30. toukokuuta 2016

Suursaari - Kauko Röyhkä ja Juha Metso

Kauko Röyhkän (teksti) ja Juha Metson (valokuvat) Suursaari (Like, 2016) oli Kirjan ja ruusun päivän kirjaostokseni. Ostin kirjan miehelleni, sillä hän lukee mielellään (=lähes ainoastaan) tietokirjallisuutta ja arvelin, että kotimaista lähihistoriaa käsittelevä kirja saattaisi häntä kiinnostaa. Vaan minäpä nappasin kirjan ensin itselleni luettavaksi, ja isona lukuhoukuttimena toimivat Suursaaren näyttävät valokuvat. Olkaapa hyvät, blogini tämän vuoden ensimmäinen tietokirja tulee tässä:


Suursaari kuuluu nykyään Venäjälle, ja sen historia on vaiherikas. Olin ennen kirjan lukemista täysin tietämätön saaren vaiheista, mutta Röyhkän teksti oli erinomainen johdatus sotilassaaren menneisiin loiston päiviin ja nykytilaan. Pidin erityisesti sotia edeltävän ajan kuvauksesta. Suursaaren silloinen elämänmeno kuulostaa nostalgisen paratiisimaiselta, vaikka jäinkin pohtimaan, miltä varttuminen syrjäisellä saarella mahtoi tuntua esimerkiksi aikuisuuden kynnyksellä olevista nuorista. Sotahistoriasta kiinnostuneille on tarjolla mm. sotaveteraanin haastattelu niiltä ajoilta, kun saaresta kahinoitiin venäläisten ja saksalaisten kanssa.

Suursaaren tekstiä ei ole ahdettu täyteen lähdeviitteitä, ja tekstin ote on hyvin kerronnallinen. Tämä teki lukemisesta minulle helppoa, sillä en jaksa vapaa-ajalla paneutua tiiviiseen asiatekstiin. Suursaari oli siis juuri minulle kirjoitettu: faktaa helposti lähestyttävässä ja sujuvan sulavassa muodossa.

Kirjan kuvitus on upeaa. Niissä näkyy eletty elämä, saaren rappeutunut nykyinen olotila ja luonnon kauneus:



Suursaari saa minulta neljä tähteä Goodreadsiin. Kirja on erinomainen lahjaostos, vaikkei lahjan saaja tällä kerta olekaan vielä ehtinyt kirjaa itse lukemaan. :)

***
Ruksaan Helmet-lukuhaasteen kohdan 14) historiaa käsittelevä tietokirja.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma ostos.
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogissa Lukuneuvoja
Kirjan tietoja:
Kauko Röyhkä (teksti) & Juha Metso (kuvat): Suursaari
Like, 2016 (uudistettu painos)
154 sivua

27. toukokuuta 2016

D - naisten aakkoset & Vuosi kuvina

Minulle on vaivihkaa kertynyt useita pidempiä postaussarjoja tänne blogiin, ja päätin niputtaa niistä kaksi yhteen postaukseen:

Naisten aakkoset -haaste alkoi Tarukirja-blogista, ja oma osuuteni on edennyt D-kirjaimeen. D niin kuin Donna eli minun D-kirjaimestani löytyy kaksi Donnaa:

Kuka on suosikkikirjailijasi?

Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin koukutti minut vuosia sitten - nuorehkolle yliopisto-opiskelijalle Tarttin yliopistomaailmaan sijoittuva romaani oli kuin huumetta. Kului muutama vuosi ja pari lisää, ja ilmestyi Pieni ystävä, jota en edes harkinnut lukevani. Jokunen nuiva arvostelu riitti pelottamaan minut pois kirjan ääreltä, sillä ajattelin, etten halua pettymystä pilaamaan upean Jumalat-kirjan lukumuistoja. Pari kesää sitten uskaltauduin viimein Pienen ystävän pariin, ja sehän oli hieno, aivan omanlaisensa kirja. Ehkä kannatti odottaa ja luin kirjan oikeaan aikaan? Molemmat kirjat ovat olleet minulle viiden Goodreads-tähden kirjoja, ja Donna Tartt on kirjailijanimi, jonka harvakseltaan ilmestyviä uutukaisia odotan suurella mielenkiinnolla.

Nyt lukuvuoroaan odottaa Tikli. Aloittelin sitä jo yhden kerran, mutta ajankohta ei ollut otollinen paksun kirjan lukemiseen. Jätin Tiklin odottamaan sopivampaa hetkeä, ja ehkä se löytyy tänä kesänä. Tartt julkaisee niin harvoin, että sen edellisen ehtii mainiosti lukea ennen seuraavaa jopa näin hitaalla lukuvauhdilla.
Donna Tarttin kirjat majailevat pysyväispaikalla kirjahyllyssäni.

Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?

Tämä on hankala kysymys. Aioin ensin jättää tämän kohdan tyhjäksi, sillä tuntui mahdottomalta keksiä kohtaan sopivaa D-alkuista nimeä. Tämän postauksen kommenttiboksissa ystävällisesti muistutettiin prinsessa Dianasta. Prinsessa Diana ei henkilönä ole ollut minulle koskaan kovin tärkeä, mutta muistan hänen häänsä. Ne olivat huima tv-kokemus nuorelle minälleni. Oikea prinsessa, kermakakkupuku ja ties mitä! Siinä oli ihmettelemistä suomalaisessa lähiössä kasvavalle tytölle. Karu todellisuus alkoi paljastua julkisuuteen vuosien kuluttua, mutta häähumumuistojen vuoksi olkoon vastaukseni kuninkaallista kulttuuria edustava prinsessa Diana. R.I.P. Di.
    
Kaksi vaihtoehtoista kysymystä (voit tietysti vastata molempiin, jos haluat): a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät.

Donna Leonin komisario Brunetti -dekkarisarja eräs suosikkini. Hurahdin sarjaan aikoinaan ihan täysillä, ja sitä oli pakko hankkia kotihyllyyn. Innostukseni lopahti, kun tietyt piirteet alkoivat liiaksi toistaa itseään. Uusimpia osia en ole edes kokeillut, mutta ainakin nämä kotihyllyni osat voisin lukea uudelleen ja sarjan alkupäätä voin suositella Italiasta ja Venetsiasta pitäville dekkarifaneille (vaikkei sarja annakaan kovin mairittelevaa kuvaa Venetsiasta).

Donna Leon vierailee ensi syksynä Turun kirjamessuilla. Sinne pääseminen lienee minulle haastava homma, mutta ehkä kokeilen vierailun kunniaksi pitkästä aikaa Leonin uudempaa tuotantoa.

Kuva ei ole lavastettu! Donna Leonin dekkarit ovat oikeasti näin nätissä järjestyksessä, eivät sikin sokin ties missä hyllyissä kuten eräät muut sarjani.


***

Vuosi kuvina -sarja on ehtinyt toukokuuhun, ja Ainolan puistossa alkaa viimein näkymään keväinen vehreys. Alla oleva kuva on napattu viime lauantaina, 21.5.2016:


Enää kaksi kuvaa jäljellä! Aloitin sarjan viime vuoden elokuussa, ja ajatus kuvaprojektin päättymisestä tuntuu jo nyt haikealta. Minua on alkanut uteloituttamaan, miten vuoden kierto näkyy ottamissani kuvissa, mutta olen vältellyt vanhojen kuvien selaamista. Haluan itsekin tutkia kuvien kertomaa vasta kun kaikki kuvat on otettu. Kooste haasteesta luvassa viimeisen kuvan jälkeen eli noin heinäkuun puolivälin tienoilla.

