29. syyskuuta 2016

Kate Morton: Hylätty puutarha

Oulun kaupunginkirjaston Lukuopas suositteli minulle Kate Mortonin romaaneja, kun pyysin viime syksynä vinkkejä hyvistä lukuromaaneista. Olen ennen blogiaikaani lukenut Mortonilta romaanin Paluu Rivertoniin (mukava kirja, josta ei jäänyt järisyttäviä muistikuvia), ja nyt päätin kokeilla Hylätty puutarha -kirjaa (Bazar, 2014). Itse miellän lukuromaanin viihdyttäväksi, helppolukuiseksi kirjaksi joka ei silti ole pelkkää kevyttä hattaraa. Hylätty puutarha täytti nämä vaatimukset erinomaisesti, ja pituudestaan huolimatta (670 sivua!) kirja oli todella nopealukuinen. Kuljeskelin Hylätyssä puutarhassa elokuun alussa, jolloin oli vielä kesää ilmassa ja kirja sopiikin erinomaisesti kesälukemistoon.

Hylätty puutarha liikkuu usealla vuosikymmenellä. Varhaisimmat tapahtumat sijoittuvat 1900-luvun alkuun, ja uusimmat vuoteen 2005. Kirjassa seurataan australialaisen Cassandran matkaa isoäitinsä Nellin menneisyyteen. Cassandra on saanut perinnöksi Englannissa sijaitsevan talon, jonka arvoitus nivoutuu isoäidin löytölapsialkuperän salaisuuteen. Juoni hypähtelee siksakkia eri vuosikymmenten väliä tiuhaan tahtiin, ja tämä häiritsi minua toisinaan melkoisesti. Olisin nimittäin viihtynyt mainiosti pelkästään 1900-luvun alun tapahtumissa.


Pidin kirjan menneisyyteen sijoittuvista osuuksista todella paljon. Nellin ja hänen vanhempiensa tarina on kiehtova, pikkuisen traaginen ja paikoin jännittävä. Tosin jännittävät osuudet oli säästelty kirjan loppuvaiheille. Salaperäinen Kirjailijatar oli Hylätyn puutarhan parhaita hahmoja, ja juuri hänen tarinansa kiinnosti minua eniten. Siitä oli varmasti saanut kirjoitettua oman kirjan, jos kaiken ylimääräisen kuorrutuksen olisi tiputtanut ympäriltä pois.

"Et saa sanoa nimeäsi. Se kuuluu leikkiin. Niin Kirjailijatar oli sanonut. Nell saattoi nytkin kuulla hopealta helähtävän äänen, kuin merenpinnasta kohoavan tuulen. Se on meidän salaisuutemme. Et saa kertoa. Nell oli taas neljän vuoden ikäinen, tunsi pelkoa, epävarmuutta, jännitystä. Haistoi joen liejun, niin erilaisen kuin avara sininen meri, kuuli Thamesin lokkien nälkäiset huudot, kuuli merimiesten huutelevan toisilleen. Kaksi tynnyriä, pimeä piilopaikka, pölyhiukkasten täplittämä valokiila...
    Kirjailijatar oli vienyt hänet." (s. 208 - 209)

Leppoisan viihdyttävä Hylätty puutarha saa minulta kolme tähteä Goodreadsiin. Pikanttina yksityiskohtana kirjasta jää mieleen Frances Burnett, joka oli sujautettu mukaan erääseen salaiseen puutarhaan liittyviin tapahtumiin.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Voitin kirjan Kirjakirppu-blogin arvonnassa. Kiitokset kirjasta! ♥
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu useassa blogissa. Tässä muutama linkki: Ullan luetut kirjat, Kirjakaapin kummitus, Vinttikamarissa ja Tuntematon lukija
Kirjan tietoja:
Kate Morton: The Forgotten Garden (2008)
Suomennos Hilkka Pekkanen
Bazar, 2014
670 sivua

28. syyskuuta 2016

Muistutus: Seitsemännen taiteen tarinat -lukuhaaste päättyy 5.10.2016

Viime syksynä blogissani alkoi elokuvallinen lukuhaaste, Seitsemännen taiteen tarinat. Muistuttelen lukuhaasteeseen osallistuvia: haasteaika päättyy ensi viikon keskiviikkona, 5.10.2016, joten on tullut koostaa lukemiset yhteen ja vinkata siitä minulle. Voit linkittää koosteen ylle linkattuun haastepostaukseen tai vaikkapa tähän juttuun. Luetuista kirjoista voi myös kertoa kommentin muodossa, eli erillisen haastekoonnin kirjoittelu ei ole millään tavoin pakollista. Ja vielä on aikaa lukea haasteeseen kirjoja tai katsoa elokuvia! Minulla odottelee jonossa yksi kirja + leffa -postaus, ja itse asiassa se leffakin pitäisi siis katsoa. :D

Vähintään kaksi kirjaa lukeneiden kesken järjestän pienen arvonnan (johon ei tietenkään ole pakko osallistua). Palkintona on oman valinnan mukaan joko pari Finnkinon leffalippua tai lahjakortti kirjakauppaan (kaupasta voidaan sopia erikseen, esim. Suomalainen, Elisa-kirja, Akateeminen). 

Hyviä lukuhetkiä viime metrien haastekirjojen parissa & nautinnollisia elokuvatuokioita!


27. syyskuuta 2016

Naisten aakkoset: H

Tarukirja-blogin alulle laittama Naisten aakkoset -haaste etenee blogissani H-kirjaimeen. Minulla oli runsaudenpulaa H-naisia valitessani, mutta taktikoin ja työnsin joitakin sopivia nimiä odottamaan myöhemmin tulevia aakkosia. H-listalleni jäivät:

Kuka on suosikkikirjailijasi?

Lapsuuteni suosikkisarjoihin kuului Helen D. Boylstonin Helena-sarja, jota luin ties kuinka monta kertaa. Helenan sairaanhoitajavuodet ja avioliitto komean Bill-lääkärin kanssa olivat suunnattoman kiinnostavia, ja taisin itsekin haaveilla romanttisesta sairaalaympäristöstä ja sen jännittävistä työkuvioista. Jossain vaiheessa onneksi tajusin, ettei minusta ole sisar hento valkoiseksi ja ymmärsin suuntautua muualle.

Minulla ei ole yhtään Helena-sarjan osaa itselläni, mutta sarja on hankintalistallani. Olen blogiaikana testannut muutaman osan verran, että Helenat kestävät mainiosti uusintaluvun myös aikuisiällä.


Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?

Maarit Hurmerinta on kuulunut kotimaisiin lempilaulajiini kauan. Hänen vahva, persoonallinen äänensä on sielukas ja kaunis. Alla tyylinäyte vuosien takaa, ja videolla on mukana myös edesmennyt Aki Sirkesalo. R.I.P. Aki - upeaa ääntäsi on ikävä. Poikkean naisteemasta sen verran, että kerron myös Akin olevan minulle tärkeä ääni. Tapasin nimittäin hänen keikallaan mieheni, ja sen jälkeen olemme olleet tiiviisti yhdessä. ♥



    Kaksi vaihtoehtoista kysymystä (voit tietysti vastata molempiin, jos haluat): a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät.

Helena Waris nousi maagisen lumoavalla ja maanläheisellä Pohjankontu-fantasiatrilogiallaan suosikkilistani kärkisijoille. Kirjasarja vei minut mennessään muutama kesä sitten, ja edustaa minulle Leena Khronin Tainaronin ohella kotimaisen fantasian huippua.


Aakkosjuttuni:

G-kirjain
F-kirjain

25. syyskuuta 2016

Minä, Muru ja metsä - Lena Frölander-Ulf

Luen harvakseltaan lasten kuvakirjoja, mutta Lena Frölander-Ulfin Minä, Muru ja metsä (S & S, 2016) viehätti minua niin paljon kansikuvallaan, että päätin kokeilla miten kirja uppoaa aikuislukijaan. Hienosti upposi, sillä päädyin antamaan kirjan metsätunnelmille viisi tähteä. Ihastuin kirjan kuvitukseen ja pienistä tekstipaloista rakentuvaan pieneen-suureen tarinaan.


Kirjassa käsitellään pienen lapsen pelkotiloja ja niiden kohtaamista. Tarina vie lukijan mökkireissulle, metsän äärelle. Äiti tykkää olostaan, mutta lapsi kuvittelee metsän siimekseen vaaroja ja outoja otuksia. Onneksi mukana on Muru-koira, jonka voi ottaa mukaan ulos pissareissulle. Kirjan kuvissa ollaan metsäkävelyllä, ja siellähän tulee vastaan vaikka mitä. Kuten vuorenpeikko, jonka hengityksessä "haisee hiki ja mätä mato". Kirjan lyhyet tekstit ovat todella osuvia, ja yhdessä kuvituksen kanssa niistä rakentuu salaperäinen kokonaisuus:


Miten kaunis kirja! Pidin kuvien lisäksi tarinan luonnonläheisyydestä, ja siitä, ettei tarina sijoittunut nykyajan mukavuuksien äärelle. Ei siis sisävessaa, vaan hädän hetkellä on uskaltauduttava ulos. Tarina muistutti mieleeni muistoja lapsuusaikojen mummolareissuilta. Itä-Suomen mummoni asui maalla, ja hädän yllättäessä oli mentävä ulkohuussiin. Talvipakkasilla ulos taskulampun kanssa ja kesäöinä paljain jaloin kostealla nurmella - peikkoja tai pimeää en silti koskaan osannut pelätä.

