30. kesäkuuta 2015

Helena Waris: Uniin piirretty polku (Pohjankontu #1)

Kesäkuun parhaat lukuhetket minulle tarjosi Helena Wariksen Pohjankontu-fantasiatrilogia, jonka luin juhannuksen seutuvilla lähes ahmimalla. Sarjan aloitusosa Uniin piirretty polku (Otava, 2009/2011) oli mielestäni sarjan paras osa, jolle annan täydet viisi Goodreads-tähteä. Mutta eivät ne jatko-osatkaan huonoja olleet, ja niistä lisää aikanaan omissa jutuissa.

"Minä istun tässä hiipuvan nuotion äärellä. Pimeys on asettunut jäseniini. Ainainen hämärä käpertää minua kokoon eikä liekkien lämpö enää läpäise jäistä naamiotani.
    Olen väsynyt. Ainoat äänet jotka kuulen, ovat sydämeni lyönnit ja hiilloksen sihinä. Välillä säpsähdän, kun jossain lähellä pakkanen pirstoo puun sydämen halki. Minä säikähdän aina sitä. Minä en totu siihen koskaan. Odotan milloin kylmyys nujertaa minut. Millainen ääni minun sydämeni halkeamisesta kiirii pitkin näitä tyhjiä rantoja?"

Uniin piirretty polku alkaa arvoituksellisesti yllä olevalla tekstillä, jota oli vaikea sijoittaa seuraavasta luvusta alkavaan tarinaan, jossa siinäkin oli kaksi tarinalinjaa. Wariksen trilogian langat avautuivat hitaasti, mutta mytologioista, suomalaisesta maaseudusta ja ehkä myös viikinkiperinteestä ammentava tarina valloitti minut täysin. Keskeisellä sijalla kirjassa ovat kaksi nuorta neitosta, Aile ja Neitha, jotka tempautuvat kotiseuduiltaan kohti jotain uutta ja tuntematonta. Aile saa matkakumppanikseen kettuhaltijan kanssa kulkevan Dain ja Neithan sydäntä lähellä on tuultensaarelainen Kiet. Mielestäni tämä kirja on parhaimmillaan silloin, kun tapahtumista ei tiedä ennalta liikaa, joten tyydyn toteamaan, että Ailen kohtalona on hänen menneisyytensä salaperäisyyden verhon raottaminen ja Neithan matka suuntautuu enemmän rakkauden ohdakkeiselle polulle.

Wariksen luoma fantasiamaailma on sopivan hillitty, mutta silti vivahteikas. Kirjan paikkojen ja henkilöiden nimet henkivät maaseudun ja menneen ajan tunnelmaa: Mataramuori, Vornajoki, Joenyhtymä, Taivaskallionkylä. Pidin siitä, miten tarina verkkaan paljasti enemmän ja enemmän lukijalle, ja miten henkilöt tuntuivat heti ensimmäisestä luvusta alkaen kiinnostavilta, sympaattisilta ja aidoilta. Ailen, Neithan ja muutaman muun keskeisen henkilön ympärille piirtyi maailma, jossa oli vanhojen mahtien voimaa ja salaisuuksia, mutta ei mitään teennäistä. Kirjan suurin vahvuus oli minulle sen tunnelma, joka oli erikoinen sekoitus elämää suurempaa rakkautta, omien juurien etsintää, seikkailua, rohkeutta, kipeitä valintoja ja kesän ja heinäpellon tuoksua. 

Tätä kirjaa uskallan suositella myös heille, jotka eivät yleensä lue fantasiaa. Kokeile kirjaa - Pohjankontu voi viedä sydämesi. ♥

"– Tunnenko minä sinut? Neitha kysyi. – Kenen haamu sinä olet? Vai oletko sinä minun isäni lupaama rakastettu suden hahmossa? Arvokasta syntyperää?
    Sinä yönä Neitha uinui suden kainalossa. Suuri eläin loikoili jalat ojennettuina kuivalla sammalvuoteella ja Neitha nukkui vasten sen kaulaa, toisen etutassun päällä. Aina kun Neitha havahtui unesta, suuri susi kumartui nuolaisemaan häntä ja jatkoi tarkkaavaista tuijotustaan kohti nuotion hiipuvaa hiillosta."


***
50 kategorian haasteen kohta 32) A Trilogy saa ensimmäinen osasuorituksen.
Lukulampun kesäkirjahaaste  saa ihastuttavan pisteen kohtaan 3. Kirja, joka tekee minulle hyvää.
Kirjankansibingo etenee ruutuun 'luonto':


Goodreads: 5 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma ostos
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Kirjaneidon tornihuone, Kirjoihin kadonnut, Maria Carole ja Sivukirjasto.
E-kirjan tietoja:
Helena Waris: Uniin piirretty polku (2009)
Kansi Tuuli Juusela
Otava, 2011
461 sivua

28. kesäkuuta 2015

Sunnuntaisarja: Dr. Jekyll and Mr. Hyde - Stevenson / Klimowski / Schejbal

Minulla on muutaman viikon takaa huonoja kokemuksia kirjojen sarjakuvaversioinnista Agatha Christien kirjojen osalta, mutta otin silti luettavakseni Andrzej Klimowskin ja Danusia Schejbalin version Robert Louis Stevensonin kauhuklassikosta Dr. Jekyll and Mr. Hyde. En ole lukenut alkuperäiskirjaa, ja kirjaverrokin puuttuminen saattoi olla albumin kannalta hyvä asia, sillä en olisi kuitenkaan osannut lukea albumia ilman jatkuvaa vertailua kirjaan ja se taasen on melko ärsyttävä tapa lukea mitä tahansa. Nyt saatoin lukea Jekyllin ja Hyden tarinaa avoimin mielin ja synkkäsävyinen sarjakuva oli sopivan säväyttävää luettavaa kesäillan myöhäisinä tunteina. 

Albumin kansikuva on hätkähdyttävä, jopa pelottava ja tuijottava katse vangitsi oitis mielenkiintoni kirjaston sarjakuvahyllyllä:

Kansikuvan piirrostyyli jatkuu myös albumin sisäsivuilla ja mustavalkoinen jälki sopii hyvin tähän synkkäsävyiseen tarinaan, jossa herra Utterson alkaa tutkia ystävänsä tohtori Henry Jekyllin asioita, jotka vaikuttavat olevan omituisella tolalla. Tohtori Jekyllin talossa majailee lisäksi salaperäinen herra Hyde, joka on sekaantunut erikoisiin, rikollisiin tapahtumiin. Mitä ihmettä on meneillään? Kurkkasin Wikipedian juoniselostusta sen verran, että mielestäni sarjakuvaversio noudattelee kirjan tarinaa eikä juonen olennaisia kohtia ole muokattu.



Tohtori Jekyllin ja herra Hyden tarina oli minulle pääpiirteissään tuttu jo muista yhteyksistä, mutta oli silti mielenkiintoista lukea se aivan kokonaan. Sarjakuvaversio onnistui luomaan sivuille toisinaan jopa uhkaavan tunnelman, ja 1800-luvun loppupuolen Lontoo piirtyi ruutuihin hämyisenä. Varsinaisia maisemaruutuja albumissa ei ollut, ja tarina eteni ruudusta toiseen henkilöiden kautta. Tämä on yleensä mielestäni vähän tylsää, mutta tähän albumiin tyyli sopi. Täytyy myöntää, ettei tarina tehnyt minuun suuren suurta vaikutusta, mutta kuvitus puhalsi siihen sen verran hyytävyyttä, että annan albumille kolme Goodreads-tähteä.

***

Kirjankansibingo saa hypnoottisen tuijottavan ruksin ruutuun 'mustavalkoinen':


Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Robert Louis Stevensonin alkuperäiskirjaa Tohtori Jekyll ja herra Hyde on luettu mm. blogeissa Orfeuksen kääntöpiiri, KirjanurkkausHurja Hassu Lukija ja Matkalla Mikä-Mikä-Maahan.
Kirjan tietoja:
Andrzej Klimowski & Danusia Schejbal (illustrated and adapted): Robert Louis Stevenson's Dr. Jekyll and Mr. Hyde - A Graphic Novel
SelfMadeHero, 2009
121 sivua

Jean Kwok: Käännöksiä

Jean Kwokin esikoisromaani Käännöksiä (Bazar, 2011) perustuu osittain kirjailijan omiin kokemuksiin maahanmuuttajalapsuudesta. Kirjassa päähenkilönä on Kimberly Chang, joka muuttaa 11-vuotiaana äitinsä kanssa Hongkongista Yhdysvaltoihin. Äiti ei osaa englantia, mutta hänen jo aiemmin maahan muuttanut sisarensa on järjestänyt hänelle työpaikan vaatetehtaassa. Hongkongin koulussa loistanut Kimberly huomaa aloittavansa koulutaipaleensa uudessa maassa pohjalta, kieltä kunnolla osaamatta. Hänellä on itse tehtyjä vaatteita ja perhe asuu tavalla, jota kukaan koulutoveri ei osaa aavistaa: Brooklynin vetoisessa murjussa torakoiden keskellä. Äidin työpaikka osoittautuu melkoiseksi riistotyöpaikaksi, jossa lasten on pakko auttaa vanhempiaan työurakoiden loppuun saamiseksi.