26. toukokuuta 2016

Daniel Clowes: Ghost World (sarjakuva + leffa)

Goodreadsin listojen selailu tuotti jälleen tulosta, sillä löysin sieltä Daniel Clowesin Ghost Worldiin (BV2Produktions, 2002). Kiinnostuin Ghost Worldista, sillä siitä on tehty elokuva ja olen etsiskellyt Seitsemännen taiteen tarinat -lukuhaasteeseeni jotain itselleni uutta luettavaa ja katsottavaa. Ghost Worldista en ollut koskaan kuullut mitään, mutta sarjakuvan takakansi lupaili paljon: "Clowes onnistuu kuvaamaan teiniangstia  yhtä väkevästi ja autenttisesti kuin J. D. Salinger aiemmalle sukupolvelle kirjassaan Sieppari ruispellossa." - "Yksi vuosituhannen parhaista käännösalbumeista." Alkoi kummasti tuntua, että olin sattumalta törmännyt johonkin mikä olisi pitänyt lukea jo aikapäiviä sitten. Onneksi kirjastosta löytyivät sekä sarjakuva että leffa. Nuhruisia olivat, mutta luku- ja katselukelpoisia siitä huolimatta.


Luin ensin sarjakuvan, ja hailakanväristen ruutujen kautta tutustuin Enidiin ja Rebeccaan. He ovat juuri päättäneet taipaleensa high schoolissa, ja elämän on oltava coolia, vaikka epävarmuutta tulevasta on ilmassa. Ghost Worldissa seurataan Enidin ja Rebeccan kesäistä hengailua ja sanailua amerikkalaisessa pikkukaupungissa. Sarjakuva on ilmeisesti alunperin julkaistu useammassa osassa, mutta albumin erilliset tarinat eivät haitanneet omaa lukemistani. Päinvastoin, Ghost World toimi oikein hyvin hieman sirpaleisena kokonaisuutena.


Elokuva (suosittelen!) toimi silti sarjakuvaakin paremmin, ja oli niitä harvinaisia (?) tapauksia, jolloin kirja jää kakkoseksi filmille. Leffan pääosissa ovat Scarlett Johansson (Rebecca) ja Thora Birch (Enid). Elokuva valmistui alunperin vuonna 2001, mutta pohjoismaisen julkaisun kansikuva on myöhemmältä ajalta, sillä kuuluisuuteen singahtanut Scarlett on siinä nostettu etualalle ja viittaus vuonna 2005 julkaistuun Match Point -leffaan (suosittelen!) on ujutettu mainoslauseeksi mukaan kanteen. Alkuperäinen leffajuliste asettaa Enidin ja Rebeccan rinnatusten:

IMDb: Ghost Wold (http://www.imdb.com/title/tt0162346/?ref_=ttmd_md_nm)





Minulle leffan ehdoton tähti oli Enidia esittävä Thora Birch, vaikka myös Scarlett Johansson oli erinomainen omassa roolissaan Rebeccana. Birch onnistuu tavoittamaan Enidin hahmoon liittyvän omituisuuden, cooliuden ja oman minuuden hakemiseen liittyvän nuoruuden palon ja epävarmuuden. Leffassa tämä kaikki herää kunnolla henkiin, ja sen kohtauksista huokuu uneliaan amerikkaisen kaupungin kesä, nuoruus ja hapuilu kohti tulevaa.

Ghost Worldin käsikirjoittajat olivat jonkin verran irrottautuneet sarjakuvan tarinoista, sillä mm. eräs sarjakuvan juonenkäänne oli nostettu sivujuonteesta etualalle ja eräitä muita tapahtumia oli upotettu siihen sopiviksi. Näin oli saatu luontevan näkyvä rooli Steve Buscemille. Luin sarjakuvan juuri ennen elokuvan katsomista, joten juonikuvioiden ja roolitusten eroavaisuudet oli helppoa havaita. Muutokset eivät minua haitanneet, sillä elokuva rullasi sujuvasti ja ehjästi eteenpäin ja Buscemi sopi rooliinsa hyvin. Ghost World -elokuva oli pirteä löytö lauantai-illan elokuvaksi, ja vaikkei elokuva ole enää aivan tuore tapaus, se on kestänyt mielestäni hienosti aikaa.

Traileri löytyy täältä: 

Goodreads: Sarjakuva saa 3 tähteä, elokuvalle annan 4 tähteä.
Mistä kirja ja elokuva? Kirjastosta.
Muualla verkossa: Sarjakuvaa on luettu blogissa Hurja Hassu Lukija Taas yksi kirjablogi 
Sarjakuvan tietoja:
Daniel Clowes: Ghost World (1998)
Suomennos Kari Heikonen
BV2Produktions, 2002
80 sivua

23. toukokuuta 2016

Alison Bechdel: Hautuukoti - tragikoominen perheeni

Alison Bechdelin Hautuukoti (Like, 2009) lähti eräällä kirjastoreissulla sattumalta mukaani. Isona lukuhoukuttimena toimi täyttävä kansi, mutta se antoi odottaa jotain säväyttävämpää kuin Hautuukoti lopulta oli. Jos päähenkilön isä toimii hautausurakoitsijana, harrastaa kirjallisuutta sekä salasuhteita ja kertojana toimiva tytär tiedostaa tykkäävänsä enemmän tytöistä kuin pojista, ainekset herkulliseen tarinaan ovat taatusti kasassa. Päädyin antamaan Hautuukodille kolme tähteä Goodreadsiin, mutta silti minusta tuntuu, että sarjakuvan jälkimaku jäi melko laimeaksi. 


Albumin piirrosjälki oli keskinkertaista tasoa. Pidän väreistä, joten kokonaisuus uhkaa helposti latistua, kun koko albumi on värimaailmaltaan samansävyinen eli tässä tapauksessa hailakan sininen. Myöskään erikokoiset ruudut ja niihin tasaisin väliajoin upotetut kirjallisuusviittaukset eivät olleet minua ravistelevia tehokeinoja. Pitääkö tehokeinoja sitten edes olla? Jos tarina ei vie täysillä mukaansa, toivon aina että edes visuaalinen puoli jättäisi isoja muistijälkiä. Hautuukodin kansi on komea, ja kyseinen ruutu löytyy albumin keskivaiheilta. Se on mielestäni albumin paras sivu, mutta muista ruuduista en löytänyt samanlaista näyttävyyttä.


Hautuukodin ruuduissa on paljon keskustelua, pohdintaa ja jo mainitsemiani kirjallisuusviittauksia. Koska albumin aihe ei ole minulle millään lailla omakohtainen, en eläytynyt albumin tarinaan kovin voimakkaasti. Kertojana oleva tyttö tarinoi lukijalle lapsuusmuistojaan. Perheen elämää on hallinnut isän erikoinen persoonallisuus, ja vasta tyttären aikuisiällä hänelle alkavat paljastua monet menneisyyden salaisuudet. Oman seksuaali-identiteetin löytymiseen kietoutuu monenlaista, ja albumin hyviin puoliin kuuluu ehdottomasti se, että tarinan jujua paljastetaan lukijalle vähitellen.

Kirjassa on hienovireisen vinoa huumoria, lempeää halua ymmärtää oman perheen omituisuuksia. Taisin jäädä kaipaamaan tarinaan lisää outoutta, sellaista Six Feet Under -meininkiä, josta aikoinaan nautin suunnattomasti tv:n välityksellä (+ innostuin hankkimaan sarjan dvd:nä itselleni). Perheen isän kuolemaan liittyvä arvoitus ei kiristänyt jännitystä kovin tiheäksi, mutta perhe-elämän kuvauksista kiinnostuneille Hautuukoti tarjonnee kiinnostavaa luettavaa perinteisten romaanien rinnalla.


Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Sarjakuvaa on luettu mm. blogeissa Kirsin kirjanurkka, Lukuisa
ja Satun luetut.
Kirjan tietoja: 
Alison Bechdel: Fun Home: A Family Tragicomic (2006)
Suomennos Taina Aarne
Like, 2009
238 sivua

20. toukokuuta 2016

TBR-vuoren etappi #1: Terveiset Kolilta!

