31. toukokuuta 2015

Mark Twain: Huckleberry Finnin seikkailut (äänikirja)

Mark Twainin Huckleberry Finnin seikkailut (Otava, 2007/1884) ei soittanut minkäänlaisia kelloja päässäni, kun näin nuhraantuneen äänikirjakotelon kirjaston hyllyssä. Mark Twainin nimi on toki minulle tuttu, ja hatarasti arvelin lukeneeni Tom Sawyerin seikkailuista joskus nuoruudessani. Mutta Huckleberry Finn taisi jäädä kokeilematta, joten nappasin Antti Virmavirran lukeman klassikkotarinan mukaani työmatkojen viihdykkeeksi. Olen näet kuunnellut kevään mittaan niin paljon dekkareita äänikirjoina, että kaipasin vaihteeksi jotain muuta ja siihen tarpeeseen Huck-Finnin lauttamatka Mississippi-joella oli mainio valinta. 

Kuvan laatu on heikko, mutta kirjastosta lainaamani äänikirjakotelo on vielä nuhruisempi. Ja tärkeä kansikuva on tarrojen peitossa... elikkäs Kirjankansibingon ensimmäinen ruksi on tässä. :)

Kirjan tapahtumia ovat edeltäneet Tom Sawayerin seikkailut, mutta ilman niiden lukemistakin Huck-Finnin mukaan pääsi oikein hyvin. Tarinan alkupuolella on lyhyt, parin virkkeen mittainen kertaus siitä, miten Tom ja Huck-Finn olivat löytäneet roistojen suuren kulta-aarteen, ja ovat nyt varakkaita poikia. Huck-Finnin renttu-isä on teillä tietämättömille, eikä Huck tätä sure vaan koettaa totutella elämään hänet luokseen ottaneen tädin luona. Sivistyneeseen elämään ja koulunkäyntiin sopeutuminen ottaa aikansa, ja tämän idyllin keskelle tupsahtaa Huckin isä, joka haluaa osansa poikansa rahoista. Sattuu yhtä ja toista, ja viimein Huck-Finn päättää paeta ja saa seuraa karanneesta orjasta, Jimistä. Alkaa lauttamatka Mississippi-jokea pitkin, kohti seikkailuja ja Jimin tavoittelemaa vapautta. Eikä tämä reissu ole rahan kanssa rellestämistä, sillä Huck-Finn lähtee matkaan ilman rahojaan, vapaana liiallisen maallisen mammonan kiroista.

Huck-Finnin ja Jimin matkassa lukija pääsee kurkistamaan Yhdysvaltain orjuuden aikaan. Kirja on nuortenkirja, joten mitään raakuuksia tässä kirjassa ei ole, mutta orjien alistettu asema käy silti selville. Jopa Huck-Finn, joka pitää Jimiä ystävän veroisena, mietiskelee eräässä kohtaa tarinaa hänen kavaltamistaan orjakauppiaille. Yhteiskunnan asettamat normit ja oma tunne oikeasta ja väärästä käyvät kiivasta väittelyä hänen päässään. Yhteiskunnallisesta näkökulmasta kirja on kiintoisa siitäkin syystä, että Huckin ja Jimin kohtaamat seikkailut näyttävät sijoittuvan aikaan, jolloin ihmisten oman käden oikeus oli arvossaan ja elämä ylipäänsä tuntuu olleen arvaamattomampaa ja jollain tapaa villimpää. Suomalaisesta nykyvinkkelistä katsottuna jokivarren asukkaiden elämää ei turha byrokratia vaivaa, vaan ihmiset hoitavat asiat keskenään kuten parhaaksi näkevät.

Lauttamatkalaiset kohtaavat matkallaan kaksi paatunutta huijaria, Kuninkaan ja Herttuan, ja nämä ihmisluonnon tuntevat veijarit olivat kirjan parasta antia. Heidän mukaantulonsa tuo vauhtia ja vipinää Huckin ja Jimin matkaan, ja huijauskeikkojen kautta valottuu aikakausi, jolloin tietynlaiset linssiin viilaukset ylipäänsä olivat mahdollisia. Kirjan runsaasta henkilögalleriasta Tom Sawyer aiheutti minulle eniten ihmetystä. Hän osoittautui melkoisen draamanhakuiseksi ja seikkailuja lähes tyhjästä kehittäväksi nuoreksi mieheksi, ja kirjan loppupuolelle hän viritteli semmoisen hässäkän, että huokailin jo täysin kyllästyneenä tilanteiden yliampuvuuteen. Mietin myös, etten muista tämmöistä Tomia laisinkaan nuoruudestani enkä ole enää varma, luinko sittenkään hänen omista seikkailuistaan kirjoitettua kirjaa. Näiden maistiaisten jälkeen ne eivät edes houkuttele.

Virmavirta oli tälle kirjalle erittäin hyvä lukija, sillä hänen pehmeä äänensä sopi täydellisesti seikkailujen pyörteisiin joutuvalle Huck-Finnille, joka on rehti, reilu ja reipas poika. Pidän äänikirjoissa siitä, että lukija koettaa sopivasti eläytyä kulloinkin puhevuoroa käyttävän hahmon olemukseen, ja Virmavirralta tämä sujui hyvin. Kuningas, herttua ja Jim saivat aivan omat äänensä ja persoonansa, ja vauhdikasta tarinaa oli ilo kuunnella. Kirja on onnistunut yhdistelmä ajankuvaa ja seikkailuja, joten annan kirjalle neljä Goodreads-tähteä.

***
Äänikirjasta ropisee lukuhaastepisteitä seuraavasti:

50 kategorian listahaaste  saa merkinnän kohtaan 23) A book more than 100 years old. Kirja julkaistiin englanniksi vuonna 1884, joten ikinuorella tarinalla on ikää jo 131 vuotta.
* Teen viime hetken lisäyksen Pojat, lukemaan! -haasteen vinkkilistalleni, josta jo ehdin julkaista koosteen. Kirjan tapahtumia täynnä oleva juoni saattaa kiinnostaa myös nykypoikia.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä äänikirja minulle? Kirjaston äänikirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Jokken kirjanurkka, 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä, Kirjakaapin avain ja Hurja Hassu Lukija.
Äänikirjan tietoja:
Mark Twain: Adventures of Huckleberry Finn (1884)
Suomennos Jarkko Laine
Lukija Antti Virmavirta
Otava, 2007
Kesto 11 h 40 min

Kirjankierrätysarvonta - voittajat

Pieni kirjankierrätysarvonta on suoritettu ja...


Cristina de Stefano: Oriana Fallaci - Nainen ristitulessa 

kirjasta oli kiinnostunut 3 henkilöä (numerojärjestys perustuu kommentointijärjestykseen):
1) Simo Sahlman; 2) Omppu; 3) Mai Laakso

ja voittaja on (arvottu Random.org:in lahjomattomalla avustuksella, yhden klikkauksen taktiikalla):

Omppu!

***

Caitlin Moran: Näin minusta tuli tyttö

kirjasta oli kiinnostunut 12 henkilöä:
1) Suketus 2) Simo Sahlman; 3) Anu; 4) Mia; 5) Katri; 6) Kirsi; 7) Mai Laakso; 8) Secret Ninja; 9) Nina Mari; 10) Tiina; 11) Big Bad Wolf; 12) H.

ja voittaja on:

Kirsi!

***

James Frey: Endgame - Loppupeli

kirjasta oli kiinnostunut 8 henkilöä:
1) Mia; 2) Kirsi; 3) SecretNinja; 4) Tiina; 5) Pauliina; 6) Big Bad Wolf; 7) Elina; 8) H.

ja voittaja on:
Tiina!


Onnittelut voittajille ja kiitokset kaikille osallistujille mielenkiinnosta arvontaa kohtaan! Otan voittajiin yhtyttä sähköpostilla ja kyselen osoitetietoja kirjan lähettämistä varten.

