Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2016.

Lyhytarvioita: Nilviöt, Nokkosvallankumous ja Omenapuu

Kuva
Blogattavien kirjojen pino on taas päässyt paisumaan sen verran, että päätin niputtaa tähän postaukseen useamman kirjan. Sekalainen kirjakeitos ja monta lukuhaastepistettä, olkaapa hyvät:


Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous

Dystopiat ovat synkkiä, mutta Enorannan Nokkosvallankumous pääsi silti yllättämään minut mustanpuhuvalla, sotaisalla ja ajoittain hyvin väkivaltaisella maailmankuvallaan. Vayan, Dharanin ja muiden nokkoslaisten tarina vei nopeasti mennessään, mutta kirja tuntui siitä huolimatta viimeisen sivun jälkeen liiallisen pitkältä. Olisiko juoni kärsinyt, jos sivumäärästä oltaisiin napsattu 100 sivua, jopa 200 sivua pois? Epäilenpä, ettei olisi. Loppuratkaisu tuntui noin neljän ja puolen sadan sivun jälkeen hienoiselta pettymykseltä - oliko se edes mikään ratkaisu? Niin paljon jäi avoimeksi, vaikkapa odottamaan seuraavaa osaa Vayan ja Dharanin tarinasta. Enorannan kieli on kaunista ja sujuvan soljuvaa, mutta Goodreadsin tähtimäärä jää kolmeen tähtöseen.
Osallistun kirjalla Ki…

Mauri Kunnas: Piitles

Kuva
Tykkäänkö Beatlesien musiikista? En, bändin musa saa radiokanavan vaihtumaan saman tien. Entäs Mauri Kunnas -historiani? Sitä ei oikeastaan ole. Piirrostyyli on toki tuttu ja varmaan jokusen Koiramäki-kirjan olen tullut lukeneeksi ja katselleeksi. Kunnas + Beatles -yhdistelmän lopputulos Piitles (Otava, 2012) sen sijaan kolahti viiden Goodreads-tähden arvoisesti. Tämä sarjakuva tarjosi melkoisen matkan vuosikymmenten takaiseen Brittilään.
Etsiskelen nykyään kirjastosta miellyttävän ohuen oloisia kirjoja (kun paksujen kanssa tahkoan viikkotolkulla ja tuntuu, ettei kärsivällisyyteni riitä niin pitkiin lukurupeamiin), ja päätin kokeilla Kunnaksen sarjakuvaversiota brittibändin alkutaipaleesta. Ei kun siis kraahvista novellia, kuten Kunnas kirjan aluksi toteaa. Miten vaan, mutta Kunnaksen tekstiä ja mehukkaita yksityiskohtia täynnä olevat ruudut vetäisivät minut oitis mukaansa bändin varhaisiin vaiheisiin. 78 sivun jälkeen harmitti, kun tarina loppui. Loppuhan on totta kai historiaa, mut…

Takashi Hiraide: Kissavieras

Kuva
"Jos matkusti junalla Shinjukun asemalta lounaaseen, jäi pois pienellä asemalla, jolla pikavuorot eivät pysähtyneet, ja käveli etelää kohti kymmenisen minuuttia, saapui pienelle mäelle. Sen jälkeen oli ylitettävä viistoon itä-länsisuunnassa kulkeva katu, joka oli aina hieman vilkkaammin liikennöity. Sitten seurasi pieni alamäki: laskeuduttiin noin seitsemänkymmentä metriä varsin laveaa, loivaa rinnekatua, kunnes vasemmalla näkyi vanhanaikainen portti. Taloa ympäröivän rapatun kivimuurin alaosassa oli pystysuuntaisia bambusäleitä. Juuri ennen porttia käännyttiin vasemmalle, karkeatekoisen lauta-aidan viertä kulkevalle pikkukujalle.     Vuokraamamme asumus oli tuon rapatun muurin ja lankkuaidan ympäröimän ison asuintalon piharakennus." (s. 10 - 11)
Takashi Hiraiden Kissavieras (S & S, 2016) toivottaa lukijan tervetulleeksi piharakannukseen ja sen vuokralaisasukkaiden elämään. Minä astuin Kissavieraan kirjailijapariskunnan seuraan uteliaana, sillä olin jo ehtinyt lukea kehuj…

Vuosi kuvina & Twitter

Kuva
Vuosi kuvina -sarja on ehtinyt helmikuulle. Kävin Ainolan puistossa eilen, ja kuvauspäivä oli harmaa. Lunta on tuprutellut viime päivinä lisää, vaikkei sitä puiden oksilta huomaa:

***

Ilmoitus: olen perustanut kirjapuuhilleni oman Twitter-tilin: https://twitter.com/MarikaOksa.
Lisäsin twitterin sirkuttelut näkösälle myös blogin sivupalkkiin. Palkkiin on päässyt kertymään kaikenlaista, joten tämä uusin tulokas päätyi melko alas. Saattaisi olla järkevää väsätä sivupalkki myös vasempaan reunaan, mutta en ole vielä inspiroitunut Bloggerin kanssa säätämiseen.
Twitter on minulle vielä uusi juttu (joo, olen vaan ihan vähäsen jälkijunassa näiden lukuisten somekanavien kanssa), mutta tuntuu, että blogilinkkien ohella (nehän on tietysti pakko tunkea joka paikkaan...) sinne on helppoa naputella pieniä kirjakuulumista. Siis sellaisia, mistä ei blogijuttua irtoa. Facebook ei jostain syystä ole innostanut minua tämmöisen tuiki tarpeellisen pikkuinformaation jakoon, mutta Twitteriin oli kiva laitta…

Raymond Chandler: Syvä uni (kirja + leffa)

Kuva
"Kävin nukkumaan  pää täynnä viskiä ja sydän täynnä pettymystä ja näin unta miehestä, jolla oli yllään verinen kiinalainen takki; hän ajoi takaa alastonta tyttöä, jolla oli pitkät riippuvat korvarenkaat, ja minä juoksin heidän perässään ja yritin ottaa valokuvaa tyhjällä kameralla." (s. 53)
Tykkään lukea noir-dekkareita aina silloin tällöin, mutta tyylilajin klassikko, Raymond Chandlerin Syvä uni (WSOY, 2011/1939) on jäänyt minulta lukematta. Olen katsonut kirjan pohjalta tehdyn leffaversion joskus vuosia sitten, mutta siitä muistin ennen uusintakierrosta vain upean pääparin ja kimurantin oloisen juonen. Päätin verestää leffamuistoja ja lukea Chandlerin kirjan seitsemännen taiteen tarinat -lukuhaasteeseeni. Varsinkin elokuvaa odotin innolla, sillä jossain vaiheessa diggasin näitä vanhoja, amerikkalaisia mustavalkoleffoja melkoisesti, ja Humphrey Bogartissa oli lumoa enemmän kuin monessa muussa tähdessä yhteensä.

Luin totta kai ensin kirjan, ja Syvä uni oli kelpo dekkari. Kirj…

Hergé: Sininen lootus & Kuningas Ottokarin valtikka

Kuva
Uusintalukukierrokseni Tintin parissa jatkuu, ja tässä jutussa on vuorossa hajanaisia merkintöjä albumeista Sininen lootus (Otava, 2006/1936) ja Kuningas Ottokarin valtikka (Otava, 2006/1939). Lehtimies Tintti on totta kai reissun päällä, ja matkakohteena ovat eksoottinen Sanghai (Sininen Lootus) ja kuvitteellinen Syldavian kuningaskunta (Kuningas Ottokarin valtikka). Hergé pohjustaa hyvin mielikuvitusvaltion historian ja muut detaljit, mutta viihdyin silti paremmin Sinisen lootuksen todellisissa idän maisemissa kuin Ottokarin keksityissä kulisseissa.


Edellisessä Tintti-jutussani luin mustavalkoista Tinttiä, ja Sinisen lootuksen kohdalla kiittelen sitä, että albumissa on värit. Sinisen lootuksen tarinassa on paljon paikallishistoriaa ja -väriä mukana, ja onneksi värit ovat löytäneet tiensä myös ruutuihin. Esimerkiksi tämä upea ruutu latistuisi täysin mustavalkoisena versiona:

Sininen lootus oli näistä kahdesta lukemastani albumista parempi. Kiinalaistunnelmien keskellä Tintti jahtaa hu…

Daniela Krien: Vielä joskus kerromme kaiken

Kuva
Daniela Krienin Vielä joskus kerromme kaiken (Gummerus, 2014) on kesän, nuoruuden ja intohimon sävyttämä romaani. Kirjan tapahtumat sijoittuvat entisen DDR:n alueelle, maaseudulle jossa 16-vuotias Maria asuu poikaystävänsä Johanneksen vanhempien maatilalla. Kesä 1990 on muutosten aikaa: DDR vaipuu historiaan, sukulaiset muurin takaa tulevat kylään vuosien erossa olon jälkeen ja Marian tunne-elämä joutuu mullistusten keskelle, kun naapuritilan nelikymppinen Henner alkaa kiehtoa nuorta Mariaa. Maailma avartuu monin tavoin.