Noin puoli vuotta sitten käynnistin omien hyllyjen lukemattomien kirjojen projektin eli TBR-vuoren valloituksen. TBR-listani löytyy omalta välilehdeltään eli täältä, ja listallani on 100 kirjaa. Niistä 12 on nyt luettu eli terveiset ensimmäiseltä TBR-nyppylältä, Kolilta! 

Kipuamisvauhtini ei ole ollut vauhdin hurmaa, mutta toisaalta en ole kokenut TBR-ahdistusta vaan olen edelleen kiinnostunut jatkamaan listan kirjojen lukemista. Noin kaksi kirjaa per kuukausi on ollut ilmeisen sopiva tahti, ja eikä TBR-lista ole liiaksi hallinnut lukupuuhiani. Siellä se on olla möllöttänyt jossain taustalla, ja aina välillä on ollut mukavaa poimia jotain luettavaa listalta ja unohtaa se sitten taas hetkeksi.

Lukemani kirjat löytyvät alempaa postauksesta, mutta niiden lisäksi olen kokeillut paria kirjaa ja jättänyt ne sitten kesken. Nämä äärimmäisen tympeästi edenneet ja mielenkiintoni tyystin tyrehdyttäneet kirjat ovat:

Alsterdal, Tove: Kadonneet
Kankimäki Mia: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

Molemmat olen aikoinaan kliksutellut edullisen hinnan houkuttelemina lukulaitteeseeni, mutta Alsterdalin jännäri ei laisinkaan imaissut minua mukaansa ja sen lukeminen tuntui melkoiselta ajanhukalta. Kankimäen kirjasta muistan lukeneeni kehuja, mutta täytyy myöntää, ettei minulla synkannut päähenkilön kanssa. En jaksanut lukea naisen haahuilevista suunnitelmista kuin parikymmentä sivua. Edessä olevat reilut 300 sivua tuntuivat loputtoman pitkiltä ja totesin, ettei tämä Japanin reissu ole minua varten.

Alkuperäinen ajatukseni oli koettaa lukea listan kaikki kirjat, mutta olen päättänyt olla itselleni armollinen ja säästää itseni suuremmilta pakkolukemisilta. Alsterdalin ja Kankimäen kirjat jääkööt siis lukematta. Jottei alkuperäinen tavoite eli Mount Everestin valloittaminen sadalla luetulla oman hyllyn kirjalla jäisi saavuttamatta täydennän listaa aina, kun joku kirja ei kerta kaikkiaan innosta lukemaan. Alsterdal ja Kankimäki siirtyvät siis pois listalta, ja otan tilalle nämä:

Iain Banks: Siirtymä
Alan Hollinghurst: Vieraan lapsi

Tarjontaa listalle tuntuu riittävän,  vaikka olen koettanut rajoittaa heräteostoksia. Mutta kirja-alet ovat täynnä houkutuksia, kirjanvaihtohyllystä on mukavaa ottaa mukaan parhaat palat ja ... ihmekös tuo, että kirjakasat vain kasvavat.

Mutta nyt Kolin kirjat, joilla kipusin ensimmäiselle etapille. Jos etukäteen kuvittelin löytäväni omista hyllyistäni pelkkiä timantteja, niin ne harhaluulot karisivat nopeasti. Kirjojen taso näyttää noudattelevan samaa kaavaa kuin yleensäkin lukemieni kirjojen: pieni osa on todella erinomaisia, paljon keskikastin kirjoja ja pieni osa on sinnittelyä, lukeako kirja loppuun vai jättääkö kesken. Koetan silti olla TBR-listani kirjojen kanssa tavallista kärsivällisempi eli en halua jättää kirjoja kesken niin herkästi kuin tavallisesti.

Kolin valloituksen huipuimmat lukuelämykset tarjosivat:



Hyvää keskikastia olivat:


Ja heikompaa ainesta eli sivut kääntyivät nihkeästi (ilman TBR-statusta ainakin Mahdottomien rakkauksen talo olisi jäänyt kesken):


Seuraavaksi nenä kääntyy kohti Haltia, jonne pääsen lukemalla 13 kirjaa lisää listaltani! Edessä on kesälomakausi, jolloin lukuaikani lisääntyy huimasti, ja olen toiveikas mm. sen suhteen, että saan luettua listan paksuja kirjoja. Valitsin tulevaa kesää varten muutamia kirjoja, jotka houkuttelevat eniten juuri nyt eli TBR-listan himotuimmat kesällä 2016:

Allende, Isabel: Henkien talo
Catton, Eleanor: Valontuojat  
Duenas, Maria: Ommelten välinen lanka  
Eugenides, Jeffrey: Naimapuuhia  
Ulitskaja, Ljudmila: Vihreän teltan alla 
Morton, Kate: Hylätty puutarha 
Waters, Sarah: Vieras kartanossa   
Tartt, Donna: Tikli  
Hoffman, Alice: Ihmeellisten asioiden museo  
Mitchell, David: Pilvikartasto 
Smith, Zadie: Risteymiä   

Tavoitteena Mount Everest - 100 luettua oman hyllyn kirjaa.
Mount Everest -kuva Wikimedia Commons: By Kerem Barut, CC BY-SA 2.5, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=11758235

18. toukokuuta 2016

Sieluni hymyt -haaste

Sain blogeissa joitakin aikoja sitten ahkerasti kiertäneen Sieluni hymyt -haasteen Ullalta ja Suketukselta. Arkeni on ollut niin kiireistä, että haasteeseen vastaaminen on siirtynyt ja siirtynyt. Mutta tänään arki on tuntunut hymyilevän tavallista enemmän, joten kaivoin haasteen esille:

"Listaa ne pienet ja miksei suuretkin asiat, jotka tekevät juuri sinut onnelliseksi, jaa blogissasi tai muualla somessa ja lähde jakamaan hyvää mieltä eteenpäin haastamalla muutkin miettimään syitä olla onnellinen."


Lähestyvä kesä saa minut iloiselle mielelle. Talven pimeys tuntuu vuosi vuodelta pidemmältä, mutta nyt on valoisien öiden ja päivien ajanjakso - ihanaa! Polkupyörä on kaivettu esille, kesäkirjalista muhii mielessä, ensimmäinen irtojäätelöpallo on vielä ostamatta, sateisessa ilmassa on raikasta tuoksua ja ... kesä ♥.

Lähetin aamulla kirjan matkalle uutta kotia. Kirjabloggaajakollega oli sellaista kirjaa vailla, joka minulta löytyi ja oli jo muutoinkin etsimässä uutta osoitetta. Oli mukavaa lähettää kirja sellaiselle, joka ilostuu sen vastaanottamisesta. Lähikaupan postitiskillä oli ilo seurata, kun kaupan&postintäti kärsivällisesti neuvoi toista kaupan&postintätiä maxikirjeen lähettämisessä ulkomaille. He jäivät teippailemaan kirjettä kiinni (jotta se kestää lajittelukoneen käsittelyn), kun minä suuntasin töihin. Heipat kirjalle, ja toivottavasti se pääsee ehjänä perille.

Töissä on pitkästä aikaa uusia, kivoja juttuja. Ei niistä tässä sen enempää, mutta innostus omaa työtä kohtaan tuo mukavaa virinää työpäivään. Joskus se virinä on ollut melkoisen matalaa, joten osaan olla kiitollinen näistä tunnelmista. Olen tyytyväinen myös siitä, että miehelläni on töitä nyt ja ensi syksynä. Opetusalan yt-neuvottelut ovat tuoneet epävarmuutta meidän perheeseen, mutta onneksi mieheni kohdalla uutiset olivat hyviä. Koulutuksesta säästäminen on kaukana sieluni hymyistä, mutta eipä siitäkään sen enempää. 

