Naisten aakkoset: H

Tarukirja-blogin alulle laittama Naisten aakkoset -haaste etenee blogissani H-kirjaimeen. Minulla oli runsaudenpulaa H-naisia valitessani, mutta taktikoin ja työnsin joitakin sopivia nimiä odottamaan myöhemmin tulevia aakkosia. H-listalleni jäivät:

Kuka on suosikkikirjailijasi?

Lapsuuteni suosikkisarjoihin kuului Helen D. Boylstonin Helena-sarja, jota luin ties kuinka monta kertaa. Helenan sairaanhoitajavuodet ja avioliitto komean Bill-lääkärin kanssa olivat suunnattoman kiinnostavia, ja taisin itsekin haaveilla romanttisesta sairaalaympäristöstä ja sen jännittävistä työkuvioista. Jossain vaiheessa onneksi tajusin, ettei minusta ole sisar hento valkoiseksi ja ymmärsin suuntautua muualle.

Minulla ei ole yhtään Helena-sarjan osaa itselläni, mutta sarja on hankintalistallani. Olen blogiaikana testannut muutaman osan verran, että Helenat kestävät mainiosti uusintaluvun myös aikuisiällä.


Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?

Maarit Hurmerinta on kuulunut kotimaisiin lempilaulajiini kauan. Hänen vahva, persoonallinen äänensä on sielukas ja kaunis. Alla tyylinäyte vuosien takaa, ja videolla on mukana myös edesmennyt Aki Sirkesalo. R.I.P. Aki - upeaa ääntäsi on ikävä. Poikkean naisteemasta sen verran, että kerron myös Akin olevan minulle tärkeä ääni. Tapasin nimittäin hänen keikallaan mieheni, ja sen jälkeen olemme olleet tiiviisti yhdessä. ♥



    Kaksi vaihtoehtoista kysymystä (voit tietysti vastata molempiin, jos haluat): a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät.

Helena Waris nousi maagisen lumoavalla ja maanläheisellä Pohjankontu-fantasiatrilogiallaan suosikkilistani kärkisijoille. Kirjasarja vei minut mennessään muutama kesä sitten, ja edustaa minulle Leena Khronin Tainaronin ohella kotimaisen fantasian huippua.


Aakkosjuttuni:

G-kirjain
F-kirjain

Kommentit

  1. Tuohon Helena-sarjaan törmäillessäni usein mietin, että en muista siitä yhtään mitään, mutta että pakko kai minun on ollut sitä lukea. En tiedä miten on, olenko vai en :)

    Minullakin on tämä H:kin jo hahmollaan, mutta sitä ennen tulee vielä G. Ihana muisto Aki Sirkesalosta sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla Helenat kuluivat käsissä niin monta lukukertaa, ettei sarja ole päässyt unohtumaan. Mutta eri sarjat ovat eri ihmisille tärkeitä, ja jollei sairaanhoitomaailma ole viehättänyt, Helenat ovat ehkä jääneet vähemmän tärkeiksi. :)

      Poista
  2. Äidilläni oli kirjahyllyssä Aino Räsäsen kirjoittamia Helena-sarjan kirjoja.
    En ole lukenut kumpiakaan Räsästä enkä Boylstonia. Aino Räsäsen sarjasta on tehty useampi elokuva.
    Maarit on aivan ykkösiä Suomessa. Samoin Aki. Aki oli huikea lyyrikko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Räsäsen sarjaan en olekaan tutustunut, mutta hänen Helena-kirjansa voisivat olla googlauksen perusteella hupaisaa kesälukemista.

      Poista
  3. Maarit Hurmerinta löytyy minunkin listaltani. Hän on suomalaisen laulutaivaan kirkkaimpia tähtiä. Boylstonin Helena-sarja on minunkin suosikkejani, jätin Helenan kuitenkin pois listaltani, koska hänen alkuperäinen nimensä on Sue Barton ja taisin sen mainitakin aiemmissa kirjaimissani, jos nyt oikein muistan ilman että tsrkistan. Minun kirjahyllyssäni on -l70-luvun lopun painokset, mutta minun tekisi mieleni saada ne 60-luvun punasävyiset painokset hyllyyni. Toisaalta olisi hauska lukea nämä ihan alkuperäisinäkin, mutta se taitaa jäädä haaveeksi, koska niitä ei ole taidettu uusintapainaa pitkiin aikoihin. Tuo viimeinen nimi listallasi on minulle tuntematon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on Ursula-sarjasta noita punasävyisiä painoksia (joku oli jättänyt niitä pinon kirjaston vaihtohyllyyn!), mutta Helena-sarjaa ei ole vielä tullut vastaan. Pitänee tilata nettiantikvariaateista, siellä niitä on näkynyt.

      Poista
  4. Minulta ovat Helena-kirjat jääneet kokonaan lukematta. Saattoi olla juuri sairaalaympäristö, joka ei vedonnut minuun.
    H:ssa on runsaasti tarjontaa. Minulla ei ole yhtään samaa kuin sinulla. Julkaisen ensi kuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta sairaalaympäristössä oli jotain tosi kiehtovaa pienenä, sillä ahmin myös Ursula-sarjaa - vaikka Boylstonin Helenat olivat parempia. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.