"Nyt on heinäkuu ja meillä on länsirahaa. Ei ole satanut kertaakaan, ensimmäinen heinäsato on korjattu, Johanneksella on koulu käytynä ja hyvä ylioppilastodistus taskussa. Hän sai ylioppilaslahjaksi rahaa vanhemmiltaan, äidinpuoleisilta isovanhemmiltaan ja Friedalta. Friedalta suurimman summan. Päätimme lähteä käymään Münchenissä; siitä tulee minun toinen matkani länsipuolelle." (s.30)

Pidin Krienin kirjasta valtavasti. Taidan odottaa talven päättymistä nii…

Seppo Jokinen: Kuolevaksi julistettu (äänikirja)

Kuva
Uutinen: olen pitkästä aikaa kuunnellut äänikirjan. Viime keväänä kuuntelin työmatkojen iloksi useinkin äänikirjoja, mutta syksyllä oli niin paljon kaikkea uutta ajateltavaa, etten osannut enää keskittyä äänikirjoihin. Tämä tuntuu nyt ajatellen hassulta, mutta niin vain meni syksy ilman ainuttakaan kuunneltua kirjaa. Nyt olen ilmeisesti saanut tuntumaa opiskelu + työ -arkeeni sen verran, että vanhat tutut tavat alkavat palailla uusien kuvioiden rinnalle. Nappasin vuodenvaihteessa kuunteluun minulle uuden dekkarituttavuuden eli Seppo Jokisen komisario Sakari Koskisen. Koskinen-sarja on edennyt jo 20. osaansa, ja aloitin sarjan tyylikkäästi sen uusimmasta osasta Kuolevaksi julistettu (CrimeTime, 2015).

En tiedä, onko sarjalle kunniaksi vai haitaksi, että pääsin mukaan sen 20. osaan vaivatta ilman, että olen lukenut ainuttakaan edellistä osaa. Sympaattisella komisario Koskisella ja hänen tiimillään tuntuu olevan vaiherikasta historiaa takana, mutta uuden kuuntelijan onneksi olennaisia m…

Ystävänpäivän lukumaraton (päivitetty klo 20.30)

Kuva
Nyt blogissani alkaa Ystävänpäivän lukumaraton! Maratonia emännöi Yöpöydän kirjat -blogin Niina. Olin mukana myös viime vuoden ystävänpäivämaratonilla, ja luin silloin huimat 904 sivua. Huh heijaa! Tällä kertaa en edes haaveile pääseväni moisiin lukemiin. En millään pysty lukemaan niin suurta osaa vuorokaudesta kuin vuosi sitten, mutta koetan sen sijaan lukea niin paljon kuin hyvältä tuntuu. Piipahdin tänään kirjastossa (ettei vaan lukemiset pääse loppumaan) ja täydensin mm. sarjakuvavarastoani. Houkuttelevista sarjiksista huolimatta starttaan lukumaratonin kesken olevalla kirjalla, joka on Tanizakin Avain
Tervetuloa seurailemaan lukupuuhieni edistymistä. :)


Sunnuntai 14.2.2016 klo 20.30 lukumaraton päättyy. Aloittelin illalla vielä uuden kirjan, Takashi Hiraiden söpön Kissavieraan. Lukuaikaa ei vallan hirmuisesti loppujen lopuksi kertynyt, mutta luin monenlaista ja oli mukavaa etsiytyä kirjan ääreen aina sopivan hetken tullen. Lopputilanteeni on:

Luettu alusta loppuun:
Christin / M…

Sadie Jones: Ehkä rakkaus oli totta

Kuva
Sadie Jonesin Ehkä rakkaus oli totta (Otava, 2015) herätti kiinnostukseni heti, kun huomasin kirjan kustantajan kuvastossa. Lontoo, teatterimaailma, nuorten ihmisten rakkauskipuilut - siinäpä vastustamattoman kuuloinen aihevalikoima. Kirja saapui kirjaston hitaasti matelevasta varausjonosta minulle hankalaan aikaan, sillä lukuaikani oli melkoisen rajallinen. Päätin kuitenkin kokeilla, miten paljon blogihuomiota saanut kirja minulle toimii. Työnsin muut lukupinossa kesken olevat kirjat syrjään, ja sepä oli hyvä päätös. Ehkä rakkaus oli totta oli reilusta neljästä sadasta sivustaan huolimatta nopealukuinen, ja viihdyin erinomaisesti kirjan katkeran surumielisessä ja samalla kevyessä tunnelmassa.