Arjessa tapahtuu toisinaan pieniä, yllättäviä asioita. Muutama viikko sitten istuin yliopiston kahvilassa odottelemassa luennon alkua, kun alakerran ruokalasta alkoi kuulua kaunista laulua. Menin katsomaan ja kuuntelemaan. Laulu loppui aikanaan, ja nuori mies ilmoitti, että musiikkikasvatuksen opiskelijoilla oli jokin tempausviikko meneillään ja ryhmän taidokas esitys oli osa siitä. Spontaaneihin aploideihin oli hauskaa yhtyä. 

Tuttava kertoi saaneensa opiskelupaikan. Onnittelin ja olin vilpittömästi onnellinen hänen puolestaan. Olen itse niin tyytyväinen omaan opiskelun täyteiseen arkeeni, että suon mieluusti saman kaikille, jotka paikan onnistuvat saamaan.

Pidän painetuista kirjoista, mutta tekniikan ihmeet voivat olla myös hymyn aihe. Olen vähän hassusti koukuttunut muutamaan twitter-tiliin, joiden anti on kuvallista: vanhoja valokuvia arkistojen kätköistä, luontokuvia... kuvavirran katselu on kumman rentouttavaa työpäivän jälkeen. Pieni hetki kuvia, jotka eivät liity mihinkään, tuokiopaloja jostain vuosien takaa. Mahtaisi esim. 1800-luvun ihmisiä hämmästyttää, mihin sitä aikaa nykyään käytetään.




Kirjablogi. Löpinää kirjoista ja kirjojen vierestä. Bloggaus on niin minun juttuni - sen verran hauskaa ja rentouttavaa tämä on vielä noin kolmen vuoden blogikirjoittelun jälkeen. Kiireen keskellä olen monet kerrat ollut onnellinen, kun voin irrottaa ajatukset töistä ja opinnoista ja naputella sen sijaan jotain höpinää blogiini. Täällä ei ole paineita deadlineista tai arvosanoista. Sen sijaan ihan itse saan päättää, mitä kirjoitan ja mistä kirjoitan. Kirjallinen oma pieni hiekkalaatikko on mukava asia.

Kiitokset Ulla ja Suketus haasteesta!

Haaste on kiertänyt monessa blogissa, mutta haastan silti muutaman blogin vielä mukaan. Vastaamisen voi totta kai tehdä oman innostuksen ja kiinnostuksen mukaan:

17. toukokuuta 2016

Zadie Smith: Kauneudesta

Zadie Smithin Kauneudesta (WSOY, 2006) koukutti minut alkutalvella, mutta bloggaaminen on jostain syystä viipynyt ja venynyt. Smithin esikoisromaani Valkoiset hampaat oli täyteläinen, jopa täyteen ahdettu (henkilöitä, tapahtumia, juonilankoja  - kaikkea yllin kyllin) lukuelämys, ja aloittelin Kauneudesta-pokkaria epäillen. Odotettavissa reilut 600 sivua lisää Valkoisten hampaiden kaltaista tiivistä tekstiä? Huh! Vaan Kauneudestapa oli erilainen kirja. Kevyempi sisällöltään ja kerronnaltaan, vetävämpi kaikin puolin. Yliopistomaailma ja siellä vellovat sekalaiset suhteet saivat sivut kääntymään - ja hei joo, tästä kirjasta voi bongailla viittauksia Talo jalavan varjossa -kirjaan. Howards End, indeed. Kauneudesta saa minulta viisi tähteä Goodreadsiin, sillä kirja on kirkkaasti eräs alkuvuoteni parhaimpia kirjoja.


"Ai mitä? Howard, mitä minun oikein pitäisi katsoa?
    Howard näytti asiaankuuluvan kohdan tulostamastaan viestistä amerikkalaiselle vaimolleen Kiki Simmondsille. Kiki laski kyynärpäänsä paperin kahta puolta ja kumartui kuten aina, kun keskittyi pieneen pränttiin. Howard siirtyi yhdistetyn keittiön ja ruokailutilan toiselle puolelle viheltävän pannun luo. Yksi kimeä sävel - muuten oli hiljaista. Heidän ainoa tyttärensä Zora istui jakkaralla kuulokkeet päässä, selin huoneeseen, ja katsoi kunnioittavasti televisiota. Nuorempi poika Levi seisoi isänsä vieressä keittiökaappien edessä. Ja nyt he kaksi aloittivat äänettömän aamiaiskoreografian: ojentelivat muropakkausta edestakaisin, vaihtoivat välineitä, täyttivät kulhonsa ja kaatoivat kumpikin maitoa vaaleanpunaisesta kannusta, jossa oli auringonkeltainen reunus." (s. 17)

Howard, Kiki, Zora ja Levi Belsey - tämä akateeminen perhe sai minut heti ensisivuilta asti kiinnostumaan edesottamuksistaan. Perheeseen kuuluu lisäksi Jerome, joka kirjan alussa viestittelee isälleen rakastuneensä tämän tieteellisen kiistakumppanin tyttäreen. Myrsky Belseyn perheen vesilasissa sysää romaanin liikkeelle ja luvassa on kiihkeitä tunteita ja lisää myrskyjä akateemisen kuplan sisällä. Perheen nuoret rimpuilevat kohti omaa tulevaisuuttaan, ja Howard ja Kiki kipuilevat parsuhteessaan. Kauneudesta ei kuvaa Belsyen perheen tyyntä aikaa, vaan perhe on kirjan tapahtumien myötä monin tavoin mullistusten kourissa.

Kauneudesta suhtautuu Belseyn perheeseen vinolla huumorilla - mm. isä-Howardille on kirjoitettu muutama herkullinen kohtaus kirjan loppupuolelle, kun hän antautuu nuoren opiskelijaneitosen pauloihin. Pidin tästä lähestymistavasta. Tapahtumien sijoittumista yliopistopiireihin ei kannata kavahtaa, sillä Smithin teksti oli mielestäni kaikkea muuta kuin kuivakkaa. Myönnän, että tapahtumat kehittyvät verkkaisesti ja monenlaisia lankoja riittää tässäkin kirjassa, mutta Kauneudesta oli juuri näiden piirteiden ansiosta muhkean nautinnollinen. Jos joku haluaa kesäkuukausina sukeltaa yliopistoympyröihin, suosittelen kokeilemaan tätä kirjaa.

Pieni sivuhuomautus: Kauneudesta päättää matkani TBR-vuoren ensimmäiselle etapille, Kolille. Koostetta matkan tapahtumista luvassa myöhemmin tällä viikolla.

Goodreads: 5 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma ostos
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogeissa Opus Eka, Jäljen ääni.
Kirjan tietoja:
Zadie Smith: On Beauty (2005)
Suomennos Irmeli Ruuska
WSOY, 2006
630 sivua

15. toukokuuta 2016

Jenna Kostet: Marrasyöt

Kirjojen lukeminen vuodenaikojen mukaan ei taida olla minun juttuni. Täydellinen hetki Jenna Kostetin Marrasöiden (Robustos, 2015) lukemiselle olisi totta kai ollut marraskuu, mutta minä luin kirjaa vapun alla. Lyhenevän yön valossa olikin aika jännää lukea kirjaa, jossa marraskuun pimeys iskee päälle. Kontrasti vain vahvisti Marrasöiden tunnelmaa, ja minä viihdyin erinomaisesti synkähkön kirjan sivuilla, Turun saariston maisemissa.


