28. helmikuuta 2015

2 X Petri Hiltunen: Anabasis (osa 1) & Väinämöinen Hollywoodin lumoissa

Hyvää Kalevalan päivää! Minulla on kerrankin päivän teemaan edes jollain tavoin liittyvä kirja, sillä sain viimein luettua loppuun Petri Hiltusen Väinämöinen Hollywoodin lumoissa -sarjakuvan (Arktinen Banaani, 2014). Aloittelin kirjaa Ystävänpäivän lukumaratonilla, ja ei se oikein silloin napannut. No, sama linja jatkui myös lukumaratonin jälkeen, mutta luin kirjan silti loppuun Sarjakuvapassin vuoksi.

Parempien lukufiilisten toivossa päätin kokeilla myös toista Hiltusen albumia, joka minulla on jo jonkin aikaa majaillut omassa hyllyssäni. Se vaikutti aivan erityyliseltä kuin Väinämöissarja: Anabasis (Arktinen Banaani, 2011) pohjautuu 'Sokrateen oppilas' Ksenofonin kirjaan, jossa hän kuvaa sotaretkeä Kyyrokseen. Albumissa ollaan reilusti kiinni historiallisessa ajassa, ja sotaisa Anabasis miellytti minua huomattavasti enemmän kuin Väinämöisen huumori. Tutustumiseni Hiltusen töihin jäi Anabasiksen osalta plussan puolelle.
Mikä Väinämöinen Hollywoodin lumoissa -sarjakuvassa kaihersi, kun lukeminen ei maittanut ei sitten yhtään? Piirrosjälki tai tekstaus ei herättänyt minussa suurempia tunteita, mutta en vain innostunut albumin stripeistä. Vitsit eivät naurattaneet, lyhykäisesti sanottuna. Ja kun niitä oli lähes 300 sivua, niin huh heijaa, oli melkoinen pinnistys lukea albumi loppuun. 

Albumin ideana on se, että Väinämöinen on siirretty nykyaikaan, ja hän kiertää Jabe-nimisen city-menninkäisen kanssa (tämä kummallisen oloinen kumppanuus ei auennut minulla laisinkaan) ihmettelemässä erilaisia nykymaailman ilmiöitä. Hänen seikkailuistaan on ilmestynyt useita albumeja, ja lukemani Hollywood-albumi on sarjan yhdeksäs. Sarjaan saattaisi olla parasta tutustua ensimmäisestä osasta alkaen, jotta hahmojen sarjakuvallinen historia selviäisi paremmin. Eli miten ja miksi Väinämöinen on nykyaikaan putkahtanut? Kukas tämä Jabe on? Entäs symppiksen näköinen Untamo-siili? Albumin herättämiin kiinnostavimpiin kysymyksiin en saanut vastausta, ja jälkimaku lukemisen jälkeen oli melkoisen mitäänsanomaton.

Anabasis-albumin ostin syksyllä omakseni Oulun (pieniltä) sarjakuvafestareilta, joilla piipahdin pikaisesti. Albumi perustuu Ksenofonin kuvaukseen Kyyroksen sotaretkestä, josta voi lukea tarkemmin vaikkapa Wikipediasta. Aikajanalla Kyyroksen sotaretki ajoittuu vuoteen 401 eaa, jolloin Persian kuningas värväsi kreikkalaisia palkka-armeijaansa. 10 000 kreikkalaisten sotilaan kohtalo on pääosassa Hiltusen sarjakuvassa, joka on itse asiassa kaksiosainen. Minulla on hyllyssäni vain ensimmäinen osa, ja se jäi niin jännittävään paikkaan, että pitänee hankkia myös se toinen osa.
Albumin parasta antia oli se, miten eläväksi se teki historialliset tapahtumat. En osaa arvioida, miten hyvin kaikki yksityiskohdat pitivät kutinsa albumin sivuilla, sillä tunnustan auliisti, etten tiennyt ko. sotaretkestä mitään. Mutta nyt tiedän, joten jo sen verran albumi onnistui kartuttamaan historiantietojani. Albumissa painotetaan (sotaisaa) toimintaa, eli aasinsiltamaiset yhteydet Sokratekseen eivät tämän sarjakuvan kohdalla tarkoita sitä, että sotaretkellä eksyttäisiin korkealentoisen filosofian puolelle. Uskallan näin ollen arvella, että vauhdikkaat ruudut ja vanhanaikaiset sotimistavat saattaisivat kiinnostaa myös poikalukijoita, ja lisään albumin Pojat, lukemaan -vinkkilistalleni.

Goodreads: Väinämöinen Hollywoodin lumoissa -kirja saa 2 tähteä ja Anabasis saa 3 tähteä.
Mistä kirjat minulle? Väinämöis-kirja on kirjaston kirja ja Anabasis on oma ostos.
Muualla verkossa: Petri Hiltusen sivut.
Kirjojen tietoja:
Petri Hiltunen: Väinämöinen Hollywoodin lumoissa
Arktinen Banaani, 2014
286 sivua

Petri Hiltunen: Anabasis - 1. osa Kyyroksen sotaretki
Tekstaus Hannele Parviala
Arktinen Banaani, 2011
64 sivua

25. helmikuuta 2015

Haastekoonti: Talven lukuhaaste

Ullan luetut kirjat -blogissa pyörähti loppusyksyllä käyntiin mukava Talven lukuhaaste, jossa haastettiin lukemaan syksyyn, talveen ja jouluun liittyviä kirjoja. Joulun suhteen olin ennakolta epäileväinen, sillä en yleensä innostu joulusta kirjoissa tai niiden ulkopuolella. Mutta sainpas luettua kaksi joulukirjaa hieman kuin vahingossa. Ja kirjoja kertyi myös syksyyn ja talveen, joten luin haasteeseen yhteensä 8 kirjaa:

Talvi:

Haastekirjojeni pino sisältää kolme lastenkirjaa (Lewis, Vuori ja Beskow). Ja kun mukana on yksi nuortenkirja, lanupuoli on harvinaisen hyvin esillä saaliissani. Lanukirjojen suosikkini on Elsa Beskowin joulukirja, joka on kaunis sekä kuvitukseltaan että tarinaltaan.

Aikuisten kirjoista suosikkia on erittäin vaikea valita, sillä Kallentoftin dekkari, Mitchellin historiallinen tiiliskivi ja Steinbeckin romaani ovat kaikki erittäin hienoja kirjoja. Nostan silti näistä ykköseksi Steinbeckin Tyytymättömyyden talven, ja haasteen hännänhuipuksi jää Johan Bargumin hailakka Syyskesä.

Haaste toi eteeni mukavasti erilaisia kirjoja, ja harvassa lukuhaasteessa luettujen pinooni nousee kaksi viiden tähden kirjaa. Nyt innostuin antamaan täyden pisteet sekä Mitchellin että Steinbeckin kirjoille.

Kiitokset Ullalle rennosta talven piristyshaasteesta!

24. helmikuuta 2015

John Steinbeck: Tyytymättömyyden talvi

John Steinbeckin Tyytymättömyyden talvi (Tammi, 1983/1961) oli minulle eräs tammikuun hienoimpia lukuelämyksiä. Bloggaaminen jäi muiden kirjojen jalkoihin, mutta nyt Talven lukuhaasteen viime metreillä on syytä laittaa postaus ulos. Viiden tähden kirjoja ei tule kovin usein luettua, mutta tämän kirjan kohdalla en nähnyt mitään syytä säästellä tähtiä. 

Pidin kirjan kuvailevasta, jopa leikkisästä kielestä, elävistä henkilöhahmoista ja pikkukaupungin ilmapiiristä, jota Steinbeck kuvaa varsin osuvan tuntuisesti. Olen jostain syystä mieltänyt Steinbeckin kirjat ankeiksi ja synkähköiksi, joten aloitin tätä äitini kirjahyllystä kierrätyksenä saatua kirjaa varauksellisin tuntein. Pian huomasin olleeni täysin väärässä ennakkoluulojeni kanssa, sillä luin jopa tunnelmalliset pienten hetkien kuvaukset huolella. Aina en niistä jaksa suuremmin innostua, mutta Steinbeck tuntuu tavoittavan jopa kuuraisessa jalkakäytävässä jotain olennaista ja kaunista:

"Kuura, joka peitti nurmikkoja ja jalkakäytäviä, kimmelsi katulyhtyjen valossa miljoonien pikkuruisten timanttien lailla. Tällaiseen pintaan jättää jalka jäljen, mutta edessäni en nähnyt mitään. Mieltäni on lapsuuden ajoista asti saakka kummasti kiehtonut käveleminen vastasataneessa lumessa  tai kuurapeitteen päällä. Minusta tuntuu siltä kuin olisin ensimmäinen ihminen, joka liikkuu upiuudessa maailmassa; syvä hivelevä tunne sanoo, että olen löytänyt jotain puhdasta ja uutta, käyttämätöntä, saastuttamatonta. Yön yleisin väki, kissat, ei mielellään liiku kuuraisella pinnalla." (s. 46)

Tyytymättömyyden talven päähenkilönä on Ethan Allen Hawley, jolla on kunniakkaat, joskin köyhtyneet sukujuuret amerikkalaisessa pikkukaupungissa. Ethan paiskii töitä elintarvikeputiikissa, jonka omistaa kieronoloinen sisilialaismies, ja myydessään tavaraa kaupunkilaisille Ethan herää hiljalleen siihen, että asiat voisivat olla toisinkin. Hänellä voisi olla rahaa ja valtaa sen sijaan, että hän naputtelee kassakonetta tiskin takana. Suunnitelma alkaa kehkeytyä Ethanin aivoissa samalla kun hän juttelee kaupan hyllyillä oleville muropaketeille (kyllä vain! jopa Ethanin yksinäiset dialogit olivat tässä kirjassa ehdotonta huippuluokkaa). "Te kuivat aamiaishiutaleet, jotka istutte hyllyllä Mikki Hiiren naamio laatikkonne kyljessä ja lupaatte vatsastapuhujan vehkeen lipukettanne ja kymmensenttistä vastaan. Teidät minun on vietävä kotiin, mutta nyt tällä hetkellä teidän tulee ryhdistäytyä kuuntelemaan." (s. 64)

Kirjan teemat tuntuvat edelleen kovin ajankohtaisilta. Raha ja valta - mitä ihmiset ovat valmiita tekemään niitä saadakseen? Ja kuinka niiden saavuttaminen ihmiseen vaikuttaa? Tyytymättömyyden talvi on todella hieno kirja, ja kun tätä lukuelämystä on jo tullut jonkin aikaa sulateltua, Steinbeck ei taatusti enää ole kartettavien kirjailijoiden listallani. Päinvastoin, Maalaismaisemia-lukuhaasteen vinkkilistan Vihan hedelmät ja Eedenistä itään alkoivat kiinnostaa toden teolla. :)

***

I Spy Challange -lukuhaaste saa upean pisteen kohtaan 4) Seasons. Kirja päättää taipaleeni Talven lukuhaasteessa. Seuraavaksi on koosteen vuoro.

