Lukumaraton 8.7.2017 - päivittyvä postaus (päättynyt la klo 21.10)

Blogistanian toinen kesälukumaraton starttaa blogissani NYT! Lukukarkeloita emännöi Kirjan jos toisenkin -blogin Jane, ja hänen jutustaan löytyvät tempauksen säännöt ja ilmoittautumisohjeet (jep, vielä ehtii mukaan). Päivittelen tähän juttuun lukupuuhieni edistymistä, ja kaikenlaiset tsemppaukset ynnä muut kommentit ovat tervetulleita. Aion myös itse piipahdella kirjojen välissä ja keskellä seuraamassa muiden osallistujien edistymistä. Kerroin jo eilen, millaisia kirjoja olen varannut maratonia varten, mutta päätin sittenkin lähteä liikkeelle pinojen ulkopuolelta...

Maratonin kuva on Hanna kirjokansi -blogin Hannan käsialaa.

Perjantai klo 21.10. Lukumaraton alkaa. Minulla taitaa ensimmäistä kertaa olla eväskuva - tsadaa, naposteltavaa perjantai-iltaan:


Viinirypäleitä, naksuja ja melonia. Aloituskirjana on iki-ihanan Helena-sairaanhoitajasarjan ensimmäinen osa, Helenan oppivuodet. Tämä sarja oli minulle äärimmäisen rakas lapsena ja nuorenakin, joten lukumaratonini alkaa melkoisella nostalgiatripillä. Ajattelin startata kevyesti liikkeelle, ja otan sitten vähän myöhemmin tai huomenna lukuun vakavampia kirjoja. Jees, tästä se lähtee. <3

Perjantai klo 23.00. Helenan oppivuodet on luettu. Ihana oli edelleen, kannattaa lukea jos kirja jossain kävelee vastaan. Seuraavaksi taidan lukaista ainakin yhden novellin Capoten Aamiainen Tiffanyllä -kirjasta. Kirjan loppupäässä oli lyhyempiä tarinoita, ja valitsen jonkun niistä, jotta saan vielä jotain kokonaista luettua ennen nukkumaanmenoa.

Luetut sivut: 153

Perjantai 23.30. Yksi jouluinen novelli luettu Truman Capoten kirjasta. Eric Clapton jammailee taustalla. Seuraavaksi ehkä jokin sarjakuva luettavaksi.

Luetut sivut: 171

Lauantai klo 10.00. Sarjakuva jäi eilen illalla lukematta. Sen sijaan kotvasen kirjapinoja katseltuani päätin kokeilla Doris Lessingin Ruoho laulaa -kirjaa, joka on nobelistin esikoisromaani. Lueskelin sitä 44 sivua ennen nukkumaanmenoa, ja oli vahvaa tekstiä. Jännitteet ihmisten välillä olivat käsinkosketeltavia. Luen ehkä kirjaa eteenpäin jossain vaiheessa maratonia. Minulla on kirjapinoissa nyt niin paljon kaikkea kiinnostavaa, että tekisi vaan mieli aloitella kirjoja!

Aamulla heräsin vähän ennen yhdeksää ja siirryin viimein sinne sarjakuvapuolelle. Tai tarkennetaanpa: kirjaan, jonka löysin kirjaston sarjaosastolta. Dasha Tolstikovan A Year Without Mom ei ole mikään sarjakuva vaan (hienosti) kuvitettu kirja. Tykkäsin! Tämä sopisi tulevan naistenviikon postauslistalle.

Mitä seuraavaksi? Hmm... pitänee sitä mietiskellessä lähteä käymään ruokaostoksilla eli lukuhommiin tulee pikku tauko.

Luetut sivut: 382


Lauantain klo 14.20. Tolstikovan kirjan jälkeen sukelsin historialliseen Hämeeseen. Johanna Valkaman Itämeren Auri oli juhannukseni ihanaa luettavaa, ja Linnavuoren Tuuli kertoo Aurin tyttären tarinan. Ensimmäisen sadan sivun jälkeen kirja ei ole aivan niin hyvä kuin Itämeren Auri, mutta silti oikein mukavaa ja viihdyttävää kesäistä luettavaa.

Mieheni on savustanut lohta lounaaksi, ja kunhan uudet perunat saadaan kohta kypsiksi, on lounastauon paikka.