29. toukokuuta 2015

Sari Peltoniemi: Miehestä syntynyt ja muita satuja aikuisille

"Vilhelmi-niminen poika ei viihtynyt armeijassa. Hän tajusi jo ensimmäisenä päivänä, että olisi pitänyt mennä sivariin.
    Toisena päivänä hän otti jalat alleen. Jo riittivät komentelu, ölisevät alokastoverit ja mauton ruoka.
    Hän luikki syvälle metsään, sillä hän oli tottunut liikkumaan siellä ja tiesi pärjäävänsä metsäsissinä vaikka ympäri vuoden. Teki itselleen laavun, metsästeli ja loikoili tulen ääressä." (s. 83)

Tavallisesti en tämmöisestä novellin aloituksesta suuremmin intoilisi, mutta Sari Peltoniemen Miehestä syntynyt ja muita satuja aikuisille (Atena, 2014) kirja sisältääkin satuja, jotka on siirretty nykyaikaan. Tunnistin kirjan tarinoista satujen rytmin ja kerrontatyylin, mutta realistiset kulissit ja ajanmukainen sisältö ovat ihanasti ristiriidassa niiden mielikuvien kanssa, joita liitän lasten satuperinteeseen. Armeija vs. sivari? Päivittäiset askareet kuten Edam-juuston ottaminen jääkaapista tai sukkien kutominen kirppismyyntiä varten? Eivät nämä kuulu satuihin! Kyllä vaan, kun ollaan aikuisten satujen parissa. Ja aikuisten jutut eivät  viittaa K-18 -sisältöön, vaan siihen että ihmisen julmuus, ahneus ja sielun pimeä puoli nousevat kirjan tarinoissa melkoisen kaunistelemattomasti esille, kun satuja tarkasti lukee.


Miehestä syntynyt oli minulle yllättävän mukava lukukokemus. Satumaailma tuntui  minusta lähtökohtaisesti hieman vieraalta, ja siksi kirja sai odotella lukuvuoroaan hyvän tovin hyllyssäni. Mutta kun lukuaikani on viime aikoina ollut vähäistä, lyhyet kirjat ovat nousseet lukulistallani korkealle ja siitä syystä tartuin tähän kirjaan. Satu tai kaksi illassa etenin kirjaa eteenpäin, ja se oli sopiva lukutahti - oudon viehkoja tarinoita ehti makustella ennen siirtymistä seuraavaan juttuun. Hidas lukuvauhti tuntui vain parantavan kirjan aromeja.

Annan kirjalle 4 Goodreads-tähteä ja suosittelen sitä novellien sekä satumaailmojen ystäville. Herkimmät lukijat varustautukoot siihen, että sadun todellisuus voi olla hyytävä:

"Pahan oli ryhdyttävä äärimmäisiin tekoihin, että siskosta päästäisiin. Se kuristi oman lapsensa ja soitti hysteerisen puhelun veljelle töihin. Veli tuli heti kotiin ja näki, mitä oli tapahtunut.
    Hän sokeutui ja joutui saman kiihkon valtaan kuin vaimonsa. Niin hän astui vain muutaman raivoisan askeleen, jotka riittivät viemään pihan poikki, ja retuutti siskonsa pois pihatuvasta. Puuvajaan mentiin, siskon kädet laskettiin lankulle eikä hän laittanut vastaan. Veli iski kirveellä poikki siskon kädet, niin oikean kuin vasemman, ja osoitti porttia." (s. 76)

***
Luetaan sateenkaari -haaste etenee toiseen eli oranssiin raitaan.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Voitin kirjan Ullan luetut kirjat -blogin jouluisesta arvonnasta. Kiitos!
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa TuijaTa, Kirjanurkkaus ja Ullan luetut kirjat.
Kirjan tietoja:
Sari Peltoniemi: Miehestä syntynyt ja muita satuja aikuisille
Kansi Ea Söderberg
Atena, 2014
136 sivua

27. toukokuuta 2015

Pieni kirjankierrätysarvonta

Kesää odotellessa olen siivoillut kirjahyllyjäni (hämmentävää, miten paljon lisää tilaa kirjoille ilmestyy kuin tyhjästä, kun turhaa rompetta siivoaa alta pois), ja päätin laittaa muutaman lukemani kirjan kiertoon arvonnan kautta. Olen saanut arvottavat kirjat alkujaan arvostelukappaleena, ja kirjat ovat mielestäni hyväkuntoisia, vaikka ne onkin kertaalleen luettu.


Arvottavat kirjat ovat:

Cristina de Stefano: Oriana Fallaci - Nainen ristitulessa (Gummerus, 2014). Kovakantinen, normaalipainos (ts. ei ole ennakkokappale)

Caitlin Moran: Näin minusta tuli tyttö (Schildts & Söderströms, 2015). Pehmeäkantinen ennakkokappale.

James Frey & Nils Johnson-Shelton: Endgame - Loppupeli (WSOY, 2014). Kovakantinen, normaalipainos (ts. ei ole ennakkokappale)

Voit osallistua 1-3 kirjan arvontaan kommentoimalla tähän postaukseen. Ilmoita kommentissasi, mistä kirjasta/kirjoista olet kiinnostunut. Liitäthän kommenttiin mukaan sähköpostiosoitteesi, jos se ei ilmene esim. blogistasi. Sähköpostiosoitetta tarvitsen, jotta voin kysellä voittajien yhteystietoja kirjan lähettämistä varten.

Suoritan arvonnan sunnuntaina 31.5.2015, ja otan mukaan arvontaan kommentit, jotka on jätetty viimeistään klo 8.00 sunnuntaiaamuna (UTC+3 eli Suomen aikaa).

Tervetuloa mukaan arvontaan!

23. toukokuuta 2015

Jun'ichirō Tanizaki: Kukin makunsa mukaan

"- Aiot siis lähteä, vai kuinka? kysyi Misako useaan otteeseen aamun kuluessa.
    Kaname vältteli kuitenkin tapansa mukaan suoraa vastausta, ja Misakon oli mahdotonta omasta puolestaan päästä mihinkään päätökseen. Niin kului aamupäivä. Kello yhden tienoissa hän kylpi ja pukeutui ja valmiina kumpaankin mahdollisuuteen istahti odottavan näköisenä miehensä viereen. Tämä ei sanonut mitään. Aamulehti oli edelleenkin levällä hänen edessään.
- Miten tahansa, kylpy on valmiina.
- Oh." (s. 5)

Näin välttelevän viipyilevästi alkaa Jun'ichirō Tanizakin Kukin makunsa mukaan (Tammi, 1958), joka julkaistiin Tammen Keltaisessa kirjastossa lähes 60 vuotta sitten, ja alkuperäisestä ilmestymisvuodestakin on kulunut jo melkein 90 vuotta. Silti tarina ei ole sävyltään vanhahtava, vaan japanilaisen perinne-eksotiikan lomasta pilkottaa mielestäni moderni näkemys eräästä avioliitosta, erilleen kasvamisesta ja hapuilusta elämän eteen tuomien valintojen äärellä.


Kirjan päähenkilöt ovat aviopari Kaname ja Misako. Heistä Misako-rouva on löytänyt uuden suunnan elämälleen, ja pari etsii keinoa kertoa tulevasta erostaan Misakon isälle. Avioeron ajatus leijuu kirjan tapahtumien yllä, mutta leiskuvan tunnekylläistä draamaa on turha odottaa tältä kirjalta. Aivan kuten kirjan ensimmäinen kappale kertoo, Kanamen ja Misakon on tavattoman vaikea tehdä päätöksiä ja avioeron ajatukseen liittyvät tunteet ovat enemmän pinnan alla kuin näkyvästä esillä. 

Tapahtumiin tarjotaan vain Kanamen miehinen näkökulma, ja hän peilaa omaa suhdettaan Misakon isän elämäntilanteeseen, johon sisältyy viehko nuori rakastajatar. Naiset on kirjassa jätetty sivuosiin, vaikka Misako onkin ollut alkuunpaneva voima avioeroasiassa. Kaname tuntuu aivan kuin ihmettelevän naisen voimaa ja tahtoa myllertää miehen elämää.

Kukin makunsa mukaan -kirja asettaa kauniisti vastakkain vanhat japanilaiset perinteet ja uudemmat ajatukset, ja kirjan hidas tunnelma viehätti minua kovasti. Kirja sopi rauhallisiin lukuhetkiin, ja tälle pienelle tarinalle piti antaa aikaa, kiireessä lukeminen tuntui pilaavan tekstin herkän vireen. Suhdetarinoista pitäville tässä on pieni helmi, jonka rivien välissä on sijaa lukijan omille aatoksille.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Kirjan tietoja:
Jun'ichirō Tanizaki: Tade kuu mushi (1928)
Suomennos Yrjö Kivimies
Tammi,1959 (Keltainen kirjasto nro 23)
203 sivua

20. toukokuuta 2015

Haastekoonti: Pojat, lukemaan!

