Jenna Kostet: Pikimusta, sysipimeä

Pikimusta, sysipimeä (Robustos, 2017) on Jenna Kostetin kolmas romaani. Kahdella aikatasolla liikkuvasta tarinasta nousi omassa lukukokemuksessani voimakkaimmin esille vuoden 1942 osuus. Vahva naiskuva Esteristä, itsekseen maatilaa hoitamaan jääneestä villiluonteisesta naisesta viehätti minua arvoituksellisuudellaan ja alkukantaisella luonnonläheisyydellään. Nykyhetkeen sijoittuva tarinalinja sen sijaan jäi melkoisen vaisuksi, sillä päähenkilö-Auran parisuhdeongelmat ja tämän FB:ssä ahkeraan viestittelevä opettajamies eivät herättäneet mielenkiintoani vähäisimmässäkään määrin. Yleisvaikutelmani kirjasta olikin harmillisen ristiriitainen, mutta Esterin vuoksi suosittelen nais- ja sukutarinoiden ystäviä tutustumaan kirjaan.

"Minua ei pelota metsässä. Katselen välillä aamun hämärässä pellolle ja korpeen ja ajattelen, että lähden pois. Pakkaan reppuuni ruokaa, vaatteita ja puukon. Haulikon otan olalleni ja sukset jalkaani ja hiihdän niin kauan kuin lunta riittää, ja kun kevät tulee, otan sukset pois jalastani ja kävelen. Teen nuotion kallion kupeeseen, nukun kuusen alla, metsästän ruoakseni ja kuljen eteenpäin, aina eteenpäin niin kauan kunnes löydän koskemattoman korven, tiettömän taipaleen, jossa kaivan itselleni sammaleeseen luolan ja jään asumaan niin kuin metsän eläin.
    Minä varon, että en sano ajatuksiani ääneen, kun näen tuttuja. Kartuan Elisalle voisin sanoa, koska hänellä on haaveilijan mieli ja hän ymmärtää, että kaikki unelmat eivät ole tehty toteutettavaksi, mutta niitä pitää silti vaalia ja pitää kämmenellään kuin linnunpoikasta, joka ei ole valmis levittämään vielä siipiään ja lähtemään lentoon." (s. 116)

Näin juttelee Ester maaliskuussa 1942. Kuten vuodesta voi päätellä, tapahtumat sijoittuvat sota-aikaan. Esterin mies on lähtenyt rintamalla, eikä häntä kuulu kotiin lomalle vaikka naapuritalojen isännät pääsevät katsomaan perhettään. Ester huolehtii syrjäisestä tilasta yksin, samoilee metsissä ja käy harvakseltaan kylillä. Esterin ja tämän miehen tilanne kärjistyy lopulta tavalla, joka ulottaa vaikutuksensa vuosikymmenten päähän.

Esterin tarinassa sivutaan sotaa, mutta vain hyvin vienosti. Tämä sopi minulle, sillä en pidä sotakuvauksista ja niitä ei onneksi tässä kirjassa ollut laisinkaan. Vuoden 1942 jaksojen kuvauksissa oli vaikeasti määriteltävällä tavalla hyvin nykyaikainen ote. Minun piti välillä oikein muistuttaa itselleni, että hei, nyt ollaan menneessä ajassa eikä eletä 2000-lukua. En tästä silti häiriintynyt, sillä Esterin persoona oli minulle romaanin suola ja olisin mielelläni seurannut hänen elämään pitempäänkin. Esterin sopeutuminen ja pikemminkin sopeutumisen vaikeudet ympäröivään kyläyhteisöön oli yksi kirjan kantavia lankoja, ja suomalainen metsä ja sen salat muodostivat hienon taustan hänen tarinalleen.


Olen lukenut myös Kostetin aiemmat romaanit, Lautturin ja Marrasyöt, ja täytyy todeta, että dekkarigenreen kallellaan ollut Marrasyöt (Robustos, 2015) nousi näistä kolmesta minun suosikikseni. Kostetin kirjat ovat keskenään miellyttävän erityylisiä aihepiiriltään, ja onkin kiinnostavaa nähdä, mitä hän seuraavaksi julkaisee. Erityismaininnan annan kirjan kannella. Se on yksinkertaisuudessaan eräs tämän vuoden uutuuskirjojen tyylikkäimpiä!

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Sain arvostelukappaleen kustantajalta. Kiitokset!
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Lukupino, Kirjojen pyörteissä
Kirjan tietoja:
Jenna Kostet: Pikimusta, sysipimeä
Kansi: Jenna Kostet, Heikki Savola
Robustos, 2017
239 sivua

Kommentit

  1. Enpä ole lukenut Kostetiakaan. Eri aikatasolla liikkuvat tarinat tuntuvat olevan kirjoissa muodissa. Varsinkin dekkareissa niitä käytetään todella paljon, mutta sopivathan ne muuallekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikatasoilla leikittely on tosiaan aika tavallista. Dekkareissa en itse asiassa siitä jostain syystä oikein innostu, mutta muissa romaaneissa keino toimii parhaimmillaan ihan mukavasti.

