Alkuvuoden kirjaostoksia

Alkuvuoden aikana omiin hyllyihini on vaivihkaa hiipinyt pino pokkareita (ja yksi järeä kovakantinen). Eli suomeksi: kirja-alet ovat jälleen kerran olleet vastustamaton paikka. Kirjaostospostauksia on kiva lueskella blogeista, joten päätin kantaa korteni kekoon minäkin. Olkaapa hyvät, tämmöisiä kirjoja kaupoista on kotiini kulkeutunut tammi-helmikuussa:


Voitin kesällä Suomalaisen lahjakortin Matkalla Mikä-Mikä-Maahan -blogin lukuhaastearvonnassa. Kiitos, Anna! ♥ Olen pitkään miettinyt, mihin haluan lahjakorttini käyttää. Lahjakortti tuntuu aina jotenkin erityislaatuiselta, enkä haluaisi ostaa sillä vain jotain yhdentekevää kirjaa. Kevään kirjatarjonnasta ei ole pompannut esille ylitse muiden -kirjoja, joten päätin pitkällisen vatvomisen jälkeen vain mennä kirjakauppaan ja käyttää lahjakortin. Siihenpäs loppuu pähkäily, ja voin siirtyä miettimään, milloin luen ostamani kirjat.

Aikani kirjakaupassa pyörittyäni valitsin pokkarihyllyistä Sadie Jonesin Kotiinpaluun, joka jäi minulta viime vuonna lukematta. Lisäksi Jevgeni Vodolazkinin kirja Arsenin neljä elämää tuntui sen verran erikoiselta ("romaani sekoittaa siekailematta nykyaikaa historiaan. Ajalla ei ole merkitystä, sillä ihmisen kilvoitus ja uhrautuminen rakkauden nimeen on universaalia"), että päätin ostaa kirjan omaksi ja lukea sitten, kun ehdin kunnolla keskittyä kirjaan.


Agatha Christien dekkareista on näkynyt uusia painoksia kauppojen pokkarihyllyissä jo hyvän tovin, ja olen jonkin verran niitä ostellut. Murhamamman dekkarit ovat taattua lukemista, ja niitä on mukava olla käden ulottuvilla. Ja nämä uudet painokset ovat minusta näyttävän näköisiä jo väriensä puolesta. Kuvan pokkarit tarttuivat mukaani ruokaostosreissun yhteydessä. Olen hieman huvittunut siitä, että marketista tehty pokkariostos kohottaa edelleen tavallisten ruokaostosten tunnelmaa. Haa, en tyytynyt pelkkään lempparijugurttiin, ruisleipään ja hedelmiin, vaan ostaa päräytin POKKARIN!

Anne Michaelsin Kivenkantajat ja Arne Nevanlinnan Marie olivat heräteostoksia. En ole kummaltakaan kirjailijalta lukenut yhtään teosta, mutta takakannen tekstit oli laadittu semmoisin sanankääntein, että innostuin ostamaan kirjat omaan hyllyyn. Luvassa on "kaunis ja herkkä kertomus kahdesta miehestä, joiden elämän sota muuttaa" ja "100-vuotiaan naisen ilkikurinen elämäntarina".


Adlibriksen 3 pokkaria 15 eurolla -kampanja iski jälleen ja oma saaliini näkyy yllä olevassa kuvassa. Olen lukenut Jane Austenilta vain iki-ihanan Ylpeyden ja ennakkoluulon, ja voisipa olla aika tutustua hänen muuhunkin tuotantoonsa. Laurent Gaudén kirjasta en tiedä takakansitekstiä ja pikaista googlausta enempää. Hehkuvaa Italiaa pitäisi olla luvassa. Kirjalla on todella viehättävä kansi! Tanskalainen tyttö oli isosti esillä viime vuonna, ja leffakannella varustettu kirja ehkä innostaa minut viimein myös elokuvan pariin.

Samassa Adlibriksen paketissa tuli myös kovakantinen kokoelmateos Douglas Adamsin Linnunradasta. Olin täpinöissäni, kun sattumalta huomasin kirjan - en laisinkaan tiennyt, että tämmöinen on ilmestynyt. Tykkäsin sarjan ensimmäisesti osasta tosi paljon (itsekseen hihittely on varma hyvin kirjan merkki), mutta muut osat neljättä osaa lukuun ottamatta ovat lukematta. Nyt voin lukea hurauttaa koko sarjan yhtä kyytiä.



Näillä kirjoilla on hyvä suunnata kohti kevättä. Linnunrata saattaa kutsua tätä lukijaa jo ensi viikon lopulla, jolloin minulla on muutaman päivän talviloma.

Kommentit

  1. Kotiinpaluuta, Marieta ja Tanskalaista tyttöä voin kehua, koska olen ne lukenut. Voisin pistää lukuhankintoihin tuon Montepaccion auringon... loppukesäinen Italian matka häämöttää jo silmissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Italia on ihana maa kesäiseen lomailuun. :) Itse olin viime kesänä Sardiniassa, ja sinne voisin matkustaa uudelleenkin. Minulla ei ole vielä lomareissun osoitetta tiedossa, mutta varmaankin jonnekin Välimeren tienoilla se on. Gauden kirja sopinee hyvin lomafiilistelyyn. :)

      Poista
  2. Arsenin neljä elämää on omassa hyllyssänikin. Sain sen jo jouluna 2015 isosiskolta lahjaksi ja hävettää, että edelleen on lukematta. Ehkä pian tartun siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän niistä lahjakirjoistakaan kannata stressiä ottaa, lukee sitten kun luetuttaa. :) En halua edes ajatella, miten kauan itse olen jemmaillut kirjalahjojan hyllyssä ennen kuin lukuinspiraatio on iskenyt. Mutta sitten on kyllä ollut kiva huomata, että onpas tässä hyvä kirja, mukavaa että sain aikoinaan lahjaksi. Toivottavasti Arseni-kirjakin on sinulle semmoinen. :)

      Poista
  3. Noi uudet painoksen Christien kirjoista on kyllä näyttäviä<3 Kotiinpaluu ja Tanskalainen tyttö, hehkutan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, niin on. Varsinkin kun vertaa siihen erääseen ammoiseen painosulkoasuun, missä on lähes groteskeja valokuvamaisia kuvia. :) Just mietin, että ottaisinko Kotiinpaluun lukuun tällä viikolla. Tv-sarjaa en taida jaksaa alkaa seuraamaan, mutta kirjallinen versio kiinnostaa tosi paljon.

      Poista
  4. Linnunratakirjojajaan en oo lukenu. Ois hyllyssä mieheni kappale.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin sarjan ensimmäistä osaa uskallan suositella. Minusta se oli tosi hyvä, ja juuri tänään jo pyörittelin tuota kirjaa kädessäni mutta en sitten kuitenkaan vielä aloittanut (vaan otin dekkarin lukuun... Poznanskin Sokeat linnut vie voiton Linnunradasta, ainakin tänään...)

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.