30. joulukuuta 2016

Katsaus vuoteen 2016

Vuosi 2016 painuu pian unholaan. Vuosikoosteita ilmestyy parhaillaan monessa blogissa, ja minäkin intouduin tekemään pienen koosteen blogini kirjavuodesta:

Goodreadsin tilastojen valossa kulunut vuoteni oli Harry Potter -painotteinen. Osallistuin kesän lopussa Harry Potter -teemaiselle lukumaratonille (oli hauskaa, kiitos emännälle järjestämisestä!), ja ko. viikon aikana lukemistani neljästä Potter-kirjasta peräti kolme on noussut Goodreadsin koostamaan vuositilastoon:



Harry Potterit ovat mukavaa luettavaa, mutta sarjan innokkaimmat fanit löytyvät muista blogeista. Onkin hassua katsella Goodreadsin tuottamaa tilastodataa, mutta toisaalta, enpä ole tullut lukeneeksi pidempää kirjaa kuin Feeniksin kilta ja näköjään Potterit ovat edelleen paljon luettuja ja korkeita tähtimääriä saavia kirjoja.

Vuoden aikana osallistuin (taas) useaan lukuhaasteeseen, ja niistä mieleeni jäi erityisesti Orfeuksen kääntöpiiri -blogin emännöimä Hämärän jälkeen -kauhuhaaste. Hyppäsin oudon genren pariin ja onnistuin saamaan haasteen maaliin asti, vieläpä siten että löysin matkan varrella todella mieluisaa luettavaa. Enpä tosin voi kehuskella lukeneeni kauhua haasteen päättymisen jälkeen, mutta ainakaan kirjaston kauhuhylly ei enää karkota minua automaattisesti pois luotaan.


Blogini saavutti kesällä kolmen vuoden merkkipaalun. Kevään ja kesän mittaan muistelin menneitä 6 kirjaa -listoillani, joiden myötä pääsin penkomaan blogini arkistoja eri teemojen merkeissä. Listojen koostaminen ei onneksi tuottanut suuria häpeän tunteita vaan koin vanhojen tekstien olevan edelleen linkkauskelpoisia. Pieni yksityiskohta listojen ulkopuolelta: blogini ensimmäinen postaus käsitteli David Bowien elämäkertaa, ja nyt Bowie lauleskelee pilven reunalla. R. I. P. David, hyviä lauluilmoja.

Annoin vuoden aikana täydet 5 Goodreads-tähteä 19 kirjalle. Kaikki nämä ovat upeita kirjoja, joten jaottelen ne vain genren mukaan. Lämmin lukusuositus jokaiselle kirjalle ja hops, onpas mukana monta sarjakuvaa!

Fantasia:


Romaanit: 


Kauhu:

 Lastenkirjat:


Sarjakuvat: 

Dekkarit:

Muistelmat:


Goodreadsin kuva kertoo, että pari viiden tähden kirjaa jäi blogijuttujen ulkopuolle: äänikirjana kuunneltu Saariston lapset ja jouluna uudelleen luettu Taikatalvi.
Kiitokset vuodelle 2016 & teille kaikille, jotka olette vierailleet blogissani ja kommentoineet juttujani!

29. joulukuuta 2016

Uusi vuosi käyntiin lukumaratonilla!

Bloggaajan uusi vuosi pärähtää käyntiin lukumaratonilla! Päätin hypätä mukaan Klassikkojen lumoissa -blogin ideoimaan lukumaratonviikkoon, joka on ensi viikolla. Koko viikkoa ei ole tarkoitus lukea putkeen, vaan viikon aikana voi vetäistä normaalin 24 h lukumaratonin itselleen sopivana ajankohtana. Minulla koittaa paluu työarkeen tiistaina, joten lukumaraton heti uuden vuoden alkajaisiksi tuntuu sopivalta tavalta juhlistaa loman loppumista. Tarkoitukseni on siis aloitella lukumaraton sunnuntaina 1.1.2017 iltapäivällä ja jatkaa lukemista maanantai-iltapäivään.

Edellisestä lukumaratonistani on jo aikaa lähes puoli vuotta, sillä osallistuin kesän päätteeksi Harry Potter -teemaiselle lukumaratonille. Ilmankos tuntuu, että innostusta maratoonaukseen on niin, että oli heti pakko laittaa lukupinosuunnitelmat julki. 😅

Alla olevilla kirjapinolla aion sunnuntaina lähteä liikkeelle. Valinnanvaraa on, ja pahoin pelkään, että maratonin tuloksena on vain iso määrä kesken olevia kirjoja... olen kuitenkin havainnut, että monipuolinen lukupino sopii minulle. Sieltä on helppo valita luettavaa mielialan mukaan:


Italo Calvinon Koko kosmokomiikka on harvoja suosikkejani novellikokoelmien saralla. Olen lukenut kirjasta vuosia sitten muistaakseni lähes kaikki novellit, mutta ne kestävät uusintalukuja ja kosminen komiikka tuokoon virkistystä maratonille paksumpien kirjojen väliin. Tavoitteeni on saada ainakin pari-kolme novellia luettua Ompun novellihaasteeseen.

J. M. Coetzeen Nuoruus on jatkoa Poikavuodet-kirjalle, jonka luin Helmet-haasteeseen jokin aika sitten. Coetzeen jouhevan lempeä ja pohdiskeleva kerronta miellytti minua siinä määrin, että kävin alkuviikosta lainaamassa jatko-osan.

Evelyn Waughin Mennyt maailma on minun kirjavalintani tammikuun lopun Klassikkohaasteeseen. Vielä en ole kirjaa aloitellut, mutta maratonilla saan toivottavasti hyvän startin kirjaan.


Lukumaratonin kevyempi osuus sisältää Colin Mellotin Sysimetsä-fantasiatrilogian päätösosan Sysimetsän valtakunta. Jos tekee mieli lukea sarjakuvia, päädyn luultavasti sarjakuvaversioon Irène Némirovskyn romaanista Ranskalainen sarja. En ole ko. kirjaa lukenut, mutta sarjakuva kiinnosti minua syksyllä niin paljon että hankin sen omaan hyllyyni.


Alkuviikolla piipahdin tosiaan kirjastossa, ja loma innosti tutkimaan pikalainahyllyjä. Nappasin mukaani pari paksua kirjaa: Gard Sveenin Pimeän sylissä -dekkarin ja Elif Shafakin eksoottisiin maisemiin sijoittuvan lukuromaanin Valkoinen elefantti. Molemmat kirjat ovat minulla parhaillaan kesken, ja koetan edistää niitä maratonin aikana.

Nyt vain pitäisi jaksaa odotella muutama päivä lukumaratonin alkuun. Jos lukumaraton kiinnostaa, voit ilmoittautua mukaan Klassikkojen lumoissa -blogissa.

28. joulukuuta 2016

Vuoden 2016 kotimaiset

Eräässä Goodreadsin ryhmässä haastettiin lukemaan 16 kotimaista kirjaa vuoden 2016 aikana. Määrä tuli minulla täyteen jo keväällä, mutta pidin kirjaa lukemistani kotimaisista koko vuoden ajan. Kotimaisen kirjallisuuden lukeminen jää minulla helposti käännöskirjojen jalkoihin, ja olin utelias sen suhteen, millaisissa lukumäärissä liikun kotimaisen puolella. 