      Poista
  2. Ei ole tuttu kirjailija minulle. Luulen, että suhtautuisin tähän kirjaan samalla tavoin kuin sinä. Tuo Esterin osuus kuulostaa kiinnostavalta, mutta minäkään en yleensä lämpene nykyajan kuvauksiin, joissa korostetaan sosiaalista mediaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kostetin esikoinen, Lautturi oli muistaakseni Blogistanian kirjapalkinnon saajana jokunen vuosi sitten (eli siis tämä kirjabloggaajien vuoden parhaat -äänestys), ja sen kautta löysin hänen kirjansa. Sosiaalisen median viestejä on minustakin vähän hankalaa saada luontevasti kirjaan mukaan.

      Poista
  3. Esterin tarina kuulostaa mielenkiintoiselta. Tulee mieleen Rytisalon Lempi niminen kirja, mistä pidin kovasti. Laitoit kirjasta ihastuttavan lainauksen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lempi odottaa minulla hyllyssä. :) Sain pokkarin kirjabloggaajakollegalta, mutten ole vielä tullut lukeneeksi. Juu, minusta kirjassa oli tosi paljon tuollaisia metsään liittyviä kauniita ja säväyttäviä kohtia. :)

      Poista
  4. Ihan uusi kirjailija minulle ja jo kolmas kirja ilmestynyt. Pitääpä olla silmät auki, jos tulee jostain vastaan. Tosin olen viime aikoina vähän kyllästynyt kovin monella aikatasolla kulkeviin tarinoihin. Ne on mitä ilmeisimmin tosi vaikea saada eheiksi kokonaisuuksiksi enkä oikein jaksa seurata montaa tarinaa samaan aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kostet kirjoittaa pienelle kustantamolle, joten ehkä näkyvyys on sen vuoksi vähän heikko. Hänen esikoisensa Lautturi voitti aikoinaan Blogistanian Kuopus-äänestyksen, ja jäin sen innostaman seuraamaan hänen tuotantoaan. Kannattaa kokeilla, vaikka tässä nämä aikatasot eivät nyt kiinnostavuudessaan olleetkaan ihan samalla tasolla.

      Poista
  5. Kostet on minulle tuntematon kirjailija. Marrasyöt voisi kiinnostaa enemmän kuin tämä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkäsin Marrasöistä. Se oli dekkariksi aika kevyt, mutta yliopistomaailmaa sivuava juoni viehätti, ja marraskuun synkkä fiilis (vaikka luin kirjaa vappuna :)).

      Poista
  6. Ai hitsi, Lautturi minun on pitänyt lukea jo kauan, mutta olen ihan unohtanut! Kiitos siis muistutuksesta.

    Tämä Pikimusta sysipimeä kuulostaa myös aika kiinnostavalta, vaikka tuo ohkaiseksi jäävä nykyajassa kulkeva juonikuvio ei hirveästi houkuttelekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lautturi on hyvä! Ihan erilainen kirja kuin tämä nyt lukemani. Kostet on mukavan monipuolinen kirjoittaja.

      Poista
  7. Pistin myös merkille upean kannen!
    Esterin osuus kuulostaa kiinnostavalta. Entistä enemmän toivoisin kirjoitettavan myös sota-ajan naisista, jotka tunsivat sodan nahoissaan myös, vaikkakin eri tavoin kuin miehet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naisnäkökulmaa voisi tosiaan tuoda enemmänkin sotaa sivuaviin kirjoihin. Itse en juuri lue tätä aihepiiriä käsitteleviä kirjoja. Tuntuu, että lehtien sivuilta saan aivan kylliksi ko. aiheesta.

      Poista
  8. Minullekin tuli mieleen Rytisalon Lempi. Se kannattaa ehdottomasti lukea, veikkaan että tykkäisit.

    Olen pannut Kostetin merkille, ja kiinnostus hänen teoksiaan kohtaan on herännyt. Olikin mielenkiintoista saada postauksen kautta osviittaa hänen tyylistään. Minäkin taidan aloitella tutustumisen Marrasyöt-teoksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lempi odotteleekin minulla hyllyssä. Sain bloggaajakollegalta, mutta lukeminen on jäänyt. Olenkin varmaan ainut, joka ei ole Lempiä vielä lukenut 😊. Marrasyöt oli oikein hyvä, ja sopii syksyn iltoihin.

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.