Kooste elokuun lukumaratonista (la 15.8.2015)

Blogistanian elokuun lukumaratonpäivä oli viime lauantaina 15.8.2015, ja blogeissa oli viikonlopun aikana käynnissä melkoiset lukujuhlat. Lämpimät kiitokset kaikille osallistujille!


Kirjanpitoni mukaan elokuun lukumaratonille osallistui 41 lukijaa. Ilmoittautumislista ja maratonin ohjeistus on näkyvillä täällä (laskin osallistujiksi ne blogit/nimimerkit, joilta löysin luettujen sivujen/kirjojen määrän). Yhteensä luettuja sivuja kertyi 24021. Lisäksi äänikirjaa kuunneltiin 66 minuuttia. Lukumaratonpostausten perusteella maratoonarit eivät vetäneet itseään ns. piippuun vaan lukivat järkevästi ja jättivät aikaa myös muulle elämälle. Lukemisen ohella leivottiin sämpylöitä, käytiin retkellä ja konsertissa, keitettiin hilloa, pohdiskeltiin tulevaisuuden uusia jännittäviä tuulia ja vietettiin aikaa perheen ja läheisten kanssa. Valitettavasti flunssa oli erään maratonin ei-toivottu vieras. Kannattaa käydä lukemassa osallistujien maratonpäivityksiä! Ne tarjoavat hyvän kurkistusaukon lukevien ihmisten viikonloppuun. 

Lukumaratonin aikana luettuja kirjoja (kokonaan tai osittain) on alla listattuna. Vinkkaa kommenttiboksiin, jos huomaat, että jokin lukemasi kirja puuttuu listalta. Linkit vievät bloggaajien maratonpostauksiin. Maratonilla luettiin todella monipuolisesti kaikenlaista, eikä kovin moni bloggaaja ei eksynyt saman kirjan pariin. J. K. Rowlingin Harry Potter -sarja on edelleen suosittu, sillä se keräsi eniten bloggauksia eri bloggaajilta: kolme maratoonaajaa valitsi lukulistalleen jonkin Harry Potter-sarjan kirjan.

