31. lokakuuta 2016

Hämärän jälkeen -haastekoonti


Hämärän jälkeen -kauhulukuhaaste alkoi viime syksynä Orfeuksen kääntöpiiri -blogissa. Lähdin haasteeseen mukaan varovaisin tavoittein, sillä kauhu on genre, jota en lue käytännössä juuri koskaan. Olenkin iloisesti yllättänyt, kun pääsin haasteessa noitapiiriin asti eli viimeiselle tasolle. Kirjat eivät silti noin vain löytäneet tietään lukupinooni. Niitä piti tosissaan etsiskellä, ja moni kokeilemani kirja jäi haasteen aikana kesken. Löysin silti muutamia erittäin hyviä kirjoja, ja vaikken edelleenkään tunnustaudu kauhun lukijaksi, en enää kierrä kirjaston kauhuhyllyä kaukaa vaan saatan kurkata, josko sieltä löytyisi jotain luettavaa. 

Haastepostauksen kuvat ovat Rokuan maisemista, joissa kävin lepuuttamassa päänuppiani viikonloppuna (aikataulut eivät tänä vuonna olleet otolliset kirjamessuvierailulle). Sää oli metsäkävelyiden aikaan sumuinen, joten harmaahkot maisemakuvat johdattelevat kauhuhaasteen tunnelmiin.

Lukemani kirjat ovat:

Haudankaivaja - Lovecraftin lähteillä (toim. Markku Sadelehto)
Aave:
* Bram Stoker: Dracula
Joe Hill: Sydämen muotoinen rasia
Ihmissusi:
* Comes: Eva
* Mikael Niemi: Kirkon piru
Vampyyri:
Hirviön kutsu - Patrick Ness & Siobhan Dowd
Roald Dahl: Nahka ja muita novelleja
Zombie:
Mikael Niemi: Verenimijät
Paula Noronen & Kati Närhi: Yökoulu ja kadonnut opettaja
Noitapiiri:
Terry Moore: Rachel Rising #1 ja #2
Angela Sommer-Bodenburg: Pikku Vampyyri maalla

Haastekirjojen ykkössijan jakavat Bram Stokerin Dracula ja Terry Mooren Rachel Rising -sarjakuva, josta luin kaksi ensimmäistä osaa. Molemmat saivat minulta täydet viisi tähteä Goodreadsiin, ja Mooren sarjakuvan parissa jatkan ehdottomasti myös haasteen jälkeen. Dracula oli hieno klassikko, jonka vanhahtavan viehättävän kerronnan parissa viihdyin viime vuodenvaihteen tienoilla. Kirjan teemoissa riittää pureksittavaa useampaan lukukertaan, ja tätä klassikkoa suosittelen lämpimästi myös heille, jotka muutoin vierastavat kauhugenreä. 


Totesin haasteen aikana, että minulle sopii parhaiten maltillinen kauhu. Ensimmäisenä haastekirjana luin novellikokoelman, josta oli maltti kaukana. Tämä kokemus riitti minulle, enkä enää tuntunut suurta vetoa esimerkiksi Lovecraftin alkuperäisiin kauhutarinoihin. Nuortenkirjojen hyllystä löysin Mikael Niemen Pajalan suuntaan sijoittuvat kauhukirjat, ja ihastuin varsinkin Kirkon piru -kirjaan. Sen jatko-osa Verenimijät meni sitten liian överiksi minun makuuni. Nämä olivat ensimmäiset Niemeltä lukemani kirjat, ja vaikutelma oli niin positiivinen, että taidan uskaltautua kokeilemaan myös hänen aikuiskirjojaan.


Mitä jäi lukematta? Lukuhaasteiden suunnitelmistani jää aina monta kirjaa lukematta, ja tämän haasteen kohdalla väliin jäi mm. ensi tutustuminen Stephen Kingin tuotantoon. Ehkäpä joskus toiste, vaikka tunnustan, etteivät Kingin kirjat suuresti houkuttele. Sen sijaan hänen poikansa Joe Hillin Sydämen muotoinen rasia oli viihdyttävä tapaus.

Anne Ricen Kadotettujen kuningatar jäi puolitiehen. Paksu, tiheätekstinen pokkari hyydytti tämän lukijan ennen kaikkea liian vähäisen lukuajan vuoksi. Minulla kesti muutaman viikon saada kirja puoliväliin asti, ja ajatus siitä, että edessä on saman mittainen taival kirjan loppuosan kanssa oli liikaa. Kun lukuaikaa on vähän, luen mieluummin jotain jonka saan loppuun esim. viikossa, parissa kuin jumin yhden paksun kirjan kanssa useita viikkoja. Kirjan kylmän viileä vampyyrimaailma viehätti minua silti sen verran, että Anne Riceä aion kokeilla uudelleen joskus myöhemmin. Tarkoitukseni oli myös jatkaa Glen Ducanin sarjaa, josta olen jo lukenut ensimmäisen osan Viimeinen ihmissusi. Aikomus jäi aikeeksi, mutta jäipäs sentään useita lukuvinkkejä haasteen jälkeiseen aikaan.

Kiitokset Suville mukavasta haasteesta!


30. lokakuuta 2016

Pikku Vampyyri maalla - Angela Sommer-Bodenburg

Hämärän jälkeen -lukuhaaste päättyy ensi viikolla, ja oman haastesuoritukseni viimeinen osuus on Angela Sommer-Bodenburgin lastenkirja Pikku Vampyyri maalla (Otava, 1989). Muistan lukeneeni Pikku Vampyyri -kirjoja lapsuudessani, mutta sarjan hahmot tai muu sisältö olivat auttamatta häipyneet mielestäni. Suurimpiin suosikkeihini vampyyri-Rydriger ja hänen ihmiskaverinsa Anton eivät koskaan kuuluneet, joten maaseutuseikkailun luku ei saanut aikaan juuri minkäänlaista nostalgiavärinää. Hauskaa vampyyri- ja maaseutuhuumoria sisältävä tarina oli silti oiva päätös kauhuhaasteelle, jossa olen muutoinkin lukenut monta nuortenkirjaa.


Pikku Vampyyri -kirjoissa päähenkilönä on pikkupoika nimeltä Anton. Hän on sarjan alussa tutustunut vampyyripoika Rydigeriin ja tämän omituiseen, hurjaan sukuun. Antonin ja Rydigerin seikkailuista riittää juttua monen kirjan verran, ja lukemani Pikku Vampyyri maalla on sarjan neljäs osa. Kirjassa Anton on matkustanut vanhempiensa kanssa lomalle maatilalle, ja Rydiger seuraa ystävänsä perässä omalla matkustustyylillään. Sopivan majapaikan Rydiger löytää sikalan perältä:

"Sen lisäksi siellä haisi aivan kamalasti: sianlannalle ja homeelle. Antonia puistatti. Mutta vampyyrille se oli juuri oikea piilopaikka.
    Vampyyrin pieni musta arkku, jonka se oli piilottanut takimmaiseen nurkkaan madonsyömän lipaston ja suuren vaatekirstun väliin, ei olisi herättänyt minkäänlaista huomiota kaiken muun rojun keskellä, ellei arkun reunalla olisi palanut kynttilää. Anton tiesi että vampyyri tarvitsi herättyään kynttilää lukeakseen - tietenkin vampyyritarinoita!" (s. 42)

Aikuisnäkökulmasta kirja oli hupaisaa luettavaa. Vampyyri-teemasta otetaan kaikki mahdollinen huvi irti, ja olin jo kirjan puoliväliin mennessä lähes kyllästynyt vampyyri-sanaan. Rydiger tosin ilmaantui tarinaan mukaan niin myöhäisessä vaiheessa, että ehdin jo ihmetellä kertooko kirja vain siitä, kuinka Anton intoilee vampyyreistä. Antonin intoiluun sekoittui myös pientä hirvitystä sen johdosta, että vampyyrit ovat mitä ovat ja syövät mitä syövät. Antonin suhde vampyyrien olemukseen olikin kirjan kiinnostavinta antia, mutta vampyyrien verenhimoa käsiteltiin kirjassa pitkälti kiertoilmauksin, mikä toki sopi lastenkirjaan.

Luulen, että nuori minäni viehättyi näissä kirjoissa kaikesta vampyyreihin liittyvästä jännästä ja erikoisesta. Arkussa nukkuminen ja taivaalla liihottelu kiehtoivat tavallisen arjen rinnalla. Nyt kiinnitin huomiota siihen, että ainakin tässä lukemassani Pikku Vampyyri -tarinassa tuodaan esille aikuisten kahtalainen suhtautuminen vampyyreihin. Antonin vanhemmat pitävät vampyyrejä pojan höpötyksenä, mutta herra Stöbermannin "vampyyriharrastuksen" kautta kosketellaan hyvin varovasti toisenlaista ajattelutapaa. Kirjan tarina on silti mielestäni sopivaa luettavaa nuoremmille lukijoille, jotka haluavat rempseämpää luettavaa.

Kirjan kerronta on sujuvaa, ja lastenkirjoille tyypillisesti nopeasti etenevää. Minua häiritsi vain runsas huutomerkkien käyttö. En tiedä, vetoaako huutomerkin käyttö nuorempiin lukijoihin, mutta minulle tuli kirjaa lukiessani kumman rauhaton olo, kun joka sivulla huudahdeltiin sitä sun tätä painokkaasti huutomerkin kera.