Kirjassa Kimberly kertoo tarinaansa yliopisto-opintojen kynnykselle asti ja pieni  vilaus saadaan myös hänen myöhemmistä vaiheistaan. Kimberly on huippuälykäs ja loistaa matematiikassa, ja kirjan tarina on melkoinen äärimmäisestä köyhyydestä rikkauteen -kertomus. En oikeastaan koskaan lue tällaisia kirjoja, mutta Kimberlyn kivikkoinen tie vetäisi minut mukaansa. Kirjan loppusanoissa kirjailija kiittelee henkilöitä, jotka nostivat hänet 'siirappisuosta', ja siirappisuuden ja ylenpalttisen tunteellisuuden puute nousivat kirjan ansioiksi. Kirjan tarjoama näkökulma siirtolaistytön arkeen oli silti aika hätkähdyttävä: päivisin Kimberly käy eliittikoulua stipendien avulla ja iltaisin hän raataa äitinsä kanssa tehtaalla. Kaksi täysin erilaista maailmaa ja niiden välille Kimberly yrittää rakentaa siltaa omassa elämässään.

Vaikka Kimberlylle kävi lopulta hyvin eli hän onnistui saamaan hyvän opiskelupaikan ja ammatillista menestystä, oli hänen tarinansa minusta silti myös surullinen. Koulumenestys loi kuilun Kimberlyn ja hänen tehtaan kautta saamansa ystävän välille, eikä pärjääminen koulussa muutoinkaan tuntunut tuovan suurta iloa Kimberlyn elämään. Koulu oli ponnistelua aina vain parempiin suorituksiin, jotta hän saisi stipendejä joiden avulla jatkaa opintojaan seuraavalle tasolle. Menestyksestään huolimatta Kimberly joutuu seuraamaan muiden lasten harrastus- ja vapaa-ajan toimintaa sivusta, sillä rahaa moisiin ylellisyyksiin hänellä ei ole. Sentimentaalista tai ei, tämän kirjan lukeminen sai oman elämäni tuntumaan hyvin etuoikeutetulta.


***
50 kategorian haaste  etenee kohtaan 19) A book based on a true story.
Kirjankansibingo saa ruksin ruutuun 'Sininen':


Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma ostos
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Sinisen linnan kirjasto, Mari A:n kirjablogi, Kirjan jos toisenkin ja Nenä kirjassa.
Kirjan tietoja:
Jean Kwok: Girl in Translation (2010)
Suomennos Ulla Lempinen
Bazar, 2011
279 sivua

27. kesäkuuta 2015

Lomakuulumiset

Tekisi mieli huikata heippa taas! tämän postauksen aluksi. Reilut pari viikkoa on mennyt ilman blogipostausten naputtelua, kesälomareissulla. Blogi on pysynyt hengissä ajastettujen postausten kautta ja pieni tauko töistä, arjen tutuista kuvioista ja (jopa) blogikirjoittelusta on selvästi tehnyt hyvää bloggaajan päänupille, sillä olipa kiva taas istahtaa oman koneen äärelle. Toivottavasti samanlaista intoa on havaittavissa maanantaiaamuna työpisteen näppäimistöllä. :) 

Luettuja kirjoja kertyi loman aikana aika paljon, ja niistä lisää seuraavissa postauksissa. Lomamatkani suuntautui Kreikkaan, jossa olen jo käynyt monena kesänä. Pahin uutuudenviehätys kreikkalaisista maisemista on siis ehtinyt karista, enkä kokenut menettäväni mitään käyttämällä lomailuaikaa lukemiseen. Keväällä en ehtinyt kaunokirjojen pariin niin usein kuin olisin halunnut ja lomalla oli juhlaa, kun rannalla saatoin rauhassa lukea paksu kirjaa. Joten kirjabingo ja muut lukuhaasteet, haastepojoja ropisee seuraavissa postauksissa runsaanlaisesti! Laskeskelin, että minulla on luettuna kahdeksan bloggaamatonta ruksia kirjabingoon, ja elättelen vielä toiveita täydestä bingoruudukosta. Minulla on tällä hetkellä yhteensä 12/25 luettua bingokirjaa, sekä yksi kirja on kesken ja yksi lyhyt odottaa lukupinossa, joten ei muuta kuin huomenna kirjastoon metsästämään sopivia kirjoja tyhjiin ruutuihin. Ja kirjasto - jee, onpas kiva suunnata sinnekin pitkästä aikaa.

Muita blogeja seurasin loman aikana satunnaisesti, sillä en sentään ollut sellaisessa mielentilassa, että olisin halunnut täydellisesti eristäytyä (blogi)maailmasta. Blogistanian lukumaraton jäi minulta silti harmittavasti väliin, sillä paluupäivä reissulta osui perjantaille ja siinä oli minulle ohjelmaa kylliksi. Yhden maratonkokemuksen omaavana tajusin omat voimavarani ja lukeminen matkustuksen ohella ja kännykällä bloggaaminen ei taatusti ole resepti onnistuneeseen lukumaratoniin. Ehkäpä ehdin mukaan seuraavaan yhteismaratoniin. Tai sitten tyydyn järjestämään omatoimisen maratonvuorokauden alkusyksylle, vaikkapa Venetsialaiset kirjan kanssa tms. :)

Lopuksi muutama lomakuva Kosilta, Kreikasta. Lämmintä oli mukavasti +28 - +30 astetta, ja kahden lämpimän viikon jälkeen Suomen kolea sää tuntuu hyytävän kylmältä. Kesä?! Talouskriisi ei lomasaaren turistille juuri näkynyt, ja saimme mieheni kanssa viettää leppoisan loman. Tyhjiä liiketiloja oli katujen varsilla ja jopa Kosin vanhan kaupungin sydämessä jonkin verran, mutta jätin ne lomakuvista pois. Sen sijaan näppäilin kuviin ne perinteiset ranta- ja sisämaamaisemat:

Hyviä rantoja oli joka puolella saarta. Aurinkovarjo + hyvä kirja = lomapäivän takuuvarma yhdistelmä.
Hotellimme oli Kosin kaupungissa. Satama-alueella oli kiva liikkua päivällä ja iltasella.
Kosissa oli huomioitu myös pyöräilijät, sillä kaupungin läpi oli (varmaankin EU-rahoilla...) rakennettu muutamia kaksikaistaisia pyöräteitä. Pyörävuokrat olivat kohtuullisella tasolla, noin 4 euroa/päivä.
Kreikka on minulle ja miehelleni tuttu paikka jo useammalta kesälomareissulta, joten sisämaan maisemat eivät tarjonneet erityisen ihmeellistä nähtävää. Tyypilliset kreikkalaismaisemat jaksoivat silti viehättää.

Seuraavissa blogijutuissa enemmän tarinaa lukemistani kirjoista. Luin mm. Helena Wariksen Pohjankontu-trilogian, joka valloitti sydämeni täydellisesti. Voin suositella sitä jo nyt fantasian ystäville. ♥

25. kesäkuuta 2015

John Steinbeck: Helmi

Sinisen linnan kirjastosta löytyi lista, joka pelasti minut 50 kategorian haasteen kohdassa 25) A book you were supposed to read in school but didn’t. Minä olin se tunnollinen oppilas, joka luki kaikki opettajan pyytämät kirjat, joten sillä logiikalla tämä haastekohta jäisi aivan tyhjäksi. Mutta eihän se sovi, joten päätin lukea tähän kohtaan kirjan, joita yleensä koulussa luetutetaan mutta omat opettajani syystä tai toisesta ovat jättäneet ko. kirjan välistä. Sinisen linnan kirjaston koulussa luettujen kirjojen listalta poimin John  Steinbeckin Helmen (Tammi, 2008), sillä se odotti jo valmiina omassa hyllyssäni. Ostin kirjan keväällä omakseni Steinbeckin Tyytymättömyyden talven imussa, mutta nyt kirjan luettuani voin todeta, ettei olisi kannattanut. Kirjastolaina olisi riittänyt tämän sivistysannoksen kohdalla oikein hyvin. Onneksi kirja ei ollut kovin kallis, joten suuri hukkainvestointi tämä ei ollut.