Vuonna 2016 luin kotimaisia hieman yli 50 kappaletta, joskin osa näistä on kuunneltuja äänikirjoja. Määrä on samoissa lukemissa vuoden 2015 tilanteeni kanssa (pidin nimittäin yllä vastaavanlaista listaa myös silloin). Luulen, että tämän isompiin lukemiin en tule pääsemään ilman erityisen suuria lukuponnistuksia, ja siihen taas en taida olla valmis. Maailmalta tuleva kirjallisuus houkuttaa liikaa! Olen silti tyytyväinen tähänkin määrään, sillä mututuntumani mukaan luen nykyään enemmän kotimaista kuin ennen blogiaikaani.

Aivan kaikista kirjoista en innostunut kirjoittamaan blogijuttua. Blogijuttujen ulkopuolelle jäi mm. monta työmatkoilla kuunneltua äänikirjaa. Niistä iso osa oli Jarkko Sipilän Kari Takamäki -sarjaa, jonka ääniversioista innostuin valtavasti syksyn aikana. Kirjoina en ehkä Takamäen ryhmän tutkimuksia jaksaisi lukea, mutta Veikko Honkasen lukemina kirjat ovat olleet verratonta työmatkojen viihdykettä.

Blogiin asti tiensä löysi vuoden aikana 47 juttua, joissa käsiteltiin kotimaisia kirjoja:

Romaanit:

Sari Pöyliö: Ihmisen veri
Tuulia Matilainen: Hullu koira
Asko Sahlberg: He
Päivi Alasalmi: Joenjoen laulu
Riikka Pulkkinen: Paras mahdollinen maailma
Kjell Westö: Kangastus 38
Heidi Köngäs: Hertta
Eeva Joenpelto: Missä lintuset laulaa
Terhi Rannela: Frau
Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa

Eräs vuoden parhaimpia kirjoja.

Novellit:

Maarit Verronen: Kulkureita ja Unohtajia

Dekkarit ja jännärit:

Jari Järvelä: Tyttö ja seinä
Timo Sandberg: Häränsilmä
Liisa Nevalainen: Ruusunpunaiset silmälasit
Jenna Kostet: Marrasyöt
Tiina Raevaara: Korppinaiset
Seppo Jokinen: Kuolevaksi julistettu (äänikirja)
Seppo Jokinen: Hervantalainen (äänikirja)
Jyrki Heino: Kelmit
Karin Erlandsson: Kuolonkielot
Kati Hiekkapelto: Tumma

Marrasyöt oli positiivinen yllätys.

Fantasia & dystopia:

Helena Waris & Janne Nykänen: Entropia
Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous
Käärmeenliekit - suomalaisia lohikäärmetarinoita
Elina Pitkäkangas: Kuura
Maria Turtschaninoff: Maresi
Tuutikki Tolonen: Mörköreitti
Tuutikki Tolonen: Mörkövahti
Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki
Salla Simukka: Sisarla

Entropia en aivan lunastanut odotuksiani, mutta toivottavasti kirja saa jatkoa.

Tieto:

Suursaari - Kauko Röyhkä ja Juha Metso
Rosa Liksom & Jukka Uotila: Go Moskova Go

Nuortenkirjat ja lastenkirjat:

Seita Parkkola: Viima
Minä, Muru ja metsä - Lena Frölander-Ulf
Harri Veistinen: Kotitekoisen poikabändin alkeet
Netta Wallden: Kissa nimeltä Kent
Hanna Kökkö: Anterin aarre
Silja Pitkänen: Pariisin taivaan alla
Siri Kolu: Karkkikumous
Seita Vuorela: Lumi
Yökoulu ja kadonnut opettaja - Paula Noronen ja Kati Närhi
Jukka Parkkinen: Aavehevoset

Minä, Muru ja metsä hurmasi kuvituksellaan.

Sarjakuvia:

Mauri Kunnas: Piitles
Kirjaston kissat
Janne Kukkonen: Voro - Kolmen kuninkaan aarre
Kati Kovács: Deltan kaksoset
Aino Sutinen: Vaimoksi vuorille & Taksi Kurdistaniin

Hulvattoman hieno sarjakuva!

27. joulukuuta 2016

Helmet-lukuhaaste 2016 - kooste

Vuoden 2016 Helmet-lukuhaaste on minun osaltani ohi. Vielä olisi muutama päivä lukuaikaa, mutta tyydyn tilanteeseen 42/50 luettua kirjaa. Osallistuin haasteeseen myös viime vuonna, ja silloin pääsin 40/50 luettuun kirjaan, joten suuntani on nousujohteinen. 

Lähdin tämän vuoden haasteeseen ilman varsinaista tavoitetta, mutta ajattelin, että jo 30 luettua kirjaa olisi todella hyvä saavutus. Osa listan kohdista tuntui ennakolta vaikeilta, ja juuri näitä hankalia kohtia sitten jäikin ilman kirjaa. Marilyn Monroe tai Picasso eivät kävelleet vastaan yhdenkään kirjan sivulla, ja samoin ruuasta kertova kirja jäi lukematta. Myönnän, etten kovin kiivaasti etsinyt kirjoja haasteen kohtiin, vaan haasteen kirjalista täyttyi kun sopiva kirja sattui tulemaan vastaan. 

Hauskin haastekohta oli ehdottomasti 'kirjassa on myrsky'. Bongailin myrskyjä kirjoista pitkin vuotta, ja nyt harmittaa, kun en tullut kirjoittaneeksi niitä ylös. Myrskyt tuovat säpinää yllättävän moneen kirjaan!

Tässä on lista lukemistani kirjoista (aivan kaikista en innostunut kirjoittamaan blogijuttua):

Kirjaston kissat oli vuoden parhaita sarjakuvalöytöjäni.
     
Innostuin kesällä pitkästä aikaa lukemaan Donna Leonia.
 

Ihastuttava klassikkokirja <3


Upea, maaginen kirja. Eräs vuoden parhaimpia kirjoja.
   

26. joulukuuta 2016

Helmetin viimeiset: Huhtikuun noita ja Poikavuodet

Niputin tähän juttuun viimeiset kirjani tämän vuoden Helmet-lukuhaasteeseen. En saa aivan kaikkia kohtia täyteen, mutta Kirjasammon täky -kohtaan löytyi Majgull Axelssonin Huhtikuun noita (WSOY, 2012) ja J. M. Coetzeen Poikavuodet (Otava, 1999) puolestaan sopii afrikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja -kohtaan.


Majgull Axelsson: Huhtikuun noita

Lukukokemukseni alkuvaihe oli siinä mielessä erikoinen, että luulin alkavani lukea dekkaria. Jostain syystä olin muodostanut mielikuvan, että rikosten äärellä ollaan ja odottelin pitkät tovit, millainen murhamysteeri kirjaan kehittyy. Ei kehittynyt minkäänlaista, mutta onneksi Huhtikuun noita oli hyvä kirja ilman sitäkin.

