#naistenviikko: 3 x uusi, hyvä tuttavuus

Naistenviikkoni jatkuu miniarvioilla. Kevään ja alkukesän mittaan bloggausjonooni on jäänyt muutamia oikein hyviä kirjoja, jotka olivat minulle iloisia yllätyksiä. Lukuodotukseni eivät olleet kovin korkealla näiden kirjojen suhteen, ja aloittelin itselleni uusien kirjailijoiden kirjoja vähän niin kuin kokeeksi. Innostunko vai siirrynkö seuraavaan kirjaan? Ja sitten yhtäkkiä kirja olikin vetäissyt mukaansa ihan täysillä. Lukuharrastuksen parhaisiin hetkiin kuuluvat juuri nämä uudet, mieluisat kirjatuttavuudet, jotka pöllähtävät esiin vaikkapa lukulaitteen kätköistä. Lukemissani kirjoissa on sen verran naisnäkökulmaa mukana, että ne sopivat hienosti viikon teemaan.

Tämän päivän kattauksessa on jokaiselle jotakin: romanttisvivahteista historiallista seikkailua, säpäkkää toimintaa ja ihmissuhteiden mutkikkuuden pohdintaa. Aloitetaanpa Hämeen sydämestä:


Johanna Valkaman Itämeren Auri (Otava, 2016) oli juhannukseni sulostuttaja. En muista, milloin olisin lukenut kaukaisempaan historiaan sijoittuvan romaanin, joten viikinkiaikaiseen Suomeen sijoittuva kevyt, viihdyttävä tarina tuntui virkistävältä jo tapahtuma-ajankohtansa vuoksi. Kirjan nimihenkilö Auri on parantajien kuulua sukua, mutta kohtalo heittää hänet toisenlaiselle tielle. Viikinkimies Haakonin ja Aurin tiet kietoutuvat yhteen, mutta paljon ehtii tapahtua ennen kuin he ymmärtävät, mitä elämältään haluavat.

Sen verran olen aikoinani lukenut kirjaston romantiikkahyllyn antia, että tuttuja juonikulkujen piirteitä oli helppo bongailla kirjasta. Silti pidin siitä, että Aurin tarinassa oli vahva historiallinen tausta, ja kirjan loppuosassa oli kerrottu lyhyesti tapahtumiin liittyvistä historiallisista henkilöistä. Luonto oli vahvasti läsnä tarinassa, ja Aurin parantajan- ja loitsimisentaidot rakensivat hienosti ajankuvaa. Aurin hahmosta oli tehty hyvin itsenäinen ja rohkea, kuitenkin aikakauden sallimissa rajoissa. Miesten hallitsemassa maailmassa nainen ei voi odottaa tulevaisuudelta mitä tahansa. Kokonaisuus rullasi mukavasti eteenpäin, ja minä viihdyin kirjan parissa erinomaisesti (ja Haakon oli sopivan miehinen kirjallinen juhannusurho).

"Miehet loivat Auriin nyt uudenlaisia katseita, joissa oli myös häivähdys pelkoa. Itämaa - noitien, jään ja pimeyden maa - oli totisesti ansainnut nimekseen Jotunheim: olihan nainen taltuttanut meren raivon ja käynyt kauppaa itsensä Njordin, merenjumalan, kanssa."

Kirjan jatko-osa Linnavuoren Tuuli on myös jo luettuna, mutta siitä lisää myöhemmin. Helmet-haasteessa Itämeren Auri sijoittuu kohtaan 29. Päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia. Aurin tiedot luonnonyrttien parantavista voimista ovat laajat, ja olisi hienoa omata tämänkaltaista perinnetietoa.