 "Leigh makasi Paulin vierellä pukeissa. Hän nukkui tuskin lainkaan, ja kun hän heräsi heistä ensimmäisenä, hän katseli Paulia hetken. Aamun varhainen valo paljasti tämän kalpeuden ja hopeisen kiillon hiuksissa, jotka olivat varjossa ruskeat. Paulin pitäisi ajaa partansa. Sänki oli hiekanvä…

Lukumaraton 14.2.2016 & kirjastoreissun kirjoja

Kuva
Ystävänpäivä lähestyy, ja sen kunniaksi Yöpöydän kirjat -blogin Niina emännöi lukumaratonia. Päätin lähteä maratonille mukaan, vaikka pahoin pelkään, että oma lukemiseni rajoittuu lauantai-iltaan ja sunnuntaiaamuun. Kouluhommista en voi (enkä halua) luistaa, mutta välillä tekee hyvää hypätä fiktion pariin.

Mitäs aion maratonilla lukea? Todennäköisesti niitä kirjoja, jotka ovat minulla parhaillaan kesken. Mutta mutta - kävin eilen illalla kirjastossa, ja varaushyllyyn oli sopivasti saapunut useita viime viikkoina varaamiani kirjoja. Olen poiminut lukuvinkkejä sieltä täältä, ja kliksutellut niitä varaukseen. Nyt onkin sitten lukupinossa valinnanvaraa, sillä myös kirjanvaihtohyllystä oli pakko poimia mukaan muutama kirjalöytö. Runsaudenpulaa pukkaa. Tässä kirjastoreissuni saalisesittely:
Kirjanvaihtohyllystä: Forsytein taru I ja II. Aiemmin olen löytänyt samaisesta hyllystä jatko-osa Nykyaikaisen komedian molemmat osat, joten nyt voin lukea hurauttaa koko tarinan. Tässä olisi mainio proj…

Roald Dahl: Ilmarin ihmelääke

Kuva
Yöpöydän kirjat -blogin Roald Dahl -lukuhaaste houkutteli minut kokeilemaan Dahlin lastenkirjoja. Ne ovat jääneet minulta tähän asti tyystin lukematta, ja ainut kosketukseni Dahlin tuotantoon on ollut oudon kiehtova Jali ja suklaatehdas -elokuva, josta olen tainnut nähdä pari versiota. Lukuhaasteen innoittamana nappasin kirjastosta lukupinooni pari paikalla ollutta lastenkirjaa. Nilviöt vielä odottaa tutustumista, mutta Ilmarin ihmelääkkeen (Art House, 2005) lukaisin viime viikonloppuna. Kirja oli todella nopealukuinen, joten jos joku kaipaa hupaisaa lukemista vaikkapa lukumaratonille, tämä kirja on erinomainen valinta.


Kirjan juoni on yksinkertainen: Ilmari-pojalla on ilkeä Mummo, ja Ilmari päättää sekoittaa mummolle semmoiset lääkkeet, että Mummon luonne kokee ihmeparannuksen: "Ilmari halusi räjäyttää tipotiehensä tuon noituuden löyhkän, joka kietoi Mummon vaippaansa." (s. 17) Koti on täynnä purkkia ja purnukkaa, ja niistä Ilmari saa tarpeet lääkesekoitukseensa. Lopputulos…

Lyhytarvioita

Kuva
Kokosin tähän juttuun muutamia alkuvuonna lukemiani kirjoja, joista ei irtoa muutamaa riviä enempää lukumuistoja. Lukuelämykset eivät olleet järisyttäviä, mutta hip hei: TBR-listani lyheni kahdella kirjalla: Cecelia Ahernin Sadan nimen mittainen matka (Gummerus, 2014) ja Käärmeenliekit - suomalaisia lohikäärmetarinoita (Osuuskumma, 2015) siirtyvät luettujen pinoon.

Kristín Steinsdóttir: Omaa tietä (Lurra Editions, 2010)

Satunnaispoiminta lähikirjaston hyllystä. Islantilaista kirjallisuutta löytyy lukupinostani harvoin, ja halusin kokeilla tätä minulle uutta kirjailijanimeä. Omaa tietä on ollut Islannin ehdokas Pohjoismaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi vuonna 2007, ja myönnän, että vähäisen sivumäärän ohella palkintoehdokkuus lisäsi kirjan vetovoimaa.