Kirja kertoo neljän lapsen kasvutarinan takaumien ja vuorottelevien kertojaäänien avulla. Lapsista kolme on varttunut aikuiseksi adoptiolapsena, tietämättömänä perheen äidin kasvatuslaitokseen hylkäämästä Desiréestä. Desiréellä on vammaisuudestaan huolimatta merkillisiä kykyjä, jotka tuovat oman maagisen lisänsä kirjan tapahtumiin. Tarina avautuu ja hahmottuu hitaahkosti, mutta pysyy silti kasassa yli neljän ja puolen sadan sivun verran.

Huhtikuun noita on kasvutarinoiden ohella hieno ja koskettava ajankuvaus, sillä lasten kohtaloissa heijastuu suhtautuminen vammaisuuteen eri aikoina. Yhteiskuntaluokat ja niiden väliset epäluulot tuovat nekin omaa särmäänsä tarinaan. Huhtikuun noita oli yllättävän hyvä kirja, vaikka loppukliimaksi jäikin aavistuksen latteaksi.

Huhtikuun noita oli Kirjasammon täkynä 24.10.2016, CP-viikon aloitusmaanantaina.


J. M. Coetzee: Poikavuodet

J. M. Coetzee on jäänyt minulle vieraaksi kirjailijaksi. Ennen Poikavuosia olin lukenut häneltä vain Pietarin mestarin, josta jäi minulle todella puisevat lukumuistot. Kirjailijan lapsuusmuistoista ammentava Poikavuodet vaikutti kaikin tavoin helpommin lähestyttävältä kirjalta, joten päätin rohkeasti kokeilla sitä. Se kannatti, sillä Poikavuodet oli soljuvasti etenevä, eteläafrikkalaista yhteiskuntaa lapsuuskokemusten kautta valottava kirja.

"Buurisotaa ei käsitellä koulussa, ei ainakaan englanninkielisessä keskikoulussa. Huhutaan, että afrikaansinkielisillä luokilla buurisotaa opetetaan nimellä Tweede Vryheidsoorlog, toinen vapaussota, mutta ei kokeita varten. Koska buurisota on arka aihe, se ei kuulu viralliseen lukusuunnitelmaan. Hänen vanhempansakaan eivät suostu sanomaan mitään buurisodasta, siitä kumpi oli oikeassa ja kumpi väärässä. Äiti kertoo kuitenkin usein buurisodasta jutun, jonka hän kuuli omalta äidiltään. Kun buurit tulivat heidän maatilalleen, äiti kertoi, he vaativat ruokaa ja rahaa ja passausta. Kun brittisotilaat tulivat, he yöpyivät tallissa, eivät varastaneet mitään ja kiittivät ennen lähtöään kohteliaasti isäntiään." (s. 99)

Kirjan tapahtumat kerrotaan pienen koululaispojan näkökulmasta, kolmatta persoonaa käyttäen mikä loi kirjan sävyyn etäisen viileän vaikutelman. Poika elää elämäänsä kodin, koulun ja sukulaisten parissa ja koettaa hahmottaa ympäröivää, ristiriitojen, repivän historian ja erilaisten kulttuurien sävyttämää todellisuutta.  

Poikavuodet taitaa olla niitä kirjoja, joissa ei varsinaisesti "tapahdu" mitään, mutta nautin suunnattomasti sen hillitystä kerronnasta ja kurkistuksesta toisenlaiseen todellisuuteen. Luulen, että Etelä-Afrikan historian jonkinasteinen tuntemus olisi avannut kirjaa vielä paremmin, mutta vähäisilläkin tiedoillani Poikavuodet oli antoisa lukukokemus. Kirjalle on ilmestynyt jatko-osa, ja Nuoruus vilahti oitis lukulistalleni.

Goodreads: Molemmat kirjat saavat 4 tähteä
Mistä kirjat minulle? Huhtikuun noita on oma ostos, Poikavuodet lainasin kirjastosta
Muualla verkossa: Huhtikuun noita -kirjaa on luettu mm. blogeissa Leena Lumi ja Sallan lukupäiväkirja
Kirjojen tietoja:

Majgull Axelsson: Aprilhäxän (1997)
Suomennos Kaarina Sonck
WSOY, 2012
463 sivua

J. M. Coetzee: Boyhood - Scenes from Provincial Life (1997)
Suomennos Seppo Loponen
Otava, 1999
254 sivua

25. joulukuuta 2016

Jouluviikonlopun tunnelmia

Jouluinen viikonloppu alkaa kääntyä loppusuoralle, ja bloggaaja on rentoutunut hyvän seuran, ruuan ja kirjojen parissa. Jouluni on sujunut leppoisissa merkeissä, ja joulumieltäni kohotti osaltaan se, että eilen saatiin myös tänne Ouluun pikkuisen lisää lunta. Paljon sitä ei ole vieläkään, mutta ainakin maa on lähes kauttaaltaan valkoinen. 

Lukupinostani on viikonlopun aikaan löytynyt - yllätys, yllätys - scifiä, sillä innostuin kokeilemaan Jack Campbellin uutuuskirjaa Taipumaton (Jalava, 2016), joka aloittaa Kadonnut laivasto -nimisen sarjan. Siinä syväjäädytyksestä herännyt Jack Geary pelastaa Allianssin laivaston ja ehkä koko maailman(kaikkeuden)? En yleensä ole scifin lukija, mutta niin vain olen pikkuisen koukuttunut Gearyn seikkailuihin avaruuden syövereissä. Osaltaan kyse lienee uutuudenviehätyksestä, sillä luettuani kirjaa noin 250 sivua minusta on edelleen hauskaa, kun Gearyn laivosto etenee hyppykohtien kautta avaruudessa eteenpäin, ja Geary itse seuraa ympäröiviä tapahtumia aluksestaan valominuuttien viiveellä.

Toinen scifiksi jollain tapaa luokiteltava kirja löytyi omalta TBR-listaltani. Iain Banksin lähes 600-sivuinen Siirtymä (Gummerus, 2013) on viehättänyt minua outoudellaan. Ensimmäiset sata sivua olin aika hukassa, mitä kirjassa tapahtuu, eikä juoni etene päätä huimaavalla vauhdilla vielä 200 sivun kohdallakaan mutta jotain selvyyttä tapahtumiin ja henkilöiden suhteisiin on sentään saatu. Haluan palavasti tietää miten kaikille siirtyjille ja mm. merkilliselle potilas nro 8262:lle käy, ja silloin ei haittaa, vaikka kirja avautuu hitaasti.

Scifi-seikkailijeni vastapainoksi valitsin lukupinooni tutun ja turvallisen Tove Janssonin Taikatalven, jonka olen lukenut jo ennen blogiaikaani. Taikatalvessa on edelleen taikaa, ja tämä talvikirjojen suosikkini kestää uusintalukuja loputtomasti (jos jollakulla on Taikatalvi lukematta, suosittelen lämpimästi kokeilemaan!). En taida viitsiä kirjoittaa omaa blogijuttua kirjasta, mutta sen sijaan valitsin tähän juttuun muutamia lainauksia Taikatalvesta. Alla olevat kuvat olen napannut tänään Nallikariin suuntautuneelta päiväkävelyltä. Valoa ei ollut kovin paljon, ja kännykkäkamerani teki kuvista melkoisen sinisävyisiä. Olkoon se joulun taikaa. :)

***

"Meri nukkui jään alla, ja mullassa juurien välissä kuorsaavat pienet mönkiäiset uneksivat keväästä. Mutta siihen oli vielä melkoinen matka"


"- Kerro minulle lumesta, sanoi Muumipeikko istuutuen isän kauhtuneeseen puutarhatuoliin. Minä en käsitä sitä.
- En minäkään, sanoi Tuu-tikki. Sen luulee olevan kylmää, mutta jos siitä tekee lumitalon, on talo lämmin. Sen luulee olevan valkoista, mutta toisinaan se on punertavaa ja toisinaan sinistä. Se on voi olla hyvin pehmeää ja se voi olla kovaa kuin kivi. Mutta mikään ei ole varmaa."