"Kino kuuli aamulaineiden heikosti liplattavan rantaa vasten. Se tuntui hyvältä - Kino sulki jälleen silmänsä kuunnellakseen musiikkiaan. Ehkä hän yksin teki tällä tavoin, ja ehkä koko kansa teki samoin. Kansa, johon hän kuului, oli kerran ollut suuri laulujen luoja." (s. 7-8)

Kino ja hänen vaimonsa Juana kuuluvat intiaanikansaan, ja heidän löytämänsä suuri Maailman helmi on alkusysäys kirjan tapahtumille, jotka punoutuvat aina niin ajankohtaiseen ahneuden ja omistamisen kirouksen teemaan. Pidin kirjassa eniten päähenkilöiden luontosuhteesta ja ylipäänsä kirjan kuvauksista. Niissä Steinbeck on taitava, sen huomasin jo Tyytymättömyyden talvea lukiessani. Sen sijaan kirjan intiaanipariskunnan kamppailu kohti parempaa tulevaisuutta ei minua inspiroinut. Tarina oli pikkuisen liian ankea minun makuuni, ja oli pikkuisen liian selvää, että huonostihan tässä käy. Toivon ymmärtäväni tarinan moraaliset opetukset, mutta minun on sanottava, että kirja ei koulussa luettuna olisi minua suuremmin viehättänyt eikä se tehnyt sitä nytkään. Paljon on ollut puhetta lasten houkuttelemisesta lukemisharrastuksen pariin, ja täytyypä todeta, ettei tämä kirja olisi ollut vetovoimatekijä ainakaan omalla kohdallani.

Mietin pitkään kirjalle sopivaa tähtimäärää, ja päädyin kahteen tähteen. Oma lukukokemukseni jäi kauas odotusarvosta.

***
50 kategorian haaste etenee sääntöjä venytellen kohtaan 25) A book you were supposed to read in school but didn’t.

Goodreads: 2 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma ostos
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa: Kirjan pauloissa, Kirja-aitta, Jokken kirjanurkka ja Kirjanurkkaus.
Kirjan tietoja:
John Steinbeck: The Pearl (1947)
Suomennos Alex Matson
Tammi, 2008 (23. painos; Keltainen kirjasto nro 45)
118 sivua

23. kesäkuuta 2015

Johan Harstad: Darlah - 172 tuntia kuussa

Johan Harstadin nuortenkirja Darlah - 172 tuntia kuussa (Karisto, 2012) vie nimensä mukaisesti lukijan, kolme nuorta ja muutaman astronautin Kuun kamaralle. Sitä vain pitää jaksaa kärsivällisesti odottaa, sillä vasta noin puolen välin tienoilla päästään itse asiaan. Eli Kuuhun. Sitä ennen seurataan norjalaisen Mian, ranskalaisen Antoinen ja japanilaisen Midorin taivalta kohti kuurakettia. Nämä kolme nuorta ovat osallistuneet NASAn järjestämään kilpailuun, jonka voittajat pääsevät mukaan avaruuslennolle. Tuolla avaruuslennolla on myös medialta salattu tarkoitus, sillä jo aiemmin on käynyt ilmi, ettei Kuu välttämättä olekaan kovin mukava paikka ja kuun outouksia halutaan (totta kai!) tutkia lisää.


 "Kaikki oli selvästi 1970-luvulta, isokokoiset valodiodit välkkyivät erilaisissa väreissä ja kuvioissa, kun he jatkoivat matkaansa moduuliin numero kaksi. Tietokoneet suolsivat koodeja ja numerosarjoja, joita kukaan heistä ei kyennyt tulkitsemaan. Lisäksi siellä oli epämiellyttävän hiljaista. Joka ikinen askel kaikui kun he astelivat metalliritilöitä pitkin eteenpäin. Klonk, klonk, klonk. Hiljaisuuden takia Antoinesta alkoi tuntua kuin hän olisi ollut kirkossa ja hänen olisi sen vuoksi pitänyt käyttäytyä mahdollisimman hartaasti ja kunnioittavasti. Mutta sitten senkin ajatuksen tilalle tuli uusi, jota hän ei osannut selittää.
    Ei täällä ole Jumalaa. Jumala ei edes tiedä tästä paikasta." (s. 245-246)

Jumalaa ei Kuussa ole, mutta jotain siellä on. Eikä se Jokin ole mikään kiva kaveri. Kirjaan oli mielestäni otettu leffoista tuttuja kliseitä, ja juonenkäänteet olivat paikoin ennalta-arvattavia. Kirjassa oli silti vetävyyttä, ja lukaisin sen viikonlopun aikana melko rivakasti. Paljon parempaan olisi ollut aineksia: outousruuvia olisi voinut kääntää Kuussa vielä isommalle, loppuratkaisussa olisi voinut olla yllätyksellisyyttä ja alun juonenkehittelyssä olisi ollut tiivistämisen varaa. Annan kirjalle kaksi Goodreads-tähteä, sillä kaikenlaista mutinan aihetta kertyi aivan liikaa kolmen tähden kirjaan verrattuna. Plussaa kirja saa pohjoismaisesta näkökulmasta: jos joku amerikkalainen kirjailija olisi kirjoittanut tämän tarinan, joku noista kolmesta nuoresta olisi taatusti ollut nuori, kaunis amerikkalainen. Nyt se rooli oli varattu norjalaiselle Mialle.

***
Kirjallinen retki Pohjoismaihin etenee Norjaan, joka saa haasteessa ensimmäisen pisteensä. Norjalainen kirjallisuus on minulle melkoisen tuntematonta maaperää, ja heitänkin Harstadin kirjasta kiitokset Les! Lue! -blogin Reetalle, sillä hänen bloginsa norjalaisen kirjallisuuden luettelosta löysin Harstadin kuukirjan.

Harstad on syntynyt vuonna 1979, ja kirja julkaistiin Norjassa vuonna 2008, joten kirja täyttää juuri ja juuri 50 kategorian haasteen kriteerit kohtaan 6) A book written by someone under 30.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogeissa Anna minun lukea enemmän, Yöpöydän kirjat, Les! Lue! ja Notko, se lukeva peikko.
Kirjan tietoja:
Johan Harstad: Darlah - 172 timer på månen (2008)
Suomennos Elina Uotila
Karisto, 2012
438 sivua

21. kesäkuuta 2015

Sunnuntaisarja: Pariisista Kassiopeiaan - Mézières/Christin

Löysin avaruusagentti Valerianin vasta nyt, kun sarjakuvan julkaisu on meillä Suomessa jo toisella painoskierroksella. Kustantajalta on tänä keväänä ilmestynyt uusintapainos sarjan 9. albumista Pariisista Kassiopeiaan (Jalava, 2015). Sarjan piirroksista vastaa Jean-Claude Mézières ja käsikirjoituksesta Pierre Christin. Koska hahmojen historia ei ollut minulle entuudestaan tuttu, lainasin kirjastosta luettavakseni myös aivan ensimmäisen suomeksi ilmestyneen Valerian-albumin Pahat unet. Siitä lisää alempana, mutta aluksi kommenttini tästä uutukaisesta, jonka myös luin ensimmäisenä.


Albumin tarina etenee kahdella tasolla: Valerian on Maassa, tarkalleen ottaen vuoden 1980 Ranskassa ja hänen kumppaninsa, kaunis Laureline seikkailee avaruudessa. Valerian tutkii maan asukkaiden havaitsemia outoja, salaperäisesti ilmestyviä ja katoavia otuksia. Laureline puolestaan tekee matkaa infrapunasäteiden nopeudella avaruuden omituisuuksien jäljellä. He pitävät yhteyttä toisiinsa telepaattisesti, ja molempien tutkimukset näyttävät ennen pitkää kietoutuvan toisiinsa. 

Tähän kaikkeen pääsin yllättävän hyvin kiinni vaikka hahmojen taustatietoja piti pikkuisen kurkata wikipediasta: "Sarjan päähenkilöt ovat tuhon jälkeen jälleenrakennetusta Maasta, Galaxityn kaupungista lähtöisin olevat avaruusagentit Valerian ja Laureline, joiden alus kykenee liikkumaan niin ajassa kuin avaruudessakin. He jahtaavat avaruusroistoja ja ratkovat ongelmia kaukaisten tähtien planeetoilla." Ranska-avaruus -akseli kuulostaa erikoiselta yhdistelmältä, mutta Valerianin istuskelu pariisilaiskuppiloissa ja Laurelinen mielikuvituksellinen ympäristö täydensivät toisiaan hienosti. Ranskalaisruuduissa oli sateinen tunnelma, johon oli helppo eläytyä alkukesän sadepäivinä ja hyppäykset Laurelinen taidokkaisiin avaruusruutuihin toivat vaihtelua Maan tuttuihin maisemiin:


Pariisista Kassiopeiaan jäi kutkuttavasti kesken, mutta vastustin kiusausta lainata kirjastosta sarjan seuraava osa Brooklynista Kosmokseen. Sen sijaan otin lukuun albumin Pahat unet (Jalava, 1991), jossa on kolme Valerian-tarinaa sarjan alkuajoilta. Albumin nimitarina valottaa kaksikon ensitapaamista, ja Laureline saa näköjään heti olla pelastamassa Valeriania pois pinteestä. Tämä oli toki kovin mielenkiintoista, mutta myös sarjan varhaista piirrosjälkeä oli hauska katsella. Pariisista Kassiopeiaan vaikuttaa hienostuneen tyylikkäältä, kun sitä vertaa Pahat unet -albumin jopa koomisiin ruutuihin. Agenttikaksikon ulkonäkö on hioutunut matkan varrella, eikä alakuvan kaltaisia veikeitä ruutuja enää tullut vastaan Pariisista Kassiopeiaan -albumissa:

Pari kuvaa Pahat unet -albumista, joka on ensimmäinen suomeksi ilmestynyt Valerian-albumi.
Hupaisat avaruusveikot ovat vaihtuneet utuisiin kuviin, joissa lumoava Laureline koettelee voimiaan avaruuden kolkista löytyvien kummajaisten kansa:


Täytyy myöntää, että Laureline sai minusta uuden ystävän. Tässähän on naislukijoille kunnon toimintasankari, joka vaeltaa urhoollisesti ties millaisen avaruustöryn keskellä ja kaipaa yhteyttä Valerianiin. Ah, romantiikka ilmassa! Pariisista Kassiopeiaan -albumin seikkailullinen ote ja kiehtovat avaruusjaksot vaikuttavat niin kiinnostavilta, ettei sarjan lukeminen jää osaltani tähän. Kirjastossa on onneksi hyvin saatavilla sarjan aiemmin ilmestyneitä osia, joten etsiydyn taatusti tämän sarjan pariin toistekin kesän aikana.

