30. maaliskuuta 2016

W. G. Sebald: Merkintöjä Korsikasta

W. G. Sebaldin tuotanto on jäänyt minulta tähän asti väliin, mutta pääsiäisen pyhiksi nappasin kirjastosta mukaani lyhyitä tekstejä sisältävän kirjan Merkintöjä Korsikasta (Tammi, 2016). Kirjan kansilieve kertoo kirjan taustoista mm. sen, että kirjan tekstit on koottu vuonna 2001 kuolleen kirjailijan arkistoista. Ilmeisesti Sebald suunnitteli laajempaa Korsika-aiheista kirjaa, mutta nyt lukijalle tarjotaan 70 sivua merkintöjä. Merkintöjä-sana sopii hyvin kirjan otsikoksi, sillä teksteissä liikutaan sulavasti kertojan omien Korsika-tunnelmien ja saaren historiaa valottavien pohdintojen välillä.


"Mutta mitäpä me voimmekaan etukäteen tietää historian kulusta, joka määräytyy joidenkin logiikan ulottumattomissa olevien lakien mukaan, jota ohjaavat ja jonka suuntaa muuttavat ratkaisevalla hetkellä usein ennalta arvaamattomat pikkuseikat, jokin tuskin havaittava ilmavirta, maahan putoava lehti tai väkijoukossa vaihdettu katse. Edes jälkikäteen emme pysty selvittämään, miten asiat todella olivat olleet ja mistä tuo tai tämä maailmantapahtuma johtui." (s. 19)

Omat tunnelmani kirjan lukemisen jälkeen tiivistyvät siihen tunteeseen, että Merkintöjä Korsikasta onnistui herättämään kaipuun kesään, matkaan vaikkapa Korsikalle sekä kiinnostuksen tunteen Sebaldin muita kirjoja kohtaan. Nyt lukemani kirja oli niin lyhyt ja ymmärrettävistä syistä hieman hajanainen,  etten koe saaneeni sen välityksellä kuin pienen häivähdyksen Sebaldin kirjallisesta tyylistä.

Täytyy myöntää, että suhtaudun ennakkoluuloisesti kirjailijoiden kesken jääneiden teosten julkaisuun. Mieleen hiipii ikävä epäilys siitä, onko haluttu vain tyrkätä markkinoille kaikki mahdollinen, mistä rahaa irtoaa. Vaikken Sebaldin muuta tuotantoa tunnekaan, koen silti että Merkintöjä-kirjan tekstit olivat viimeisteltyjä, vaikken niistä mitään suurta ja dramaattista saanutkaan irti. Kirja on lukemisen arvoinen, ehdottomasti - mutta ehkäpä Merkintöjä Korsikasta antaa Sebaldin paremmin tunteville enemmän kuin minulle. Minä taidan seuraavaksi uskaltautua tutustumaan herran muuhun tuotantoon.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogeissa P. S. Rakastan kirjoja, Mummo matkalla.
Kirjan tietoja:
W.G. Sebald: Kleine Exkursion nach Ajaccio, Campo Santo, Die Alpen im Meer, La cour de l'ancienne école (2003)
Suomennos Oili Suominen
Tammi, 2016 (Keltainen kirjasto nro 469)
71 sivua

27. maaliskuuta 2016

Terhi Rannela: Frau

Todellisista, historiallisista henkilöistä kertovien romaanien kohdalla en halua lähteä lukemaan kirjaa kylmiltään, vaan vilkaisen, mitä esimerkiksi Googlella on heistä kerrottavana. Vaikken luekaan romaaneja faktana, minusta on mukavaa pitää silmällä paljonko romaani näyttää käyttävän tosipohjaisia aineksia. Terhi Rannelan uutuuskirja Frau (Karisto, 2016) sai minut naputtelemaan hakukenttään Lina Heydrichin ja SS-kenraali Reinhard Heydrichin nimet. Pikavilkaisu Wikipediaan kertoi, että Linan miehestä käytettiin pahamaineista kutsumanimeä Prahan teurastaja. Linan vaiheista Wikipedia kertoo ymmärrettävästi niukemmin. Fraun luettuani saatoin todeta kirjan tarinan kietoutuvan pariskunnan yhteiselämän dramaattisimman käänteen ympärille, eli Reinhardin salamurhaan vuonna 1942. Salamurhaa lähestytään kierrellen ja kaarrellen, ja fiktion keinoin Frau kertoo erään kuvitelman rouva Heydrichin elämästä, rakkaudesta ja sen seurauksista.


"LH liioittelee omaa rooliaan, Erich kirjoitti vaivihkaa.
    Linan taakka oli sukupuoli. Niin kaukaa viisas kuin Johtaja olikin, hänen maailmassaan ei ollut tilaa ajatteleville naisille.
    Näistä asioista Lina ei ollut juurikaan puhunut, mutta enää ei ollut mitään menetettävää. Ei häntä kukaan enää tulisi hakemaan, ei vanhuksia suljettu telkien taakse. Hän oli ollut valtakunnan ainoa nainen, joka ei ollut suostunut vaikenemaan, katoamaan, miehensä kuoleman jälkeen, vaikka luoja tietää ne olivat yrittäneet sulkea hänen suunsa.
    Lina katsoi rantaviivaa, sitä samaa, jota he olivat yhdessä Reinhardin kanssa katsoneet. Mikä merkillinen, houkutteleva viiva, taivaan ja maan erottaja, raja elämän ja kuoleman välissä." (s. 58 - 59)

Kirjassa Lina kertoo muistojaan Erich Richterille, joka on saapunut haastattelemaan vanhuudenpäiviään viettävää rouvaa. Fraun tarina kulkee kahdessa aikatasossa, ja useiden henkilöiden kohtalot risteilevät kirjan sivuilla limittäin ja lomittain. Fraun pääpäino on juuri ihmisten tarinoissa, ei niinkään sodan julmuuksien pikkutarkassa kuvaamisessa. Vaikka kirjan loppupuolella kerrotaan Lidicen kylän järkyttävästä kohtalosta, senkään kohdalla ei piehtaroida kärsimyksessä. Tavallisten kyläläisten kokemukset ravisuttivat silti lukijan mieltä, samoin kuin Linan reaktio Erichin kysymyksiin Lidicestä.