Viime syksynä  Eniten minua kiinnostaa tie -blogin Suketus haastoi kirjabloggaajat etsimään pojille sopivaa lukemista, joka innostaisi heitä kirjojen pariin. Lähdin mukaan haasteeseen, vaikkei minulla omia lapsia olekaan ja käsitykseni nuortenkirjojen nykytrendeistä ovat vähintäänkin hatarat. Haastelistani kirjat ovat tulleet eteeni sattumalta tai muiden lukuhaasteiden myötä. Myönnän, etten etsinyt ainuttakaan kirjaa juuri tätä haastetta varten, mutta yllättävän paljon luettuja kirjoja silti kertyi, 12 kappaletta. Valikoin haasteen luettujen listalle kirjoja mutu-fiiliksellä, ja listaltani löytynee luettavaa sekä isoille että pienemmille pojille.

Kuva Eniten minua kiinnostaa tie -blogista (ks. linkki yllä).
Mitä arvelen poikien saavan listani kirjoista irti? Kaikki kirjat ovat aika toiminnallisia, jännitystäkin niistä löytyy ja sarjakuvista tietenkin myös näyttävää kuvitusta. Painotin valinnoissani juonenkehittelyä, eikä listaltani omasta mielestäni löydy tylsiä kirjoja. Vetävät tarinat ovat omaa sydäntäni lähellä, joten semmoisia oli helppo valita tällä listalle:

Sarjakuvia:
JP Ahonen & KP Alare: Perkeros
Jacques Martin: Karthagon aave
Jacques Martin: Kiinan keisari
Petri Hiltunen: Anabasis (osa1: Kyyroksen sotaretki)

Klassikoita isoille ja pienille:
Isaac Asimov: Säätiö
William Golding: Kärpästen herra
Lea Pennanen: Piilomaan Pikku Aasi
Mark Twain: Huckleberry-Finnin seikkailut (lisätty 31.5.2015)

Toimintaa:
James Frey & Nils Johnson-Shelton: Endgame - Loppupeli
Dmitry Gluhovski: Metro 2033
Edgar Rice Burroughs: Talttumaton tarzan

Fantasiaa:
Diana Wynne Jones: Noidan veli

Näistä itselleni mieluisin oli näyttävä ja hauska Perkeros-sarjakuva sekä ihastuttava ja jännittävä Piilomaan Pikku-Aasi, jonka kuuntelin äänikirjana.

Kiitokset mielenkiintoisesta lukuhaasteesta!

18. toukokuuta 2015

Jacques Martin: Karthagon aave & Kiinan keisari

Sheferijm-blogin Idän pikajuna -lukuhaaste laittaa kirjanetsijän taidot koetukselle. Kahdeksaan eri kaupunkiin liittyvän kirjan löytäminen ei ole tuntunut minusta etukäteen helpolta puuhalta, ja Strasbourg vaikutti erityisen haastavalta tapaukselta. Mutta Wikipedia auttoi tässäkin pulmassa, sillä sieltä löysin tiedon, että sarjakuvantekijä Jacques Martin on syntynyt Strasbourgissa. Haastepiste varmistettu! Martin on avustanut mm. Tintti-sarjakuvien piirtämisessä, mutta valitsin haasteeseen hänen oman Alix-sarjakuvansa. Alix oli minulle täysin uusi tuttavuus, sillä en ollut koskaan edes kuullut tämmöisestä sarjakuvasta. Sarjaa on suomennettu lähes 20 osan verran, ja valitsin luettavakseni pari osaa: Karthagon aave (#13; Apollo, 2009) ja viime vuonna ilmestyneen uusimman suomennoksen Kiinan keisari (#17; Apollo, 2014).


Alix-albumit sijoittuvat antiikin ajan maailmaan, ja sarjan nimihahmona seikkaileva Alix on Kvaak.fi-sivustoa lainatakseni "syntyjään gallialainen, joka joutuu eroon vanhemmistaan ja orjuuden ikeen alle. Roomalainen aatelismies Honorus Galla kuitenkin adoptoi Alixin pojakseen. Viimein Alix toimii Julius Caesarin asiamiehenä ja suorittaa erilaisia usein salaisia tehtäviä Rooman tasavallan reuna-alueilla Afrikassa, Lähi-idässä ja Mesopotamiassa." Lukemistani albumeista Alixin henkilöhistoria ei selvinnyt laisinkaan, sillä albumien sivuilla Alix näyttäytyi pelkästään nuorukaisena, joka ajautuu seikkailusta ja eksoottisesta maisemasta toiseen. Jonkinlainen hahmon esittelysivu olisi siis ollut paikallaan, mutta en takertunut lukemisen aikana tähän vaan hyödynsin Wikipediaa ja annoin seikkailujen viedä.

Karthagon aave -albumissa ollaan Karthagossa ja jahdataan raunioilla öiseen aikaan näyttäytyvää aavemaista hahmoa. Kiinan keisari -albumi sijoittuu maisemiltaan eksoottisempaan itään, mutta varsinaiset tapahtumat keskittyvät enemmän paikallisiin valtataisteluihin eivätkä olleet niin vauhdikkaita kuin Karthago-albumissa. Juonissa painottuu toiminta, mutta molemmat albumit saavat minulta plussaa historian käsittelystä. Lukija saa aivan huomaamatta  tietoa entisaikojen tavoista ja ihmisistä, eikä ihmiskohtaloiden toisinaan julmaa loppua kaunistella, vaikkei albumien sivuille mässäilläkään verellä.  Mutta ainakin yksi pää katkaistiin.


Yllä oleva kuva on Karthagon aave -albumista, ja sen osalta tekstauksen pieni koko sai minut mutisemaan. Puhekuplat oli toisinaan tungettu todella täyteen tiivistä tekstiä, ja sanojen erottamiseen toisistaan sai keskittyä oikein kunnolla. Kiinan keisarissa tätä ongelmaa ei ollut, sillä tekstaus oli kaikin puolin selkeämpää ja ilmavampaa. Ja täytyy sanoa, että myös maisemakuvituksen osalta Kiinan keisari vei voiton. Maisemaruudut sisälsivät tarkasti piirrettyjä, kauniita yksityiskohtia ja niitä oli mukava tutkia:



Huumoria sarjan sivuilta ei kannata etsiä, ja henkilögalleria on hyvin miehinen. Muutamat naishahmot olivat näissä lukemissani albumeissa täysin sivuosissa, eikä Alixilla ollut edes suuremmin vipinää neitosten kanssa. Alix jäi hieman persoonattomaksi ja etäiseksi hahmoksi, mutta historiallinen ajankuva oli  minulle näiden albumien suurin anti. Alixista ei tullut uutta suosikkisarjakuvaani, mutta viihdyttävää lukemista tämä sarja tuntuu tarjoavan.

Sarjakuvien toiminnallinen ote saattaa kiinnostaa myös poikia, joten lisään kirjat pian päättyvän Pojat, lukemaan! -haasteen vinkkilistalleni.

Goodreads: Molemmat albumit saavat 3 tähteä
Mistä kirjat minulle? Kirjaston sarjakuvia
Muualla verkossa: Alix-sarjasta on kirjoitettu Kvaak.fi-sivustolla.
Kirjojen tietoja:

Jaques Martin: Le spectre de Carthage (1977)
Suomennos Kirsi Kinnunen 
Apollo, 2009
48 sivua

Jaques Martin: L'Empereur de Chine (1983)
Suomennos Kirsi Kinnunen 
Tekstaus Timo Ronkainen
Apollo, 2014
48 sivua

15. toukokuuta 2015

Uusimmat kirjahankinnat ja veden voimaa

Helatorstain päiväkävelyn yhteydessä kirjahyllyni sai muutamia uusia tulokkaita, sillä piipahdin ohimennen ihastuttavassa Tähtitornin kahvilassa, joka sijaitsee Tuiran siltojen kupeessa. Kahvin, teen ja nisujen lisäksi siellä on pieni kirjamyyntipiste ja tämmöiset lähtivät mukaani, vaikkeivät kirjaostokset laisinkaan olleet suunnitelmissani:


Rushdien kirjasta olen jokusen blogijutun joskus lukenut, mutta Couplandin ja Koželjankon kirjat olivat täysin takakannen perusteella tehtyjä ostoksia. Hintaa näille kertyi yhteensä 16,90 euroa, joten rahallinen menetys ei ole valtavan suuri jos kirjat eivät nappaa. Kirjoja ostaessani en vielä tiennyt mitään Kirjakaapin kummitus -blogin mainiosta kesähaasteesta eli Kirjankansibingosta, mutta kas kas, Couplandin kirja sopii 'mustavalkoinen' ruutuun, jota äkkiseltään pidin vaikeana. Rushdien kirjan kansi vaikuttaa piirroskuvalta ja Hämähäkki-kirjasta saisin ruksin joko 'mies' tai 'monta henkilöä' ruutuun. Haaste on todella inspiroiva. Vastahan se alkoi, mutta tutkin jo kirjojen kansia aivan uusin silmin.

