Katsaus Helmet-haasteeseen

Moni kirjabloggaaja on mukana Helmet-lukuhaasteessa. Itse en haasteen alkaessa innostunut mukaan, ja syynä lienee viime vuoden runsas lukuhaasteosallistuminen. Alkuvuodesta minuun iski jonkin sortin haasteähky, ja päätin, että tänä vuonna haastehommailu olkoon maltillisempaa. Helmet-haaste tuntui aivan liian vaativalta silloisiin tuntemuksiini nähden, sillä haasteessa on monta minulle vaikeaa kohtaa. Esimerkiksi Pablo Picasson tai Marilyn Monroen löytäminen kirjasta ei ole helppo juttu, jolleivät elämäkerrat inspiroi lukupuuhiin.

Haasteähky alkaa viimein ilmeisesti helpottaa, sillä olen pikku hiljaa kiinnostunut Helmet-listasta, ja vaikeatkin kohdat ovat alkaneet tuntua hauskoilta kirjanetsintätehtäviltä (sen sijaan, että tekisi mieli juosta kirkuen karkuun). Kirjablogeista on ollut kiva lukea muiden edistymisestä haasteessa, ja päätin tehdä pienen tilannekatsauksen alkuvuoden lukemisiini. Montakos merkintää saan alkuvuonna lukemistani kirjoista listalle?

Tästä kirjasta saisin ruksin ainakin kohtaan 'kirjassa rakastutaan'.

Luettujen pläräily tuotti 15 ruksia listalle eli minähän olen jo hyvässä vauhdissa:
  •     Ruuasta kertova kirja
  •     Matkakertomus - John Steinbeck: Matkalla Neuvostoliitossa
  •     Kirjassa rakastutaan - Daniela Krien: Vielä joskus kerromme kaiken
  •     Maahanmuuttajasta, pakolaisesta tai turvapaikanhakijasta kertova kirja - Abbas Khider: Kirje munakoisotasavaltaan
  •     Kirjan kannesta voi tehdä kirjanaaman
  •     Kirjastosta kertova kirja
  •     Vihervuosi 2016 -sloganiin "Minun maisemani – maalla ja kaupungissa" sopiva kirja
  •     Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin - Susan Fletcher: Irlantilainen tyttö
  •     Sinulle vieraalla kielellä (eli ei omalla äidinkielelläsi) tai murteella kirjoitettu kirja
  •     Aasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja - Jun’ichirō Tanizaki: Avain
  •     Sarjakuvakirja - Mauri Kunnas: Piitles
  •     Näytelmä
  •     Kirjan nimi on kysymys
  •     Historiaa käsittelevä tietokirja
  •     Kirjan kansi on mielestäsi ruma - Roald Dahl: Nilviöt
  •     Et ole ikinä ennen kuullut kirjasta
  •     Kirjassa juhlitaan
  •     Lastenkirja
  •     Kirjan päähenkilö on sinun unelmatyössäsi
  •     Kirjan nimi viittaa vuorokaudenaikaan
  •     1700-luvulla kirjoitettu kirja
  •     Kirjassa mukana Marilyn Monroe (syntymästä 90 v.)
  •     Oman alansa pioneerinaisesta kertova kirja (Miina Sillanpään, Suomen ensimmäinen naisministerin, syntymästä 150 v.)
  •     Kirjasammon päivän täkynä vuonna 2016 ollut kirja
  •     Kirjassa on yli 500 sivua
  •     Elämäkerta tai muistelmateos - Katharine Hepburn: Afrikan kuningatar
  •     Afrikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
  •     Perheenjäsenellesi tärkeää aihetta käsittelevä kirja
  •     Kahden kirjailijan yhdessä kirjoittama kirja - Helena Waris & Janne Nykänen: Entropia
  •     Viihteellinen kirja - Milena Busquets: Tämäkin menee ohi
  •     Olympialaisista kertova kirja
  •     Kirjassa on myrsky
  •     Kirjailijan viimeiseksi jäänyt kirja
  •     Keskustelua herättänyt kirja
  •     Kirjassa ollaan avaruudessa
  •     Kokoelma esseitä tai kolumneja
  •     Kirjan nimi viittaa vuodenaikaan - Mons Kallentoft: Suvisurmat
  •     Jossain päin maailmaa kielletty kirja - John Steinbeck: Routakuun aika
  •     Nobel-voittajan kirjoittama kirja - Toni Morrison: Luoja lasta auttakoon
  •     Eläkeläisen suosittelema kirja
  •     Kirjassa lähetetään kirjeitä
  •     2000-luvulla sotaa käyneestä maasta kertova kirja
  •     Kirjassa mukana Pablo Picasso (syntymästä 135 v.)
  •     Kirjassa joku kuolee - Raymond Chandler: Syvä uni
  •     Suomalaisesta miehestä kertova kirja
  •     Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
  •     Eteläamerikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
  •     Kirjassa on alle 150 sivua - Asko Sahlberg: He
  •     Vuonna 2016 julkaistu kirja
  •     Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Taidanpa siis varovaisen maltillisesti ottaa Helmet-haasteen mukaan blogini Haasteet-välilehdelle. Kaikkien listan kohtien lukeminen tuntuu edelleen melkoiselta urakalta, mutta esim. 30 kirjaa voisi olla jo helpommin saavutettavissa oleva tavoite. Ja jos joku haluaa vinkata kommenttiboksiini esimerkiksi kirjanaamakirjasta tai kirjasta, jossa on myrsky tai eläkeläisen suosittelemasta kirjasta niin vinkit ovat erittäin tervetulleita.

