30. kesäkuuta 2016

Alice Munro: Valkoinen tunkio

Alice Munron Valkoisen tunkio oli alkukesäni positiivinen yllätys. Onhan Munron novelleja kehuttu aivan Nobel-palkinnon arvoisesti, mutta silti olin epäileväinen niiden suhteen. Innostun niin harvoin novellikokoelmista, että olin varautunut mukavan keskinkertaiseen lukukokemukseen. Onneksi olin väärässä. Valkoisen tunkion tarinat ihmissuhteiden vaikeuksista eivät vielä vieneet Munro-innostustani fanitusasteelle mutta innostusta on ilmassa, sen myönnän. Hyllyssäni odottelee Dear Life -kokoelma, ja se nousi monta pykälää lukulistallani.

Valkoinen tunkio oli siis ensimmäinen lukemani Munron novellikokoelma, ja novellien aihepiiri, keskiluokan ihmissuhteiden kiemurat olivat omiaan minulle. Kokoelman alkukielinen nimi The Progress of Love kuvaa novellien sisältöä mielestäni paremmin kuin Valkoinen tunkio, joka on kokoelman viimeisen novellin nimi. Ihmettelen miksi se on nostettu suomenkielisen laitoksen nimeksi, mutta onhan se toki ainakin erikoinen.

Ihastuin siihen, miten Munro onnistuu muutaman kymmenen sivun aikana loihtimaan lukijan silmien eteen kokonaisia elämätarinoita, vaikka novelli käsittelee vain jotain tiettyä hetkeä perheen tai yhden henkilön elämässä. Rakkauden vaiheita käsitellään laajalla kädellä, ja Munron kerronta on hillittyä ja helppotajuista, mutta paljon jää myös rivien väliin.

Mikään kirjan novelleista ei isosti noussut ylitse muiden, muttei kokoelmassa ollut myöskään pahoja floppeja. Valkoinen tunkio oli tasaisen miellyttävää luettavaa, ja suosittelen kirjaa lämpimästi ihmissuhdetarinoiden ystäville.


***
TBR-projektini etenee ja otan askeleen kohti Haltia.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Ostin kirjan kirjaston poistomyynnistä
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogeissa Sinisen linnan kirjasto ja Eniten minua kiinnostaa tie
Kirjan tietoja:
Alice Munro: The Progress of Love (1986)
Suomennos Kristiina Rikman
Tammi, 1987
327 sivua

28. kesäkuuta 2016

Comes: Eva

Didier Comèsin Eva (Jalava, 1998) sarjakuva-albumin tapahtumat lähtevät liikkeellä siitä, kun nuori kaunis nainen nimeltä Neige pyytää kartanossa asuvilta kaksosilta apua soittaakseen korjaajan rikki menneelle autolleen. Kaksosista Eva on vammautunut ja istuu pyörätuolissa, ja hänen veljensä hoitaa sisartaan omistautuneesti. Neigesta talon tunnelma tuntuu oudolta, mutta silti hän hyväksyy sisarusten esittämän vierailukutsun. Tekisi mieli sanoa, ettei olisi kannattannut, mutta sittenhän ei olisi Evaa luettavana.


En halua paljastaa juonesta enempää, sillä Eva on parhaimmillaan silloin kun sitä lukee ilman spoilereita. Tosin luulen, että kauhugenreä enemmän harrastavat saattavat arvata albumin juonenkäänteitä. Luvassa on hyytävää tunnelmaa, sen voin luvata. Evan tarina on sellainen, etten haluaisi katsella sitä elokuvan muodossa sillä jännitän aivan liikaa, kun hiippaillaan pimeässä ja oven takana odottaa... sarjakuvan muodossa sentään uskalsin tämän lukea.

Minulla kesti kotvasen totutella Comesin erikoiseen piirrostyyliin. Ihmishahmot ovat särmikkäitä mutrusuita, mutta kauttaaltaan mustavalkoinen kuvitus on silti todella tyylikästä katsottavaa:


Comesin piirrosjälki on parhaimmillaan hätkähdyttävää, ja mustavalkoiset ruudut vain korostavat pieniä, karmivia yksityiskohtia:


Evan piirrosjäljelle annan täydet viisi tähteä, mutta tarinapuoli vetää kokonaisarvosanaa himpun verran alaspäin. Goodreadsiin albumi saa neljä tähteä.

***
Merkitsen sarjakuvasta pisteen Hämärän jälkeen -kauhuhaasteeseen. Mielestäni pystyin tunnistamaan sarjakuvasta genren piirteitä, ja onneksi alle linkkaamani Sallan lukupäiväkirjan juttu vahvistaa tuomioni - "kartanoiden kauhuromantiikkaa", kuten Salla jutussaan toteaa.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma ostos
Muualla verkossa: Sarjakuvaa on luettu blogissa Sallan lukupäiväkirja
Sarjakuvan tietoja:
Comes: Eva (1985)
Suomennos Soile Kaukoranta
Jalava, 1998
82 sivua

26. kesäkuuta 2016

Naisten aakkoset: E

Tarukirja-blogin Margitin aloittama Naisten aakkoset -haaste etenee E-kirjaimeen. D oli minulle kinkkinen kirjain, mutta E on onneksi jo paljon helpompi.

Kuka on suosikkikirjailijasi?

Hullaannuin Erin Morgensternin Yösirkus-kirjasta siinä määrin, että nimeän hänet suosikkikirjailijakseni. Morgenstern ei ilmeisesti ole julkaissut muita kirjoja, mutta olipahan esikoisromaani. Fantasian ystävät (siis sellaisen hillityn, taianomaisen fantasian ystävät), iso lukusuositus ♥.


Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?

Erin on soolouransa myötä noussut suosikkiartistieni joukkoon. Erinillä on kaunis, persoonallinen ääni ja hänen kappaleidensa sanoitukset ovat viisaita tarinoita täynnä. Tässä musiikkinäyte upeasta Vanha sydän -biisistä:



Kaksi vaihtoehtoista kysymystä (voit tietysti vastata molempiin, jos haluat): a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät.

Louise Erdrichin kirjat ovat tutustumislistallani korkealla. Pyöreä talo on oman hyllyni asukas, ja aion lukea kirjan Kansojen juurilla -haasteeseen. Takakannen mukaan luvassa on taitavasti rakennettua traagisuutta ja mustaa huumoria. Intiaaneja käsittelevä kirjallisuus on jäänyt minulle vieraaksi aiheeksi, joten kirja kiinnostaa siitäkin syystä.

E niin kuin Erin, Erin ja Erdrich.

25. kesäkuuta 2016

Corto Maltese Keskiyön auringon alla

Historiani seikkailija Corto Maltesen kanssa oli ennen Keskiyö auringon alla -albumia (Jalava, 2016) yhden lukumaratonilla luetun albumin mittainen. Niinpä en suhtautunut tunteikkaasti uutiseen, että italialaisen Hugo Prattin (1927 - 1995) luoma hahmo on päässyt uusiin seikkailuihin uusien tekijöiden voimin 20 vuotta Prattin kuoleman jälkeen. Kaipasin jotain kevyttä, toiminnallista luettavaa ja Corton seikkailut tuntuivat sopivilta juuri tähän tarpeeseen. Eli ei muuta kuin uusi albumi Keskiyön auringon alla lukuun.


Sarjakuvan tapahtumat sijoittuvat Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. Maltese saa ystävältään Jack Londonilta kehotuksen käydä noutamassa aarre Londonin vanhasta mökistä. Maltese lähtee taivaltamaan kohti erämaamökkiä, ja vuonna 1915 se ottaa aikaa. Luvassa on seikkailu poikineen, ennen kuin mökin aarre paljastuu.

Maltesen seikkailuissa tapahtuu, mutta action ei ole yletöntä räiskimistä ja kohellusta, jota pidän positiivisena seikkana. Kirjassa on kunnon juoni, ja mm. alkuperäiskansa inuiteihin kohdistettujen julmuuksien myötä tarinassa on myös moraalista ja yhteiskunnallista sanomaa. Kun tämä oli jo toinen Maltese-albumini, alkoi myös itse pääsankari tulla tutummaksi ja hänhän on oikein sympaattinen ja oikeamielinen kaveri.