Kirja kertoo leskeksi jääneestä naisesta, joka tekee matkaa menneeseen muistojensa kautta. Kerronta on rauhallista, eikä kirjassa oikeastaan tapahdu mitään kovin ihmeellistä. Aluksi viehätyin juuri tästä tapahtumattomuudesta, sillä se…

Henrika Andersson: Sirpale sielua

Kuva
Henrika Anderssonin Sirpale sielua (Schildts & Söderströms, 2014) oli kiva välipalakirja, jonka parissa oli mukava lepuuttaa päänuppia työpäivän jälkeen. Sain kirjasta vinkin Oulun kaupunginkirjaston lukuoppaalta (palvelu on edelleen toiminnassa, ja sitä kannattaa kokeilla täällä), ja olen vinkkiini tyytyväinen. Pyysin näet nuortenkirjoja välipalakirjoiksi, ja tämän kirjan kohdalla toiveeni toteutuivat. 15-vuotiaan Murielin tarinaa seuratessa ei tarvinnut virittää keskittymiskykyä äärimmilleen tai pohtia syntyjä syviä. Väsyneessä mielentilassa tartun mieluummin kevyehköön kirjaan kuin tuijotan tv:tä, ja tähän tarkoitukseen ranskalaishenkinen, hippusen yliluonnollinen teinitarina sopi mainiosti.

"Ihokarvani nousevat pystyyn. Mutta annan käden olla paikallaan. Lucin ääni on muuttunut kovemmaksi, ja hänen lauseensa liittyvät toisiinsa. Vaihdan asentoa, vedän polvet koukkuun ja hellitän samalla otteeni Lucista. Hän ei tarvitse minua enää. Samaan aikaan minulle tulee tunne, että e…

Helena Waris & Janne Nykänen: Entropia

Kuva
Helena Wariksen kirjoissa on ollut tähän asti aina jotain erityistä. Upea Pohjankontu-trilogia sisälsi tätä vaikeasti määriteltävää 'jotain' huikean määrän, ja Vuorestakin muistan edelleen kirjan mytologian ja seikkailun sävyttämän kiehtovan tunnalman. Tätä lukutaustaa vasten odotukseni Entropiaa (Kustannus Aarni, 2015) kohtaan olivat korkealla. "Vauhdikas jännitysromaani lähitulevaisuuden Suomesta, jonka maaseutu on tyhjentynyt." Allekirjoitan täysin kirjan takakannen kuvauksen, mutta se 'jokin' jäi valitettavasti täysin uupumaan lukutunnelmistani. Entropia jäi viihdyttävälle kolmen tähden tasolle, ja Wariksen kirjan kohdalla se tuntuu pettymykseltä. Ja nyt huom! Waris on kirjoittanut kirjan yhdessä miehensä Janne Nykäsen kanssa, mutta minulle tuottaa suuria vaikeuksia suhtautua tähän yhteistoimin kirjoitettuun kirjaan muuan kuin Wariksen kirjana. Pahoittelut lukijan leimaantumisesta kaksikon toiseen jäseneen.

"Marina huokasi ja tarttui jälleen kottikär…

John Steinbeck: Routakuun aika

Kuva
John Steinbeckin Routakuun aika -kirjalla (Tammi, 2016) on kiinnostava historia, jota valotetaan kirjan kansiliepeessä. Steinbeck kirjoitti Routakuun ajan osallistuakseen kirjallisella saralla natsismin vastaiseen taisteluun. Vuonna 1942 ilmestynyt kirja joutui kiellettyjen kirjojen listalle siellä, missä natsit olivat vallassa, mutta siitä huolimatta Steinbeckin kirja nousi suosituksi propagandakirjaksi valloitetussa Länsi-Euroopassa. Kirjan luettuani en tätä ihmettele. Routakuun aika ei mainitse natseja nimeltä, ei sijoitu mihinkään nimettyyn valtioon mutta kirjan tarinassa valloittajien valta ja sen vastustaminen on voimakkaasti läsnä.
Kiinnostuin Routakuun ajasta nimenomaan siksi, että kirjan on kirjoittanut John Steinbeck. Historiani Steinbeckin kanssa on lyhyt, vain kahden kirjan mittainen, mutta niistä toinen oli hienon hieno Tyytymättömyyden talvi ja toinen ei-niin-innostava Helmi. Talvisen kirjan kerronta teki minuun vaikutuksen, ja sen jälkilämmössä halusin ehdottomasti ko…