"- Pistäydyin vain sanomaan, että nyt tulee suuri pakkanen, sanoi Tuu-tikki.
- Vielä suurempi? kysyi Muumipeikko. Kuinka suuri oikein on olemassa?
- Tämä on vaarallisin, vastasi Tuu-tikki. Se tulee hämärissä, kun taivas muuttuu vihreäksi. Se tulee suoraan mereltä."


"Tuuli oli nukahtanut ja kuolleet kaislankorret seisoivat liikkumattomina jään reunassa."


"Muumipeikko mietti hetken talvea. Ehkä talvi oikeastaan johtuikin siitä, että kymmenentuhatta mörköä oli istunut maassa. Mutta hän päätti puhua tästä vasta sitten kun oli tutustunut hiukan paremmin Tuu-tikkiin."


"Sisämaasta  tulla räpytti kaksi vanhaa varista ja asettui uimahuoneen katolle. Minuutit kuluivat.
    Äkkiä Muumipeikon selkäkarvat nousivat pystyyn ja kauhean jännityksen vallassa hän katseli punaista kajastusta, joka kokoontui hämyiselle taivaanrannalle. Se tiivistyi kapeaksi punaiseksi juovaksi, joka heitti pitkiä säteitä yli jään.
- Siellä se on! huusi Muumipeikko."


Lainaukset ovat Tove Janssonin kirjasta Taikatalvi (WSOY, 1957/2007). Kirjan on suomentanut Laila Järvinen.

22. joulukuuta 2016

4 x haastekoonti

Vuosi lähenee loppuaan, ja moni lukuhaaste päättyy vuodenvaihteessa. Niputin tähän postaukseen neljän lukuhaasteen koosteet. Mukana on myös yksi tammikuun lopussa päättyvä haaste, mutta se on samassa tilassa kuin joulukuussa päättyvät haasteet eli usko enää lukevani siihen lisää kirjoja. On siis loppumietteiden aika:




** Kirjaherbario -lukuhaaste **

Sheferijm-blogin Ainon aloittamassa haasteessa kerättiin kasvistoa kirjojen nimien kautta. Biologia oli kouluaikoina suosikkilistani häntäpäässä (eikä meillä onneksi koskaan kerätty kasvistoa), mutta asetin omaksi tavoitteekseni kymmenen kasvia. Pääsin seitsemään, joten aika mukavastihan haaste meni:

Agatha Christie: Neiti Lemon erehtyy (Citrus limon)
Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous (Urtica dioica)
John Galsworthy: Omenapuu  (Malus)
Abbas Khider: Kirje munakoisotasavaltaan (Solanum melongena)
Kristina Ohlsson: Tuhatkaunot  (Bellis perennis)
Liisa Nevalainen: Ruusunpunaiset silmälasit  (Rosa)
Karin Erlandsson: Kuolonkielot (Convallaria majalis)

Listani on hyvin dekkaripainotteinen, sillä neljä lukemaani kirjaa osuu tähän genreen. Kristina Ohlsson oli erityisen hyvä tuttavuus, ja hänen kirjojensa pariin palaan varmasti myös jatkossa. Kiitos Aino jälleen kerran mielenkiintoisesta haasteesta!


 ** New to You Reading Challange **

Ullan luetut kirjat -blogin haasteessa houkuteltiin tutustumaan itselle uuteen kirjallisuuteen. Halusin ottaa luettujen listalle vain kirjoja, jotka aidosti veivät minua uusille urille. Niiden löytäminen oli vaikeampaa kuin luulin, sillä huomasin pysytteleväni aika lailla tuttujen genrejen ja aihepiirien parissa. Romaaneja, fantasiaa, sarjakuvaa, dekkareita... siinäpä tavallisimmin lukupinostani löytyviä kirjoja. Viiden kirjan verran kurottelin mielestäni jollain tavalla uuteen:

Yuri Herrera: Kartellin trubaduuri  - meksikolainen kirjailija, ensi tutustumiseni Herraran tuotantoon. Herreraa voisin lukea enemmänkin.
Dario Fo: Ensimmäiset seitsemän vuottani  - ensimmäinen Fon kirja, jonka olen lukenut. Lisäksi kirjassa liikuttiin teatterin liepeillä, ja tämä on minulle vierasta maaperää, sillä en ole joutunut teatterikärpäsen puremaksi.
Pelé - kengänkiillottajasta kuninkaaksi  - urheilutähden elämäkerta; ensimmäinen laatuaan blogissani!
Leo Tolstoi: Omatuntoja  - esseeteos. Hienoja tekstejä, mutta en koe tyylilajia omakseni.
Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet  - 1. Murakamilta lukemani kirja. Saatan lukea ensi vuonna lisää. Norwegian Wood on korkealla lukulistallani.

Kiitos Ulla hienosta haasteesta!



** Läpi historian -lukuhaaste **


Klassikkojen lumoissa -blogissa haastettiin lukemaan kirjoja historian eri aikakausilta. Lukemiseni keskittyivät muutaman kirjailijan tuotantoon, ja sain kasaan kolme aikakautta ja kuusi luettua kirjaa:

modernismi:
John Steinbeck: Routakuun aika
John Steinbeck: Matkalla Neuvostoliitossa
Somerset W. Maugham: Kirjava huntu

romantiikka:
Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani

realismi:
Leo Tolstoi: Anna Karenina
Leo Tolstoi: Omatuntoja

Näistä parhaimpana kirjana jää mieleen Leo Tolstoin huikea Anna Karenina. Kotiopettajattaren romaani oli minulla ties monennellako uusintalukukierroksella, ja hieno kirja se on edelleen. Kiitokset Lukumadolle mukavasta haasteesta!


** Apinan vuosi -lukuhaaste **

Haaste on aloitettu Evarian kirjahylly -blogissa, ja haasteessa luetaan Apinan vuoden kunniaksi apinoihin liittyvää kirjallisuutta. Haaste päättyy vasta 27.1.2017, mutta oma saaliini on tässä:

Roald Dahl: Nilviöt
Philip Pullman: Kultainen kompassi
Kerstin Gier: Vala

Haaste tuntui alkuun hankalalta, mutta onneksi apinoita tupsahti eteeni fantasian parissa liikkuessani. Erityisesti Pullmanin kirja oli huippuhieno. Oli hauska bongata apinoita kirjoista aivan yllättäen! Kiitos Everialle kekseliäästä haasteesta.