Piirrosjälki on selkeää, ja albumin värit ovat plussaa. Olen nimittäin nähnyt kirjastossa vanhoja, mustavalkoisia Maltese-albumeja, ja ne eivät laisinkaan houkutteleet lukuhommiin. Keskiyön auringon alla tunnelmoidaan ja taistellaan, ja näyttäviä ruutuja katselee ilokseen.


Saatanpa lukea Corto Maltesen seikkailuja myös jatkossa. Silloin on tosin palattava niihin alkuperäisiin, Hugo Prattin piirtämiin tarinoihin.

***
Saan Corto Maltese -albumista pisteen Kansojen juurilla -haasteeseen, sillä albumin tapahtumiin kietoutuu alkuperäiskansa inuitien paikoin erittäin julma kohtelu.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston sarjakuva
Muualla verkossa: Hesarin arvio sarjakuvasta.
Sarjakuvan tietoja:
Juan Diaz Canales (käsikirjoitus) & Rubén Pellejero (piirrokset): Bajo el sol de medianoche (2015)
Suomennos Heikki Kaukoranta
Jalava, 2016
82 sivua

23. kesäkuuta 2016

6 pientä tarinaa

Blogimuistelusarjani on ollut pienellä tauolla kaikkien muiden postausten keskellä, mutta juhannuksen lyhyen yön kunniaksi kaivelin arkistoistani pienoisromaaneja ja novellikokoelmia. Kas tässä, näistä lyhyistä tarinoista on jäänyt minulle hyvät lukumuistot:

Marjo Niemi: Juostu maa (julkaistu 8.10.2013)

Blogini alkuaikoina vietin kotimaista viikkoa houkutellakseni itseäni lukemaan kotimaista. Silloin se todella oli tarpeen, sillä aloittaessani bloggaamisen pyörin lähes yksinomaan käännöskirjojen parissa. Sinnikäs kotimaisten bongailu on tuottanut tulosta, sillä nykyään en tarvitse enää kotimaisten kirjojen teemaviikkoja vaan lukupinosta löytyy melko usein kotimaisia nimiä. Marjo Niemen Juostu maa on kirja, jonka kaunis kerronta on pysynyt mielessäni, vaikken olekaan tämän kirjan jälkeen lukenut muuta häneltä.

Enrico Morovich: Pudotus  (julkaistu 7.10.2014)

Kirjan erikoinen kansi kuvaa hyvin sisältöä. Lukija saa huuli pyöreänä hämmästellä, kuinka mm. koira kertoilee rikostarinaa. Dekkarien ystäville Pudotus tarjoaa hieman erilaista luettavaa.

Joseph Brodsky: Veden peili (julkaistu 6.9.2013)

Haluatko matkustaa Venetsiaan? Lue tämä kirja! Varoitus: matka tapahtuu talvella, mutta se ei latista tunnelmaa. Brodskyn Veden peili on taidokas pieni kirja, jonka sittemmin olen hankkinut myös omaan hyllyyni.

Hanna Hauru: Tyhjien sielujen saari  (julkaistu 28.11.2014)

Haurun Tyhjien sielujen saari oli vavahduttava elämys. En uskaltanut antaa kirjalle kuin neljä tähteä, mutta kävin korjaamassa erheeni ja korotin tähtimäärän viiteen.  Hauru-postaus palautti hauskasti mieleeni taannoisen kiekkokaupunkien kirjakierroksen, joka oli melkoinen kotimaisen kirjallisuuden etsintäretki. Haurun kirjan sai kunnian edustaa Oulua.


Haluatko lukea jotain erikoista? Lue tämä kirja! Rakennustyömaalla liitelevät aaveet tekivät minuun vaikutuksen, ja kirjan toinen tarina oli vieläkin omituisempi. Ihmettelen nyt, miksen ole lukenut lisää Airaa. Häneltä on ilmestynyt suomeksi ainakin kaksi muuta kokoelmaa.


Mitä ihmettä, voiko Sibeliuksesta kirjoittaa novelleja? Hämmästelin tätä ja päätin kokeilla, millaisia ne olivat. Aika hyviä ja jopa erikoisia, kokeilkaa tekin. Kirja ilmestyi Sibeliuksen juhlavuoden kunniaksi, ja mukana on mm. Emmi Itärannan novelli.


Suloista keskikesän juhlaa blogini lukijoille!


Aiemmat 6 kirjaa -listani ovat:

6 kirjaa pari(sta)suhteesta
6 kirjaa kesän odotukseen

Maalauksen kuva Wikimedia Commons -palvelusta: https://commons.wikimedia.org/wiki/Category:Summer_in_art#/media/File:Thomas_Dewing_%E2%80%93_Summer.jpg

21. kesäkuuta 2016

Heidi Köngäs: Hertta

Lyhyet mietteet Heidi Köngäksen kirjasta Hertta (Otava, 2015):

Väärä vuodenaika. Luin kirjaa kevään vaihtuessa kesään, ja se taisi olla väärä lukuaika kirjalle, jossa sukelletaan tunnekylläisesti yhden naisen kovaan ja traagiseen elämään. Melkein jätin kirjan kesken, kun se tuntui liian synkältä iloisen kevätauringon paisteen rinnalla.

Historiaa helposti. Kirja kertoo oikeista historiamme henkilöistä ja tapahtumista. Voin vain kuvitella, miten puisevan tietokirjan ko. ajanjaksosta saisi kirjoitettua - ja varmasti on kirjoitettukin. Ne vain eivät ole minua varten. Synkistä tapahtumista huolimatta koin saaneeni ison annoksen kotimaista politiikan historiaa Hertan sivuilta juuri minulle sopivassa, fiktion sävyttämässä muodossa. Myönnän silti googlanneeni etukäteen kirjan henkilöitä. Sitä suosittelen muillekin lukijoille, jos 'Hertta' ei vielä kerro kenestä on kyse. Kirjassa hypätään suoraan keskelle henkilöiden elämää, ilman esitietojen tarjoilua.

Ajankuvan juhlaa. Puutteen ja aatteen vuodet heräävät Hertan sivuilla henkiin. Kirja oli lukuelämyksenä minulle kolmen tähden kirja, mutta tein matkan vuosikymmenten taakse, voimakastahtoisen naisen elämään. Pelkistetty kerronta korostaa Hertan kovaa luonnetta, ja erityisesti Hertan ja Leinon pakoilu talviaikaan jossain syrjäseutujen korpitaipaleilla oli sykähdyttävää luettavaa.

Historiasta enemmän kiinnostuneille kirja lienee erittäin antoisaa luettavaa.


Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Täällä toisen tähden alla, Luettua elämää, Annelin kirjoissa ja Kirjakaapin kummitus.
Kirjan tietoja:
Heidi Köngäs: Hertta
Kansi: Anna Lehtonen
Otava, 2015
285 sivua

18. kesäkuuta 2016

Blogger Recognition Award -tunnustus ja blogihaaste

Blogeissa on kiertänyt kevään mittaan muutamia haasteista, jotka ovat löytäneet tiensä myös minun blogiini. Vastaan mielelläni haasteisiin kunnolla ja rauhallisella mielellä, joten olen jättänyt ne hautumaan ja odottelemaan kesäloma-aikaa. Aloitan haastejonon purkamisen uusimmasta päästä, sillä peräti viisi kirjabloggaajaa on muistanut minua mukavalla Blogger Recognition Award -tunnuksella. Kiitos, ihanat kollegat: Dysphoria-blogin Heidi, Kieltenopen kotiblogin Rita, Yöpöydän kirjat -blogin Niina, TuijaTa-blogin Tuija sekä Unelmien aika -blogin Katriina, jolta sain tunnustuksen ensimmäisenä.

Tässä ovat haasteen säännöt:

1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi

Haaste on kiertänyt niin monessa blogissa, etten tällä kertaa laita sitä enää eteenpäin.

