Ellery Queen: Kuningas on kuollut

Olen  lukenut blogia kirjoittaessani pari Ellery Queenin dekkaria, ja Kuningas on kuollut (BookStudio, 1992/1952) on näistä ehdottomasti heikoin. Etsiskelin pitkään sopivaa kirjaa I Spy -haasteen kohtaan 15) Royal Title, ja olin innoissani Elleryn kirjan putkahdettua esiin kirjaston tietokannasta. Iloitsin liian aikaisin, sillä melko nopsaan kävi selväksi, ettei Kuningas on kuollut ole Salaperäisten varoitusten tai edes Kiinalaisen appelsiinin arvoituksen veroinen. Hupaisaa kyllä, kirjan loppupuolelta löytyy yhteys Salaperäisten varoitusten tapahtumapaikkaan Wrightsvilleen. Tämä kömpelö linkki hienoon varoituskirjaan sopi kuin nenä päähän muutoinkin hölmöön juonikyhäelmään.


Mikäs kirjassa niin ärsytti? Se, että tuntui aivan siltä kuin minut olisi heitetty keskelle vanhaa Bond-leffaa, jossa joku suuruudenhullu, rikas ja vaikutusvaltainen tyyppi on eristäytynyt omaan pikku maailmaansa kehittelemään kreisiä maailmanvalloitussuunnitelmaa. Bondina vain häärää nokkela salapoliisi-Ellery komisario isukkinsa kanssa. Tämmöinen yhdistelmä ei toiminut! Minun Elleryni pyörii terävien aivoitustensa johdattamana (pikku)kaupunkiympäristössä ja ihmissuhteiden kieroissa verkostoissa, eikä missään keinotekoisessa actionmaailmassa.

Elleryn ei sentään tarvinnut pelastaa koko maailmaa. Kirjan vallanhimoinen heppu eli Kane 'King' Bendigo on saanut merkillisiä uhkauskirjeitä, ja hänen veljensä pyytää (tai määrää olisi ehkä kuvaavampi sana) Elleryä ja tämän poliisina työskentelevää isää tutkimaan tapausta. Ellery ja isä kiidätetään tuntemattomassa paikassa sijaitsevalle saarelle, jossa liikemies-King häärää diktaattorimaisesti eikä juuri korviaan lotkauta uhkauskirjeille. Ellery yrittää päästä selville, mitä saarella puuhataan ja kuka haluaa murhata Kingin. Ihmissuhdesotkuja on luvassa mutta se ei pelastanut muutoin höttöistä juonta. I Spy -haaste on silti askeleen lähempänä viimeistä kirjaa.

Goodreads: 2 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Kirjan tietoja:
Ellery Queen: The King is Dead
Suomennos Annika Eräpuro (1952)
BookStudio, 1992
250 sivua

Kommentit

  1. Ellery Queeniakin on tullut luettua joskus kauan kauan sitten...

    Jotta elämä ei kävisi liian tylsäksi, sinulle on haaste blogissani.
    http://kirjasahkokayra.blogspot.fi/2015/12/alyttomat-joululahjat.html

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.