31. joulukuuta 2015

Erin Morgenstern: Yösirkus

"Sirkus saapuu varoittamatta. [...]

Aukeaa hämärän laskeutuessa
Sulkeutuu sarastuksen aikaan

[...] Aluksi valomuodostelma vaikuttaa sattumanvaraiselta. Kun valoja syttyy yhä enemmän, paljastuu, että ne muodostavat kirjaimia. Ensin erottuu C ja sen jälkeen yhä useampi kirjain. Yksi q, kumma kyllä, ja monta e:tä. Viimeisenkin lampun sytyttyä, savun ja kipinöiden hälvettyä, hienon hehkuvan kyltin voi vihdoin lukea. Nojaa hiukan vasemmalle nähdäksesi paremmin, ja pystyt lukemaan:

Le Cirque des Rêves" 
(Yösirkus, s. 5 - 7)


Erin Morgensternin Yösirkus (Basam Books, 2012) on taianomainen, kiehtova ja täydellisen lumoava kirja, johon on hyvä päättää blogivuosi 2015. Luin 400-sivuisen tarinan muutamassa päivässä joulun alla, ja kirja vei minut täysin mennessään. Muistan lukeneeni kehuja kirjasta, ja osin niiden vuoksi hankin toiveikkaana kirjan omaan hyllyyni. Moni kehuttu kirja ei silti osu omaan lukuhermoon, mutta Yösirkus osui ja lujasti. Kirja nousi päänsisäiselle Parhaat fantasiakirjat -listalleni aivan kärkipäähän.

Mistä kirja kertoo? Se vie lukijan sirkusmaailmaan, mutta sirkus ei ole mikään perinteinen tapaus. Tapahtumat ajoittuvat 1800- ja 1900-lukujen vaihteeseen, ja taikurit ovat keskeisessä osassa Yösirkuksen tapahtumia. Luin kirjan melko hyvin spoilereilta välttyneenä, ja siten Yösirkus onkin parhaimmillaan. Juonessa on mukana eräs peli, hippunen tyylikästä rakkautta (isot pisteet kirjalle siitä, ettei se sorru imelyyteen) ja surumielistä salaperäisyyttä tihkuu rivien välistä. Tapahtumat hypähtelevät sinne tänne, mutta kaiken keskiössä on mustavalkoinen Yösirkus, joka aukaa hämärän tullen. Aikaa vietetään myös Keskiyön illallisilla, joiden ruokalista on huumava mutta salainen. Kutsuille pääsevät vain valikoidut henkilöt, mutta Yösirkusta saavat lukea kaikki. Taikuuden ja lempeän fantasian ystävät, suosittelen!

"Vihdoin saavut seuraavalle verholle. Koskeattaessasi sametinpehmeää kangasta se avautuu helposti.
Valo verhon toisella puolella on sokaiseva."
(s. 50)

Goodreads: 5 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma ostos
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Kirjaneidon tornihuone, Taikakirjaimet, Villasukka kirjahyllyssä ja Nenä kirjassa.
Kirjan tietoja:
Erin Morgenstern: The Night Circus (2011)
Suomennos Hanna Toivonen
Basam Books, 2012
400 sivua

29. joulukuuta 2015

Lukumaratonin kirjoja: Paperitalo, Hävitys ja Corto Maltese Siperiassa

Viikonlopun lukumaratonilla tuli luettua kaikenlaista, ja tässä jokunen sana muutamasta maratonilla kokonaan lukemastani kirjasta - ja TBR-vuoresta.