Ja asiaan eli kuinka aloitin bloggaamisen ja ohjeita aloitteleville bloggaajille:

Bloggaamisen aloitin noin kolmisen vuotta sitten. Olin seurannut aiemmin joitakin liikuntablogeja ja muutamaa kirjablogia, ja bloggaaminen oli alkanut vienosti kiinnostaa. Ihan tavalliset ihmiset naputtelevat tekstiä omista pikku tekemisistään, miksen siis minäkin? Vapaamuotoinen tekstin tuottaminen houkutteli, ja ensin piti toki miettiä mistäs sitä tekstiä haluaisin ja jaksaisin naputella. Kirjoista - niistä olen pitänyt aina, joten blogin aihepiirin valinta oli lopulta helppo. Taisin siihen aikaan seurata aktiivisesti alle viittä kirjablogia, enkä tuntenut kirjablogimaailmaa yhtään. Mutta arvelin, että kyllä sinne yksi mutuhuttublogi mahtuu sekaan.

Aloittelin bloggaamisen kesälomalla ja pohdin, että mahtaakohan homma kiinnostaa enää yhtään töiden taas alettua. Lähdin tyhjästä liikkeelle: Bloggerin käyttöä olen opetellut kantapään kautta, en tuntenut henk.koht. yhtään kirjabloggaajaa ja ajatus siitä, että joku tulee blogini lukijaksi jopa hirvitti. Mutta niin siinä vain kävi, että töiden alettua olin jo melkoisen koukussa bloggaamiseen, ja täällä sitä edelleen roikutaan.

Haasteeseen jo osallistuneissa blogeissa on ollut roppakaupalla hyviä neuvoja. Tässä vielä muutama: 

Jos bloggaus kiinnostaa, kokeile rohkeasti millaista se on. Ei haittaa, vaikka muutaman viikon kuluttua huomaat ettei bloggaus ollutkaan sinun juttusi. Eihän sitä voi tietää, jollei koskaan testaa miten blogimaailma sopii juuri sinulle.

Oma blogisi on juuri sellainen kuin itse haluat. Itse koin jossain vaiheessa paineita siitä, että kirjablogissa pitäisi lukea esimerkiksi paljon uutuuskirjoja ja paljon kotimaisia kirjoja. Mutta eihän toki tarvitse, vaan omassa kirjablogissa voi jutustella niistä kirjoista joista itse haluaa jutustella. Tärkeää on, että oma blogi tuntuu omannäköiseltä jutulta. Silloin bloggaamisesta jaksaa todennäköisesti innostua pidempään.

Kiitokset tunnustuksesta ja innostusta kaikille omaa blogiaan aloitteleville!


17. kesäkuuta 2016

Eeva Joenpelto: Missä lintuset laulaa

Tuijata.kulttuuripohdintoja -blogin Eeva Joenpelto -haaste houkutteli minut kotimaisen kirjailijan pariin, joka muutoin ei ole lukupinossani juuri vieraillut. Muistan koettaneeni nuoruudessani lukea jotain Joenpellon kirjaa (saattoi olla Elämän rouva, rouva Glad), mutta teksti tuntui liian raskaalta ja jähmeästi etenevältä enkä ole sen koommin Joenpellon tuotantoon koskenut. Se taisi sujahtaa pääni sisällä lokeroon 'vanhemman väen kirjallisuutta'.

Lukuyritykseni tämän haasteen parissa alkoi yhtä huonosti, sillä kokeilin aluksi Joenpellon myöhäistuotantoon kuuluvaa kirjaa Avoin, hellä ja katumaton (1991). Jaksoin noin 10 sivua, ja mietin, jätänkö haasteen sikseen vai teenkö uuden reissun kirjastoon. Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon ja löysin vuonna 1957 ilmestyneen Missä lintuset laulaa (WSOY, 1957). Onkohan minusta tullut vanhempaa väkeä, kun pidin kirjaa toisinaan hupaisana, mutta silti alkukesän päiviin sopivana romanttisviritteisenä kelpo viihdykkeenä? Ajan kuluminen näkyy tekstissä, mutta maaseudulla varttuneen Hannan ensirakkauden kuvauksessa on herkkyyttä, kesän tuoksua ja suomalaista melankoliaa, joka tuntui ihastuttavan kotoisalta yhdistelmältä.


Joenpelto onnistui yllättämään minut kirjan erikoisella henkilöasetelmalla. Varakas Karl Wilen on näet haalinut taloonsa asumaan vaimonsa lisäksi naisystäviään ja heidän kanssaan tekemiään lehtolapsia. Perin vapaamielistä ja modernia! Nuori, kaunis Hanna on näitä Wilenin rakkauden hedelmiä, ja Wilenin suojeltu lempilapsi. Kirjassa seurataan viattoman Hannan rakkauden kesää kolmen kertojaäänen kautta, ja no, onkohan suuri spoileri jos kerron ettei loppu ole kovin onnellinen. Nuoren naisen kasvutarinalla on synkkämielinen loppu mutta Wilenin talossa elämä jatkuu.

Kirjan luonnonläheinen kerronta sopi tavattoman hyvin kesäpäiviin:

"Kuinka voisin kertoa sen mitä nyt, näinä keväisinä päivinä tapahtui? Sillä tapahtui niin kovin vähän ja tapahtui aivan kaikki. Joka päivä seisoin Silmälammen rannalla tai istuin kaatuneella kuusenrungolla veden rajassa. Joskus menin kauemmas mäen reunaan, missä laiha hontelo koivu kaartui polun yli ja nojasi raukeasti toiseen koivuun. Tuulen käydessä ne huojuivat vienosti vastakkain." (s. 79)

Ja vastapainoksi eteen saattoi tulla yks kaks pätkiä, joissa oli toisenlaista luonnonläheisyyttä - munat ja vehkeet somasti aseteltuna:

"Setä tuli karvaisena ja kilttinä koperoiden Hannan kunniaksi housunnappejaan kiinni. Hän haisi kanalalle ja jutellessaan Hannan kanssa hän poimi taskuistaan munan toisensa jälkeen. Hän pani ne pöydälle partavehkeitten viereen ja koetti äkillisin liikkein varoa niitä kierimästä lattialle." (s. 48)

Suosittelen Missä lintuset laulaa -kirjaa juhannuslukemistoon ja kesäiltojen ratoksi.
***

Osallistun kirjalla Tuijata.kulttuuripohdintoja -blogin Eeva Joenpelto -haasteeseen. Kiitokset haasteesta!

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogissa Tarinauttisen hämärän hetket
Kirjan tietoja:
Eeva Joenpelto: Missä lintuset laulaa
WSOY, 1957
208 sivua

13. kesäkuuta 2016

Dekkariviikko 2016 - kooste

Viime viikolla kirjablogeissa vietettiin Dekkariviikkoa, ja huh sentään, millainen määrä dekkarijuttuja singahti ilmoille joka päivä ja kuhinaa riitti myös somekanaviin (#dekkariviikko). Lämmin kiitos kaikille teemaviikossa mukana olleille ♥. Olen iloisesti yllättänyt, miten innokkaasti dekkariviikolle osallistuttiin. Hurjimmat postailivat joka päivä ja lukipa eräs osallistuja vuoden ainoan dekkarinsa juuri teemaviikon aikana.

Alle olen koonnut viikolle osallistuneiden blogien dekkarijuttuja, ja sieltä löytyy lukuvinkkejä joka makuun. Jos juttuja lukiessa alkaa dekkarihammasta kolottaa, niin tiedoksi: kirjakaupoissa vietetään dekkariviikkoa 19.6. asti.


