7. elokuuta 2016

Dario Fo: Ensimmäiset seitsemän vuottani ja muutama niiden lisäksi

Italialainen Dario Fo on näytelmäkirjailija, teatteriohjaaja ja näyttelijä, ja hän sai vuonna 1997 Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Fon muistelmateos Ensimmäiset seitsemän vuottani ja muutama niiden lisäksi (WSOY, 2004) keskittyy nimensä mukaisesti nobelistin varhaisiin vuosiin, joten Nobel-tunnelmia on turha etsiä tästä kirjasta. Kirja lähtee liikkeelle syntymästä:

"Kaikki on kiinni siitä, missä olemme syntyneet, muuan suuri viisas on väittänyt. Ja mitä minuun tulee, tuo viisas osui naulan kantaan.
    Heti kärkeen minun on kiitettävä äitiäni, joka päätti synnyttää minut San Gianossa, aivan Lago Maggiore -järven tuntumassa. Minkä omalaatuisen metamorfoosin tuo nimi onkaan käynyt läpi: Giano oli alun perin kaksinaamainen, muinainen roomalaisjumala, sitten siitä tekaistiin kristitty pyhimys, jonka kaiken kukkuraksi uskottiin suojelevan juuri tarinankertojia ja ilveilijöitä. No, todellisuudessa äitini ei kuitenkaan valinnut synnyinpaikkaani, vaan sen saneli Italian valtion rautatiet, joka päätti määrätä isäni töihin kyseiselle asemalle." (s. 7)

Kirja päättyy kuvaukseen pappa Fon eli Dario Fon isän hautajaisista. Hän "kuoli komeassa yhdeksänkymmenen vuoden iässä, vuoden 1987 ensi kuukausina. Hän lähti kevyesti ja tyynesti". Syntymän ja kuoleman välimaastoon mahtuu Dario Fon riemukasta elämänkuvausta, joka kattaa lapsuusvuodet, opiskelujen alkuajat ja lopuksi lyhyet sota-ajan kokemukset.

Fon kerrontatyyli on nautinnollista luettavaa: oivaltava huumori pilkahtelee muisteloiden lomasta, teksti soljuu iloisesti eteenpäin ja elämänilo pulppuilee joka sivulta. Teatterinharrastajien iloksi Fo peilaa jonkin verran muistojaan teatterikokemuksiinsa, ja lukija pääsee kurkistamaan taustaan, josta nobelisti ponnisti maineeseen. Tuo tausta on ehkä mammonan puolesta vaatimaton, mutta henkisesti ja kulttuurisesti rikas. Kotikylänsä fabuloijilta, tarinankertojilta, Fo imi oppia jo varhaisessa iässä, ja käytti oppimaansa myöhemmin hyväksi teatterien lavoilla.

"Kylän fabuloijat eivät taatusti mieltäneet kerrontaa teatteriksi, enkä minäkään tuohon aikaan osannut yhdistää noita kahta lajityyppiä. Enkä varsinkaan vielä kyennyt näkemään kertomisen ja esittämisen välistä huomattavaa eroa, vaan olin aivan varma, että teatterin tekeminen tarkoitti samaa kuin pelkkä esittäminen; että se vaati useampia näyttelijöitä, lavastusta, valo- ja äänitehosteita... että se oli toisin sanoen organisoitua taikuutta. Vasta myöhemmin, kun olin jo saanut kosolti kokemusta teatterilavoilta, oivalsin, että juuri fabulointi on ollut se paino vaa'assa, joka sai minut valitsemaan eeppis-populaarin ilmaisumuodon." (s. 67)

Kirja koostuu luvuista, joita saattaa melkeinpä lukea omina pikku kokonaisuuksinaan, kuin novelleina. Minulle tämä rakenne toimi hyvin, vaikka kirjan loppu tulikin aika täksähtäen vastaan. En pidä yhtään sellaisesta muistelmatyylistä, jossa jokainen elämän pikku risaus kerrotaan mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Fon kirjassa ei ollut tätä pulmaa, sillä muistelot hypähtelivät elämän sattumuksesta toiseen kronologisesti, mutta kuin parhaat palat lukijalle valikoiden.

Luen muistelmia harvakseltaan, mutta olen tyytyväinen, kun valitsin Dario Fon kirjan kesäpinooni. Hänen muistelmakirjansa sopi erinomaisesti kesäpäiviin, ja nobelistin leimaa ei tarvitse säikähtää: kirja on erittäin helppolukuinen, ja Fon rupattelua lähellä olevaa tekstiä oli ilo lukea.


***
Lisään kirjan New To You -lukuhaasteeseen, sillä en ole lukenut Folta aiemmin mitään. Lisäksi kirja sivuaa jonkin verran teatterimaailmaa, joka on minulle vierasta aluetta (juu, käyn todella harvoin teatterissa... se vähäinenkin takavuosien innostus on kadonnut jonnekin enkä muista, mitä näytöstä olen viimeksi käynyt katsomassa).

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogeissa Jokken kirjanurkka, Kirja-Aitta
Kirjan tietoja:
Dario Fo: Il paese dei mezaràt - I miei primi sette anni (e qualcuno in più) (2002)
Toimittanut Franca Rame
Suomennos Leena Taavitsainen-Petäjä
WSOY, 2004
233 sivua

2 kommenttia:

  1. Tämä oli tosiaan hyvä kirja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli, yksi parhaita muistelmateoksia joita olen lukenut (no, niiden määrä tosin ei ole iso mutta kuitenkin...).

      Poista

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...