Goodreads: 5 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogeissa Kirjallisia kosketuksia, Dysphoria ja Lastenkirjapino
Kirjan tietoja:
Lena Frölander-Ulf: Jag, Fidel och skogen
S & S, 2016
42 sivua

23. syyskuuta 2016

Hajanaisia kirjamietteitä hyvää lukemista -virran varrelta

Perjantai-iltana on aikaa tuijotella Goodreadsiin feediä. Kirjoja, kirjoja... ihmiset lukevat taas vaikka mitä ja kohta voin itsekin päivittää Jhumpa Lahirin Kaima-kirjan luetuksi. Muutama mihinkään liittymätön ajatus syötevirran keskeltä:

Kirja, jonka näin viikolla lähikirjaston pikalainahyllyssä. Vastustin kiusausta ja jätin kirjan hyllyyn. Myöhemmin, myöhemmin! Ensin luetaan edes muutama jo lainattu kirja! Toivottavasti Alan Bradleyn uusimman on joku lainannut, kun käyn seuraavan kerran kirjastossa. En luota siihen, että mielenlujuuteni kestää Flavian edessä loputtomiin:


Kirja, josta mieheni kiinnostui hiljattain niin paljon, että halusi tämän omaan hyllyyn:


Ihana kesäinen kirjamuisto blogini alkuajoilta:

Kirjoja, jonka haluaisin sanoa lukeneeni mutta tuskin luen - no, ainakaan lähivuosina. Mahtavaa, että joku lukee:



Adichie! Hänen kirjansa ovat tainneet majailla TBR-listallani koko kolmivuotisen blogiaikani. Pieni syyllisyyden pistos tuntuu aina, kun hänen kirjojaan pomppii jostain esille. Pitäisi viimein ottaa selvää, miksi niin monet ovat hänen kirjoistaan innoissaan. Puolikas keltaista aurinko jo odottelee kotihyllyssäni, ja ehkä joskus intoudun lukemaan sen tai kauniskantisen hibiskus-kirjan.



Rainbow Rowellin kirjat olivat paljon esillä ainakin tietyissä blogeissa joitakin aikoja sitten. Kiinnostuin, ja latasin jonkun hänen kirjansa lukulaitteeseeni. Siellä se virtuaalipölyttyy edelleen. Tässä muistutus tutustua ihanan nimisen kirjailijan tuotoksiin:


Olen viime aikoina tuntenut vetoa lanu-kirjoihin. Ne taitavat toimia hyvänä tasapainottavana tekijänä työhommille. Taas silmiini osui muutama kiinnostava:

Ääk! Sarja, joka pitäisi lukea loppuun. Rakkaus ei katso aikaa -höpsöttelystä on viimeinen osa lukematta. Sen sijaan lainasin viikolla Gierin unisarjan kakkososan. Kohta minulla odottaa siis kaksi Gierin sarjaa viimeisen osan lukemista...


Ääk! Sarja, johon en ole ehtinyt tutustua. Näitä riittää, erityisesti dekkarien puolella:


Uskaltaudunkohan koskaan lukemaan Poirotin uusia seikkailuja? Todennäköisesti en. Christien tuotanto on klassikkokamaa, ja hänen sankarinsa levätköön rauhassa, se on minun mielipiteeni.

Ja sitten takaisin blogijutun kirjoittelun pariin. Eräpäivä lähestyy, ja seuraava lukija odottaa kirjaa:

Hyvää perjantai-illan jatkoa kaikille!

22. syyskuuta 2016

Doris Lessing: Muutoksen aika

Doris Lessingin Muutoksen aika (Otava, 1986) päättää viisiosaisen Väkivallan lapset -sarjan. Lessingin sarja kertoo Martha Quest -nimisen naisen elämänvaiheista. Kirjojen tapahtumat sijoittuvat pääosin Rhodesian alueelle, mutta viimeisessä osassa Martha on palannut Lontooseen jatkaakseen elämäänsä siellä maailmansotien jälkeen. Sarjassa on koko ajan käsitelty Marthan avulla aikakauden poliittisia vireitä, ja Marthan sisäinen poliittinen näkemys on Muutoksen ajassa saavuttanut jonkinlaisen päätepisteen. Ulkoisesti Marthan elämässä taphtuu Lontooseen saapumisen jälkeen lähinnä sellaista, että hänen elämäänsä astuu jälleen uusi mies, tosin alkuun vain työnantajan muodossa. Sisäisesti onkin sitten melkoinen myllerrys käynnissä, varsinkin kirjan loppuosaa kohden. Martha puntaroi ympärillään olevien ihmisten välisiä suhteita, omaa suhdettaan heihin ja maailman tilaan ja ties mihin.

Jo sarjan aiemmat osat ovat olleet minulle paikoin hidaslukuisia, mutta Muutoksen aika venytti hidasta tahtia äärimmilleen ja kirjasta muodostui minulle loppukesän isoin lukuponnistus. Lukutunnelmat lyhyesti 717 sivua varrelta: ensimmäiset 450 sivua kääntyivät suhteellisen mukavasti, mutta 200 viimeistä sivua oli jo tuskaisempi taival. Mutta kun olin lukenut sarjan neljä ensimmäistä osaa, en halunnut luovuttaa ja pakotin itseni kahlaamaan loppuun asti järkälemäisen päätösosan. Viimeiset 150 sivua etenin silmäilemällä, sillä oli erehtynyt antamaan itselleni välillä luvan lukea kevyempiä kirjoja. Virhe, virhe! Palaaminen nuortenkirjojen, sarjakuvien ja fantasian parista Marthan pohdiskeluiden pariin ei ollut laisinkaan helppoa. Itse asiassa se oli niin piinallista, että totesin silmäilyn olevan ainut vaihtoehto saada Marthan tarina edes jollain tapaa päätökseen.

Muutoksen aika kuvaa Marthan ajatuksenjuoksua pikkutarkasti, ja näitä kuvauksia kevennetään kovin harvoin dialogilla. Minulta Lessingin teksti vaati melko intensiivistä keskittymistä ja paneutumista, ja vaikka koin kirjan loppua kohden todella raskaslukuiseksi, toisaalta myös nostan hattua sille. En muista lukeneeni toista sarjaa, jossa mentäisiin tällä tavoin yhden henkilön pään sisään ja peilattaisiin sitä kautta ajanjakson aatteita ja tunnelmia.

Mietin pitkään kirjalle sopivaa tähtimäärää, ja päädyin viimein neljään tähteen. Se on tietysti huikeassa ristiriidassa sen kanssa, että hypin viimeiset sivut lause sieltä, toinen täältä -periaatteella läpi. Arvostan siitä huolimatta Lessingin luomaa Marthan hahmoa ja hänen kauttaan piirtyvää ajankuvaa. Minulle Muutoksen aika oli lopulta liian tuhti paketti, mutta omalla tavallaan se on vaikuttava romaani. Siitä siis kirjalle neljä tähteä Goodreadsiin.


Bloggaukseni sarjan aiemmista osista löytyvät täältä:

Parempien ihmisten lapsi
Hyviin naimisiin
Myrskyn varjossa
Lumous haihtuu

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogissa Illuusioita
Kirjan tietoja:
Doris Lessing: The Four-Gated City (1969)
Suomennos Heidi Järvenpää
Otava, 1986
717 sivua

20. syyskuuta 2016

Joe Abercrombie: Halki puolen maailman (Särkynyt meri #2)

Joe Abercrombien Särkynyt meri -fantasiasarjan toinen osa Halki puolen maailman (Jalava, 2016) jatkaa ykkösosasta tuttua toiminnallista ja viihdyttävää linjaa. Henkilögalleriaa on uudistettu reippaasti sitten ykkösosan, ja päärooliin on nostettu uusi nimi, nuori, vihainen ja taistelunhaluinen nainen nimeltä Thorn Bathu. Hän joutuu kirjan alussa syytetyksi murhasta, mutta erinäisten vaiheiden kautta isä Yarvi ottaa hänet suojelukseensa. Se tietää kovia aikoja Thornille, mutta myös mahdollisuutta näyttää mistä hänet on tehty. No, kovasta luusta on Thorn veistetty, paljastettakoon se tässä.


Kirjan tarinassa Särkyneen meren ympärillä aletaan valmistella sotatoimia ja etsiä liittolaisia tulevia koitoksia varten. Isä Yarvi, Thorn ja laivallinen muuta sakkia lähtevät matkalle tavoitteenaan solmia kumppanuuksia edessä häämöttävää sotaa vastaan (kirjan kolmas onkin nimeltään Puolikas sotaa). Matkakumppanusten toveruuden kasvamista seurataan kirjassa aivan kuten ensimmäisessäkin osassa. Matkan edetessä tapahtuu kaikenmoista, ja on pakko sanoa, ettei juoni runsaista seikkailuista huolimatta ollut aivan niin vetävä kuin sarjan aloitusosassa. Loppua kohden kirja paransi otettaan huomattavasti, mutta Thornin ja kumppaneiden seikkailuissa oli paikoin venytetyn tarinan makua.