"Mä jään kiertämään tuon", Selja sanoi Svakille ja nyökkäsi kivikehää kohti.
    "Hyvä, tee se", Svak sanoi. "Teet oikein, kun kierrät sen."
    Selja ei tiennyt, mitä Svak tarkoitti. Hän katsoi miehen loittonevaa selkää ja toivoi, että kivikehän kiertämällä saisi vastauksia mieltään vaivaaviin kysymyksiin. Hän tunsi itsensä  typerykseksi, kun lähestyi kivisti ladottua labyrinttia ja astui ensimmäisten kivien väliin. Toisten äänet katosivat puiden katveeseen. Selja tunsi miten tuuli pyöritti hänen hiuksiaan ja toi mukanaan meren tuoksun.
    Hän astui kivikehään." (s. 62)

Marrasöiden päähenkilönä on nuori opiskelijanainen, väitöskirjaa arkeologiasta tekevä Selja. Vakavasti tieteen ottava Selja suhtautuu epäillen kansanperinnettä ja -uskomuksia käsittelevään kurssiin, jonne Seljan ystävä Anni hänet houkuttelee. Annia taitaa kiinnostaa eniten kurssia vetävä Juha Svak, mutta Selja huomaa kiinnostuvansa jatulintarhoista, arvoituksellisista kivikehistä, joiden merkitystä ei ole pystytty selvittämään.

Toinen juonilanka kulkee saaristossa, sillä kirjan tapahtumat lähtevät käyntiin, kun Finbyn jatulintarhasta löytyy nuoren naisen ruumis. Murhatutkimuksessa avustaminen tuo uutta säpinää saariston verkkaiseen arkeen. Poliisityön kuvaus ei ole kirjassa kovin merkittävässä asemassa, sillä saaristolaispoliisivat vain avustavat, lähinnä omaksi ajankulukseen. Tämä ei minua haitannut, sillä meno tuntui sympaattiselta kiihkeämpiin dekkareihin verrattuna. Kirjan loppukahinoissa sympaattisuus tosin sai väistyä muiden voimien tieltä.

Pidin todella paljon kirjan tapahtumapaikoista. Yliopistoympyrät ovat osa omaa arkeani, joten osittain akateemiseen maailmaan sijoittuvaa tarinaa oli mukavaa lukea. Väitöskirjan teosta minulla ei ole kokemusta, mutta Seljan kipuilu tieteen tekemisen kanssa tuntui uskottavalta. Kivikehien kautta juoneen tuli mukaan outoutta, joka kurotteli todellisuuden verhojen läpi. Näitä piirteitä sai silti odotella melko kauan, sillä alkuun kirja tuntui tavanomaiselta dekkarilta. Alun ei pidä antaa hämätä, sillä tunnelma tihenee asteittain, samalla kun syksy etenee kohti pyhäinpäivää ja kuolema kiristää otettaan henkilöiden ajatuksissa.

Meri on voimakkaasti läsnä Marrasöissä, ja liitän kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan 7) Vihervuosi 2016 -sloganiin "Minun maisemani – maalla ja kaupungissa" sopiva kirja. Olen aina asunut lähellä meren rantaa, nyt täällä Oulussa ja lapsuudessani Porin liepeillä. Meri ja sen rannat ovat minun maisemaani.

"Nils oli tapausta tutkiessaan tajunnut, ettei hän oikeastaan tiennyt jatulintarhasta saatikka Nauvon esihistoriasta mitään. Hän oli aina ammentanut kaiken merestä. Meri oli turvapaikka ja meri oli uhka. Meri oli ollut hänelle Nauvon ja kodin symboli, se elementti, joka oli tehnyt kodista kodin." (s. 129)

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma ostos
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Todella vaiheessa, Ullan luetut kirjat, Kirjaneidon tornihuone ja Hyllytontun höpinöitä.
Kirjan tietoja:
Jenna Kostet: Marrasyöt
Kansi Johanna Lumme
Robustos, 2015
230 sivua

12. toukokuuta 2016

Sari Pöyliö: Ihmisen veri

Sari Pöyliön Ihmisen veri (Atena, 2015) esittelee lukijalle 83-vuotiaan Kulo Taipaleen, eläkkeellä olevan lääkärin. Hänen yläkerrassaan asuu aamunsa voimistelemalla aloittava nainen, ja tämä nainen alkaa kirjan edetessä hämmentää Taipaleen elämää ryhtyessään etsimään Taipaleen aikoinaan kuvaamaa elokuvaa nimeltä Ihmisen veri. Ihmisen veri joutui hukkaan vuosikymmeniä sitten, ensi-illan kynnyksellä, eikä mestarillinen teos ehtinyt koskaan teattereihin asti.


Ihmisen veri liikkuu sulavasti menneen ja nykyisyyden välillä, ja menneessä ajassa seurataan Kulon sota-ajan ja elokuvainnostuksen värittämää nuoruusaikaa. Kerronta on kepeää ja ilmavaa olematta silti höpsöä tai hömppää.  Kirjan tarinassa on miellyttävän vanhanaikaista, rauhallista tunnelmaa, josta nykyajan hektisyys tuntuu olevan kovin kaukana. Viehätyin aika nopsaan Ihmisen veren tyylistä, joka onnistuu ujuttamaan myös lempeää huumoria lauseiden väliin.
 
"- Apropos, Vieno sanoi viime hetkellä. - Tahtoisin vaihtaa pari sanaa Kulon kanssa kahden.
    Vieno odotti, kunnes hissi oli mennyt alas, vilkaisi portaita ylös ja alas ja kumartui supattamaan salaliittolaisen elkein:
    - Jos suunnittelet uutta elokuvaa - ajattelin, että - voisin olla käytettävissä.
    Hänen ainoassa silmässään kilvoittelivat kaiho ja ahneus. Kulo mietti, mistä löytäisi nykyaikaisen elokuvavalmistamon, joka palkkaisi kahdeksankymmentäkolmevuotiaan, eläkkeellä olevan lääkärin ohjaamaan elokuvan, jonka päätähtenä loistaisi yhdeksänkymmentävuotias B-luokan näyttelijätär. Hän lupasi pitää Vienon mielessään, jos alkaisi suunnitella elokuvaa.
    Alaovella hänen kalossinsa tarttui rikkinäiseen tralliin ja hän oli kaatua rähmälleen kuraan." (s. 45)
 
Ennen kirjan aloittamista olin epäileväinen, mahtaako eläkeläisukon aikoinaan tekemän elokuvan metsästys olla kovinkaan mielenkiintoista seurattavaa. Onneksi epäilykseni olivat turhia. Eläkeläisukko oli sitkeän virkeä tapaus, ja vaikka itse elokuva taisi häipyä sivuosaan omassa lukukokemuksessani matka sen luokse oli kiehtova sekoitus filmaattista ajankuvaa vuosikymmenten takaa ja erikoisia henkilöhahmoja. Mukavan verkkaisesti avautuva juoni kruunasi Ihmisen veren, ja annan kirjalle neljä tähteä Goodreadsiin.

***
Kirjassa ollaan tiiviisti elokuvan äärellä, joten saan pisteen Seitsemännen taiteen tarinat -haasteeseen.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogeissa Kirjasähkökäyrä, Kulttuuri kukoistaa, Eniten minua kiinnostaa tie.
Kirjan tietoja:
Sari Pöyliö: Ihmisen veri
Kansi Elina Warsta
Atena, 2015
205 sivua

10. toukokuuta 2016

6 kirjaa pari(sta)suhteesta

Blogimuistelot jatkuvat parisuhdeteemalla (edelliseltä listaltani löytyy kesänodotuskirjoja). Jostain syystä parisuhdetarinat jaksavat kiinnostaa minua vuodesta toiseen, ja myös ensimmäinen lukuhaaste, johon osallistuin, osui tähän aihepiiriin. Sinisen linnan kirjasto -blogin Avioliittojuonia-lukuhaaste oli kuin minulle tehty, ja muistan olleeni todella innoissani haasteen aiheesta. Into ei ole hiipunut, ja jos joku haluaa laittaa pystyyn kirjallisen parisuhdehaasteen, niin hep! yksi osallistuja on taatusti mukana.