Maaseutuseikkailujen lomassa selvisi se, että myös vampyyreillä on ystäväkirjoja, joihin kaverit voivat kirjoitella värssyjä muistoksi. Rydigerin Anna-sisaren kirjasta löytyi mm. tämmöinen runo, joka päättäköön kauhuhaasteen minun osaltani:

"Jos onnea etsit elämän teillä,
voivat toiset sitä antaa,
on kirkasta verta paljon heillä,
se ilon sydämeesi kantaa.

Muistoksi Dorothee-tädiltäsi" (s. 101)

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirja on ollut suosittua luettavaa lokakuussa, sillä siitä ovat tässä kuussa bloganneet myös Orfeuksen kääntöpiiri ja Unelmien aika
Kirjan tietoja:
Angela Sommer-Boderburg: Der kleine Vampir auf dem Bauernhof (1983)
Kuvitus Amelie Glienke
Suomennos  Leena Viljakainen
Otava, 1989
143 sivua

27. lokakuuta 2016

Kiitokset blogini seuraamisesta! ♥

Tänään löysin blogini Cision Finland Oy:n julkaisemalta TOP 10 -kirjallisuusblogilistaukselta, sijalta 9. Blogilistaus on tehty näillä kriteereillä:

"Cisionin menetelmässä painotetaan erityisesti aktiivisuutta blogissa sekä somessa  ja kommentteja. Lisäksi top 10 -blogien osalta arvioidaan päivitystiheyttä, päivitysten lukumäärää sekä bloggaajan ja lukijoiden välistä vuorovaikutusta. Vuorovaikutuksen laajuutta arvioimme paitsi blogin kommenteista myös blogin ulkopuolella, kuten Twitterissä ja Facebookissa, käydystä keskustelusta. Kehitämme jatkuvasti sosiaalisen median tutkimusmenetelmiämme sekä arvioimme uusia mittareita ja tietolähteitä. Pyrimme mittauksissa mahdollisimman täsmälliseen lopputulokseen."

Blogini löytyminen listalta tuntuu hämmentävältä, sillä en koe olevani erityisen aktiivinen somessa. Postauksia toki pulpahtelee luettavaksi useampi viikossa, ja jokaisesta kommentista olen aina iloinen. Blogikirjoittelu on ollut minulle hauskaa ja rentoa puuhaa, ja sellaisena pyrin sen pitämään myös jatkossa. Koen, että Oksan hyllyltä on hyvin oman näköiseni ja oloiseni blogi, ja onkin mukavaa, että niin moni viitsii käydä lukemassa juttujani ja kommentoimassa. 

♥ Kiitos teille, ihanat lukijat! ♥

Oulussa ei enää ole näin syksyistä, sillä keskiviikkoaamuna satoi ensilumi.

25. lokakuuta 2016

Kati Hiekkapelto: Tumma

Taas on yksi kotimainen dekkarinimi otettu edes yhden kirjan verran haltuun. Kati Hiekkapellon Tumma (Otava, 2016) oli hiljattain esillä pikalainahyllyssä, ja nappasin sen siitä mukaani. Lukupinoni on viime aikoina ollut niin lanu- ja fantasiapainotteinen, että dekkarinluku tuntui piristävältä ajatukselta. Hiekkapellon kirjoista on näkynyt juttuja blogeissa, mutta olin silti aika heikosti perillä sarjan perusasetelmista. Onneksi tämä ei Tumman lukua haitannut. Kirjaan ja sarjan poliisipäähenkilön, Anna Feketen elämään pääsi hyvin kiinni ilman pohjatietoja.


Kirjan tapahtumat sijoittuvat Serbian unkarilaisalueille, ja Tumma on yllättävän tiukasti kiinni ajankohtaisessa pakolaisteemassa. Kirjassa Anna on matkustanut kotiseudulleen lomalle, ja paikallisissa viinijuhlissa hänen laukkunsa varastetaan. Romanikansaan kuuluva varas löytyy kuolleena merenrannasta, ja kun Anna alkaa epäillä paikallisen poliisin halua selvittää tapaus, hän käynnistää omat epäviralliset tutkimuksensa. Anna kuuluu siis siihen virkaintoisten poliisien joukkoon, joka ei voi edes lomalla pysyä pois rikosten selvittelystä.

Dekkarimielessä Tumma on hitaasti etenevä kirja, kaukana tiivistahtisista jännäreistä. Kirjassa seurataan Annan paluuta kotiseuduille, kipeiden perhemuistojen pariin ja varkaan kohtalon tutkinta kulkee lähes sivujuonteena kaiken muun ohella. Yhteiskunnallista sanomaa kirjassa riittää, mutta Tumman ote pakolaiskysymykseen on miellyttävän kiihkoton. Serbian läpi virtaavan ihmismassan ja romanien kurjat olot käyvät ilmi, mutta epäkohdat on taitavasti lomitettu muun juonen keskelle. Minulle oli miellyttävä yllätys, miten sujuvasti juoni ja tapahtumat kulkivat Serbian maaperällä. Kirjan tapahtumissa oli uskottavaa paikallisväriä, vaikken olekaan ko. maassa koskaan käynyt.

Annan henkilöön pääsi uusikin lukija hienosti kiinni Tummaa lukiessa, sillä hänen monikulttuurinen taustansa ja sen kipupisteet kävivät kirjan tapahtumien myötä selville. Annan itsenäinen ja sinnikäs, suomalaisen sisun kyllästämä hahmo kannatteli tarinaa sen verran hyvin, että lukumielenkiintoni pysyi yllä vaikkei kirjan dekkarijuoni minua suuremmin innostanut. Kirja saa minulta kolme tähteä Goodreadsiin.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Kirja hyllyssäAnnelin kirjoissaElämä on ihanaa ja Kirjasähkökäyrä
Kirjan tietoja:
Kati Hiekkapelto: Tumma
Otava, 2016
300 sivua

23. lokakuuta 2016

Terry Moore: Rachel Rising (#1 ja #2)

Terry Mooren Rachel Rising -kauhusarjakuva on syksyni suurin sarjakuvatapaus. Löysin Mooren sarjakuvan aivan sattumalta netissä surffaillessani, ja jokin sarjan juonikuvauksessa sai minut siinä määrin kiinnostumaan, että tilasin itselleni pari ensimmäistä osaa. The Shadow of Death (#1) ja Fear No Malus (#2) -osat luettuani olen niin koukussa, että seitsemänosainen sarja on pakko lukea loppuun asti. En miellä itseäni kauhun lukijaksi, joten Rachel Rising -sarja on ollut yllätys tässäkin suhteessa. Toisaalta, sarjan kauhupiirteet eivät hypi silmille eikä kahdessa ensimmäisessä osassa ole ollut överiksi menevää yliluonnollista meininkiä, joten olen lukenut sarjaa jonkinlaisena dekkari-jännitys-outousvirityksenä.


Sarjan idea on lyhyesti tämä: ensimmäisen osan alussa nuori nainen nimeltä Rachel kömpii vaivalloisesti esiin maan alta hautakuopasta ja suunnistaa kotiinsa, joka sijaitsee amerikkalaisessa Mansonin pikkukaupungissa. Hän ihmettelee, mitä on tapahtunut ja miksi läheiset eivät tunnista häntä enää Racheliksi. Paljastuu, että Rachel on jotain muuta kuin tavallinen kuolevainen. Mutta mitä hän on? Rachel yrittää tarmokkaasti selvittää omat salaisuutensa, ja kahdessa ensimmäisessä osassa vasta osa hänen menneisyytensä kalmanhajuisista arvoituksista on edes jollain tavalla paljastunut.

Varoitus: kakkososan takakansi spoilaa mielestäni todella ikävästi. Onneksi itse huomasin tämän vasta jälkikäteen, sillä ryntäsin niin innokkaasti tarinassa eteenpäin etten ehtinyt miettiä takakannen lukemista.


Hitaasti avautuvaan juonikuvioon liittyy olennaisesti sarjan erikoinen sivuhenkilökaarti: on mm. patologin töitä tekevä Johnny-ystävä, salaperäinen sinne tänne ilmestyvä nainen ja pikkutyttö, jolla on kuolettava kosketus ympärillä oleviin ihmisiin. Lisäksi Rachelin Jet-ystävää odottaa mielenkiintoinen kohtalo sarjan toisessa osassa. Kuolemaan liittyvää vinon hirtehistä huumoria viljellään maltilla, ja minuun tämä tyyli toimi erinomaisesti.

Sarjan piirrostyyli tuntui alkuun liian simppeliltä, mutta pian tykästyin siihenkin. Moore antaa toisinaan pelkkien kuvaruutujen viedä tarinaa eteenpäin, ja tämä luo miellyttävää rauhallisuutta juonen rytmiin. Lumisateiset metsät, siellä hiippailevat sudet ja naiset - mahtavaa, että heille annetaan toisinaan sivukaupalla tilaa edetä ilman häiritseviä puhekuplia. Sarjasta löytyy myös kauhutunnelmalla varustettuja ruutuja:


Mihin tarina kehittyy? Sitä en osaa arvailla, mutta viisi osaa odottelee vielä lukemistaan ja pettymykseni on suuri, jos juonenkehittelyn taso romahtaa keskinkertaiselle tasolle. Näissä parissa ensimmäisessä albumissa se on ollut huippuluokkaa, ja annan molemmille osille Goodreadsiin viisi tähteä.