Minusta oli silti virkistävää, että henkilögalleriaa oli uudistettu räväkällä kädellä. Toki isä Yarvi punoi taustalla edelleen juoniaan, mutta etualalle nostetut uudet tyypit toivat tuoretta, nuorempaa virtaa tapahtumiin. Kirjan toiminnallisesta otteesta kertoo jotain se, ettei kirjan kiihkeästi eteenpäin menevä yleistunnelma juuri muuttunut sarjan aloitusosaan verrattuna, vaikka tarinan pääosassa oli tällä kertaa nainen. Thorn on luonteeltaan niin hurja ja sotaisa, ettei naismaiselle hempeilylle jää sijaa. Jopa hänelle kirjoitettu romanssi on aika karski ja vähän lapsellinenkin, mutta sopi hyvin Thornin luonnekuvaan. Kirjasarjalle annan ison plussan siitä, että naishahmot tuntuvat olevat kovasti tasa-arvoisia miesten kanssa, vaikka he usein ovatkin sivurooleissa. Heillä on valtaa ja voimaa, ja naiset osaavat sitä myös käyttää.

Sarjan kolmas on totta kai lukulistallani, kun näin pitkälle olen viihtynyt Särkyneen meren parissa. Arvaan, että luvassa on melkoinen rymistelyosa, kun Särkyneen meren ympärysvaltojen kohtaloita ratkotaan!

Kirjan kansiaukeamassa on näyttävä karttakuva Särkyneen meren ympäristöstä:


Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Sain arvostelukappaleen kustantajalta. Kiitos!
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogeissa Vinttikamarissa ja Lukunurkkaus
Kirjan tietoja:
Joe Abercrombie: Half the World (2015)
Suomennos Mika Kivimäki
Jalava, 2016
517 sivua

18. syyskuuta 2016

11 kysymystä ja vastausta

Sain Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia -blogin Marjatalta Liebster Award -tunnustuksen. Kiitokset, Marjatta! Olen tähän haasteeseen vastannut jo kertaalleen tämän syksyn aikana, joten en laita sitä enää eteenpäin vaan vastaan ainoastaan saamiini kysymyksiin.

1. Mistä maasta löytyy lempikirjailijasi? Mainitse 1 - 5 kirjailijaa, mutta tietysti eri maista.

Omavaltaisesti rajaan kysymyksen koskemaan dekkareita. Rikoskirjallisuuden suosikkikirjailijoitani löytyy sekä Iso-Britanniasta että Ranskasta. Iso-Britannian suosikkejani ovat murhamamma Agatha Christie, Robert Galbraith (alias J. K. Rowling) sekä skottilaiset herrat Ian Rankin ja Philip Kerr. Ranskalaisia suosikkejani taas ovat Fred Vargas ja Pierre Lemaitre.

2. Mainitse edellisen kysymyksen kirjailijan/kirjailijoiden kirja, josta olet postannut ja linkki olisi myös kiva. 

Pierre Lemaitre: Camille  - trilogian päätösosa oli todella koukuttava!

Fred Vargas: Hyisiä aikoja - ei aivan komisario Adamsberg -sarjan parhaimmistoa, mutta silti tosi hyvä

Agatha Christie: Rakkauskirjeiden salaisuus - mainio tapaus, joka iski myös huumorintajuuni.

Robert Galbraith: Pahan polku - olen aivan Cormoran Striken ja Robinin lumoissa. :)

3 x Ian Rankin: Kuurupiilo (Rebus #2), Paljas poliitikko (Rebus #4) & Kalman asialla (Rebus #6) - rautaisannos Ian Rankinin komisario Rebus -sarjaa. En ole postaillut aivan kaikista lukemistani osista, vaikka sarja on mielestäni huipputasoa. Osissa on paljon samoja piirteitä, ja olen huomannut, että on blogijutuistanikin tahtoo tulla samantyylisiä. Mutta uusi Rebus-annos on saatava tasaisin väliajoin! Siitäkin huolimatta, että Edinburghin matkakuume nousee joka kerta, kun luen Rankinia.

Philip Kerr: Kalpea rikollinen (Berlin noir #2) - natsiaikojen liepeille sijoittuva Berlin noir on synkkä, musta dekkarisarja - ja tyylikäs.

3. Kuinka monta kirjaa on kotikirjastossasi - suunnilleen? 

En tiedä, enkä haluakaan tietää! Mutta sanotaan sen verran, että 100 lukematonta kirjaa löytyi huolestuttavan helposti TBR-listalle viime syksynä. Listaamistani kirjoista olen lukenut listan kokoamisen jälkeen 19, ja projekti on edelleen hengissä. Uusia kirjoja on tullut kotiin, mutta olen myös laittanut luettuja kiertoon uusille lukijoille. Hyllypaikoilla käy siis liikettä molempiin suuntiin, mutta osa kirjoista asuu pysyväispaikoilla. Minusta on mukavaa pitää lähellä tärkeiksi muodostuneita kirjoja. Lukemattomia on myös hyvä olla runsaasti, jottei luettava vaan lopu kesken.

4. Kirjahyllysi aarre?

Hmm, tämä on vaikea kysymys. Kaikki "parhaat kirjat" ovat totta kai aarteita siinä mielessä, että niiden tarinassa on jotain erityisen tärkeää minulle. Mitään yhtä erityistä kirjaa ylitse muiden en osaa nimetä, mutta tässä muutama esimerkki kotihyllyjeni pysyvistä asukkaista:

* * kirjoja, jotka olen lukenut esim. kirjastolainoina ja tykännyt niin paljon, että hankin lopulta kappaleen omaan hyllyyni:


* * sarjat, jotka ovat niin hyviä, että kaikki osat on hyvä olla käden ulottuvilla. Mm. Ian Rankinin Rebus-sarja on tämmöinen. Kaikkia osia tosin en vielä omista:


* * nuhruisia klassikoita, jotka olen saanut äitini kirjahyllystä. Näillä on tunnearvoa, sillä luin näitä nuorena tyttönä tohkeissani, kun olivat niin hyvää luettavaa:


5. Mitä harrastat lukemisen ja bloggaamisen lisäksi?

Koetan pitää yllä liikuntaharrastusta. Olen perusluonteeltani mukavuudenhaluinen ja laiska, mutta aina kun käyn liikkumassa, huomaan päänuppini virkistyvän. Sen ajatuksen voimalla yritän voittaa kotisohvan vetovoiman useamman kerran viikossa.

Tykkään käydä mm. spinningissä eli sisäpyöräilyssä ja kuntosalilla, vaikken mikään tiukka fitnessmimmi olekaan. Paljastuksia, paljastuksia eli alla kuvassa ovat ihanan vaaleansiniset salikenkäni ja lukoilla varustetut pyöräilykenkäni. Pyöräilykengät ovat erittäin kannattava sijoitus, sillä samat kengät kestävät vuosia ja polkemismukavuus on aivan eri tasolla verrattuna tavallisiin lenkkareihin:

Uteliaimmat voivat selvittää kuvasta bloggaajan kengännumeron.

Luultavasti myös opiskeluni voidaan laskea harrastukseksi. Palkkatyötä se ei (valitettavasti) ole. :) Innostuin siis vuosi sitten jälleen yliopisto-opinnoista, ja toinen vuoteni käynnistyi juuri.

6. Luetko yhtä kirjaa kerrallaan vai montaa samanaikaisesti?

Minulla on yleensä kesken noin 2-4 kirjaa. Luen niistä sitä, joka tuntuu kulloinkin parhaiten sopivan juuri siihen hetkeen.

7. Missä ja mihin aikaan vuorokaudesta luet pääsääntöisesti?

Iltaisin. Päivisin aika menee töiden ja opintojen parissa. Luen yleensä kotona, mutta jos olen reissuissa kirja kulkee totta kai mukana, yleensä lukulaitteen muodossa.

8. Jos kirjoittaisit kirjan, mikä olisi sen aihe?

Minulla ei ole kirjoitushaaveita, mutta jos ihme tapahtuisi ja löytäisin sisäisen kirjailijan, haluaisin kirjoittaa maagista realismia. Aihetta en osaa tähän hätään eritellä.

9. Syksyn hyvät ja huonot puolet?

Ruska-ajan väriloistoon ei voi kyllästyä. Tänä vuonna värejä ei ole näkynyt niin runsaasti kuin toivoa voisi, mutta jonkin verran keltaisen ja punaisen sävyjä luonnossa pilkahtelee. Pidän myös syksyyn liittyvästä uuden alun tunteesta. Kesäloman jälkeen alkavat työt ja ajatukset pitää siirtää eri moodiin leppoisten lomapäivien jälkeen. Lomailu on toki mukavaa sekin, mutta arvostan kovasti sitä, että minulla on mukava työpaikka, joka työ oman rytminsä arkeen.

Syksyn huonoihin puoliin kuuluvat harmaus ja sateet, jotka aina ennen pitkää koittavat. Harmittelen myös kesän valoisien öiden päättymistä. Marraskuun pimeys iskee päälle joka vuosi kovemmin, mutta onneksi vielä näkyy riittävän kuulaan kauniita syyspäiviä.