Alla olevista kirjoista kaikki muut paitsi Julian Barnesin kirja löytyvät omasta hyllystäni. Amadon kirja on lainassa, joten se ei päässyt mukaan kirjakuvaan. Listaa katsellessani huomaan, että kirjoissa minua viehättävät kiemuraisemmat suhteet. Omassa henk.koht. elämässäni suosin tasaisempaa menoa, joten ilmeisesti kirjojen kautta on turvallista sukeltaa sameampiin vesiin. Tässä katsaus blogivuosieni parhaisiin suhdetarinoihin:


Tämä on ainut lukemistani Irvingin kirjoista, johon olen täydellisen hurahtanut. Jostain syystä en blogini alkutaipaleella uskaltanut antaa kirjalle kuin 4 tähteä, mutta kävin korjaamassa erheeni ja korotin tähtimäärän viiteen. Irvingin herkullinen kahden pariskunnan parisuhdepainiottelu on niin riemukasta luettavaa, että täysi tähtimäärä on paikallaan. Olen lukenut kirjan muutamaan otteeseen, ja uusintalukuja lienee odotettavissa. Blogijuttukin on kirjoitettu uusintaluvun jälkeen.


Ferranten komedian ja tragedian välimaastossa liikkuva draama miehensä hylkäämästä naisesta. Hankin kirjan hiljattain omaan hyllyyni. Kirjassa on rumahko kansi, ja eräällä koiralla oli muistaakseni tyly kohtalo, mutta muutoin Ferranten kirja oli vetävää luettavaa. Pitkälti tämän kirjan imussa innostuin Ferranten uudesta suomennoksesta Loistava ystäväni, jonka olen hankkinut lukulaitteeseeni odottamaan sopivaa lukuaikaa.

Julian Barnes: Puhumalla paras (julkaistu 10.11.2013)

Nolojen muistojen blogijuttu! Jossain vaiheessa ensimmäistä blogivuottani sain idean lukea palkittuja kirjoja, yksi per palkinto. Julian Barnesin kirja sai aikoinaan Prix Femina Étranger -palkinnon, eli parhaan käännösromaanin palkinnon Ranskassa. Kirja oli minulle ehdoton löytö, mutta intoni kahlata läpi kirjapalkintoja hiipui nopeasti. Sainkohan luettua edes kymmentä kirjaa?? Hautasin idean hiljaisuudessa, mutta onneksi sentään Barnesin kirja jäi muistoihin hauskana kirjana. Kirjallinen huumori on taitolaji, ja Barnesin veikeä tarina upposi minun huumoriini loistavasti.


Ranskalaisen luutnantin nainen on kerronnan juhlaa. Rakkaus ei tässä kirjassa ole ruusuilla tanssimista, mutta dramaattisuutta ja suuria tunteita löytyy sitäkin enemmän. Upea, upea kirja! Suosittelen myös historiallisista romaaneista pitäville.

Jun’ichirō Tanizaki: Avain (julkaistu 13.3.2016)

Tanizakin lyhyt Avain oli eräs alkuvuoteni parhaita kirjoja. Päiväkirjamerkinnöistä koostuva japanilaisen avioliiton kuvaus ei ollut laisinkaan niin puiseva tapaus, kuin ennakolta kuvittelin. Päinvastoin, Avain vain paransi otettaan loppua kohden.


Keittokoulu Maku ja Taito ♥. Blogijuttu intohimoisen dona Florin ihmeellisestä elämästä ja rakkauksista on julkaistu uudenvuodenaattona, ja muistan olleeni innoissani siitä, että sain vuoden viimeiselle päivälle näin hyvän kirjan. Viiden tähden herkkupala ruuan ja rakkauden ystäville. Näyte donan keittokoulun resepteistä:

"Käytännön oppitunti:
Raastakaa kaksi sipulia, murskatkaa valkosipuli survimessa;
sipuli ja valkosipuli eivät pilaa ilmaa, ei, hyvät naiset,
ne ovat maan tuoksuvia hedelmiä.
Leikatkaa korianteri, persilja, muutama tomaatti,
ruohosipuli ja puoli paprikaa aivan pieniksi paloiksi.
Sekoittakaa kaikki oliiviöljyyn ja pankaa
tämä mehevän makuinen kastike odottamaan
(noiden hupsujen mielestä sipuli haisee,
mitä he ymmärtävät puhtaista tuoksuista?
Vadinho söi halukkaasti raakaa sipulia
ja hänen suudelmansa poltti.)"



Jos joku ihmettelee, miksi Irving kirjasta ei näy kansikuvaa, niin syynä on se, ettei minulla ole kansilievettä. Olen ostanut nuhruisen kappaleeni joskus vuosia sitten divarista, enkä ole viitsinyt etsiä parempikuntoista sen tilalle. Kirja keltainen etukansi ei ole järin kuvauksellinen, joten pitää tyytyä sisäsivuun.

8. toukokuuta 2016

Alan Bradley: Filminauha kohtalon käsissä

Alan Bradleyn Filminauha kohtalon käsissä (Bazar, 2016) uudisti tuttavuuteni Flavia de Lucen kanssa. Edellinen suomennos Hopeisen hummerihaarukan tapaus jäi minulla kesken, sillä kirja ei muutaman kymmenen sivun jälkeen lähtenyt ollenkaan vetämään. Sarjan kahdesta ensimmäisestä osasta pidin aika lailla (Piiraan maku makea ja Kuolema ei ole lasten leikkiä), joten olipa mukavaa, että heti Filminauha-kirjan alkusivuilta asti pääsin samanlaisiin lukutunnelmiin kuin sarjan alkupään kirjojen kanssa.


"Kylmänkosteat usvakiehkurat nousivat jään ylle kuin ruumiista irronneet levottomat henget. Ilmassa liikahteli utuharsoa.
    Kiitäessäni pitkää muotokuvagalleriaa päästä päähän luistinten hopeanväriset terät suhahtelivat surullisesti kuin teurastajanveitsi tahkolla. Jääpinnan alla jalopuisen parketin monimutkainen kuviointi erottui selvästi, vaikka diffraktion takia värit olivatkin himmeät.
  Olin pihistänyt hovimestarin komerosta kaksitoista tusinaa kynttilää, jotka nyt lepattivat vanhoissa kynttiläkruunuissa hurjan menoni synnyttämässä ilmavirrassa. Luistelin huonetta ympäri ja ympäri, päästä päähän ja taas takaisin. Vedin pistelevää ilmaa syvälle keuhkoihin ja puhalsin sen sitten ulos pieninä hopeisina höyrypilvinä." (s. 9)

Näin alkaa Filminauha kohtalon käsissä. Flavian muotokuvagalleriaan tekemällä luistinradalla ei ole kirjassa muuta virkaa kuin olla avauskohtauksen näyttämönä, mutta de Lucen hitaasti rappeutuva kartano viehättää minua siinä määrin, että luen mieluusti Flavia omalaatuisista puuhailuista talon uumenissa. Avauskohtaus kuvastaa hienosti Flavia-dekkareita: tunnelmaa luodaan pikku tapahtumilla ja Flavian pisteliään sähäkällä luonteella, ja varsinainen rikos tapahtuu sitten kun on tapahtuakseen. Englantilaiselle 1950-luvun maaseudulle sijoittuva sarja on niin kaukana noir-dekkareista kuin vain olla voi.

Filminauha-kirjan tapahtumat käynnistyvät, kun Flavian isä kertoo vuokranneensa talon elokuvaryhmälle. Perheen rahatilanne ei näköjään ole sarjan alkuvaiheista kohentunut, ja filmiryhmän saapuminen helpottaa perheen tilannetta verojen maksun suhteen. Filmiporukan tähtenä häärii kuuluisuus nimeltä Phyllis Wyvern, ja poppoo saa aikaa hämmennystä ja säpinää pikkukylässä jo ennen viikatemiehen vierailua.

