Naisten aakkoset - A

Tarukirja-blogissa alkoi mukava Naisten aakkoset -haaste, jossa käydään aakkoset läpi ja vastataan kunkin aakkosen kohdalla kolmeen kysymykseen. Vastauksessa on oltava naisen nimi, ja joko etu- tai sukunimen pitää alkaa vaaditulla kirjaimella. Osa aakkosista on taatusti melkoisen haastavia, mutta haasteen idea on niin hauska, että päätin lähteä mukaan. Aakkosia ilmestyy blogiini silloin tällöin, kun sattuu aakkostuttamaan. :)

Ensimmäisenä vuorossa on A:

1) Kuka on suosikkikirjailijasi?

A:lla alkavista kirjailijoista ehdoton suosikkini on Jane Austen. Ansio siitä kuuluu yksinomaan Ylpeys ja ennakkoluulo -kirjalle, sillä toista sen veroista suosikkia en ole Austenilta löytänyt. Mutta yksi täydellinen kirja kohottaa hänet suosikkieni listalle.

2) Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?

Musiikin saralla eräs suosikkini on upeaääninen Adele. Kun ääni kantaa, ei tarvitse keikistellä lavalla tai esitellä paljasta pintaa.
    
3) Kaksi vaihtoehtoista kysymystä (voit tietysti vastata molempiin, jos haluat): a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät.

Valitsen a-kysymyksen, ja vastaan Margaret Atwood. Atwoodin kirjat ovat keikkuneet tutustumislistallani nolostuttavan pitkään. Mm. Sokea surmaaja kiinnostaa minua kovasti, ja omasta hyllystäni / TBR-listaltani löytyy Onyx ja Crake. Ehkä ensi kesänä?

A niin kuin Austen, Adele ja Atwood.

Kommentit

  1. Hauska ja kiinnostava haaste (jälleen kerran)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä vaikuttaa tosi kivalta haasteelta, ja on siitä mukava, että tässä voi edetä rauhassa omaan tahtiin. B on minulla jo mietintämyssyssä, vain vastaus nro 3 puuttuu. :)

      Poista
  2. Austen on kyllä upea esimerkki kyvykkäästä naisesta ja upeasta kirjailijasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Austenin kirjat ovat kestäneet aikaa loistavasti, joten häntä sopii senkin vuoksi nostaa esille.

      Poista
  3. Austen oli minullakin mielessä, mutta valitsin Astrid Lindgrenin. Ja onhan J vielä edessä. Atwood tuntuu olevan vielä muillekin aika tuntematon, eikä vain minnulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen muistaakseni ennen blogiaikaa lukenut Atwoodilta jotain, mutta siitä on jo aikaa... hänen kirjansa tuntuvat arvioiden perusteella kovin kiinnostavilta, joten liekö kirjojen paksuus syynä siihen etten ole tullut häntä kuitenkaan juuri lukeneeksi. Astrid Lindgren on hieno valinta A:han. :)

      Poista
  4. Onpa mielenkiintoinen haaste!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Olen jo pari A-vastausta bongannut muista blogeista ja on kyllä jännää nähdä, mitä näihin valitaan.

      Poista
  5. Minäkin aion tähän vielä ehtiä - onneksi ole aikarajaa. Voisin ihan hyvin vaikka kopioida tämän listasi sellaisenaan, mutta muutakin on jo mielessä. A-kirjain taitaa olla vielä helppo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin aion edetä tässä rauhassa, ilman sen kummempia aikatavoitteita. A-kirjain oli minusta helppo, mutta odotan jo kauhulla löytyykö ö, ä, x kirjaimiin mitään...

      Poista
  6. Adele, kyllä vain! Ja Jane Austen <3 Ylpeys ja ennakkoluulo on minustakin hänen teoksistaan paras. Vähän harmistutti, kun tämä taitajatar ei nyt mahtunut omalle A-listalleni, mutta tuleehan sieltä se J:kin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä haaste on onneksi joustava,eli nimiä voi sovitella mukaan etu- tai sukunimen mukaan. :) Minullakin oli hieman ylitarjontaa tähän kohtaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.