Goodreads: 5 tähteä
Mistä kirja minulle? Saatu kierrätyksenä äidin kirjahyllystä
Kirjan tietoja:
John Steinbeck: The Winter of Our Discontent (1961)
Suomennos Jouko Linturi
Tammi, 1983
304 sivua

22. helmikuuta 2015

Ristinolla & Miss Lonelyhearts & Neljäntienristeys

Viikon toinen keräilyeräpostaus koostuu kahdesta lukumaratonin aikana lukemastani kirjasta sekä kirjasta, jota olen lueskellut silloin tällöin alkuvuoden aikana lukulaitteestani. Ian Rankinin Rebus-dekkari Ristinolla (Blue Moon, 2004) sekä Nathanael Westin Vastaathan kirjeeseeni, Miss Lonelyhearts (WSOY, 2011) edustavat lukumaratonin antia ja viime vuoden hypekirja Neljäntienristeys (WSOY, 2014) on se lukulaitekirja.

Ian Rankinin Rebus-dekkari Ristinolla (Blue Moon, 2004) oli lukumaratonini parhaimmistoa. Kirja aloittaa John Rebus -sarjan, josta olen jo pari myöhempää osaa ehtinyt lukea: Musta kirja (Rebus #5) ja Henkiin herätettävät (Rebus 13). Kiinnostukseni Rebus-kirjoja kohtaan nousi noiden lukemieni myötä siinä määrin, että päätin aloittaa sarjan aivan alusta. Ristinolla oli mainiota lukumaratonluettavaa, sillä kirja imaisi minut täysin mukaansa Edinburghin rähjäisten pubien ja syrjäisten kujien maailmaan.

John Rebus on sarjan avausosassa ylikonstaapeli, ja hänen henkilökohtaista elämäänsä tuodaan esille enemmän kuin noissa aiemmin lukemissani osissa. Näin hahmo tietenkin esitellään lukijalle, ja oli mielenkiintoista lukea esimerkiksi Rebuksen armeijataustoista - Rebus onkin ollut melkoisen kova luu. Mutta Rebuksesta löytyy myös muita puolia, joten kyseessä on sopivan särmikäs hahmo. Kirjan hitaasti käynnistyvä rikosvyyhti kytkeytyy Rebuksen henkilöhahmoon, ja vaikka tämmöinen juonikuvio on periaatteessa tuttu monesta dekkarista, Ristinollan versio koukutti minut tehokkaasti. Lasten sieppaus -ja murhasarja tuntui jäävän ajoittain jopa sivuraiteille Rebuksen oman elämän ollessa etusijalla, mutta tämä ei häirinnyt minua vähääkään.

Tätä kirjoittaessani tarkistin oman hyllyni Rebus-tilanteen: pari osaa sieltä löytyy, muttei aivan niitä sarjan seuraavia osia. No eipä hätää, kohta nekin on siellä ja sitten vain lukemaan... :) Eli taidan kerätä koko sarjan omaan hyllyyni. Jotenkin Rebus-kirjojen oluthuuruinen, vähän nuhruisen rähjäinen skottityyli iskee minun dekkarimakuuni erittäin hyvin.

Nathanael Westin Vastaathan kirjeeseeni, Miss Lonelyhearts (WSOY, 2011) oli lukumaratonini koetinkivi. 115 pitkää ja hidasta sivua. Takakansi kertoo kirjan olevan klassikko, 'katkeraa amerikkalaista komediaa'. Katkeraa oli, mutta minulle huumori oli niin mustaa, etten sitä painokirjaimista erottanut. Eli ei naurattanut. Kirjassa miestoimittaja pitää sanomalehdessä palstaa, jossa hän vastailee ihmisten huolenaiheisiin. Toimittaja kokee huolet liian henkilökohtaisina, ja tätä maailmantuskaa hän koettaa kirjassa käsitellä. Ei ollut minun kirjani, joten annan sille 2 Goodreads-tähteä.

Tommi Kinnusen esikoisromaani Neljäntienristeys (WSOY, 2014) oli Elisa-kirjassa tarjouksessa Helsingin kirjamessujen aikaan, ja vaikka kirjan ympärillä pyörinyt hehkutus ja kohu kiinnostivat minua romaanin aihepiiriä enemmän, klikkasin kirjan lukulaitteeseeni. Kirja on ollut minulla tammi-helmikuun aikana lukulaitteeni 'lue, jos on aikaa' -kirjana, ja se edistyi luvun silloin, toisen tällöin, enkä haikaillut kirjan pariin silloin kun en sitä ehtinyt lukemaan.

Neljäntienristeyksessä valotetaan erään suomalaisen maalaisperheen neljän jäsenen tuntoja ja kokemuksia neljän kertojaäänen ja kolmen sukupolven voimin. Neljä elämänlankaa risteää ja vuosikymmenten ajan kohtaloihin kietoutuu vaiettu salaisuus. Avauspuheenvuoron saanut Maria oli kirjan henkilöistä kiinnostavin, ja hänen itsenäisen naisen tarinaansa olisi mieluusti lukenut enemmänkin. Onnin kautta esille noussut seksuaalisuuden teema oli myös olennaisen tärkeä osa kirjaa, ja Kinnunen käsitteli teemaa hienovivahteisen kiihkottomalla tavalla, jota pidin kirjan vahvuutena.

Pidin kirjan sujuvasta kerronnasta ja tekstin loppuun asti hiotusta rakenteesta, mutta aihepiirin kanssa kävi kuten pelkäsin: ihan ok, mutta eipä siitä ihmeellisiä väristyksiä syntynyt. Täytyy vain todeta jälleen se, että suomalaisesta maaseudusta ponnistava elämänkokemusten ruodinta harvoin puhuttelee minua kirjoissa. Kirjalle annan kolme Goodreads-tähteä ja itselleni pisteen siitä, että viitsin kerrankin tutustua kotimaiseen, paljon kehuttuun kirjaan näin tuoreeltaan. 

***
Miss Lonelyhearts antaa minulle pisteen I Spy Challange -haasteen kohtaan 7) Body Part. Ian Rankin on noussut nopeasti dekkaristisuosikkieni joukkoon, joten 50 kategorian listahaaste karttuu kohdalla 16) A book from an author you love that you haven’t read yet.
***

Goodreads: Rankinin Ristinolla saa 4 tähteä, Westin Miss Lonelyhearts 2 tähteä ja Neljäntienristeys 3 tähteä.
Mistä kirjat minulle? Kaikki kirjat ovat omia (netti)ostoksiani.
Muualla verkossa:
* Ristinollaa on luettu blogissa Kuuttaren lukupäiväkirja.
* Miss Lonelyheartsia on luettu mm. blogeissa Booking it some more, Kirjojen lumo ja Luetut, lukemattomat 
* Neljäntienristeystä on luettu niin monessa blogissa, että suosittelen Googlen käyttöä linkkien etsintään. Tässä vain muutama linkkivinkki: Eniten minua kiinnostaa tie, Reader, why did I marry him?, Kirjan pauloissa ja There's no such thing as too many good books.
Kirjojen tietoja:

Ian Rankin: Knots & Crosses (1987)
Suomennos Heikki Salojärvi
Blue Moon, 2004 (2. painos)
238 sivua

Nathanael West: Miss Lonelyhearts (1933)
Suomennos Antero Tiusanen
WSOY, 2011 (3. painos)
115 sivua

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys
Kansi Martti Ruokonen
WSOY, 2014
240 sivua (e-kirja)

19. helmikuuta 2015

Kenneth Grahame: Kaislikossa suhisee

Viime viikonlopun Ystävänpäivän lukumaratonilla aloittelin Kenneth Grahamen Kaislikossa suhisee -klassikkokirjaa (Aurinkokustannus, 2013), ja päättelin lukuprojektini alkuviikosta. Luin Kaislikko-kirjan nyt aivan ensimmäisen kerran loppuun asti. Muistan toki kokeilleeni kirjaa myös nuoruudessani, mutta silloin ei napannut, ei sitten yhtään. Jutut pienten eläinten touhuista taisivat tuntua minusta tylsiltä. En varmaankaan päässyt tuolloin muutamaa sivua pidemmälle, sillä koko tarina oli minulle uusi. Näin aikuisiällä minut houkutteli Myyrän ja kumppaneiden pariin kirjan klassikkostatus yhdistettynä näyttävään kuvitukseen. Kun huomasin tämän painoksen nettikaupan alevalikoimassa, kirja tuntui heti hankkimisen arvoiselta. En ole katunut ostostani, sillä David Robertsin kuvitus ON upea ja tarina sympaattinen ja mukava.
Kaislikossa suhisee ei ole erityisen räväkkä kirja, mutta siitä löytyy kauniita teemoja: ystävyys, toisten kunnioittaminen ja erilaisuuden hyväksyminen. Kirjan pääosasissa on muutama joenrannan eläin, mm. Myyrä, Vesirotta ja Rupikonna. Aloitusluvussa Myyrä huiskii kevätsiivousta kolossaan, ja tuntee kevään vetovoiman. Se uskaltautuu ulos, tapaa soutelemassa olevan Vesirotan ja ystävystyy tämän kanssa. Tästä alkaa Myyrälle uusi, sosiaalisempi ja maailmaa avartava elämänvaihe. Kirjan puolivälin paikkeilla myös Konnakartanon isäntä Rupikonna pääsee maistaman uudenlaista elämää, tosin ei aivan sillä tavoin kuin hän olisi alunperin halunnut tehdä.