*** 

Claude Monet'n maalauksen kuva Wikimedia Commons -palvelusta: By Claude Monet - http://artmight.com/Artists/Claude-Monet-1840-1926/The-MagPie-1869-50751p.html, Public Domain, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=14890859

21. joulukuuta 2016

Nele Neuhaus: Lumikin on kuoltava

Nele Neuhausin dekkaripaksukainen Lumikin on kuoltava (WSOY, 2016) on jäänyt kuluneen vuoden blogijutuista mieleeni. Kirjan paksuus ja varausjonot ovat pitäneet minut Lumikista loitolla syksyn mittaan, mutta viime viikolla nappasin kirjan lähikirjaston varaushyllystä mukaani. Olen lukenut tänä syksynä ja alkutalvena todella vähän dekkareita, ja ilmeisesti dekkarihammasta kolotti jo aika lailla, niin innoissani tartuin kirjaan. Vetävä tapaus, myönnetään!


Kirja kuuluu dekkarisarjaan, jossa päähenkilöinä ovat poliisit Pia Kirchhoff ja Oliver von Bodenstein. Heidän yksityiselämäänsä käsitellään jonkin verran Lumikki-kirjassa, mutta mielestäni kirjan lukeminen ei kärsinyt lainkaan siitä, että sarjaan hypättiin mukaan kesken kaiken. Eli toisin sanoa, Pia ja Oliver eivät henkilöinä tehneet niin suurta vaikutusta, että olisin tuntenut tarvetta tietää heidän elämästään yhtään enempää kuin Lumikki-kirjan tarjoamat pakolliset parisuhdekiemurat.

Lumikin on kuoltava -kirjan rikosjuoni on (taas) yksi mukaelma "idyllisessä maaseutukylässä tapahtuu murha" -aiheesta. Nyt ollaan saksalaisessa pikkukylässä, ja melkoisen sopan ovat kyläläiset saaneet aikaan. Loppupuolella vähän naurattikin, kun juoneen kietoutui niin paljon porukkaa. Toinen tahatonta huumoria aiheuttanut seikka oli se, miten moni poliisi kirjassa hautoi parisuhdepulmiaan. Alkoholismista sentään ei muistaakseni kärsinyt kukaan.

Varsinaiset tapahtumat käynnistyvät siitä, kun kahden nuoren naisen murhasta vangittu Tobias vapautuu vankilasta ja palaa kotikyläänsä. Miehen paluu nostattaa tunnemyrskyjä ja pinnan alla kuohuu monenlaista. Alkuun epäilin, miten kirjan mittava pituus mahtaa viedä tarinaa, mutta tässä ei ollut minkäänlaista ongelmaa. Lukiessani kirjaa kaipasin kevyttä todellisuuspakoa, ja siihen jouhevasti etenevä Lumikin on kuoltava oli omiaan. Suurta jännitystä kirjassa ei ollut, mutta niin vain pikkukylän kimurantit kuviot kiehtoivat minua viiden ja puolensadan sivun verran.

Kaiken kaikkiaan Lumikin on kuoltava oli mukava ja nopealukuinen tuttavuus. Tätä sarjaa voisin lukea useammankin osan verran, joten toivottavasti Neuhaus pysyy käännöslistoilla.

Glögiä Lumikin seurassa.
Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu useassa blogissa, tässä muutama linkkivinkki: Kirjakaapin kummitus, KirjakirppuHurja Hassu Lukija ja Kirjaimia
Kirjan tietoja:
Nele Neuhaus: Schneewittchen muss sterben (2010)
Suomennos Veera Kaski
WSOY, 2016
558 sivua

18. joulukuuta 2016

#kirjakuvapäivässä: 9. - 18. päivä

Jouluinen kuvahaaste Kirjakuva päivässä on edennyt jo yli puolenvälin. Osallistun haasteeseen Twitter-tilini kautta. Haasteen aiheet ovat:


Kooste päivistä 1 - 8 löytyy täältä, ja alla on kooste päivien 9 - 18 kuvista:

9. päivä: Nostalginen lastenkirja

L. M. Montgomeryn Pieni runotyttö -sarja ei kenties ole lastenkirjasarja mutta nostalgiaa tässä tyttökirjaklassikossa riittää. Uuden kuun Emilia oli minulle tärkeää seuraa tyttövuosina, ja hankin alkusyksystä sarjan divareista omaan hyllyyni. Maija Karman kansikuva tuo paljon muistoja mieleen.


10. päivä: Lukuhetki

Lukuhetkien seurana minulla on usein kuppi teetä. Pipareita tai muuta naposteltavaa en yleensä syö lukuhetkinä, mutta pitihän kuvaan saada hieman joulufiilistä. 😊 Lukuhetken kirjana on Kerstin Gierin Liitto.


11. päivä: Askartelu- tai käsityökirja

Haasteen toistaiseksi hankalin aihe. En harrasta käsitöitä tai askartelua, joten eipä niihin liittyviä kirjojakaan ole kotosalla (ja tuntui hassulta mennä kirjastoon kuvaamaan jotain, mitä en yleensä lue). Olen silti vuosia sitten ollut jonkin verran innostunut virkkauksesta, ja löysin kuin löysinkin hyllystäni Mary Oljen kirjoittaman ohjekirjan. Kirjan olen saanut äidiltäni, ja kannen mallin mukaan virkattu liina löytyi pienen etsimisen jälkeen kaapin perältä.


12. päivä: Kirja, jonka antaisit lahjaksi

Dekkarien ystävälle valitsisin Fred Vargaksen uutuuskirjan Hyisiä aikoja. Suosikkikomisarioni Adamsberg on täydellistä seuraa joulunpyhiksi.


13. päivä: LUNTA!

Kuvasta tuli aiottua hämyisämpi. Oulussa päivän valomäärä vähenee iltapäivän tunteina nopeasti, ja sain napattua kuvan vasta myöhään iltapäivällä. Lumilapsi sulautuu maisemaan, ja tarkoitukseni on lukea kirja joulunpyhien aikaan.


14. päivä: Kirja, joka päättyi liian nopeasti

Leena Krohnin Tainaron on eräs suosikkikirjoistani, ja sen ainut huono puoli on kirjan lyhyys.


15. päivä: Lempiperhe kirjassa

Lempiperhe oli eräs helpoimpia haastekohtia. Jane Austenin Ylpeyden ja ennakkoluulon Bennetit ovat perhe, josta löytyy lämmintä huumoria, viisautta ja hilpeyden aiheita. Joulunpyhien suunnitelmiini kuuluu joko kirjan uudelleen luku tai BBC:n sarjan uudelleen katsominen.


16. päivä: Jouluinen tarina/juoni

Pelkäsin hetken, että joudun turvautumaan kirjaston tarjontaan päivän aiheen kanssa. Kotonani ei nimittäin ole jouluisia kirjoja. Syynä lienee se, etten ole ns. jouluihmisiä, joten jouluaiheiset kirjat eivät ole päässeet kerääntymään kirjahyllyjen täytteeksi. Onneksi mieleeni muistui Susan Cooperin Pimeä nousee -sarja, jonka toisen osan tapahtumat sijoittuvat joulun tienoille. Huippusarja, suosittelen nuoremmille fantasian ystäville!