Ahmed Ahne (Kieltenopen kotiblogi)
Aho, Juhani: Rautatie (Hurja Hassu Lukija)
Applegate, K. A. A.: Everworld  (Kirjoja & kikatuksia)
Atwood, Margaret: Onyx ja Crake (Ullan luetut kirjat)
Austen, Jane: Emma (Lukemattomia lukemattomia)
Austen, Jane: Uskollinen ystävänne - kootut kertomukset (Lukemattomia lukemattomia
Austen, Jane: Viisasteleva sydän (Lukemattomia lukemattomia)
Auster, Paul: Lukittu huone (Satun luetut)
Beckett, Samuel: Malone kuolee (Hurja Hassu Lukija)
Black, Saul: Tappamisen pitkä oppimäärä (Lukutoukan ruokalista)
Boylston, Helen: Sisar, Helena (Musteella ja hopealla)
Brandon, Ella: Janet ja linnanherra (Kirjakko ruispellossa)
Campbell Jen: Weird Things Customers Say in Bookshops (Cats, books & me)
Castillon Claire: Äidin pikku pyöveli (Cats, books & me)
Galsworthy, John: Omenapuu (Hurja Hassu Lukija)
Christie, Agatha: Murder on the Orient Express (Janina's)
Christie, Agatha: Vanha hyvä aikani  (Hurja Hassu Lukija)
Collins, Suzanne: Nälkäpeli (Storytime is over)
Collins, Suzanne: Vihan liekit (Storytime is over)
Coolidge, Susan: Katyn toimet (Musteella ja hopealla)
Crouch, Blake: Waynard Pines - Ei pakotietä (Ullan luetut kirjat)
Dashner, James: The Scorch Trials (Kirjoja & kikatuksia)
Demetrios, Heather: I'll Meet You There (Tarinoiden syvyydet)
Doerr, Anthony: Kaikki se valo jota emme näe (Tarinoiden syvyydet)
Dostojevski, Fjodor: Valitut kertomukset (Lukunäkymä)
Einon, Dorothy: Luova lapsi (Kieltenopen kotiblogi)
Ekebom, Terhi: Kummituslapsi (Yöpöydän kirjat)
Fagerholm, Monika: Diiva (Kaikkia värejä)
Falls, Kat: Veden alla (Reader's Diary)
Fielding, Helen: Bridget Jonesin sydän (Orfeuksen kääntöpiiri)
Gabaldon, Diana: Muukalainen (Storytime is over)
Gardell, Jonas: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin  (Reader's Diary)
Gibson, William: Neurovelho  (nimimerkki Scart_t)
Golding, William: Kärpästen herra (Matkalla Mikä-Mikä-Maahan)
Grimmin sadut II (Lukunurkkaus)
Fujimoto, Kenji: Diktaattorin keittiömestari (Kirja ja kuppi kuumaa)
Heikkinen, Mikko-Pekka: Jääräpää (Susi lukee)
Helve-Sibaja, Liisa: Hausfrau - Kotona Sveitsissä (Lukutoukan kulttuuriblogi)
Holma, Antti: Kauheimmat runot (Lukutoukan kulttuuriblogi)
Holmström, Johanna: Sulje silmäs pienoinen (Kirjakuu)
Holopainen, Anu: Ihon alaiset (Oksan hyllyltä)
Ibsen, Henrik: Hedda Gabler (Orfeuksen kääntöpiiri)
Jalonen, Riitta: Todistaja Brigitin talossa (Ullan luetut kirjat)
Jansson, Tove: Muumit - sarjakuvaklassikot VIII  (Hurja Hassu Lukija)
Jones, Sadie: Ehkä rakkaus oli totta (Kirjan jos toisenkin)
Joyce, Rachell: Miss Queenie Hennessyn rakkauslaulu (Sivutiellä)
Järvelä, Jari: Tyttö ja pommi (Kaikkia värejä)
Kalevala (Lukunäkymä
Kingsolver, Barbara: Myrkkypuun siemen (1001 kirjaa ja yksi pieni elämä)
Kinsella, Sophie: Himoshoppaajan vauva (Mustemaailmani)
Kotilainen - Varteva: Maailman vaikein kieli  (Klassikkojen lumoissa)
Kähkönen, Sirpa: Graniittimies  (Mustemaailmani)
Latvala, Taina: Ennen kuin kaikki muuttuu  (Lukutoukan kulttuuriblogi)
Lehtolainen, Leena: Surunpotku (Kuuttaren lukupäiväkirja)
Leinonen, Anne: Pienen rasian jumala  (Satun luetut)
Lindgren, Astrid: Saariston lapset (Orfeuksen kääntöpiiri)
Lindgren, Minna: Ehtoolehdon pakolaiset (Susi lukee)
Lindsay, Jeff: Dexterin pimeät unet  (Narseskan kirjanurkkaus)
Loe, Erlend: Supernaiivi (Matkalla Mikä-Mikä-Maahan)
Lumberg, Kiba: Musta perhonen (Hurja Hassu Lukija)
Malmi, Timo: Tuulensuu, minä rakastan sinua (Susi lukee)
Manninen, Satu: Kaupunkicowboy (Susi lukee)
Marlowe, Stephen: Minä Kristoffer Kolumbus (Lukunäkymä