Löytöjä oman kirjahyllyn vanhemmista asukeista: siniseen ruutuun sopisi Siilin eleganssin pokkariversio. Toisaalta kirjasta saisi myös pisteen 'rakennukset' kohtaan. Hylätystä puutarhasta saisin ruksin lapsi-ruutuun ja ja... Tuntuu, että puolet hauskuudesta tämmöisen bingoruudukon kanssa on erilaisten kirjojen sovittelu ruudukkoon. 'Abstrakti kuvio' ja 'kengät' tuntuvat juuri nyt hankalimmilta ruuduilta, mutta eiköhän näihinkin jotain löydy ennen syksyä.

Netin kautta täydensin Ian Rankinin Rebus-dekkarisarjaani kolmella uudella osalla:


Olen tässä kevään aikana lukenut Rebus-kirjoja järjestyksessä, ja olen päässyt kahdeksanteen osaan asti. Paria viimeksi lukemaani en ole vielä tuonut blogijuttuun asti, mutta niistä muista luetuista löytyy juttu täältä. Rebus-sarja on erinomainen esimerkki siitä, miten toisinaan hurahdan johonkin sarjaan niin, että sitä on PAKKO hankkia kotihyllyyn. Periaatteessa Rebuksissa ei edes ole mitään maailmoja mullistavaa, mutta  huh sentään miten Rankin osaa kirjoittaa vetäviä ja kimurantteja dekkareita. Ne kestävät useamman lukukerran, ja Rebuksen hahmo tuntuu saavan syvyyttä kirja kirjalta. Nuo kuvassa näkyvät kolme kirjaa saavat (ehkä!) odottaa kesään asti, sillä äskettäin loppuun lukemani Sinistä ja mustaa oli niin tuhti lukupaketti, että pieni Rebus-ähky pääsi iskemään. Rebus-sarjassa riittää osia noiden kuvassa näkyvien lisäksi, mutta en viitsinyt tilata niitä kaikkia kerralla. Hivutan mieluummin sarjaa hyllyyni pari-kolme osaa kerrallaan.

Oscar Wilden Dorian Crayn muotokuva lähti mukaan ostoskoriin heräteostona. Hintaa pokkarilla oli vain 1,90 euroa, joten päätin ottaa kirjan hyllyyni. En ole tätä klassikkoa vielä lukenut, ja kirja on potentiaalinen kandidaatti kesän Klassikkohaasteeseen, jota emännöi Reader, why did I marry him? -blogin Omppu. Alun perin mietin siihen Tolstoin Anna Kareninaa, mutta tiedä häntä... lukulaitteessani odottelee myös Elisa Kirjasta ilmaiseksi lataamani Kolme muskettisoturia sekä Monte-Criston kreivi. Klassikkoaukkoja todella riittää tukittavaksi! Ehkä ensi kesästä tulee minulle oikea klassikkokesä, jos innostun lukemaan nämä kaikki. :)

Loppuun vielä muutama kuva Oulun Ainolan puistosta. Helatorstaina juoksutettiin vettä padon ohi, ja tätä näkyä lähdin katsomaan vaikka sitten harhauduinkin kirjaostoksille. Harvoin Ainolan uomia näkee näin veden vallassa. Tosin on sanottava, että virtaavan veden ihastelu on helppoa, kun en itse satu asumaan alueella jossa tulvan vaara olisi todellinen.


14. toukokuuta 2015

Kristina Carlson: William N. päiväkirja & Sari Malkamäki: Viisas vaimo ja muita avioliittotarinoita

Niputan tähän postaukseen pari kotimaista oman hyllyn kirjaa eli käsittelyssä ovat Kristina Carlsonin William N. päiväkirja (Otava, 2011) ja Sari Malkamäen Viisas vaimo ja muita avioliittotarinoita (Otava, 2011). Toinen lukemistani kirjoista oli yllättävän hyvä, toinen yllätti mitäänsanomattomuudellaan. Aloitan jälkimmäisellä.

Kristina Carlson oli minulle entuudestaan tuttu kirjasta Maan ääreen (Otava, 1999), joka oli parhaimmillaan erittäin hyvä. Niinpä tartuin suurin odotuksin Finlandia-ehdokkaanakin olleeseen kirjaan William N. päiväkirja, jonka takakansi lupaili tiheää tunnelmaa ja 1890-luvun Pariisin kuvausta. Sanottakoon suoraan, etten tavoittanut tiheää tunnelmaa, sillä lukukokemukseni voi tiivistää yhteen sanaan: tylsä.

Kirjan William N:llä on ollut vastine elävässä elämässä, lääkäri ja luonnontukija Willian Nylander. Nylander tutki mm. jäkäliä, ja hänen fiktiiviset päiväkirjamerkintänsä herättivät mielenkiintoani yhtä paljon kuin jäkälät eli erittäin vähän. Maan ääreen -kirjassa minua viehättäneet kauniit kielikuvat olivat kadonneet jonnekin, sen sijaan sain lukea säähavaintoja, syömisten kuvailua, vanhan yksinäisen miehen kuivakkaa menneisyyden ruodintaa ja lyhyitä merkintöjä uran varrelta mahdollista elämäkertaa varten. Mitään suurta punaista lankaa en merkinnöistä tavoittanut, mikä tietysti sopii päiväkirjan luonteeseen mutta kirjalta odotan jotain muuta. Tästä se suurin haukotus kirjan äärellä taisi syntyä.

"14.3.1899 Ajattelen joskus itseäni taiteilijana, jota ei ymmärretä hänen omana elinaikanaan, vaan hän tekee työnsä yksin ja köyhyydessä, mutta jälkimaailma saattaa löytää hänen teoksensa ja ymmärtää niiden todellisen arvon." (s. 41)

Pahoittelut, ettei näin käynyt tässä blogissa.

Mietin pitkään sopivaa tähtimäärää tälle kirjalle, ja päädyin antamaan sille yhden tähden. Luin kirjan loppuun ainoastaan siksi, että se oli niin lyhyt ja olin laittanut siihen muutaman euron jossain taannoisessa alennusmyynnissä.


Onneksi alkuvuonna lukemani Sari Malkamäen Viisas vaimo ja muita avioliittotarinoita (Otava, 2011) oli huomattavasti parempi lukukokemus. Kirja sisältää nimensä mukaisesti tarinoita avioliitoista. Kirjassa on kymmenen novellia, joiden päähenkilöt ovat miehiä ja naisia suhteen kipupisteen kohdalla.

Malkamäen kerrontatyyli on vailla turhia krumeluureja, kielikuvilla ei maalailla taivaanrantaa. Sen sijaan novelleissa ollaan arkisissa tilanteissa: katsellaan kuusta keittiön ikkunasta, odotetaan naista tapaamiseen, jännitetään lääkärintarkastuksen tuloksia. Arkisuus miellytti minua, samoin kuin se, että Malkamäki onnistui rajaamaan novellinsa hyvin. Novellit tarjosivat pieniä kurkistuksia avioliittoihin, niillä oli selkeä alku ja loppu. Loppuhuipennuksien säväyttävyys ei yleensä ollut kovin suuri, mutta pidin siitä, että novellit pystyivät kertomaan pikkuisen tarinan. Ne eivät olleet mitään epämääräisesti ilmassa leijuvia tunnelmapaloja, vaan leikkauksia henkilöhahmojen elämään.

