Susan Fletcher: Irlantilainen tyttö

Susan Fletcherin Irlantilainen tyttö (Like, 2010) on päätynyt kirjahyllyyni blogikehujen herättämän uteliaisuuden vuoksi. Blogikehut olen tosin yhdistänyt yleisesti Fletcherin kirjoihin, ja Irlantilainen tyttö on vain sattunut olemaan sopivasti tyrkyllä jossain kirja-alessa. TBR-projektini innosti minut viimein myös lukemaan kirjan, ja lopputuloksena on semmoinen höh-olo. Eli lukuelämys jäi harmillisen keskinkertaiselle tasolle, enkä oikein päässyt sisälle kirjan tapahtumiin. Fletcherin tekstin lumovoima ei siis Irlantilaisen tytön myötä vielä minulle auennut, mutta ehkä ne muut suomennetut kirjat ovat parempia tapauksia.


"Olen Evangeline", sanoin. "Jones. Tuosta maatalosta. Tuolta noin."
    "Tiedän."
    Säpsähdin. "Mistä sinä sen tiedät?"
    Yksinkertainen ei ollut yhtä kuin hullu. Yksinkertainen ei ollut yhtä kuin tyhmä tai julma tai ajattelematon. "Tiedän vain", Billy sanoi. Ilman ivaa. Ilman piilomerkityksiä. Totesi vain.
    Kun kättelin häntä, hänen kätensä tuntui kevyeltä ja kuivalta kuin puun kaarna.
   Olin kahdeksanvuotias. Minulle ei tullut mieleenkään, etteivät kaikki ystävyyssuhteet olleet vaarattomia eikä kaikkia solmittu oikeista syistä. Hymyilin ja istuin hänen viereensä. Olin iloinen, että olin jäljittänyt hänet. Silloin en tiennyt petturuudesta mitään." (s. 126 - 127)

Yllä olevaan lainaukseen tiivistyy eräs suurimmista Irlantilaisen tytön ongelmista minun kohdallani. Kaunista, sujuvaa tekstiä - jossa vihjaillaan aivan liikaa tulevista tapauksista. Ja mitä sitten lopulta tapahtui tai selvisi? Enpä kerro, mutta omat odotukseni kokivat karvaan pettymyksen. Vihjaileva kerrontatyyli ei ylipäänsä ole minun suosikkini, mutta avoimet, juonilankoja roikkumaan jättävät loput ovat ihan ok. Vaan jos vihjailujen määrä vastaa näin huonosti sitä mitä lopulta paljastetaan niin... kyllä minä vaan olen pettynyt, ja koko lukukokemus meinaa käpristyä tämän tunteen ympärille.

Irlantilaisessa tytössä oli  silti paljon sellaistakin, joka minua miellytti. Kertoja ja kirjan nimihenkilö Evangeline Green muistelee lapsuusaikojaan Walesissa, ja nämä maaseutuelämän kuvaukset olivat mukavaa luettavaa. Soljuvan hillittyä kerrontaa oli nautinto lukea, mutta harmillisesti sen nautinnon läpi puski säännöllisin väliajoin ärtymys siitä, etten vain voinut keskittyä sen hetkisiin tapahtumiin vaan piti alkaa odottamaan jotain tulevaa katastrofia. Mutta siitä kaikesta hyvästä, jota kirjassa oli, merkitsen Goodreadsiin kolme tähteä.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma ostos
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Lukuisa, Cats, books & me, Eniten minua kiinnostaa tie ja Leena Lumi.
Kirjan tietoja:
Susan Fletcher: Eve Green (2004)
Suomennos Joanna Joskitt
Like, 2010
267 sivua

Kommentit

  1. Voisit tykätä enemmän Fletcherin Noidan rippi teoksessa. Kertoo 1600-luvulla eläneestä nuoresta tytöstä, jonka äiti ja isoäiti oli poltettu noitana ja nyt sitten oli Corriganin vuoro pakoilla noitaoikeudenkäyntiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä. Aihe kuulostaa sen verran mielenkiintoiselta, että taidanpa kokeilla tuota seuraavaksi Fletcheriltä.

      Poista
  2. Mulla varmaan päätynyt samasta alesta, tosin on kolme Fletcherin kirjaa odottamassa hyllyssäni... Harmi, jos on höh-tasoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sinulla on sitten valinnanvaraa... :) voihan olla, että tämä toimii sinulle paremmin. Minä taidan luottaa Fletcherin osalta jatkossa kirjaston tarjontaan, ja kokeilla ainakin tuota Main vinkkaamaa Noidan rippiä. Siinä on jo vähän säpäkämmän kuuloinen aihepiirikin.

      Poista
  3. Tämä on tosiaan mielestäni tunnelmaltaan hyvin samanalainen kuin Tummanhopeisessa meri, joka on ehkä tarinana eheämpi. Noidan rippi on sekin aivan yhtä ihana, suosittelen kumpaankin tarttumista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen jo katselin kirjastossa, olisiko siellä tuota Noidan rippiä mutta eipä ollut. Se on nyt tiiviisti lukulistallani, ja kiva kuulla, että olet siitä tykännyt.

      Poista
  4. Minä pidin tästä kirjasta valtavasti, kun sen luin. Mutta veikkaan myös, että pidät Noidan ripistä. Se on ihana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noidan ripin aion ehdottomasti lukea, viimeistään kesällä. Hieman jo googlailin sitä ja se vaikuttaa tosi kiinnostavalta. :)

      Poista
  5. Olen lukenut tuon, mutta muistan tosi hatarasti. Kestätkö biologin ajatuksenjuoksua, jos suinkin muistan oikein, niin ihailin tuossa kirjassa lattareiden käyttöä, siis isot kirjaimet ja pienet kirjaimet jne. Kuitenkaan tuo kirja ei noussut sen paremmaksi. Noidan rippi tehosi minuun paremmin. Ja sitten tuossa kirjassa oli se ongelma, että minä ajattelin koko ajan Regina McBriden kirjaa Ennen sarastusta. Se on niin täydellinen. Noissa kahdessa kirjassa on jotain samaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvien nimiä tosiaan vilahtelee tekstissä, ja luonnossa liikutaan kirjassa runsaasti. Se oli eräs kirjan hienoja puolia - minä tykkäsin kovasti maaseutuelämän kuvauksista. Tuo Noidan rippi on saanut niin paljon kehuja, että se minun on ehdottomasti luettava. :) Kiitos myös McBriden kirjavinkistä. Pitääpä katsastaa myös tuo.

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.