Karin Slaughterilta on suomennettu ties kuinka monta dekkaria, mutta minä tutustuin niihin vasta kesäkuussa. Valintani osui Will Trent & Sara Linton -sarjan seitsemänteen osaan Näkymätön (Tammi, 2015), jonka kaivoin luettavakseni lukulaitteen uumenista. En tiennyt henkilöhahmojen historiasta mitään kirjaa aloittaessani, mutta tämä sarja näköjään kuuluu niihin, joihin on helppo hypätä mukaan. Keskeiset henkilöhahmot ja näiden väliset suhteet kävivät kohtuullisen nopeasti selviksi, joten jos räväkkäotteinen dekkari kiinnostaa, kannattaa kokeilla Näkymätöntä.

Kirjan alku hätkäytti. Aloitusluvun tapahtumissa lukijalle esiteltiin reipasotteinen amerikkalainen poliisinainen Lena, joka ei epäröi kovissa tilanteissa. Ei, vaikka rikolliset tunkeutuvat hänen kotiinsa ja tulilinjalle joutuu Lenan aviomies. Olen ilmeisesti lukenut aika nössöjä ja pehmytotteisia dekkareita viime aikoina, kun Lenan hahmo tuntui kovin ronskilta. Tosin jäin miettimään, hämmästyinkö vain sitä, että kovia otteita käytti nainen eikä mies?

Kirja ei silti lopulta ollut erityisen raaka, vaikka siinä selviteltävä kadonneisiin nuoriin liittyvä rikosvyyhti semmoinen olikin. Lenan, Willin ja Saran keskinäiset nahinat ja muhinat, ja heidän henkilökohtaiset ongelmansa olivat niin paljon esillä, että rikosten selvittely tuntui ajoittain vain sopivalta kulissilta muille tapahtumille. Juoni eteni kuitenkin niin sujuvasti, että lukeminen meni hieman ahmimisen puolelle.


Olen jostain syystä ohittanut Katja Kallion tuotannon tyystin, kunnes sitten kesäkuussa päätin kokeilla lukulaitteeseen joskus nappaamaani kirjaa Säkenöivät hetket (Otava, 2013). Kirjan kansikuva on mielestäni harhaanjohtava, sillä ei tämä mikään kepeä rantsukirja ole. Ei se raskainkaan, mutta eihän kirjassa edes juuri vietetä rantaelämää vaikka Hangon kauniissa maisemissa ollaankin. Ihmissuhdevatulointia sen sijaan löytyy, monessa sukupolvessa ja taidokkaasti kirjoitettua. On sisarussuhteiden läpikäyntiä, naiseksi kasvamisen iloa ja vaikeutta, selviytymistä sodan jaloista. 

Kallion tekstissä yhdistyvät vakavat asiat ja pieni leikillisyys, ja elämän säkenöivät ja erityisen merkitykselliset hetket löytyvät parhaimmillaan niin lumoavasti, että tarina aivan hehkui kotisohvalle asti.

"Oli Harrietin ansiota, että hän oli ylipäänsä elossa. Mitä sellaiselle ihmiselle pitäisi antaa?
    Mitä sellaiselle ihmiselle pitäisi antaa?
    Hän oli antanut Harrietille palkkioksi vaahteranlehtiä. Tummanpunaisia, lihanvärisiä vaahteranlehtiä. Ne putosivat korkealta puista, jotka punainen kerroksisuus sai näyttämään rakennuksilta, tiilitaloilta. Lehdillä astelu oli kuin olisi kävellyt jalokivillä!" (s. 135)

Kirjaa vaivasi pieni hajanaisuus. Juuri kun olin ehtinyt virittäytyä kirjan alkupuolella esiteltyihin Ingaan ja hänen tyttäreensä Ellyyn, alkoi rytistä ja sitten hypättiin tarinassa eteenpäin. Aivan kuin kirja olisi alkanut uudelleen alusta, hitusen parempana ja kiinnostavampana. Jotkut juonilangoista tuntuivat irtonaisilta, sillä esimerkiksi Ellyn salainen suhde ruotsalaismieheen jäi mielestäni vähän yhdentekeväksi. Ellyn tyttärien Beatan ja Harrietin vaiheiden ja sielunmaailman kuvaus taas nousi minulle romaanin parhaimmaksi anniksi. Hieno kirja! Jos perhesuhteiden kuvaus kiinnostaa, tässä on hyvää lukemista loppukesän päiviin.