Suosikkini kokoelman novelleista oli Informaatiokatkos, johon oli saatu pienoinen yllätys mukaan tarinan loppupuolelle. Myös kirjan niminovelli oli hyvä. Pettämisen seuraukset voivat tosiaan olla arvaamattomia.

"Eräänä kirkkaana sunnuntaiaamuna, kun viipyilin vielä vuoteessa ja Markus jo vihelteli keittiössä aamiaisen teossa, muistin, miten hän oli joskus nuorempana opettanut minua ampumaan jousella. Olin aluksi yrittänyt kovasti suoriutua ja onnistua, mutta vähitellen olin oppinut keskittymään hetkeen, nauttimaan eri vaiheista niin että unohdin päämäärän.
    Siinä loikoillessani minusta tuntui samalta: olin tullut perille, sisäistänyt pettäjän roolini!" (s. 142) 

Malkamäki jää minulle tämän kokoelman perusteella hyvänä kotimaisena nimenä mieleen. Häneltä on ilmestynyt useita novellikokoelmia, joten jos minuun iskee lyhyen proosan kaipuu, lukemattomia kirjoja riittää valittavaksi.


Goodreads: Viisas vaimo saa 3 tähteä ja William N. päiväkirja yhden tähden.
Mistä kirja minulle? Voitin Viisas vaimo -kirjan Sinisen linnan kirjasto -blogin ihastuttavasta Avioliittojuonia-lukuhaasteesta. Kiitos! <3 William N. päiväkirja on oma ostos alennusmyynnistä.
Muualla verkossa:  
* Viisaasta vaimosta on luettu mm. blogeissa Ilselä, Lukukausi, Sinisen linnan kirjasto ja Kirsin kirjanurkka.
* William N. päiväkirjaa on luettu mm. blogeissa Luettua elämää, Täällä toisen tähden alla, Pihin naisen elämää ja Lukutoukan kulttuuriblogi.
Kirjojen tietoja:

Sari Malkamäki: Viisas vaimo ja muita avioliittotarinoita
Kannen suunnittelu Katja Kaskeala
Otava, 2011
190 sivua

Kristina Carlson: William N. päiväkirja
Otava, 2011
159 sivua

12. toukokuuta 2015

Amity Gaige: Schroder

Amity Gaigen romaani Schroder (Schildts & Söderströms, 2014) onnistui viekoittelemaan minut kirjan ostoon viime syksyn kirjaostostempauksen aikaan, vaikken etukäteen tiennyt kirjasta mitään. Kirjan herkän kauniissa kansikuvassa on edelleen jotain vetoavaa, ja takakannessa oli lupaavan kuuloinen lause: "amerikkalaisen road-perinteen hengessä romaani maalaa kuvan laman kurittamasta unelmien maasta, jossa kukin on oman onnensa seppä ja jossa kaikki ovat lopulta yksin oman totuutensa edessä." Nyt kirja on vihdoin ja viimein myös luettu ja 50 kategorian haaste etenee kohtaan 24) A book based entirely on its cover


Kirjan keskeiset pointit käyvät ilmi viimeisen sivun kysymyslistasta, joka on laadittu lukupiirien avuksi. Enpä ole moiseen ennen törmännyt, mutta onneksi lista oli sentään sijoitettu viimeiselle sivulle eikä kirjan alkuun. Sain rauhassa lukea kirjaa ja pohtia omiani ilman valmiiden kysymysten tulvaa: "Onko Erik Schroder hyvä isä? Onko Schroder luotettava kertoja? Millaisen kuvan vanhemmuudesta romaani antaa?" Listaa koristi myös klassikkokysymys: "Mitä eri teemoja kirjasta voi löytää?" Vinkki vinkki: jotain teemoista voi päätellä jo listan muista kysymyksistä. 

Vanhemmuuden problematiikkaa ja oman identiteetin rakentumista kirjasta ainakin löytyy. Kertojana toimiva mieshenkilö Schroder on lähtöisin itä-Saksasta, ja hän on päätynyt uudessa kotimaassaan USAssa esiintymään tekaistulla henkilöllisyydellä. Tämä oli eräs kirjan mielenkiintoisimpia seikkoja, mutta jäin kaipaamaan lisää syvyyttä Schroderin henkilöllisyyspulmiin. Nyt kävi niin, ettei kirjan nimihenkilöksi nostettu Schroder tullut ongelmineen iholle asti. Hän ei kunnolla herättänyt sympatioitani muttei myöskään saanut aikaan suurta inhotusreaktiota. Torjumista ei aiheuttanut edes se, että hän huoltajuuskiistan aikana ottaa tyttärensä omin lupineen mukaansa. Eihän Schroder mikään hirviö juttujensa mukaan ole, vaikka myöntääkin itsekkäät vaikuttimensa:

"Katsoin. Tyttäreni puristi oranssia ämpäriä sylissään. Hänen suunsa oli jähmettynyt tiukkaan hymyyn ja saatoin melkein kuulla hänen vannovan hurjia valoja hiljaa mielessään. Hänen valkoinen tukkansa lepatti nauhoina ulos ikkunasta kuin jollakin oudolla, myyttisellä otuksella. Tämä tällainen, ajattelin, onko tämä sitä, mitä minä halusin? Tämä nuhruinen, hiekkainen lapsi, joka sietää ylimaallisen hyvin kohtalon ikäviä oikkuja? Omaatuntoani väänsi kuvottavasti, kun ymmärsin, että olin varta vasten halunnut nähdä, olisiko hänestä siihen, kestäisikö hän maailman sellaisena kuin se minun silmissäni näyttäytyi - sekasotkuisena, satunnaisena ja katastrofaalisena kaaoksena - ja sietäisikö hän sitä. Ja siinä hän istui takapenkillä ja sieti." (s. 217)

Kannattiko ostos vai harmittaako? Rehellisyyden nimissä on todettava, että kirjastolaina olisi tämän kirjan kohdalla riittänyt minulle oikein hyvin. Kirja ei ollut huonon huono, muttei myöskään niitä kirjoja jolle haluaisin pysyväispaikan hyllyssäni. Gaigen tapa kuljettaa tarinaa eteenpäin polveilevasti viehätti minua silti niin paljon, että hän jää kiinnostavana nimenä mieleeni. Siitäkin huolimatta, että kirjan loppupuolella ollut viiden sivun mittainen yhden lausahduksen toistaminen vaikutti tekotaiteelliselta höpötykseltä.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma ostos
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogeissa Lukuneuvoja ja Reader, why did I marry him? Kirjava kammari -blogista löytyy kirjailijan haastattelu.
Kirjan tietoja:
Amity Gaige: Schroder (2013)
Suomennos Jaakko Kankaanpää
Schildts & Söderströms, 2014
335 sivua

10. toukokuuta 2015

Tv-vinkki: Outlander-sarja TV1:ssä 14.5.2015 alkaen

Kirjojen pohjalta tehtyjä tv-sarjoja koskevat jutut ovat loistaneet poissaolollaan blogissani, mutta kun Ylen tiedotuksesta kysyttiin, haluaisinko vinkata blogini lukijoille ensi viikolla alkavasta Outlander-sarjasta en kovin kauaa miettinyt. Totta kai voin vinkata, sillä sarja kiinnostaa minua kovasti ja odotukseni ovat korkealla sen suhteen, että syyskuulle asti kestävä sarja tarjoaa laadukasta draamaa kesäiltojen viihdykkeeksi: historian värittämää jännitystä ja romantiikkaa kauniissa Skotlannin maisemissa. Ylen sivuilta voi käydä kurkkaamassa lupaavan näköisen trailerin (Jamie vaikutti ah niin särmikkään miehekkäältä jo kirjan sivuilla, ja häntä esittävä Sam Heughan tuntuu trailerin ja valokuvien perusteella oivalliselta valinnalta Jamien rooliin) ja muuta infoa:  http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/03/19/outlander-matkantekija. Sarjaa esitetään TV1:llä torstaisin 14.5.2015 alkaen klo 21.05 - 21.55, uusinta lauantaisin n. klo 23.40, ja jaksot ilmestyvät näkyviin myös Yle Areenaan.