Valitsin kirjan luettavakseni osittain siitä syystä, että minua kiinnosti miten siinä lähestytään henkilöä, joka on ollut niin lähellä äärimmäistä ihmismielen pimeää puolta. Fraun kerronta on vähäeleistä, ja siitä puuttuu alleviivaava tuomitseminen, ja tämä ratkaisu miellytti minua. Frau kertoo Linan tarinan hyytävän viileästi, ja antaa lukijan tehdä päätelmänsä itse. Kirja ei myöskään sorru luennoimiseen, joka toisinaan vaivaa historiallisista tapahtumista ponnistavaa fiktiota. Frau avautuu miellyttävän hitaasti, ja sille kannattaakin antaa aikaa, sillä juonilankoja riittää auki kerittäväksi loppuun asti.

Historiallisista romaaneista ja naiskohtaloita valottavista kirjoista pitäville suosittelen Frauta lämpimästi.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Pyysin arvostelukappaleen. Kiitokset kustantajalle!
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Leena Lumi, Järjellä ja tunteella ja Lumiomena. Saksankielinen Lina Heydrichin haastattelu: https://www.youtube.com/watch?v=Qb3fufsgDYY
Kirjan tietoja:
Terhi Rannela: Frau
Kansi: Tuija Kuusela
Karisto, 2016
232 sivua

25. maaliskuuta 2016

Manu Larcenet: Pieniä voittoja #1 ja #2

Tutustuin Manu Larcenetin kynänjälkeen ensimmäisen kerran mainiossa Maallemuuttajat-sarjassa. Huomasin hiljattain kirjaston sarjakuvahyllyssä Larcenetin Pieniä voittoja -sarjan, ja  päätin kokeilla olisiko se yhtä hyvä kuin maaseutusarja. Tuomio kahden luetun albumin jälkeen: onhan se. Piti vain päästä ensin yli sarjojen samankaltaisuuden aiheuttamasta hämmennyksen tunteesta. Piirrokset ovat tunnistettavasti samasta kynästä lähtöisin, mutta sen lisäksi molemmissa sarjoissa miespäähenkilö asuu maalla, kipuilee parisuhteen kiemuroissa ja pohdiskelee elämän ihmeellisyyksiä. Suurimpana erona näiden sarjojen välillä on se, että Maallemuuttajien ruudut olivat paljon aurinkoisempia ja enemmän maaseudussa kiinni. Pieniä voittoja liikkuu sujuvasti myös kaupungissa, ja elämää ruoditaan tummanpuhuvasti.


Näyte maaseutuelämästä Pienien voittojen tapaan - tosin sillä lisäyksellä, että tämä miestoveruuden idylli ei säily näin auvoisena koko aikaa:


Pieniä voittoja -sarjassa on vahva ajankohtainen vivahde. No joo, lukemani albumit on julkaistu vuosina 2003 ja 2004, mutta silti telakkatyöläisen ahdistus kiristyvän taloustilanteen keskellä tuntuu olevan lähellä nykytodellisuutta. Sarjan päähenkilönä oleva Marco on valokuvaaja, ja hänen työnsä kautta albumien sivuille tulee väläyksiä arjesta, jossa muuttuva maailma rusikoi alleen pienen ihmisen haaveita:


Marcon omien vanhempien kautta käsitellään vanhuuteen ja vanhemmuuteen liittyviä teemoja. Niissä kynnetään syvällä, ja vaikka molemmissa lukemissani albumeissa oli myös huumoria, päällimmäisenä lukufiiliksenä minulle jäi mieleen surumielisyys. Elämä on lyhyt, onni katoavaista. Kannattaa pitää kiinni heistä, joista oikeasti välittää. Siinäpä on jo monta tärkeää asiaa ruutuihin.

Pieniä voittoja -sarjan kaksi ensimmäistä osaa käsittelevät ihmiselämän ulottovuuksia hienovireisesti ja ajatuksia herättävistä. Upeaa sarjakuvaa! Sarjassa on ymmärtääkseni vielä pari osaa, ja aion ehdottomasti lukea myös ne.


Goodreads: Molemmille albumeille annan 4 tähteä
Mistä sarjakuvat minulle? Kirjaston sarjakuvia
Sarjakuvien tietoja:

Manu Larcenet:  Le combat ordinare (2003)
Suomennos Heikki Kaukoranta
WSOY, 2006
54 sivua

Manu Larcenet:  Le combat ordinare 2 / Les Quantités négligeables (2004)
Suomennos Heikki Kaukoranta
WSOY, 2007
64 sivua

23. maaliskuuta 2016

Katsaus Helmet-haasteeseen

Moni kirjabloggaaja on mukana Helmet-lukuhaasteessa. Itse en haasteen alkaessa innostunut mukaan, ja syynä lienee viime vuoden runsas lukuhaasteosallistuminen. Alkuvuodesta minuun iski jonkin sortin haasteähky, ja päätin, että tänä vuonna haastehommailu olkoon maltillisempaa. Helmet-haaste tuntui aivan liian vaativalta silloisiin tuntemuksiini nähden, sillä haasteessa on monta minulle vaikeaa kohtaa. Esimerkiksi Pablo Picasson tai Marilyn Monroen löytäminen kirjasta ei ole helppo juttu, jolleivät elämäkerrat inspiroi lukupuuhiin.

Haasteähky alkaa viimein ilmeisesti helpottaa, sillä olen pikku hiljaa kiinnostunut Helmet-listasta, ja vaikeatkin kohdat ovat alkaneet tuntua hauskoilta kirjanetsintätehtäviltä (sen sijaan, että tekisi mieli juosta kirkuen karkuun). Kirjablogeista on ollut kiva lukea muiden edistymisestä haasteessa, ja päätin tehdä pienen tilannekatsauksen alkuvuoden lukemisiini. Montakos merkintää saan alkuvuonna lukemistani kirjoista listalle?

Tästä kirjasta saisin ruksin ainakin kohtaan 'kirjassa rakastutaan'.