Carlos Maria Dominguezin Paparitalon (Basam Books, 2006) valitsin maratonille sen lyhyyden vuoksi (134 sivua harvaa, isokokoista tekstiä pienillä sivuilla) ja siksi, että pääsen Paperitalon myötä vihdoin ja viimein aloittamaan TBR-vuoren valloituksen. Koli ohoi, täältä tullaan! Postailin TBR-vuorestani jo marraskuun alussa, mutta lukuaikani on sen jälkeen mennyt muihin kuin TBR-kirjoihin. TBR-listani löytyy kokonaisuudessaan yläpalkin välilehdeltä, ja tsadaa! nyt on ensimmäinen kirja luettu. Toinen kirja (Montgomeryn Sininen linna) on kesken lukupinossa ja kolmas (Käärmeenliekit) etenee hitaahkosti kännykkäkirjana. Eli kyllä tämä tästä. Ensi vuosi on tiiviisti kiikarissa ja eräs uudenvuoden lupaukseni on pitää ainakin yksi TBR-kirja koko ajan aktiivisena lukupinossa. Ja mieluusti niin, ettei se sama kirja olisi aktiivisena koko vuotta.

Paperitalo oli nopsaan lukaistu, eikä se suuremmin antanut aihetta riemunkiljahduksiin tai ärsyyntymiseen. Kirjassa puhutaan paljon kirjoista, siitä mihin niiden liiallinen palvonta ja omistaminen voi johtaa ja takakannen mukaan mustaa huumoria pitäisi myös löytyä. Eipä naurattanut edes hirtehisesti, mutta kirja kirjoista -tyylisestä luettavasta innostuneita suosittelen kokeilemaan.


Jeff VanderMeerin Hallinta (Like, 2015) on kiinnostanut minua erittäin paljon siitä asti, kun luin Eteläraja-trilogian ensimmäisen osan kesällä. Arvoituksellinen Hävitys teki vaikutuksen, mutta Hallinta ei aivan yltänyt ensimmäisen osan tasolle. Hallinnassa on lähes täysin erilainen henkilögalleria kuin sarja-aloituksessa, ja tapahtumapaikaksi on vaihtunut Eteläraja, hallituksen salainen tutkimuslaitos, joka koettaa selvittää Alue X:n ja Rajan salaisuuksia. Eteläraja on kirjan alussa saanut uuden johtajan, jonka on kutsumanimi on sopivasti Control. Control koettaa saada otetta tapahtumiin ja Etelärajaan, ja siinäpä on puuhaa koko kirjan ajaksi.

Hallinnassa ei tarkemmin ajateltuna hirmuisesti tapahdu mitään, mutta koko ajan ilmaan sinkoilee lisää ja lisää kysymyksiä ja teorioita, ja on sellainen vienosti lisääntyvä vainoharhainen meininki. Luen harvoin scifiä, ja minulle Eteläraja-trilogia on tuntunut pirteältä lisältä omaan lukupinoon. Sarjan kolmas osa putkahtanee ulos suomalaiselta kustantajalta jo tammikuussa. Hyvä hyvä, lukulistalle. :)


Hugo Prattin Corto Maltese oli minulle uusi sarjakuvatuttavuus. Wikipedia rankkaa hänet eurooppalaisen sarjakuvan klassikoiden joukkoon, joten ilmeisesti paikkasin yhden sivistysaukon tutustumalla merihenkiseen maailmanmatkaajaan ja seikkailijaan. Halusin maratonille kevyttä luettavaa, ja siihen tarkoitukseen Prattin vauhdikas, tapahtumarikas albumi oli erinomainen valinta. Päädyin Siperia-seikkailuun kannen houkuttelemana: mies, nainen, tupakka ja kohtalokas katse. Lupaavaa, jos mikä.
 
Maltese palkataan albumin alussa etsimään kadoksissa oleva kultaa kuljettava juna. Maltese ei ole yksinään kultajunan perässä, ja siitäpä runsashenkilöinen Corto Maltese Siperiassa (Jalava,  2012) pyörähtää käyntiin. Tapahtumat kuljettavat Maltesea ympäri Siperian aroja, ja välillä ollaan laivalla, käydään HongKongissa ja ties mitä. Juonenkäänteiden puutteesta albumia ei voi syyttää. Mukana ei juuri ole huumoria, muttei myöskään liiallisia raakuuksiakaan. Takakannen tekstissä mainitaan vanhan ajan seikkailut, ja se kuvaa hienosti albumia. Maltese on coolin oloinen tyyppi, jonka valkoiset housut eivät turhiinnu seikailun tiimellyksessä ja lakki pysyy lähes aina menossa mukana. Maltese ei ole immuuni naiskauneudelle, mutta hän vaikuttaa tämän lukemani albumin perusteella olevan ei-vakiintuvaa tyyppiä.