Outlander-sarja perustuu yhdysvaltalaisen kirjailijan Diana Gabaldonin Matkantekijä-kirjasarjaan, jonka löysin viime keväänä. Kirjasarjan ensimmäiset suomennokset ilmestyivät 2000-luvun alussa, mutta nyt kaupoissa on alkanut näkyä valokuvakansin varustettuja uusia pokkaripainoksia. Paksut, kauniit pokkarit kiinnittivät huomioni, ja viime vuonna luin pääsiäislomalla sarjan ensimmäisen osan Muukalainen (Gummerus. 2013). Helatorstaina alkava sarja perustuu juuri tähän hieman yli 800 sivuiseen kirjaan. Nuoren naisen aikamatkustus 1700-luvun melskeisiin ja raakoihin vuosiin toimi minulle hämmentävän hyvänä viihdykkeenä. Sivut kääntyivät yllättävän ripeään tahtiin, ja voin lämpimästi suositella kirjaa rentouttavaksi kesälukemiseksi.

Itse aion sukeltaa tulevana kesänä sekä tv-sarjaan että kirjasarjan kakkososan pariin. Sudenkorento (Gummerus, 2013) on odottanut lukemistaan hyllyssäni viime keväästä asti, ja samalla kun tv-sarja palauttelee mieleeni ykkösosan vaiherikkaita juonenkäänteitä aion kurkkia jo tulevia tapahtumia:


Vinkki myös kirjasta kiinnostuneille: jos joku suorittaa HelMet-kirjastojen Kirjan vuoden lukuhaastetta, niin Gabaldonin kirjasarjan aloitusosa Muukalainen sopii ainakin seuraaviin kohtiin:

6) Kirja, jonka nimi on yksi sana
8) Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat Suomen ulkopuolelle
43) Kirja, jossa on yli 500 sivua

Lisäksi itse sijoittaisin kirjan kohtaan: 

24) Kirja, joka tapahtuu paikassa, jossa olet aina halunnut käydä

Skotlannin matkakuumeen nousua havaittavissa. :)

Kuva: 
"Inveraray Bridge - Loch Fyne" by Michael Parry.
Licensed under CC BY-SA 2.0 via Wikimedia Commons
http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Inveraray_Bridge_-_Loch_Fyne.jpg#/media/File:Inveraray_Bridge_Loch_Fyne.jpg

9. toukokuuta 2015

Lea Pennanen: Piilomaan Pikku Aasi (äänikirja)

Lea Pennasen Piilomaan Pikku Aasi (Otava, 2007/1968) kiinnitti viime viikolla huomioni lähikirjaston lanu-osaston äänikirjahyllyssä, ja otin tämän lastenklassikon kuunteluun työmatkojeni iloksi. Muistan kirjan lapsuudestani, ja muistojen mukaan kirjan tarina oli todella jännittäviä. Huomasin silti pian, että edellisestä reissustani Piilomaahan on kulunut aikaa, sillä tarkat juonenkäänteet olivat häipyneet mielestäni. Sen sijaan eläinhahmojen ja paikkojen nimet kuulostivat mukavan tutuilta: Peilivuori, Mukkelis Muuli, noita Kuva-Kuva ja aasi Isaskar... Lars Svedbergin lukema ääniversio on erittäin mainio ja riemukasta kuunneltavaa myös aikuiselle. Tosin minun on todettava, että omassa kuuntelukokemuksessani se suurin jännitys jäi puuttumaan, sillä näin aikuisiällä tarinan onnellinen loppuratkaisu on ilmeinen.
Kirjan äänikirjakotelo on niin kirjaston viivakoodi ym. tarrojen peitossa ja muutoinkin nuhruisessa kunnossa, joten tyydyn valmiiseen nettikuvaan. Kotelon ulkoasusta päätellen kuuntelijoita riittää.
Kirjan juoni on tapahtumia täynnä, ja niiden keskiössä on klassinen hyvä vastaan paha -mittelö, jossa aasit edustavat hyviä ja ketut sekä Mukkelis Muuli pahoja. Erikoisen jäätelön ja mehun voimalla Mukkelis Muuli on tehnyt kilteistä ja ahkerista aaseista apaattisen passiivisia, mutta rohkea Pikku Aasi päättää pelastaa sekä heidät ja vankina olevan Aasi-Ruhtinaan. Muutaman ystävänsä kanssa Pikku Aasi lähtee kipsuttelemaan kohti Hulinakaupunkia ja mitä ihmeellisimpiä tapahtumia.

Piilomaan Pikku Aasi on kestänyt mielestäni erinomaisesti aikaa. Kirja on julkaistu ensi kertaa vuonna 1968, joten kirjalla on kohta 50-vuotissynttärit mutta kirjan kerronta tuntui minusta raikkaalta ja mukaansatempaavalta. Juonenkäänteissä ja hahmojen nimissä on mielikuvituksen lentoa, tylsää kohtaa kirjassa ei totisesti ole. Eikä myöskään suuremmin alleviivattua opettavaisuutta, vaikka kiltteys, ahkeruus ja hyvyys lopulta saavat vallan Piilomaassa. Kiltteyden merkitystä tuodaan lähinnä herttaisesti esille, sillä esimerkiksi äiti-Aasi toteaa, ettei Vaakku Varis seurustele tuhmien kanssa joten Sokeri-hiirulainen on varmasti luotettava hiiri.

Ihmishahmoja kirjassa ei tainnut olla laisinkaan, mikäli muistan kirjan hahmot oikein (äänikirjasta tarkistelu on harmillisen hankalaa, samoin nimien kirjoitusasu on tällä kertaa täysin oman fiiliksen varassa). Eläimiä sen sijaan vilistää mukana sekalainen joukko,  joten 50 kategorian haaste etenee kohtaan 7) A book with nonhuman characters. Kirjassa on vauhtia sen verran, että uskallan lisätä kirjan Pojat, lukemaan -haasteen vinkkilistaani. Rohkean Pikku Aasin seikkailut toivottavasti innostavat ainakin pienempiä poikalukijoita.

Ihana kirja. ♥

Goodreads: 4 tähteä
Mistä äänikirja minulle? Kirjaston äänikirja
Muualla verkossa: Piilomaan Pikku Aasi löytyy Ylen Elävästä arkistosta. Kirjaa on luettu blogeissa Luettua elämää, Kirjojen keskellä ja Also Sprach Jussi.
Äänikirjan tietoja:
Lea Pennanen: Piilomaan Pikku Aasi (1968)
Lukija Lars Svedberg
Otava, 2007
Kesto 2h 45 min

6. toukokuuta 2015

Alice Munro: Sanansaattaja

Vuoden 2013 Nobel-voittaja Alice Munro on ollut sen verran esillä kirjablogeissa, että minäkin olen kiinnittänyt hänen teoksiinsa huomiota vaikken ole suuri novellikerronnan ystävä. Viime vuoden nobelistilukuhaasteen aikana en ehtinyt Munron pariin, mutta alkuvuodesta luin ensimmäisen Munroni. Blogijuttu on ollut hautautuneena luonnoksissa, mutta Sanansaattaja (Tammi, 2008) tuskin jää viimeiseksi Munrokseni, sillä pidin kirjasta kovasti. Tosin kirja ei sisällä novelleja, joten Munron ydinalue jäi vielä testaamatta.

Sanansaattajassa Munro on ammentanut kirjaan sisältöä oman sukunsa historiasta ja omista kokemuksistaan. Luulisin kirjailijoiden aina noukkivan palasia omista kokemuksistaan edes vähäsen, mutta tässä kirjassa Munro tuo asiaa erityisesti esille esipuheessa. Vaikkei Sanansaattaja historiikki tai omaelämäkerta olekaan, on tapahtumilla tiettyjä kytköksiä Munron omiin kokemuksiin. Taiteellista vapautta on silti käytetty, joten luin kirjaa fiktiiviset lasit päässä enkä edes koettanut suhtautua kirjaan faktapohjalta.
Kirja jakaantuu kahteen osaan, jotka molemmat sisältävät useita erillisiä tarinoita. Ensimmäisessä osassa liikutaan kertojan isänpuoleisen suvun historiassa, ja valotetaan heidän matkaansa meren yli Amerikan mantereelle ja elämän järjestymistä uusilla asuinsijoilla. Toisessa osassa pääosassa on minäkertoja, joka tietenkin samaistui päässäni kirjailijaan itseensä. Kirjassa ei ole tiivistä juonta, vaan sisältö hypähtelee eteenpäin aikajanalla: kohtaus sieltä täältä suvun historiasta ja lopuksi useita kohtauksia kertojan elämästä. Sanansaattajassa korostuu jatkuvuus, kertoja ei ole ilmestynyt tyhjästä maailmaan vaan hänellä on kokonainen ihmisten ketju takanaan. Suurta draaman kaarta kirjassa ei ole, vaan se on täynnä arkisia asioita, selviytymistä vaativissa olosuhteissa ja muutosten keskellä.