Martin, Geogre R. R.: Valtaistuinpeli (Susi lukee)
Matson, Morgan: Amy and Roger's Epic Detour (Kirjaneidon tornihuone)
McEvan Ian: Makeannälkä (Cats, books & me)
Menendez, Eva: Rakas Che (Oksan hyllyltä)
Minari, Else Holmelund: Pikku karhun tarinat (Klassikkojen lumoissa)
Morris, Pat: Potter's Curious World of Taxidermy (Orfeuksen kääntöpiiri)
Mosley, Walter: Sinipukuinen paholainen (Orfeuksen kääntöpiiri)
Nesbo, Jo: Verta lumella (Kuuttaren lukupäiväkirjaLukutoukan kulttuuriblogi)
Närhi, Kati: Saniaislehdon salaisuudet (Lukunäkymä
Obama, Barack: Unelmia isältäni (nimimerkki Scart_t)
Oksanen, Sofi: Purge (Janina's, Kirjoja & kikatuksia)
Onkeli Reetta: Poika joka menetti muistinsa (Cats, books & me)
Peltoniemi, Sari: Kuulen kutsun metsänpeittoon (Oksan hyllyltä)
Petrovskaja, Katja: Ehkä Ester  (Kirjakuu)
Poe, Edgar Allan: The Works of Edgar Allan Poe (Lukunäkymä
Polva, Anni: Rakasta minua hiukan!  (Oksan hyllyltä)
Rafaelsen, Ellinor: Katja Norjan kesässä (Narseskan kirjanurkkaus)
Riddell, Chris: Ada Gootti ja hiiren haamu (Yöpöydän kirjat)
Robb, J. D.: Alaston kuolema (Kirjakaapissa)
Robb, J. D.: Maineikas kuollessaan (Kirjakaapissa)
Rodkey, Geoff: Tapperin kaksoset sotajalalla  (Lukutoukan kulttuuriblogi)
Rossi, Veronica: Halki ikiyön (Storytime is over)
Rossi, Veronica: Yhä sininen taivas (Kirja ja kuppi kuumaa)
Rouhiainen, Elina: Kesytön (Todella vaiheessa)
Rowling, J. K.: Harry Potter ja Feeniksin kilta (Kirjakartano)
Rowling, J. K. Harry Potter ja liekehtivä pikari (Tarinoiden syvyydet)
Rowling, J. K.: Harry Potter ja puoliverinen prinssi (Ajatuksia kirjamaasta)
Rudberg, Denise: Yksi tappava syrjähyppy  (Ullan luetut kirjat)
Safier, David: Huono karma (Kirja ja kuppi kuumaa)
Sandell, Jarkko: Jos siivet, lennän (Susi lukee)
Sarvilinna, Roope: Kateissa  (Kuuttaren lukupäiväkirja)
Sattouf, Riad: Tulevaisuuden arabi (Kieltenopen kotiblogi)
Scarry, Richart: Perinteisiä tarinoita (Klassikkojen lumoissa)
Shepard, Sara: Valehtelevat viettelijät (Vadelmahattarapilvi)
Simsion Graeme: Vaimotesti (Kirjaneidon tornihuone)
Sinisalo, Johanna: Linnunaivot (Matkalla Mikä-Mikä-Maahan)
Suhonen - Siitonen - Pöllänen: Metsän tarina  (Kirjoja & kikatuksia)
Takalo, Tiitu: Kehä (Cats, books & me)
Takalo, Tiitu: Tuuli ja Myrsky (Cats, books & me)
Tanttu, Ville: Tiikerisydän (Reader's Diary)
Teräs, Mila: Pimeän taivaan kilta (Mustemaailmani)
Tikkanen, Märta: Vuosisadan rakkaustarina (Kirjan jos toisenkin)
Timonen, Karoliina: Kesäinen illuusioni (Kirjan jos toisenkin)
Tuominen, Pirjo: Mariaana, Vantaan tytär  (Kirjakko ruispellossa)
Turunen, Saara: Raukkaudenhirviöt  (Ja kaikkea muuta)
Tolstoi, Leo: Sota ja rauha II  (Hurja Hassu Lukija)
Tsehov, Anton: Kirsikkatarha (Oksan hyllyltä)
Vala, Vera: Tuomitut (Ja kaikkea muuta)
Valerian & Laureline -sarja (Taikakirjaimet)
Valtonen, Hilja: Nuoren opettajattaren varaventtiili (Kirjakko ruispellossa)
Vartiainen, Petri: Isäasentoja (Sivutiellä)
Valente, Gatherynne M.: Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla  (Cats, books & me)
Walliams, David: Herra Lemu (Kaikkia värejä)
Walliams, David: Poika ja mekko  (nimimerkki Scart_t)
Wilder, Laura Ingalls: Pieni talo suuressa metsässä  (Musteella ja hopealla)
Westerfeld, Scott: Goliath (Tarinoiden syvyydet)
Worth, Jennifer: Hakekaa kätilö! (SivutielläNarseskan kirjanurkkaus)
Vähänen, Juhana: Avaa tule (Klassikkojen lumoissa)
Young, Moira: Julma maa  (Kirjakaapissa)
Zevin Gabrielle: Tuulisen saaren kirjakauppias (Cats, books & me)
Örkény, István: Minuuttinovelleja (Kirja ja kuppi kuumaa)