Tässä muutama maistiainen albumin piirrosjäljestä, joka oli taitavaa. Lukuisat kulkuneuvot on piirretty tarkasti, ja henkilöt melko jäyhästi:


Luin Corto Maltese Siperiassa -albumista uuden painoksen, jonka alussa oli Marco Steinerin kirjoittamat alkusanat. Niissä hän kertoili lukijalle tarinoita Siperiasta ja Mongoliasta näyttävien valokuvien kera. En tiedä, onko tätä osuutta vanhemmissa painoksissa, mutta mielestäni osuus oli iso plussa albumille ja johdatteli mukavasti talvisen Siperian tunnelmiin. Niihin tosin pääsin jo ikkunasta ulos katsomalla, sillä vuodenvaihteen lähestyessa talvi alkaa kiristää otettaan.

Goodreads: Kaikki kirjat saavat kolme tähteä.
Mistä kirjat minulle? Paperitalon sain Villasukka kirjahyllyssä -blogin Villikseltä. Kiitos! Muut kirjat lainasin kirjastosta.
Muualla verkossa:
* VanderMeerin kirjaa on luettu blogeissa Yöpöydän kirjatDysphoria ja Rakkaudesta kirjoihin.
* Paperitalosta on luettu blogeissa Eniten minua kiinnostaa tie, Villasukka kirjahyllyssä ja Hurja Hassu Lukija.
* Corto Maltese Siperiassa -ablumia on luettu Sallan lukupäiväkirjassa.
Kirjojen tietoja:

Carlos Maria Dominguez:  La casa de papel (2002)
Suomennos Einari Aaltonen
Basam Books, 2006
134 sivua

Jeff VanderMeer: Authority (2014)
Suomennos Einari Aaltonen
Like, 2015
382 sivua

Hugo Pratt: Corte sconta, detta arcana (1974)
Suomennos Heikki Kaukoranta
Tekstaus Jari Rasi
Jalava, 2012
127 sivua

28. joulukuuta 2015

Haastekoonti: Elämäkertahaaste 2015

Les! Lue! -blogin Elämäkertahaaste 2015 on ollut minulle melkoisen haastava, sillä en tavallisesti lue kovin montaa elämäkertaa tai muistelmaa vuoden aikana. Ajattelin ennakolta, että koetan lukea 2-3 kirjaa tähän haasteeseen. Luettuja kertyi lopulta 9, ja olen määrään todella tyytyväinen. Lukukokemuksiin mahtuu pari ei-niin-hyvää kirjaa, mutta silti tuntuu, että kynnys tarttua elämäkertoihin tai muistelmiin on paljon matalemmalla kuin haasteen alkaessa. Haaste on toiminut erinomaisena siedätyshoitona minulle vieraaksi jääneeseen kirjallisuudenlajiin.

Luetut kirjat - muistelmat:
Ingmar Bergman: Laterna magica - muistelmat
Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi
Pablo Neruda: Tunnustan eläneeni

Luetut kirjat - elämäkerrat:
Colin Duriez: Legenda nimeltä J. R. R. Tolkien
Jenni Kirves: Aino - ihmeellinen olento
Nigel Nicolson: Virginia Woolf
Kiki - Montparnassen kuningatar
Unohtumaton Ansa Ikonen (Pirkko Vekkeli & Ismo Loivamaa)
Atle Næss: Edvard Munch - elämäkerta

Haasteen suurin lukuponnistukseni oli Edvard Munch -elämäkerta, mutta kovin kauas taakse eivät jää Nerudan muistelmat. Nämä koin raskaslukuisiksi kirjoiksi, vaikka olin etukäteen erityisesti Nerudan kirjasta innoissani. Haasteen valopilkuiksi nousivat Aino Sibeliuksesta ja Virginia Woolfista kirjoitetut kirjat. Näiden lukemisesta nautin suunnattomasti, ja uskallan varauksetta suositella niitä, jos kyseiset henkilöt lainkaan kiinnostavat.