Goodreads: Pariisista Kassiopeiaan saa 4 tähteä. Pahat unet saa 3 tähteä.
Mistä albumit minulle? Pariisista Kassiopeiaan on pyytämäni arvostelukappale. Kiitokset kustantajalle. Pahat unet -albumin lainasin kirjastosta.
Muualla verkossa: Valerian-tietoutta suomeksi löytyy täältä.
Albumien tietoja:

Jean-Claude Mézières (piirrokset) & Pierre Christin (käsikirjoitus): Valérian 9 - Métro Châtelet direction Cassiopée (1980)
Suomennos Marja Luoma
Tekstaus Mikko Huusko
Jalava, 2015 (2. painos)
48 sivua

Jean-Claude Mézières (piirrokset) & Pierre Christin (käsikirjoitus): Les Mauvais Rêves  (1967), Le grand collectionneur (1967), Drôles de specimens (1970)
Suomennos Soile Kaukoranta
Tekstaus Jari Rasi
Jalava, 1991
64 sivua

18. kesäkuuta 2015

Colette: Vilja oraalla

"Vinca nauroi näyttäen hampaittensa kiinteän puolikuun ja pyörähteli valkeiden kenkiensä kärjillä kuin ballerina. Kun hän näin keimaili, viekas tuuma juolahti hänen mieleensä: hän ei vilkaissutkaan Philippeen, joka istui synkkänä pianon ja kupariastiaan istutettujen ohdakkeiden takana ja tarkkaili häntä.
    "Olen erehtynyt", Philippe tunnusti itselleen. "Hän on hyvin kaunis. En ole ennen huomannutkaan!"" (s. 16)

Coletten Vilja oraalla (Gummerus, 2002/1923) on nuoren, epävarman ja hapuilevan rakkauden ylistyslaulu. Bretagnen rannikolla kesää viettävät 15-vuotias Vinca-neito ja 16-vuotias Philippe, joiden aiempi ystävyyssuhde saa yllättäen uusia sävyjä. Vaan mitäpä nuoret tietävät rakkaudesta? Kesä on heille tunnemyrskyjen aikaa, kuin jonkin tuntemattoman ja uuden tunteen hahmottamista.

"Vinca puolestaan yritti kuvitella äitiään nuorena tyttönä, joka ehkä kärsi rakkaudesta ja vaikenemisesta. Mutta hän näki vain äitinsä liian varhain valkoisiksi muuttuneet hiukset, kultasankaiset silmälasit ja laihuuden, joka teki rouva Ferre'n niin hienostuneen näköiseksi...
    Vinca punastui tullessaan johtopäätökseen, että rakkauden häpeäminen ja ruumiin sielun tuskat kuuluivat vain hänelle. Turhanpäiväiset varjot jäivät, kun hän lähti Philippen kanssa kulkemaan tietä, johon heidän kulkunsa ei jättänyt jälkiä ja jota vaeltaessaan he tunsivat voivansa menehtyä liian painavan, liian runsaan ja liian aikaisin saadun suuren rikkauden kantamiseen." (s. 52 - 53).


Kirjan kerrontatyyli on dramaattisuuteen taipuvainen, mutta minua se miellytti juuri tässä kirjassa. Tyyli sopi kuvaamaan kirjan nuorten maailmaa, johon kesän aikana tunkeutuu myös eräs kolmas, rouva Dalleray. Kirja kuvaa kesän kiihkeitä tapahtumia etupäässä Philippen näkökulmasta, ja hänen tempoilussaan rakkauden aistimusten keskellä on jotain riipaisevaa. Ehkäpä luin kirjaa sopivan herkässä mielentilassa, sillä Vilja oraalla tuntui lähes täydelliseltä kesäkirjalta. Näin juhannuksen pian koittaessa suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille rakkausromaanien ystäville.

Hyvää keskikesän juhlaa kaikille blogissani vieraileville!


Kuva: "Łąka (Krynica-Zdrój)" by Marcin Białek - Own work. Licensed under GFDL via Wikimedia Commons - http://commons.wikimedia.org/wiki/File:%C5%81%C4%85ka_(Krynica-Zdr%C3%B3j).jpg#/media/File:%C5%81%C4%85ka_(Krynica-Zdr%C3%B3j).jpg

Haastepiste menee pitkästä aikaa I Spy  -haasteelle kohtaan 3) Things That Grow.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kiiltomadon juttu kirjasta
Kirjan tietoja:
Colette: Le blé en herbe (1923)
Suomennos Kyllikki Clément
Gummerus, 2002
163 sivua

16. kesäkuuta 2015

Saku Heinänen: Zaida ja elovalkeat

Saku Heinäsen Zaida-tytöstä kertovan sarjan avausosa on jäänyt minulta lukematta, mutta sarjan kakkososan, Zaida ja elovalkeat (Tammi, 2015) -kirjan maagista realismia lupaileva kesäinen tarina tuntui kiinnostavalta. Kirja teki heti hyvän ensivaikutelman, sillä ulkoasu on todella laadukkaan oloinen. Paksut sivut ja kirjailijan piirtämä kuvitus houkuttelevat aloittamaan lukemisen, ja tämä kirja taatusti kestää fyysisten ominaisuuksiensa puolesta useita lukukertoja, sen verran jämerää tekoa kirja tuntuu olevan.


Kirjan alussa Zaida matkustaa perheensä kanssa nimettömäksi jäävälle merenrantapaikkakunnalle. He ovat perineet Aimo-sedältä talon, jossa perhe aikoo viettää kesän. Naapurissa asuu sokea, herttainen Sofia-mummo, joka saa vieraakseen Zaidan ikäisen Tuija-tytön. Tässä ovat kirjan alkuasetelmat, ja aika kauan kestää, ennen kuin kirjassa tapahtuu mitään sen dramaattisempaa kuin Zaidan tutustumisen paikkakuntaan, naapureihin ja kesäpäivien uintireissut. Minua tämä ei haitannut, sillä pidin kovasti kirjan rauhallisesta kesätunnelmasta. Kirjan kauniiden piirroskuvien myötä tuntui aivan kuin olisin tehnyt itsekin reissun tuolle pikkupaikkakunnalle, joka sinnittelee eteenpäin suuren tehtaan varjossa.


Loppupuolella kirjaa tapahtumien kulku muuttuu aavistuksen jännittävämmäksi, sillä erään uintireissun päätteeksi Zaida eksyy merkillisiin juhliin ja niistä seuraa monenmoista. Jännitys on silti hyvin maltillista, mutta se sopi tähän kirjaan ja saattaa sopivasti kutkutella nuorempien lukijoiden mielikuvitusta. Liian suuri tyylinmuutos kesken kaiken olisi voinut tehdä lukukokemuksesta melko erikoisen. Nyt minulle jäi kirjasta seesteinen loppuvaikutelma, mutta jäin silti miettimään sitä, onko kirja liian rauhallinen nykylapsille. Minua tämä kirja olisi varmasti viehättänyt myös nuorena, ja toivottavasti kirja löytää nykylukijansa.

Zaidan kesänviettoon on mahdutettu laajempia teemoja, kuten adoptiolasten sopeutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan ja globalisaation, mutta nämä eivät mielestäni nousseet häiritsevän paljon esille. Kirjan luku ei onneksi mennyt opetustuokion puolelle. Kirjan henkilögalleria on hyvin tyttövoittoinen, sillä Zaidan lisäksi Tuija, Sofia ja Zaidan kaveri Siiri ovat tapahtumissa paljon esillä. Sofiasta tuli minun suosikkihahmoni, hän on todella ihastuttava, toimelias ja virkeä mummeli. Vanhusten kunnioittaminen nousikin Zaidan kesänvietossa kauniisti esille. Zaida ja elovalkeat oli minusta varsin ehjä kokonaisuus, vaikka monenlaista teemaa oli mahdutettu kirjaan eri henkilöhahmojen kautta. Mukavaa, että tyttölukijoille ilmestyy tällainen todellisuuden rajoja vienosti raottava kotimainen sarja.

