Vuosi kuvina: huhtikuu 2016

Huhtikuun harmaus on saapunut Ainolan puistoon. Maaliskuun kuva löytyy täältä, ja kuukaudessa lumet ovat hävinneet lähes täysin. Vain lätäkön pintaa peittää sitkeä jääkerros:


Keväistä vehreyttä saataneen odotella tovi jos toinenkin. Tämä on sitä aikaa vuodesta, jolloin minun tekee mieli laittaa laput silmille ja värittää lumen alta paljastuva ruskea, elottoman näköinen luonto mielikuvituksen voimin iloisemmaksi. Jokiuoman katselu aiheutti minussa samanlaisen reaktion. Vesi luuraa patoluukkujen takana, ja näkymä on pelkkää kiveä:


Päivän iloisin asia: ostaa päräytin 4 päivän lipun ensi syksyn Helsingin kirjamessuille!! Lipun sai Kirjan ja ruusun päivän kunniaksi 20 euron hintaan, ja tarjous on voimassa vielä tämän päivän ajan täällä. En tiedä vielä lainkaan ensi syksyn aikataulujani, mutta lipun huokea hinta houkutteli siinä määrin, että päätin ostaa sen jo nyt. Vaikka pääsisin messuilemaan vain parina päivänä, lippu on mielestäni edullinen. Nyt vain merkintä kalenteriin messuista, ja messuohjelmaa odottamaan. :)

Minulla on messulippu!!

Kommentit

  1. Ajelimme viikolla Pelkosenniemeltä etelään ja totesin, että lumiraja on aika korkealla. Tänään Espoossa taas totesin, että eteläisessä Suomessa on jo kovin keväistä, sini- ja valkovuokot kukkivat, nurmikot vihertävät. Meillä Keski-Suomessa sen sijaan on saman näköistä kuin teillä, kovin harmaata. Mutta kevättä (ja kesää) kohti mennään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etelässä on varmasti jo ihanan keväistä. Täällä Oulussa virheyttä saa odotella, ja tuntuu, ettei tähän aikaan vuodesta tapahdu oikein mitään paitsi että lumet sulavat. Mutta todellakin, kesää kohti . :)

      Poista
  2. Ei sentään enää lunta! Meillä on vielä kinoksia. Eka leskenlehti ja muutama sinivuokko sentään jo kurkisteli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, lumet ovat häipyneet, onneksi. Vain varjopaikossa saattaa olla jokunen yksittäinen kasa. Mutta kesän kukkia ei taida vielä maasta nousta... tai en ole ainakaan huomannut. :)

      Poista
  3. Kauniilta näyttää minun silmääni tuo puisto ruskeasävyisenäkin. Eipä ole tosiaan enää paljon lunta, jonka pitäisi sulaa. Täällä on jo kevätkukat kukkineet ja suuri osa lakastunutkin jo. Osassa puista on jo tuuheat lehdet, osassa silmut.

    Mainio ostos tuo kirjamessulippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen tainnut saada yliannostuksen tuota ruskeaa väriä, kun en sitä enää jaksaisi katsella. Saisi tulla jo vihreää. :)

      Joo, tuo messulippu oli vähän ex tempore -ostos, kun satuin huomaamaan tarjouksen. En ole aiemmin käynyt kirjamessuilla, enkä halua mennä sinne heti bloggaripassi kaulassa vaan mieluummin ihan 'siviilinä' eli tavisvieraana. Nyt on hyvä syy koettaa pitää ko. viikonloppu vapaana messutohinoita varten, kun on jo lippukin hommattu. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.