Kirjan ensimmäinen, englanninkielinen painos julkaistiin vuonna 1908, ja tarina tuntuu edelleen hyvin raikkaalta. Kirjan maailma on erikoinen sekoitus eläinten ja ihmisten maailmaa, sillä Konna esimerkiksi hullaantuu automobiileihin, eläimet ovat sonnustautuneet varsin hienostuneisiin vaatteisiin ja eläimet ja ihmiset tuntuvat elävän sovussa ilman sen kummempia selityksiä. Kuviin asti ihmiset eivät silti ole päässeet, ja tarinassakin heitä vilahtelee vain sivuosissa. Eläimet tuntuvat vaatteistaan huolimatta viettävän luonnonläheistä, eläinten etiikan säätelemää elämää, johon mahtuu mukaan muutama seikkailu. Kirja soveltuu oikein hyvin myös aikuisten luettavaksi, sillä Kaislikossa suhisee -kirjan tarina on moniulotteinen, ja David Robertsin kaunis kuvitus sai minut tuhlaamaan monta lukumaratonin minuuttia kuvien ihasteluun:
Puuroa syövät siilit <3.

Peltohiiret laulamassa joululauluja.
Lukemaani painosta voin suositella varauksetta isoille ja pienemmille lukijoille. Palaan itsekin kirjaan varmasti vielä uudelleen, sillä eläinhahmot tuntuivat (Konnaa lukuun ottamatta...) erittäin viehättäviltä ja viisailta kukin omalla tavallaan. Tällä ensimmäisellä lukukerralla lempiluvukseni taisi nousta 5. Luku: Suloinen koti.

"Maanpäällisen elämän kutsu oli liian voimakas, se veti Myyrää vieläkin puoleensa, jopa maan alle, ja se tiesi, että sen täytyi palata avarammalle näyttämölle. Mutta oli hyvä tietää, että se voisi palata tähän paikkaan. Paikkaan, joka oli kokonaan sen oma ja jossa oli kaikki nämä esineet iloisina sen näkemisestä ja joiden se voisi luottaa toivottavan sen yksinkertaisesti tervetulleeksi." (s. 110).

***
I Spy -haastepiste napsahtaa kohtaan 17) Elements (= The Wind in the Willows).

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma ostos
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu monessa blogissa. Tässä muutama linkki: Luettua elämää, Värikäs päivä ja Sivukirjasto.
Kirjan tietoja:
Kenneth Grahame: The Wind in the Willows (1908)
Suomennos Maarit Varpu
Kuvitus David Roberts
Aurinkokustannus, 2013
255 sivua

17. helmikuuta 2015

2 x lyhyesti: Valkea kuin lumi & Skugga-Baldur - ja yksi kesken jäänyt

Ystävänpäivän lukumaraton alkaa olla aatoksissa jo sen verran taka-alalla, että näppiksen äärelle on kiva tulla kirjoittamaan kirjajuttuja. Vähän aikaa lukurupeaman jälkeen nimittäin tuntui, etten halua lukea riviäkään enkä kirjoittaa blogiini mitään. Taisi tulla kumpaakin lajia jonkin sortin yliannostus yhden vuorokauden aikana... mutta olihan se silti hauskaa. :)

Sain luettua neljä kirjaa loppuun asti lukumaratonilla, ja tässä tulee lyhykäiset tunnelmat Salla Simukan Valkea kuin lumi -kirjasta sekä Sjónin Skugga-Baldurista. Molemmissa kirjoissa on erittäin hieno kansilehti, mutta vain Skugga-Baldur onnistui vakuuttamaan myös sisällöllään. Valkea kuin lumi (Tammi, 2013) sen sijaan oli minulle melkoinen pettymys. Kirja oli yhtä nopeaa luettavaa kuin sarjan avausosa (=syy, miksi valitsin kirjan maratonille), mutta koukut jäivät kovin vaisuiksi.

Lumikki Andersson -trilogian avausosa Punainen kuin veri oli jopa yllättävän hyvä, jännittävä ja synkän uhkaava tunnelmaltaan. Sarjan kakkososasta en enää tavoittanut samanlaista fiilistä, sen sijaan kirja laittoi minut lähinnä arvuuttelemaan, alkaako kirjassa kunnon toiminta vai ei. Ei se oikein alkanut, ja vaikka juonikuvioon oli punottu mukaan arvoituksellinen Zalenka-sisar, salaperäinen uskonlahko sekä kaunis Prahan kaupunki, kirja tuntui kovin kepoiselta verrattuna aloitusosaan.

Aion silti lukea sarjan viimeisen osa, sillä kenties siellä odottaa jokin hieno loppuhuipennus. Ja jotain, joka vetää koko trilogian yhteen. Mietin tätä sarjan kakkososaa lukiessani, mikä sarjan punainen lanka itse asiassa onkaan. Edellisen osan lukemisesta oli ehkä kulunut liiaksi aikaa, kun jouduin tätä pohtimaan. Tosin sekin tuntui sirpaloittavan lukukokemusta, ettei tämän toisen osa seikkailu liittynyt millään tavoin ensimmäisen osan huumejengiin. Tai ainakin yhteys oli erittäin huolella piilotettu. Musta kuin eebenpuu lienee syytä ottaa lukuun pikaisesti, niin ei taas tarvitse kaivaa edellisiä tapahtumia muistin peränurkista.

Sjónin nimi ponnahti esille Blogistanian Globalia-äänestyksessä, joissa Sjónin viime vuonna ilmestynyt Poika nimeltä kuukivi sijoittui hienosti kolmanneksi. Luin pari blogijuttua kirjasta ja Sjón alkoi kummasti tuntua nimeltä, jonka tuotoksiin kannattaa tutustua. Kuukivi-kirjaa ei lähikirjastosta löytynyt, mutta kymmenen vuotta sitten ilmestynyt Skugga-Baldur (Like, 2005) löytyi ja nappasin kirjan mukaan maratonille. Sehän oli sivumäärältään sopivaa maratonluettavaa eli lyhyt (112 sivua).

Skugga-Baldurista tuli itselleni hieman yllättäen eräs maratonin parhaista lukukokemuksista. Talviseen 1880-luvun Islantiin sijoittuva vähäeleinen, luonnonläheinen tarina lähti hitaasti liikkeelle, mutta pikku hiljaa lukijalle alkoi paljastua tapahtumien vyyhti, joka sai erikoisen lopun. En oikeastaan halua paljastaa juonesta muuta, sillä kirja on mielestäni parhaimmillaan kun aivan kaikkea ei etukäteen tiedä. Kirja jää mieleeni rujon kauniina ja arvoituksellisena talvikirjana. Suosittelen!

Kesken jäänyt kirja: Margaret Atwoodin Kivettyneet leikit

Lukumaratonin jälkitunnelmissa päätin, että Margaret Atwoodin Kivettyneet leikit (Kirjayhtymä, 1981) saa jäädä kesken sivulla 110. Kirja oli edistynyt tuskastuttavan hitaasti jo ennen maratonia, ja maratonin jälkeen Elizabethin, Naten ja Lesjen suhdekarusellista kertova viileän haalea romaani maistui vielä huonommin. Sana karuselli tosin kuvaa kirjaa heikosti, sillä  luettuani kirjasta noin kolmasosan juoni ei ollut edennyt juuri mihinkään. Eihän sen toki aina tarvitse edetäkään, sillä parhaimmillaan kirjat-joissa-ei-tapahdu-mitään ovat hienoja, mutta silloin pitäisi olla edes kiinnostavia henkilöhahmoja tai kiehtovaa tunnelmaa. Nyt ei ollut mitään, joten kirja takaisin kirjastoon ja jotain muuta tilalle. Syy tähän jäi-kesken-avautumiseen löytyy haastepisteosuudesta. :)

*** Haastepisteitä ropisee: ***

50 kategorian listahaaste saa kolme uutta merkintää. Valkea kuin lumi huljahti silmien ohi sen verran nopeasti, että se olkoon 27) A book you can finish in a day. Skugga-Baldurin kirjoittaja Sjón oli minulle uusi kirjallinen tuttavuus, joten ruksi kohtaan 41) A book by an author you’ve never read before. Margaret Atwoodin Kivettyneet leikit -kirja saa kyseenalaisen kunnian olla 50) A book you started but never finished.

Kirjallinen retki Pohjoismaissa poistuu viimein Ruotsin alueelta, sillä Skugga-Baldurista saa osallistumispisteen Islannin kohdalle.

Talven lukuhaaste lähestyy loppuaan, mutta saan Simukan Valkea kuin lumi -kirjasta vielä yhden merkinnän talven kirjojen listaan. Luonnoksissa odottelee vuoroaan lisäksi erän Steinbeckin talvinen kirja, ja sitten on enää kooste jäljellä tähän haasteeseen.