**
Osallistun sarjakuvilla Hämärän jälkeen -kauhuhaasteeseen. Merkitsen albumeista vain yhden yhteisen pisteen haasteeseen. Bloggausjonossani odottelee vielä yksi haasteeseen sopiva kirja, ja sillä pääsen viimeisen haastetason eli noitapiirin ytimeen.

Goodreads: Molemmat sarjan osat saavat 5 tähteä
Mistä sarjakuvat minulle? Omia ostoksia
Sarjakuvien tietoja:

Terry Moore: Rachel Rising #1 - The Shadow of Death
Abstract Studio, 2012

Terry Moore: Rachel Rising #2 - Fear No Malus
Abstract Studio, 2012

22. lokakuuta 2016

Naisten aakkoset: I

Naisten aakkoset -haaste on saanut alkunsa Tarukirja-blogista, ja oma haastepolkuni etenee tänään I-kirjaimeen. I oli helppo kirjain, johon sopivat nimet löytyivät pikku mietinnän jälkeen:

    Kuka on suosikkikirjailijasi?

Isabel Allende teki minuun vaikutuksen Henkien talo -romaanillaan. Olen lukenut häneltä vain tämän yhden kirjan, mutta Allenden muu tuotanto on korkealla lukulistallani.


Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?

Löysin kesällä Youtubesta ranskalaisen Indilan musiikkivideot, ja ihastuin. Sittemmin olen huomannut, että Indilan musiikkia kuulee toisinaan myös kotimaisilla musiikkikanavilla. Viehättävä nuori nainen omaa kauniin äänen ja videoissa pääsee usein matkalle Pariisiin - tässä musiikkinäyte:



Kaksi vaihtoehtoista kysymystä (voit tietysti vastata molempiin, jos haluat): a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät.

I-kirjan jatkuu musiikkimaailman suosikeillani, sillä nostan esille kirkkaasti ja pehmeästi laulavan Johanna Iivanaisen. En ole seurannut Suomi LOVE -sarjaa televisiosta, mutta on ollut mukava kuunnella ohjelman klippejä Youtubesta. Minulla on kotona myös yksi Korpi Ensamble -kokoonpanon levy, jossa Iivanainen on solistina. Lumoava Cherbourgin sateenvarjot Johanna Iivanaisen tulkitsemana kuulostaa tältä:



Aakkosjuttuni:

H-kirjain
G-kirjain
F-kirjain

20. lokakuuta 2016

Kjell Westö: Kangastus 38

Kjell Westön Kangastus 38 (Otava, 2013) oli ensi tutustumiseni Westön romaaneihin. Westön pariin minut houkutteli viime syksynä tekemäni lista kotimaisista kirjailijoista, joilta en ole vielä lukenut yhtään teosta. Projektin etenemisestä postailen myöhemmin tänä vuonna lisää, mutta nyt siis saan viivata Westön yli listan nimistä. Myönnän valinneeni Kangastus 38:n luettavakseni osin pituuden vuoksi: Kangastus 38 on pari sataa sivua lyhyempi kuin tiiliskiviluokan Finlandia-voittaja Missä kuljimme kerran. Onhan Westöllä toki muitakin teoksia, mutta nämä kaksi kiinnostivat minua ennakolta eniten.

Kangastus 38 on tyylikäs romaani 1930-luvun Helsingistä, sotaa edeltävien vuosien keskeltä. Tyylikkyydestä huolimatta minulle jäi kirjasta ja sen henkilöistä etäisen kylmä vaikutelma. Ruotsinsuomalaiset päähenkilöt, asianajaja Claes Thune ja hänen sihteerinsä Matilda Wiik, käyvät kirjassa sisäistä kamppailua omien ongelmiensa kanssa, mutta tuntui kuin he olisivat pitäneet lukijaa käsivarren mitan päästä itsestään. Thunen avio-ongelmat ja keskiviikkoseuraan vaivihkaa hiipineet näkemyserot ajan poliittisista virtauksista piirtävät henkilökuvan keski-ikäisestä miehestä, joka huomaa tutun turvallisen maailmansa alkavan säröillä. Matilda-rouva puolestaan on kulkenut kovan polun sisällissodan ajoilta, ja ulkoisesti tyynen pinnan alla risteilevät tunteet edestakaisin. Lämpöä tai intohimoa ei heidän tarinoistaan löydy, mutta vihaa, pettymystä ja hämmennystä sitäkin enemmän.

En yleensä jaksa suuresti innostua kotimaista (sota)historiaa käsittelevistä kirjoista, mutta Westön Kangastus 38 toimi viileydestään huolimatta minulle yllättävän hyvin. Sota on kirjassa vain kalpea aavistus tulevaisuudessa ja kaiku menneessä, ja tämä lienee syy siihen, että innostuin antamaan kirjalle 4 tähteä Goodreadsiin. Kangastus 38 onnistuu käsittelemään muutaman henkilön kautta lähihistorian isoja tapahtumia, ja vieläpä siten, että historialliset ajanjaksot kulkevat kirjassa kuin vireenä pinnan alla. Etualalla liikutaan helsinkiläisessä asianajotoimistossa ja pääkaupungin ruotsinsuomalaisissa piireissä ja odotellaan juonen hiljalleen tapahtuvaa avautumista. Jos vielä joku muukin empii Westön kirjoihin tutustumista, voin suositella kokeilemaan Kangastus 38 -kirjaa.


Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu monessa blogissa, ja tässä muutama linkkivinkki: Luettua elämää, Jokken kirjanurkka, Yöpöydän kirjat ja Kirja hyllyssä
Kirjan tietoja:
Kjell Westö: Hägring 38 (2013)
Suomennos Liisa Ryömä
Otava, 2013
334 sivua

18. lokakuuta 2016

Kirjasarjat: kesken olevat ja seuraavaa osaa odottavat

Ennen blogini aloittamista ajattelin, että kirjasarjojen lukeminen kuului jonnekin nuoruusaikoihin, pois lukien muutamat dekkarisarjat. Olen kuitenkin huomannut, että kirjasarjat ovat kuin varkain ujuttautuneet lukupinooni. Dekkareihin on löytynyt uusia suosikkeja, ja lisäksi sarjamuoto tuntuu olevan voimissaan erityisesti fantasian puolella.

Olen lukenut syksyn mittaan muutamista sarjoista ensimmäisen osan, ja laittanut sarjan "muistiin", jotta huomaan jatkaa sen parissa joskus myöhemmin. Kun niitä jo kesken oleviakin on jokunen, joten päätin tehdä tänne blogiin ihan oikean muistilistan kesken olevista sarjoista, jotka haluan lukea loppuun. Keräsin omaan listaan lisäksi sarjat, joista kaikki edelliset osat olen jo lukenut, ja seuraava osa olisi kiva saada pian lukupinoon.


Tässä siis oman sarjaseurantani suurimmat nimet:

*** 1) Kesken olevat: ***

Fantasia:

Philip Pullman: Universumin tomu -trilogia. Luettu viimeksi avausosa: Kultainen kompassi
* erittäin kiehtova aloitusosa, joka jätti paljon kysymyksiä ilmaan. Viimeistään joululomalla aion ottaa seuraavan osan lukuun.

Kerstin Gier: Unien kirjat -sarja. Luettu viimeksi avausosa: Lupaus
Kerstin Gier: Rakkaus ei katso aikaa -sarja. Viimeksi luettu 2. osa: Safiirinsini
* Gierin kevyet fantasiasarjat ovat ihastuttavaa todellisuuspakoa. En koe olevani näihin koukussa, mutta mukavan höttöiset sarjat olisi silti kiva saada päätökseen. Rakkaus ei katso aikaa -sarjan kohdalla pulmana vain on se, että hädin tuskin enää edes muistan sarjassa esiintyneitä henkilöitä, tapahtumista puhumattakaan. Jotain aikamatkailuhommaa ja äitelää teinirakkautta kirjoissa taisi olla.

Kami Garcia & Margaret Stohl: Loihtijakronikka-sarja. Viimeksi luettu avausosa: Lumoava kirous
* ya-fantasiaa, jonka avausosa oli yllättävän vetävä tapaus. Kun on tarve lukea jotain kevyttä fantasiaviihdykettä, tämä sarja tai Gierin kirjat ovat hyviä valintoja.

Joe Abercrombie:  Särkynyt meri -trilogia. Sarjan 2. osa: Halki puolen maailman
*  toiminnallinen sarja on ollut alkusyksyni uusi, mukava tuttavuus. Kolmannen osan suomennos ilmestyy myöhemmin syksyllä.


Scifi:

Jeff Vandermeer: Eteläraja-trilogia. Viimeksi luettu 2. osa: Hallinta
* en ole scifin lukija, mutta tähän jäin koukkuun erityisesti vangitsevan oudon aloitusosan vuoksi. Trilogian päätösosa on odottanut hyllyssäni jo monta kuukautta, ja se pitäisi ottaa lukuun ennen kuin unohdan täysin mitä kahdessa ensimmäisessä osassa tapahtui.