Kommentit

  1. Kivaa, kun lähdit mukaan :) Oma haasteeseen luetut listani löytyy täältä: http://unelmienaika.blogspot.fi/2016/01/helmet-lukuhaaste.html?m=1 Sieltä voi saada vinkkejä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä! Pitääkin käydä tarkistamassa, saisinko jotain vinkkiä muutamaan hankalaan kohtaan.

      Poista
  2. Mukavasti on haaste lähtenyt sulla käyntiin :) Minä lähinnä olen katsonut jälkeenpäin onko tullut luettua haasteeseen sopivia kirjoja ja loppupuolella vasta valinnut sellaisia, joiden kohta on täyttämättä - ja mihin on ylipäätään sopiva löytynyt. Stressitön haaste siis :D Kappas, luen juuri Winmanin Merenneidon vuotta ja siinä oli juuri myrsky!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, aivan yllätyin että sain noinkin monta kohtaa ruksattua. Rennosti olisi tässä nyt tarkoitus edetä, vaikka just kävin kirjastossa ja otin muutaman kirjan tätä haastetta varten. :) Oi kiitos, olipa kiva vinkki myrskyisästä kirjasta!

      Poista
    2. Unohtui sanoa, että hyvä vinkki Marilyn Monroe-kirjaksi on Joyce Carol Oatesin Blondi. Fiktion ja faktan sekoitus Monroen elämästä. Onhan se aikamoinen järkäle, mutta parisataa sivua lukeneena voin sanoa että hyvin mielenkiintoinen.

      Poista
    3. Kiitos vinkistä! Kirjan paksuus kieltämättä hieman hirvittää :), mutta voisinpa vaikka kesällä kokeilla sitä. Blondista muistan lukeneeni kehuja blogijutuista.

      Poista
  3. Marilyn löytyy ainakin Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe -kirjasta :) En ole itse lukenut kirjaa, mutta se ei kai ole varsinaisesti elämäkerta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, olenkin törmännyt tuohon kirjaan muutamassa blogijutussa, mutten muistakin kirjaa tätä juttua naputellessani. Hyvä hyvä, ainakin yksi kirjaehdokas tuohon kohtaan tiedossa. :)

      Poista
  4. Minä lähdin tähän vuoteen samalla lailla, en halunnut ottaa osaa näin isoon haasteeseen toisena vuonna peräkkäin. En tykännyt viime vuonna lopulta siitä, että suunnittelin niin paljon lukemisiani eteenpäin haasteen takia, enkä vain lukenut sitä mitä huvittaa. Olen kyllä nyt alkanyt pikkuhiljaa jo lämmetä tällekin, haasteet on kuitenkin mukavia. :) Varsinkin jos osaisi olla stressaamatta siitä. Mutta saa nyt nähdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin meni lukemiset loppuvuodesta tuommoiseksi, että valikoin vaan kirjoja jotka sopivat lukuhaasteisiin. Oli alkuvuodesta suunnaton helpotus, kun vaan lueskelin mitä saattuu ja lukuhaasteet elivät elämäänsä jossain taustalla. :) Tauko on näemmä tehnyt hyvää, kun alkaa taas olla iloa näissä lukuhaasteissa. :)

      Poista
  5. Haasteähky kuulostaa vaaralliselta, hyvä että olet tiedostanut kroonistumisen riskin:)

    Minusta monet haasteet vaikuttavat kivoilta kuten sinun (eikö ollut..) leffa+kirja -haaste, ketjukolaajan Neuvostoliitto etc mutta kun on näin laiska niin ei siitä sitten mitään tule. Mielelläni jakelen aforismia 'mitään ei saa, jos ei vähän vaivaa näe'. Ja sitten en itse näe vaivaa minkään suhteen. Höhh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukuhaasteet ovat olleet minulle pääsääntöisesti iloinen asia, mutta joskus voi näköjään niidenkin kanssa menne överiksi. :) Pikku tauko helpottaa kummasti, eikä lukuhaaste todellakaan ole semmoinen asia jonka vuoksi kannattaa turhaa stressata.

      Juu, minulla on tuo elokuvallinen haaste menossa. Kun haaste alkoi, suunnittelin siihen vaikka mitä mutta vasta viisi kirjaa on luettuna (yksi odottelee bloggausjonossa). Vielähän tuota onneksi ehtii, ja oman hyllyn elokuvakirjoihin aion tarttua viimeistään kesällä. :) Ja voihan näitä haasteita seurata ihan sivustakin, jos oma lukukiinnostus suuntautuu muihin kirjoihin. :)

      Poista
  6. Mulla haasteähky paranni, kärsin siitä viime vuonna. Nyt tässä innolla mukana. Myrskyyn luin Pauliina Suden Takaikkunan.

    Oma haastelistani löytyy blogini alareunasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistankin, että sinulla tämä haaste on edennyt hienosti. Pitääkin käydä kurkkaamassa muutamaan kohtaan vinkkiä. Koko alkuvuosi on mennyt minulla niin, etten juuri ole halunnut nähdä vaivaa haastekirjojen etsimiseen, mutta toissapäivän kirjastoreissulla oli jo tosi kiva tutkia hyllyjä tätä haastetta varten. Ja löytyihän niitä kirjoja. :)

      Poista
  7. Tedätkö, minä olen päättänyt tänä vuonna laistaa kaikki lukuhaasteet, vaikka etukäteen ilmoittauduin sun ihanaan leffa-haasteeseenkin... Ja olen unohtanut sen kokonaan! Voi mua...

    Sinulla rittää puhtia haastesiin, ihailen! <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laista vaan jos siltä tuntuu. :) Leffahaaste on minullakin - muiden haasteiden kanssa - elänyt alkuvuoden hiljaiseloa, mutta kaikki oman hyllyn kiinnostavat leffakirjat taitavat jo odottaa kesää...

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.