9. kesäkuuta 2015

Eppu Nuotio: Maksu

Eppu Nuotion Maksu (Otava, 2008) tutustutti minut Pii Marin -dekkarisarjaan, jonka kolmas osa Maksu on. En tiennyt laisinkaan, mitä sarjalta odottaa, joten aloittelin kirjaa samoin tuntein kuin aina hypätessäni kesken kaiken mukaan uuteen kirjasarjaan: pääseekö henkilöihin ja heidän taustoihinsa kiinni vai meneekö lukeminen taustoja miettiessä? Pii Marin -sarja näyttää olevan tässä suhteessa helppo sarja, sillä oleelliset henkilökuviot selvisivät kivuttomasti: Pii tekee toimittajanhommia Ylelle, ja hänellä on seurusteluntapainen kuvio menossa poliisikomisario Heinon kanssa. Heinon kautta juoneen tulevat mukaan rikokset, joita Maksu-kirjassa ovat varakkaan perheen pihalta siepatun vauvan tapaus, ja Piin veljeen Joeliin liittyvä pahoinpitelytapaus. Kyseessä ei ole eksoottisia juonikuvioita pursuava sarja, vaan Maksun perusteella Pii Marin -sarja on tiukasti kiinni suomalaisessa yhteiskunnassa.


"Molemmat aamuteeveelähetykset olivat keskittyneet vauvan katoamiseen. Toisessa oli vieraana kuusitoistavuotiaan poikansa kadottanut äiti, toisessa kuuluisa psykiatri. Heino hyppeli kanavalta toisella ja poimi mielipiteen puolikkaita. Niitä yhdistelemällä hän sai selville pelin hengen: syyttävä sormi osoitti poliisia kohti. Reija Haukan nimi oli jo noussut esiin. "Poliisi on asettanut tutkinnanjohtoon nuoren naispoliisin, jolla ei tiettävästi ole minkäänlaista kokemusta suuretsinnöistä."" (s. 79)

Joitakin tavanomaisia juonenkäänteitä kirjassa oli, sillä en enää jaksa yllättyä kun vastaan tulee poliisi, joka kesken sairasloman lähtee tutkimaan huipputärkeää juttua, jota ei saada selvitettyä ilman hänen työpanostaan. Poliisien vaikeat kirjalliset rakkaussuhteet ovat myös arkipäivää. Vaikka tuttuja aineksia löytyi, pidin siitä, että Maksun tapahtumat olivat selkeän realistisia. Kirjan rauhallinen tempo korosti uskottavuuden vaikutelmaa, sillä kiihkeinä sykkivät trillerit tuntuvat olevan kaukana kotimaisesta todellisuudesta. Siepatun vauvan tapaus sen sijaan oli sellainen, että sen valitettavasti voisi kuvitella paljastuvan jonkin uutisotsikon takaa. Rauhallisuudessa toisaalta piili kirjan alkupuolen heikkous, sillä tapahtumien kehittely tuntui kestävän aika kauan. Kirjan paransi huomattavasti otettaan loppua kohden, jossa hauskana yksityiskohtana oli vastikään poliisikoulusta päässeen Linsan ja Heinon särmikäs yhteistyö.

En tiedä, millainen asema Piillä on ollut sarjan aiemmissa osissa. Nyt hän ei varsinaisesti osallistunut rikoksen selvittelyyn, vaan oli mukana sivujuonteiden kautta. Tämä ei minua häirinnyt, mutta Piin hahmo jäi tämän seurauksena hieman etäiseksi. Heinokaan ei vaikuttanut kovin räväkältä persoonalta, mutta vaikka näiden kahden suhdetta ei (onneksi) vatvottu ylen määrin, he tuntuivat parina mielenkiintoiselta. Kurkkasin Wikipediasta, että Nuotio on kirjoittanut sarjaan vielä kolme jatko-osaa, joista viimeisen nimi on ytimekkäästi Loppu. Onkohan jossain blogijutussa paljastettu, miten Heinon ja Piin yhteiselämän kävi? :) Maksussa ennusmerkit näyttivät lopulta positiivisilta.
Kirjablogeissa postaillaan tällä viikolla dekkareista.
Goodreads: 2 tähteä
Mistä kirja minulle? Voitin kirjan Luettua elämää -blogin kesäisestä arvonnasta. Kiitos <3.
Muulla verkossa: Kirjaa on luettu blogeissa P. S. Rakastan kirjoja ja Kuuttaren lukupäiväkirja.
Kirjan tietoja:
Eppu Nuotio: Maksu
Otava, 2008
250 sivua