***

Juttu on osa kirjabloggaajien naistenviikon postauksia. Teemaviikkoa emännöi TuitaTa.Kulttuuripohdintoja -blogin Tuija.

Goodreads: Kaikki kirjat saavat 4 tähteä.
Mistä kirja minulle? Omia e-kirjaostoksia
Muualla verkossa:
* Itämeren Aurista on luettu mm. blogeissa Kirjasähkökäyrä, Kirjakko ruispellossa, Evarian kirjahylly ja Rossin lukucorneri
* Näkymätön-dekkaria on luettu mm. blogeissa Leena LumiRakkaudesta kirjoihin ja Kirjakirppu
* Säkenöivät hetket -kirjaa on luettu mm. blogeissa Lumiomena, Kulttuuri kukoistaa, Kirjan jos toisenkin, Ja kaikkea muuta
Kirjojen tietoja:

Johanna Valkama: Itämeren Auri
Otava, 2016
368 sivua

Karin Slaughter: Unseen (2013)
Suomennos Annukka Kolehmainen
Tammi, 2015
300 sivua

Katja Kallio: Säkenöivät hetket
Kansi: Emmi Kyytsönen
Otava, 2013
301 sivua

Kommentit

  1. Nuo Valkaman kirjat kiinnostaa kovasti. Pitäis vaan lainata ja lukea!

    Slaughterin kirjat oon tainnu melkeinpä kaikki lukea. Tykkään niistä kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkamaa kannattaa kokeilla. Jatko-osakin on hyvä (vaikka tykkäsin Auri-kirjasta enemmän). :)

      Poista
  2. Kiitos kovasti näistä vinkeistä! Tuota Valkaman sarjaa olenkin jo tovin katsellut "sillä silmällä", että pitäisi lukea. Tämä vain vahvisti tunteen, että nuo olisivat varmasti itselleni mieluisia kirjoja, kun pidän historiallisista romaaneista sekä fantasiasta.

    Minäkin olin muuten ajatellut, että tuo Katja Kallion kirja olisi vain sellaista kepeää rantsulukemista, mutta tämän postauksesi perusteella se näyttääkin olevan paljon syvällisempi. Menee lukulistalleni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä! Kallion kirja oli minulle erittäin positiivinen yllätys. Juonen alkuosa oli vähän hajanainen, mutta kirja parani kovasti loppua kohden.

      Poista
  3. Sain juuri Linnavuoren Tuuli -kirjan, mutta aloitan sarjan tuosta Itämeren Auri -kirjasta. Ja alelaarista tarttui mukaan tuo Säkenöivät hetket mikiversiona. Innostuin hankkimaan sen, sillä Katja Kallion Yön kantaja teki vaikutuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kirjat toimivat ihan erikseen luettunakin, sillä Tuuli-kirjassa niin eri henkilöt keskiössä. Mutta tykkäsin kyllä lukea nämä aika perätysten. Kalliota luen varmasti lisää, niin hyvä tuo Säkenöivät khetket oli.

      Poista
  4. Nyt sinulla jäi aivan kauheasti kokematta, kun aloitit Slaughterit kesken sarjojen. Ensin Sara Linton-sarja, sitten Will Trent ja sitten Sara+Will-sarja. Ja kaikista löytyy actionia ihan taatusti. Sara on räväkkä poliisi, mutta et ole tainnut tavata Angieta ;)
    Muutkin kirjat olen lukenut ja samaa mieltä, Säkenöivien kansikuva on hämäävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä hätää, palaan näiden Slaughterin sarjojen pariin varmasti vielä uudelleen. Angie ei tosiaan tullut tässä lukemassani kirjassa tutuksi, tai ainakaan en nyt muista.

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.