Dekkarit:

Donna Leon: komisario Brunetti -sarja. Viime luettu osa: Falling in Love
* löysin kesällä pitkän, pitkän tauon jälkeen taas Brunettin pariin. Sarjan alkupään osat houkuttelevat uusintalukuun, ja väliin jääneitä osia olisi mukava kokeilla. Olen kerännyt sarjaa omaan hyllyyni ollessani aktiivinen Brunetti-fani.
 
Alan Bradley: Flavia de Luce -sarja. Viimeksi luettu osa 4: Filminauha kohtalon käsissä
* sarjan kolmas osa jäi kesken, mutta Filminauha-kirjasta pidin. Uusin suomennos on lukulistalla.

Ian Rankin: komisario Rebus -sarja. Viimeksi blogattu: osat #2, #4, #6
* eräs suurimmista dekkarisuosikeistani tällä hetkellä. Tämä on suuressa ristiriidassa sen kanssa, miten vähän sarja on näkynyt blogissani. Goodreads tietää kertoa, että seuraavaksi lukuvuorossa on osa 12, mutta enpä ole osan 6 jälkeen viitsinyt kirjoitella sarjasta. Sarjan maailma on osasta toiseen melko samantyylinen, ja tuntuu, etten keksi mitään uutta sanottavaa vaikka viihdynkin Rebuksen ja Edinburghin pikkuroistojen parissa erinomaisesti. Kerään sarjaa omaan hyllyyni.

Mons Kallentoft: Malin Fors -sarja. Viimeksi luettu osa 2: Suvisurmat
* Ruotsista tulee huima määrä dekkarisarjoja, mutta Malin Fors -sarja on jäänyt minulla erityisesti mieleen. Ainakin kolme osaa on vielä lukematta.

Sarjakuvat:

Avaruusagentti Valerian -sarja. Viimeksi luettu: Brooklynistä Kosmokseen
* löysin Valerianin blogiaikana, ja ihastuin sarjan näyttävään ulkoasuun ja erikoisiin avaruusseikkailuihin. Osa sieltä, toinen täältä -tyyli vaikuttaa istuvan heikosti Valerianin maailmaan, joten haluan lukea sarjan alusta asti. Projekti ei ole kunnolla käynnistynyt, sillä olen tainnut lukea vain pari ensimmäistä albumia ja niiden tapahtumat ovat lähes häipyneet mielestäni.

Bouncer-sarjakuva. Viimeksi luettu sarjan toinen osa Armottomien lupaus. Kolmonen odottelee omassa hyllyssäni. Hienon länkkärisarja, joka on koukuttanut minut.

Terry Moore: Rachel Rising -sarja. Sarja on tämän syksyni upein sarjakuvalöytö, ja oikeastaan yhtä epätodennäköinen suosikki kuin Bouncer. Rachel-albumit ovat kauhusarjakuvaa (enkä miellä itseäni kauhun lukijaksi), ja tarina alkaa siitä, kun Rachel kömpii esiin maan alta, hautakuopasta ja ihmettelee, mitä on tapahtunut. Luin eilen illalla loppuun sarjan toisen osan (ja onneksi ryntäsin heti tarinan kimppuun enkä huomannut takakannen tylyä spoilausta juonen tärkeimmistä käänteistä). Rachel-albumien hirtehinen, satunnainen huumori iskee minuun yhtä lailla kuin hieno juoni. Blogijuttu tulollaan.

Rachel - kuka ja mikä sinä olet?


*** 2) Milloin ilmestyy seuraava osa?! Edelliset on jo luettu. ***

Fantasia:

Victoria Aveyard: Hopea-sarja. Aloitusosa: Punainen kuningatar
* sarjan toinen osa ilmestyy ilmeisesti ensi vuoden alussa, ja se on tiiviisti lukulistallani. Jokin Hopea-sarjan nuoressa naisenergiassa viehätti ja jäin koukkuun.

Sergei Lukjanenko: Partio-sarja. Viimeksi blogattu: Viimeinen partio
* Olen lukenut myös sarjan uusimman suomennoksen, mutta se ei ole päätynyt blogiini asti. Ei siksi, että se olisi huono vaan samoista syistä kuin Rebus-sarjan dekkarit pysyvät blogin ulkopuolella: en koe saavani blogijuttuun enää mitään uutta ja ihmeellistä, vaikka Partion maailma on parasta aikuisfantasiaa mitä tarjolla voi olla, jos minulta kysytään.

Kirjahyllyni järjestys on parhaimmillaankin epämääräinen, mutta Partio-sarjan osat sentään ovat vierekkäin.

Romaanit:

Elena Ferrante: Napoli-sarja. Avausosa: Loistava ystäväni

Dekkarit:

Robert Galbraith: Cormoran Strike -sarja. Uusin suomennos:  Pahan polku
Marco Vichi: komisario Bordelli -sarja. Uusin suomennos: Komisario Bordelli
Jyrki Heino: luutnantti Wennehielm - sarja. Uusin osa: Kelmit
Fred Vargas: komisario Adamsberg -sarja. Uusin suomennos: Hyisiä aikoja
Nina Hurma: Rouge -sarja. Uusin kirja:  Hatuntekijän kuolema

* kaikki yllä mainitut ovat luottodekkareitani. Seuraava osa uunista ulos, kiitos!

Sarjakuvat:

Joëlle Jones & Jamie S. Rich: Lady Killer. Sarjakuvan retrokiller-tyyli hurmasi minut heti. Upea kuvitus muodostaa suuren osan tämän sarjakuvan vetovoimasta.

Hurmaava lady.

16. lokakuuta 2016

Yökoulu ja kadonnut opettaja - Paula Noronen ja Kati Närhi

Kati Närhen Agnes-trilogia on mielestäni parasta, mitä kotimaisen sarjakuvan saralla on ilmestynyt, joten hänen nimensä kirjan kannessa herättää oitis kiinnostukseni. Niinpä varasin luettavakseni osan WSOY:n uutta Lukupalat-sarjaa, jonka huomasin ensimmäisen kerran Kian Luetaanko tämä? -blogissa. Kati Närhi on tehnyt kuvituksen sarjan Jäätävän jännää -teemaa edustavaan osaan Yökoulu ja kadonnut opettaja (WSOY, 2016). Kirjan tarinan on kynäillyt Paula Noronen, jonka teksteihin en ole aiemmin tutustunut.


Lyhyet  mietteet kirjasta: 

Kirjan tapahtumat: Kirjassa ollaan vampyyrien koulumaailmassa ja ihmetellään kadonneen opettajan arvoitusta. Vampyyrikoululaisten elämään tutustuminen oli minulle kirjan parasta antia, ja kirjan tarinaan oli onnistuneesti laitettu mukaan kujeellista huumoria ja nykypäivän ilmiöitä. Hautakivi-parkouria harrastava 180-vuotias Martta-koululainen on kirjan tomera päähenkilö, ja hänellä on seuranaan Paavo Zombinen. Paavon motto on "maan alta se pienikin ponnistaa". Hah! Vampyyrien olemukseen perustuvat sanaleikit nostattivat hymyn huulilleni monta kertaa. Sen sijaan kysymykseen miksi vampyyrit ovat  vampyyreitä -kysymykseen kirjassa ei kirjassa pureuduta, vaan ollaan niin kuin vampyyrit olisivat vain pikkuisen erikoisia kulkijoita.

Kuvitus: nostatti mieleeni Agnes-albumit, ja ensimmäinen ajatukseni oli, että Agneshan se on hypännyt vampyyrien maailmaan. Sain siis sitä mitä tavallaan halusinkin, mutta hahmojen samankaltaisuus Agnes-maailman kanssa myös häiritsi minua. Yökoulu-kirjaan oli vaikeaa suhtautua itsellisenä kirjana. Kun lopulta joten kuten onnistuin unohtamaan Agneksen, yksinkertainen kuvitus toimi hyvin yhteen tarinan kanssa:



Lukupalat-sarja on tämän osan perusteella mukava tuttavuus pienemmille lukijoille. Koulumaailman kuvaukset kiinnostivat minua suuresti pienempänä, ja tämän kirjan rempseä ote olisi taatusti vedonnut nuorempaan minääni.

Haastepisteet: Osallistun kirjalla Hämärän jälkeen -kauhuhaasteeseen sekä jatkan lokakuun Halloween-teemaa. Saan lisäksi Helmet-haasteeseen ruksin kohtaan 20) kirjan nimi viittaa vuorokaudenaikaan.

Kuva Yöpöydän kirjat -blogista.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogeissa Dysphoria, Pienten taikapiiri, Kieltenopen kotiblogi
Kirjan tietoja:
Paula Noronen (teksti) ja Kati Närhi (kuvitus): Yökoulu ja kadonnut opettaja
WSOY, 2016
59 sivua

15. lokakuuta 2016

Eduard Uspenski: Fedja-setä ja kummitus

Kokeilen vaihteeksi tavallista lyhyempää bloggaustyyliä. Arkeni on vaivihkaa muuttunut niin tiivistahtiseksi, että tuntuu helpommalta naputella vain muutama lyhykäinen ajatus luetusta kirjasta kuin koettaa väkisin vääntää pidempää tekstiä (vaikka eivät blogijuttuni mielestäni tavallisestikaan niitä blogimaailman pisimpiä ole, mutta nyt ei irtoa edes sen vertaa). Testikappaleena saa olla Eduard Uspenskin lastenkirja Fedja-setä ja kummitus (Tammi, 2008):

Mistä kirja kertoo? Paljon on asiaa mahdutettu yhteen kirjaan: huvipuiston perustaminen Prostokvashinoon, kissa Matroskinin strutsinkasvatuspuuhat, posteljoonin laihdutustablettien seikkailut, villisikajahti - ja kylän alastoman, viikatetta heiluttavan kummituksen arvoituksen selvittäminen. Juoni tempoilee sinne tänne, eikä kirjaa voi syyttää tapahtumien puutteesta. Maanläheistä menoa on luvassa, sillä tarinassa seikkailee jo mainittujen lisäksi ainakin yksi possu ja lastenvaunuja vetävä koira.