Huomasin vasta nyt, että olen onnistunut valitsemaan päivien kuviin huiman määrän omia Kaikkien aikojen parhaat kirjat -listan suursuosikkejani:

* Susan Cooperin Pimeä nousee -sarja
* Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo
* L. M. Montgomeryn Pieni runotyttö
* Leena Krohnin Tainaron

Nämä ovat loistavia lukuvinkkejä tulevalle joulunajalle. ♥

17. päivä: Glögiä/piparia

Piparit ovat päässeet loppumaan, mutta glögiä löytyi. Glögi ei ole lempijuomiani, mutta joulun aikaan se maistuu silloin tällöin nautittuna. Pidän eniten punaviiniglögistä, mutta kuvan lasissa on Marlin mehuglögiä. Kyytipojaksi löytyi aamupäivän kirjastoreissulla Nele Neuhausin uutuusdekkari. Aloitin kirjaa illalla, ja luin lähes 100 sivua ennen nukkumaanmenoa. Hyvin etenee, mutta mahtaako vetävyyttä riittää vielä noin neljään ja puoleen sataan sivuun?


18. päivä: Kirja & aamupalaa

Konstailematon ruispuuro on lempipuurojani, ja sitä syödään meillä usein viikonloppuisin. Kotona minulle riittää yksinkertainen aamiainen, joten puuro, lasi vettä ja hyvä kirja on erinomainen aloitus sunnuntaipäivälle. Coetzeen Poikavuodet on muuten tosi hieno, muistelmatyylinen kirja.


Mukavaa sunnuntaipäivää kaikille!

17. joulukuuta 2016

Kerstin Gier: Vala ja Liitto (Unien toinen ja kolmas kirja)

Lueskelin marras-joulukuun aikana loppuun Kerstin Gierin Unien kirjat -trilogian. Sarjaa voi kuvata hyväntuuliseksi nuorisohömpäksi, joten turha tiukkapipoisuus on syytä jättää pois lukuhetkistä. Siksi kai sarja sopikin loppuvuoden lukemistooni mainiosti: iltaisin en suinkaan ole kaivannut sukellusta syvällisiin teemoihin, vaan usein on ollut mukava heittää aivot lepoasentoon kevyen viihteen avulla. Siihen tarkoitukseen Gierin pirteä sarja on ollut täsmälääke.


Luettuani sarjan viime viikonloppuna loppuun on todettava, että minun on vaikea hahmottaa suuria eroja osien välillä. Tuntuu, että olen kulkenut kolme osaa uniovia aukoen Livin ja kumppanien seurassa, ja välillä ollaan piipahdettu todelliseen maailmaan: kouluun, bileisiin ja valmistelemaan Livin äidin häitä. Kaikenlaisia herkkuja on myös popsittu, siitä on perheen "lastenhoitaja" Lottie pitänyt huolen. Hyvä ruoka vie huolet pois tai ainakin helpottaa oloa, tuumii Lottie.

Tarinan suurta punaista lankaa on sen sijaan vaikea löytää, sillä aloitusosassa paljastanut demoni-kuvio nousee isommin esille vasta sarjan päätösosassa. Liiton loppupuolella kirjailija tuntuu muistaneen, että ai niin, demonin suhteen pitäisi tehdä jotain. Ja hups, paljon asioita selviää nopeaan tahtiin, ja myös Secrecy-bloggaajan mysteeri paljastuu (hyvä niin, sillä olisin ollut harmistunut jos Secrecy olisi jäänyt laukomaan ilkeyksiään savuverhon takaa).

Kannattiko näiden paljastusten takia lukea koko trilogia? No jaa, jos lukija odottaa jotain todella huimaa loppuhuipennusta, pettymys voi hiipiä puseroon. Minusta loppuratkaisujen tyyli sopi sarjan henkeen. Ei silti olisi haitannut, vaikka Unien kirjoissa olisi ollut hippusen enemmän aitoa jännitystä mukana. Mutta ehkä se on liikaa toivottu Gierin kirjojen kohdalla. Pitää tyytyä hupaisaan viihdyttävyyteen, ja sitä Unien kirjoista löytyy.

Päähenkilönä oleva Liv on terävän herttainen tapaus läpi sarjan. Livin perhe on yhtä lämminsydäminen ja hyväntuulinen kuin hän itsekin, ja vieläpä sellaisella tavalla, ettei se ainakaan minua ärsyttänyt. Jopa Lottien ylenpalttinen usko ruuan parantavaan voimaan sopi kirjan tunnelmaan (Livin kotona ei pääse laihtumaan, jollei omaa äärimmäisen lujaa tahdonvoimaa). Tulinkin siihen tulokseen, että Unien kirjojen leppoisa ja sympaattinen yleisfiilis oli iso syy siihen, miksi viihdyin sarjan parissa niin hyvin.

Juttuni sarjan ensimmäisestä osasta löytyy täältä.

***
Vala-kirjassa Livin unissa keikkuu mukana apina, joten liitän kirjan mukaan Apinan vuosi -haasteeseen:  

"Hetkinen! Riuhtaisin itseni istumaan. Apinoita? Lehtiä? Kultainen aamuaurinko? Me olimme Lontoossa keskellä talvea. Tähän aikaan oli vielä säkkipimeää, eivätkä linnut laulaneet. Apinoista puhumattakaan! Katseeni harhaili ympäri huonetta. Mia nukkui sikeästi, kaikki näytti samalta kuin aina - lukuun ottamatta seinällä olevaan mintunvihreää ovea.
    Uskomatonta!
    En ollutkaan herännyt. Olin vain nähnyt unta heräämisestä, mutta tosiasiassa nukuin vieläkin." (Liitto, s. 267)

Goodreads: 3 tähteä molemmille kirjoille
Mistä kirjat minulle? Kirjaston kirjoja
Muualla verkossa:
* Vala-kirjaa on luettu mm. blogeissa Yöpöydän kirjat, Lukutoukan kulttuuriblogi, Kirjahilla
* Lupaus-kirjaa on luettu mm. blogeissa Kirjojen keskelläKirjaneidon tornihuone ja  Mustetta paperilla 
* Koko trilogia on luettu mm. blogissa Dysphoria
Kirjojen tietoja:

Kerstin Gier: Silber - Das zweite Buch der Träume (2014)
Suomennos Heli Naski
Gummerus, 2015
343 sivua

Kerstin Gier: Silber - Das dritte Buch der Träume (2015)
Suomennos Heli Naski
Gummerus, 2016
387 sivua

14. joulukuuta 2016

35 vuoden kirjat

Goodreadsin lukuisiin hyviin puoliin kuuluu, että siellä on lukuhaasteita. Niistä on suorastaan runsaudenpulaa. Tänä vuonna osallistuin vain yhteen haasteeseen, joka tuntui alkuvuodesta sopivan yksinkertaiselta toteuttaa: Every Year -niminen haaste pyöri täällä, ja haasteen ideana oli valita jokin aikajakso, jonka jokaiselta vuodelta luettiin yksi kirja. Sain haasteen juuri päätökseen, ja päätin kirjoittaa pienen koosteen siitä myös tänne blogin puolelle. Osallistuin haasteeseen siis tuolla linkkaamassani Goodreadsin ryhmässä (jonne muuten kannattaa liittyä, jos tuntuu että ryhmän haasteissa on jotain kiinnostavaa). 

