Novellihaasteen kooste

Ompun Novellihaaste päättyy sunnuntaina, ja päätin vetää oman haastetaipaleeni yhteen, sillä en enää ehdi lukea ja blogata haasteeseen. 

Luin haasteeseen yhteensä 27 novellia. Tällä kertaa osallistujilla oli "lupa" blogata myös yksittäisistä novelleista, ja niitä haastepinooni kertyi lopulta vain kahdesta kokoelmasta:

Jaan Kross: Risti ja Cum Laude
Théophile Gautier: Vereviä tarinoita

Kokonaisia novellikokoelmia luin kolme:

Sana Krasikov: Vielä vuosi
Dan Rhodes: Älkää kertoko minulle totuutta rakkaudesta
Bandi: Syytös

Luen todella harvoin novelleja, joten pidän luettujen määrääni minulle hyvänä suorituksena. Ennakkoon luulin saavani luetuksi ja blogatuksi enemmän yksittäisiä novelleja, sillä tämä tuntui helpolta tavalta tutustua eri novellikokoelmiin ja kirjoittajiin. Mutta niin siinä vain kävi, että alkuinnostuksen jälkeen lyhyet tutustumiset jäivät. Alice Munroa minun piti ehdottomasti lukea tähän haasteeseen, mutta hmm, sekin jäi aikomuksen asteelle. Munroa löytyy silti omasta hyllystäni, joten ehkäpä kesällä jatkan tutustumistani hänen tuotantoonsa.

Olen silti tyytyväinen, että sain edes kolme kokoelmaa luettua alusta loppuun. Novellifaniuteni aste ei mielestäni noussut, mutta ilokseni löysin uuden suosikin: Dan Rhodesin vino ja absurdi kerrontatyyli osui lukuhermooni. Hänen tuotantoaan luen taatusti lisää. Lukupinossani odottaa myös Miranda Julyn Uimakoulu, joka kiinnitti huomioni kevään kirjakatalogeissa. Matka novellien maailmassa siis jatkuu.

Kiitokset Ompulle mukavasta haasteesta!


Kommentit

  1. Ajattelin myös tässä illan päälle tai huomenna summata novellihaasteen ja blogata osittain lukemani kokoelmat. Pari novellia enemmän ehkä luin kuin sinä, mutten minäkään sitä määrää, mitä aioin. Luulen silti, että on madaltunut kynnys tarttua novellikokoelmiin ja lukea niistä novelleja vähän valikoiden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä aina ajattelen näiden "lukematta jääneiden" kohdalla, että hyvä vaan, että jää jotain luettavaa haasteen jälkeiseen aikaan... :) Julyn kokoelman olisin mieluusti halunnut lukea tähän haasteeseen, mutta sain sen kirjastosta vasta ihan pari päivää sitten eikä aika riitä millään sen lukemiseen.

      Poista
  2. Tämä oli tosi kiva & innostava haaste. Luulen että 'löysin' novellit :) Pitääkin tutustua Dan Rhodesiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että novellit ovat saaneet sinusta uuden ystävän. :) Dan Rhodesia suosittelen lämpimästi.

      Poista
  3. Lukemasi ovat minulle tuntemattomia nimiä, vain Jaan Krossilta olen lukenut jotain.

    Minusta tämä oli kiva haaste, ja pian se saa jatkoakin. Nyt taitaa lukuelämässäni olla novelleille sopiva aika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut mukavaa huomata, miten innostuneita novelleista ollaan oltu. Minä vaan en ole sitä innostusta oikein löytänyt... novellin pitää näköjään natsata ihan täydellisesti minun lukumakuuni, että jaksan siitä innostua. Mikään ihan kiva ei toimi ollenkaan. Eli voipi olla, että haastelukeminen jää novellien osalta minulla tähän. :)

      Poista
  4. Nyt tulikin vieraita kokoelmia vastaan, ainoastaan Bandista on väkisinkin viime aikoina nähnyt postauksia. Kiva kun haaste jatkuu, kun on saanut niin paljon vinkkejä jatkoon :-) Pitää tsekata myös tuo Uimakoulu, en ollut siihen katalogeissa kiinnittänyt huomiota, jos edes olen vielä sen julkaisun nähnyt...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uimakoulua just aloittelin, ja se on alun perusteella tosi hyvä. Tarjoan neljää tähteä parin luetun novellin jälkeen, mutta saa nähdä pitääkö taso loppuun asti. :) Bandi oli ajatuksia herättävää luettavaa. Olisin sen lukenut muutenkin, mutta nuo muut kokoelmat tulivat lukulistalle haasteen tiimoilta.

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.