Annan kirjalle kolme Goodreads-tähteä. Mainio kirja kesään, ja loppu jäi sopivasti hieman avoimeksi, enteilemään kenties jatkoa tarinalle.


***
50 kategorian haaste haaste etenee kohtaan 4) A book published this year.

[Edit 21.7.2015: Kirjankansibingoon ruksi ruutuun 'piirroskuva'.]

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Pyysin kustantajalta arvostelukappaleen. Kiitos!
Kirjan tietoja:
Saku Heinänen (kuvitus ja teksti): Zaida ja elovalkeat
Tammi, 2015
230 sivua

14. kesäkuuta 2015

Sunnuntaisarja: Agatha Christie/François Rivière: The Murder on the Links

Agatha Christien dekkareista on tehty myös sarjakuvaversioita, ja pakkohan niitäkin oli kokeilla Hurja Hassu Lukija -blogin emännöimään juhlavuoden lukuhaasteeseen. Valitsin luettavakseni tarinan The Murder on the Links, johon on sarjakuvaversioinnin on tehnyt ranskalainen François Rivière (Harper, 2007). Tarina on ilmestynyt suomeksi kirjana nimellä Golfkentän murha, ja olen sen joskus vuosia sitten lukenut, mutta murhaajasta minulla ei ollut enää pienintäkään muistikuvaa. Lähtökohdat sarjakuvan lukemiselle olivat otolliset, sillä ensitutustuminen Christien sarjisversioihin herätti toden teolla uteliaisuuteni.


Ja täytyypä sanoa, että tämän ensitutustumisen jälkeen olen valmis jättämään sarjakuvaversiot sikseen. The Murder on the Links oli nimittäin puuduttavaa luettavaa. En osannut lainkaan aavistaa, miten tylsää puhekuplissa tapahtuva murhan selvittely voi olla. Siinä eivät auttaneet edes Poirotin tuimat katseet tai naikkosten kohtalokkaat silmäykset, kun odottelin pitkästyneenä loppuratkaisuun päätymistä. Tämä oli minulle yllätys, mutta joko ko. tarina on kirjanakin pitkästyttävä tai sitten Christien dekkarien viehätysvoima häviää jonnekin ruutujen väliin esitysformaatin vaihtuessa. Kun dekkarin juoni tiivistettiin pieniin tekstinpätkiin, en pystynyt löytämään lopputuloksesta mitään Christien dekkarien viehätysvoimasta.


Albumin kuvitus oli silti hyvin Christie-henkinen, ja ainut syy sille miksi albumi saa minulta kaksi tähteä yhden sijasta. Poirotin munanmuotoinen pää on vaihtunut enemmän pyöreän pallon muotoiseksi, mutta hahmot olivat esimerkiksi tv-versioihin verrattuna hyvin tunnistettavia. Henkilöiden asut on kuvattu pikkutarkasti, ja sivujen tunnelma on kaiken kaikkiaan erittäin elegantti. Ja jos joku haluaa harjoitella englanniksi lukemista, tämä lienee hyvä albumi siihen tarkoitukseen.

Goodreads: 2 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Kirjan tietoja:
Agatha Christie (adopted by François Rivière): Le Crime du Golf (2003)
Illustrated by Marc Piskic
Harper, 2007
46 sivua

10. kesäkuuta 2015

3 x äänikirja: A. Christie: Sininen juna, Ruumis kirjastossa & Syyttävä sormi

Hurja Hassu Lukija heitti ilmoille Agatha Christie -lukuhaasteen, johon mukaan ilmoittautumista minun ei tarvinnut kovin kauaa miettiä. Haasteeseen käyvät kaikki tänä vuonna luetut ja blogatut Christien kirjat, ja niitähän minulle on ehtinyt kertyä 6 kappaletta alkuvuoden aikana:

Kuunnellut kirjat:
Agatha Christie: Askel tyhjyyteen
Agatha Christie: Aikataulukon arvoitus
Agatha Christie: Seitti

Luetut kirjat:
Agatha Christie: Murha maalaiskylässä 
Agatha Christie: Simeon Leen testamentti
Agatha Christie: Rakkauskirjeiden salaisuus

Christie jäi minulta täysin väliin viime kesän dekkarihaasteessa, ja se jäi kaivelemaan sen verran, että päätin korjata asian tilaa. Ja yllä näkyy tulos. Christien kirjoja on tullut luettua ja kuunneltua monen vuoden tauon jälkeen oikein urakalla, enkä siltikään ole vielä esimerkiksi ehtinyt kokeilla Tommy ja Tuppence -kirjoja. Onneksi on vielä puoli vuotta aikaa! Christien dekkarit ovat hieman vanhanaikaisia, niissä ei ole turhia raakuuksia ja ne ovat omalla tavallaan hupaisia - tämä resepti on toiminut minulle kevään aikana erinomaisesti.

Äänikirjoissa lukijana on ollut Lars Svedberg, ja hänen äänensä sopii täydellisesti Christien kirjojen tunnelmaan. Työmatkoille on ollut helppoa napata viihdykkeeksi aina vain uusi Christie, mutta jossain vaiheessa kevättä alkoi viimein iskeä kyllästyminen ja jätin pari kuuntelemaani äänikirjaa pois jopa täältä blogin puolelta. Kirjoissa sinänsä ei ollut mitään vikaa, mutta kun Svedbergin ääni alkoi lukemaan päässäni kirjaa aloittaessani minkä tahansa kirjan totesin, että nyt riitti Christiet eikä niistä postaaminenkaan inspiroinut.

Mutta kun on lukuhaaste... päätin kaivaa ne pari kuunneltua muistojen arkistosta blogin puolelle (neiti Marplet alla) ja lisätä joukkoon yhden uuden Poirotin, jonka sain loppuun aivan hetki sitten. Eli olkaas hyvät, lukuhaasteen ja dekkariviikon kunniaksi pikaiset kommentit kuuntelemistani Agatha Christien dekkareista (kaikissa lukijana Lars Svedberg):

Agatha Christie: Sininen juna


Sininen juna (WSOY, 2012) on Poirot-tarina, joka sijoittuu yläluokan piireihin. Poirot ratkoo rikosta ilman Hastings-kumppaniaan, ja tämä on minun silmissäni aina plussaa kirjalle. Rikos kytkeytyy tarunhohtoisen rubiinin ympärille, joten erityisesti kirjan alku tuntui varsin erilaiselta verrattuna neiti Marple -kirjojen maalaisympyröihin. Kansainvälinen ilmapiiri (kirjassa nimittäin ollaan Nizzassa), rahan, vallan ja rakkauden dramaattisia kiemuroita - minä pidin tästä Poirot-kirjasta neljän tähden verran. Ja vaikken ole ranskan kielen taituri, Svedberg lukee Poirotin lukuisat ranskankieliset lausahdukset äärimmäisen sujuvasti. Sitä on nautinto kuunnella.

Agatha Christie: Ruumis kirjastossa


Ruumis kirjastossa (WSOY, 2011) oli näistä esittelemistäni kirjoista lähimpänä keskinkertaista kuuntelukokemusta. Neiti Marple ei ole erityinen suosikkini, ja vanhan everstin kirjastosta löytyvän nuoren naishenkilön ruumiin arvoitus ei ollut sellainen arvoitus, että se olisi suuremmin kutkutellut mieltäni. Runsas sivuhenkilöiden määrä ei auttanut asiaa, mutta kirja oli onneksi lyhyt. Kolme tähteä. 

Agatha Christie: Syyttävä sormi


Syyttävä sormi (WSOY, 2010) oli myös neiti Marple -juttu, mutta tästä kirjasta pidin erittäin paljon eli neljän tähden arvoisesti. Syynä on ehkäpä se, että neiti Marple ei ollut kirjassa kovin isossa osassa. Lymstockin kylässä lähetellään nimettömiä kirjeitä, ja tarinan keskiössä on kylään asettunut sisaruspari. Hekin saavat oman osansa kirjeistä - ja romantiikasta. Sitäkin puolta tässä kirjassa on, ja tarina oli muutamasta murhasta huolimatta oikein herttainen. Pikku kylän sisäänlämpiävästä ilmapiiristä ja toisensa tuntevista ihmisistä syntyy mehukas soppa eikä kirjaa kuunnellessa tahdo edes muistaa, että tapahtumat sijoittuvat sota-aikaan.