10. Hullaannutko joulusta? 

En. :) En ole jouluihminen, enkä jaksa innostua jouluhössötyksistä ja kaikesta jouluun liittyvästä kaupallisuudesta.

11. Kuinka nollaat nuppisi? 

Ulkoilu ja liikunta ovat oivallisia nollauskeinoja. Jos on aikaa ja taloudellinen tilanne sen sallii, myös matkustelu irrottaa ajatukset arjesta.  Virkistävä matka voi suuntautua aivan lähellekin. Olemme mieheni kanssa viettäneet esimerkiksi yhden yön hotelli"lomaa" Oulussa ja käyneet jossakin konsertissa tai tapahtumassa. Hyväksi havaittu lähilomakohde on myös Rokua ja sen kaunis luonto.

Kiitokset Marjatalle mukavasta tunnustuksesta ja kysymyksistä!

Blogiarvonnan tulokset

Syyskuun kierrätysarvonta on suoritettu. Kiitokset kaikille osallistujille! Kaikille arvottaville kirjoille löytyi uusi koti, ja tässä ovat voittajat:

1) Elina Pitkäkangas: Kuura: 

Arvonnassa olivat mukana Katri, Sanna P, Katarooma, Mannilainen, SecretNinja, Kirsi, Milla ja Villis. Onnetar suosi Kataroomaa. 

2) Tuulia Matilainen: Hullu koira:

Arvonnassa olivat mukana Sanna P, Katarooma, Mannilainen, Hande, SecretNinja ja Villis. Onnetar suosi Handea.

3) Susan Fletcher: Irlantilainen tyttö:

Arvonnassa olivat mukana Mai, Sanna P, Ulla, Mannilainen, SecretNinja ja Kirsi. Onnetar suosi Sannaa.
 
4) Toni Morrison: Luoja lasta auttakoon:

Arvonnassa olivat mukana Zephyr, Katri, Mai, Sanna P, Mrs Karlsson, Mannilainen, Lotta, Hande, Villis ja Kirsi. Onnetar suosi Zephyriä.
 
Laitan voittajille sähköpostia ja kyselen yhteystietojanne.

♥ Onnittelut voittajille!  ♥


Kukkakuva Wikimedia Commons -palvelu: By Stan Shebs, CC BY-SA 3.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=111007

17. syyskuuta 2016

Fred Vargas: Hyisiä aikoja

Fred Vargasin dekkari Hyisiä aikoja (Gummerus, 2016) on eräs niistä uutuuskirjoista, joita odotin keväällä erityisen innokkaasti. Ihastuin Vargasin omaleimaiseen dekkarimaailmaan jo ennen blogiaikaa, ja uuden Vargasin löytyminen kustantajan kuvastosta oli ilouutinen. Vargasin komisario Adamsberg-dekkareille on ollut tunnusomaista erikoiset rikosjuonet. Postailin elokuussa Painu tiehesi ja pysy poissa -kirjasta, ja siinä julistettiin ruttovaaraa. Myös Hyisiä aikoja kytkeytyy historiaan, sillä tapahtumien edistyessä Adamsberg löytää itsensä ja apulaisensa Danglardin Roberpierren ajan asuihin sonnustautuneena.

Hyisiä aikoja lähtee silti liikkeellä nykyajasta ja varsin tavanomaisesta sattumuksesta: vanha nainen tuupertuu kadulle, pudottaa kirjeen ja ohikulkija työntää sen avuliaasti postiin. Kirjeen sujahtaminen postilaatikkoon sysää liikkeelle melkoisen tapahtumaketjun, joka ulottaa lonkeroitaan Islantiin asti ja johon liittyy kummallisia, H-kirjainta muistuttavia merkkejä. Dekkarikeitos Vargasin tyyliin alkaa muotoutua!


Korkeista odotuksistani huolimatta Hyisiä aikoja ei ollut minulle aivan sitä parhainta Vargasia. Kirjan loppupuoli oli mielestäni todella hyvä, mutta alkupuolen juonenkehittelyt eivät temmanneet minua mukaansa sillä tavoin kuin Adamsberg-dekkarit parhaimmillaan tekevät. Juoni tuntui aavistuksen liian jahkailevalta ja sinne tänne pompahtelevalta jopa Adamsberg-kirjaksi, ja harmittelin myös sitä, ettei kirjaan oltu paljoakaan otettu mukaan Adamsbergin henkilökohtaista elämää. Eihän sitä milloinkaan ole tapana ruotia sivutolkulla, mutta esimerkiksi pikku kohtaukset Camillen kanssa ovat olleet mukava sivumauste rikosten lomassa. Hyisten aikojen pienen pienet kohtaukset Zerkin kanssa eivät paikanneet Camille-kuvioiden puutetta. Jaa kuka Zerk? Sen tiedon lukija joutuu etsimään aiemmista Adamsberg-kirjoista.

Harkitsin pitkään viiden tähden antamista Hyisille ajoille, ihan vain siksi, että oli niin mukavaa lukea pitkästä aikaa jotain uutta Fred Vargasilta. Työnsin silti nostalgian syrjään ja päädyin neljään tähteen.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma ostos
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Kirja vieköön!, TuijaTaMummo matkalla ja Annelin lukuvinkit
Kirjan tietoja:
Fred Vargas: Temps glaciaires (2015)
Suomennos Marja Luoma
Gummerus, 2016
481 sivua

15. syyskuuta 2016

3 x lyhytarvio: novelleja, kauhua ja romaani

Niputin tähän postaukseen kolme keskikastin lukuelämystä. Haluan pienentää bloggausjonoani, ja ja näiden kirjojen kohdalla lyhytarvio riittää mielestäni mainiosti. Olisin voinut jopa jättää bloggaamisen kokonaan väliin tämän kolmikon kohdalla, mutta halusin kirjat mukaan lukuhaasteisiin. Lukuhaastenipotus, mikä ihana syy bloggaamiseen!


Maarit Verrosen Kulkureita ja Unohtajia (Kirjayhtymä, 1996) on novellikokoelma, tai takakannen mukaan kertomuskokoelma. Tarinat saattavat liittyvät toisiinsa, mutta kirja ei ole selväpiirteinen alusta loppuun kertomus. Pikemminkin kaikkea muuta. Matkalla olon teema nousee novelleissa usein esille, ja tarinoiden päähenkilöt tuntuvat haparoivan todellisuudessa, koettavat ottaa siitä kiinni vaikka maailma lähes pakenee alta. Omalaatuinen kirja, josta tavallaan pidin mutta josta silti oli vaikeaa saada otetta. Verrosen rauhallinen kerronta on todella kaunista, ja välillä tuntui, että kirja oli lukemisen arvoinen pelkästään sen vuoksi.

Mikael Niemen Verenimijät (Schildts, 2003) on jatko-osa nuorten kauhukirjalle Kirkon piru. Kirkon pirusta pidin keskivertoa enemmän, mutta jatko-osassa Niemi tuntui kääntäneen juonenkehittelyn suhteen nupit kaakkoon ja tapahtumat menivät liian överiksi minun makuuni. Kirkon pirussa oltiin aika paljon kiinni normaalielämässä, mutta Verenimijät huiteli lähes yksinomaan outojen otusten jäljillä. Pajalan metsissä sattuu ja tapahtuu, kun Simon, Matti ja Malin alkavat selvittämään vanhaa sukukirousta.

"Ja Rolfi huusi! Hiusten alla ei ollut selkää. Selkäpuoli oli ontto kuin laho tukki, ammottava lihainen reikä olkapäiltä alas vyötärölle asti, kammottava haava joka jatkui reisien yli kantapäihin. Ja vasta nyt Rolfi huomasi, että nainen oli alasti. Se mitä hän oli luullut vaatteiksi olikin hometta ja rupista jäkälää, joka peitti naisen ihon. Vain kasvot olivat paljaat, mutta kun Rolfi hipaisi poskea, nainen puraisi, iski kiinni käteen kuin ilves, ja kun Rolfi tunsi lämpimän noron alkavan valua kädestään, nainen oli jo kaukana poissa." (s. 76 - 77)

Puuh! Näitä ja hurjempiakin kohtauksia riitti kirjassa yllin kyllin ja olin lähinnä helpottunut, kun kirja loppui. Olen tullut siihen tulokseen, että olen kauhun suhteen keskitien lukija: pieni annos kauhua piristää kirjaa, mutta liika kauhu työntää luotaan. Vähemmän kierroksia, ja Verenimijät olisi ollut enemmän minun kirjani.


W. Somerset Maughamin Kirjava huntu (Otava, 2007) on nuoren naisen kasvukertomus lähes sadan vuoden takaa (kirja on ilmestynyt alunperin vuonna 1925). Kirjan keskiössä on kaunis seurapiirineito Kitty, joka tavoittelee aikansa hyvää naimakauppaa ja päätyy viimein hätäpäissään avioliittoon Walterin kanssa. Walter on lääkäri, ja hän suuntaa nuorikkonsa kanssa Shanghaihin. Kirjan alkukohtauksessa päästään seuraamaan kaukomailla kehittyneitä parisuhdesotkuja, sillä rakastunut Kitty jää kiinni pettäessään miestään. 