Dekkariviikon pieni tilastokatsaus:
  • teemaviikkoon osallistui 40 kirjablogia
  • käännösdekkareita luettiin enemmän kuin kotimaisia dekkareita
  • suosituimmat kotimaiset dekkaristit:
    • ykkössijan valloitti Kati Hiekkapelto, jonka uusin kirja Tumma keräsi 3 bloggausta ja hieman vanhempi Kolibri yhden
    • toiselle sijalle pääsi Jari Järvelä. Metro-trilogian päätösosaa luettiin 2 blogissa ja sarjan kakkososaa yhdessä blogissa
  • suosituimmat käännösdekkaristit:
    • Agatha Christien suosio pitää, sillä hänen kirjoistaan löytyy 5 bloggausta
    • yksittäisistä dekkareista tasapisteisiin ylsivät uutuuskirjat Pierre Lemaitren Camille ja Nele Neuhausin Lumikin on kuoltava, joista molemmista blogattiin kolme kertaa
  • naisdekkaristit peittosivat miehet prosenttiosuuksissa, sillä 65 % viikolla esillä olleista kirjailijoista oli naisia ja 35 % miehiä

Yksittäisten dekkarijuttujen lisäksi blogeissa julkaistiin paljon dekkariteemaa käsitteleviä juttuja:

Kotimaiset dekkarit:

Autere, Terttu: Kuolema Eedenissä - Tuulevin lukublogi
Behm, Jukka: Viallinen valkaisuvoide - Mari A:n kirjablogi
Davidkin, Samuel: Esikoisten lunastus - Kirsin Book Club  
Erlandsson, Karin: Kuolinkellot TuijaTaBokbabbel
Ekholm, Kai: Niiden kirjojen mukaan teidät on tuomittava - Kirjan pauloissa
Fosgren, Carita: JänistanssiIkuinen lukutoukka
Gustafsson, Anja: Mansikkatyttö - Kirjan pauloissa
Hiekkapelto, Kati: Tumma - TuijaTa  , Tuulevin lukublogiHannan kirjokansi
Hiekkapelto, Kati: Kolibri - Kaikkia värejä
Hämeen-Anttila, Virpi: Kuka kuolleista palaa - Nuoren opettajattaren kirjablogi
Järvelä, Jari: Tyttö ja pommi - Hurja Hassu Lukija
Järvelä, Jari: Tyttö ja seinäEniten minua kiinnostaa tie, Oksan hyllyltä 
Lahtinen, Risto: Dies IraeKirsin kirjanurkka
Lehtolainen, Leena: Kuparisydän Kirjoja ja kikatuksia
Lehtolainen, Leena: SurunpotkuKirsin kirjanurkka
Mäki, Reijo: Liian kaunis tyttö - Kirjasähkökäyrä
Nevalainen, Liisa: Ruusunpunaiset silmälasit - Oksan hyllyltä
Nuotio, Eppu & Soininen, Pirkko: Nainen parvekkellaMari A:n kirjablogiTuulevin lukublogi
Ollikainen, Mila: VeripailakatKirjasähkökäyrä
Pakkanen, Outi: Murhan jälkeen mainoskatkoKirjan pauloissa
Sandberg, Timo: Häränsilmä - Oksan hyllyltä 
Sipilä, Jarkko: Luupuisto - Lukuneuvos
Susi, Pauliina: Takaikkuna - Eniten minua kiinnostaa tieKirjasfääri
Tenhunen, Eeva: Mustat kalat - Hurja Hassu Lukija
Vala, Vera: Kosto ikuisessa kaupungissaKirjojen elämänmullistava taika
Westman, Ina: SyliinLuetut.net
With, Nina: Lähettäjä tuntematon - Kirja hyllyssä

Käännösdekkarit:

Adler-Olsen, Jussi: Vanki - Kirja hyllyssä
Björk, Samuel: Minä matkustan yksin Everian kirjahylly
Bradley, Alan: Filminauha kohtalon käsissäTuijaTa
Christie, Agatha: Eikä yksikään pelastunutKirjoja ja kikatuksia
Christie, Agatha: Hänet täytyy tappaaKirjoja ja kikatuksia
Christie, Agatha: EsirippuMielikuvakirja
Christie, Agatha: Aikataulukon arvoitus - Luettua elämää
Christie, Agatha: By the Pricking of My Thumbs - Kirjanurkkaus
Cleeves, Ann: YöperhosetTuulevin lukublogi
Dickson, Car John: Kuolema Petturien portilla - Jokken kirjanurkka 
Dickson, Carter: Ja sitten murha Hurja Hassu Lukija
Ekman, Kerstin: Tapahtui veden äärelläKirja hyllyssä
Evanovich, Janet: Kahdeksan kaunistaKirjojen elämänmullistava taika
Fossum, Karin: Toisenlainen rakkaus - Ikuinen lukutoukka
Frimansson, Inger: Kylmä maa - Tarukirja  
Galbraith, Robert: Käen kutsu - Ikuinen lukutoukka
Griffin, Kate: Kitty Peck and the Music Hall MurdersOrfeuksen kääntöpiiri
Hambly, Barbara: Those Who Hunt the NightOrfeuksen kääntöpiiri
Hewson, David: Kuoleman vuodenaika - Kirjaimia
Hilton, Lisa: Maestra - Kirjasähkökäyrä
Hjorth, Michael & Rosenfeldt, Hans: Mies joka ei ollut murhaaja Luettua elämää
James, P. D.: Sally-rukka, kultatukkaHurja Hassu Lukija
Jansson, Anna: Kummitustalo - Everian kirjahylly 
Krabbé, Tim: Jäljettömiin - Hurja Hassu Lukija
Kubica, Mary: Pretty BabyKirjasähkökäyrä
Lemaitre, Pierre: CamilleTuijaTa, Oksan hyllyltä, Kaisa Reetta T.
Leon, Donna: Ansionsa mukaan - TuijaTa
Leon, Donna: Ystävä sä lapsienIkuinen lukutoukka
Leon, Donna: Brunetti-sarja - Kirsin kirjanurkka
Malet, Léo: Sumua Tolbiacin sillallaOksan hyllyltä
Mihkel, Raud: Sininen on sinun taivaasi Tarukirja
Mina, Denise: Ampiaiskesä - Rinkka ja nojatuoli
Neuhaus, Nele: Lumikin on kuoltavaHurja Hassu LukijaTuulevin lukublogi, Kirjakaapin kummitus
Neuhaus, Nele: Mordsfreunde - Tarukirja
Nessar, Håkan: Carmine Streetin sokeat Lukutoukan kulttuuriblogi
Ohlsson, Kristina: Lotus BluesTuulevin lukublogi
Pessl, Marisha: Yönäytös - Kirsin kirjanurkka 
Poznanski, Ursula: Sokeat linnut - Mari A:n kirjablogi
Poznanski, Ursula: Vii5i - Everian kirjahylly
Rankin, Ian: Hiljaa takavasemmalle Rinkka ja nojatuoli
Redondo, Dolores: Luualttari Madonluvut, TuijaTa
Robinson, Robert: Kuolleet kirjatoukat -Hyönteisdokumentti
Rogneby, Leona: Kortit on jaettu - Lukutoukan kulttuuriblogi
Preston, Douglas & Child, Lincoln: Ihmeiden kabinettiYöpöydän kirjat
Schenkel, Andrea Maria: Hiljainen kylä - Hurja Hassu Lukija
Tey, Josephine: Murha lippuluukullaOrfeuksen kääntöpiiri
Ullberg Westin, Gabriella: Yksinäinen perhonenLuetut.net
Vargas, Fred: Hyisiä aikoja Kirsin Book Club
Vargas, Fred: Kuriton mies nurin - Rinkka ja nojatuoli 
Wennstam, Katarina: Kivisydän - Mari A:n kirjablogi
Verč, Sergej: Hautajaisilveily Hyönteisdokumentti
Winspear, Jaqueline: Maisie DobbsOrfeuksen kääntöpiiri
Zander, Joakim: Uimari - Luettua elämää
Zander, Joakin: LähiöTuulevin lukublogi


Hyvää lukukesää kaikille dekkarien ystäville!



Claude Monetin Été-maalauksen kuva Wikimedia commons -palvelusta: https://commons.wikimedia.org/wiki/Category:Summer_in_art#/media/File:Claude_Monet_%C3%89t%C3%A9_1874.jpg

12. kesäkuuta 2016

Vuosi kuvina: kesäkuu 2016

Kesäkuun kuvassa ei onneksi näy Oulun kesän kylmä sää: +14 astetta ja raikas tuuli. Neule piti olla takin alla kuvausreissulla:


Jollei säätä ota huomioon, Ainolan puistossa näyttää ihanan vehreältä ja kukkealta:


Päivän kirjaostokset sopivat dekkariviikon teemaan:


Suomalaisen 3 pokkaria / 15 euroa -tarjouksesta ei löytynyt mieluisaa luettavaa, mutta noin 15 eurolla irtosi pari upouusissa kuosissa olevaa Fred Vargas -pokkaria. Molemmat komisario Adamsberg -tutkimukset olen lukenut, mutta halusin nämä kotihyllyyn odottamaan uusintalukua. Edellinen lukukerta on ajalta ennen blogia, joten pokkarihankintojen myötä tarjoutuu loistava tilaisuus tuoda suosikkisarjani blogiin esille.