Goodreads: Sininen juna ja Syyttävä sormi saavat 4 tähteä. Ruumis kirjastossa saa 3 tähteä.
Mistä kirjat minulle? Kaikki ovat omia ostoksia verkkokaupan alesta.
Muualla verkossa: 
* Sininen juna -kirjaa on kuunneltu blogissa Amman lukuhetki.
* Ruumis kirjastossa -kirjaa on kuunneltu blogissa Sallan lukupäiväkirja
* Syyttävä sormi -kirjaa on kuunneltu blogissa Kirsin kirjanurkka ja luettu blogeissa Jokken kirjanurkka ja Orfeuksen kääntöpiiri.
Kirjojen tietoja:
Agatha Christie: The Mystery of the Blue Train (1928)
Suomennos Aarre Pipinen
Lukija Lars Svedberg
WSOY, 2012
Kesto 9h 4 min

Agatha Christie: The Body in the Library (1942)
Suomennos Ragni Rossi
Lukija Lars Svedberg
WSOY, 2011
Kesto 6h 30 min

Agatha Christie: The Moving Finger (1943)
Suomennos Eva Siikarla
Lukija Lars Svedberg
WSOY, 2011
Kesto 7h 24 min

9. kesäkuuta 2015

Eppu Nuotio: Maksu

Eppu Nuotion Maksu (Otava, 2008) tutustutti minut Pii Marin -dekkarisarjaan, jonka kolmas osa Maksu on. En tiennyt laisinkaan, mitä sarjalta odottaa, joten aloittelin kirjaa samoin tuntein kuin aina hypätessäni kesken kaiken mukaan uuteen kirjasarjaan: pääseekö henkilöihin ja heidän taustoihinsa kiinni vai meneekö lukeminen taustoja miettiessä? Pii Marin -sarja näyttää olevan tässä suhteessa helppo sarja, sillä oleelliset henkilökuviot selvisivät kivuttomasti: Pii tekee toimittajanhommia Ylelle, ja hänellä on seurusteluntapainen kuvio menossa poliisikomisario Heinon kanssa. Heinon kautta juoneen tulevat mukaan rikokset, joita Maksu-kirjassa ovat varakkaan perheen pihalta siepatun vauvan tapaus, ja Piin veljeen Joeliin liittyvä pahoinpitelytapaus. Kyseessä ei ole eksoottisia juonikuvioita pursuava sarja, vaan Maksun perusteella Pii Marin -sarja on tiukasti kiinni suomalaisessa yhteiskunnassa.


"Molemmat aamuteeveelähetykset olivat keskittyneet vauvan katoamiseen. Toisessa oli vieraana kuusitoistavuotiaan poikansa kadottanut äiti, toisessa kuuluisa psykiatri. Heino hyppeli kanavalta toisella ja poimi mielipiteen puolikkaita. Niitä yhdistelemällä hän sai selville pelin hengen: syyttävä sormi osoitti poliisia kohti. Reija Haukan nimi oli jo noussut esiin. "Poliisi on asettanut tutkinnanjohtoon nuoren naispoliisin, jolla ei tiettävästi ole minkäänlaista kokemusta suuretsinnöistä."" (s. 79)

Joitakin tavanomaisia juonenkäänteitä kirjassa oli, sillä en enää jaksa yllättyä kun vastaan tulee poliisi, joka kesken sairasloman lähtee tutkimaan huipputärkeää juttua, jota ei saada selvitettyä ilman hänen työpanostaan. Poliisien vaikeat kirjalliset rakkaussuhteet ovat myös arkipäivää. Vaikka tuttuja aineksia löytyi, pidin siitä, että Maksun tapahtumat olivat selkeän realistisia. Kirjan rauhallinen tempo korosti uskottavuuden vaikutelmaa, sillä kiihkeinä sykkivät trillerit tuntuvat olevan kaukana kotimaisesta todellisuudesta. Siepatun vauvan tapaus sen sijaan oli sellainen, että sen valitettavasti voisi kuvitella paljastuvan jonkin uutisotsikon takaa. Rauhallisuudessa toisaalta piili kirjan alkupuolen heikkous, sillä tapahtumien kehittely tuntui kestävän aika kauan. Kirjan paransi huomattavasti otettaan loppua kohden, jossa hauskana yksityiskohtana oli vastikään poliisikoulusta päässeen Linsan ja Heinon särmikäs yhteistyö.

En tiedä, millainen asema Piillä on ollut sarjan aiemmissa osissa. Nyt hän ei varsinaisesti osallistunut rikoksen selvittelyyn, vaan oli mukana sivujuonteiden kautta. Tämä ei minua häirinnyt, mutta Piin hahmo jäi tämän seurauksena hieman etäiseksi. Heinokaan ei vaikuttanut kovin räväkältä persoonalta, mutta vaikka näiden kahden suhdetta ei (onneksi) vatvottu ylen määrin, he tuntuivat parina mielenkiintoiselta. Kurkkasin Wikipediasta, että Nuotio on kirjoittanut sarjaan vielä kolme jatko-osaa, joista viimeisen nimi on ytimekkäästi Loppu. Onkohan jossain blogijutussa paljastettu, miten Heinon ja Piin yhteiselämän kävi? :) Maksussa ennusmerkit näyttivät lopulta positiivisilta.
Kirjablogeissa postaillaan tällä viikolla dekkareista.
Goodreads: 2 tähteä
Mistä kirja minulle? Voitin kirjan Luettua elämää -blogin kesäisestä arvonnasta. Kiitos <3.
Muulla verkossa: Kirjaa on luettu blogeissa P. S. Rakastan kirjoja ja Kuuttaren lukupäiväkirja.
Kirjan tietoja:
Eppu Nuotio: Maksu
Otava, 2008
250 sivua

7. kesäkuuta 2015

Sunnuntaisarja: Bouncer 1 - Kainin silmä (Boucq/Jodorowsky)

Kesän kunniaksi päätin omistaa blogini kesäsunnuntait sarjakuvalle. Tästä genrestä löytyy näyttävää, viihdyttävää ja yllätyksellistä luettavaa, ja sarjakuviin uppoutuminen on mukavan rentouttavaa puuhaa romaanien välissä. Sunnuntaisarjan ensimmäinen albumi on länkkärihenkinen Kainin silmä (Jalava, 2015), jonka piirrokset ovat lähtöisin ranskalaisen François Boucqin kynästä ja tarinan on sanaillut chileläinen Alejandro Jodorowsky. Albumi aloittaa Bouncher-sarjan, josta Goodreads löytää yhdeksän julkaistua osaa.


Villin lännen seikkailut eivät suuremmin viehätä minua leffoissa, mutta Kainin silmän kostoteeman ympärille rakentuva tarina  toimi sarjakuvamuodossa minulle yllättävän hyvin. Upealla piirrosjäljellä oli totta kai iso osuus asiaan. Albumin sivut ovat todella näyttäviä, on värejä ja tunnelmallisia maisemasivuja:


Kainin silmän tarina on raaka, mikä tietenkin sopii Villin lännen aikakauteen mutta aivan pienille seikkailunhaluisille lukijoille en albumia tästä syystä suosittele. Muutamista ruuduista minulle tuli mieleen Tarantinon Kill bill -leffat, mutta Kainin silmässä ei onneksi koko aikaa mellastettu samaan malliin, eivätkä raakuudet vallanneet liikaa sijaa itse tarinalta.

Albumin juoni kietoutuu arvokkaan timantin, Kainin silmän, ympärille. Verisiteet eivät paljon paina timanttia tavoittelevien veljesten ja heidän äitinsä kesken, ja niin alkaa vuosien päähän ulottuva ahneuden ja koston kierre.  Kainin silmään on myös jonkin verran otettu mukaan Yhdysvaltain sisällissotaan liittyviä asioita, mutta lähinnä joidenkin hahmojen taustojen ja luonteen kuvauksen vuoksi. Mikään historian tietoannos Kainin silmä ei siis ole, vaikka Villin lännen ajankuvaa onkin tarjolla runsain mitoin. Albumin henkilögalleria on erittäin miehekäs, mutta yksi voimakas naishahmo sentään mahtuu joukkoon. Tasa-arvo toteutuu siinä mielessä, ettei Aunty Lolan kohtalo ole yhtään mieshahmoja lempeämpi.

Pidin siitä, että kertomus avautui lukijalle pikku hiljaa, palanen sieltä toinen täältä ja loppuratkaisua pitää itse asiassa odottaa seuraavaan albumiin, jonka pitäisi ilmestyä suomeksi syksyllä. Taidan jatkaa matkaa tämän sarjan kanssa, sillä sarjakuvan muodossa Villin lännen armottomat seikkailut ovat vetävää luettavaa. Joskus nuorempana luin innostuneena Lucky Lukeja, ja Bouncer on sukellus samaan maailmaan aikuisemmasta näkökulmasta. Lucky Luke -tyylistä huumoria tästä sarjasta ei löydy, ja ehkä parempi niin. Bouncerin maailma on sen verran raaka, että sinne sopii korkeintaan kuivakka hirtehishuumori.

Kainin silmän tarina tarina on reilun kolmen tähden arvoinen, mutta hienon piirrosjäljen ansiosta annan albumille neljä Goodreads-tähteä.