***

Goodreads: Valkea kuin lumi saa 2 Goodreads-tähteä ja Skugga-Baldur 4 tähteä.
Mistä kirjat minulle? Kaikki kolme kirjaa ovat kirjaston kirjoja.
Muualla verkossa: Valkea kuin lumi -kirjaa on luettu useassa blogissa. Tässä muutama linkki: Luettua elämää, Todella vaiheessa, Notko, se lukeva peikko ja Kirjasähkökäyrä. Arvostelu Skugga-Baldurista löytyy Norden.org -sivustolta.
Kirjojen tietoja:

Salla Simukka: Valkea kuin lumi
Kannen ja ulkoasun suunnittelu Laura Lyytinen
Tammi, 2013
237 sivua

Sjón: Skugga-Baldur (2003)
Suomennos Tuomas Kauko
Like, 2005
112 sivua

Margaret Atwood: Life Before Man (1979)
Suomennos Matti Kannosto
Kirjayhtymä, 1981
368 sivua

15. helmikuuta 2015

Ystävänpäivän lukumaraton 14.2.2015 (päivittyvä postaus)

Kello on noin 18.10 lauantaina 14.2.2015 ja blogissani käynnistyy Ystävänpäivän lukumaraton, joka jatkuu tästä eteenpäin 24 tuntia. Maratonia emännöi Lukutoukan ruokalista -blogin Emmi, ja olen mukana maratonilla ensimmäistä kertaa. Vähän jännittää ja eilen esittelemäni lukupinon kirjat ovat houkutelleet aloittamaan lukemisen suurin piirtein siitä asti kuin pinon sain kasaan. Ja nyt, nyt, nyt se alkaa.... :) Päivittelen lukufiiliksiä ja muita tunnelmia tähän postaukseen maratonin edistyessä. Keskityn maratonilla lukemiseen (ja toki pitää muistaa nukkua ja syödä ja kenties ulkoilla, ettei ala kirjat kaatua päälle - ja tietysti kannustaa välillä muita maratoonareita!), joten blogijuttuja luetuista kirjoista sopii odotella vasta ensi viikolla.

*** Sunnuntai 15.2.2015 ***

klo 18.10: Ystävänpäivän lukumaraton on ohi. Sain luettua loppuun Simukan Valkea kuin lumi -kirjan. Miten voikin olla noin nopealukuinen kirja? Ei jäänyt kummoinenkaan jälkimaku, mutta siitä lisää myöhemmin. Luin myös pari lukua lisää Kaislikossa suhisee -kirjasta, joka jää maratonin päättyessä sivulle 132 ja tilanteeseen, jossa Konna heitettiin vankityrmään. Voi Konna-parkaa ja automobiilien hurmaa.

Luettuja sivuja kertyi: 904 sivua. Hurjaa. Noista toki 70 on sarjakuvaa, mutta kaikki tässä lasketaan.

Loppuun luetut kirjat:
- Ian Rankin: Ristinolla -  238 sivua
- Nathanael West: Vastaathan kirjeeseeni, Miss Lonelyhearts - 115 sivua
- Sjón: Skugga-Baldur - 112 sivua
- Salla Simukka: Valkea kuin lumi - 237 sivua

Kesken jääneet kirjat:

- Kenneth Grahame: Kaislikossa suhisee - luettu 132 sivua
- Petri Hiltunen: Väinämöinen Hollywoodin lumoissa - luettu 70 sivua

Molemmat kesken jääneet aion lukea loppuun asti. Kaislikko-kirjan siksi, koska se on oikeasti todella hieno kirja ja Väinämöisessä houkuttelee Sarjakuvapassin merkintä.

Kivaa oli, kiitos kaikille kommentoijille! Ja haasteen emännälle eli Lukutoukan ruokalista -blogin Emmille kiitokset hauskasta ideasta. <3

Pelkäsin etukäteen, alkaako lukeminen tökkiä tai ahdistaa, mutta näin ei onneksi käynyt. Rentous ja sopivat kirjat taitavat olla ne keskeiset jutut tässä puuhassa. Aion ehdottomasti kokeilla tätä joskus uudestaan. Mutta nyt menen tuulettamaan päätä kuntosalille ja luulen, etten pariin-kolmeen päivään lue mitään... blogijuttuja luetuista luvassa loppuviikolla, kenties lyhytarvioiden muodossa.

klo 16.15: Valkea kuin lumi etenee vinhaa vauhtia, jo 103 sivua luettuna. Mutta ei tämä oikein lähde lentoon... ykkösosassa oli muistini mukaan tapahtunut jo vaikka mitä tässä vaiheessa, ja tässä ei oikeastaan yhtään mitään sen lisäksi, että Lumikki on tutustunut Zalenkaan. Pieni ahneus alkaa iskeä: ehtisinkö sittenkin lukaista tämän loppuun?

klo 15.15: Ristinolla on pelattu loppuun ja olipa hyvä! Minulla on omassa hyllyssäni muitakin lukemattomia Rebus-dekkareita, ja ne taitavat hakeutua pikapuoliin lukupinooni. Kolme tuntia maratonia jäljellä, ja taidan kuluttaa ne Kaislikossa suhisee -kirjan ja Valkea kuin lumi -kirjojen parissa. Tuskin saan kumpaakaan loppuun, mutta sehän ei haittaa. David Robertsin kuvitus tuohon Kaislikko-kirjaan on mahtava, se on todettava (taas kerran). Lukuaikaa kuluu väistämättä kuvien ihasteluun.

Yleistunnelmat tässä vaiheessa: rennosti on mennyt. Olen tehnyt muutakin välillä, eikä ole alkanut ahdistamaan. 'Pakko lukea nopeasti' -tunnetta ei onneksi ole päässyt syntymään takaraivoon, vaan olen lukenut omaan tahtiin. Alkuun kannattaa näköjään valita lyhyt kirja, niin voi aina lohduttautua sillä, että on edes se yksi luettuna loppuun asti ja maraton on siinä mielessä ns. voiton puolella.

Luettuna: 623 sivua

klo 14.05: Rankinin Ristinolla on sivulla 169, ja loppuhuipennus alkaa jo häämöttää. On niin mielenkiintoiset paikat just nyt, etten malta siirtyä välillä Kaislikkoon tai minnekään muuannekaan, vaikka näin olin hieman suunnitellut. Rebuksen henk. koht. elämä on erittäin paljon tässä sarjan aloitusosassa esillä, ja periaatteessa juonikuvio on kliseinen: poliisin oma menneisyys tuo uhkia nykyhetkeen. Mutta koukussa olen, ei voi mitään. Noin 60 sivua vielä jäljellä. Uskallan jo todeta, että olipa erinomainen dekkarivalinta lukumaratonille. :) Ja lopuksi säätiedotus: lauhtuu eli pakkasta on enää noin kymmenisen astetta aamun -23 asteen sijasta.

Luettuna: 554 sivua (jee, 500 sivun raja ylitetty!)

klo 10.55: Ian Rankinin Rebus-dekkari maistuu hyvälle pakkaspäivänä. Ristinolla on sarjan ensimmäinen osa, ja olen jo aiemmin lukenut pari osaa sarjan loppupäästä. Tässä aloitusosassa Rebus ei ole vielä komisario vaan ylikonstaapeli, ja hänen lempikirjakseen on paljastunut Rikos ja Rangaistus. Kirjamakumme eivät siis ole yhteneväiset, mutta 70 sivua Ristinollaa on takanapäin ja Edinburghin rähjäiset pubit ovat tulleet tutuiksi. Rebus on tässä kirjassa sarjamurhaajan kintereillä ja kuvioissa pyörii myös hypnotisoijaveli Michael. Michaelin tulevat vaiheet palasivat oitis mieleeni niistä aiemmin luetuista osista. Tässä sen taas huomaa, että sarjoja kannattaisi toisinaan lukea järjestyksessä...

Luettuna: 455 sivua

klo 9.00 Ulkona on kipakka -23 asteen pakkaskeli (eilen vain noin viitisen astetta). Huh! Onneksi on tämä lukumaraton, niin voi hyvällä omalla tunnolla lukea sisällä lämpimässä. Heräilin hieman ennen kahdeksaa ja päätin lukaista aamun alkajaisiksi Miss Lonelyheartsin loppuun. Tapahtumien antamat viitteet onnettomasta lopusta eivät olleet pelkkää kuvitelmaa... taitaa olla noin kahden tähden kirjan minulle. Eli ei mikään nappivalinta lukumaratonkirjaksi, mutta oli sentään lyhyt kirjanen. Seuraavaksi vuorossa on aamupuuro ja sitten ehkä... hmm, Punaista myllyä voisin kokeilla. Toisaalta myös dekkariosasto houkuttelisi.

*** Lauantai 14.2.2015 ***

klo 23.55 Ystävänpäivä alkaa olla ohi, Uuden Musiikin karsinnat on katseltu ja uni kutsuu kirjabloggaajaa. Kaislikossa suhisee on ihana, mutta ymmärrän miksei se kolahtanut minuun nuorempana. Luettu 88 sivua, ja huomenna sitten lisää. Aloittelin illan päätteeksi myös Petri Hiltusen Väinämöinen Hollywoodin lumoissa -sarjakuvaa. Menee välipalana, muttei ole tehnyt suurempaa vaikutusta. Olen sivulla 70 mutta en vielä Hollywoodissa.

Luettuna: 350 sivua

klo 21.35: Miss Lonelyhearts takkuaa. Luettuna 80 sivua ko. kirjasta (mutta hei, kokonaismäärä alkaa jo lähestyä 200 sivua. Hyvinhän tämä rullaa eteenpäin.). Ilmeisesti Uuden Musiikin karsinnat ja Miss eivät ole the match made in heaven. Se Intia-vaikutteinen biisi oli muuten hauska kaikessa hulluudessaan. Miss siirtyy jälleen syrjään (mutta kyllä minä tämän kirjan luen! vain noin 35 sivua enää...) ja aloitan Kaislikossa suhisee -klassikon. Jännää, nappaako vai ei? Kuvitus on ainakin upea.

Luettuna: 192 sivua

klo 20.55: Sjónin Skugga-Baldur on luettu ja olipas hieno (4 Goodreads-tähteä)! Liitän kirjan oitis rujonkauniiden talvikirjojen joukkoon. Kuukivi-kirja kiinnostaa tämän jälkeen entistä enemmän. Siirryn takaisin Miss Lonelyheartsin kimppuun. Pähkinä purtavaksi: jatkuuko lukeminen illan viimeisinä tunteina Lumikki Anderssonin vai Kaislikko-jengin kanssa?