Luettujen pläräily tuotti 15 ruksia listalle eli minähän olen jo hyvässä vauhdissa:
  •     Ruuasta kertova kirja
  •     Matkakertomus - John Steinbeck: Matkalla Neuvostoliitossa
  •     Kirjassa rakastutaan - Daniela Krien: Vielä joskus kerromme kaiken
  •     Maahanmuuttajasta, pakolaisesta tai turvapaikanhakijasta kertova kirja - Abbas Khider: Kirje munakoisotasavaltaan
  •     Kirjan kannesta voi tehdä kirjanaaman
  •     Kirjastosta kertova kirja
  •     Vihervuosi 2016 -sloganiin "Minun maisemani – maalla ja kaupungissa" sopiva kirja
  •     Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin - Susan Fletcher: Irlantilainen tyttö
  •     Sinulle vieraalla kielellä (eli ei omalla äidinkielelläsi) tai murteella kirjoitettu kirja
  •     Aasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja - Jun’ichirō Tanizaki: Avain
  •     Sarjakuvakirja - Mauri Kunnas: Piitles
  •     Näytelmä
  •     Kirjan nimi on kysymys
  •     Historiaa käsittelevä tietokirja
  •     Kirjan kansi on mielestäsi ruma - Roald Dahl: Nilviöt
  •     Et ole ikinä ennen kuullut kirjasta
  •     Kirjassa juhlitaan
  •     Lastenkirja
  •     Kirjan päähenkilö on sinun unelmatyössäsi
  •     Kirjan nimi viittaa vuorokaudenaikaan
  •     1700-luvulla kirjoitettu kirja
  •     Kirjassa mukana Marilyn Monroe (syntymästä 90 v.)
  •     Oman alansa pioneerinaisesta kertova kirja (Miina Sillanpään, Suomen ensimmäinen naisministerin, syntymästä 150 v.)
  •     Kirjasammon päivän täkynä vuonna 2016 ollut kirja
  •     Kirjassa on yli 500 sivua
  •     Elämäkerta tai muistelmateos - Katharine Hepburn: Afrikan kuningatar
  •     Afrikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
  •     Perheenjäsenellesi tärkeää aihetta käsittelevä kirja
  •     Kahden kirjailijan yhdessä kirjoittama kirja - Helena Waris & Janne Nykänen: Entropia
  •     Viihteellinen kirja - Milena Busquets: Tämäkin menee ohi
  •     Olympialaisista kertova kirja
  •     Kirjassa on myrsky
  •     Kirjailijan viimeiseksi jäänyt kirja
  •     Keskustelua herättänyt kirja
  •     Kirjassa ollaan avaruudessa
  •     Kokoelma esseitä tai kolumneja
  •     Kirjan nimi viittaa vuodenaikaan - Mons Kallentoft: Suvisurmat
  •     Jossain päin maailmaa kielletty kirja - John Steinbeck: Routakuun aika
  •     Nobel-voittajan kirjoittama kirja - Toni Morrison: Luoja lasta auttakoon
  •     Eläkeläisen suosittelema kirja
  •     Kirjassa lähetetään kirjeitä
  •     2000-luvulla sotaa käyneestä maasta kertova kirja
  •     Kirjassa mukana Pablo Picasso (syntymästä 135 v.)
  •     Kirjassa joku kuolee - Raymond Chandler: Syvä uni
  •     Suomalaisesta miehestä kertova kirja
  •     Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
  •     Eteläamerikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
  •     Kirjassa on alle 150 sivua - Asko Sahlberg: He
  •     Vuonna 2016 julkaistu kirja
  •     Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Taidanpa siis varovaisen maltillisesti ottaa Helmet-haasteen mukaan blogini Haasteet-välilehdelle. Kaikkien listan kohtien lukeminen tuntuu edelleen melkoiselta urakalta, mutta esim. 30 kirjaa voisi olla jo helpommin saavutettavissa oleva tavoite. Ja jos joku haluaa vinkata kommenttiboksiini esimerkiksi kirjanaamakirjasta tai kirjasta, jossa on myrsky tai eläkeläisen suosittelemasta kirjasta niin vinkit ovat erittäin tervetulleita.

22. maaliskuuta 2016

Asko Sahlberg: He & Abbas Khider: Kirje munakoisotasavaltaan

Lyhyesti parista lyhyestä kirjasta (muuta yhteistä näillä kirjoilla ei olekaan):


Asko Sahlberg: He

Kotimaisen kirjallisuuden tutustumislistani etenee hitaasti mutta varmasti. Asko Sahlberg on kolmas listan nimi, jonka voin siirtää yksi kirja luettu -laariin (Riikka Pulkkisen ja Siiri Enorannan seuraksi; näistä kolmesta Pulkkisen Totta on toistaiseksi ollut ainut täysosumakirja). Uuden kirjailijanimen kohdalla on viisasta kokeilla jotain lyhyttä, joten valitsin luettavakseni kirjan He (WSOY, 2010). Kirjan tapahtumat sijoittuvat Suomen sodan jälkeisiin vuosiin. Maaseutu, mies, aviovaimo, pojat, rakkaus ja raha ja perhedraama - näiden elementtien ympärille Sahlberg on rakentanut sujuvasti etenevän, moniäänisen tarinan. Muistan lukeneeni kehuja Sahlbergin kerronnasta, ja onhan se kaunista:

"Käännyin kavutakseni ylös kellarista, kun törmään hänen hautovaan katseeseensa. En näe hänen silmiään, hän on musta patsas lumisen harmaata valoa vasten, mutta tunnen ne. Samalla tunnen hänen sormensa ihollani, lapaluullani. Hän nojaa ovenpieleen pitkänä ja valppaana ja minä tuijotan häntä. Astun taaksepäin ja kori kirpoaa kädestäni. Nauris kierii hänen jalkoihinsa, mutta hän ei potkaise sitä. Minun tekee mieli hieroa polveani." (s. 55)

Kerronnan hienouksista huolimatta tarinan henkilöiden kohtalot eivät minua suuremmin liikuttaneet. Historiallinen romaani ja maaseutu on haastava yhdistelmä minulle, harvoin viehätyn tämän aihepiirin kirjoista. Goodreadsiin kirja saa kolme tähteä  hienovireisen kielen ansiosta.

Abbas Khider: Kirje munakoisotasavaltaan

Munakoisokirjaa minulle suositteli Oulun kaupunginkirjaston lukuopas. Tämä oli hyvä suositus, sillä tuskinpa muutoin olisin vilkaissutkaan kirjaa. Ruma kansi ei houkuttele lukemaan, eikä kirjan aihepiiri  ole ominta aluettani: "teos on voimakas kuvaus todellisuudesta, jossa sananvapaus on rajoitettua ja kidutus on rajatonta." Takakannen lausahdus kidutuksesta olisi normaalisti karkoittanut minut kirjan ääreltä, mutta onneksi päätin rohkeasti kokeilla suositusta. Suoranaisia kidutusjuttuja on kirjassa todella vähän, eli sen vuoksi ei kannata jättää kirjaa lukematta.

