Huh heinäkuuta ja kirjapinoja!

Heinäkuussa kirjablogeissa tapahtuu. Ensi viikonloppuna on lukumaraton ja 18. - 24.7. on vuorossa naistenviikko. Suunnitelmissani on osallistua molempiin tapahtumiin, ja lukumaratonin aloittelen todennäköisesti lauantai-iltapäivällä. Sunnuntaina jää siten muutama tunti toipumisaikaa ennen illan futissessiota. Näin välierien alla oma veikkaukseni sunnuntai-illan finaalipariksi on Saksa - Portugali. Saapa nähdä miten käy.

Lukutapahtumiin minulla on varattuna runsaasti kirjavaihtoehtoja. Kävin viikonloppuna parin viikon tauon jälkeen kirjastossa ja lainasin - öh - jokusen kirjan (älkää edes luulko, että näissä kuvissa on kaikki...). Olen lisäksi saanut kirjabloggaajakollegoilta kiinnostavaa luettavaa ja intouduin myös pyytämään pitkästä aikaa joitakin arvostelukappaleita. Hyvää ja erittäin hyvää luettavaa ovat siis nurkat pullollaan, mutta eipä hätää, minulla on lomaa elokuun alkuun. Kiireisen kevään jälkeen on nautinnollista tietää, että omaa, vapaata lukuaikaa on yllin kyllin.

Mitäs kirjapinoistani löytyy? Tämmöisiä:

Kirjabloggaajakollegoilta saatuja kirjoja:


Kiitokset Maille Ruokarouvasta ja Pihille naiselle Paimentytöstä ja Dumplinista. Elegiaa kiitän If She Did It -kirjasta. Nämä aion ottaa lukuun viimeistään syksyllä, sen verran kiinnostavia tapauksia ovat.

Kirjaston saalista aikuisten puolelta:


Huomasin jokunen päivä sitten, että Kansojen juurilla -haaste loppuu jo ihan pian, 9.8.2016. Minulla oli tähän haasteeseen pienten alkuvaikeuksien jälkeen monenlaisia lukusuunnitelmia, mutta ne ovat jääneet suunnitelmien asteelle. Louise Erdrichin Pöyreän talon suhteen en ole enää optimistinen, mutta Päivi Alasalmen Joenjoen laulun olen löytänyt tämän haasteen myötä, ja sen arvelisin ehtiväni lukemaan. Aloitus voisi tapahtua vaikkapa lukumaratonilla.

Anne B. Radgen nettideittailukirja oli herätelaina, joka saattaisi keventää lukumaratonin pinoa. Silvia Avallonen Teräs tulee kenties olemaan lukumaratonilla se 'pääkirjani', jota koetan lukea mahdollisimman pitkälle ja Nemirovskyn lyhyt Tanssiaiset voisi olla mukava aloituskirja. Ja hei, nämä kaikki sopivat naistenviikon teemaan. :) Kuten myös yläkuvan kirjat.

Kirjaston saalista nuorten puolelta:


Hämärän jäljillä -kauhulukuhaaste kiinnostaa minua todella paljon, mutta sopivan luettavan löytäminen on ollut haastavaa. Uusimmat kokelaat otin lukupinooni nuorten puolen kauhuhyllystä: Mikael Niemen Kirkon piru ja Patrick Nessin ja Siobhan Dowdin Hirviön kutsu vaikuttivat molemmat mukavilta lukumaratontapauksilta. Nessin kirjassa on mukana myös vaikuttavan näköistä kuvitusta, ja kirja on todella näyttävän näköinen. Lukumaratonilla vaarana lienee se, että jään ihastelemaan kuvia joten ehkä jätän kirjan maratonilta pois...

Turtschaninoff on roikkunut tutustumislistallani pitkään, ja Maresi vaikuttaa kivan lyhyeltä kirjalta = oivallista maratonluettavaa. Silja Pitkäsen Pariisin taivaan alla on lapsille suunnatun matkaseikkailukirjasarjan aloitusosa, ja minullehan kelpaa kirjallinen Pariisin-matka, vaikken kuulukaan kohdeikäryhmään.

Eikä siinä vielä kaikki...