Luetut sivut: 178 sivua

klo 19.20: Miss Lonelyheartsia luettu 66 sivua. Miss on tähän mennessä tehnyt kenttätutkimusta pomon vaimon ja yhden kirjeenkirjoittajan sängyssä. Ihan ok kirja, muttei mikään suuri lukutunnelman nostattaja... eli vaihdan kirjaa ja luen jossain välissä Lonelyheartsin muutamat kymmenet viimeiset sivut. Luettavaksi nousee Sjónin Skugga-Baldur. Lyhyt kirja tämäkin, 112 sivua. On vähän semmoinen maistelufiilis, pikkuisen sitä ja hippunen tuota kirjaa. Mutta näitähän voi lukea loppuun sitten maratonin viimeisillä tunneilla. :) 

Ja tajusinpa juuri nyt myös sen, että kokeneempi maratoonari olisi napannut yksittäiskuvat kirjoista hyvissä ajoin ennen maratonin alkua. Mutta eihän näihin näppäyksiin montaa minuuttia kulu.

klo 18.10: Maratonin aloituskirjaksi valitsin Nathanael Westin Vastaathan kirjeeseeni, Miss Lonelyhearts. Sydänsurujen palstalta on hyvä ponnistaa Ystävänpäivän lukupuuhiin, ja sivujakin on vain maltilliset 115. Tästä se lähtee... 

13. helmikuuta 2015

Ystävänpäivän (14.2.2015) lukumaratonin valmistelua: lukupino

Lauantaina eli siis huomenna 14.2.2015 osallistun Lukutoukan ruokalista -blogin emännöimään Ystävänpäivän lukumaratoniin (huom! aloitan lukemisen noin klo 17-18 aikoihin la iltana). Mistä oikein on kyse? Tästä:

Lukumaratonin ideana on lukea 24 tunnin aikana mahdollisimman paljon. Mikäli haluaa, maratonin etenemisestä voi raportoida omassa blogissaan tai vaikka kommentoida minun blogiini. Ei ole väliä luetko 13.-14.2. vai 14.-15.2. kun osa lukemisesta ajoittuu ystävänpäiväksi.
Osallistun lukumaratoniin ensimmäistä kertaa, ja lukupinon suunnittelu on ollut hauskaa puuhaa. Pääsen aloittamaan maratonin vasta lauantai-iltana noin viiden tai kuuden maissa, ja lukupinoni pääpaino taitaa olla kevyessä, leppoisassa luettavassa. Se tuntuu sopivalta rentoutukselta työviikon päätteeksi. Minulla on kesken myös Atwoodin Kivettyneet leikit (Kirjayhtymä, 1981), mutta saapa nähdä jaksanko ainakaan lauantain puolella jatkaa tätä viileän taidokasta suhdedraamaa.

Valikoin mukaan hieman lanua ja sarjakuvaa:
Petri Hiltusen Väinämöinen Hollywoodin lumoissa (Arktinen Banaani, 2014) on Sarjakuvapassin kirjoja. Salla Simukan Valkea kuin Lumi (Tammi, 2013) jatkaa Lumikki-trilogiaa ja Kaislikossa suhisee (Aurinkokustannus, 2013) on Kenneth Grahamen klassikkokirja, josta en laisinkaan innostunut lapsena mutta josta löysin vuoden vaihteen tienoilla niin kauniin kuvitetun painoksen, että ostin sen itselleni. Upeita kuvituksia näyttää olevan myös Rosa Liksomin Neko-kirjassa (WSOY, 2010), jonka on kuvittanut Klaus Haapaniemi. Luin jokin aika sitten Liksomin Finlandian voittaneen Hytti nro 6 -kirjan, ja huomasin samalla, miten monipuolinen hänen kirjallinen tuotantonsa on. Neko on lastenkirja, joka sijoittuu Japanin samuraimaailmaan. Pakkohan tätä on kokeilla.

Myös aikuiskirjoja löytyy:
Vaikken ole suuri novellien ystävä, haluan varata novelleja sen varalle, että on pakko välillä lukaista jotain pientä ja nopeaa. Alice Munron Valkoinen tunkio (Tammi, 1987) löytyi viime sunnuntaina kirjaston poistomyynnistä, joten kokeillaan sitä. Olen jo alkuvuodesta lukenut Munron Sanansaattajan, josta pidin melko paljon, joten täydellinen hyppy tuntemattomaan ei ole Munron suhteen edessä. Pierre la Muren Punainen mylly (Suuri Suomalainen Kirjakerho, 1996) on romaani Henry de Toulouse-Lautrecista, ja tätä kirjaa olen kaavaillut ns. lukumaratonin pääkirjaksi. Sivuja on 356, ja jos ehdin vaikkapa puoleen väliin asti, se riittää minulle.

Sjónin Skugga-Baldur (Like, 2004), Nathaniel Westin Vastaathan kirjeeseeni, Miss Lonelyhearts (WSOY, 2011) ja Manues Rivaksen Timpurin kynä (Tammi, 2001) vaikuttavat sivumäärältään nopealukuisilta, varsinkin kaksi ensin mainittua. Eli kandidaatteja A book you can finish in a day -kohtaan 50-kategorian haasteessa. Haastepisteitä olisi luvassa myös muista valitsemistani kirjoista. Tosin molemmat listahaasteet ovat vielä sellaisessa vaiheessa, että lähes minkä tahansa kirjan saa sopimaan edes toiseen haasteeseen.

Pari jokeria - eli jos tulee dekkarinnälkä, niin... :
...komisario Rebus tai yksityisetsivä Vish Puri saapuu pelastamaan tilanteen. :)

Melkoinen sillisalaattiläjä luettavaa, enkä kuvittele ehtiväni lukemaan tästä edes puolia. Tai mistäs sen tietää, kun vasta ensimmäistä kertaa olen maratonilla mukana. Tärkeintä minulle on, että on mistä valita. Toki hyllyissäni on paljon muutakin luettavaa, mutta hyvä on olla jotain mietittynä jo etukäteen. Mitään kummempia tavoitteita minulla ei maratonille ole, mutta edes pari lyhyttä olisi mukavaa saada luettua loppuun. Ja välillä pitää tietysti käydä kurkkimassa, miten toisten osallistujien lukupuuhat edistyvät.

Jos lukumaraton alkoi kiinnostaa, vielä ehtii mukaan! Voit ilmoittautua mukaan emäntäblogissa eli täällä.

11. helmikuuta 2015

2 x lyhytarvio: Runoilijan talossa & Hiljaisuus soi h-mollissa

Lyhytarviota pukkaa! Tässä tiiviisti lukutunnelmat äänikirjasta, jonka sain kuunneltua loppuun eilen sekä nuortenkirjasta, jonka lopettelin viikonloppuna. Lukufiilikset menivät näiden kirjojen suhteen melkoisen ristiin ennakko-odotusteni kanssa: Finlandia-palkittuun kirjaan suhtauduin ennakolta varauksella ja nuortenkirjalta odotin huippua lukukokemusta. Vaan miten kävi?

*** Helena Sinervo: Runoilijan talossa (äänikirja) ***
Tammi, 2006

Runoilijan talossa eksyi autoni cd-soittimeen, kun saavutin (väliaikaisen) kyllästymispisteen dekkarien kuuntelussa. Oli pakko saada korviin jotain muuta kuin rikoksia ja johtolankoja, ja Helena Sinervon vuonna 2004 Finlandia-palkittu kirja täytti loistavasti tämän tarpeen. Sinervon kirja on romaani runoilija Eeva-Liisa Mannerista. Sinervon lähestymistapa aiheeseen on muodoltaan täysin kaunokirjallinen, mutta kirjan jälkisanoissa hän kuvailee tehneensä kirjaa varten perusteellista tutkimustyötä.

Lopputulos on hieno. Mannerin tuotanto ei ole minulle tuttua, mutta Tiia Lousteen upeasti lukema kirja piirtää kuuntelijan silmien eteen kuvan epäsovinnaisesta, kovan elämän kokeneesta taiteilijasta, jolla on voimaa tarkastella kipeitä muistoja joskus jopa mustan huumorin läpi. Mielestäni kirjan äänitoteutus oli erittäin onnistunut, vaikka kuuntelu vaatikin jonkin verran keskittymistä, jotta tekstin vivahteet eivät valuneet ohi korvien. Suhtaudun aluksi varauksella kirjan lähtöideaan, mutta Sinervon taidokas teksti ja Lousteen luenta imaisivat minut Mannerin maailmaan. Goodreads-tähtiä ropisee neljä.

*** Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa ***
Karisto, 2010

Mari Strachanin esikoisromaanissa Hiljaisuus soi h-mollissa (Karisto, 2010) on todella kaunis kansilehti, ja etukanteen nostettu lainaus "Lennän unissani joka yö. -Tänä yönä lentämisestä tulikin painajainen." tuntui lupaavalta. Odotin kirjalta jotain arvoituksellista ja taianomaista, mutta en aivan saanut odotukselleni vastinetta. Lapsikertoja Gwenni joutuu kirjassa silmätysten pienen walesilaiskylän salaisuuksien kanssa, joista osa juontaa juurensa sota-ajalle asti. Tapahtumia kuvataan taitavasti lapsen näkökulmasta ja Gwenni on hurmaavan omalaatuinen persoona, mutta silti jäin kaipaamaan tapahtumiin hieman lisää potkua ja yllätyksellisyyttä. 

Kannen mainostamat lentämisjutut jäivät jokseenkin irrallisiksi juonen lisämausteiksi. Odotin koko ajan, että niiden tiimoilta paljastuu jotain merkittävää. Kenties Gwenni on oikeasti noita, joka lentelee yöllä erikoiskykyjensä avulla? No ei ole. Mutta puhuvat naamamukit olivat oikeasti hauskoja. Ehkäpä myös omat muumimukini juttelevat kaapissa ja kuuntelevat korvat höröllä keittiössä käytyjä keskusteluja. Annan kirjalle kolme Goodreads-tähteä.


Kirjan englanninkielinen nimi on The Earth Hums in B Flat, joten I Spy Challenge etenee kohtaan 12) Celestial Body.