Päädyin valitsemaan 35 vuoden pätkän eli vuodet 2016 - 1982. Nyt ajatellen vähempikin olisi riittänyt, mutta toisaalta, haaste eteni yllättävän pitkälle omalla painollaan. Luen aina jonkin verran myös vanhempaa kirjallisuutta, joten osumia kertyi helposti myös ennen vuotta 2000 julkaistuihin kirjoihin. 

Kaksi eniten etsintätyötä tuottanutta vuotta olivat vuodet 1989 ja 1998. Paljon kandidaatteja oli ehdolla, mutta harva innosti edes sen verran että olisin käynyt selaamassa kirjaa kirjastossa. Viimein vuoteen 1989 löytyy Leena Krohnin essee/novellikokoelma Rapina ja muita papereita. Vuoden 1998 puolestaan pelasti Avaruusagentti Valerian -albumi nro 17. 

Liekö syy haasteväsymyksessä, mutta kummastakaan pahnanpohjimmaisesta en innostunut kirjoittamaan blogijuttua. Krohnin tekstit olivat keskinkertaisen paremmalla puolella, mutta ajatus löi tyhjää kun koetin miettiä mitä niistä blogijutussa sanoisin. Valerian -albumissa minua häiritsi se, että sarja olisi selvästi paras lukea kronologisessa järjestyksessä. Olen lukenut osan sieltä ja täältä, joten Valerianin peruskuviot ovat jollain lailla selvillä. Osa numero 17 jatkoi aiempien osien juonta, ja tarina tuntui puolinaiselta kun en yhtään tiennyt miten Valerian ja Laureline olivat päätyneet albumin aloitusruutuun. 

Sain haasteen päätökseen näillä kirjoilla (* punaisella merkityt vuodet olivat erityisen antoisia lukukokemuksia) ja kirjat on valittu vuosien kohdalle niiden alkuperäisen ilmestymisvuoden mukaan (eikä esim. suomennosvuoden mukaan):

* 1982 - Isabel Allende: Henkien talo
1983 - Jukka Parkkinen: Aavehevoset
1984 - Douglas Adams: Terve, ja kiitos kaloista (ei blogijuttua)
* 1985 - Comes: Eva
1986 - Alice Munro: Valkoinen tunkio
* 1987 - Katharine Hepburn: Afrikan kuningatar
1988 - Rosa Liksom & Jukka Uotila: Go Moskova Go
1989 - Leena Krohn: Rapina ja muita papereita (ei blogijuttua)
1990 - Anne Taraba: Salaperainen Garbo
1991 - Philip Kerr: Saksalainen sielunmessu
1992 - Elena Ferrante: Amalian rakkaus
1993 - Frank Miller: Sin City - Kaiken takana on nainen
1994 - Mikael Niemi: Kirkon piru
* 1995 - Philip Pullman: Kultainen kompassi
1996 - Maarit Verronen: Kulkureita & Unohtajia
1997 - Mikael Niemi: Verenimijät
1998 - Avaruusagentti Valerian: Tähtitarhojen orpo (ei blogijuttua)
1999 - Boris Akunin: Erikoistehtäviä
2000 - Ian Rankin: Pimeyden sylissä (ei blogijuttua)
2001 - Takashi Hiraide: Kissavieras
2002 - Marco Vichi: Komisario Bordelli
2003 - Jhumpa Lahiri: Kaima
2004 - Susan Fletcher: Irlantilainen tyttö
* 2005 - Zadie Smith: Kauneudesta
2006 - Seita Parkkola: Viima
2007 - Joe Hill: Sydämen muotoinen rasia
2008 - Mons Kallentoft: Suvisurmat
2009 - Kami Garcia & Margaret Stohl: Lumoava kirous
2010 - Fabio Geda: Krokotiilimeri
* 2011 - Daniela Krien: Vielä joskus kerromme kaiken
* 2012 - Mauri Kunnas: Piitles
2013 - David Suchet: Hercule Poirot ja minä
2014 - Antoine Laurain: Punaisen muistikirjan nainen
2015 - Toni Morrison: Luoja lasta auttakoon
2016Terhi Rannela: Frau

Olen bongannut pari mukavan oloista haastetta ensi vuotta varten, mutta niistä lisää omassa postauksessaan.


Kuva: Wikimedia Commons -palvelu: By Creator:Anastasiya Markovich - by email from the author, CC BY 3.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=4773153

13. joulukuuta 2016

Novelleja Théophile Gautier'lta

Ompun novellihaaste on innostanut minut tutkimaan kirjaston novellitarjontaa, ja sieltähän löytyy monenmoista. Théophile Gautier (1811 - 1872) oli minulle aivan outo kirjallisuuden historian nimi, mutta Vereviä kertomuksia (Faros, 2014) kuulosti jo nimensä perusteella tutustumisen arvoiselta. H. K. Riikosen laatima esipuhe valotti kirjailijan taustoja, ja myös kirjan tyylilajia, joka on ranskalaisittain conte:

"Siinä missä muilla kielialueilla puhutaan esimerkiksi kertomuksesta (saksalaisten Erzählung) tai novelleista, Ranskassa on käytössä sana conte. Sana on tarkoittanut juoneltaan tiivistä kertomusta, jossa usein on mukana leikittelevä tai mielikuvituksellinen ote. Mutta tapauksesta riippuen se voidaan kääntää milloin tarinaksi, milloin saduksi tai novelliksi. Usein sana on voinut saada jonkin täsmentävän määreen, kuten conte fantastique tai conte drolatique. [...] Théophile Gautier'n Contes humoriques, humoristisia tarinoita, kuuluu tekijänsä varhaisempaan tuotantoon; tekstit ovat peräisin 1830-luvulta ja seuraavan vuosikymmenen alusta." (s. 7 - 8)


Kirjassa on kahdeksan kertomusta ja esipuhe, joka onkin melkoinen esipuhe, humoristiseen kokoelmaan sopiva ilottelu. Luin kertomuksista kolme: Kumpi heistä, Kaksi esittäjää, yksi rooli ja Öinen vierailu. Tyylilaji on kaikissa leikittelevän kepeä, ja tekstit on varustettu runsain alaviittein. Niissä valotetaan tarinoissa vilahtavien Gautier'n aikakauden kuuluisuuksien taustoja, paikannimien historiaa yms. pikkuseikkoja, jotka avaavat tekstiä nykylukijalle. Minä pidin näistä sivujen alareunan pikku huomioista, vaikka ne toki tekivätkin lukemisesta paikoin katkonaista. Oudoiksi jäävät henkilönnimet, paikat ja menneet tapahtumat jättävät aina tunteen siitä, että paljon menee ohi kun ei pysty tavoittamaan tekstin alkuperäistä kontekstia vähäisessäkään määrin. Pienetkin tiedonmurut tuntuvat siis kovin tervetulleilta.