***
Kirjankansibingoon  mahtunee mukaan myös sarjakuva-albumien kansia, joten ruksi ruutuun 'monta henkilöä':


Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Pyysin arvostelukappaleen kustantajalta. Kiitos!
Muualla verkossa: Sarjakuvaa on luettu blogissa Kirjojen keskellä.
Kirjan tietoja:
François Boucq (piirrokset) & Alejandro Jodorowsky (teksti): Un diamant pour l'au-delá (2001)
Suomennos Heikki Kaukoranta
Jalava, 2015
56 sivua

6. kesäkuuta 2015

Peter Høeg: Susanin vaikutus

Peter Høegin Lumen taju oli minulle upea kirja, ja sen jälkeen en olekaan lukenut mitään Høegilta. Jotain taisin kokeilla ja jättää kesken. Silti jokin Høegin uusimman suomennoksen mainoslauseissa houkutteli kokeilemaan kirjaa, ja vaikkei tullut uutta Lumen tajua, kirjan tapahtumavetoinen juoni vetäisi mukaansa. Nopealukuinen trilleri-dystopia-perhedraama (kiitos, takakansi!) tarjosi kaikuja lumisesta kirjasta, vai liekö sitten niin, että Høegin kirjat rakentuvat samantyylisistä aineksista. Niin tai näin, aion jatkaa kesän aikana matkaani Høegin tuotannon parissa. Esikoiskirja Kuvitelma 20. vuosisadasta jo odottelee lukupinossa.


    "On helppo erottaa kokeelliset fyysikot teoreetikoista.
    Teoreetikot eivät halua happoa vaatteilleen. He eivät pohjimmiltaan voi sietää laboratorioiden hajua, he eivät pidä suojatakeista eivät kumikäsineistä. Heidän mielestään käytännön fysiikka muistuttaa yksinkertaisesti liikaa ruumiillista työtä. Ja sitähän he yrittävät yliopistossa vältellä.
    Laban Svendsen on sataprosenttisen varmasti teoreettisen fyysikon musiikillinen vastine, näin sen heti. Pystyin päättelemään sen pelkästään tavasta jolla hän käsitteli perunoita Andrea Flinkin keittiössä.
    Olen liikuttunut koska hän on sittenkin laskeutunut nuottipaperiensa ja norsunluu- ja bakeliittikoskettimiensa äärestä, vai mistä pianon koskettimet onkaan tehty, ja käärinyt hihansa ja puhdistanut pyöräni.
    Hän ei ole jättänyt mitään tervehdystä. Ei osoitetta, ei puhelinnumeroa. Vain kiiltävän pyörän ja öljykäsitellyn, himmeän satulan ja punaisen ruusun.
    Joku voisi ajatella että ehkä se riittää." (s. 164-165)

Høegin kerrontatyyli viehättää minua. Pidän hänen tavastaan rytmittää lauseita ja kyvystä rakentaa arkisista jutuista jotain suurempaa. Ja kaiken kruunuksi ilmaan heitellään toteamuksia, joiden muutamiin sanoihin sisältyy puhujan luonnekuva. Joku voisi ajatella että ehkä se riittää. Kirjan fyysikko-Susanille ei aivan vähä riitä, varsinkaan kun hän poikansa kanssa joutuu murhayrityksen kohteeksi. Susan sisuuntuu, ja päättää ottaa selville kuka listii salaperäisen tulevaisuuskomission jäseniä ja uhkaa hänen omaa perhettään.

Minulla oli alkuun hieman asenneongelmia Susanin nelihenkisen perheen suhteen. Aivan kuin tanskalaisen todellisuuden keskelle olisi heitetty amerikkalainen unelmaperhe, jonka jokaisella jäsenellä on lähestulkoon supervoimia. Tavispulliaisia tämä poppoo ei edustanut. Öh, uskottavaa vai meneekö huumorin puolelle? Päätin, että olkoon uskottavaa ja seurasin Susanin huimaa matkaa salaisuuksien jäljillä. Toinen kirjan ongelma oli, että sen rakenne tuntui hajanaiselta. Kirjan punaista lankaa sai välillä haroa käsiinsä, ja toisinaan tuntui, että langanpäät pääsivät karkuun. Mutta eipä käynyt aika pitkäksi, kun välillä pohdittiin perheen sisäisiä kuvioita ja niistä pompattiin kiihkeisiin toimintajaksoihin.

Henkilökohtaisena ongelmana koin myös sen, etten millään osannut olla lukematta kirjaa Lumen tajua vasten. Suoritin vertailua päässäni lähes koko ajan kirjaa lukiessani, ja Smilla peittosi Susanin reippaasti. Smillan kyydissä olisin  valmis lähtemään maailman ääriin, Susanin toimia seurasin kohteliaan kiinnostuneena. Susanin vaikutus on silti reippaasti keskivertotrilleriä parempi, ja koska Høeg onnistuu punomaan kirjan sivuille erikoisen, jännitteisen tunnelman, päädyin antamaan kirjalle neljä Goodreads-tähteä.

***
Kirjallinen retki Pohjoismaissa -lukuhaaste saa merkinnän Tanskan kohdalle. Susanin vaikutus saa jokseenkin kyseenalaisen kunnian olla blogini ensimmäinen kirja, joka on käännetty tanskan kielestä suomeksi.

Lukulampun kesäkirjahaaste pääsee alkuun kohdalla 7) Kirja, jonka lainasin kirjastosta.

Kirjankansibingo saa kolmannen ruksin ja ruutu on 'värikäs':


Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu monessa blogissa, tässä jokunen linkki ja googlettamalla löytyy lisää: Kirjakaapin kummitus, Kaisa Reetta T, Leena Lumi ja Nannan kirjakimara.
Kirjan tietoja:
Peter Høeg: Effekten af Susan (2014)
Suomennos Katriina Huttunen
Tammi, 2015 (Keltainen kirjasto nro 461)
426 sivua

3. kesäkuuta 2015

Kirjoja kesälle 2015

Viralliset kesämittarini ovat vielä miinuksella: 1) sää - tuulinen ja kolea, 2) kesäloma - alkaa (vasta) ensi viikolla. Pääni sisällä on silti kesäinen fiilis, sillä muutamat aikasyöpöt vapaa-ajan puuhat ovat jääneet taakse ja kaunokirjalliseen lukuharrastukseen käytettävissä oleva aikani on pompahtanut uusiin sfääreihin. Töiden jälkeen voin istua vaikka koko hyytävän tuulisen illan kirjojen äärellä, jos haluan. Kevään mittaan en ole ottanut kovin paksuja kirjoja luettavaksi, kun niiden lukemiseen olisi mennyt viikkoja ja pelkkä ajatus lannisti. Nyt on sitten semmoinen olo, että voisin vain ahmia hyviä kirjoja. Ja mitä enemmän sivuja, sen parempi. Joten hei, luetaan!

Tein viime vuonna kesän alussa postauksen, jossa listailin valokuvien muodossa joitakin kirjoja kesää varten. Kuvissa näkyi yhteensä 16 kirjaa, joista jutun kirjoittelun jälkeen olen lukenut 6 kappaletta ja yhden kirjan tuomitsin kirjaston kirjanvaihtohyllyyn ajatuksella 'en varmasti lue'. Jottei jää kaivelemaan, niin kyseinen kirja oli Philippa Gregoryn Punainen kuningatar. Sarjan aloitusosa Valkoinen kuningatar antoi niin kehnot lukutunnelmat, että tämä historiallinen sarja jäi osaltani siihen. Viime kesän listojen lukusaldo jäi siis kehnonlaiseksi, mutta onneksi lukeminen ei ole minulle suorittamista. Joten ei muuta kuin uudet lukuvinkit ilmoille, samoin kuin suuret toiveet upeista, valloittavista lukufiiliksistä. Kesä 2015 voisi pitää sisällään esimerkiksi nämä kirjat, jotka kaivoin esille omasta hyllystäni:


Hyllystäni löytyy lukemattomia Keltaisen kirjaston kirjoja. Peter Høegin uusin, Susanin vaikutus, on minulla juuri kesken ja vaikkei se selvästikään ole uusi Lumen taju, olen pitänyt siitä niin paljon että herran esikoinen kiinnostaa. Pamukin Lumen taidan ottaa lukuun kesäloman alkajaisiksi ja Nerudan muistelmilta odotan timanttista lukukokemusta.


Yllä olevissa kirjoissa on niin upeat kannet, että toivottavasti saan ne mahdutettua kirjankansibingoon. Kansien välistä odotan saavani luettavaksi kiehtovia ihmiskohtaloita.


Cattonin Valontuojat on houkutellut minua viime kesästä asti, jolloin ostin sen omaan hyllyyni odottamaan sopivaa lukuhetkeä. Ei näemmä ole ollut sellaista, mutta jospa tänä kesänä. Kuvan ulkopuolelta voin todeta, että samanlainen kohtalo on ollut David Mitchellin Pilvikartastolla. Olen pitänyt lukemistani Mitchellin kirjoista lähes kuin hullu puurosta, mutta se suuri, täydellinen hetki Pilvikartastolle antaa edelleen odottaa itseään. Olen päättänyt, että tänä kesänä löytyy lukuhetkiä 'täydellisten hetkien' kirjoille. Ahern ei ehkä aivan istu tähän sarjaan, mutta tätä kirjaa on kehuttu minulle ja nimi on erittäin osuva tähän hetkeen. Juuri nyt tuntuu, että minulle on buukattu kesän mittainen tapaaminen kirjallisen elämän kanssa.