Goodreads: Runoilijan talossa saa 4 tähteä ja Hiljaisuus soi h-mollissa 3 tähteä.
Mistä kirjat minulle? Molemmat kirjat ovat kirjaston kirjoja.
Muualla verkossa: Runoilijan talossa -kirjaa on luettu tai kuunneltu useassa blogissa. Tässä muutama linkki: Lue, ihminen!, Kulttuuri kukoistaa ja Morren maailma. Hiljaisuus soi h-mollissa -kirjaa on luettu mm. blogeissa Taikakirjaimet, Lukuisa, Yöpöydän kirjat ja Mustetta paperilla.
Kirjojen tietoja:

Helena Sinervo: Runoilijan talossa
Lukija Tiia Louste
Kesto 6 h 40 min
Tammi, 2006

Mari Strachan: The Earth Hums in B Flat (2009)
Suomennos Kirsi Ohrankämmen
Karisto, 2010
338 sivua

10. helmikuuta 2015

Matti Kääriäinen: Kehitysavun kirous

Matti Kääriäisen kirja Kehitysavun kirous (Into, 2015) oli erittäin mielenkiintoista luettavaa. Pohjatietoni kehitysavusta ja kehitysmaayhteistyöstä olivat ennen kirjan lukemista olemattomat ts. uutisotsikko tai -juttu silloin tällöin on tullut silmäiltyä sanomalehdistä läpi, mutta suurta innostusta aihetta kohtaan en ole tuntenut. Kääriäisen kirja herätti kiinnostukseni, sillä ennakkoinformaation perusteella kirjan näkökulma aiheeseen on kriittinen ja kirjoittaja myös tietää mistä puhuu, sillä Kääriäinen on ulkoasiainneuvos ja eläkkeellä oleva suurlähettiläs, jolla on vuosikymmenten verran kokemusta kehitysavun parissa työskentelystä.
Kehitysavun kirous pohjautuu Kääriäisen omiin kokemuksiin, mielipiteisiin ja analyyseihin. Teksti ei ollut akateemisen kuivakkaa vaan lähestymistapa aiheeseen oli hyvin lukijaystävällinen ts. tekstiin ei oltu liiaksi kasattu taloustieteen ja politiikan jargonia. Pohdintojen ja päätelmien lomassa lukijalle tarjotaan kiintoisia tapahtumia Kääriäisen uran varrelta ja muutama nykypoliitikkokin kirjan sivuilla vilahtaa. Kirjan lopussa on pieni kirjallisuusluettelo, ja tekstissä viitataan jonkin verran lähdeteksteihin mutta lauseita ei ole mitenkään ylikuormitettu viitteillä.

Kaltaiselleni kehitysapu-ummikolle kirja sisälsi kiinnostavaa tietoa siitä, millainen poliittinen historia kehitysavulla on ja miten ailahtelevaista Suomen kehitysapuun liittyvä politiikka on ollut ja on edelleen. Kehitysapuun liittyy todella isoja summia verorahaa, joten tuntuu hurjalta ja myös kurjalta, että esimerkiksi kansainvälisen kehitysmaatutkimuksen piirissä ei ole minkäänlaista yksimielisyyttä annetun avun vaikutuksesta taloudelliseen kasvuun, avun tavoitteista tai avun antamisen parhaista muodoista (tästä löytyy tarkempaa tietoa kirjan sivulta 128). Koko kehitysavun perusta vaikuttaa äärimmäisen huteralta. Kääriäinen valottaa lyhyesti myös tabuja ja myyttejä, joita kehitysapuun liitetään. Maailma ei pelastu tai muutu olennaisesti paremmaksi paikaksi elää nykyisen kaltaisen kehitysavun kautta, se kävi kirjaa lukiessa selväksi.

Kääriäisen kirjan luettuani seuraan aihetta käsitteleviä uutisia jatkossa aivan eri silmin ja toivottavasti tiiviimmin kuin aiemmin. On todella mielenkiintoista, seuraako kirjan nostattamasta keskustelusta ja mediahuomiosta mitään konkreettista vai jatkuuko meno kehitysapuasioiden ympärillä kuten ennenkin julkisuuden huomion laannuttua. Niin tai näin, suosittelen tutustumaan tähän kirjaan jos aihe yhtään kiinnostaa. Ja vaikkei kiinnostakaan, mieli voi muuttua kirjan lukemisen jälkeen.

***
50 kategorian listahaaste saa merkinnän kohtaan 14) A nonfiction book.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Arvostelukappale. Kiitos kustantajalle!
Muualla verkossa:
Kirjan tietoja:
Matti Kääriäinen: Kehitysavun kirous
Into, 2015
171 sivua

8. helmikuuta 2015

Kirjaostoksia ja lukumaraton 14.2.2015

Tänään Lukurauhan päivänä olen tehnyt lähinnä kaikkea muuta kuin lukenut (Hiljaisuus soi h-mollissa sentään edistyi noin 50 sivun verran), ja tässä tulee jo päivän toinen postaus. Enpä muista, milloin olen viimeksi postannut kaksi kertaa samana päivänä, mutta rauhoittelen itseäni sillä, että ne, jotka päivän teeman mukaisesti lukevat eivät surffaa netissä vaan istuvat nenä kiinni kirjassa, joten tämä juttu ei heitä häiritse.

Piipahdin tänään Oulun kaupunginkirjastolla, jossa oli lukurauhan lisäksi tarjolla kirjahärdelli nimeltä poistomyynti (Lukurauhan päivään liittyvää ohjelmaa oli myös, mutta en valitettavasti ehtinyt jäämään sitä seuraamaan). Olimme mieheni kanssa paikalla tietenkin heti klo 12, ja niin oli moni muukin. Porukkaa oli liikkeellä paljon, sillä ulko-oven edessä oli melkoinen määrä väkeä puolenpäivän aikaan ja kirjapöytien ympärillä oli eräillä jopa aggressiivinen meininki päällä. Reippaasti vain kyynärpäät käyttöön, niin pääsi penkomaan kirjalaatikoita ja -pöytiä. Kirjat kiinnostavat, sen huomasi. Huomenna tätä hauskuutta olisi myös lähikirjastossa, mutta sinne ehdin tutkimaan poistokärryjä vasta työpäivän jälkeen. Tänään koetin pitää pään kylmänä, ja vain neljä kirjaa lähti mukaan:
Keltaisen kirjaston kirjat houkuttelivat, sillä Alice Munron Valkoinen tunkio (Tammi, 1987) on nro 212, Jayne Anne Phillipsin Äidin aika (Tammi, 2000) on nro 330 ja Manuel Rivaksen Timpurin kynä (Tammi, 2001) on nro 336. Adam Hallin Salainen tehtävä Varsovassa (Kirjayhtymä, 1971) on vakoilujännäri 70-luvulta. Semmoiset ovat joskus aivan viihdyttävää luettavaa. Kirjojen hinta 1 euro / kappale.

Lisäksi pääkirjaston naisten wc tarjosi minulle tämän kirjallisen keskustelun (ja huom! en kirjoittanut tuota alimmaista kommenttia, vaikka mielipiteeni taitaa olla samansuuntainen):

Villasukka kirjahyllyssä -blogin Villis aikoo listailla blogiinsa vuoden aikana tekemiään kirjaostoksia. En uskalla luvata samaa, mutta koetan sentään postailla hieman useammin kirjaostoksistani. Joten olkaapa hyvät, muutama kuva tammikuun hankinnoista:
Cecilia Ahernin Tapaaminen Elämän kanssa (Gummerus, 2012) löytyi työpaikan lähi-Prisman alepöydästä. Töiden jälkeen oli kait olo, että jokin kevyempi kirja voisi tasapainottaa oloa. Olen ostokseeni tyytyväinen, jos se osoittautuu yhtä hyväksi viihteeksi kuin Marian Keyesin Rachelin loma, josta postailin tänä aamuna. En ole koskaan lukenut Ahernin kirjoja, joten ostopäätös perustui takakannen luomiin mielikuviin. Elämä vaikutti sangen kiinnostavalta henkilöltä, ja kannen väri on sangen herkullinen.

Diane Keatonin muistelmat (Otava, 2012), Susan Fletcherin Irlantilainen tyttö (Like, 2010) ja Gregoire Delacourtin Onnen koukkuja (WSOY, 2013) löytyivät Suomalaisen kirjakaupan alepöydistä. Käväisin kaupassa ohimennen tammikuun loppupuolella, kun alet olivat olleet käynnissä kai jo jonkin aikaa. Onnen koukuissa houkutteli kaunis kansi, sisällön suhteen odotukseni ovat korkeintaan keskitasolla. Mutta Diane Keatonin elämän kiinnostuspisteet ovat korkeat ja Fletcherin kirjoista muistan lukeneeni kehuja, joten toivottavasti edessä on hieno lukukokemus.

Lopuksi uutinen: aion osallistua ensimmäistä kertaa lukumaratonille ystävänpäivänä eli lauantaina 14.2.2015. Lukumaratonia emännöi Lukutoukan ruokalista -blogin Emmi ja mukaan voi liittyä, jos idea kiinnostaa. Itse pääsen aloittamaan lukemispuuhat vasta lauantai-iltana, ehkäpä noin kuuden aikaan. Päivällä minulla on ohjelmassa niinkin jännittävää ohjelmaa kuin avoimen yliopiston kirjanpidon kurssi (pitää olla jotain vastapainoa työelämälle). Kuusi tuntia ko. aihetta työviikon päätteeksi ja aivoni ovat siinä kunnossa, etten mitään kovin älyllistä kykene enää tekemään. Eli lukumaraton on vallan sopivaa ajankulua. :D

Lukumaratonin kirjapino on ankaran suunnittelun alla, ja ensi kertaa maratoonaukseen osallistuvana tuntuu, että lukemisten suunnittelu taitaa olla erittäin iso osa tämän homman hauskuutta. Lukulistalle olen poiminut jo yhden J. D. Robbin dekkarin ja Salla Simukan Lumikki-trilogian kakkososan. Ykkösosa kun oli semmoinen hotkaistava kirja, ja vaatimaton tavoitteeni on lukea edes yksi kirja loppuun tämän urakan aikana. Valkea kuin lumi -kirjan ei pitäisi olla mahdoton tavoite. Muista tavoitteita minulla ei olekaan, kunhan kokeilen mitä tästä tulee. Kivaa on, että jo muutama bloggaaja on ilmoittautunut mukaan, joten pääsen kurkkimaan toisten edistymistä jos oma lukeminen takkuaa.