Aion jatkaa ensi vuonna elämäkertojen ja muistelmien parissa, mutta luulen keskittyväni elokuvataiteen tähtiin. Kotihyllystäni löytyy mm. Marlene Dietrichin ja Humphrey Bogartin elämäkerrat, ja monta kiinnostavaa jo valmiiksi katsottuna kirjaston hyllystä.

Kiitokset mielenkiintoisesta haasteesta!

Edvard ja Ansa - eli suomalais-norjalainen minihaaste

Les! Lue! -blogin elämäkertahaasteeseen on kuulunut kiinnostavia minihaasteita, mutta ehdin niihin mukaan vasta loppuvaiheessa. Suomalais-norjalaisen minihaasteeseen löytyi helposti suomalainen osuus, sillä päätin lukea jostain alemyynnistä kotiin kulkeutuneen Ansa Ikosen lyhyehkön elämäkerran Unohtumaton Ansa Ikonen (Minerva, 2014; Pirkko Vekkeli & Ismo Loivamaa). Haasteen norjalaista osuutta piti etsiskellä jonkin aikaa, mutta löysin viimein Atle Næssin sivumäärältään kiitettävän pitkän Edvard Munch -elämäkerran (Otava, 2006). En ole taiteentuntija, mutta monet Munchin työt miellyttävät silmääni, ja mm. vaikuttavasta Huuto-taulustaan tunnetun taiteiljan elämä uteloitutti. Varasin reilusti lukuaikaa, sillä aloittelin lukuprojektiani jo marraskuun puolivälissä. Tämä oli viisas päätös, sillä 530 sivua nippelitietoa taiteilijan elämästä koetteli lukijan kestävyyttä. Mutta sainpas luettua.

Munchin elämäkerta on erinomainen esimerkki todella perusteellisesta elämäkerrasta, joka kertoo kohteestaan paljon ja vielä hieman lisää, ja kaikki pikkutarkka tieto tulee tiukan kronologisessa järjestyksessä. Totesin kirjaa lukiessani, että minä olen lyhyempien ja tiiviimpien elämäkertojen ystävä. Næssin kerrontatyylille ja kirjan vaatimalle tutkimustyölle nostan toisaalta hattua, mutta tunnustan, että toista näin kaikenkattavaa elämäkertaa en aivan pian halua lukea. Edvard Munchin (1863 - 1944) elämä oli kiinnostava ja vaiherikas, mutta jokaisen näyttelyn, matkan ja rahanpyynnön ruotiminen tuntui uuvuttavalta.

Edvard Munch -kirja onnistui silti välittämään ajankuvaa taitelijaelämästä, joka oli kaikkea muuta kuin ruusuilla tanssimista. Edvardin rahahuolet, taiteelliset vastoinkäymiset, kaipuu Pariisin sykkeeseen, nais- ja terveyshuolet ja viimein koittaneet menestyksen vuodet piirsivät kuvan kiinnostavasta, persoonallisesta ja taiteessaan tinkimättömästä hahmosta. Kuivakkaan asiallisesta kirjasta löytyi myös pilkahdus (tahatonta?) huumoria Næssin kuvatessa Munchin ja Tulla Larsenin tuhoon tuomittua suhdetta. Kiihkeiden tunteiden vallassa oleva nainen kun intoutui jahtaamaan Edvardia ympäri Eurooppaa, ja miesparka pötki naiselta lainaamiensa rahojen turvin karkuun. Ei ollut Edvardilla onnea naisten kanssa.

Elämäkertaan kuuluvat mielestäni kuvat, ja tässä asiassa Munch-kirja saa ison plussan. Kirjassa oli useita värillisiä kuvaliitteitä, ja niissä oli kattavasti kuvia Munchin tauluista ja grafiikasta. Upeita, voimakkaita töitä, joista eniten omaa silmääni kiehtoivat henkilökuvat.