Kummitusjahti - jännittikö? Ei. Jännittävää kirjaa etsivät pettynevät, sillä kummituksen taustalta paljastuu hauska tapahtumasarja, mutta sekin saattaa huvittaa enemmän aikuisia kuin lapsia.

Kulttuurivaikutteita riitti bongattavaksi. Putiikki nimeltä Uusi edistys toimittaa strutsinmunia, asutaan kolhoosissa ja voi, "valtio ei huolehdi meistä enää niin kuin pioneeriaikoina. Nyt meidän on huolehdittava itse itsestämme ja valtiostamme." Uspenskin lastenkirjan maailma on pieni hyppy toisenlaisen yhteiskuntarakenteen pariin. Tiedä sitten sitä, miten paljon lapset tätä arvostavat, mutta aikuiselle Fedja-sedän tarinat ovat omalla tavallaan kiehtovaa luettavaa.


Miksi valitsin kirjan luettavaksi?  Etsiskelin kirjaston tietokannasta kummitus-hakusanalla luettavaa Halloween-haasteeseen. Lyhykäisen lastenkirjan ehtii lukea, vaikka lukuaikaa on nihkeästi. Tutustuin Fedja-setään blogini alkuaikoina, ja Uspenkskin lastenklassikko jätti kivat lukumuistot. Toisten blogeista huomasin, että saan kirjasta myös pisteen Leningrad - Ost Berlin -lukuhaasteeseen. Kevyt osallistumispiste, mutta kaikki lasketaan.

Kuva Yöpöydän kirjat -blogista (ks. linkki yllä)

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Kirjan tietoja:
Eduard Uspenski:Prividenije iz Prostokvasino (2005)
Suomennos Vappu Orlov
Kuvitus Salla Savolainen
Tammi, 2008
99 sivua

13. lokakuuta 2016

Salla Simukka: Sisarla

Salla Simukan Sisarla (Tammi, 2016) kiinnosti minua ennakolta paljon, sillä Simukan maineikas Lumikki-trilogia ja erityisesti sen hieno avausosa olivat hyvää luettavaa. Sisarla on nuoremmille lukijoille suunnattu fantasiaromaani, joten luvassa on kunnon irtiotto Lumikki-kirjojen hyytävän jänniin tunnelmiin. Sisarlassa seikkaillaan lähes sadunomaisissa maisemissa, kohdataan tosiystävien ja sielunsisarten lisäksi mm. lohikäärmeitä, sudenolento ja Polloe-pöllö.


Sisarlan päähenkilöinä ovat 11-vuotiaat tytöt, Aliisa ja Meri, jotka huomaavat joutuneensa tavallisen arjen keskeltä toiseen maailmaan, Sisarlaan. Maailmassa on ikuinen kesä, seikkailuja ja monia ihmeellisiä otuksia asukkaina. Siis lähes kaikkea, mitä hyvät ystävykset saattavat toivoa. Tytöt alkavat unohtaa kotinssa ja perheensä, ja talven, joka salaperäisesti on kiristänyt otettaan oikeassa maailmassa.

Sisarla jätti minulle kahtalaiset lukutunnelmat. Kirjan alkupuoli meni ihmetellessä, millainen juonikuvio Sisarlaan muodostuu ja miksi vastaan kävelee toinen toistaan erikoisempia hahmoja. Tarinan keskivaiheilla ystävyyden ympärille rakentuva tarina oli jo alkanut hahmottua sen verran, että viehätyin päähenkilötyttöjen Aliisan ja Merin kokemista seikkailuista Sisarlassa, kuningatar-Lilin hallitsemassa maailmassa. Loppua kohden Sisarlan tapahtumat linkittyivät paremmin Aliisan ja Merin todelliseen maailmaan ja kouluarkeen, ja tämän myötä tarina parani mielestäni huomattavasti. Kirjan loputtua harmittelin silti sitä, että kuningatar-Lilin hahmosta kerrottiin lopulta niin vähän. Esimerkiksi mistä hänen taikavoimansa olivat peräisin? Taustatiedot olisivat olleet kiinnostava lisä Sisarlan tarinaan.

Kirjan alussa on muutamia lainauksia tunnetuista lastenkirjoista (mm. iki-ihanasta Salaisesta puutarhasta), ja oli helppoa tunnistaa Sisarlasta niihin viittaavia piirteitä. Tämä oli hauskaa, mutta paikoin olisin ollut tyytyväinen myös vähempään. Viittaukset muihin genren kirjoihin ovat kivoja, mutta itse pidän niistä eniten silloin, kun ne toimivat vain pikku yksityiskohtina, kuin pisteenä i:n päälle. 

Kirjan kantava teema, ystävyys ja sen merkitys, sen sijaan miellytti minua. Aliisan ja Merin ystävyydessä oli aitoutta ja iloa, ja Lilin ystäväkokemuksissa ystävyyden nurjempia puolia. Ystävyyden kääntöpuolet oli taiten verhottu mielikuvitusmaailmaan kauniisiin käärepapereihin, mutta onneksi Sisarlan fantasia ei silti ollut siirapilla maustettua.

Sisarlan kuvituksen on tehnyt Saku Heinänen. Ihastuin hänen tyyliinsä jo Zaida ja elovalkeat -kirjassa, ja Sisarlan viehätyksestä iso osa lankeaa Heinäsen upeille, luonnonläheisille kuville. Niissä Sisarlan oudot otukset ja taianomainen maailma heräävät henkiin, ja kuvien runsaat yksityiskohdat miellyttivät minun silmääni. Pidin siitä, että kuvitukselle on annettu kirjassa reilusti tilaa. On muutamia aukeaman kokoisia kuvia, ja paljon yhden sivun kuvia. Minulle Heinäsen tyyli toimii parhaiten juuri näissä isoissa kuvissa.


Kirjan tähditys tuotti minulle jonkin verran päänvaivaa, kuten usein käy kuvitettujen kirjojen kanssa. Päädyin antamaan kirjalle 3 tähteä Goodreadsiin, vaikka kirjan kuvitus olisi mielestäni ollut usean kuvan kohdalla täyden viiden tähden arvoinen.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Sain arvostelukappaleen. Kiitokset kustantajalle!
Kirjan tietoja:
Salla Simukka: Sisarla
Kuvitus Saku Heinänen
Tammi, 2016
188 sivua

10. lokakuuta 2016

Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa

Tänään vietetään suomalaisen kirjallisuuden päivää, ja sitä sopii juhlistamaan kotimainen kirjauutuus, joka sai minut elokuisten lukuhetkieni aikana ylpeäksi maamme kirjallisuudesta. Tätä kelpasi lukea:

Leena Parkkisen Säädyllisen ainesosan (Teos, 2016) lukemisen jälkeen minulla oli hetken aikaa tyhjä olo. Kirja loppui, mihin näistä tunnelmista osaa jatkaa? Onko pakko jatkaa mihinkään? Tätä ei kovin moni kirja saa aikaan, ja viipyily kirjan sivuilla on varma merkki siitä, että takana on onnistunut lukukokemus. Toisen maailmansodan jälkeisessä Helsingissä kaksi erilaista naista, Saara ja Elisabeth, jakoivat hetkisen aikaa elämäänsä keskenään ja olisin mieluusti seurannut heidän taivaltaan pidempäänkin kuin Säädyllisen ainesosan reilun 300 sivun verran.


"Sen toukokuun päivän jälkeen Saara ei kuullut naapuristaan mitään viikkoihin. Muutaman kerran hän näki tämän kulkevan kadun toisella puolella farmareissaan, huivi lyhyen tukan päälle sidottuna. Mutta juuri kun Saara oli saanut päätettyä, heilauttaisiko hän kättään vai kävelisikö ohi, naapuri oli kadonnut nurkan taakse. Lis näytti olevan omissa ajatuksissaan, kulkevan ympäristöään huomaamatta. Hän poltti piippua riiputtaen sitä etusormen ja keskisormen välissä. Saara mietti mitä Juhani sanoisi piippua polttavasta naisesta." (s. 67)

Säädyllinen ainesosa on kahden naisen kirja. Elisabeth on salaperäinen, itsevarma ja itseriittoinen maailmannainen ja Saara puolestaan hivenen epävarma kotiäiti. Naiset asuvat vuokralla samassa talossa, ja niin, asuuhan siellä myös Saaran aviomies Juhani ja pieni Elias-poika. Juhani jätetään kylmästi statistin osaan tässä tarinassa, joka keskittyy Elisabethin ja Saaran tuttavuuden erilaisiin vivahteisiin. Onko ilmassa pelkkää ystävyyttä vai jotain enemmän?