Järeät sokerit pohjalla eli Doris Lessingin viisiosainen Väkivallan lapset -sarja on ollut minulla luvussa lähes koko blogini ajan, ja enää viimeinen osa on lukematta. Hain sen kirjaston varaushyllystä pari päivää sitten, ja Muutoksen aika -kirja on melkoisen tuhti sarjapäätös: 717 sivua. Mutta kyllähän minä sen vihdoin ja viimein luen (edellinen osa päätyi blogiini 20.11.2015)! Muutoksen aika olkoon heinä-elokuun lukuprojektini, ja toivottavasti saan kirjaa edes vähäsen eteenpäin lukumaratonin aikana. Aiempien sarjan osien perusteella kirja on hidaslukuinen, joten vaikka selätin 900 sivuisen Anna Kareninan kolmessa viikossa, en usko niin nopeaan lukutahtiin Muutoksen ajan kanssa.

TBR-projektini eteni kolmella paksulla kirjalla kesäkuussa (Vieras kartanossa, Anna Karenina ja ja Henkien talo siirtyivät luettujen pinoon). Seuraavaksi minua houkuttelee Jeffrey Eugenideksen Naimapuuhat, joka kuulostaa mainiolta kesäkirjalta. Hmm, mahtuisikohan se vielä johonkin lukumaratonin kohtaan?

Lukumaraton ohoi, täältä tullaan! Jos maratoonaus houkuttelee, mukaan ehtii vielä. Ilmoittautua voit täällä.

Kommentit

  1. Oi, kaikista kirjoistasi pidän. Mutta erityinen ihastuksen huokaus pääsi noiden järeiden sokereiden kohdalla. Hyviä lukuhetkiä ja -tunteja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Järeät sokerit ovat toivottavasti ihastuksen aiheita myös minulle. :) Lessingin sarja on ollut välillä vähän puisevaa luettavaa, mutta toisaalta siinä piirtyy kiinnostava naiskuva. Harmi, etten taatusti millään ehdi lukea Muutoksen aikaa naistenviikolle, kuten alunperin suunnittelin.

      Poista
  2. Oi, monta houkuttelevaa kirjaa löytyy pinoistasi! Maratonille sopivia kirjoja on monta, ja Naisten viikollekin mahtavia teoksia. Kiitos muistutuksesta, en ole muistanut käydä kertomassa että olen mukana siinäkin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, että olet mukana Naistenviikolla. :) Minulla se on jäänyt vähälle huomiolle edellisenä kesinä, mutta taidan ottaa vahingon takaisin tänä vuonna ja bloggailla ahkerasti. Materiaalista ei ole pulaa. :)

      Poista
  3. Maresi kiinnostaa näistä. Itelläki on aikamoinen pino kirjoja lukemista oottamassa. IHana, ku huomena alkaa loma, ni voi surutta vaan lukea menemään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla alkaa loma ensi viikolla, eli pe on viimeinen työpäivä. Erittäin sopiva ajoitus tuolla lukumaratonilla. :D

      Poista
  4. Heinäkuun on tosiaan vilkas kirjablogirintamalla. Itse jätän maratonin tällä kertaa väliin, mutta naistenviikolla olen mukana parilla kirjoituksella ja luen vielä omaa mammuttiani klassikkohaasteeseen (Hiljaa virtaa Don, toista tuhatta sivua).

    Minäkin innostuin Kansojen juurilla -haasteesta, mutta jostain syystä en ole päässyt vauhtiin sen kanssa. Nyt on luvussa dekkari, joka sijoittuu saamelaisten keskuuteen, ja Joenjoen laulu on listalla kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukuintoa klassikkon kanssa. :) Onpa kiinnostavaa lukea bloggauksesi tuosta järkeleestä. Luulen, että omani eli Anna Karenina oli kevyempi klassikko sinun valintaasi verrattuna. Itse yllätyin sen helppolukuisuudesta.

      Jos ja kun saan Alasalmen kirjan luettua, saan juuri ja juuri Kansojen juurilla -haasteen kasaan. Olin miettinyt siihen mm. paria tietokirjaa, jotka olen aikoinaan ostanut miehelleni lahjaksi, mutta ne tuntuivat kovin raskailta kesälukemistoon. Mutta Alasalmen kirja tuntuu hyvältä valinnalta.