Kirjan sivuilla piirtyy monenlaisia luonnekuvia, ja tarinan henkilöiden raadollinen käyttäytyminen ei anna heistä kovin imartelevaa kuvaa. Odotin kirjan tarjoavan enemmän itämaisia tunnelmia, mutta suurin osa juonta käsittelikin ihmissuhdekuvioita. Loppupuolella onneksi kuvattiin länsimaisen lääketieteen kohtaamista paikallisten, alkeellisten olojen kanssa, joten kirja ei jäänyt pelkän seurapiiritarinan asteelle. Kerronta oli napakkaa, ja lyhyet luvut tuntuivat usein loppuvan ennen kuin olivat alkaneetkaan. Kirja on silti kestänyt yllättävän hyvin aikaa, ja pidin sen viehättävän vanhanaikaisesta tunnelmasta.

***

Osallistun Mikael Niemen kirjalla Hämärän jälkeen -haasteeseen. Kirjava huntu -kirja tuo minulle haastepisteen Kurjen siivellä -haasteeseen. Kirjan pohjalta on tehty elokuva, joten saan pisteen myös Seitsämännen taiteen tarinat -haasteeseen. Tässä elokuvan traileri (sen perusteella elokuvan henkilöt eivät aivan vastaa omia mielikuviani, mutta leffa näyttää noudattelevan kirjan juonta):


Goodreads: Kaikki kirjat saavat 3 tähteä
Mistä kirjat minulle? Lainasin kirjastosta
Muualla verkossa:
* Verrosen kirjaa on luettu blogissa Tarinoiden taikaa
* Kirjavaa huntua on luettu blogeissa Vinttikamarissa, Täällä toisen tähden alla  
Kirjojen tietoja:

Maarit Verronen: Kulkureita & Unohtajia
Kirjayhtymä, 1996
137 sivua

Mikael Niemi: Blodsugarna (1997)
Suomennos Tuula Kojo
Schildts, 2003
303 sivua

W. Somerset Maugham: The Painted Veil (1925)
Suomennos Helvi Vasara
Otava, 2007
287 sivua

13. syyskuuta 2016

Syyskuun kierrätysarvonta

Siivoilin ja järjestelin hiljattain kirjahyllyjäni, ja päätin laittaa joitakin kirjoja kiertoon uusille lukijoille. Eli seuraa kirja-arvonta! Kaikki arvottavat kirjat ovat luettuja, mutta siistikuntoisia.

Voit osallistua arvontaan kommentoimalla tähän postaukseen viimeistään sunnuntaina 18.9.2016 klo 10. Ilmoita kommentissa, mistä kirjasta tai kirjoista olet kiinnostunut. Kerrothan myös sähköpostiosoitteesi, jollei se käy ilmi esim. blogistasi. Kyselen sähköpostilla voittajien yhteystietoja, kun arvonta on suoritettu.

Arvon kirjat sunnuntaina 18.9.2016. Jollen saa voittajien yhteystietoja viimeistään tiistaina 20.9.2016, suoritan uuden arvonnan. Kaikilla osallistujilla on yksi arvonnassa yksi arpa.

Arvottavat kirjat ovat:


1) Elina Pitkäkangas: Kuura. Myllylahti, 2016. Kovakantinen kirja.

2) Tuulia Matilainen: Hullu koira. Haamu Kustannus, 2015. Pehmytkantinen kirja.


3) Susan Fletcher: Irlantilainen tyttö. Like, 2010. Kovakantinen kirja.

4) Toni Morrison: Luoja lasta auttakoon. Tammi, 2015. Kovakantinen kirja.


Tervetuloa mukaan arvontaan!

11. syyskuuta 2016

Roald Dahl -haastekoonti + Nahka ja muita novelleja

Yöpöydän kirjat -blogin Roald Dahl -lukuhaaste on ollut minulle hyvin epätavallinen lukuhaaste. En nimittäin löytänyt haastekirjojen joukosta yhtään uutta suosikkia, ja parhainkin lukemani kirja nousi nipin napin keskinkertaiselle tasolle. En muista lukuhaastetta, johon olisin lukenut näin vaisuja kirjoja! Voin vain todeta, että joko valitsin huonot kirjat luettavakseni tai sitten Dahlin kirjallinen tuotanto ei ole minun juttuni.

Ennen haastetta ainut kosketukseni Dahlin tuotantoon oli erinomainen Jali suklaatehtaassa -elokuva, jota suosittelen todella lämpimästi. Ehkäpä minun olisi pitänyt lukea tuo Jali-kirja, mutta halusin sinnikkäästi kokeilla jotain muuta. Matildaa suositeltiin minulle jossain vaiheessa haastetta, mutta se jää tällä kertaa kirjavinkkinä mielen nurkalle odottamaan. Lähdin haasteeseen mukaan uteliaisuudesta ja kokeilunhalusta, mutta niinhän tässä kävi, että haasteen päättyessä elokuvallinen Jali suklaatehtaassa säilyy edelleen parhaimpana Roald Dahl -muistonani. 



Haasteeseen lukemani lastenkirjat ovat:

Roald Dahl: Ilmarin ihmelääke
Roald Dahl: Nilviöt

Näistä parempi kirja oli Ilmarin ihmelääke. Kahden lukemani kirjan perusteella Dahlin lapsille kirjoittama huumori on omituista ja jopa ilkeää. En huvittunut enkä nauranut, ja tuskinpa olisin viehättynyt näistä kirjoista lapsenakaan. Taidan olla kiltimpien kirjojen ystävä, ja se taisi olla suurin ongelmani Dahlin lastenkirjojen kanssa. Niiden räväkkyys ja rämäpäinen hillittömyys ovat kaukana omasta lukumaustani.

Lastenkirjojen lisäksi innostuin lukemaan omasta hyllystäni Dahlin novellikokoelman Nahka ja muita novelleja (Otava, 2007), ja päädyin antamaan sille kaksi tähteä Goodreadsiin. Yleisvaikutelmani kokoelman novelleista on, etteivät ne suuremmin säväyttäneet paria poikkeusta lukuun ottamatta. Kokoelma on julkaistu Kauhun ja pahuuden klassikkoja -sarjassa, mutta Dahlin käsitys kauhusta ei vedonnut minuun juuri enempää kuin hänen lastenkirjojen huumorinsakaan.

Kokoelman parhaat novellit olivat William ja Mary, joka oli pisteliäs ja hitusen hyytävä avioliittokuvauksen tapainen sekä Vuokraemäntä, jossa mielestäni tunnistin kauhugenren ominaispiirteitä. Novelli oli aavistuksen ennalta-arvattava, mutta tarinasta oli aistittavissa pirullista tunnelmaa. Kirjan muut novellit - no, ne olivat melko pitkälti ns. läpiluettavia. Suurimmat muistijäljet kirja taisi jättää tyylikkäällä ulkoasullaan. Normaalia pienempi kirjan koko ja sivujen paksu paperi antoivat miellyttävän laadukkaan tuntuman kirjaan. Tässä yksinkertaisuudessaan näyttävä aukeama, josta olisi ollut kiva ponnistaa parempiin tarinoihin:


Luin haasteaikana kolme kirjaa Roald Dahlin laajasta tuotannosta. Vaikka ne eivät tällä kertaa tarjonneet suuria lukufiiliksiä, oli mukavaa tutustua minulle uuteen kirjailijaan. Yhteen kirjailijaan keskittyviä haasteita ei ole ollut kovin montaa blogiurani aikana, mutta tämän tyylinen haaste on mielestäni oivallinen mahdollisuus tutustua laajemmin kirjailijan tuotantoon.

Kiitokset Niinalle lukuhaasteesta!

***

Osallistun kirjalla Hämärän jälkeen -kauhuhaasteeseen.

Goodreads: kirja saa minulta 2 tähteä
Mistä kirja minulle? Ostin kirjaston poistomyynnistä
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Satun luetut, Kirjojen keskellä.
Kirjan tietoja:
Roald Dahl: Nahka ja muita novelleja
Suomentanut Pentti Saarikoski
Otava, 2007
205 sivua

9. syyskuuta 2016

Viikon kirjakuulumisia

Rattoisaa perjantai-iltaa blogini lukijoille! Tässäpä pitkästä aikaa yleinen kirjakuulumispostaus eli kirjallinen sillisalaatti: lukupinoni antimia, alkusyksyn kirjaostoksia, syksyn äänikirjasatoa ja lukuhaastesuunnitelmia. Uutuudet ensin:

Tein kesäloman päätteeksi vinon pinon kirjastovarauksia syksyn uutuuskirjoista. Nyt niitä on alkanut tipahdella varaushyllyyn, ja lukupinossani on tällä hetkellä kolme uutuutta, joiden kohtaloa olen puntaroinut jo jokusen päivän. Ottaako lukuun seuraavaksi Clinen Tytöt, Sandströmin Laudatur vai Ostergrenin Twist? Todennäköisesti päädyn viikonlopun aikana Clinen kirjaan, sillä se on näistä ainut johon on Oulun kirjastossa tällä hetkellä jonoa. Niskaan hönkivä lukijoiden joukko on hyvä lukumotivaattori.

