9. heinäkuuta 2017

Lukumaratonin loppulukemat - ja elokuussa uudestaan!

Eilen illalla yhdeksän aikaan lopettelin oman lukumaratonosuuteni, ja sehän päättyi mukaviin sivulukemiin: 925 luettua sivua. Luin tosin muutaman sarjakuvaromaanin ja yhden kuvitetun kirjan, joten lukemassani on runsaasti "ilmaa" eli erittäin nopealukuisia sivuja verrattuna johonkin syventymistä vaativaan romaaniin.

Maratonini sujui mukavasti, vaikka jostain syystä en päässyt aivan parhaaseen lukuvireeseen kiinni. Ehkä olin haalinut liikaa kiinnostavaa luettavaa käden ulottuville, sillä tuntui mahdottomalta syventyä johonkin kirjaan useammaksi tunniksi. Ei ei, oli päästävä kokeilemaan mitä kaikkea pinoista löytyy! Luettujen listani onkin melkoinen sekametelisoppa, on vähän sitä ja pikkuisen tuota ja ripaus ja loraus mausteita sekaan:

Sivumäärä yhteensä: 925 sivua

Luettu kokonaan:

Jonathan Case: A New Deal (sarjakuva, 106 sivua)
Manuele Fior: 5,000 km per second (sarjakuva, 143 sivua)
Dasha Tolstikova: A Year Without Mom (kuvitettu kirja, 167 sivua)
Helen D. Boylston: Helenan oppivuodet (nuortenkirja, 153 sivua)


Luettu osittain:

Truman Capote: Aamiainen Tiffanyllä (3 novellia, 60 sivua)
Johanna Valkama: Linnavuoren Tuuli (romaani, 160 sivua)
Enid Blyton: Viisikko pelastaa salaisuuden (92 sivua, nuortenkirja)
Doris Lessing: Ruoho laulaa (romaani, 44 sivua)


Kesken jääneet kirjat aion lukea loppuun maratonin jälkeen, ja erityisesti Doris Lessingin Ruoho laulaa tuntui hienolta, tiivistunnelmaiselta kirjalta. Loppuun lukemistani kirjoista kirjoittelen ensi viikolla tarkemmat mietteet.

***

Kesän 2017 yhteiset lukumaratonit jatkuvat elokuussa. Lauantaina 19.8.2017 on seuraava lukumaraton, ja minulla on ilo emännöidä sitä. Julkaisen elokuun alussa ilmoittautumispostauksen, ja mukaanhan voi hypätä myös aivan lukumaratonpäivän lopussa. Tervetuloa yhteiseen lukutapahtumaan!

***

Tsemppiä omaa maratoniaan vielä jatkaville lukijoille!


16 kommenttia:

  1. Mukavan monipuolinen maratonkattaus :) Ja jee, Viisikko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri sain Viisikon luettua loppuun, ja niinhän siinä kävi, että olisi heti tehnyt mieli aloittaa joku uusi Viisikko-seikkailu perään. :)

      Poista
  2. Hienon määrän ehdit lukea! Minulla on kaikki Viisikot englanninkielisinä ekirjoina, joten ehkä jonain päivänä luen ne uusiksi myös aikuisen kokemuksella ja alkuperäiskielellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole tullut kokeilleeksi Viisikkoja alkukielellä. Uusintalukukierrokseni on edennyt suomenkielisin käännöksin, vain kannet ovat uusiutuneet sitten lapsuusaikojeni. :) Ihan mukavaa luettavaa, ja kirjat tuntuvat parhaimmillaan edelleen tosi jänniltä. Eli kannattaa kokeilla, jos jännät eväsretket kiinnostavat. :)

      Poista
  3. Wau, luitpas hienon määrän sivuja! :) En ole lukenut yhtäkään pinosi teosta, mutta Aamiainen Tiffanylla kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamiainen Tiffanyllä on ollut ihan ok, vaikken mikään novellien suurin ystävä olekaan. Aika keskenään erilaisia novelleja kirjaan on päätynyt, ja tuo niminovellihan mulla on vielä lukematta. Suosittelen kokeilemaan, jos yhtään kiinnostaa. Mä saan tästä hyvän alun novellihaasteelle. :)

      Poista
  4. Näitä maratonpostauksia on kiva lukea. Itse en ehtinyt kesäkuulle, enkä nyt heinäkuulle mukaan, mutta elokuussa yritän kunnostautua, koska silloin olen lomalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, jos pääset elokuun maratonille mukaan!

      Poista
  5. Mielenkiintoinen kirjapino. Viisikkoja voisi joskus lueskella. En oikeastaan lukenut niitä kovinkaan monta lapsena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla kuluivat lapsena Viisikot kädessä tosi ahkerasti, en edes tiedä montako kertaa olen sarjan lukenut läpi. Ja hyvin ne maistuvat vielä aikuisenakin, ainakin kun sarjassa on nostalgian kultaamat sivut. :)

      Poista
  6. Nuo sarjakuvat kiinnostavat minua varsin paljon, kansikuvat ovat ainakin upeita. Kiva kuulla mitä pidit niistä. :) Ja hyvä sivumäärä! Itsekin olen tyytyväinen omaani, sielläkin oli pari sarjakuvaa mukana, kuten aina :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin suositella molempia, olivat oikein mielenkiintoisia tuttavuuksia. Koetan saada niistä jutut blogiin ensi viikolla, sillä sarjakuvista on aina kiva postailla ja näitä suosittelen mieluusti. :)

      Poista
  7. Saitpa luettua hienosti, ja ihanan monipuolisesti "vaikka mitä"! Minäkin odottelen jo elokuun maratonia, jos vain ei mitään kummempia suunnitelmia siihen tule, osallistuisin hurjan mielelläni taas seuraavaan itsekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, vaikka mitä :D. Ehkäpä ensi kerralla koetan pysytellä paremmin vain muutaman kirjan parissa. Tai sitten lukea vaan esim. sarjakuvia tms. Tosin elokuun maratoniin on vielä niin kauan aikaa, että nyt tehdyt suunnitelmat ehtivät muuttua monta kertaa. Kivaa, jos ehdit silloin mukaan maratoonaamaan. :)

      Poista
  8. Hyvän määrän sivuja ehdit lukea! Mitä pidit Helenan oppivuosista? Ruoho laulaa on kyllä intensiivisen vaikuttava teos ja kiinnostavaa lukea sitten mietteitäsi siitä. Minua alkoi kiinnostaa tuo Manuele Fiorin sarjakuva, josta postasitkin. Ehkäpä elokuussa minäkin voisin taas maratoonata...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, Helenan oppivuodet oli ihana, edelleen! Olen lukenut sarjaa lisääkin lukumaratonin jälkeen, ja tarkoitukseni on aloittaa kirjablogien naistenviikkopostaukseni Helenoilla (eli ensi viikon tiistaina siis Helenaa luvassa). Luin sarjan nuorenpana moneen kertaan, ja jotain taikaa siinä on vieläkin. :) Kivaa, jos innostut mukaan maratoonille!

      Poista

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...