2 x Helmet-kirja: Nyt ja aina & Poika Mancini

Minulla on alkanut Helmet-haasteen loppukiri, ja tässä viikonlopun aikana lukea hurautin kirjan, joka sopii kohtaan 27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja. Ouluun liittyvää kirjaa ei ollut kauhean vaikeaa löytää, mutta sopivan luettavan valinta oli silti hankalaa. Olin oikeastaan jo päättänyt, että luen Hannu Väisesen Toiset kengät, mutta kun pyörittelin kirjaa käsissäni lähikirjastossa, se vaikutti liian pitkältä kirjalta juuri tähän hetkeen. Niinpä päädyin Kauko Röyhkän romaaniin Poika Mancini (Like, 2013). Olen aikaisemmin lukenut Röyhkän kirjan Miss Farkku-Suomi, ja Poika Mancinissa vilahtelee samoja henkilöitä. Röyhkän kerrontatyylistä ei ole jäänyt huonoja muistoja, ja kun kirja oli miellyttävän lyhyt, valinta tuntui kaikin puolin turvalliselta.

Poika Mancini oli nopealukuinen, 80-luvun Ouluun ja vähän Helsinkiinkin sijoittuva tarina nuorista aikuisista musamaailman pyörteissä. Poika Mancini -taiteilijanimeä käyttävä Teppo näyttää mannekiinilta, ja hurmaa lauluäänellään. Tahtoa ja tähdenelkeitä nuorella miehellä riittää, ja kirjassa seurataan Poika Mancinin uran alkutaivalta ja toilauksia naisrintamalla. Poika Mancini pääsee Levyraatiin ja levytysstudioon, mutta jokin poikaa silti nakertaa eli ihan ruusuilla tanssimista nuoren tähdenalun elämä ei ole.

Tykkäsin kirjan tunnelmasta, joka oli pieni aikamatka niihin vuosiin, jolloin ei näpytelty kännykkää, roikuttu somessa tai kisattu hektiseen tahtiin etenevissä tosi-tv -ohjelmissa. Sen sijaan Poika Mancini sai astua bändinsä kanssa tv-studioon, jossa oli rekvisiittana vain se sama pylväs, joka näkyy kaikkien muidenkin levyraatilaisten esityksissä. Mitään mullistavan hienoa nuorisokuvausta Poika Mancini ei tarjonnut, mutta jotain aidon oloista ja vetoavaa pojan tinkimättömässä asenteessa silti oli. Goodreadsiin kirja saa kolme tähteä.



Niputan tähän samaan juttuun aiemmin syksyllä lukemani Diane Keatonin muistelmakirjan Nyt ja aina (Otava, 2012). Keaton on amerikkalainen näyttelijä, joten kirja sopii Helmet-haasteen kohtaan 11. Jonkun muun alana ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittaman kirja. Keatonilla on näyttelemisen lisäksi myös sana hallussaan, ja kirjan lämminsävyinen kerronta oli todalla miellyttävää ja jouhevaa luettavaa.

Keaton ei ole koskaan ollut minulle erityisen merkityksellinen tähti (tämä lukemani kirja on päätynyt kotiini heräteostoksena alekorista), mutta esimerkiksi Woody Allenin filmi Annie Hall on jäänyt hienona elokuvana mieleeni. Kyseisestä leffasta Keaton saikin aikoinaan Oscarin. Leffa-alan paljastuksia tähden muistelmista on kuitenkin turha hakea, ja minulle oli ihan pienoinen pettymys, miten ylimalkaisesti hän lopulta käsitteli vaiherikasta uraansa. Toisaalta nostan Keatonin tyylille hattua, sillä muistelmansa saa toki kírjoittaa haluamastaan näkökulmasta.

Keaton käsittelee elämäänsä pitkälti äitinsä Dorothyn kautta. Dorothyn päiväkirjamerkintöjen kautta lukijalle avautuu kokonainen sukutarina, ja lopputulos on parhaimmillaan erittäin liikuttava ja sykähduttävä. Keaton kertoo avoimesti perheensä elämästä ja Dorothyn sairastumisesta elämänsä loppupuolella. Perheen merkitys korostuu Keatonin muistelmissa, ja kaikenlainen starailu loistaa poissaolollaan. Keaton antaa itsestään muistelmiensa kautta hyvin sympaattisen vaikutelman, ja Nyt ja aina -kirjaa on helppo suositella heillekin, jotka eivät elokuvamaailmasta niin innostu.

Osallstun Keatonin kirjalla omaan Naisen tie -lukuhaasteeseeni.

Goodreads: Molemmat kirjat saavat 3 tähteä
Mistä kirjat minulle? Keatonin kirjan olen ostanut, Röyhkän kirjan lainasin kirjastosta
Muualla verkossa:
* Diane Keatonin kirjaa on luettu blogissa Kirjamuistikirja
* Poika Mancini -kirjaa on luettu mm. blogeissa Hannan kirjokansi, Lukukausi
Kirjojen tietoja:

Diane Keaton: Then Again (2011)
Suomennos Laura Beck
Otava, 2012
261 sivua

Kauko Röyhkä: Poika Mancini
Like, 2013
247 sivua

Kommentit