Sävyjä ja makuja kirjan ihmissuhteissa riittää. Kerronta ei kikkaile liikoja, mutta kirjan rakenne on taidokas. Kirjan luvut on nimetty ruokalajien mukaan, harrastaahan Elisabeth ruuanlaittoa. Ruuat ovat muistoja eletystä elämästä ja niiden sekaan on ripoteltu mausteeksi Elisabethin kirjeitä. Niistä hahmottuu aikanaan aivan oma tarinansa, kun vain jaksaa tarpeeksi odotella. Säädyllinen ainesosa onkin mielestäni parhaillaan maltilla luettuna. Eihän hyvää ateriaakaan hotkita suuhun niin nopeasti ettei ehdi maistaa mitä oikeastaan syö.

Säädyllinen ainesosa sai minut muistelemaan kesällä lukemaani Silvia Avallonen Terästä. Tässä on kaksi erinomaista kirjaa naisten ja tyttöjen välisistä suhteista, ja nämä kirjat olivat ehdottomasti kesäni parhaat kirjat (luin Parkkisen kirjan elokuussa ja se on minulle vielä kesäkuukausi). Avallonen kirjan kiihkeyttä ei löydy Elisabethin ja Saaran tarinasta, mutta eipä sellainen olisi sopinutkaan kotoisaan pääkaupunkiimme. Meillä puhaltavat viileämmät tuulet, ja Säädyllinen ainesosa toi mukanaan tuulahduksen 40- ja 50-lukujen ilmapiiristä, ja sitä ilmapiiriä värittivät myös poliittiset hankkeet. Ne tosin jäivät omassa lukukokemuksessani sivuosaan, sillä ennen kaikkea ihastuin naisten välisen suhteen kuvaukseen ja kauniisti piirtyvään ajankuvaan.

Goodreads: 5 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu useassa blogissa. Tässä muutama linkki: Leena Lumi, Lukuisa, Kulttuuri kukoistaa ja Pieni kirjasto.
Kirjan tietoja:
Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa
Päällys: Jussi Karjalainen
Teos, 2016
335 sivua

9. lokakuuta 2016

Kooste: Seitsemännen taiteen tarinat -lukuhaaste

Viime syksynä aloittamani elokuvallinen lukuhaaste Seitsemännen taiteen tarinat päättyi keskiviikkona 5.10.2016. Olen iloisesti yllättynyt haasteen saamasta suosiosta, sillä peräti 17 kirjabloggaajaa teki koosteen luetuista kirjoista ja katselluista elokuvista. Kiitokset teille kaikille osallistumisesta!



Haastekoonnin kirjoittivat seuraavat osallistujat (jos jonkun koonti puuttuu listalta, vinkkaathan kommenttiboksiin):

Cats, books & me
Eniten minua kiinnostaa tie
Evarian kirjahylly
Hurja Hassu Lukija
Jokken runonurkka
Karvakasan alta löytyi kirja
Kirjahilla
Kirjamatkat
Kirjasähkökäyrä
Kirjavaras
Kirjojen elämänmullistava taika
Oksan hyllyltä
Orfeuksen kääntöpiiri
Reader, why did I marry him? 
Sheferijm
Tahaton lueskelija
Tarukirja
Ullan luetut kirjat

Keräsin alle muutamia poimintoja haasteen aikana luetuista kirjoista ja katsotuista elokuvista. Jaottelun nappasin haasteen aloituspostauksesta, ja lisäsin siihen klassikkokategorian. Koonneista nimittäin löytyi todella monta klassikkoelokuvaa ja -kirjaa, joista alla olevassa listassa näkyy vain pieni osa.

Tarkemmat tilastot luetuista kirjoista ja katsotuista elokuvista jätin aikapulan vuoksi tekemättä, mutta muutama kirja näkyi useassa koonnissa mukana. Näitä suosikkeja olivat Alan Bradleyn Flavia de Luce -dekkari Filminauha kohtalon käsissä ja Lucinda Rileyn Keskiyön ruusu. Klassikoista Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaani sai monia bloggauksia, mutta tässä vetoapuna toimi taannoinen Brontë-lukuhaaste.

Tämän lukuhaasteen erikoisuus oli mahdollisuus kirjoittaa vain elokuvasta, ja näitä postauksia oli erityisen mukavaa lueskella. Myös kirja + elokuva -juttuja julkaistiin vuoden aikana mukava määrä, ja toivottavasti niitä ilmestyy blogeihin myös jatkossa. Lyhytkin elokuvakokemuksen kuvaus avartaa kirjan maailmaa, ja kirja vai elokuva -vertailu on tietysti aina yhtä kiinnostava aihe.

Vuoden aikana teattereissa pyörineet kirjoihin perustavat elokuvat näkyivät jonkin verran koonneissa, ja esimerkiksi Tanskalainen tyttö, Brooklyn ja Yksin Marsissa löytyvät haastepostauksista. Uutuusleffojen lisäksi jutuissa näkyy mukavasti osallistujien laaja kirja- ja elokuvamaku. Koonneista löytyy taatusti luku- ja elokuvavinkkejä moneen makuun.

Mm. näitä luettiin ja katsottiin haasteen aikana (lisää vinkkejä löydät ylle linkatuista haastekoonneista):

1) Elokuvatähtien elämäkerrat ja muistelmat

Donald Spoto - Lumous: Audrey Hepburnin elämä  - Hurja Hassu Lukija
Coreyography - Corey Feldman  - Orfeuksen kääntöpiiri
Katharine Hepburn: Afrikan kuningatar - Oksan hyllyltä

2) Elokuviin ja niiden tekemiseen liittyvä tietokirjallisuus

Danusia Stok: Kieślowski on Kieślowski - Tahaton lueskelija
True Hollywood Noir: Filmland Mysteries and Murders - Dina Di Mambro -
Orfeuksen kääntöpiiri

3) Kirjat, joista on tehty elokuva TAI elokuvan pohjalta kirjoitettu kirja

Witi Ihimaera: Valasratsastaja - Sheferijm
Katka Kettu: Kätilö - Hurja Hassu Lukija
Nancy Holder: Crimson Peak: virallinen romaaniversio - Kirjahilla
Paula Hawkins: Nainen junassa - Kirjasähkökäyrä
Tšingiz Aitmatov: Valkoinen laiva - Tahaton lueskelija
Marjane Satrapi: Persepolis – Iranilainen lapsuuteni - Eniten minua kiinnostaa tie
Isabel Allende: Henkien talo  - Oksan hyllyltä
Muriel Spark: The Prime of Miss Jean Brodie - Reader, why did I marry him?

4) Kirjassa elokuvakansi

Lois Lowry: The Giver (Giver Quartet #1) - Everian kirjahylly
Anthony Burgess: Kellopeli appelsiini - Karvakasan alta löytyi kirja
Colm Tóibín: Brooklyn - Tarukirja
Haruki Murakami: Norwegian wood  - Kirjavaras

5) Fiktiiviset kirjat, joissa kuvataan elokuvaa, kerrotaan elokuvanäyttelijöistä tai -ohjaajista yms. elokuvaan liittyvästä toiminnasta

Jukka-Pekka Palviainen: Tarpeeksi reilua  - Everian kirjahylly
Alan Bradley: Filminauha kohtalon käsissä - Kirjasähkökäyrä
Anne Swärd: Viimeiseen hengenvetoon  - Tarukirja
Lucinda Riley Keskiyön ruusu  - Ullan luetut kirjat
Kari Hotakainen: Buster Keaton, elämä ja teot  - Jokken kirjanurkka

6) Kirja + leffa TAI leffapostaus.

Yöjuna Lissaboniin - Ullan luetut kirjat
Andy Weir: Yksin Marsissa - Cats, books & me
Elokuva: Robinson Crusoe - Kirjamatkat
Elokuva: Tanskalainen tyttö - Kirjahilla
Tuija Lehtinen: Roskisprinssi - Kirjojen elämänmullistava taika
Pitkän päivän matka yöhön - Eugene O'Neill - Orfeuksen kääntöpiiri
Cosmopolis (elokuva)   - Reader, why did I marry him?

+ Klassikkokirjoja ja -elokuvia:

F. Scott Fitzgerald Kultahattu - Ullan luetut kirjat
F.H.Burnet: Salainen puutarha - Sheferijm
Charles Webb - Miehuuskoe  - Hurja Hassu Lukija
Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani - Cats, books & me
Charles Dickens: David Copperfield - Kirjamatkat
Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli - Karvakasan alta löytyi kirja
Ingmar Bergman: Fanny ja Alexander - Tahaton lueskelija
Beowulf - Eniten minua kiinnostaa tie
Veikko Huovinen: Havukka-ahon ajattelija - Kirjojen elämänmullistava taika
Mika Waltari: Kuka murhasi rouva Skrofin?  - Jokken kirjanurkka
Jack Kerouac: Matkalla  - Kirjavaras

Lupasin järjestää arvonnan osallistujien kesken. Palkintona on voittajan valinnan mukaan joko pari Finnkinon elokuvalippua tai lahjakortti vapaavalintaiseen kirjakauppaan (sellaiseen, johon voin ostaa lahjakortin joko netin kautta tai täältä Oulusta). Kukaan ei ilmoittanut kieltäytyvänsä arvonnassa mukanaolosta, joten arvontaan osallistui 17 bloggaajaa. Onnetar suosi tällä kertaa Sheferijm-blogin Ainoa. Onnittelut! Kyselen sähköpostilla, haluaisitko mieluummin elokuvaliput vai lahjakortin.

