Hanna Koljonen: Syliinvaellus Intiaan

Helmet-haasteen Kirja kertoo Intiasta -kohta olisi ollut mahtavaa kuitata jommalla kummalla Arundhati Royn romaanilla tai vaikkapa Keskiyön lasten uusintaluvulla, mutta rajallinen lukuaika pakotti minut tyytymään kevyempään Intia-kirjaan. Bongasin sattumalta kirjaston sarjakuvahyllystä Hanna Koljosen esikoisteoksen Syliinvaellus Intiaan (Asema, 2011), ja se olkoon minun Intia-kirjani tämän vuoden Helmet-haasteessa.


Koljonen on kirjoittanut ja piirtänyt sarjakuvan omien kokemustensa pohjalta, ja kenties siksi Syliinvaellus Intiaan oli raikkaan oloinen kertomus nuoren naisen hurahtamisesta äiti Ammaan, Intiaan ja sieltä löytämäänsä tapaan elää. Itse en ole koskaan ollut erityisen innostunut Intiasta tai elämän tarkoituksen etsimisestä (sillä sehän on 42, ainakin tietyissä piireissä) joten luin sarjakuvaa aidon uteliaana. Suuria paljastuksia tai yllätyksiä sen sivuilta ei silti löytynyt. Pikemminkin tarina vastasi mielikuviani siitä, miten ns. henkisistä asioista kiinnostunut ihminen saattaa ajautua vaikkapa Intiaan meditoimaan, joogaamaan ja harrastamaan muuta mukavaa. Ehkäpä hivenen kriittisempi ote maan oloja kohtaan olisi säväyttänyt sarjakuvaa, mutta toisaalta, nyt tarinan fiilis oli iloisen positiivinen (olematta silti liian äitelä) alusta loppuun ja lukijalle jäi kiva lukuolo viimeisen sivun jälkeen.

Sarjakuvan piirrostyyli oli mukavan eläväinen ja värikäs, ja pidin ruutujen kepeästä huumorista:



Goodreadsiin Koljosen sarjakuva saa minulta pienen pohtimisen jälkeen 2 tähteä.

Goodreads: 2 tähteä
Mistä sarjakuva minulle? Kirjaston sarjakuva
Muualla verkossa: Sarjakuvaa on luettu mm. blogeissa Mari A:n kirjablogi, Hurja Hassu Lukija, Kirjakaapin kummitus
Sarjakuvan tietoja:
Hanna Koljonen: Syliinvaellus Intiaan
Asema, 2011
74 sivua

Kommentit

  1. Intia-kohta on ollut minulle hankala tämän vuoden haasteessa, vaikka hyvää intialaista kirjallisuutta olisi kirjastossa jonkin verran saatavissa. Olen miettinyt tätä samaa teosta omaan haasteeseeni, mikäli en joululomalla tule muuta Intia-aiheista lukeneeksi. Ensimmäiset sivut eivät vielä vakuuttaneet, mutta katsotaan, miten teos aukeaa myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin Intia-kohta jäi listan hännille, kun ei ole tullut ns. itsestään sopivaa kirjaa vastaan tässä vuoden aikana. Royn kirjat tosin kiinnostavat minua kovasti, mutta kun ei ehdi niin ei ehdi. Tämä sarjakuva oli minulle aika nopsalukuinen, vaikkei aihe noin muuten juuri puhutellutkaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.