Léo Malet: Sumua Tolbiacin sillalla

Dekkariviikostani muodostui hieman yllättäen suomalais-ranskalainen viikko, ja sen päätöskirja tuli vastaan viikon aikana Twitterin feedissä. Sarjakuvaportaali Kvaak vinkkasi tuossa jokunen päivä sitten, että sarjakuvadekkari Sumua Tolbiacin sillalla on yksi parhaita sarjakuvadekkareita. Innostuin heti ("sarjakuvaa dekkariviikolle - jee!") ja napautin varauksen kirjaston tietokantaan. Tarkoitukseni oli varata sarjakuvaversio, mutta kirjaston varaushyllyssäpä odotteli Léo Maletin alkuperäinen Sumua Tolbiacin sillalla (Jalava, 1993). Niin siinä käy kun tekee varausta intoa täynnä eikä viitsi katsoa kirjan tekijätietoja. Jaques Tardin sarjis jäi tuleville kesäviikoille, sillä päätin lukaista Maletin kirjan kun se minulle oli tuotu.

Léo Maletin yksityisetsiväsankari on nimeltään Nestor Burma, ja Sumua-kirjan tapahtumat sijoittuvat sumuiseen Pariisiin - jonka sumuisuus mainitaan huvittavan usein. Burma oli minulla aivan uusi tuttavuus, mutta särmikkään nasevalla huumorilla varustettu pariisilaisdekkari oli mukavaa kesäluettavaa. Ei raakuuksia, vaan sumuista, pikkurikollista ja ripauksen verran romanttista tunnelmaa.

"Vainaja oli kuusissakymmenissä, niin kuin minulle oli ulkona kerrottu, kalju, himpun verran vinon kyömynenän alla valkoiset viikset marsalkka Pétainin tapaan. Miehen piirteet olivat varmaankin olleet klyyvarin väkivaltaisesta käsittelystä huolimatta joskus kauniit, vaikka ne nyt näyttivätkin vahamaisilta, kovettuneilta ja tylyiltä. Ainakin pari-kolmekymmentä vuotta aikaisemmin.
    - No mitä, Nestor Burma? kyseli etsivä.
    Nyrpistin epäilevänä nenääni.
    - Hmm... Siihen aikaan kun tunsin hänet - jos oletetaan että tunsin hänet - hänellä oli vähemmän karvoja huulessa ja vähän enemmän nupissa. Kaipa muistatte miten kiintyneitä anarkistit olivat pitkiin hiuskuontaloihin. Kenties hän myös nauroi joskus." (s. 27)

Kirjan tapahtumat käynnistyvät, kun Burma saa veljellisen kirjeen sairaalassa makaavalta mieheltä, joka väittää konnuuksia olevan tekeillä. Burmalla ei ole hajuakaan kuka mies on ja mistä on kyse, mutta hän lähtee sairaalaan ja tapaa suloisen Belitan, joutuu kasvotusten anarkistimenneisyytensä kanssa ja lopulta muutama rikoskin selviää. Kirjan tapahtumat ulottuvat kauimmillaan vuoteen 1927. Anarkistiyhteydet lienevät ranskalaisille lukijoille itsestään selvää kulttuuriperintöä mutta minulle ne tarjosivat sopivan eksoottisia vivahteita. Mitään syvällisiä historiapohdintoja kirjalla ei silti ole tarjota, vaan ne jäivät kesädekkarille sopivaan kepeään tasoon.

Dekkariviikkoni häipyy sumuun Nestor Burman tapauksen myötä. Suosittelen kirjaa luettavaksi esimerkiksi sateisena kesäiltana.


***
Tällä viikolla kirjablogeissa on vietetty dekkariviikkoa. Oma dekkariviikkoni päättyy tähän bloggaukseen, mutta ensi viikon alussa julkaisen koosteen viikon dekkarihumusta. Pysykäähän kuulolla, luvassa on huima määrä dekkarivinkkejä!


Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Kirjan tietoja:
Léo Malet: Brouillard au de Tolbiac (1956)
Suomennos Marja Luoma
Jalava, 1993
176 sivua

11. kesäkuuta 2016

Jari Järvelä: Tyttö ja seinä

Dekkariviikkoni kotimainen osuus päättyy Jari Järvelän Tyttö ja seinä -kirjaan (Tammi, 2016). Kirja on Metro-trilogian päätösosa, ja sarjan aiemmista osista olen blogannut täällä (osa1: Tyttö ja rotta) ja täällä (osa 2: Tyttö ja pommi).

Graffitimaailmassa liikkuva Metro-sarja on kuulunut kotimaisten suosikkieni joukkoon, ja aloittelin Tyttö ja seinä -kirjaa korkein odotuksin. Sarjan kaksi ensimmäistä osaa eivät ole tulleet samasta muotista, joten kovin konkreettisia nuo kovat odotukseni eivät olleet. Tyttö ja pommi oli hengästyttävän kiivastahtinen kirja, ja arvaukseni oli, että sama meno jatkuu päätösosassa. Kirjan loppuosan suhteen arvasin oikein, mutta alkupuolella tahti oli aavistuksen hillitympää. Jopa siinä määrin, että mietiskelin milloinkas tämä kirja oikein kunnolla alkaa. Luulen, että Tyttö ja pommi -kirjan kiivas meno totutti minut liian hyvälle, kun mm. tulipalo Metron äidin asunnossa ja roistojen pakoilu ei riittänyt toiminnannälkäiselle lukijalle:

"Ovi aukeni, ja seurasin kaiteen raosta miten Kaljupää vilahti ulos, läimäytti oven kiinni. Se harppoi muovikassa kädessään alas ja katosi alaovesta.
    Odotin muutaman sekunnin ennen kuin lähdin sen perään. Se oli jo kävellyt pihan poikki ja hävisi kulman taakse. Kurkkua kutisi, yskähdin.
    Palasin mutsin asunnon ovelle, taas oli pakko kröhäistä.
    Raotin ovessa olevaa postiluukkua, ulos pelmahti savua ja kuumaa ilmaa." (s. 76)


Mutinoistani huolimatta Tyttö ja seinä vetää Metron ja Rustin tarinan hienosti yhteen. Rakkaus, kosto ja selviytymisenhalu ovat Metron elämän peruselementtejä tässäkin kirjassa. Kirjan  tapahtumat sijoittuvat Kouvolan lähistölle, ja graffitit löytävät tiensä keskelle suomalaista metsää. Tyttö ja seinä saa minulta kolme tähteä Goodreadsiin. Kirjan sähäkkä loppupuoli oli isomman tähtimäärän arvoinen, mutta alkupuolen käynnistelyvaihe veti pisteitä alaspäin.

Nyt kun koko trilogia on luettu, voin todeta, että Metro-trilogian eräs parhaita puolia on ollut se, että jokainen osa on hieman omanlaisensa. Aloituksessa liikuttiin kotimaisessa esikaupunkiympäristössä, sitten hypättiin Berliinin raakaan sykkeeseen ja lopuksi palattiin kotoisasti maaseudulle, vaikkei sieltä rauhaa löydykään kuin ehkä Metron sieluun. Näistä Metro-tyyleistä koin itselleni läheisimmäksi sarjan kakkososan eli viihdyin parhaiten Berliinin hyytävässä ilmapiirissä. 

Jännäreittein ystävät, Metro-sarjaan kannattaa tutustua, jos se vielä on tekemättä! Sarjan kuvaama graffitien maailma on täynnä energiaa, villi ja voimakas.