Pidin Sanansaattajan näkökulmasta kertojan sukuhistoriaan ja elämään, vaikka onkin mainittava, että kirja vaati osakseen rauhallisia lukuhetkiä. Munron teksti on rauhallista ja kaunista, joskin aavistuksen surumielistä, ja kovin hälyisässä lukupaikassa en osannut keskittyä siihen laisinkaan. Kirjan toisessa osassa kertoja tarkastelee lapsuutensa tapahtumia aikuisuudesta käsin, ja tähän osuuteen jäin kaipaamaan jonkinlaista lämpöä. Kerronta on taitavaa, mutta jollain tapaa viileän analyyttistä. Kokonaisuutena Sanansaattaja on silti hieno, kaunis kirja.

"Nyt kaikki nuo tallentamani nimet ovat liittyneet mielessäni eläviin ihmisiin ja heidän kadonneisiin keittiöihinsä, muhkeiden tekorautahellojen kiillotettuihin nikkelireunuksiin, surkeisiin puisiin tiskipöytiin, jotka eivät kuivuneet ikinä kunnolla, öljylamppujen keltaiseen valoon. Kermahinkkeihin porstuassa, kellarissa säilytettyihin omeniin, navettaan jota talvisin lämmittivät lehmät hengityksellään - lehmät joita me edelleen kutsumme Troijan päiviltä tutuin sanoin. So bos. So bos. Kylmään saliin jonne arkku kannettiin kun ihminen kuoli.
    Ja yhdessä noista taloista - en jaksa muistaa missä - oli taianomainen ovenpidike, iso helmiäishohtoinen simpukankuori jonka minä tunnistin sanansaattajaksi läheltä ja kaukaa, koska pystyin nostamaan sen korvilleni - kun kukaan ei ollut kieltämässä - ja kuulin mahtavan pauhun, oman vereni ja meren." (s. 383)

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogeissa Sinisen linnan kirjasto, Eniten minua kiinnostaa tie ja Lukupiiri Piiri!.
Kirjan tietoja:
Alice Munro: The View from the Castle Rock (2006)
Suomennos Kristiina Rikman
Tammi, 2008 (Keltainen kirjasto nro 387)
383 sivua

3. toukokuuta 2015

3 x Ian Rankin: Kuurupiilo (Rebus #2), Paljas poliitikko (Rebus #4) & Kalman asialla (Rebus #6)

Dekkarinhimo iski jälleen. Onneksi minulla oli hyllyssäni odottamassa useita lukemattomia Ian Rankinin komisario Rebus -dekkareita. Tutustuin kirjalliseen Rebukseen ensi kertaa sarjan uudemman pään kirjalla Henkiin herätettävät, ja se oli niin hyvä, että innostuin tilaamaan sarjaa omaan hyllyyn. Vanhemmat kirjat ovat olleet melko edullisia netin kirjakaupoissa, enkä ole hetkeäkään katunut Rebus-investointejani. Sarja vain tuntuu paranevan edetessään, ja aion taatusti lukea nämä vielä uudemman kerran.

Alkuvuoden lukumaratonilla tempaisin sarjan aloitusosan, Ristinollan ja siitä oli nyt hyvä jatkaa kakkososaan Kuurupiilo (Blue Moon, 2002). Jostain kumman syystä kolmatta osaa Tooth and Nail (1992) ei ole suomennettu, enkä ole (vielä) ladannut sitä lukulaitteeseeni. Niinpä Kuurupiilon jälkeen lukuvuorossa oli sarjan nelonen, Paljas poliitikko (Blue Moon, 2006). Viitososan Musta kirja luin viime syksynä, joten poliitikkokirjasta siirryin sulavasti Kalman asialla -kirjaan (Blue Moon, 2009). Olen siis edennyt sarjassa eteen ja taakse hypähdellen, mutta se ei varsinaisesti ole häirinnyt lukemista, sillä joka kirjassa on oma rikosjuttunsa. Komisarion naiselämän seuraaminen on kärsinyt hypähtelystä eniten, sillä olen melko varma, että alkupään kirjojen Patience ei ole enää kuvioissa sarjan loppupuolella. Ja missä vaiheessa Gill Templer hävisi kuvioista, tapahtuiko jotain suomentamattomassa kolmososassa? Mutta onneksi naiskuviot ovat mukavasti sivuosassa Rebus-kirjojen varsin miehisessä maailmassa.


Kuurupiilo

Rebus-kirjojen eräs hyvä puoli on se, että niissä mennään heti asiaan eikä lukijan tarvitse odotella tilanteiden ja ihmissuhteiden kehittymistä puoleen väliin kirjaa. Kuurupiilon ensimmäisellä sivulla käy ilmi, että nuori mies nimeltä Ronnie pelkää jotain  joka sittemmin on hänelle kuolemaksi. Komisario Rebus joutuu selvittelemään narkomaaninuorukaisen surmaa, johon liittyy rituaalimurhan piirteitä. Rebus huomaa tutkivansa sekavia langanpätkiä, ja lopulta hän päätyy tonkimaan Edinburghin kaupungin valoa kestämättömiä mätäpaiseita. Toinen Rebus-kirjojen hyvä puoli: juonet ovat mukavan kimurantteja, eivät yksiviivaisia toimitetaan-rikollinen-vankilaan -juttuja. Kolme Goodreads-tähteä. Kirja on erittäin hyvä, muttei niin hyvä kuin Paljas poliitikko ja Kalman asialla.

Paljas poliitikko

Annan kirjalle 4 Goodreads-tähteä, sillä tässä kirjassa ollaan jo astetta syvemmälle kiemuraisissa juonikuvioissa ja poliitikkojen silkoisten julkisivujen taakse kurkistelussa. Ensimmäisillä sivuilla poliisi iskee hyvämaineisella alueella sijaitsevaan bordelliin, ja sen eräässä huoneessa istuu parlamentinjäsen Gregor Jack. Skandaalilehdet saavat aiheesta maukkaan jutun, mutta Rebus haistaa palaneen käryä. Ilmenee, että Jackin vaimo Elizabeth on varsin menevä nainen, ja pian Rebuksella on sekava tutkimus käsissään.

Lisää Rebus-kirjojen hyviä puolia: juoniin liittyy aina sivujuonia ja sivuhahmoja. Nyt Rebus mm. tutkii myös varastettujen kirjojen kohtaloa, kohtaa herttaisenhöperön aamiaismajoituksen emännän ja koettaa parantaa suhdettaan kissoihin. Pääjuonessa Paljas poliitikko vie lukijan pintaa syvemmälle Edinburghin poliittiseen paikallismaailmaan, vaikka Jackin edustama Pohjois- ja Etelä-Eskin vaalipiiri onkin kuvitteellinen. Henkilöhahmojen ohella kirjassa riittää pubeja ja (viski)lasillisia. Rebus suorittamassa tutkimuksia golfklubilla:

""Mitä haluaisitte juoda, komisario?"
"Ottaisin pienen viskin, ellei siitä ole liiaksi vaivaa."
"Ei lainkaan."" (Paljas poliitikko, s. 240)

Kalman asialla

"Rebus oli aemminkin ollut tekemisissä Pilmuirin kanssa. Hän oli nähnyt hyvän poliisimiehen joutuvan siellä väärälle polulle. Hän oli maistanut siellä pimeyttä. Kitkerä tunne palasi, kun hän ajoi kituliaitten nurmipiennarte ja katkottujen puuntaimien ohitse. Vaikka turistit eivät koskaan käyneet siellä, Tervetuloa-kyltti oli silti tehty. Se oli pantu talonpäätyyn ja siihen oli maalattu yli metrin korkuisin kirjaimin: NAUTTIKAA VIERAILUSTANNE GAR-B:SSÄ." (Kalman asialla, s. 36)

Sarjan kuudes osa ehdottomasti paras lukemani Rebus-kirja, enkä nähnyt mitään syytä olla antamatta kirjalle viittä Goodreads-tähteä. Paikallistunnelma vain tiivistyy ja synkkenee, sillä kirjan tapahtumat liikkuvat Edinburghin  laitapuolella, Garibaldin eli Gar-B:n asuinalueella. Ensimmäisen sivun ruumis löytyy Mary King's Closen hylätyltä, maanalaiselta kadulta ja ennen pitkää ruumiita tulee lisää ja juttuun sotketaan jopa Pohjois-Irlannin räjähdysherkkä tilanne. Räjähdysherkäksi meno yltyy myös Edinburghissa ja Rebuksen pinna ja lukijan hermot kiristyvät tiukalle viimeistään siinä vaiheessa, kun vanha vihollinen Cafferty astuu kunnolla mukaan kuvioihin.  