Antoisia kirjallisia elokuvahetkiä kaikille myös jatkossa!

7. lokakuuta 2016

Jukka Parkkinen: Aavehevoset

Lokakuussa on käynnissä pari lukuhaastetta, joiden teemat sopivat mainiosti syksyn pimeisiin iltoihin: Orfeuksen kääntöpiiri -blogin Hämärän jälkeen -kauhuhaaste sekä Yöpöydän kirjat -blogin Halloween-haaste. Minulla on menossa pieni loppukiri kauhuhaasteessa (joka siis päättyy marraskuun alkupuolella), ja Halloween-teema istuu hienosti sen kylkeen. Olen tehnyt erityisesti lasten- ja nuortenkirjallisuuden puolelta kivan oloisia - ja nostalgisia! - löytöjä, ja aion tuoda niitä blogiini lokakuun viikonloppuina. Luvassa on siis kummitus- ja vampyyritunnelmia, ja pirskeet toivottavasti päättyvät Anne Ricen Kadotettujen kuningattareen, jos vain saan tiheätekstisen kirjan luettua ennen Halloween-päivää.

Lokakuun lukuhaasteita.

Aloitan lokakuun kummitusosuuden Jukka Parkkisen heppakirjalla Aavehevoset (WSOY, 1983), jota luin nuorena moneen kertaan. En ole koskaan ollut heppaihmisiä ratsastusharrastusmielessä, mutta hevoskirjasarjat kuluivat silti käsissäni johonkin aikaan ahkerasti. Parkkisen kirja ei kuulu mihinkään sarjaan, mutta yksittäisenä kirjana se on jäänyt mieleeni ja sinisävyinen kansi tuntui heti tutulta, kun näin sen kirjaston hyllyssä.


Aavehevosissa pääosissa ovat suomenhevoset. Ihmisiäkin on mukana, mutta suurimman huomion keskipisteenä ovat Tähti ja sen kaverit Luoti, Jaska, Pastori ja ennen kaikkea ravuri-Nyman. Hevoset rupattelevat kirjassa luontevasti keskenään elämänmenosta ja tallin asioista, ja siinä taitaa olla iso osa kirjan viehätystä. Juoni käynnistyy siitä, kun Tähden isäntä Kusti joutuu sairaalaan, ja Kustin asioita hoitelemaan ryhtynyt miniä myy Tähden läheiselle ravitallille ratsuksi. Siitä eivät Tähteä hoitaneet naapuruston lapset pidä, ja he päättävät pelastaa Tähden takaisin kotiin. Vaan Tähdellepä on laadittu muunkinlaisia suunnitelmia...

"Katti kulki verkkaisin askelin pojan luo ja kyhnytti itseään tämän housunlahkeeseen. - Sen nimi on Rietu, ovelle tullut mummo sanoi.
- Me olemme tovereita ja yhdessä pelkäämme aavehevosia.
- Mitä? Jussi kysyi hämmästyneenä.
- Öisin laukkaa ohi hevosia kaviot kopisten. Yhtenä yönä ne kaatoivat poliisiauton, mummo kertoi ja nautti selvästi pojan ällistyksestä. - Hirviksi väittivät niitä, mutta kyllä minä kavionkopseen erotan sorkkien äänistä. Miksi hirvet sitä paitsi kaatelisivat poliisiautoja?" (s. 111 - 112)

Aavehevoset tuntui uudelleen luettuna todella sympaattiselta kirjalta, joka on kestänyt aikaa yllättävän hyvin, ainakin tämmöisen nostalgiassa pyörivän aikuislukijan silmin katsottuna. Muistini mukaan monet hevossarjat liikkuvat ratsastamisen ympärillä, joten enemmän ravipiireihin sijoittuva Aavehevoset on virkistävä poikkeus tähän kaavaan.

Kirjassa on herttaista maaseututunnelmaa (yössä aavehevosia jahtaavat poliisintolvanat toivat mieleeni taannoisen Maalaiskomedia-tv-sarjan), lämminhenkisyyttä ja toisista välittämistä, jota en tainnut osata nuorempana juuri arvostaa. Muistelin kirjan tuntuneen jopa jännittävältä aikoinaan, mutta sen vaikutelman voinee laittaa lukijan nuoruuden piikkiin. Aavehevosten kyydissä ei tarvitse purra kynsiä jännityksestä, mutta loppusivut saattavat nostattaa liikutuksen tunteita. Hyvä Tähti! Ja go go Jaska, onnea valitsemallesi tielle! Nostalginen nuortenkirja saa minulta neljä tähteä Goodreadsiin.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Kirjan tietoja: 
Jukka Parkkinen: Aavehevoset
WSOY, 1983
154 sivua

5. lokakuuta 2016

Hugo Pratt: Corto Maltese - Kelttiläistarinoita

Hugo Prattin laivaton merikapteeni, seikkailija Corto Maltese vieraili kesän aikana jo kolmanteen otteeseen lukupinossani. Olin alkuun vähän varauksellinen coolin oloisen kapteenin seurassa, mutta pikku hiljaa olen todennut, että ympäri maailmaa reissaava miekkonen on varsin miellyttävää matkaseuraa. Maltesen seikkailuissa ei kohelleta päättömästi eikä harrasteta silmitöntä väkivaltaa. Sen sijaan niissä on semmoista vanhan ajan seikkailuhenkeä, joka on alkanut viehättää minua aina vain enemmän.

Kesällä lukemani Kelttiläistarinoita-albumi (Jalava, 2013) kuuluu niihin Maltese-albumeihin, joita suomalainen kustantaja on julkaissut värillisinä uusintapainoksina. Olen lukenut juuri näitä värillisiä albumeja, sillä ne vanhat, mustavalkoiset eivät ole näyttäneet kovin lukuhaluja herättäviltä kirjaston sarjakuvahyllyssä. Jännää, miten paljon värit ja selkeät tekstitys saavat aikaan, vaikka itse tarinahan ei muuksi muutu. 

Kelttiläistarinoita on selkeästi paras tähän asti lukemistani albumeista (linkit pariin aiempaan blogijuttuuni löytyvät jutun lopusta). Kirja koostuu kolmesta eri tarinasta, jotka sijoittuvat Irlantiin, ensimmäisen maailmansodan vuosiin. Satujen saaren myyttisia taruja on otettu mukaan Maltesen seikkailuihin, ja mukaan mahtuu myös sotatapahtumia ja vallankumouksellista toimintaa. Tarinat toimivat todella hyvin, eikä niitä ole liikaa venytetty.

Albumin näyttävä kansi ei petä: sisältö on laadukasta tavaraa.

Albumin piirrosjälki on näyttävää, ja värit tuovat esille tarinoiden vivahteita. Pidin erityisesti siitä, miten Sydäntalvisen aamun uni -tarinassa Merlin ja muut taruhahmot oli otettu mukaan Maltesen seikkailuihin. Unenomaisen epätodellinen mutta silti realistisiin sotatapahtumin kytkeytyvä juoni loi albumiin erikoisen tunnelman, ja olisin mielelläni lukenut lisääkin samaan tyyliin kerrottuja seikkailuja.


Irlannin vallankumouksellista historiaa tuodaan albumissa esille, ja eräs albumin vahvuuksia on mielestäni vahva ajankuva. En tietenkään pysty sitä luotettavasti arvioimaan, mutta aatteen miehet ja naiset seisovat albumissa viimeiseen asti sen takana, mihin uskovat.


Lisämausteena näissä uudemmissa painoksissa on esipuhe, jossa esitellään tapahtumapaikkoja valokuvien kera. Irlanti-faneille tämä osuus lienee kiinnostavaa luettavaa. Seikkailutarinoiden ystäviä suosittelen kokeilemaan Corto Maltese -albumeja, jolleivat ne vielä ole tuttuja.

Muut lukemani Corto Maltese -albumit:
Keskiyön auringon alla
Corto Maltese Siperiassa

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogissa Kirjojen keskellä
Kirjan tietoja:
Hugo Pratt: Les Celtiques (1971-72)
Suomennos Heikki Kaukoranta
Jalava, 2013
110 sivua

3. lokakuuta 2016

Haastekoonti: Seitsemännen taiteen tarinat

Seitsemännen taiteen tarinat -lukuhaasteeni käynnistyi viime syksynä, ja haasteessa halusin innostaa lukijoita elokuvallisen kirjallisuuden parin - ja myös kirjoittamaan elokuvista, jotka on tehty kirjan pohjalta. Haaste päättyy keskiviikkona 5.10.2016, ja tässä jutussa vedän yhteen omia tunnelmiani ja listaan haasteeseen lukemani kirjat.