***
Kirjablogeissa vietetään tällä viikolla dekkariviikkoa. Löydät teemaviikon osallistujat täältä.


Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Eniten minua kiinnostaa tie, Kannesta kanteen, Reader, why did I marry him? ja Tuijata.
Kirjan tietoja:
Jari Järvelä: Tyttö ja seinä
Kansi Jussi Kaakinen
Tammi, 2016
262 sivua

9. kesäkuuta 2016

Pierre Lemaitre: Camille

Pierre Lemaitren Camille (Minerva, 2016) koukutti minut yhtä tehokkaasti kuin Lemaitren edellinenkin suomennos, Alex. Camille saa Alexin tavoin minulta viisi tähteä Goodreadsiin, sillä tuntuisi oikeusmurhalta antaa yhtään vähempää tähtiä kirjoille, jotka saavat lukemaan tarinaa lähes henkeä pidätellen. Tätä tunnetta en kovin usein koe dekkarien tai jännäreitten parissa, mutta Lemaitrella on taito punoa minun lukuhermooni iskeviä juonia.

Camillessa pääosassa häärii Alexista tuttu ylikomisario Camille Verhoeven. Kirjan tapahtumat pyörähtävät räväkästi käyntiin heti ensimmäiseltä sivulta, kun lukija joutuu seuraamaan Verhoevenin naisystävän päätymistä ampumavälikohtauksen uhriksi:

"Tapahtumaa voi pitää ratkaisevana vasta kun se suistaa ihmisen koko elämän raiteiltaan. Tämän Camille Verhoeven oli lukenut joitakin kuukausia aiemmin eräästä "historian kiihtymistä" käsittelevästä lehtiartikkelista. Tuon ratkaisevan, järisyttävän ja odottamattoman tapahtuman, käännekohdan joka saa ihmisen jokaisen hermon värisemään kuin sähköiskusta, erottaa välittömästi kaikista muista elämän sattumuksista sen voimakkaasta energialatauksesta, erityisestä tiheydestä: heti sen koettuaan ymmärtää, että seuraukset ovat mittasuhteiltaan valtavat ja laadultaan peruuttamattomat.
    Rakastamaasi naiseen ammutut kolme pumppuhaulikon laukausta voivat olla sellainen tapahtuma." (s. 7)

Kirjan juonikuvio on sellainen, että sillä olisi ollut kaikki mahdollisuudet päätyä kliseiseen mahalaskuun: poliisin naisystävää ammutaan, poliisi ajautuu epätoivon vallassa itse selvittämään tapausta vastoin kaikkia ohjesääntöjä. Eipä tullut mahalaskua vaan semmoinen keitos, jossa yllätyksiä ja vauhtia riittää loppusivuille asti. Alex toki jo oli osoittanut Lemaitren kyvyn erikoisiin tapahtumakäänteisiin, mutta olin näköjään ehtinyt unohtaa sen - Camille onnistui saamaan minut 'ooh!' tilaan.

Iso lukusuositus heille, jotka eivät vielä ole tutustuneet Lemaitren dekkareihin (tai olisivatkohan nämä enemmänkin jännäreitä?). Kirjat toimivat minusta mainiosti itsekseen luettuina, vaikka Camillen yksityiselmän osalta langat punoutuvat somasti yhteen Camillessa, joka on itse asiassa trilogian päätösosa. Sitä ensimmäistä osaa ei jostain syystä ole suomennettu, mutta sen ei pidä antaa haitata tähän sarjaan tutustumista.


Tällä viikolla blogissani on dekkariviikko:


Dekkariviikolle mukaan lähteneet blogit löydät täältä.

Goodreads: 5 tähteä
Mistä e-kirja minulle? Oma ostos
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogeissa Kulttuuri kukoistaa, Annelin lukuvinkit, TuijaTa
E-kirjan tietoja:
Pierre Lemaitre: Sacrifices (2012)
Suomennos Sirkka Aulanko
Minerva, 2016
232 sivua

8. kesäkuuta 2016

Timo Sandberg: Häränsilmä

Timo Sandbergin 1920-luvulle sijoittuva Otso Kekki -sarja sai avausosastaan Mustamäki Vuoden johtolanka -palkinnon. Tykästyin sarja-aloitukseen viime kesänä, mutta kakkososan, Häränsilmän (Karisto, 2015) intouduin lukemaan vasta nyt. 1920-luvun kuvaus oli Mustamäen vahvuuksia, ja samaa voin todeta Häränsilmästä. Kieltolaki tuo oman jännityksen sekaisen viehätyksensä vuosikymmenen elämänmenoon ja poliisin työskentelytavat vasta hapuilevat kohti nykyaikaisia menetelmiä. Myös sisällissodan vaikutukset näkyvät arjessa, puheissa, teoissa ja asenteissa.

"- Sormenjälkikurssilla, Mantere toisti. - Kaikenlaisia kotkotuksia.
- Olen eri mieltä, Kekki sanoi, ripusti takkinsa naulaan ja istui tuoliinsa. - Kyseessä on uusi tekniikka. Sen mukaan ihminen voidaan tunnistaa sormenjälkien perusteella.
    Mantere hymähti ääneen.
    -Sormenjäljet ovat kaikilla ihmisyksilöillä erilaiset, Kekki jatkoi. - Kun mukaan otetaan kaikki sormet, se on tarkka keino henkilöllisuuden todistamiseksi.
    Mantere painoi etusormensa pöytään ja nosti sen ylös.
    - Ei niin minkäänlaista jälkeä." (s. 59)


Häränsilmän heikkous oli siinä, että tapahtumat kehittyivät hitaanpuoleisesti. Mukana on jopa pari poliisimurhaa, mutta niiden aiheuttama dramatiikka uppoutui muiden, verkkaan kehittyvien juonilankojen väliin. Tämä harmitti minua melkoisesti, sillä sarjassa on niin paljon kaikkea muuta hyvää. Otso Kekin jäyhä persoona miellyttää minua erityisesti, ja hänen erikoinen rakkaussuhteensa kauniiseen Veraan on eräs sarjan särmikäs lisämauste. 

Goodreadsin tähtimäärä jää kahteen, mutta aion silti jatkaa sarjan kolmanteen osaan. Syksyllä ilmestyy Murhakuja, jossa kustantajan esittelytekstin mukaan siirrytään 30-luvulle.

Tällä viikolla blogissani on dekkariviikko.
Dekkariviikolla mukana olevat blogit löytyvät täältä.

Goodreads: 2 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogissa Ullan luetut kirjat
Kirjan tietoja:
Timo Sandberg: Häränsilmä
Karisto, 2015
349 sivua

6. kesäkuuta 2016

Dekkariviikko alkaa: Ruusunpunaiset silmälasit - Liisa Nevalainen

Blogissani alkaa tänään dekkariviikko = vain dekkarijuttuja luvassa!! Viikolla on mukana monia muitakin kirjablogeja. Mukaan ilmoittautuneet blogit löytyvät tästä postauksesta, ja dekkarimenoon voi hypätä viikon aikana. Ja loppuviikolla kannattaa tietysti suunnata Kouvolan dekkaripäiville (10. - 11.6.2016), jotka viettävät 20-vuotisjuhliaan.

Jos haluat omat, viikon aikana ilmestyneet dekkarijuttusi mukaan ensi viikon alussa ilmestyvään koosteeseen, vinkkaa kommenttiboksiin osallistumisestasi - jollei blogiasi siis jo löydy tuosta linkkaamastani postauksesta.

VinkkiKirsin kirjanurkassa on dekkariarvonta! Kannattaa osallistua muhkean palkintopaketin arvontaan.


Aloitan dekkariviikkoni kotimaisella, alunperin 1970-luvulla ilmestyneellä dekkarilla. Liisa Nevalainen (1916 - 1987) teki hienon uran näyttelijänä, ja hän ryhtyi kirjoittamaan dekkareita näyttelijäntöiden loputtua. Nevalainen ehti julkaista kahdeksan dekkaria, ja niistä toinen on Ruusunpunaiset silmälasit (CrimeTime, 2013/1977). Nevalaisen syntymästä tuli kuluneeksi 100 vuotta 2.5.2016. Nevalaisesta kiinnostuneille vinkkaan kotimaisen dekkarilehden Ruumiin kulttuurin alkuvuoden numeroa 1/2016, josta löytyy laaja juttu Nevalaisen tuotannosta.