Kirjan idea on hyvä: seurataan irakilaisen pakolaisen rakastetulleen lähettämää kirjettä ja sen mutkikasta reittiä. Virallinen posti on liian vaarallinen, joten on löydettävä vaihtoehtoinen tapa saada viesti perille. Kirjeen matka valottaa todellisuutta, joka on käynyt tutuksi sanomalehtien jutuista: sana väärälle ihmiselle voi viedä sinut vankilaan, rahan ansaintikeinot vaativat luovuutta ja ihmisten hädän hyväksikäyttäminen on työ siinä missä joku muukin. En silti jaksanut sen kummemin reagoida kirjan tarinaan. Nykymaailman tapahtumat ovat ilmeisesti turruttaneet minua sen verran, ettei sinänsä surulliselle ja ajankohtaiselle kirjalle irtoa kuin kolme Goodreads-tähteä.

***
Kirje Munakoisotasavaltaan tuo minulle yhden pisteen lisää Kirjaherbario-haasteeseen. Kasvistoon liittyy munakoiso, Solanum melongena.

Goodreads: 3 tähteä molemmille kirjoille
Mistä kirjat minulle? Kirjaston kirjoja
Muualla verkossa:
* He-kirjaa on luettu blogissa Kirsin kirjanurkka. Kirjailijan haastattelu Ylen Elävässä arkistossa.
* Kirja Munakoisotasavaltaan -kirjaa on luettu blogissa Annelin kirjoissa.
Kirjojen tietoja:

Asko Sahlberg: He 
WSOY, 2010
120 sivua

Abbas Khider: Brief in die Auberginenrepublik (2013)
Suomennos Olli Sarrivaara
Lurra Editions, 2015
159 sivua

20. maaliskuuta 2016

Vuosi kuvina: maaliskuu

Kevätaurinko hellii Oulua! Mittari on vielä muutaman asteen pakkasen puolella, ja tuulessa on hyinen vire, mutta - aurinko!! Vuosi kuvina -sarjan maaliskuun kuvassa näkyy harmaiden talvikuukausien jälkeen kirkkaan sininen taivas:


Alla patonäkymä ja lisää sinistä taivasta. Aurinko, mitäs tuosta? Jos mietit näin, tule asumaan Ouluun syksyn ja talven ajaksi. Lokukuusta lähtien on semmoiset kelit, että keltaisen mollukan tarjoama valohoito saa hymyn huulille tähään aikaan vuodesta.


Päivän tunnelmabiisi:

Hän on täällä taas
kuinka sua kaipasin
täällä taas
talven yli odotin
ja täällä taas


neiti kevät on tullut kaupunkiin
Murtuu huulet kylmän talven
kaiken alkaa hän uudelleen
jostain kuulen tutun laulun
hänen tiedän taas palanneen

Sir Elwoodin Hiljaiset värit: Neiti Kevät


19. maaliskuuta 2016

John Steinbeck: Matkalla Neuvostoliitossa

Tahaton lueskelija -blogista bongasin alkuvuodesta John Steinbeckin kirjan Matkalla Neuvostoliitossa (Tammi, 2002). Steinbeck on noussut kiinnostuslistallani korkealle, joten entuudestaan minulle täysin tuntematon matkakirja vilahti oitis lukupinooni. Kirjassa Steinbeck kuvaa vuonna 1947 tekemäänsä matkaa Neuvostoliittoon, ja kirjan mustavalkoisesta kuvituksesta vastaa matkaseurana ollut valokuvaaja Robert Capa. Kirja on nyt luettu, ja kyllähän sen sivuilta löytyy kiintoisia anekdootteja, tilannekuvia ja ajankuvaa itäisestä naapuristamme. Muutaman Steinbeckin romaanin lukeneena odotin silti enemmän, ja kirjan jääminen keskinkertaiselle kolmen tähden tasolle tuntuu hienoiselta pettymykseltä.



"Aamiainen täytyy kirjata muistiin yksityiskohtaisesti, sillä maailmassa ei ole koskaan ollut mitään sen kaltaistakaan. Ensin tuotiin juomalasillinen votkaa, sitten jokaiselle neljä paistettua kananmunaa, kaksi valtavaa paistettua kalaa ja kolme lasillista maitoa; sitten tuotiin lautasellinen suolakurkkuja, lasillinen kotitekoista kirsikkaviiniä ja ruisleipää ja voita; ja sitten täysi kupillinen hunajaa ja vielä kaksi lasillista maitoa, ja päätteeksi joimme vielä toisen lasillisen votkaa. Kuulostaa käsittämättömältä että me söimme tämän kaiken aamiaiseksi, mutta sen me teimme, ja kaikki oli hyvää, mutta jälkeenpäin meillä oli vähän raskas ja huono olo." (s. 100)

Steinbeckin romaaneissa on parhaimmillaan hykerryttäviä kuvauksia ties mistä asioista. Minä pidän maisemien yms. kuvauksia yleensä tylsänä sivuntäytteenä, mutta Steinbeckin romaaneista olen lukenut silmät kiiluen pitkiäkin maisemien maalailuja. Niinpä oli todella harmillista, että kuvausten loistokkuus puuttui lähes tyystin nyt lukemastani matkakertomuksesta. Steinbeckin selostukset Neuvostoliiton matkan kokemuksista olivat toki kiinnostavia, mutteivat sen enempää. Yllä olevassa lainauksessa mainittu tuhdinpuoleinen aamiainen tarjoiltiin ukrainalaisessa kolhoosissa, jonka asukkaat ottivat kaukaiset vieraat sydämmellisesti vastaan.

Kirjan valokuvissa esiintyy paljon tavallista kansaa tavallisissa askareissaan, ja niiden välittämä tunnelma oli kirjan parhaita puolia. Kiinnostus ihmisten oloihin oli Steinbeckin ja Capan matkan innoittajana: "Ja mieleemme tuli, että oli eräitä Neuvostoliittoon liittyviä asioita, joista kukaan ei kirjoittanut - ja juuri ne kiinnostivat meitä eniten. Miten ihmiset pukeutuivat Neuvostoliitossa? Minkälaista ruokaa tarjoillaan päivällisellä? Pitävätkö he kutsuja?" (s. 6) Ihmisten kohtaamisia ja molemminpuolisia ihmettelyjä ja kysymyksiä on kirjassa runsain mitoin, ja tällaisista asioista kiinnostuneille Steinbeckin matkakuvaus on varmasti antoisaa luettavaa.  Steinbeckin tekstistä välittyy hyvin se, miten erilaista elämänmeno Neuvostoliitossa sodan jälkeen on ollut verrattuna amerikkalaiseen todellisuuteen. Minä taisin kaivata romaanimaista kuorrutusta arjen tarinoiden päälle, kun oma lukuelämykseni jäi semmoiselle mukavalle tasolle.