Miksei kirjankansibingossa ole ruutua 'niskakuva'? Nämä eivät taida kelvata ruutuun 'kasvokuva'.

Lopuksi kirjastolöytöjä tältä päivältä:


Lundbergin Jää on kuulostanut hienolta kirjalta blogijuttujen perusteella, ja sain kirjaston hyllyjen välissä ahaa-elämyksen, että saaristolaistarina sopii mainiosti kesäpäiviin. Harstadin kirja saattaa pelastaa Kirjallinen retki Pohjoismaissa -lukuhaasteeni Norjan osalta, joka on osoittautunut hankalaksi maaksi. Jo Nesbø on ei-listallani, sillä hänen dekkarinsa eivät ole minuun puraisseet. Harstadin ohella myös Per Petterson on kokeile-listallani, sillä viimeksi tällä viikolla näin hänen nimensä eräällä kesäkirjojen vinkkilistalla.


Valkoinen on kesän väri, olipa kyse hampaista tai varpaista. Varvaskirjassa on upea kansi, jolla taidan napata kaupunkikuvan bingoon. Jollei joku ole vielä sitä arvannut, niin bingo on jälleen koukuttanut minut, vaikka olenkin saanut vasta kaksi ruksia ruudukkooni. Zadie Smith on kiinnostanut minua jo jonkin aikaa, ja kesä tuntuu sopivalta ajalta ottaa jälleen yksi minulle uusi nimi haltuun.

Myös lukuhaasteita piisaa, lisää tuntuu ilmaantuvan joka nurkan takaa: 

Hurja Hassu Lukija käynnisti blogissaan Agatha Christie 125-vuotta -haasteen, johon aion osallistua. Olen alkuvuoden aikana kuunnellut aika monta Christien dekkaria äänikirjoina, ja haasteen inspiroimana aloitin vielä yhden eli Sinisen junan. Christien kirjoissa on näin vuosien tauon jälkeen luettuna jotain ihanan leppoisaa ja kiehtovaa, joten varoitus: Christietä luvassa muodossa ja toisessa loppuvuoden aikana.  

Kirja-aitassa vietettiin toukokuussa Wouk-kuukautta, johon en ehtinyt mukaan. Mutta kirjastovaraus on vetämässä Woukin kirjasta Manhattan, joten katsotaan miten tämä kirjailijasuuruus minuun kolahtaa.

Ja sitten on kaikki ne haasteet, jotka ovat pyörineet jo jonkin aikaa... ja lukupinon keskeneräiset kirjat, jotka ovat olleet kesken ties miten pitkään. Pitäisikö ne lukea loppuun ennen näitä kuvissa olevia houkutuksia? Ja entäs kevään kiinnostavat uutuuskirjat, joille en ole löytänyt lukuhetkiä. Ja kesällä ilmestyy uutuuksia ja syksyn kirjakuvastot houkuttelevat... hups heijaa, kirjat eivät näytä loppuvan kesken, mutta aion silti viettää rennon lukukesän ja nauttia elämästä myös kirjan sivujen ulkopuolella.

P. S. Katsaus toukokuun lukemisiin jäi tällä kertaa välistä. Kesän alussa on mukavampi kurkkia eteen- kuin taaksepäin. :)

Suloista suvea ja antoisia lukuhetkiä kaikille. 


Kuva: 
"Field of sunflowers" by I, BenAveling. Licensed under CC BY-SA 3.0 via Wikimedia Commons - http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Field_of_sunflowers.JPG#/media/File:Field_of_sunflowers.JPG

2. kesäkuuta 2015

Colin Duriez: Legenda nimeltä J. R. R. Tolkien

J. R. R. Tolkienin Taru Sormusten herrasta on lempikirjojeni kärkikastia, mutta sen kirjoittajasta olen tiennyt tähän asti häpeällisen vähän. En yleensäkään juuri intoudu hankkimaan faktatietoja kirjailijoiden elämästä, mutta jos jokin kirja on niin rakas kuin TSH niin... vaan nytpä tuli tuo puute korjattua, sillä Colin Duriezin napakka Tolkien-elämäkerta Legenda nimeltä J. R. R. Tolkien (Minerva, 2012) antoi minulle hyvän yleissilmäyksen Tolkienin elämään. Suurta kerronnan juhlaa (täydellisen epäreilu vertaus TSH:hon, vaikka kirjallisuuden laji on eri yms.!) kirjan tiukan kronologisesti etenevä teksti ei ollut, mutta lukija johdateltiin sujuvasti John Ronald Reuel Tolkienin (1892 - 1973) syntymästä kuolemaan ja läpi yliopistovuosien.



"Yliopisto-opintojen ja upseerikoulutuksen lisäksi Tolkien kirjoitti omaa mukaelmaansa Suomen kansalliseepoksen Kalevalan Kullervon tarinasta, mutta työ jäi keskeneräiseksi. Hän kirjoitti 21 suurikokoista (noin A3-kokoinen standardi, suom.), joka vastasi kahta kolmannesta tarinasta. Kertomus muistutti hänen hitaasti kehkeytyvää Keskimaan tarinoiden ja historiankirjojen kokoelmaansa; vuosia myöhemmin hän muunsi Kullervon tarinan ilmeikkääksi tragediaksi lohikäärmeensurmaaja Túrin Turambarista. Tolkien mukaili William Morrisin tyyliä, jonka kirjassa The House of the Wolfings oli katkelma Kullervon tarinasta." (s. 82-83)

Aloin totta kai lukemaan kirjaa TSH-silmälasit päässä, mutta kirjan teksti ei pyöri ainoastaan Tolkienin kuuluisan teoksen ympärillä. Itse asiassa sitä käsiteltiin mielestäni aika vähän, ja Duriez toteaa kirjan loppupuolella lyhyesti, ettei teoksen vastaanotto ja sen tarkka erittely kuulu hänen kirjansa piiriin. Silti kirjan sivuilta oli mukava bongailla kaikenlaista pientä Keskimaa-aiheista knoppitietoa. Tiesin Tolkienin ottaneen vaikutteita Kalevalasta, mutta Duriez osasi kertoa mm. yllä mainitun kaltaisia yksityiskohtia. 

Kirjan kiinnostavinta antia oli Tolkienin yliopistovuosien kuvailu ja hänen omistautumisensa muinais- ja keskiajan kielille ja eepoksille. Tolkienin elämäntarina välitti ajankuvaa brittiläisistä yliopistopiireistä, mutta meheviä juoruja tai paljastuksia kirjan sivuilta on turha etsiä. Duriez käsittelee aihettaan erittäin kiltisti, sillä hän lähinnä kertoo Tolkienin elämänvaiheet. Kirja palvelee mielestäni parhaiten heitä, joita Tolkien jo kiinnostaa jonkin muun yhteyden kautta. Minun on rehellisesti sanottuna vaikea uskoa, että kukaan aloittaisi Taru Sormusten herrasta -kirjan tai Hobitin lukemista luettuaan Duriezin kirjan, joten mainos tämä elämäkerta ei totisesti ole. Tolkien-diggareille voin silti suositella  kirjaa, ja itse aion tänä kesänä uusintalukea ainakin Hobitin. Hyllyssäni odottaa Tove Janssonin kuvittama painos. <3

***
Haastepojoja merkitsen kahteen lukuhaasteeseen:

Les! Lue! -blogin elämäkertahaaste saa toisen pisteensä. Haasteessa on menossa kesänmittainen minihaaste, joka käy myös aivojumpasta. Duriezin kirjalle minun pitäisi löytää pariksi kirja, joka on kirjoitettu elossa olevasta suomalaisesta naisesta, joka ei ole taiteilija. Siinäpä kirjanetsintäpähkinä kesäviikoille. Luulen silti, että luen kesän mittaan kaikki ne kiinnostavat muistelmat ja elämäkerrat, joita olen lukuajan puutteen vuoksi jemmannut hyllyyni odottamaan aikaa parempaa. Deadlinen lähestyessä etsin epätoivon vimmalla jollekulle kirjalle sopivan parin ja luen sen vaikka väkisin. :)

Kirjankansibingo etenee ruutuun 'fiktiivinen hahmo', sillä kannessa luuraa kukas muu kuin Gandalf-velho, joka on tärkeässä roolissa Tolkienin Taru Sormusten herrasta -kirjassa:

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Voitin kirjan Leena Lumi -blogin arvonnasta. Kiitos <3.
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogeissa Leena Lumi ja Kirjojen keskellä.
Kirjan tietoja:
Colin Duriez:  J. R. R. Tolkien. The making of a Legend (2012)
Suomennos Jere Saarainen
Minerva, 2012
248 sivua
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...