Ruumiin Kulttuuri 1 / 2016: juttu Liisa Nevalaisesta

Tutustuin Nevalaisen dekkareihin nyt ensimmäistä kertaa. Ruusunpunaiset silmälasit osoittautui mukavan leppoisaksi kesädekkariksi, jonka ajankuva kiidättää muutaman vuosikymmenen päähän. Tapahtumat kietoutuvat Mainos-Television suositun sarjanäytelmän kuvauksiin, ja sarjan harjoitukset saavat uutta säpinää, kun näyttelijä Jarkko Reima kuolee puduttuaan portaissa. Oliko kuolema luonnollinen vai murhasiko joku Reiman? Tarvitaan vielä toinenkin kuolema ennen kuin komisario Antti Karpalo astuu näyttämölle selvittämään murhaa.

"- Ja oliko sinun taas pakko kaalottaa noin kamalasti? Rami puolisen tuntia myöhemmin myhähti Irkulle, joka juuri oli sanoa paukauttanut jutun loppurepliikin. - Uskoo tuon kaiken nyt vähän vähemmälläkin.
    - No se nyt oli vaan sellainen raakaversio, Irkku sanoi huolettomasti. - Kunhan sinä pari kertaa hyppäät kattoon ja revit vaatteesi, niin kyllä se siitä loksahtaa kohdalleen.
    Eeva pyyhkäisi vettä silmistään.
    - Lehtoska on ihana. Kerro ihmeessä mistä sinä tuon rouva Lehtosesi oikein keksit, Irkku.
    - Se syntyi pelkästä pelästyksestä, Irkku sanoi ilkamoiden. - Minä olin ensin aivan kauhuissani kun Rami tarjosi tätä roolia minulle ja sanoin että en kai mä sitä pysty näyttelemään kun en oikeastaan mikään oikea näyttelijä olekaan, en ainakaan sen sorttinen että pystyisin näyttelemään karaktääriä. Mutta Rami työnsi minun käteeni vanhan kalamyssynsä ja sanoi että länttäähän tuo ensin päähäsi ja mustaa pari kulmahammasta ja vilkaise peiliin ja päätä vasta sitten. Ja minä tein niin kuin käskettiin. Ja siinähän se oli. Lehtoska. Ihan ilmielävänä. Ja ilman mitään sen kummempia synnytystuskia." (s. 22)

Kirjan tapahtumat pyörivät tiiviisti näyttelijäporukan ympärillä, ja näyttelemiseen liittyvää juttua riittää niin, että varsinaiset rikokset poliisintyöstä puhumattakaan jäävät lähes sivuosiin. Poliisityön pikkutarkkaa kuvausta on turha etsiä tästä kirjasta. Se jää jutustelun asteelle, kun Karpalo kuulustelee näyttelijöitä. Näyttelijöiden keskuudessa sattuu ja tapahtuu myös rakkauden rintamalla, ja romanttiset viritykset toivat väliin hyvinkin synkkää lisäväriä juoneen.

En ole teatterin harrastaja, mutta piipahdus näyttämötyön maailmaan oli virkistävä lukuelämys nykydekkarien usein synkän ja kiihkeän tunnelman keskellä. Vanhanaikaisia sanoja oli hauskaa bongailla sivuilta (ei kai kukaan enää 'kaalota'?), ja pääosin dialogin voimin etenevästä tarinasta hahmottui voimakkaita henkilökuvia, vaikka tosin mukaan mahtui niitä ohuempiakin. Goodreadsiin merkitsen kirjalle kolme tähteä, ja suosittelen kirjaa kevyiden dekkarien ja teatterimaailman ystäville.

***
Saan uuden kasvin Kirjaherbario-haasteeseen eli ruusun (Rosa).

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma ostos
Kirjan tietoja:
Liisa Nevalainen: Ruusunpunaiset silmälasit (1977)
Kansi: Jenna Kunnas
CrimeTime, 2013
235 sivua

5. kesäkuuta 2016

Lady Killer - Joëlle Jones & Jamie S. Rich

Wow! Lady Killer -sarjakuva (Dark Horse Books, 2015) jysähti täysillä sarjakuvahermooni. "A level of violence that can only be described as Mad Men's Betty Draper meets Dexter. - Comic Book Resources" Takakannen lainaus kiteyttää erinomaisesti Lady Killerin ytimen: kotirouva Josie Schuller tekee vapaa-aikanaan töitä säälimättömän tehokkaana palkkatappajana. Eikä näiden kahden uran yhteensovittaminen ole aina helppoa, kun kotona odottaa kaksi suloista lasta ja rakastava aviomies ja pomo sattuu olemaan vaativaista sorttia.  Huh!


Sarjakuvan juonellinen sisältö kattaa viisi episodia Josien värikkäästä elämästä. Albumin piirrosjälki oli silti se viimeinen silaus, joka teki lukunautinnostani täydellisen. Ruuduissa tavoitellaan 1950-luvun tyyliä, ja se tuo todella pikantin vaikutelman Josien ahkeroinnille:


Lady at work.

Lady Killerin lukeminen taisi puhutella samaa aivolohkoni osiota, joka nauttii Quentin Tarantinon Kill Bill -leffoista. Sopivan humoristisella asenteella nautittuna molemmat tapaukset toimivat täydellisesti, ja energinen annos naistoimintaa on loistava tapa heittää aivot vapaalle. Goodreadsiin Lady Killer saa kirkkaat viisi tähteä. Toivottavasti sarja saa jatkoa - viimeinen ruutu jäi kohtaan, josta olisi hyvä ponnistaa uusiin seikkailuihin.

Goodreads: 5 tähteä
Mistä sarjakuva minulle? Oma ostos
Muualla verkossa: Sarjakuvaa on luettu blogissa Orfeuksen kääntöpiiri
Sarjakuvan tietoja:
Joëlle Jones (art, story) & Jamie S. Rich (story): Lady Killer (#1 - #5)
Dark Horse Books, 2015
136 sivua

3. kesäkuuta 2016

Anne Taraba: Salaperäinen Garbo

Anne Taraban Salaperäinen Garbo (Like, 1999) on hyvin perinpohjainen elämäkerta kuuluisan Hollywood-tähden elämästä. Kirjan perusteellisuus oli silti liiallista minun makuuni, ja Goodreadsin tilastojen mukaan tuhrasin lukuaikaa lähes kuukauden verran reiluun kolmeen sataan sivuun.

Luen elämäkertoja harvakseltaan, ja olen todennut olevani melko nirso tämän kirjallisuudenlajin edessä. Pikkutarkasti kohdettaan ruotivat kirjat eivät taida olla minua varten, sillä yksityiskohtien tulva hyydyttää lukuhaluni. Mieluummin luen Nigel Nicolsonin Virginia Woolf -tyylisiä kirjoja, joissa on ehkä vähemmän detaljeja ja sivuja, mutta kerronnnallisempi ja persoonallisempi ote kohteeseen. Nicolsonilla toki oli se etu puolellaan, että hänellä oli omakohtaisia muistoja kirjansa nimihenkilöstä. Taraba on joutunut kirjoittamaan kirjansa tutkimustyön kautta, jota on varmasti vaadittu paljon.