***
Aloitan kirjalla Leningrad - Ost-Berlin -lukuhaasteen. Läpi historian -haasteeseen saan toisen merkinnän modernismin kohdalle.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogissa Tahaton lueskelija. Steinbeckin haastattelu Ylen Elävässä arkistossa.
Kirjan tietoja:
John Steinbeck: A Russian Journal (1948)
Kuvat Robert Capa
Suomennos Olli Mäkinen
Tammi, 2002
205 sivua

17. maaliskuuta 2016

Naisten aakkoset - B

Tarukirjan Margitin aloittama aakkoshaaste etenee blogissani B-kirjaimeen (haasteen säännöt löytyvät linkkaamastani aloituspostauksesta):

B niin kuin Blyton ja Badu...

Kuka on suosikkikirjailijasi?

B-alkuisista naiskirjailijoista valitsen lapsuuteni suosikin eli Enid Blytonin. Viisikot ♥ ! Ne muuten ovat erittäin hyvää luettavaa myös aikuisena. Tämän jutun kuvaa varten menin kirjastoon tarkoituksenani lainata yksi Viisikko-kirja, ihan vaan kuvausrekvisiitaksi. Kävipä niin, että kolme kirjaa vilahti lainauskoriin, ja ensi viikonloppuna pakataan eväät ja lähdetään seikkailemaan.

Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?

Jatkan musiikkikulttuurin suosikkieni esittelyä, ja vastaan Erykah Badu. Yllä olevassa kuvassa näkyy Badun esikoisalbumin kansilehti, ja tämä albumi kolahti minuun heti. Baduizm-albumin biiseistä pidän edelleen, ja kuuntelen niitä silloin tällöin. Musiikkigenret ovat minulla heikosti hallussa, mutta wikipedia kertoo Badun edustavan neo-soulia. Tässä videoklippi On & on -biisistä:


Kaksi vaihtoehtoista kysymystä (voit tietysti vastata molempiin, jos haluat): a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät.

Hyppään elokuvan pariin ja nostan esille upean, kauniin ja taitavan ranskalaisen näyttelijän Juliette Binochen. Binoche on hurmannut minut mm. Kieslowskin Sininen-leffassa sekä Pieni suklaapuoti -elokuvassa.

... ja Binoche.


Edelliset aakkoset:
A

16. maaliskuuta 2016

Colin Meloy: Maanalainen sysimetsä

Maanalainen sysimetsä (Otava, 2013) jatkaa Colin Meloyn Sysimetsä-trilogiaa. Olen kuunnellut sarjan aloitusosan äänikirjana, mutta se ei jostain syystä koskaan päätynyt blogiini asti. Maanalainen sysimetsä on kulkenut kännykässäni alkuvuoden, ja Tiettömään korpeen sijoittuva fantasiaseikkailu on ollut erinomaista seuraa silloin, kun on ollut hetki aikaa syventyä kirjaan. Juonivetoinen, kerronnaltaan sujuva ja tapahtumarikas tarina on ollut mainiota viihdykettä. Sarjan avausosa oli muistini mukaan hyvät vastaan pahat -tyylinen seikkailutarina, ja sitä teemaa toki jatketaan tässä toisessa osassa. Maanalainen sysimetsä yllätti minut silti synkemmillä ja aikuismaisemmilla sävyillään.


Sarjan perusidea on lyhyesti tämmöinen: pikkukaupungin vieressä on salaperäinen metsikköalue nimeltä Tietön korpi. Sinne ei noin vain kävellä, mutta muutama kaupungin lapsi löytää jostain syystä tien metsään. Ykkösosassa lapset joutuivat mukaan metsikön valtataisteluihin, ja hieman samoissa tunnelmissa ollaan Maanalaisessa sysimetsässä. Metsikössä asustaa erikoista väkeä, mutta myös sen ulkopuolelta löytyy mm. kummallinen orpokoti. Orpokodin lapsia odottaa työntäyteinen arki, ja sitä pääsevät maistamaan Maanalaisen sysimetsän päähenkilöinä touhuavat Rachel ja Elise. Muitakin lapsia viilettää pitkin Sysimetsän polkuja, joten kirjan juonikuviot ovat mukavan vaihtelevia.

Maanalainen sysimetsä ottaa mielestäni sopivasti etäisyyttä sarjan avausosan tapahtumiin. Kyseessä on uusi seikkailu, ja Sysimetsästä paljastuu uudenlaisia, maanalaisia (yllätys, yllätys..) osia. Ensimmäinen osa kannattaa silti lukea ensin, sillä muutoin tapahtumiin on ehkä hieman hankalaa päästä kiinni. Sarjan kakkososassa käy selkeästi ilmi, että Sysimetsä ja sen ulkopuolinen kaupunki on pahimmillaan julma paikka, joten aivan pienille lukijoille en kirjaa missään nimessä suosittele. Sysimetsän seikkailut tuntuvat olevan jännä yhdistelmä lasten ja aikuisten maailmaa, ja tämä lisää sarjan viehätystä minun silmissäni. Kolmas osa on tiiviisti lukulistallani, sillä Maanalainen sysimetsä jätti juonen kutkuttavan kimuranttiin paikkaan. 

Kirjan fantasiamaailma on luonnonläheinen ja mielestäni aika hillitty, joten Sysimetsään kannattaa uskaltautua seikkailemaan, vaikkei fantasia omalta genreltä tuntuisikaan.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma e-kirjaostos
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogeissa Notko, se lukeva peikko, Opus Eka ja Kirjoja & kikatuksia.
E-kirjan tietoja:
Colin Meloy: Under Wildwood: The Wildwood Chronicles, Book 2 (2012)
Suomennos Peikko Pitkänen
Kuvitus Carson Ellis
Otava, 2013
336 sivua

13. maaliskuuta 2016

Jun’ichirō Tanizaki: Avain

Jun’ichirō Tanizakin Avain (Tammi, 2010/1956) on herkullinen pienoisromaani avioliittotarinoiden ystäville. Kirja on kirjoitettu päiväkirjan muotoon, ja lukija pääsee tutustumaan peräti kahden henkilön päiväkirjoihin. Kirjoittajina ovat aviopari, ja heidän yhteiselonsa on meikäläisittäin eksoottista: toisen tekemisiä pohditaan kynä ja riisipaperi sauhuten omassa päiväkirjassa sen sijaan että puhuttaisiin asiat suoraan. Päiväkirjoissa pohdistaan mm. lukeeko toinen salaa kirjoittajan päiväkirjaa ja pitääkö toinen kenties omaa päiväkirjaansa... kovin kaukana ollaan nykyaikaisesta (facebook yms some)kommunikaatiosta.