Lukumaratonin ajankohdasta (=takana työviikko + kurssipäivä) johtuen luulen, ettei kirjapinooni eksy kovin vaativia teoksia, sillä aikomukseni on lähinnä nollata aivot jollain sopivalla kirjaviihteellä. Laitan perjantaina blogiini kuvallista viestiä kirjavalinnoistani, ja kuten yllä olevista kuvista näkee, lukemattomia riittää yllin kyllin. Tiedä häntä, minkä kirjan ääreltä sitä itsensä löytää yön pimeinä tunteina. :)
Kuva Lukutoukan ruokalista -blogista. Ks. linkki yllä olevasta tekstistä.

Marian Keyes: Rachelin loma

Luin viime kesänä Marian Keyesin kirjan Mercy Closen mysteeri (Tammi, 2013), ja se oli erinomaista lomalukemista: jonkin sortin salapoliisijuoni, pirteän humoristista kerrontaa takaumilla höystettynä, luonteikas päähenkilö sekä pinnan alla vakava teema eli masennus ja sen kanssa eläminen. Kesäkirjan imussa klikkailin jossain vaiheessa talvea itselleni lisää Marian Keyesiä Elisa-kirjalta, ja lukulaitteeseeni sujahti Rachelin loma (Tammi, 2013/2002). Kirjan päähenkilö löytyy samaisesta Walshin sisarusparvesta, josta myös Mercy Closen Helen on, sillä Rachelin loman Rachel on Helenin bilehileisosisko Rachel. Kirjan tapahtumat sijoittuvat aikajanalla paljon aikaisempaan vaiheeseen kuin Mercy Close, ja minulle jo tuttu Helen vilahtaa myös tässä kirjassa.
Rachelin loman alku nostatti mieleeni pieniä pettymyksen tunteita. Kirja tuntui muistuttavan rakenteeltaan ja tyyliltään paljon Mercy Close -kirjaa, aivan kuin olisin lukenut lähes samaa kirjaa eri mausteilla. Päähenkilö on jälleen luonteikas, sillä Rachelissä riittää fyysistä pituutta ja henkistä potkua. Hänellä on myös ongelma eli huumeriippuvaisuus, ja Rachelin taustaa valotetaan takaumien kautta. Rachelin ongelma tosin on myös se, ettei hänellä mielestään ole ongelmaa vaan käyttö on vain harmitonta viihdekäyttöä. Vakavaa teemaa käsitellään samaan pirtsakkaan tyyliin, joka minulle tuli tutuksi Mercy Closessa. Siinä missä Helen koetti selvitellä ongelmiaan itsenäisesti, Rachel taipuu menemään Luostari-nimiseen hoitolaitokseen. Siellä hän sitten viettää aikaa lähes koko kirjan verran. Aivan Rachelin haaveiden kaltaista lomaa reissusta ei tule, mutta kirja sentään parantaa juoksuaan mitä lähemmäs Rachel pääsee ongelmiensa ratkaisua.

Alun pettymyksestä huolimatta päädyin antamaan kirjalle neljä Goodreads-tähteä. Mitäpä samankaltaisuuksista, jos kirja koukutti minut erittäin tehokkaasti? Kun Rachelin hoitojaksossa päästiin käsittelemään ex-poikaystävän täyttämää kysymyslomaketta, luin kirjaa jo aivan innoissani. Mitä tapahtuu, kun Rachel tajuaa, etteivät hänen asiansa ole sen kummemmin kuin Luostarin muidenkaan hoidokkien? Aika paljon tapahtuu, joten olipa hyvä, etten jättänyt kirjaa kesken.

Rachelin ongelmiin minulla ei ole minkäänlaista henkilökohtaista kosketuspintaa, ja voi olla, että pidin kirjasta paljon juuri siksi. Rachelin loma tarjosi vakavaan aiheeseen miellyttävän, turvallisen tirkistysaukon, jossa oli myös romantiikkaa mukana (se Rachelin ex-Luke vaikutti nimittäin melkoisen tavoiteltavalta tapaukselta). Rachelin vieroitusoireita ei ryöpytetä lukijan silmille likaisten yksityiskohtien kera, vaan ne on lähes piilotettu muiden tapahtumien joukkoon. Mutta tämä toisaalta kuvastaa Rachelin omaa suhtautumista tilaansa, ja kirjan loppupuolella tulee myös kovaa todellisuutta enemmän kuvaan mukaan. Mitähän luurankoja ja ongelmia muiden Walshin perheen jäsenten kaapeissa luuraa? Olen päässyt sen verran Walshien makuun, että kesälomalla viimeistään voisin siirtyä seuraavaan ongelmatapaukseen.

***
I Spy Challange saa ruksin kohtaan 5) First Name (Rachel).

***
P. S. Hyvää Lukurauhan päivää! Toivottavasti ehditte nauttimaan lukemisesta. Minä aion uhmata talvimyrskyä ja mennä penkomaan lisää luettavaa Oulun kaupunginkirjaston poistomyynnistä. :) Ja iltasella lupaan rauhoittua myös lukemaan.
Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma e-kirjaostos
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Ajatuksia kirjamaasta, Calendula ja Järjellä ja tunteella.
Kirjan tietoja:
Marian Keyes: Rachel's Holiday (1997)
Suomennos Liisa Laaksonen
Tammi, 2013/2002
468 sivua

6. helmikuuta 2015

Elina Karjalainen: Murha C-mollissa

Kuopio tuotti minulle melkoisesti päänvaivaa Kiekkokaupunkien kirjakierroksella. Kokeilin Sirpa Kähkösen kiitetyn Kuopio-sarjan avausosaa, mutta ei napannut. Kirjan historiallinen aihe ei innostanut minua lukemaan, varsinkin kun loppusivuilla maalailtiin synkkiä pilviä päähenkilön tulevalle taipaleelle eikä kirjan aloituskaan ollut kovin iloluonteinen. Juuri silloin tuntui, että tässä taitaa tulla minulle hieman liikaa kovaa arkea. Äskettäin ilmestynyttä Minna Canth -elämäkertaa jaksoin lukea parin sadan sivun verran, mutta sitten koin saaneeni kirjasta sen mitä lähdin etsimään eli perustiedon Canthin vaiheista ja kirjan luku jäi siihen. Kirjaston tietokanta tarjosi viimein melkoisen yllätyksen: Uppo-Nallen äiti Elina Karjalainen on kirjoittanut myös dekkarin! Elina Karjalainen oli syntyjään Viipurin tyttöjä, mutta asui lapsuudessaan ja aikuisiällä Kuopiossa, joten hänen leppoisa dekkarinsa pääsi edustamaan Kuopiota.
"Johannes Salmelaisen tapana oli vaipua niin syviin ajatuksiin, ettei puheenpidolle löytynyt sijaa. Nyt hän katseli Rutasta ja mietti:
    Tämä Rutanen on miellyttävä kaveri, ilmeisesti vilpitön. Hän haluaa palkata minut selvittämään murhaa, että asia saataisiin nopeasti pois päiväjärjestyksestä, että miehet luottaisivat häneen ja soittaisivat häneen luottaessaan paremmin kuin tähän saakka. Omituinen ajatus.
    Ei käy kieltäminen, että tarjous houkuttaa. Saisin olla musta hevonen, tuntematon tekijä." (s. 35)

Rikoksen ratkojana kirjassa esiintyy varatuomari Johannes Salmelainen. Hän lupautuu tutkimaan sinfoniaorkesterin kontrabasistin murhaa, sillä orkesterinjohtaja päättää, ettei poliisi ole tarpeeksi tehokas vaan tarvitaan lisävoimia. Salmelaisen tulo mukaan tutkintaan tuntui varsin köykäisesti perustellulta, mutta koska koko kirja oli asetelmaltaan kevyehkö, en jaksanut takertua tähän. Tottahan toki juristi Salmelainen viimein saa selville, miksi kontrabasisti ammuttiin kesken konsertin. Sitä ennen hän on päässyt ihastelemaan Rutasen hemaisevan italo-vaimon kauneutta, kokeilemaan lastenhoitoa kummipojan kanssa ja jonkinlainen toimintakohtauskin kirjaan on saatu ujutettua, sillä Salmelainen suorittaa hurjan paon kerrostalon ikkunasta.

Rikoksen ohella kirjasta löytyi pieni romanttinen sivujuoni, ja kirjan tunnelma oli lähes herttainen ja jopa vanhanaikainen. Kovaksikeitetyn amerikkalaisen rikoskirjan maailma on äärimmäisen kaukana Karjalaisen dekkarista, mutta ehkä tätä sopiikin odottaa Uppo-Nallejen kirjoittajalta. Kirjan henkilöhahmot jäivät aika etäisiksi, mutta heistä sympaattisin oli mielestäni Salmelaisen Toto-koira. Murha C-mollissa taitaisi soveltua parhaiten luettavaksi kesähelteillä, sillä kirja oli varsin harmitonta ajanvietettä. Goodreads-tähtiä irtoaa tällä kertaa kaksi.

***

Kiekkokierroksen reitin pituus tähän mennessä: 2924 km

KARTTA 1:
Nordenskiöldinkatu 11-13, 00250, Helsinki (Nina Hurma: Hatuntekijän kuolema) -
Rinnakkaistie 1, 65350, Vaasa (Marko Hautala: Torajyvät) -
Rautpohjankatu 10, 40700 Jyväskylä (Laura Lähteenmäki: Niskaan putoava taivas) -
Kisakatu 9, 53200 Lappeenranta (Kari Välimäki: Todensanat) -
Teuvo Pakkalankatu 11, 90130 Oulu (Hanna Hauru: Tyhjien sielujen saari) -
Artukaistentie 8, 20251 Turku (Risto Isomäki: Con rit) -
Svinhufvudinkatu 29 , 15110 Lahti (Timo Sandberg: Kärpäsvaara)
KARTTA 2:
Svinhufvudinkatu 29 , 15110 Lahti (Timo Sandberg: Kärpäsvaara) -
Urheilupuistontie 3, 02200 Espoo (Johan Bargum: Syyskesä) -
Keltinkatu 2, 33539 Tampere (Tiitu Takalo: Minä, Mikko ja Annikki) -
Keltinkatu 2, 33539 Tampere (JP Ahonen & KP Alare: Perkeros) -
Hannes Kolehmaisen katu 4, 70110 Kuopio (Elina Karjalainen: Murha C-mollissa) - ? 
Kartat ovat kuvakaappauksia Fonectan reittihausta.