Filmaattista meininkiä oli kiva seurata, mutta oikeastaan odotin sarjan ollessa jo näin pitkällä saavani hieman tietoa Flavian kuolleesta äidistä ja perheen mahdollisista salaisuuksista. Jotenkin sarja on viritellyt odotuksia sitä kohtaan, että jotain paljastuksia kenties on luvassa. Mutta ehkä olen kuvitellut omiani? Missään nimessä tämä osa ei vastaa kysymyksiin (muttei toisaalta myöskään herättele uusia kysymyksiä), mutta viihdyttävää luettavaa Filminauha kohtalon käsissä silti on. Goodreadsiin kolme tähteä, ja lukusuositus myös heille, joita dekkarit eivät yleensä innosta.

***
Kirjassa on elokuvaan liittyvää toimintaa, joten saan Bradleyn kirjasta pisteen Seitsemännen taiteen tarinat -haasteeseen. Varsinaisen elokuvan tekoon ei oikeastaan ehditä laisinkaan, mutta kirjassa mm. katsotaan vanhoja leffoja yön pimeinä tunteina ja ihastellaan ikinuoren Phyllis-tähden vetovoimaa.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu monessa blogissa. Tässä muutama linkkivinkki: Cats, books & me, Kasoittain kirjoja, Hurja Hassu Lukija ja Kirjasähkökäyrä.
Kirjan tietoja:
Alan Bradley: I Am Half-Sick of Shadows (2011)
Suomennos Maija Heikinheimo
Bazar, 2016
317 sivua

6. toukokuuta 2016

Cristina López Barrio: Mahdottomien rakkauksien talo

TBR-projektini ei viime aikoina ole täällä blogissa näkynyt, vaikka itse asiassa olen kököttänyt ensimmäisen etapin eli Kolin huipulla on jonkin aikaa. 12 listan kirjaa on siis luettu, ja Cristina López Barrion Mahdottomien rakkauksien talo (Bazar, 2012) oli niistä numero 11. Olen ostanut kirjan aikoinaan jostain alemyynnistä itselleni kauniin kannen ja houkuttelevan takakannen ansiosta (aina yhtä petollisen tehokas myyntikikka!). Espanjalainen fiktio on usein minun makuuni, mutta Mahdottomien rakkauksien talo ei onnistunut vastaamaan odotuksiini. Takakannen lupaus siitä, että "maagis-realistinen sukutarina on kerrottu intohimoa säästämättä ja kauniita lauseita tuhlaillen" piti kieltämättä paikkansa, mutta niitä kauniita lauseita oli aivan liikaa! 

Kirjalla on mittaa 450 sivua, ja tietty juonikaava toistuu useampaan kertaan: Lagunan suvun naisia vaivaa kirous, sillä heidät on tuomittu epäonnistumaan rakkaudessa sukupolvesta toiseen. Sukupolvesta toiseen kulkevaa epäonnea seurataan todellakin sukupolvesta toiseen. Tarina alkaa 1800-luvun lopulta, ja vielä tässä vaiheessa olin kirjasta todella innoissani. Mutta kun juonen kaava alkoi käydä tutuksi, aloin kyllästyä ja tympääntyä - tämä on tätä kirjan loppuun asti, hohhoijaa - jokos se viimeinen sivu häämöttää?? Jollei kirja olisi ollut TBR-listan kirja, olisin varmasti jättänyt sen kesken.

Kirjan kieli oli silti kaunista, ja maagis-realistinen, luonnonläheinen kerronta viehätti minua vaikkei se juonen aiheuttamaa tympäätymistä poistanutkaan. Mahdottomian rakkausien talo alkoi näin lupaavasti, mutta päätyi kahteen lopulta Goodreads-tähteen:

"Kastilialaisessa kylässä  tuoksui ruuti, peltopyyn ja kaniinin veri, piipuista kohoava savu. Syksyn mukanaan tuomat metsästäjät esittelivät saaliitaan kullankeltaisen tuulen ensimmäisten puuskien välillä. Vanhat naiset istuksivat talojen ovensuissa; he muodostivat naapuriemäntien kanssa suruhuivien rivistön ja supattivat ohikulkijoista. Heidän kylmänkyhmyjen, keittopatojen ja messujen värittämän elämän  parkitsemat äänensä sekoittuivat kuivuneiden lehtien laahaavaan rahinaan.  Nuoremmat naiset sen sijaan piileksivät ikkunaverhojen takana, jotta he saattoivat katsella metsästäjiä näiden huomaamatta ja puhua näistä tuntematta kuoleman läheisyyttä." (s. 9)


Goodreads: 2 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma ostos
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Mari A:n kirjablogi, Kirjojen keskellä ja  There's no such thing as too many books.
Kirjan tietoja:
Cristina López Barrio: La casa de los amores imposibles (2010)
Suomennos Taina Helkamo
Bazar, 2012
454 sivua

5. toukokuuta 2016

Dekkariviikko 6. - 12.6.2016 - tervetuloa mukaan!

Kouvolan Dekkaripäivät pidetään tänä vuonna 10. - 11. kesäkuuta, ja perinteikäs dekkaritapahtuma viettää 20-vuotisjuhliaan. Itse en valitettavasti pääse osallistumaan Kouvolan tapahtumaan, mutta päätin olla hengessä mukana ja viettää blogissani dekkariviikkoa. Dekkarit ovat minulle genre, johon en taatusti kyllästy koskaan. Välillä minulla menee pitkäkin aika ilman rikoskirjoja, mutta sen jälkeen ihmismielen synkempi puoli houkuttelee entistä enemmän. Talven mittaan en ole lukenut kovin montaa dekkaria, joten juuri nyt olen kasvavan dekkari-innostuksen vallassa. Teemaviikon viettäminen oman suosikkigenreni parissa kutkuttelee jo kovasti mieltäni, ja luettavan haaliminen teemaviikon kirjajuttuja varten on alkanut. :)

Teemaviikkoilu on hauskempaa yhdessä, joten heitän dekkarihaasteen ilmoille. Oletko innostunut dekkareista tai kiinnostaako vieraaksi jääneen genren kokeilu? Tule mukaan dekkariviikolle!

Kuvaa saa käyttää teemaviikkoon liittyvissä postauksissa & somessa.

Dekkariviikolle voit osallistua oman innostuksesi mukaan haasteaikana, 6. - 12.6.2016. Olennaista on, että osallistuminen liittyy jollain tapaa dekkareihin:
  • Jos sinulla on blogi, voit postailla dekkareista tai dekkarista tai jostain niihin liittyvästä. Jo yhdellä dekkarijutulla olet siis mukana teemaviikolla.
  • Blogijutut voivat käsitellä dekkariteemaa vapaasti. Eli voit vaikkapa kertoilla parhaita dekkarimuistojasi, tehdä koosteen upeimmista dekkarikansista - tai avautua siitä, miksei dekkarigenre kiinnosta laisinkaan (!?).
  • Somekanavissa voit jakaa esimerkiksi kuvia suosikkidekkareistasi, kotihyllyn dekkareista tai mistä vaan dekkareihin liittyvästä. Osallistuminen on helppoa, vaikkei sinulla olisikaan kirjablogia!
  • Lukuvinkkejä löytyy mm. Dekkarinetistä
  • Hashtag someen: #dekkariviikko
Teen kirjablogeissa julkaistuista dekkarijutuista pienen koosteen blogiini teemaviikkoa seuraavalla viikolla. Kirjabloggaajia pyydänkin vinkkaamaan tämän jutun kommenttiboksiin, jos olet (tai aiot olla) mukana teemaviikolla. Ilmoittautumisaika päättyy, kun teemaviikko päättyy - eli voit hypätä mukaan vielä sunnuntaina 12.6.2016.

Mitään erillisiä koosteista omista dekkarijutuista ei tarvitse tehdä, sillä löydän ne blogeistanne. Luulen, että jokusen dekkarin lukeneena tunnistan dekkarijutut muiden kirjajuttujen joukosta. :)

Tervetuloa mukaan dekkarien maailmaan! 