"Mutta nyt - miksi hänen piti pudottaa avain tuommoiseen paikkaan? Onko hän muuttanut mieltään ja päättänyt, että minun on luettava se? Ehkä hän tajuaa että minä kieltäytyisin jos hän pyytäisi, joten hän nyt kehottaa minua: "Voit lukea sen itseksesi - tässä on avain." Merkitseekö se, että hän kuvittelee etten minä aikaisemmin ole sitä löytänyt? Ei, pikemminkin kai hän koettaa sanoa: "Tästä lähin myönnän huomanneeni sinun lukevan sitä, mutta olen edelleen olevinani kuin et lukisi."
    Väliäpä sillä. Ajatelkoon mitä ajattelee, minä en ikinä rupea sitä lukemaan. Minulla ei ole pienintäkään halua perehtyä hänen sielunelämäänsä yli niiden rajojen jotka olen itselleni pannut." (s. 10 - 11)

Myönnän hämmästyneeni päiväkirjamuodon käyttöä, mutta se toimi lopulta yllättävän hyvin. Ja mitään tylsiä jaaritteluja ei näissä päiväkirjoissa ollut. Melko pian kävi selväksi, että päiväkirjojen pääasiallinen anti keskittyi pariskunnan sukupuolielämän käänteisiin. Olen lukenut Tanizakilta aiemmin vain Kukin makunsa mukaan -kirjan, ja se oli aiheeltaan huomattavasti hillitympi. Eihän tämä Avainkaan toki nykymenon mukaan mikään hurja kirja ole, mutta selvästi astetta räväkämpi kuin tuo aiemmin lukemani. Tosin räväkkyydessä on mukana runsaasti aitoa itämaista vivahdetta.

Avain on lyhyt romaani, mutta 140 sivuun mahtuu avioliiton valta-asetelmien ja vallan käytön pohdintaa, ja suomalaisittain myös japanilaiseen kulttuuriin kuuluva pidättyväisyys tuntuu kiehtovalta aihepiiriltä. Tarina on taitavasti kerrottu, sillä juuri kun minusta alkoi tuntua, että tuleekos tässä enää mitään uutta eteen pariskunnan kissa ja hiiri -leikki sai yllättäviä käänteitä. Ne kannattaa lukea itse. Päiväkirjojen viimeisille sivuille on säästetty parhaat palat.

***
Osallistun kirjalla Kurjen siivellä -lukuhaasteeseen.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma ostos
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogeissa Kirjanurkkaus ja Morren maailma.
Kirjan tietoja:
Jun’ichirō Tanizaki: Kagi (1956)
Suomennos Tuomas Anhava
Tammi, 2010 (5. painos; Keltainen kirjasto nro 38)
140 sivua

10. maaliskuuta 2016

Naisten aakkoset - A

Tarukirja-blogissa alkoi mukava Naisten aakkoset -haaste, jossa käydään aakkoset läpi ja vastataan kunkin aakkosen kohdalla kolmeen kysymykseen. Vastauksessa on oltava naisen nimi, ja joko etu- tai sukunimen pitää alkaa vaaditulla kirjaimella. Osa aakkosista on taatusti melkoisen haastavia, mutta haasteen idea on niin hauska, että päätin lähteä mukaan. Aakkosia ilmestyy blogiini silloin tällöin, kun sattuu aakkostuttamaan. :)

Ensimmäisenä vuorossa on A:

1) Kuka on suosikkikirjailijasi?

A:lla alkavista kirjailijoista ehdoton suosikkini on Jane Austen. Ansio siitä kuuluu yksinomaan Ylpeys ja ennakkoluulo -kirjalle, sillä toista sen veroista suosikkia en ole Austenilta löytänyt. Mutta yksi täydellinen kirja kohottaa hänet suosikkieni listalle.

2) Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?

Musiikin saralla eräs suosikkini on upeaääninen Adele. Kun ääni kantaa, ei tarvitse keikistellä lavalla tai esitellä paljasta pintaa.
    
3) Kaksi vaihtoehtoista kysymystä (voit tietysti vastata molempiin, jos haluat): a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät.

Valitsen a-kysymyksen, ja vastaan Margaret Atwood. Atwoodin kirjat ovat keikkuneet tutustumislistallani nolostuttavan pitkään. Mm. Sokea surmaaja kiinnostaa minua kovasti, ja omasta hyllystäni / TBR-listaltani löytyy Onyx ja Crake. Ehkä ensi kesänä?

A niin kuin Austen, Adele ja Atwood.

8. maaliskuuta 2016

Katharine Hepburn: Afrikan kuningatar

Iloista naistenpäivää kaikille! Päivän kunniaksi tarjoilen Katharine Hepburnin muistelmat Afrikan kuningatar -elokuvan tekemisestä. Olen lukenut kirjan Afrikan kuningatar - eli miten menin Afrikkaan Bogartin, Bacallin ja Hustonin kanssa ja olin tulla hulluksi (Tammi, 1988) jo joskus vuosia sitten (jolloin olen katsonut myös kyseisen elokuvan), mutta hankin sen hiljattain divarista omaan hyllyyni. Muistini ei onneksi pettänyt, sillä Hepburnin teksti on aivan yhtä valloittavaa kuin ensimmäisellä lukukerralla. "Miksi en kertoisi siitä, kun kerran niin monet ihmiset ovat kyselleet minulta millaista se oli, ja aloin keräillä palasia sieltä ja täältä... [] Ja tässä ne ovat - yli kolmekymmentä vuotta tapahtumien jälkeen." (s. 13)


Romanttista ja jännittävää Afrikan kuningatar -elokuvaa filmattiin 1950-luvun alussa - Afrikassa. Jollei elokuva ole tuttu, sen juonenkäänteet selviävät esimerkiksi wikipediasta. Pääosissa olivat Hepburn ja Humphrey Bogart (joka sai roolistaan Oscarin), ja kirjan alaotsikkoon ovat päässeet myös Bogartin kauniimpi puolisko Lauren Bacall (jolla ei ollut roolia elokuvassa) ja elokuvan ohjaaja John Huston. Filmaaminen Afrikassa on tuohon aikaan ollut melkoinen seikkailu, ja Hepburn onnistuu loistavasti välittämään elokuvallista ajankuvaa. Ei ollut erikoistehosteita eikä tietokoneanimaatioita. Oli vain leffaporukka ja jokilaiva keskellä Belgian Kongoa:

"Ensimmäisen työpäivän jälkeen huolenamme oli enää vain se - tietenkin meillä oli ongelmia päästä kuvauspaikalle jokea ylös, samoin oli vaikeuksia hatun ja muitten pienten henkilökohtaisten kysymysten kanssa - että kaapelimme ei riittänyt pitämään generaattoria tarpeeksi kaukana jottei sen surina häiritsisi. Sen täytyi olla vähintään kolmen joenmutkan päässä ellei Kuningattaren moottorin ääni peittänyt sitä. Tämä asia ei huolestuttanut Johnia, mutta Samille se aiheutti melkein sydänkohtauksen. Eikä syyttä. John ja rahan säästäminen eivät sovi yhteen. John odotti tyytyväisenä kaapelia - saihan hän nyt aikaa käyttää metsästyslupaansa. Millainen vastuuntunnoton lapsi hän olikaan - Sam-parka." (s. 91 - 92)

Hepburnin kerrontatyyli on kevyt ja ilakoiva, ja se on suurin syy siihen, miksi pidän kirjasta niin paljon. Tuntuu aivan kuin näyttelijätär istuisi vieressäni, vaipuisi muistojensa pariin ja vetäisi sinne minutkin. Kirjan runsas, mustavalkoinen kuvitus täydentää upeasti Hepburnin tekstiä. Olot ovat hieman erilaiset kuin kotona Amerikassa, mutta Hepburn säilyttää tyylinsä (ja kyllä, muutama kuva löytyy myös Bacallista ja Bogartista):


Hepburnin faneille ja ylipäänsä vanhojen elokuvien ystäville suosittelen kirjaa erityisen lämpimästi. Kirja tuntuu edelleen raikkaalta ja eloisalta, ja samalla se välittää haikeita tuulahduksia menneiltä vuosikymmeniltä. Höpsöä, mutta kirjan viimeiset rivit saivat minulle melkein tipan linssiin. Afrikan kuningatar saa siis viisi tähteä Goodreadsiin, ja varmaan pitää nyt etsiä elokuva taas katsottavaksi. Minulle uusi tieto oli, että elokuva perustuu C.S. Foresterin kirjaan. Luulen silti, että elokuvallinen versio kirjasta riittää minulle.

Hyviä lukuhetkiä naistenpäivään!


Kuva Wikimedia Commons: By Alfons Mucha - Art Renewal Center Museum, image 4449, Public Domain, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=15802153

***
Osallistun kirjalla omaan Seitsemännen taiteen tarinat -lukuhaasteeseeni.

Goodreads: 5 tähteä
Mistä kirja minulle? Ostin divarista.
Kirjan tietoja:
Katharine Hepburn: The Making of "The African Queen" or How I Went to Africa with Bogart, Bacall and Huston and Almost Lost My Mind (1987)
Suomennos Karin Tuominen
Tammi, 1988
143 sivua

7. maaliskuuta 2016

Susan Fletcher: Irlantilainen tyttö

Susan Fletcherin Irlantilainen tyttö (Like, 2010) on päätynyt kirjahyllyyni blogikehujen herättämän uteliaisuuden vuoksi. Blogikehut olen tosin yhdistänyt yleisesti Fletcherin kirjoihin, ja Irlantilainen tyttö on vain sattunut olemaan sopivasti tyrkyllä jossain kirja-alessa. TBR-projektini innosti minut viimein myös lukemaan kirjan, ja lopputuloksena on semmoinen höh-olo. Eli lukuelämys jäi harmillisen keskinkertaiselle tasolle, enkä oikein päässyt sisälle kirjan tapahtumiin. Fletcherin tekstin lumovoima ei siis Irlantilaisen tytön myötä vielä minulle auennut, mutta ehkä ne muut suomennetut kirjat ovat parempia tapauksia.


"Olen Evangeline", sanoin. "Jones. Tuosta maatalosta. Tuolta noin."
    "Tiedän."
    Säpsähdin. "Mistä sinä sen tiedät?"
    Yksinkertainen ei ollut yhtä kuin hullu. Yksinkertainen ei ollut yhtä kuin tyhmä tai julma tai ajattelematon. "Tiedän vain", Billy sanoi. Ilman ivaa. Ilman piilomerkityksiä. Totesi vain.
    Kun kättelin häntä, hänen kätensä tuntui kevyeltä ja kuivalta kuin puun kaarna.
   Olin kahdeksanvuotias. Minulle ei tullut mieleenkään, etteivät kaikki ystävyyssuhteet olleet vaarattomia eikä kaikkia solmittu oikeista syistä. Hymyilin ja istuin hänen viereensä. Olin iloinen, että olin jäljittänyt hänet. Silloin en tiennyt petturuudesta mitään." (s. 126 - 127)

Yllä olevaan lainaukseen tiivistyy eräs suurimmista Irlantilaisen tytön ongelmista minun kohdallani. Kaunista, sujuvaa tekstiä - jossa vihjaillaan aivan liikaa tulevista tapauksista. Ja mitä sitten lopulta tapahtui tai selvisi? Enpä kerro, mutta omat odotukseni kokivat karvaan pettymyksen. Vihjaileva kerrontatyyli ei ylipäänsä ole minun suosikkini, mutta avoimet, juonilankoja roikkumaan jättävät loput ovat ihan ok. Vaan jos vihjailujen määrä vastaa näin huonosti sitä mitä lopulta paljastetaan niin... kyllä minä vaan olen pettynyt, ja koko lukukokemus meinaa käpristyä tämän tunteen ympärille.