Lukemani kertomukset olivat pituudeltaan ja juoneltaan napakoita, ja erityisesti teatterimiljööseen sijoittuva Kaksi esittäjää, yksi rooli venytteli mukavasti todellisuuden rajoja. Mukana oli jonkin sortin kauhuelementtejä, mutta vain sen verran että ne toivat sopivasti särmää tarinaan. Öinen vierailu kujeili tiedemiesten keksintöjen kustannuksella, ja Kumpi heistä vei lukijan parin etsinnän kimuranttiin maailmaan.

"Tutkiskellessani perin pohjin tunteitani minulle paljastui kauhea totuus: rakastin samanaikaisesti kumpaakin sisarta. Kyllä, hyvä rouva, tämä on totta, vaikka se onkin perin kauhistuttavaa, tai ehkä juuri siksi, että se on kauhistuttavaa: kumpaakin! Kuulen teidän nyt sanovan pientä nenäänne sievästi nyrpistäen: "Mikä hirviö!" Voin kuitenkin vakuuttaa teille, että olen harmittomin nuorimies maan päällä;" (s. 55)

Aihepiireissä siis löytyy, mutta totesin, että kolme kertomusta oli vallan sopiva makupala Gautier'n tyyliä. Niin hauskaa kuin sitä olikin lukea, totesin kyllästyväni leikittelyä korostavaan kerrontaan nopeasti. Taidan olla perinteisemmän kerronnan ystävä, mutta piipahdus toisenlaiseen tyylilajiin oli silti kiva piristys muiden kirjojen lomassa.

Juttu on hyvä päättää kirjailijan huomioon naisista ja kirjoista:

"Kirjat ovat kuin naisia: toisilla on esipuhe, toisilla taas ei, toiset antautuvat saman tien, toiset taas tekevät vastarintaa pidempään, mutta kaikki päättyy aina samalla tavoin... loppuun." (s. 17)

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu Kiiltomato-verkkolehdessä
Kirjan tietoja:
Théophile Gautier: Contes humoristiques
Suomennos: tehty työryhmässä (Marleena Heinäkari,  Maiju Laitinen,  Kati Lehtinen, Miina Nurmi, Noora Oksanen, Johanna Roivas, Heli Tirronen), jota johti Outi Veivo.
Faros, 2014
178 sivua

11. joulukuuta 2016

Haastekoonti: Kurjen siivellä



Pinon päällimmäinen -blogissa alkoi vuosi sitten Kurjen siivellä -lukuhaaste, jossa haastettiin lukemaan Itä-Aasian maihin (Kiina, Japani, Taiwan, Hong Kong, Macao, Mongolia, Pohjois- ja Etelä-Korea) liittyvää kirjallisuutta. Haaste jatkuu vielä muutaman viikon (viimeinen haastepäivä on 30.12.2016), mutta tiedän etten enää saa loppuvuoden aikana kartutettua omaa luettujen pinoani. Siispä päätin tehdä haastekoonnin jo nyt.

Lukupinoni kirjoissa vieraillaan harvoin missään osassa Aasiaa, joten arvasin, että haaste tulee olemaan minulle haastava. Täytyy myöntää, etten kovin aktiivisesti koettanut laajentaa lukureviirini minulle eksoottisiin maihin, ja haastesaaliista muodostui hyvin Japani-keskeinen. Luettujen määräksi kertyi lopulta neljä kirjaa:

Japani:
Takashi Hiraide: Kissavieras
Jun’ichirō Tanizaki: Avain
Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet

Kiina:
Somerset W. Maugham: Kirjava huntu

Näistä paras kirja minulle oli ehdottomasti Tanizakin Avain, joka on todella herkullinen pienoisromaani erään parisuhteen kulusta ja valtasuhteista. Jos kirjat pitäisi laittaa järjestykseen kansien perusteella, voittaja olisi herkän kauniin kannen omaava Kissavieras. Harmi, että kirjan sisältö ei vakuuttanut yhtä paljon.

Murakami oli minulle aivan uusi kirjailijatuttavuus, vaikka hän on ollut jo pitkään isosti esillä Suomen käännöskirjamarkkinoilla. Taisin aloittaa Murakamiin tutustumisen miehen tuotannon vähiten erikoisemmasta päästä, mutta se sopi minulle oikein hyvin. Luulen, että jatkan tutustumista ensi vuoden puolella Norwegian Wood -kirjan parissa.

Kiitokset Sannabananalle hienosta haasteesta!

9. joulukuuta 2016

Sin City - Kaiken takana on nainen

Frank Millerin Sin City -sarjakuvat ovat jostain syystä jääneet minulta lukematta, vaikka aikoinaan pidin sarjakuvan pohjalta tehdystä elokuvasta ja sen ronskista menosta. Hurja Hassu Lukija -blogissa on hiljan näkynyt Sin City -juttuja, ja innostuinpa viimein minäkin tutustumaan aitoon ja oikeaan, paheelliseen Sin Cityyn.


Nappasin luettavakseni sarjan kakkosalbumin, Kaiken takana on nainen (Like, 2014) ja se oli hyvä valinta. Albumista otettiin pari vuotta sitten kovakantinen painos, joka on näyttävää katsottavaa ja sivut mukavan jämäkkää paperia (juu, myönnän pitäväni siitä, että kirjojen ulkoasuun ja "näppituntumaan" panostetaan). Kirjastossa oli tarjolla myös pehmytkantisia, vanhempaa vuosikertaa olevia sarjan osia, mutta niiden sivut vaikuttivat jopa nuhruisilta tämän uudemman painoasun rinnalla.

Tarinan juoni on mustanpuhuva, aivan kuten sarjakuvan kansi vinkkaa. Rikoksia ja väkivaltaa, kohtalokkaita naisia ja heihin lankeavia miehiä - sopivalla asenteella luettuna Kaiken takana on nainen on kelpo viihdettä, ja noir-tyylistä pitäville sarjakuva lienee antoisaa luettavaa. Rikosjuonen osalta tosin on todettava, ettei se mielestäni tarjonnut suuria yllätyksiä, ja harmittelin sitä, että tapahtumat olivat paikoin hivenen liian ennakoitavia. Mutta onneksi sarjakuvassa voi aina nauttia tyylikkäästä kynänjäljestä, ja sitähän Sin Cityssä riittää:


Sarjakuva on alusta loppuun mustavalkoinen, ja värien kontrasteista otetaan kaikki irti. Ruuduissa vilahtelee kohtuullisen paljon vähäpukeisia ja alastomia vartaloita, ja erityisesti Ava, tarinan vetovoimainen päähenkilö, on innostanut tekijää tuomaan esille naisellisia avuja:


Tarkoitukseni oli lukea useampi Sin City -albumi putkeen, mutta luovuin ajatuksesta melko nopeasti. Vaikka pidin Kaiken takana on nainen -albumista neljän tähden verran, Sin Cityn tyyli tuntui niin läkähdyttävän täyteläiseltä, että seuraavaksi kevyempää menoa, kiitos. Mutta aion silti palata vielä uudelleen Sin Cityn mustanpuhuvaan maailmaan, kunhan ensin sulattelen Avan tarinaa.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston sarjakuva
Muualla verkossa: Sarjakuvaa on luettu blogissa Hurja Hassu Lukija
Sarjakuvan tietoja:
Frank Miller: Sin City: A Dame to Kill For (1993)
Suomennos Anu Tontti
Like, 2014
208 sivua
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...