Vuosi kuvina & Twitter

Vuosi kuvina -sarja on ehtinyt helmikuulle. Kävin Ainolan puistossa eilen, ja kuvauspäivä oli harmaa. Lunta on tuprutellut viime päivinä lisää, vaikkei sitä puiden oksilta huomaa:


*** 

Ilmoitus: olen perustanut kirjapuuhilleni oman Twitter-tilin: https://twitter.com/MarikaOksa.

Lisäsin twitterin sirkuttelut näkösälle myös blogin sivupalkkiin. Palkkiin on päässyt kertymään kaikenlaista, joten tämä uusin tulokas päätyi melko alas. Saattaisi olla järkevää väsätä sivupalkki myös vasempaan reunaan, mutta en ole vielä inspiroitunut Bloggerin kanssa säätämiseen.

Twitter on minulle vielä uusi juttu (joo, olen vaan ihan vähäsen jälkijunassa näiden lukuisten somekanavien kanssa), mutta tuntuu, että blogilinkkien ohella (nehän on tietysti pakko tunkea joka paikkaan...) sinne on helppoa naputella pieniä kirjakuulumista. Siis sellaisia, mistä ei blogijuttua irtoa. Facebook ei jostain syystä ole innostanut minua tämmöisen tuiki tarpeellisen pikkuinformaation jakoon, mutta Twitteriin oli kiva laittaa esimerkiksi lauantain kirjastoreissun löytö:


Joku oli tuonut vaihtohyllyyn pinon Ursula-sarjaa!! Pakkohan ne oli ottaa nostalgiahuumassa mukaan. Kansikuvia näissä vanhoissa painoksissa ei ole, mutta se ei haittaa. Ursula-sarja oli minulla tärkeä juttu joskus vuosia sitten (vaikka Helen Boylstonin Helena-sarja olikin se parempi sairaanhoitajasarja), ja pari kirjaa olen tainnut lukea uudelleen blogiaikana. Nyt voin alkaa verestää muistoja oikein kunnolla.

Tervetuloa seuraamaan blogiani myös Twitterin kautta.

Kommentit