähinnä se, että olisin halunnut ottaa 1100-luvun tunnelmien jälkeen luettavakseni jonkin kevyen nuortenkirjan tai YA-kirjan, mutta sellaista ei sattunut käden ulottuvilla olemaan eikä kirjastoonkaan viitsinyt lähteä. Minulla on kotosalla joitakin kirjastolainoja - totta kai, sehän on selvää - mutta niiden joukossa ei sattunut olemaan yhtään tuontyylistä kirjaa. Nappasin siis lukuun lyhyen sarjakuvan, jossa sinänsä ei ollut mitään vikaa. Mikään muu uusi kirja ei innostanut lukemisen aloittamista, ja Amerikkalainen tyttö alkoi houkutella minua vasta iltasella. Se ehti edistyä 50 sivun verran, ja olen niin iloinen, että tulin nyt vihdoin ja viimein aloittaneeksi tämän upean kirjan. Syksyllä ilmestyy uutta Fagerholmia - tuskin maltan odottaa!

Vaikkei lauantain lukufiilis ollut paras mahdollinen, oli maraton kokonaisuutena jälleen kiva kokemus. Omien kirjojen luku maratonilla on ehdottoman hyvä juttu, mutta seuraavilla maratoneilla koetan muistaa varata monipuolista luettavaa pinoon. Pelkilllä tiiliskivillä ei näköjään pitkälle pötkitä. 😆

Elokuisen maratonini lopputilanne on:

Paula Havaste: Tuulen vihat - 370 sivua (luettu kokonaan)
Lewis Trondheim: Maggy Garrisson osa 3 - 48 sivua (luettu kokonaan)
Monika Fagerholm: Amerikkalainen tyttö - 150 sivua (luettu osa)

Yhteensä 568 sivua.

Kiitokset Niinalle lukumaratonin emännöinnistä! Tsemppiä ja lukuiloa teille, jotka vielä jatkatte  tai vasta aloitatte omaa luku-urakkaanne.

Kommentit

  1. Tsemppiä maratonisi loppusuoralle!

    VastaaPoista
  2. Amerikkalainen tyttö on hieno kirja, ja hyvä valinta myös maratonille, koska sitä saa silloin lukea pitkään ja keskittyen.

    Hoksasin tämän maratonin blogistasi ja aloitin pari tuntia sitten. Ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kivaa, että innoistuit maratonille mukaan. Juu, Amerikkalainen tyttö vaatii oma lukurauhansa, mutta on ehdottomasti sen arvoinen. Loppuilta taitaakin minulla mennä ko. kirjan parissa.

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.