Uutuuksien hurmaa.

Visaista uutuuspulmaa pähkiessäni päädyin siirtämään ongelmaa viikonloppuun ja aloitin eilen Philip Pullmanin fantasiakirjan Kultainen kompassi. Se on kiinnostanut minua jo pitkään, ja lisäksi voin merkitä kirjasta aikanaan haastepisteen mm. hiljattain alkaneeseen I niin kuin... -minihaasteeseen. Minulla on ilmeisesti meneillään jonkinlainen fantasiakausi, sillä viime viikonloppuna lukaisin Kerstin Gierin Lupaus-kirjan, ja juuri nyt kääntelen Joe Abercrombien Särkynyt meri -sarjan toisen osan viimeisiä sivuja. Täytyy myöntää, että kesken oleva Kjell Westön Kangastus 38 vaikuttaa hivenen kylmän viileältä näiden kirjojen rinnalla.

Kirjastolainojeni pino on uutuuksien takana varsin maltillinen. Nuorten osastolta löytyi viikolla pari lyhyttä fantasiakirjaa, Anne Ricen Kadotettujen kuningatar tuntuu hyvältä valinnalta Hämärän jälkeen -haasteeseen, ja Apina ja tiikeri -dekkari Apinan vuosi -haasteeseen.

Vanhempia houkutuksia.

Lukuhaasteiden suhteen aion ottaa loppuvuoden rauhallisesti. Haasteisiin kertyy kirjoja, jos on kertyäkseen, ja kaikki kesken olevat haasteeni ovat jo nyt mukavassa jamassa. Oma Seitsemännen taiteen tarinat -haasteeni päättyy noin kuukauden kuluttua, ja siihen haluaisin lukea vielä jotain, ja kenties tehdä ainakin yhden kirja+leffa -postauksen. Esimerkiksi tuo eilen aloittamani Kultainen kompassi houkuttelee minua myös elokuvan muodossa, vaikkei pääosan esittäjä Nicole Kidman ole suosikkinäyttelijöitäni. Tarkoitukseni oli lukea tähän haasteeseen paljon oman hyllyni kirjoja, ja tämän suhteen voisin vielä tsempata. Tuijottelin eilen omia, haasteeseen sopivia kirjoja ja totesin, että Kultainen kompassi vei niistä voiton juuri nyt. 

Omat kirjat ja TBR-projekti ovat siis jälleen kerran jääneet kirjaston tarjonnan varjoon, mutta enpä jaksa tästä stressata. TBR-tavoitteeni on loppuvuodelle kuusi kirjaa eli olen tyytyväinen, jos istun vuoden vaihtuessa Haltilla. Ensi vuonna voisin sitten suunnata kohtia ulkomaisia lukuvuoria.

Muista lukuhaasteista olen eniten innoissani Hämärän jälkeen -haasteesta. Pimeät syysillat ja kauhukirjat! Haasteeseen ei ole ollut helppoa löytää luettavaa, mutta Anne Ricen kirja vaikuttaa pikaselauksen perusteella lupaavalta, ja lisäksi Shirley Jacksonin We have always lived in the castle on majaillut lukulaitteessani kotvasen. Lukusuunnitelmia riittää, haasteajan loppupäivämäärä vain lähenee huimaa vauhtia.

Olen käynyt myös kirjaostoksilla. Maylis de Kerangalin uutuuskirja oli täydellinen heräteostos. Minulla oli hetki aikaa kierrellä Oulun Suomalaisessa, ja kauniin elegantti kansi houkutteli lukemaan takakannen. Olen tainnut nähdä kirjan jossain blogijutussa, mutta olivatko ne kielteisiä vai myönteisiä - ei aavistustakaan. Kirjan saamat palkinnot herättivät luku-uteliaisuuttani, ja hintalapusta välittämättä päätin kerrankin ostaa uutuuskirjan. Yli 30 euron hinta uutuuskirjasta on mielestäni kallis, mutta rauhoittelin itseäni sillä, että tuen arvokasta käännöstyötä jne. Ranskalaista nykykirjallisuutta ei taatusti käännetä liikaa suomeksi. Toivottavasti Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät on tämän satsauksen arvoinen.


Minua lykästi viikolla Matkalla Mikä-Mikä-Maahan -blogin haastearvonnassa. Voitin kirjakaupan lahjakortin! Kiitokset vielä kerran mukavasta yllätyksestä! Olen jo miettinyt sopivaa sijoituskohdetta, ja luulenpa hankkivani Riikka Pulkkisen Paras mahdollinen maailma -kirjan. Ihastuin Pulkkisen Totta-romaaniin, ja aikomukseni on hankkia myös se omaan hyllyyni.

Lopuksi äänikirjauutisia lyhyesti: alkusyksyni työmatkoilla olen ehtinyt kuunnella jo kaksi äänikirjaa. Loman jälkeen kuuntelussa oli Astrid Lindgrenin Saariston lapset, jolle annoin Goodreadsiin viisi tähteä. Ihastuttava kirja toi mieleeni lapsena katselemani tv-sarjan ja iloiset Melkersonit olivat loistavaa autoiluseuraa.

Saariston lasten jälkeen siirryin dekkaritunnelmiin. Jarkko Sipilän Takamäki-sarjasta kuuntelin osan Mies kuumasta. Takamäki-sarja oli minulle entuudestaan tuttu vain parin osan verran, mutta espanjalaisväritteinen Mies kuumasta oli helppoa ja hyvää kuunneltavaa. Juoni rullasi sujuvasti, ja poliisit olivat jotenkin symppiksiä kaikessa ammatti-innossaan. Mies kuumasta päättyi tänään ajellessani töistä kotiin, ja maanantaiksi pitäisi löytyy uutta kuunneltavaa. Radio ei ole enää yhtään minun juttuni työmatkoilla. Aamushow't saavat lähinnä pinnan kireälle, olipa kanava mikä hyvänsä. Kunnon dekkari sen sijaan virittää aivot mukavasti työpäivään. :)

Mukavaa viikonloppua kaikille ja hyviä lukuhetkiä!


Alimmainen kuva Wikimedia Commons -palvelusta: 
By Jean-Pol GRANDMONT - Self-photographed, CC BY 3.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=3132848

8. syyskuuta 2016

Joe Abercrombie: Vain puoliksi kuningas (Särkynyt meri #1)

Minulle on viime aikoina maistunut kevyehkö, viihteellinen fantasia. Victoria Aveyardin Punainen kuningatar oli vetävä valinta loppukesän päiviin, ja Joe Abercrobmien Vain puoliksi kuningas (Jalava, 2016) menee minun silmissäni samaan ryhmään Aveyardin kirjan kanssa. Aveyardin tarina oli naisnäkökulmaa täynnä, ja Abercrombie puolestaan kertoo miehisen seikkailu/selviytymistarinan. Viihdearvo on ollut molempien kirjojen kohdalla erinomainen. Sain Abercrombien kirjan yllätyspakettina kustantajalta keväällä, ja vaikka kirja vaikutti kiinnostavalta sarja-aloitukselta, jostain syystä lykkäsin sen lukemista. Nyt oli mitä ilmeisimmin sopiva lukuhetki Särkynyt meri -sarjan aloitukselle, sillä kirja osoittautui melkoiseksi page turneriksi.


Vain puoliksi kuningas on kikkailematonta fantasiaa. Ei aikahyppyjä, ei kerronnallisia hienouksia eikä yliluonnollisia ilmiöitä. Mutta voi sentään, miten koukkuun jäin seuratessani raajarikkoisen Yarvin ponnistelua kohti koston täyttymishetkeä. Kirjan alussa Yarvi joutuu luopumaan pappisvihkimyksestään, sillä hänen kuningasisänsä on surmattu taistelukentällä ja valtakunta tarvitsee uuden kuninkaan. Yhdellä kädellä on vaikeaa taistella, ja sotaretkellä Yarvi joutuu kohtaamaan ikävästi yllätetyksi. Yhdessä hetkessä kuningas suistuu orjuuteen, ja siitä alkaa vaiherikas paluumatka kohti valtaistuinta.

Kirja ei ollut liian raaka, vaan siinä oli sopiva kattaus selviytymistä tiukoista tilanteista, ystävyyden voimaa ja valintoja hyvän ja pahan välillä. Ei siis mitään järisyttävää tai elämää suurempaa, mutta jotenkin Abercrombie on onnistunut rakentamaan paketistaan todella toimivan seikkailutarinan. Pidin myös siitä, ettei kirjassa ollut laisinkaan romanttisia vireitä. Niitä niin usein ympätään väen väkisin juoniin mukaan, ja saan vaivautuneena kiemurrella niitä lukiessani. Tosin on sanottava, että Yarvin mukana kulkeva henkilökaarti jäi hieman ohueksi. Kyseessä on siis melkoinen yhden miehen show, mutta mikäs siinä kun hän hommansa osaa. 

Viihdyttäviä lukuhetkiä kaipaaville Vain puoliksi kuningas on erinomainen valinta!