10 kommenttia:

  1. Tämähän sopi mainiosti Dekkariviikolle! Hyvä, että tuli luettua, ettei palkinto jäänyt hyllyyn pölyttymään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on tässä meneillään arvontavoittokirjojen lukuprojekti, jotteivät pölyty hyllyissä... kirjoja on kertynyt tätä kautta nolostuttavan monta, ja kiinnostavia lukuelämyksiä niiden kansien välistä näkyy löytyvän. Tämä oli mukava tuttavuus, joka muutoin ehkä olisi jäänyt välistä. Joten kiitokset vielä!

      Poista
  2. Kyllä Pii on ollut enemmän esillä niissä sarjan aiemmissa kirjoissa. Olen lukenut koko sarjan (arviot löytyvät blogistani, jos kiinnostaa), joka huononi mielestäni loppua kohden. En myöskään pitänyt Pii Marinista, hän on minusta ärsyttävä hahmo. :D

    Minäpä tiedän, miten Heinon ja Piin käy, mutten kerro :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvelinkin, että Pii on varmaan enemmän mukana noissa muissa kirjoissa, kun hän on sarjan nimihenkilö. Jahas, pitäisiköhän minun ihan aikuisten oikeesti siis lukea *kirja*, jotta saisin tietää miten Piille ja Heinolle käy?! :D Otan harkintaan, vähän kun jäi kiinnostamaan tämä suhdekuvio. :)

      Poista
  3. Tiedän miten kävi, kun olen kaikki lukenut. Minusta Pii oli todella hyvä dekkarihahmo, erilainen, mutta symppis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkäsin siitä, ettei Pii ollut poliisi kuten ennakolta luulin. Hänen toimittajanammattinsa kautta saa varmasti juoneen kaikenlaista. Tässäkin kirjassa juttujen teot olivat ihan mukavaa luettavaa. Sympaattisen oloinen nainen, totta.

      Poista
  4. En ole lukenut Nuotion dekkareita, mutta jutustasi sai oikein hyvän käsityksen siitä, millaisia ne ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tämä oli ensimmäinen Nuotion kirja ylipäänsä. Nuotion uusin alkoi hieman kiinnostaa tämän luettuani, se voisi olla kiva kirja näin kesällä. Kirjabingoon siitä saisi hyvän punaisen kannen. Tätä tummasävyistä en saanut sopimaan mihinkään ruutuun. :)

      Poista
  5. Lukisin mieluusti kotimaisia dekkareita, mutta kun...ne ovat minulle liian tylsiä. Tavanomaisuus takertuu mieleen ja vie himon jatkaa lukemista. Kotimaisista dekkaristeista olen pitänyt vain Leena Lehtolaisesta, mutta sitten hän yllättäen alkoi kirjoittaa toimintadekkareita, joissa tempo oli minusta liian kova psykologisen jännityksen kustannuksella. Siis en nyt sano pahaa sanaa tästä kirjasta, jota en ole lukenut, vaan lätisin noin yleensä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavanomaisuus on minustakin yleisesti miinusta kirjalle, mutta kyllä tämä meni sen tyylilajin edustajana kun en ole pitkään aikaan tämmöistä tullut lukeneeksi. Mutta mielessä kävi, että voi kun olisi ollut koukkuja, voi kun olisi ollut jotain räväkkää heti kirjan aluksi... luin keväällä Ian Rankinin dekkareita useamman ja ne olivat mielessä vähän epäreiluna vertailukohtana. Ovat niin hyviä, Rebuksen hahmokin vain parantuu kirja kirjalta. Pari jäi kiireiden vuoksi bloggaamatta, mutta pitää ehkä kaivella muistinpohjia ja kirjoittaa jotain dekkariviikon kunniaksi. :)

      Poista

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...