Kalman asialla koukutti minut tehokkaasti, eikä tullut kuuloonkaan että olisin lukenut kirjaa pikku hiljaa kuten alunperin oli tarkoitukseni. Hotkaisin sen parissa päivässä, ja nostan hattua Rankinin taidolle punoa kirjoihinsa yhteiskunnan varjopuolia ja kiinnostavia, moniulotteisia henkilöhahmoja. Sivuhahmoina olevat Rebuksen kollegat tuovat juuri sopivasti jännitteitä kirjaan, jotta tutkinta saa lisäkierteitä. Rebus on terävä, venyttää halutessaan lain rajoja ja onnistuu silti olemaan melko symppis, rouhean karhea tyyppi. Hän on ehdottomasti suosikkipoliisini juuri nyt. :)

"Me skotit, Rebus ajatteli, emme ole kovin hyviä tuomaan julki ajatuksiamme. Me varastoimme todelliset tunteemme kuin polttoaineen pitkien viskien ja syyttelyjen täyttämien talvi-iltojen varalle. Niin vähän meistä pääsee pintaan saakka, että on ihme kun olemme ylipäätään olemassa." (Kalman asialla, s. 215)

Jos jotain miinusta pitää kirjoille antaa, niin kansikuvat ovat aikas kamalia, mutta toivottavasti tämä seikka ei karkota potentiaalisia lukijoita. Dekkarien ystäville suosittelen tätä vetävää sarjaa todella lämpimästi. Minä odottelen nettikaupan pakettia, jossa on lisää Rebus-kirjoja kesäpäivien iloksi.

Goodreads: Kuurupiilo saa 3 tähteä, Paljas poliitikko 4 tähteä ja Kalman asialla 5 tähteä.
Mistä kirjat minulle? Omia ostoksia.
Muualla verkossa: Kirjailijan kotisivut. Ian Rankin Dekkarinetissä.
Kirjojen tietoja:

Ian Rankin: Hide and Seek (1990)
Suomennos Heikki Salojärvi
Blue Moon, 2002

Ian Rankin: Strip Jack (1992)
Suomennos Osmo Saarinen
Blue Moon, 2006
331 sivua

Ian Rankin: Mortal Causes (1994)
Suomennos Heikki Salojärvi
Blue Moon, 2009
351 sivua

1. toukokuuta 2015

Huhtikuu 2015

Huhtikuun muistelupostausta kuvittavat vapunpäivän kuvat Koitelin koskelta. Kävin siellä ihastelemassa veden voimaa ja nauttimassa auringonpaisteesta. Koiteli ei ole erityisen suuri koski, mutta se ei haittaa. Koiteli on oikein mukava lähiluontokohde, jossa voi myös käräyttää nuotiomakkaraa tai mitä nyt haluaa tikun nokkaan ripustaa. Tämän päivän reissuun ei nuotiohommia sisältynyt, mutta vapunpäivän munkkikahvit kävimme mieheni kanssa nauttimassa Tunnelmatuvan kahvilassa.


Huhtikuun kirjatapahtuma

... oli totta kai Kirjan ja ruusun päivä, joka houkutteli minut kahteen otteeseen kirjakauppaan. Kävin haistelemassa ennakkotunnelmia ja ostoksilla. Ennakkovinkeistäni ostoskoriin tarttui David Suchetin Hercule Poirot ja minä (Minerva, 2015), jota aion säästellä kesänaloituslukemiseksi.

Huhtikuun haastehommia

Osallistuin Yöpöydän kirjat -blogin Terry Pratchett -kimppalukuun. Tosin vain yhdellä kirjalla, joka ei ollut aivan napakymppi, mutta tutustuinpa vihdoin ja viimein tähän fantasiagenren suureen nimeen. Kimppaluvun kooste on juuri ilmestynyt Yöpöydän kirjat -blogissa - kannattaa käydä lukemassa ja ottamassa lukuvinkit talteen.

Kuukauden päättynyt haaste on syksyllä aloittamani Kiekkokaupunkien kirjakierros. Sain kuin sainkin kierrettyä kaikki 14 jääkiekkokaupunkia. Lopussa tosin piti hieman jo tehdä töitä, jotta löysin mieluista lukemista viimeisiin kaupunkeihin. Mukana kierroksella olivat myös Pähkinäkukkulan Marjaana sekä Kirjan pauloissa -blogin Paula. Heidän koosteensa ovat täynnä kiinnostavia lukuvinkkejä. Se on hyvä juttu, sillä kaupunkien kiertäminen jatkuu uuden lajin merkeissä.

Kesäkauden alkaessa laji vaihtuu, sillä päätin osallistua Mari A:n kirjablogin Kotimaista kirjallisuutta futiskaupungeista -lukuhaasteeseen. Otan maltillisen tavoitteen, ja koetan kesän mittaan piipahtaa Naisten liigan kymmenessä kaupungissa. Tampereella jo kävin, eli hyvässä vauhdissa ollaan. Seuraavaksi taidan suunnata Kemiin.


Huhtikuun hullu idea: Burn, Reread, Rewrite

Kirjakartano -blogista löysin vapunpäivään sopivan tempauksen: Burn, Reread, Rewrite. Kirjakartanon sanoin: "Eli tarkoituksena olisi arpoa kolme lukemaani kirjaa ja valita niistä kirjan minkä minä polttaisin, uudelleen kirjoittaisin tai uudelleen lukisin ja sitten minun pitää perustella valintani." Kyseessä on onneksi vain virtuaalinen tapahtuma, joten en aio viritellä takapihalle kirjaroviota naapurien iloksi. En myöskään arvo haasteen kirjoja, vaan alistan käsittelyyn kuusi viimeksi lukemaani kirjaa:

Alan Bradley: Piiraan maku makea
Ingmar Bergman: Laterna magica 

Kuusikon ainut naispuolinen jäsen Musta kuin eebenpuu saa valitettavasti polttotuomion. Yllä näkyvä kolmikko sai minulta tasaisesti kolme tähteä, mutta Simukan kirja oli näistä minulle vähiten mieluinen. Uudelleen kirjoitukseen joutuu Piiraan maku makea, sillä siihen jäin kaipaamaan lisää potkua. Postimerkkeily on tylsää, jotain mehukkaampaa tilalle, kiitos! Uudelleen luettavaksi jää Laterna magica, jonka parhaat palat ovatkin uudelleen luvun arvoisia.

Jussi Valtonen: Siipien kantamat
Philip Kerr: Kalpea rikollinen
Tarquin Hall: Vish Puri ja kohtalokkaan voikanan tapaus

Polttamisen kohde on selvä: Vish Puri. Pahoittelut, mutta ei napannut. Yleensä onneksi vaan hylkään epäkiinnostavan kirjasarjan. :) Siipien kantamat on yhtä ilmiselvä valinta uudelleen lukuun. Alku ei luvannut ihmeitä, mutta kirja kääntyi puolen välin tienoilla erittäin koskettavaksi lukuelämykseksi. Uudelleen kirjoituksen kohteeksi jää Kerrin hieno noirdekkari. Mitähän se kaipaisi lisää? Ei ainakaan huumoria eikä synkkyyttä, joten laitetaan toivomuslistalle lisää kohtalokkaita naishahmoja.

Kiitokset Kirjakartanoon mainiosta ideasta. :)


Iloista kevätmieltä kaikille!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...