      Poista
  5. Joenjoen laulu on ihana ja sille on jatkokirja Pajulinnun huuto, joka on vielä parempi.
    Lessing kiinnostaa kovasti, sillä Viides lapsi oli kyllä sydämen pysäyttävä teos.
    Maraton jää, kesällä on kaikenlaista kivaa...
    Olipas hyvä, että kerroit Kansojen juurella loppuvan, sillä voisin ehtiä siihen lukea vielä jotakin mitä kotoa löytyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lessingiä kannattaa lukea. Väkivallan lapset on hieno sarja, jossa kerrotaan Martha Questin vaiheista. Päätösosa olisi sopinut naistenviikolle kuin nenä päähän, mutten hoksannut tarkistaa miten paksu kirja on. :) Minulla lukumaraton juhlitaa sopivasti kesäloman aloitusta, ja kun olen kotosalla, ehdin ensimmäistä kertaa kesämaratonille mukaan. :)

      Poista
  6. Naimapuuhia on ollut minunkin hyllyssäni keskeneräisenä ainakin kolme vuotta, eikä lukemisen keskeytymiseen ole edes mitään syytä, sillä kirjan alku oli oikein hyvä. Ehkä joskus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ne kirjat joskus vain jäävät. Minä aloittelin kesäkuun alussa Dario Fon muistelmia, mutten viitsinyt ottaa sitä lomareissuun mukaan ja nyt mietin, viitsinkö enää jatkaa sivulta 40 vai vienkö kirjastoon. Eikä ollut mikään huono kirja. :) Voi olla, että uusin lainan, jotta voin päättää vähän myöhemmin...

      Poista
  7. Ihana katsella muiden lukupinoja, sinulla ainakin on monipuolisesti kaikenlaista:) Hirviön kutsu sopisi minullakin kokonsa puolesta maratonkirjaksi (luen tällä kertaa lyhyitä kirjoja), mutta päätin säästää sen myöhemmäksi, sillä haluan kunnolla uppoutua siihen, kuvat näyttävät upeilta! Tsemppiä Väkivallan lapset -urakkaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ja just kävin vielä hakemassa kirjastosta parit varaukset... hirveetä, kun niitä tulee yhtäaikaa useita. Väkivallan lapset -projekti minulla olisi tarkoitus aloitella tänään. Toivottavasti saan edes parikymmentä sivua luettua (tuo sarja on ollut välillä aivan uskomattoman hidaslukuinen).

      Poista
  8. Mainio lukupino! Minäkin niin mielelläni osallistuisin lukumaratonille, mutta on kesälomareissun takaia pakko jättää taas väliin. Maresi on hyvä, ja odotan innolla syksyllä ilmestyvää sarjan toista osaa. Ruokarouvan löysin kirjastostamme, mutta totesin, että pitäisi varmaan lukea sarjan 3. osa ensin, enkä onnistunut saamaan sitä. Oli pakko palauttaa Ruokarouva... :( Tuo Pariisin taivaan alla kiinnostaa myös kovasti. Hyvää maratonia ja naistenviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla kesämaraton on aiempina kesinä mennyt ohi reissujen ja muiden juttujen vuoksi, mutta tänä kesänä onneksi oli ajoitus kohdillaan. Siksi varmaan olenkin hieman yli-innokas näiden lukupinovalmisteluiden kanssa. :) Kiitos, ihanaa kesää ja lomamatkaa myös sinulle!

      Poista
  9. Olet varmaan aika kiireinen maratoneissasi ja monissa lukuprojekteissa, mutta varmaan yksi esseehaastekin vielä hoituu, blogissani s'il vous plait :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina on tilaa vielä yhdelle haasteelle. :) Merci beaucoup <3

      Poista
  10. Itse en ehdi lukumaratoniin tällä kertaa, koska sunnuntaina juhlitaan tyttären synttäreitä, mutta kiva katsella muiden kirjapinoja :) Naistenviikossa olen sitten mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee uusia maratoneja, ja asiat pitää toki laittaa tärkeysjärjestykseen. :) Minustakin on kiva tutkia toisten kirjapinoja. Niistä pustyy jo hahmottamaan erilaisia lukutunnelmia. :)

      Poista
  11. Kyllä noilla kirjoilla yksi lukumaraton saadaan kulumaan :-)

    Kesälukumaratonpäivä lähestyy! Postausten linkitys-artikkeli on jo julkaistu https://jakaikkeamuuta.blogspot.fi/2016/07/blogistanian-lukumaraton-2016.html. Tervetuloa mukaan ja mahtavaa maratonia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvinkin, hyvinkin. :D Kiitos, linkityspostaus on otettu talteen ja käyn ilmoittamassa oman linkkini sinne kunhan sen aika koittaa. Kivaa, että viitsit tehdä lomakkeen!! Hauskaa saada jotain uutta tälle kesämaratonille. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.