Goodreads: 2 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Kirjan tietoja:
Elina Karjalainen: Murha C-mollissa - Episodi erään varatuomarin elämästä
WSOY, 1988
179 sivua

4. helmikuuta 2015

Doris Lessing: Myrskyn varjossa (Martha Quest #3)

Doris Lessingin Martha Quest -sarja on ehtinyt kolmanteen osaan kirjassa Myrskyn varjossa (Otava, 1995). Luin sarjan kaksi ensimmäistä osaa viime vuonna nobelistihaasteen innostamana, ja tänä vuonna tavoitteeni on lukea sarjan kolme viimeistä osaa. Sarjan aiempia tapahtumia voi kurkata blogijutuistani (ks. linkit tämän jutun lopussa), mutta sanottakoon sen verran, että edellisen osan päätteeksi Martha jätti miehensä Douglasin ja pienen lapsensa, ja lähti elämään omaa elämäänsä. Myrskyn varjossa -kirja ei silti ole itsesäälissä tai katumuksessa kieriskelyä, vaan Martha elää tässä kirjassa kommunismiaatteen innoittamaa arkea toisen maailmansodan varjostamassa Etelä-Rhodesiassa eikä haikaile menneitä. Tämä oli mielestäni jopa hämmentävää, sillä vaikkei minulla omia lapsia olekaan, luulisi äidin ikävöivän tai edes ajattelevan lastaan vaikkei miestä olisikaan ikävä. Minun on todettava, että mielestäni Martha saatiin tässä kirjassa vaikuttamaan lähes tunteettoman kylmältä ihmiseltä.
"Kun he lopulta itseensä ja asiakirjaan tyytyväisinä valmistautuivat lähtemään, Maisie puhui ensimmäisen kerran. Maisie oli liittynyt ryhmään, jotta "ei tulisi riitaa Andrewin kanssa", kuten hän selitti. Hän sanoi: - Haluaisin tietää erään asian. Tarkoitan, mitä hyötyä tästä on? Te - tarkoitan me emme voi edes osallistua vaaleihin, joten meillä ei ole mitään mahdollisuutta toteuttaa tätä käytännössä. Ja Andrew selitti minulle eilen, ettei tilanne nyt ole vallankumouksellinen, joten te ette edes odota olevanne vallassa. Miksi sitten näette tällaisen vaivan?
    Anton sanoi: - Mutta, toveri Maisie, meidän velvollisuutemme on määritellä puolueen politiikka, jotta ihmiset tietävät kantamme.
    - Mutta tämähän on salainen ryhmä. Kuinka ihmiset voivat tietää?
    Athen puuttui keskusteluun puhuen tapansa mukaan suoraan Maisielle - hän ei koskaan puhunut yleisesti koko ryhmälle. - Maisie, sinun täytyy ymmärtää. Meitä tosin on vähän. Mutta me olemme enemmän kuin vain muutama ihminen. Me olemme kommunismin ihanne." (s. 213 - 214)

Marthan elämä pyörii tässä kirjassa täysin kommunistiryhmän ja sen toiminnan ympärillä. Ryhmän toiminnan kautta nousee hienovaraisesti esille rotujen välisiä ristiriitoja ja yhteiskunnan valtasuhteiden ongelmia ja epäkohtia. Naisen asema pohdituttaa mm. siten, onko heidän huulipunan käyttönsä sopivaa ryhmän kokouksissa. No, vakavampiakin aatteellisia linjoja kommunismin kannattajat miettivät, mutta kuten yllä oleva lainaus vihjaa, ryhmän toiminta jää täysin aatteen ja sen ihannoinnin tasolle. Käytännön vallankumouksesta ei edes haaveilla, mutta kirjan loppupuolella aate sentään asettuu vastatusten arkirealismin kanssa.

Poliittisen puuhastelun taustalla jyllää toinen maailmansota, mutta siihen kirjassa viittaillaan vain silloin tällöin etäisesti. Tapahtumien keskiössä on pitkälti Martha, ja hänen miessuhteensa saavuttavat kirjassa uuden etapin. Martha menee jälleen naimisiin, ja tuntee jälleen jo sanoessaan 'tahdon', ettei tämän avioliiton tulevaisuudennäkymä ole ruusuinen. Eteneekö sarja jatkossa mies per osa vauhdilla? Martha ihmettelee kirjassa itsekin, löytääkö hän koskaan rinnalleen oikeanlaista miestä.

En muista, puhuttiinko sarjan edellisessä osassa kommunismista kovinkaan paljon, mutta sen suuri osuus Myrkyn varjossa -kirjan tapahtumissa yllätti minut. Mistäs juuri tämä aate putkahti kirjaan ilman sen kummempia selityksiä? Eräs selitys löytyy Wikipedian tarjoamista Lessingin elämäkertatiedoista. Lessing näet kuului itsekin kyseisen aatteen kannattajien ryhmään nuoruudessaan. Lyhyitä elämäkertatietoja oli mielenkiintoista lukea, sillä yhtymäkohtia sarjan tähänastisiin tapahtumiin näytti löytyvän useita.  

Myrskyn varjossa saa minulta kolme Goodreads-tähteä. Kirja oli ajoittain puisevaa, hidastempoista luettavaa, mutta mielenkiintoisia teemoja kirjasta löytyi runsain mitoin. Jos Marthan tarina kiinnostaa, suosittelen sarjan lukemista alusta asti järjestyksessä, sillä tässä kirjassa ei tuhlata sivuja aiempien tapahtumien selittelyyn.

Martha Quest -sarjan aiempien osien bloggaukseni:
Parempien ihmisten lapsi (Martha Quest #1)
Hyviin naimisiin (Martha Quest #2)

***
50 kategorian listahaaste saa merkinnän kohtaan 9) A book by a female author.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogeissa Jokken kirjanurkka ja Illuusioita.
Kirjan tietoja:
Doris Lessing: A Ripple from the Storm (1964)
Suomennos Heidi Järvenpää
Otava, 1995
315 sivua

3. helmikuuta 2015

Naomi Lewis: Karnevaalikissa & Runohaasteen koonti

Tein melkoisen löydön lähikirjaston poistomyynnistä: Naomi Lewisin kaunis runokirja Karnevaalikissa (Otava, 1997) lähti eurolla mukaani. Tarkasti ottaen kunnia löydöstä kuuluu miehelleni, joka bongasi kirjan poistokärrystä ja huomaavaisesti kysyi, kiinnostaako. Muistin heti kansikuvan nähtyäni, että olen ihastellut tätä kirjaa joskus aiemmin ja totta kai Karnevaalikissa sai meiltä uuden kodin. Paul Staggin kuvitus Lewisin kissarunoihin on kertakaikkisen hurmaava, ja suosittelen tätä kirjaa lämpimästi ainakin kaikille kissaihmisille.
Lyhyesti sanottuna kirjassa on runoja kissoista. Venetsian kissa, egyptiläinen kissa, New Yorkin kissa ja moni muu karvainen ihanuus saa omat säkeensä. Tässä näyte egyptiläisen kissan salaperäisyydestä:

"Ei salatuintakaan voi piilottaa
siltä, joka näki Kheopsin
määräävän: "Tulee minulle pyramidi rakentaa."
Niin kohosi taivaisiin tuo hauta suunnaton." (s. 12)

Baletin kissa elää öiseen aikaan tanssin maailmassa:
  
"Niin, tanssin, tanssinhan minäkin,
olen Odile, Odette ja Julia,
olen Giselle myös, ja Raymonda.
Vaatii haamut: "Voisitko kerrata?
Sillä toisiinhan ei voi verrata
tätä kissaa. Ah, mitkä askeleet!" (s. 14)
Jokainen kissa on kuvattu maalauksiin, jotka miellyttävät omaa silmääni erittäin paljon. Runoistakin pidän ilman sen kummempia syväanalyysejä. Tämä on sillä tavoin 'helppo' runokirja, että runojen maailmaan pääsee ainakin jollain tasolla kiinni ilman runouden teorian tuntemusta. Ja minulle kirjassa kirjassa tärkeitä ovat myös kuvat. Ne ovat niin upeita, että tämä on minulle oikea silmäkarkkikirja.

*** Pieni haastekoonti: Runohaaste 2014 ***

P. S. Rakastan kirjoja -blogissa käynnistyi viime vuoden helmikuussa Runohaaste 2014, jossa haastettiin lukemaan ja bloggaamaan runoista. Lähdin haasteeseen vaatimattomin tavoittein, sillä en ole kokenut runoutta itselleni läheiseksi kirjallisuuden alueeksi. Sain silti Karnevaalikissan lisäksi luettua ja blogattua kahdesta kirjasta:


Runojen suhteen lukumaailmassani ei tapahtunut haasteen aikana suurta mullistusta, mutta olen tyytyväinen siihen, että luin edes nämä kolme kirjaa. Jos aikuisten runokirjat tuntuvat vaikeilta lähestyttäviltä, kirjaston lanu-hyllyiltä voi näköjään tehdä löytöjä: Kärpäslätkää oli aivan mainio, ja Kaija Pispalta voisin kokeilla muitakin kirjoja.

Kiitokset avartavia lukuelämyksiä tuottaneesta haasteesta!
Kuva P. S. Rakastan kirjoja -blogista.
Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Ostettu kirjaston poistomyynnistä
Kirjan tietoja:
Naomi Lewis: The Mardi Gras Cat (1993)
Kuvitus Paul Stagg
Suomennos Kaarina Helakisa
Otava, 1997
30 sivua
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...