Oma lukuhaastetavoitteeni oli lukea mahdollisimman paljon oman hyllyn kirjoja. Luin haasteeseen yhteensä 17 kirjaa, joista 7 löytyi omasta hyllystäni. Olen tähän määrään tyytyväinen, ja erityisen iloinen olen siitä, että innostuin/uskaltauduin kesällä vihdoin ja viimein Anna Kareninan pariin. Tolstoin kirja on klassikkostatuksensa arvoinen, ja oli jopa nolostuttavaa huomata, miten turhaan olen kartellut kirjaa sen paksuuden ja oletetun vaikeaselkoisuuden vuoksi. Haasteen kirjalistasta löytyy myös toinen järeä klassikko: Bram Stokerin Dracula. Dracula oli minulle Anna Kareninan tavoin viiden tähden kirja, ja koska en oikeastaan lue vampyyrikirjallisuutta (no jaa, parhaillaan on kesken Anne Ricen kirja...), olin iloisesti yllättynyt joutuessani Draculan pauloihin.

Toinen tyytyväisyyden aihe minulle on se, että innostuin kirjoittamaan kolme kirja + leffa -juttua. Tämä on minulle uusi aluevaltaus, ja aion myös jatkossa kirjoittaa silloin tällöin kirja + leffa -juttuja. Elokuvan katselu heti kirjan lukemisen perään oli minulle uusi kokemus (yleensä luetusta kirjasta on jäljellä vain hämärän etäisiä mielikuvia), ja vaikka elokuvan katselussa korostui tavallista voimakkaammin vertailuasetelma kirjan tapahtumiin, se ei pilannut minulta yhtään leffakokemusta.

Alle olen listannut lukemani kirjat. Listalla on mukana peräti viisi kirjaa, jolle olen olen antanut täydet viisi tähteä Goodreadsiin. Näitä kirjoja on hankalaa laittaa paremmuusjärjestykseen, joten jakakoot ne siis ykkössijan kirjojen sarjassa. Katsomistani elokuvista asetan ykköseksi Ghost Wordlin. Alkuperäinen sarjakuvaversio jäi keskinkertaiselle tasolle, mutta elokuva herätti eloon tyttöjen oudon hapuilun kohti tulevaisuutta.

Luetut kirjat:

elämäkerrat ja muistelmat:

Unohtumaton Ansa Ikonen
Katharine Hepburn: Afrikan kuningatar (* 5 tähteä *)
Anne Taraba: Salaperäinen Garbo 

kirjat, joista on tehty elokuva:

Bram Stoker: Dracula (* 5 tähteä *)
Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani 
Kami Garcia & Margaret Stohl: Lumoava kirous (leffakansi)
Isabel Allende: Henkien talo (* 5 tähteä *)
Silvia Avallone: Teräs (* 5 tähteä *)
Leo Tolstoi: Anna Karenina  (leffakansi) (* 5 tähteä *)
Elena Ferrante: Amalian rakkaus 
Somerset W. Maugham: Kirjava huntu  (leffakansi)
Hirviön kutsu - Patrick Ness & Siobhan Dowd  (elokuva teattereissa marraskuussa 2016)

kirja + leffa:

Raymond Chandler: Syvä uni 
Daniel Clowes: Ghost World 
Philip Pullman: Kultainen kompassi  (leffakansi)

kirjat, joissa kuvataan elokuviin liittyvää toimintaa:

Alan Bradley: Filminauha kohtalon käsissä 
Sari Pöyliö: Ihmisen veri

2. lokakuuta 2016

Kirja + leffa: Kultainen kompassi

Seitsemännen taiteen tarinat -lukuhaasteeni päättyy ensi keskiviikkona, ja oman haastetaipaleeni päättää Philip Pullmanin Universumien tomu -fantasiatrilogian avausosa Kultainen kompassi (Tammi, 2008), josta nautin sekä kirjallisena että elokuvallisena versiona. Pullmanin trilogia on ollut pitkään tutustu joskus -listallani, sillä olen kuullut siitä kehuja sieltä ja täältä. Onneksi ymmärsin lukuhaasteen myötä viimein tutustua sarjaan, sillä ainakin avausosa oli todella hyvä ja elokuvaversio tarjosi visuaalisesti näyttävän version Lyran seikkailuista.


Kultaisen kompassin päähenkilönä on nuori Lyra Belacqua, joka on menettänyt vanhempansa ja asuu Oxfordissa, Jordan Collegessa. Hänen tiedemies-tutkimusmatkailija setänsä lordi Asriel on ulkoistanut Lyran kasvatuksen collegen väelle, ja Lyrasta on kasvanut omapäinen ja oma-aloitteinen rohkea tyttö. Varsin sopivia ominaisuuksia seikkailuun, johon hänet kirjan alussa tempaistaan mukaan. Tapahtumat käynnistyvät siitä, kun Lyra vahingossa kuulee salaperäisestä Tomusta ja rinnakkaismaailmoista. Pian Lyra löytää itsensä Lontoosta, kauniin ja lumoavan rouva Coultranin hoivista. Lontoon vilskeestä Lyra päätyy pohjoiseen, jääkarhujen maille pelastamaan kadonneita lapsia - Lyran seurassa aika ei käy pitkäksi! Kultaisen kompassin juoni ei todellakaan junnaa paikallaan, ja kirja on kiehtova yhdistelmä seikkailua, hyvät vastaan pahat -taisteluita ja taikuuden ja maagisuuden lumovoimaa.

Kirjan maailma on erikoinen sekoitus tuttua ja outoa. Eniten minua kummastuttivat daimonit, ihmisten seurana olevat eläinhahmot. Daimon on jonkinlainen sielun ja oman minän jatke. Tämä piirre on keskeinen juonen tapahtumien kannalta, ja avautui minulle hitaasti. Ihmettelin pitkään, mikä ihmeen otus muotoaan muuttava daimon oikein on. Odottelin aikani jonkinlaista maailmanselitystä, eli miksi daimoneita ylipäänsä on olemassa ja miksi Kultaisen kompassin maailmassa vastaan tulee mm. noitia ja haarniskalla varustettuja taistelunhaluisia jääkarhuja. Daimonin olemuksesta tipahtelee lisää tietoa kirjan edetessä, mutta muista lainalaisuuksista on turha odottaa ainakaan tässä kirjassa suuria paljastuksia. Päädyin lopulta silti siihen, että on vain hyvä ettei kaikkea olennaista kirjan maailmasta räväytetä heti lukijan eteen valmiiksi palasteltuna. Lyran todellisuus kannattaa ottaa sellaisena kuin se on, ja olla tyytyväinen, kun jokunen tiedonmuru jostain irtoaa.

Trilogian avausosan perusteella on vaikea ennustaa, mihin sarja kehittyy (olen vältellyt seuraavien osien googlettamista). Kultaisen kompassin kantavaa juoniainesta oli merkillisesti kadonneiden pikkulasten pelastaminen, mutta sen sivuraiteilta jäi paljon kysymyksiä odottamaan lisää valaistusta: mitä ne rinnakkaismaailmat ovat? Mitä on Tomu, onko se hyvää vai pahaa? Mihin lordi Asriel itse asiassa pyrkii? Miten taustalla käynnissä olevat valtataistelut päättyvät? Nämä kysymykset kiinnostavat minua niin paljon, että aion lukea Universumien tomu -sarjan loppuun asti. Goodreadsiin kirja saa minulta neljä tähteä.

Kultaisen kompassin elokuvaversio on näyttävä, ja trailerista saa mukavasti maistiaisia toteutuksesta:


Pidin elokuvaversiosta yhtä paljon kuin kirjastakin. Elokuva joutuu totta kai aina oikomaan juonta, mutta suurta väkivaltaa Kultaiselle kompassille ei mielestäni oltu tehty. Oxfordin, Lontoon ja pohjoisen maisemat ovat huikeita, ja elokuva onnistuu mielestäni tavoittamaan kohtuullisen hyvin kirjan sivuilta huokuvan taianomaisen tunteen. Kirjan loppuosan synkät osuudet sivuutetaan elokuvassa melko nopeasti, mutta en osannut tästä häiriintyä.

Näyttelijävalinnat olivat onnistuneita. Tosin tuntui erikoiselta katsella James Bondia lordi Asrielin roolissa (eli siis Daniel Graigia). Nicole Kidman ei ole suurin suosikkini, mutta hänen suorituksensa rouva Coultranina miellytti silti minua. Kidman onnistui tavoittamaan rouvan olemuksesta huokuvan kauneuden ja pahuuden yhdistelmän. Lyraa esittävä Dakota Blue Richards ei aivan vastannut omaa mielikuvaani Lyrasta, muttei onneksi ärsyttänytkään. Sujuvasta etenevä elokuva oli viihdyttävää katseltavaa. On todella harmillista, ettei elokuva menestynyt riittävän hyvin USA:ssa ja sarjan seuraavien osien filmausaikeista luovuttiin.

***
Osallistun Pullmanin kirjalla I niin kuin ... -minihaasteeseen, sillä Pullman on englantilainen kirjailija ja Kultaisen kompassin tapahtumien alkuvaiheilla ollaan Oxfordissa ja Lontoossa.

Saan pisteen myös Apinan vuosi -lukuhaasteeseen, sillä rouva Coulterin daimon on kultainen apina.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja ja elokuva minulle? Lainasin kirjastosta
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogeissa Hurja Hassu Lukija, Sallan lukupäiväkirja
Kirjan tietoja:
Philip Pullman: Northern Lights (1995)
Suomennos Helene Bützow
Tammi, 2008 (8. painos)
405 sivua
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...