***
Dekkariviikolle ovat ilmoittautuneet mukaan seuraavat blogit:

Orfeuksen kääntöpiiri
Yöpöydän kirjat
Hurja Hassu Lukija
Mari A:n kirjablogi
Kirja hyllyssä
Evarian kirjahylly
Madonluvut
Kirjaimia
Jokken kirjanurkka
tuijata.kulttuuripohdintoja
Ikuinen lukutoukka 
Kirsin Book Club
Lukutoukan kulttuuriblogi
Lukuneuvos
P. S. Rakastan kirjoja
Luetut.net
Kirjoja & kikatuksia
Kirjan pauloissa
Kirjasähkökäyrä
Kirsin kirjanurkka
Bokbabbel
Tuulevin lukublogi
Kirjojen elämänmullistava taika
Rinkka ja nojatuoli
Kirjakaapin kummitus
Villasukkamurmelin kirjablogi
Hyönteisdokumentti
Kirjamatkat
Tarukirja
Oksan hyllyltä
Eniten minua kiinnostaa tie
Mielikuvakirja
Luettua elämää
Hannan kirjokansi
Sivu sivulta
Kirjanurkkaus
Kirjasfääri
Vintagentti
Kaikkia värejä
Nuoren opettajattaren kirjablogi
Pliide 

1. toukokuuta 2016

6 kirjaa kesän odotukseen

Muutama postaus taaksepäin saavutin blogissani 600 julkaistun jutun merkkipaalun. Huh heijaa! Aivan näin montaa kirjajuttua en ole ehtinyt vajaassa kolmessa vuodessa naputella, sillä kaikenlaista muuta postausta näkyy putkahtaneen ilmoille säännöllisin väliajoin. Juttumäärä ei ole minulle millään lailla tärkeä asia (pikemmin se lähes nolostuttaa - aikuinen nainen, onks noloo tunkea bittiavaruuteen näin paljon kirjahöpötystä?!), mutta se tarjosi minulle hyvän syyn penkoa blogihistoriani juttuja. 

Innostuin nimittäin alkukeväällä Pihin naisen elämää -blogin juttusarjasta, jossa on ollut viiden kirjan blogimuistelukatsauksia. Omat blogisynttärini ovat vasta heinäkuussa, mutta 600 juttua kelpaa mielestäni oikein hyvin tekosyyksi arkistojen penkomiselle. Vilpitön toiveeni on nostaa lukuvinkkeinä esille omasta mielestäni lukemisen arvoisia kirjoja, mutta voihan käydä niin, että sivutuotteena tulee 'apua, näinkö olen kirjoittanut, pitäisikö heittää tämä juttu roskakoriin' -tuntemuksia. En ole juurikaan lueskellut vanhoja postauksiani, joten pikkuisen jännittää mitä sieltä arkistojen kätköistä nousee esille. Tämä ensimmäinen postaus onneksi sujui ilman suurempaa halua vajota häpeästä pöydän alle.

Claude Monet: Woman Reading

Tänään vapunpäivänä omassa mielessäni kangastelee kesä, joten ensimmäiseksi tarjoan teille 6 kirjaa kesän odotukseen (kirjat ovat satunnaisessa järjestyksessä). Näistä kirjoista muistan itse tulleeni kesämielelle:


Kirjassa hehkuu rakkauden täyteinen ja katkeran suloinen kesä. Lisämausteena lukijalle tarjoillaan historiaa, sillä tapahtumat sijoittuvat Saksojen yhdistymisen aikaan. Upea kirja! Jutun kommenttilaatikossa käytiin keskustelua siitä, onko kansi hyvä vai ei. Minä pidin siitä kovasti, mutta jos joku kannen vuoksi vieroksuu kirjaa, niin kehotan olemaan rohkea ja kokeilemaan, josko kesä Marian kanssa olisi sittenkin sinun kesäsi.


Eeva Tenhunen: Mustat kalat (julkaistu 16.3.2014)

Kotimainen klassikkodekkari, jonka kesäisyyttä olen näköjään ihastellut blogijuttussani useaan otteeseen. Lainaan itseäni: "Mainio kirja kesäfiilisten nostatteluun. Ja kesän viimein koittaessa mitä parhainta riippumattoluettavaa." Minulla on edelleen erittäin hyvät muistikuvat Tenhusen kesäiseen Olavinlinnaan sijoittuvasti dekkarista, ja mieleni tekisi lukea kirja uudelleen. 

Olen jostain syystä antanut kirjalle vain kolme tähteä, mutta ehkä neljä sopisi paremmin? Haluaisin myös ottaa jutun kirjakuvan uudelleen, sillä tuo pikkuruinen kuva hymyilyttää vinosti. Valokuvat otan edelleen mutufiiliksellä, mutta olen tullut siihen tulokseen, että isommat kuvat toimivat blogissa paremmin. Ehkä kesäprojektiksi sopisi vanhojen postausten uudelleenkuvitus?

Wolfgang Herrndorf: Ladaromaani (julkaistu 29.7.2015)

Ladaromaani oli viime kesän riemukas lukumatka Saksaan. Löysin kirjan huippuhienon kirjankansibingon kautta, ja parin nuoren saksalaispojan autoilureissu oli valloittavaa luettavaa. Huumori on minulle ongelmallinen laji kirjoissa, mutta Ladaromaanin hillityn veikeä meno hurmasi minut täysin. Tätä kirjaa haluaisin suositella myös nuorille, sekä tytöille että pojille.

Olipas hauskaa lukea omista kirjastokommelluksistani! Olin jo aivan unohtanut kyseisen episodin. Kirjastokortti on pysynyt visusti menossa mukana tuon tapauksen jälkeen.

Truman Capote: Kesän taittuessa (julkaistu 22.6.2014)

Epäsäätyistä rakkautta kesäisessä New Yorkissa. Capoten kerronta on selvästi ollut minun makuuni pari kesää sitten, ja lyhyestä tekstipätkästä sen viehätysvoima palautuu hyvin mieleeni. Enpäs vain ole lukenut Capotelta mitään tuon jälkeen. Aamiainen Tiffanyllä on edelleen lukematta, ja sopisi hienosti leffahaasteeseeni

Colette: Vilja oraalla (julkaistu 18.6.2015)

Nuorta rakkautta kesäisessä Ranskassa. Kesävinkkini ovat näemmä täynnä tarinoita rakkaudesta, mutta onnellisesta lopusta ei ole takeita - vaikka hekumaa toki riittää. Lyhyt postaus on julkaistu juhannuksen alla, ja muistelen halunneeni lähinnä toivottaa lukijoilleni hyvää keskikesän juhlaa. Kirjan kuvailu on juhannustunnelmissa jäänyt tyngäksi, mutta pidin Coletten kirjaa tavattoman viehättävänä. Kansikuva sen sijaan sopi mielestäni heikosti kirjan sisältöön, ja on jopa ruma. Harmillista, jos se karkottaa lukijoita kirjan ääreltä.

Marco Malvaldi: Viiden korttipeli (julkaistu 4.9.2014)

Bar Lume -dekkarisarja on eräs kepeän dekkariosaston suosikkejani. Italia ♥ kesä ♥ Italia! Kirjan tyyli on humoristinen, ja kyllähän siellä taisi joku rikoskin olla selvitettävänä. Olen lukenut kaksi osaa tätä sarjaa, ja vaikka epäilin blogijutussani sarjan idean kantavuutta, juuri nyt ottaisin mieluusti luettavakseni uuden Bar Lume -dekkarin. Toivottavasti tätä sarjaa suomennetaan lisää. 


Hyvää kesänodotusfiilistä kaikille! 6 kirjaa -muistelusarja on tietenkin kuuden osan mittainen, ja koetan saada loput viisi osaa julkaistua viimeistään heinäkuisiin blogisynttäreihin mennessä.

Kuva Monet-maalauksesta Wikimedia Commons -palvelusta:
By Claude Monet - Walters Art Museum: Home page  Info about artwork, Public Domain, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=18782485
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...