Irlantilaisessa tytössä oli  silti paljon sellaistakin, joka minua miellytti. Kertoja ja kirjan nimihenkilö Evangeline Green muistelee lapsuusaikojaan Walesissa, ja nämä maaseutuelämän kuvaukset olivat mukavaa luettavaa. Soljuvan hillittyä kerrontaa oli nautinto lukea, mutta harmillisesti sen nautinnon läpi puski säännöllisin väliajoin ärtymys siitä, etten vain voinut keskittyä sen hetkisiin tapahtumiin vaan piti alkaa odottamaan jotain tulevaa katastrofia. Mutta siitä kaikesta hyvästä, jota kirjassa oli, merkitsen Goodreadsiin kolme tähteä.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma ostos
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Lukuisa, Cats, books & me, Eniten minua kiinnostaa tie ja Leena Lumi.
Kirjan tietoja:
Susan Fletcher: Eve Green (2004)
Suomennos Joanna Joskitt
Like, 2010
267 sivua

5. maaliskuuta 2016

Milena Busquets: Tämäkin menee ohi

"Jostain kumman syystä  en koskaan kuvitellut tulevani nelikymppiseksi."

"Mitä minä tiedän, niin ainoa mikä ei aiheuta krapulaa mutta pyyhkii vähäksi aikaa pois kuoleman - ja myös elämän - on seksi."

"Yksi parhaista tavoista löytää oman kaupungin salaiset nurkat, ei romanttisessa mielessä salaiset vaan sellaiset, joihin olisi muuten epätodennäköistä eksyä, on rakastua naimisissa olevaan mieheen."


Milena Busquestin Tämäkin menee ohi (Otava, 2016) sisältää nasevia lauseita nelikymppisen, äitinsä menettäneen Blancan elämästä. Blanca ei vaivu murheeseen ja synkkyyteen, vaan matkustaa ystäviensä kanssa rannikolle perheen kesäasunnolle. Ex-miehet, muistot äidistä, Blancan touhut lastensa ja keskustelut ystävien kanssa kulkevat kirjassa limittäin ja lomittain, ja lukija voi vaipua haikean suloiseen kesätunnelmointiin.

Viihdyin erinomaisesti Blancan matkassa, sillä pidin kirjan elämää täynnä olevasta tavasta käsitellä surullista aihetta. Tämäkin menee ohi on silti niitä kirjoja, joissa on rauhallinen tempo eikä juoneen mahdu kovin räväköitä tapahtumia. Tämäntyyliset kirjat toimivat minulle täysin päähenkilönsä varassa, ja tällä kertaa Blancan hahmosta löytyi riittävästi minua kiinnostavia piirteitä. Tämäkin menee ohi oli miellyttävän kevyt ja viihdyttävä kirja, ja sopi mainiosti lepuuttamaan päänuppia kiireisen arjen keskellä.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Tuijata.kulttuuripohdintoja, Kirjapolkuni, Mummo matkalla ja Ullan luetut kirjat.
Kirjan tietoja:
Milena Busquests: También esto pasará (2015)
Suomennos Tarja Härkönen
Otava, 2016
190 sivua

2. maaliskuuta 2016

Brooklynistä Kosmokseen (Jean-Claude Mézières – Pierre Christin)

Avaruusagentti Valerian on kivunnut vaivihkaa suosikkisarjakuvieni joukkoon. Sarjaa on julkaistu suomeksi jo 1980- ja 90-luvuilla, mutta vasta viime kesänä luin ensimmäisen Valerian-albumini Pariisista Kassiopeiaan (Jalava, 2015). Alkuvuoden aikana luettujen listalleni on kertynyt kolme Valerian-seikkailua lisää. Niistä paras on ollut vastikään uudelleen julkaistu Brooklynistä Kosmokseen (Jalava, 2016), jonka sfäärejä hipova, upea kuvitus vakuutti minut viiden Goodreads-tähden arvoisesti. Tarinastakin toki pidin (elikkäs maan ihmisille ilmestyy outoja juttuja, ja tämän toisen osan tapahtumat käynnistyvät siitä kun Valerian on joutunut W.A.A.M:in agentin pauloihin), mutta Brooklynistä Kosmokseen vahvuus minun silmissäni ovat ruudut, joiden sisällössä silmä lepää.


Kuvituksen albumiin on tehnyt Jean-Claude Mézières, ja hänen kynänjälkensä loihtii esiin vauhtia ja herkkyyttä, avaruuden ihmeitä ja maanpäällisiä maisemia. Avaruudesta löytyy Valerian-albumeissä näköjään mitä vain, ja tässä näyte Zomien asuttamasta avaruuden syrjäisestä kolkasta:


Mahtavan näköistä! Olin albumia lukiessani ihan fiiliksissä näistä ruuduista, joissa kohoaa outoja rakennelmia ja ties millaista örkkiä pyörii jaloissa. Minähän en ole mikään scifi-intoilija, mutta Valerian-albumien seikkailullinen meininki on osunut aika lujaa sarjishermooni. Osa Valerianin viehätystä on toki siinä, että agentti-Valerianin ohella...


... sarjakuvaa tähdittää älykäs, huikea Laureline:


Olen näiden jo lukemieni albumien ansiosta päässyt sen verran sisälle Valerianin ja Laurelinen keskinäiseen suhteeseen, että osasin arvostaa hetkeä, jolloin Laureline riisui asiallisen tyköistuvan avaruuspukunsa ja sonnustautui hieman erilaisiin tamineisiin. Valerian-albumeihin on onneksi ujutettu tämmöistä vienoa huumoria - sillä semmoiseksi minä tämän Laurelinen osuuden laskin. Valerianin ja Laurelinen suhde ei ole kovin tiukkapipoinen, pikemminkin siinä on ranskalaista joustavuutta (tämä käy ilmi myös niistä parissa bloggausjonossa olevasta albumista). Albumissa (kuten muissakaan lukemissani Valerian-seikkailuissa) ei kovin paljon kerrota pääparin henk.koht. elämästä, mutta tämä ei minua ole haitannut. He pelastavat maailmankaikkeutta ja välittävät toisistaan - se riittää.

Brooklynistä Kosmokseen -albumin alussa kerrataan lyhyesti aiemmin tapahtunutta, mutta lukeminen kannattaa ehdottomasti aloittaa Pariisista Kassiopeiaan -albumista. Tapahtumat ovat sen verran kiemuraisia, että on parempi olla hereillä alusta asti, ja albumien lukeminen peräjälkeen on taatusti hyvä idea. Lukemisen iloa kaikille Valerianin pariin tiensä löytäville.


Goodreads: 5 tähteä
Mistä kirja minulle? Pyysin arvostelukappaleen. Kiitokset kustantajalle!
Sarjankuvan tietoja:
Jean-Claude Mézières (piirros) – Pierre Christin (teksti): Brooklyn Station - Terminus Cosmos (1981)
Suomennos Marja Luoma
Tekstaus Mikko Huusko
Jalava, 2016
48 sivua
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...