♥ Tätä tapahtumaa oli ilo emännöidä. Kiitos kanssalukijoille ja lukijoita kommentein kannustaneille!  ♥

Kommentit

  1. Erinomainen kooste. Olet tehnyt todella paljon tämän lukumaratonin eteen ! Oli hauskaa osallistua ekaa kertaa. Jäi mitä miellyttävimmät muistot. Kiitokset hyvälle emännälle :) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukava kuulla, että viihdyit maratonilla. :)

      Poista
  2. Upea kooste. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ulla. :) Tätä oli mukava kirjoitella ja palata vielä maratontunnelmiin. :)

      Poista
  3. Mahtava kooste, kiitos emännöimisestä! Minä teinkin juuri oman koosteeni, ja huomasin laskeneeni sivumäärän väärin, 10 sivua puuttui lopullisesta määrästä. Sen lisäksi lukemani Tiitu Takalon sarjakuvat näyttävät puuttuvan vielä listasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi osallistumisesta. :) Arvasin, että joku kirja on taatusti mennyt ohi silmien... Tiitun sarjakuvat on nyt lisätty listalle ja kokonaissivumäärää korjattu.

      Poista
    2. Äh, unohdin ihan kokonaan mainita kommentissani, vaikka sen kyllä silloin jo huomasin, että listalta puuttuu myös Gatherynne M. Valente: Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla, jota luin ensimmäisen luvun verran. En siis kovin pitkästi, mutta kuitenkin. Anteeksi kovasti kun näin pätkissä tulee lisätyötä! :)

      Poista
    3. Eipä mitään, minunhan tässä olisi pitänyt olla tarkempana kun poimin kirjoja listalle. Kiitos kun viitsit tarkistaa omat kirjasi, nyt tuo purjehduskirjakin on mukana listalla. :)

      Poista
  4. Aikamoinen määrä noita sivuja ja luettuja kirjoja onkin kertynyt!
    Oli jälleen mukavaa ja seuraavaa kertaa odotellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, luettujen lista on melkoinen ja pitää sisällään monenlaista. Osallistujien kirjamaku on ollut laaja. :) Olisi kyllä kiva, jos joku järjestäisi lukumaratonin vielä ennen vuodenvaihdetta. Niin hauskaa tämä taas oli. :)

      Poista
  5. Näitä koosteita on hauska lueskella!

    Itse sain juuri lasketuksi sivumääräni, joka on 626 sivua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sivumäärästä, päivittelin sen tuonne kokonaislukemaan. Saitkin hienosti sivuja luettua. :)

      Poista
  6. Kiitoksia emännöinnistä, oli hauskaa! :)

    Pieni tarkennus minun osaltani listaan: Walter Mosleyn Sinipukuista paholaista en ehtinyt lukea maratonin aikana loppuun, mutta Helen Fieldingin Bridget Jonesin päiväkirjan kyllä. Pat Morrisin Walter Potter's Curious World of Taxidermy puuttuu listalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä listalla on ne kesken jääneetkin, siksi otin Mosleyn mukaan. Ja nyt nuo muutkin puuttuneet on lisätty listalla. Noloa, että sieltä uupui useampi lukemasi kirja vaikka postauksesi oli tosi selkeä sen suhteen mitä olit lukenut. Ehkä tätä koostetta ei olisi pitänyt naputella iltamyöhäisellä...

      Poista
    2. Ok, sitten ei mitään, ajattelinkin että otat varmaan kesken jääneet myös mukaan. Ja ei haittaa ollenkaan, suurin osa listasta on kuitenkin ok :) Suuren työn olet tehnyt.

      Poista
  7. Onpa hieno kooste! Olet todella käyttänyt aikaa tämän maratonin emännöintiin, ihailtavaa paneutumista :)
    Mukavat maratonailut oli, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Ei tämä nyt vallan kauheasti vaatinut paneutumista... linkkilistan kokoaminen syntyi parissa illassa (tosin tästä ketjusta on jo käynyt ilmi, että ehkä se olisi kannattanut tehdä päiväsaikaan ja virkein mielin.) :)

      Poista
  8. Upea kooste, nostan hattua tälle omistautuneisuudelle. Kiitos emännöinnistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, ehkä en tuota omistautuneisuutta tässä kohtaa allekirjoita... aivan samantyylinen kooste mielestäni ilmestyi kesän ensimmäisestä maratonista, koetin vain olla yhteneväisellä linjalla. Kiitos sinulle, että osallistuit. :)

      Poista
  9. Hieno kooste tosiaan! Aika mahtava määrä kirjoja ja sivuja maratonilla on luettu. Tuossa onkin vähäksi aikaa kirjavinkkejä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, sain itsekin tästä monta hyvää vinkkiä. Kirjoja on tässä moneen makuun, runoista tietoon ja kaikkea siltä väliltä. :)

      Poista
  10. Huima määrä kirjoja ja tosiaan, hienosti erilaisia! En itse ole kovin innostunut maratoneista, mutta hauska lukea niiden sujumisesta ja etenkin koosteita, parhaita lukuvinkilistoja! Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikesta lukemiseen liittyvästä ei onneksi tarvitse innostua. :) Koosteiden kautta pääsee tunnelmaan mukaan ja lukuvinkkejä kertyy.. tuota luettujen listaa koostaessani oli mukava nähdä, miten erilaista luettavaa ihmiset valitsivat. Uutuuksien määrä esimerkiksi oli todella pieni. Runojen lukijoille nostan itse hattua, sillä itse en uskoisi pystyväni omissa maratonfiiliksissäni keskittymään runoihin.

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.