Olin ennen kirjan lukemista erittäin utelias Garbon elämän suhteen, sillä hänen tunnetuimpia elokuviaan lukuunottamatta en tiennyt itse tähdestä juuri mitään. Salaperäinen Garbo tarjosi rautaisannoksen Garbo-tietoutta, ja vaikken niin jaksanut innostua tähden elämän jokaisesta käänteestä, pidin kirjan sivuilta välittyvästä ajankuvasta ja elokuvan varhaisaikojen tunnelmasta:

"Himo-elokuvaa esitettiin paikoissa, joissa kukaan ei ollut todellisessa elämässä ikinä nähnyt mitään Jackia ja Gretaa vastaavaa. Se oli luultavasti myös kautta aikojen ensimmäinen elokuva, jossa esitettiin rakastavaiset vaakasuorassa syleilyssä. Katrineholmin ja Ruotsin muiden pikkukaupunkien naiset ostivat metrikaupalla mustaa keinosilkkiä ja opettelivat hiipimään  olohuoneen läpi aivan kuin he olisivat Felicitas von Rhaden. Keskiviikkoiltaisin ja lauantaisin he kävivät kaupungin ainoassa elokuvateatterissa ja menivät tainnoksiin, kun Gilbert kosketti Gretaa, ja heiltä salpautui melkein henki, kun näiden huulet kohtasivat avoimessa suudelmassa. He eivät pystyneet vapautumaan ajatuksesta: "Jos Blekingegatanilta kotoisin olevasta tytöstä voi tulla jotakin Atlantin toisella puolella ja hän päätyy Jack Gilbertin tapaisen miehen syliin, miksei minullekin silloin voi käydä niin?"" (s. 162)

Kirjan rakennetta on erikoinen. Kirjan pääluvut on nimetty Garbon elämän miesten mukaan: Ennen Mauritz Stilleriä, Stiller, Ennen Geogre Schleetä jne. Garbo ei koskaan mennyt naimisiin, ja eli hyvin itsenäistä elämää vaikka pääluvuissa esiintyvät miehet olivatkin isossa osassa hänen uraansa ja henkilökohtaista elämäänsä. Tuntuu oudolta, että kirjailija on päättänyt rakentaa tähden elämäkerran ikään kuin miesten varjoon.

Salaperäisestä Garbosta on kirjassa (vain) yksi kuvaliite, mutta olisi mieluusti katsellut lisääkin valokuvia hänen elämänsä varrelta. Kirja saa minulta nihkeästi edenneen lukemisen vuoksi vain kaksi tähteä Goodreadsiin, mutta Garbon faneille kirja lienee antoisampi.


***
TBR-projektissani otan ensimmäisen askeleen kohti Haltin valloitusta. Saan pisteen myös Seitsemännen taiteen tarinat -haasteeseen.

Goodreads: 2 tähteä
Mistä kirja minulle? Ostin kirjan kirjaston poistomyynnistä
Kirjan tietoja:
Anne Taraba: Det Gåtfulla Garbo (1990)
Suomennos Tarmo Haarala
Like, 1999
336 sivua

1. kesäkuuta 2016

Kirjoja kesälle 2016

Kirjabloggaamisen myötä kesän lukemisille on vaivihkaa alkanut kasautua odotuksia, joita en muista ajalta ennen kirjablogia. Ennen kirjablogia vain lueskelin menemään, ilman sen suurempia suunnitelmia millekään vuodenajalle. Kirjablogien seuraamisen myötä huomasin, että erityisesti ennen kesää blogeihin alkoi ilmaantua kaikenlaisia kesäkirjalistoja. Ja kuinkas ollakaan, pitihän niitä sitten alkaa itsekin vääntämään, alkuun silkasta uteliaisuudesta ja kokeilunhalusta.

Nyt alan jo huomata, että kesäkirjojen suunnittelu alkaa pyöriä korvan takana kevään edistyessä. Olisiko joku teema kiva? Paksuja kirjoja, oman hyllyn kirjoja? Vaikken suhtaudu listoihini kovin vakavasti, on itse asiassa mukavaa, että on jonkinlaisia lukusuunnitelmia edes kerran vuodessa. Viitteellinen kesäkirjasuunnitelma yhdistettynä yhtäkkiä lisääntyneeseen lukuaikaan eli kesälomaan tuo kummasti juhlan tuntua tavalliseen kesäloma-arkeen.

Omalla kesäkirjalistailullani on historiaa parin vuoden verran:
  • Viime vuoden kesäkirjasuunnitelmani löytyvät täältä. 13 kirjaa, joista olen lukenut 7.
  • Sitä edeltävän vuoden eli vuoden 2014 kesäkirjapostaus on täällä. Huh, mikä lista lukuhaasteita! Kirjoja näkyy jutun kuvissa 16, ja niistä olen lukenut 8.

Vanhojen listojen katselu näin jälkikäteen on hupaisaa puuhaa - on toki parempi nauraa kuin vaipua epätoivoon. Alla olevalta tämän kesän listaltani löytyy klassikkokirja, joka on ollut mukana kahden vuoden takaisella kesälistallani. Paria viime vuoden listakirjaakin olen tyrkyttämässä tälle kesälle luettavaksi. Jemmailen siis omaan hyllyyni kirjoja, jotka aion joka kesä lukea mutten sitten kuitenkaan lue?! :D

No mutta mutta, odottelen tietenkin maagista, oikeaa lukehetkeä! Ehkä se koittaa tänä kesänä mm. Eleanor Cattonin Valontuojille, jonka piti olla viime kesäni herkkupala. Anna Kareninan maagisen lukuhetken olisi toden totta parasta olla tänä kesänä, sillä jos se jää nyt lukematta, en kehtaa enää ujuttaa sitä mukaan vuoden 2017 kesälistalle.

Odotettavissa kesällä 2016...


Klassikkohaasteen postauspäivä on heinäkuun 31. päivä. Klassikkohaaste on kesän ainut lukutavoite, josta haluan pitää tiukasti kiinni. Joku klassikko on siis luettava ennen heinäkuun loppua. Kesän 2014 postauksessani haikailin Anna Kareninaa kyseisen kesän klassikoksi. Eipäs tullut luettua, mutta tänä kesänä tavoitteeni on siirtää Anna Karenina luettujen pinoon. Ellei kirja sitten osoittaudu aivan mahdottoman pitkäveteiseksi... En ole vielä aloittanut kirjaa, mutta luotan siihen,että sivut kääntyvät kesäloman alettua rivakasti.

Kesän 2016 klassikko (?).

Myöhemmin kesällä matkustan lomareisulle Sardiniaan, ja lukusuunnitelmiini kuuluu muutama Italiaan sijoittuva kirja:

Elena Ferrante: Loistava ystäväni
Dario Fo: Ensimmäiset seitsemän vuottani ja muutama niiden lisäksi
Silvia Avallone: Teräs

Ferranten kirja on ollut paljon blogeissa esillä, ja olen utelias sen suhteen. Toimiiko minulle vai ei? Avallonen kirja minun piti lukea viime keväänä tai kesänä (!), mutta tänäkin kesänä ehtii. Fon muistelmateos on sentään uusi löytö, vaikka kirjalla on jo ikää.

TBR-projektini kesäsuunnitelmia listailin jo täällä. TBR-listani sisältää paljon paksuja kirjoja, ja lähestyvä kesäloma houkutteli valitsemaan lukupinoon listan paksuimpia kirjoja. Eli jos nyt edes muutaman näistä luen kesän mittaan niin olen tyytyväinen:

Allende, Isabel: Henkien talo
Catton, Eleanor: Valontuojat  
Duenas, Maria: Ommelten välinen lanka  
Eugenides, Jeffrey: Naimapuuhia  
Ulitskaja, Ljudmila: Vihreän teltan alla 
Morton, Kate: Hylätty puutarha 
Waters, Sarah: Vieras kartanossa   
Tartt, Donna: Tikli  
Hoffman, Alice: Ihmeellisten asioiden museo  
Mitchell, David: Pilvikartasto 
Smith, Zadie: Risteymiä

TBR-listan kaunokaiset, paksukaiset.

Dekkarit kuuluvat kesään, ja aion hemmotella itseäni muutaman suosikkisarjani uudella osalla:

Fred Vargas: Hyisiä aikoja
Hjorth & Rosenfeldt: Mykkä tyttö & Hylätyt
Robert Galbraith: Pahan polku

Luottodekkarit!

Eiköhän näillä pääse lukemisen alkuun, kun kesäloma alkaa. Ja vuoden päästä sitten ihmetellään, montakos tulikaan kesän ja vuoden mittaan luettua. :)

Nautinnollisia lukuhetkiä suloiseen suveen!

Maalauksen kuva Wikimedia Commons -palvelusta: By Ablakok - Own work, CC BY-SA 4.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=48254962
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...