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Sain arvostelukappaleen kustantajalta. Kiitokset!
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Vinttikamarissa, Kujerruksia, Ajatuksia kirjamaasta ja Ullan luetut kirjat
Kirjan tietoja:
Joe Abercrombie: Half a King (2014)
Suomennos Mika Kivimäki
Jalava, 2016
398 sivua 

5. syyskuuta 2016

Kerstin Gier: Lupaus (Unien ensimmäinen kirja)

Hotkaisin viime viikonloppuna Kerstin Gierin Unien kirjat -fantasiasarjan aloitusosan. Lupaus (Gummerus, 2015) vie lukijan 15-vuotiaan Liv Silberin kouluarkeen ja uniin. Kirjan tyylilaji on samaa höpsähtävän kevyttä kerrontaa, joka on tuttua Gierin Rakkaus ei katso aikaa -trilogiasta. Gier näemmä tykkää kirjoittaa sarjoihinsa tarmokkaita, hyväntuulisia nuoria naisia, joiden arkikuviot ovat kaikkea muuta kuin arkisia. Lupaus ei silti minun mielestäni ollut aivan niin hupsu tapaus kuin Rubiininpuna, mutta romanttisviritteinen teinimeininki on kaukana järeämmistä fantasiakeitoksista. Aivot lepovaihteelle ja lukemaan -asenne toimi Lupauksen kanssa, joka oli mainio rentoutuskeino työviikon jälkeen.


Lupauksessa on mukana uusperhekuvioita, uusi tyttö koulussa -kuvioita ja henkien manauskuvioita. Livin äiti on muuttanut Lontooseen, löytänyt uuden rakkauden ja hups, Liv, hänen sisarensa, koiransa ja lastenhoitajansa (jep!) muuttavat äidin uuden miehen kanssa samaan taloon. Miehellä on kaksi lasta, jotka ovat samassa koulussa Livin kanssa. Edessä häämöttävät kuumottavat syystanssiaiset, koulun Juorublogi tekee uskomattomia paljastuksia ja kaiken kukkaruksi Liv alkaa nähdä kummallisen todentuntuisia unia, joissa seikkailee mm. hurmaava Henry. Utelias ja seikkailunhaluinen Liv koettaa totta kai selvittää, mitä tämä kaikki merkitsee.

"No niin, nyt minulla oli vihdoin tilaisuus miettiä faktoja kaikessa rauhassa. Olin nähnyt sekavaa unta, jonka tapahtumapaikkana oli Highgaten hautausmaa ja jonka huipentuessa eräänlaiseen henkien manaamiseen olin ikävästi päätynyt palavan pentagrammin keskellä olevalle alttarille. Se oli kieltämättä hullu uni. Muttei mitenkään epätavallinen. Epätavallista oli vain se että Jasper pystyi muistamaan sellaista, mitä minä olin sanonut siinä unessa. Ei, se oli jopa mahdotonta. Jasper ei ollut voinut nähdä samaa unta kuin minä.
    Mutta mistä hän sitten tiesi, mitä olin sanonut unessani hautausmaalla?" (s. 109)

Henkien manauspuuhista huolimatta Lupaus oli harmitonta luettavaa. Kirjan uusperhekuviosta olisi taatusti saanut väännetty ties minkälaista draamaa, mutta Lupauksessa kaikki järjestyy hupaisan näppärästi parhain päin. Kirjan iloinen meininki sai minut hyvälle tuulelle, ja luulenpa, että etsin sarjan kaksi muuta osaa käsiini syksyn ja talven aikana. Ja niin, onhan minulla vielä lukematta Rakkaus ei katso aikaa -trilogian päätösosa. Sarjoja on helppo aloittaa, mutta myös helppo jättää kesken...

***

Lupausta vinkkasi minulle Oulun kaupunginkirjaston Lukuopas-palvelu. Kiitokset mainiosta vinkistä! Vink vink: jos kaipaat lukuvinkkejä, kannattaa ottaa yhteyttä Lukuoppaaseen. Palvelu on edelleen toiminnassa, ja itse olen ollut tosi tyytyväinen saamiini kirjanvinkkeihin. 

Merkitsen Gierin kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan 50: Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja.

Satut luetut -blogissa alkoi syys-lokakuulle minihaaste, jossa luetaan I:lla alkaviin maihin liittyviä kirjoja. Gierin kirjan tapahtumat sijoittuvat Lontooseen, joka sijaitsee Iso-Britanniassa. Saan siis haasteen heti säpäkästi alkuun! En ole suunnitellut mitään erityistä luettavaa I-haasteeseen, mutta mutufiilikseni on, että brittiläisten kirjailijoiden kirjoja kertyy luettuihin aivan itsestään. Muut maat voivat olla hankalampia.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Kirjaneidon tornihuone, Dysphoria, Hurja Hassu Lukija ja Kirjahilla
Kirjan tietoja:
Kerstin Gier: Silber - Das erste Buch der Träume (2013)
Suomennos Heli Naski
Gummerus, 2015
341 sivua

4. syyskuuta 2016

Manu Larcenet: Pieniä voittoja #3 ja #4

Manu Larcenetin Pieniä voittoja -sarjakuvasarja (siis onhan tämä sana?!) on koskettavinta sarjakuvaa, mitä olen vähään aikaan lukenut. Albumien sivuilla on pieniä hetkiä ja havaintoja arkielämästä, ja sarja tuntuu monella tapaa ajattomalta ja käsittelee laajasti elämänvaiheita syntymästä kuolemaan. Luin aiemmin keväällä sarjan kaksi ensimmäistä osaa, ja kun kesällä huomasin pari seuraavaa osaa kirjastossa, otin ne heti mukaani. 

Päähenkilönä sarjassa jatkaa valokuvaaja-Marco ja hänen vaimokkeenaan eläinlääkärinä työskentelevä Émilie. Taisin sarjan alkuosissa kaivata Marcon elämän kuvaukseen enemmän naisnäkökulmaa, mutta tässä vaiheessa sarjaa (nämä nyt lukemani ovat ymmärtääkseni viimeiset osat) olin tyytyväinen siihen, että Marco säilyy ruutujen keskiössä. Pieniä voittoja on todella yhtenäinen kokonaisuus, ja jos sinulla vain on mahdollisuus lukea kaikki neljä osaa yhteen putkeen, suosittelen sitä.

Marco hapuilee sarjassa yleisesti kohti parisuhteen arkea ja kolmosassa vahvana teemana tulee mukaan vanhemman menettäminen ja oman haavoittuvuuden kohtaaminen. Herkkiä juttuja, ja "Millä on väliä" otsikko kuvaa albumin sävyjä erinomaisesti. Kolmosalbumi on mielestäni sarjan paras, ja innostuin antamaan sille täydet viisi tähteä Goodreadsiin. Sarjan päätosassa on mukana enemmän yhteiskunnallista virettä Marcon telakkaan liittyvän valokuvausprojektin myötä, ja tämä aines tuntui edelleen valitettavan ajankohtaiselta.


Kolmannessa osassa on osattu hienosti tiivistää pieniä arkihetkiä muutamiin ruutuihin. Ison linnun houkuttelu kyljyksen avulla kuulostaa vähintäänkin erikoiselta puuhalta, mutta tähän kohtaukseen mahtuu elämänviisautta ja näkemystä.


Synkkien sävyjen vastapainoksi neljännessä albumissa on mukana lempeää huumoria, ja aurinkoisia sävyjä lapsiperheen arjen kuvioiden myötä:


Larcenetin tuotannosta seuraavana lukulistallani on massiivisen oloinen Blast-sarja.

Goodreads: Pieniä voittoja #3 Millä on väliä saa 5 tähteä ja Pieniä voittoja #4 Kukin parhaansa mukaan saa 4 tähteä.
Mistä sarjakuvat minulle? Kirjaston sarjakuvia
Sarjakuvien tietoja:

Manu Larcenet: Le combat ordinare 3 / Ce qui est précieux (2006)
Suomennos Heikki Kaukoranta
WSOY, 2008
64 sivua

Manu Larcenet: Le combat ordinare 4 / Planter des clous (2008)
Suomennos Heikki Kaukoranta
WSOY, 2009
64 sivua

3. syyskuuta 2016

6 sarjakuvaa

Blogimuistelosarjani viimeisen osan teemana ovat sarjakuvat. Olen innostunut niistä blogiaikani myötä aina vain enemmän, ja sarjakuvaromaanien moninaiset aihepiirit ja syvälliset teemat tarjoavat hienoja lukuelämyksiä siinä missä romaanitkin. Sarjakuvista löytyy muutakin kuin Aku Ankkaa ja supersankareita!

Sarjakuvat ovat ajankohtainen teema, sillä Helsingissä on parhaillaan menossa sarjakuvafestivaalit. En itse pääse festareille osallistumaan, mutta olen hengessä mukana ja vinkkaan teille muutamia erittäin hienoja sarjakuvaromaaneja:

Cyril Pedrosa: Kolme varjoa (blogattu 5.4.2014)

Blogijuttuni on nyt luettuna hupaisan suppea, mutta Pedrosan herkkä tarina ja kaunis piirrosjälki saivat minulta ansaitusti viisi tähteä. Sarjakuvaromaanin sadunomainen tunnelma ja koskettava juoni ovat jääneet elävästi mieleeni.