Luetut sivut: 484 sivua


Lauantai klo 18.35. Maraton alkaa kääntyä loppusuoralle. Linnavuoren Tuulin saattelin kirjan ensimmäisen osan loppuun asti, ja toistaiseksi kirjan juoni on tuntunut hämmentävän hajanaiselta. Lukuolokin tuntuu hajanaiselta eli en osaa millään asettua jonkin kirjan äärelle pidemmäksi aikaa. Aloittelinkin siis vaihteeksi yhden sarjakuvan omasta hyllystä. Todellinen kaunokainen kantensa puolesta, ja niiden välistä löytyy italialainen rakkaustarina:


Iltaan ovat mahtuneet myös pienet torkut, ja nyt koetan virittäytyä lukumaratonin lopputunneille. Lukaisin Capoten Aamiainen Tiffanyllä -kokoelmasta pari novellia lisää, eli lukematta on enää vain kirjan kuuluisin niminovelli. Se taitaa jäädä maratonin ulkopuoliseen lukemistoon.

Luetut sivut: 674

Lauantai klo 21.10. Lukumaraton päättyi lukemiin 925. Tarkempi erittely on luvassa pienen hengähdystauon jälkeen, mutta maratonin loppupätkä sujui kevyissä tunnelmissa. Lukaisin kirjapinoistani Johathan Casen sarjakuvan The New Deal ja aloittelin loppuhuipennuksena Viisikko pelastaa salaisuuden -kirjan. Se jäi vähän kesken, mutta kenties lukaisen sen loppuun ennen nukkumaanmenoa. Kivaa oli, vaikka lukuflow'sta kiinni saaminen tuntui vaikealta tällä maratonilla.

Tsemppiä ja lukuiloa kaikille vielä omaa osuuttaan jatkaville tai sitä vasta aloitteleville! Aion vielä illan mittaan tehdä mittavan blogikierroksen muiden maratoonarien postauksissa. :)

Luetut sivut yhteensä: 925 (tarkempi kooste myöhemmin)

Kommentit

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Mukavaa olla taas pitkästä aikaa tässä tapahtumassa mukana :).

      Poista
  2. Anonyymi7/7/17 21:34

    Oli, Helena! Olin niin vaikuttunut pienenä tästä sarjasta, että haaveilin nimen vaihtamisesta Helenaksi! En taida kuitenkaan uskaltaa lukea uudelleen - vai kannattaisiko? Ihania lukuhetkiä ja hyvä lukumaratonia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, minä elättelin jossain vaiheessa kovasti haaveita sairaanhoitajan ammatista, mutta sitten ymmärsin ettei minusta taida olla siihen työhön. Helena näyttää kestävän mainiosti uusintaluvun, ei muuta kuin kokeilemaan. :)

      Poista
  3. Kivaa maratonia! Minäkin olen tällä kertaa mukana, aloittelen joskus iltapäivästä :)

    VastaaPoista
  4. Helenaa luin minäkin nuorena ja tykkäsin kovasti.
    Mukavaa maratonia!

    VastaaPoista
  5. Hauskaa maratonia, näitä postauksia on kiva lukea vaikken nyt itse ehdikään osallistumaan. Ehkä elokuussa taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postausten kautta pääsee kivasti tunnelmiin kiinni. Huomasin sen, kun jouduin itse seuraamaan vierestä kesäkuun maratonin edistymistä. :)

      Poista
  6. Nyt en yhtään osaa sanoa olenko lukenut tuota Helenaa vai en..? Jäi mietityttämään mistä sen tunnistaisin?!

    Lukuiloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aion postailla Helena-kirjasta (ja ehkä luen sarjaa vielä jokusen osan lisää, se kun majailee hyllyssäni), joten ehkäpä se virkistää muistia. :) Kiitos, ilolla selvittiin maaliin!

      Poista
  7. Tsemppiä maratonin loppumetreille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, just pääsin maaliin ja hyvinhän tämä meni. :)

      Poista
  8. Helena-sarja odottaa minullakin uusintalukukierrosta hyllyssäni. Tuo sinun kuvasi Helena on painoksista, jotka haluaisin ihan nostalgian takia hyllyäni koristamaan (onko turhempaa ajatusta olemassakaan?). Vaikka ei minunkaan kansi- ja painoratkaisu huono ole, niin noissa kapeissa punaselkäisissä painoksissa on jotain vetoavaa ja ne vievät ajatukset jonnekin kauas "maan vetovoiman vaikutuksista".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helena-sarja on kyllä niin ihana! Tuo kuvassani näkyvä kansiversio ei ole se, johon lapsuudessani tutustuin, mutta pidän kovasti tästäkin. Erittäin viehättävä, mukavalla tavalla vanhanaikainen.

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.