Tiitu Takalo: Minä, Mikko ja Annikki  (blogattu 16.1.2015)

Takalon albumi vie lukijan keskelle Tampereen paikallishistoriaa. Minulla ei ole siteitä Tampereelle, mutta ihastuin silti remonttitarinaan ja historiakatsaukseen. Takalon sarjakuvaromaani palkittiin Sarjakuva-Finlandialla.

Fábio Moon ja Gabriel Bá: Daytripper (blogattu 11.5.2014)

Tämän albumin haluaisin omaan hyllyyni! Olin aivan myyty upeiden väriaukeamien ja erikoisesti etenevän tarinan edessä. Erittäin näyttävää sarjakuvaa aikuiseen makuun.


Bouncer 1 - Kainin silmä (Boucq/Jodorowsky) (blogattu 7.6.2015)

Lännensarjakuvan nouseminen suosikkilistalleni oli ennen Bounceria äärimmäisen epätodennäköistä, sillä länkkärit ovat leffojen muodossa mielestäni tylsiä ja usein liian raakoja. Myöskään pölyinen erämaa ei miljöönä viehätä minua. Mutta niin vain Bouncerin ruutujen seikkailut veivät mukanaan. Tilasin juuri nettikaupasta sarjan kolmannen osan suomennoksen, ja se ilmestynee blogiini syksyn aikana.

Kati Närhi: Saniaislehdon salaisuudet  (blogattu 19.7.2015)

Agnes-trilogian olen lukenut jokuseen kertaan uudelleen, ja se on aina vain yhtä hyvä. Kummallinen ja outo Agnes katselee maailmaa hieman vinosti, ja lukisin todella mielelläni hänen touhuistaan myös lisää.

Lady Killer - Joëlle Jones & Jamie S. Rich (blogattu 5.6.2016)

Tässäpä lady, jolle ei ryppyillä. Lady Killer on hurja woman power -pläjäys 60-luvun tyylillä varustettuna. Sarjakuva vetosi sekä (mustaan) huumorintajuuni että esteettiseen silmääni.


***
Kuusiosaisen juttusarjan aiemmat osat löytyvät täältä:

6 kirjaa kesän odotukseen
6 kirjaa pari(sta)suhteesta
6 pientä tarinaa
6 naisen kirjoittamaa kirjaa
6 lanukirjaa

Blogiarkistojen penkominen on ollut hauskaa puuhaa. Ja välillä myös nolostuttavaa. Aina on pikkuisen jännittänyt, paljastuuko arkistoista aivan kelvollinen postaus vai jotain, jonka kohdalla haluaisi  vaipua maan alle ja painaa poista-nappulaa. En silti alkanut editoimaan tai poistamaan juttujani, vaan ne saavat pysyä arkistossa muistuttamassa blogin kehityksen kulusta. 

Henkilökohtaisia tilityksiä en ole koskaan blogissani harrastanut, joten nolostelun kohteena ovat vain omat ilmaisutaitoni. Kirjajuttujeni tavoitteena on blogini alkuajoista asti ollut kertoa edes se, pidinkö kirjasta vai en sekä perustella mielipidettä. Syvälliseen kirjallisuusanalyysiin en ole koskaan pyrkinyt eikä sellainen minulta luonnistu, mutta oman mielipiteen esille tuomisen ei pitäisi olla liian hankalaa. Ja silti se vain on. Tässä tuntuu olevan loputtomasti kehityssarkaa, vaikka blogini täytti kesällä jo kolme vuotta.

Erityisesti 'en pitänyt' -mielipiteen ilmaiseminen tuottaa minulle toisinaan vaikeuksia. Olen piilottanut rivien väliin mielipiteitä, kun en jostain syystä ole kehdannut selvästi niitä sanoa. Sama vika vaivaa minua joskus vieläkin. Mutta tässä asiassa blogitekstini heijastelevat todellista minääni. En mielelläni anna kielteistä palautetta tai jos annan, koetan kääriä sen sivistyneisiin sanankäänteisiin, jolloin palautteen todellinen sanoma saattaa hävitä sanahelinän keskelle.

Uusi blogiteksti on silti aina uusi mahdollisuus parempaan ulosantiin. Blogimuistelot ovat tällä kertaa tässä ja nyt nenä rohkeasti kohti uusia kirjoja, selkeitä mielipiteitä ja osuvia sanavalintoja!

1. syyskuuta 2016

Jyrki Heino: Kelmit

Jyrki Heinon Kelmit (S & S, 2016) oli jäädä minulta lukematta, sillä Carl Wennehielm -sarjan edellinen osa Kello oli minulle pettymys ja olin jo lähes tuominnut sarjan "ei kiinnosta" -osastolle kuuluvaksi. Kelmit sattui silti eteeni kirjaston uutuushyllyssä, ja osittain uteliaisuudesta, osittain kauniin kannen ja paljon lupaavan alaotsikon ("tarina häikäilemättömästä juonittelusta ja ilkeämielisistä teoista, joiden selvittelyyn luutnantti Carl Wennehielm ryhtyy Turussa vuonna 1800") ansiosta päätin kokeilla kirjaa. Onneksi kokeilin, sillä Kelmit yllätti minut iloisesti: historiallinen Turku heräsi eloon kirjan sivuilla ja luutnantti Carl Wennehielmin jäyhän rauhallinen charmi puri minuun erinomaisesti. Eli pääsin samantyylisiin ja jopa parempiin lukutunnelmiin kuin sarjan aloitusosassa.


Heti kirjan alkusivuilla käy selväksi, että Wennehielm on jäänyt leskeksi sitten sarjan edellisen osan tapahtumien. Täytyy myöntää, että tämä oli minulle helpotus. Muistelen miettineeni Kellon luettuani, että onpas harmillista, jos poikamiehen imagon minun silmissäni omaava Wennehielm vyöryttää lukijalle sarjan seuraavissa osissa perhe-elämänsä sattumuksia juonen täydeltä. En ollut ajatuksesta laisinkaan innoissani, mutta onneksi luutnantti Wennehielmin hivenen surumielinen hahmo vain kiillotti kuvaansa Kelmien myötä. Wennehielm näet on saanut huollettavakseen tyttären, ja pienessä sivuroolissa esiintynyt Sofia Eleanora oli mielestäni viehko lisä luutnantin luonnekuvaan ja talouteen.

Kelmien dekkarijuoni käynnistyy verkkaisesti, mutta sehän kuuluu asiaan Wennehielm-kirjoissa. Muutama epäilyttävä kuolemantapaus, merkillinen mystikko Junelin ja Ronperin kauppahuoneen salamyhkäiset toimet pitivät mielenkiintoni yllä, ja erityisen tyytyväinen olin siihen, miten saumattomasti historiallinen ajankuva punoutui juonikuvioihin. Kelmit kuljetti Wennehielmiä jouhevasti aina Tukholmaan asti, ja minulle Kelmit oli kirkkaasti sarjan tähän mennessä paras osa.

En useinkaan innostu historiallisista kaunokirjoista, mutta Wennehielm-sarja sai minusta jälleen ystävän tämän uusimman osan myötä. Wennehielmin hahmo kannattelee sarjaa tyylikkäästi, ja pidän kovasti siitä, ettei hillitty luutnantti ole mikään yli-inhimillinen Sherlock Holmes -klooni vaan ainoastaan oikeudenmukainen ja hyvällä järjenjuoksulla varustettu aatelismies. Hän joutuu mystikko Junelinin lumoihin siinä missä muutkin kuolevaiset, ja oudot varoituskirjeet saavat hänet tolaltaan:

"Kirja karkoitti unen Wennehielmin silmistä ja nosti metallisen maun hänen suuhunsa. Luutnantin kädet tärisivät aavistuksen verran, kun hän rypisti paperin nyrkkiinsä. Viesti ei sisältänyt mitään uutta, mutta sai hänet silti voimaan pahoin. Hetken pohdittuaan Wennehielm ymmärsi toiminnan pirullisuuden. Viestin ainoa tarkoitus oli pilata häneltä yöunet ja suistaa hänet raiteiltaan. Oivallus rauhoitti luutnanttia hieman. Hän etsi paloviinapullon uudelleen käsiinsä ja kulautti sisuksiinsa parikin pikarillista samalla vannoen, ettei missään tapauksessa antaisi juonen onnistua. Silti luutnantti Wennehielm nukahti vasta aamun jo valjettua." (s. 121)

Historiallisista dekkareista pitäville suosittelen lämpimästi Kelmejä. Kirja toimii mielestäni hyvin myös itsenäisenä romaanina, vaikka edellisten osien tapahtumien tunteminen toki syventää henkilöiden luonnekuvia ja keskinäisiä suhteita. Kelmit saa minulta neljä tähteä Goodreadsiin.

Bloggaukseni Wennehielm-sarjan aiemmista osista:

Jyrki Heino: Kellari
Jyrki Heino: Kello

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogeissa Kirjasähkökäyrä, Kirjareppu
Kirjan tietoja:
Jyrki Heino: Kelmit eli tarina häikäilemättömästä juonittelusta ja ilkeämielisistä teoista, joiden selvittelyyn luutnantti Carl Wennehielm ryhtyy Turussa vuonna 1800.
S & S, 2016
272 sivua
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...