"Hän ei ollut mikään suomalaiskansallinen mötkäle." (s. 150) Näin hauskasti näyttelijä Elli Castrén kuvailee Ansa Ikosta (1913 - 1989) muistellessaan työtoveruuttaan näyttelijälegendan kanssa. Pirkko Vekkelin ja Ismo Loivamaan kirjoittama elämäkerta Unohtumaton Ansa Ikonen (Minerva, 2014) valaisee kotimaisen elokuvataivaan tähden elämää ja aikakauden suomalaista kulttuurielämää. Kirjassa on runsaasti otteita haastatteluista, joita tähden kanssa työskennelleet henkilöt ovat antaneet. Ne toivat kirjaan elävyyttä ja lämminhenkisyyttä, ja Ansa Ikosen elämäkerta oli kaikin puolin helpommin lähestyttävä kirja kuin massiivinen Munch-opus. Toki myös Ansan elämäntaival kerrottiin perinteiseen tapaan kronologisesti, mutta jo kirjan pituudesta voi päätellä, että kirjan päähenkilöä käsiteltiin yleisluontoisemmin kuin haasteen norjalaisosuudessa.

En ole Ansan suuri fanityttö, vaikka hänen elokuviaan olen tietenkin nähnyt televisiosta (ja kirjan luettuani kävin katsomassa joitakin klippejä Youtubesta). Nappasin kirjan aikoinaan mukaan alekorista, koska arvelin kirjan sisältävän kiinnostavaa tietoa kotimaisen elokuvakulttuurin historiasta. Tässä suhteessa en joutunut pettymään, vaikka onkin sanottava, ettei kirja ole mikään syväluotaava teos Ansan elokuviin ja niiden syntyvaiheisiin. Silti elokuvanteon silloinen arki välittyi lukijalle, ja esimerkiksi sota-aikana kuvattu Nainen on valttia -elokuva laittoi tekijäporukan yllättävien ongelmien eteen:

"Elokuvan kuvaukset olivat päättymässä kesäkuussa, kun Karjalan Kannaksen rintama murtui. Ansa kertoo muistelmissaan, miten piti nopeasti saada kuvatuksi kohtauksia, joita ei vielä ollut ehditty suunnitella. Mitään ei ollut käytettävissä. Eräskin ravintolakohtaus lavastettiin häthätää haalituilla kalusteilla studioon, koska mikään ravintola ei olisi ottanut vastaan kuvausryhmää yöksi parin tunnin varoitusajalla. "Ja aamulla kello kuusi lähti monta miestä rintamalle."" (s. 105)

Minulle kirjan yleisluontoinen käsittelytapa sopi, ja sainpa kurkistaa myös teatterityöhön, sillä Ansa teki pitkän ja ansiokkaan uran näyttelijänä. Kirjalle annan miinusta siitä, ettei siinä ollut lainkaan värikuvaliitteitä. Onneksi kirjassa oli sentään muutama mustavalkokuva lopun liitteessä, jossa oli tiivistetysti kerrottu Ansan elämästä vuosi vuodelta.

Kiitos Reetalle mukavasta minihaasteesta. Minulle se tarjosi retken kahden maan kulttuurielämään ja kahden voimakkaan taiteilijapersoonan elämään.

***
Osallistun kirjoilla Elämäkertahaasteeseen, ja sekä sen kolmanteen minihaasteeseen. Aloitan Ansa Ikosen tarinalla oman elokuvallisen haasteeni Seitsemännen taiteen tarinat.

Goodreads: 3 tähteä molemmille kirjoille
Mistä kirja minulle? Unohtumaton Ansa Ikonen on oma ostos; Edvard Munch -elämäkerran lainasin kirjastosta.
Muualla verkossa: Ansan kirjaa on luettu blogissa Leena Lumi.
Kirjojen tietoja:

Pirkko Vekkeli & Ismo Loivamaa: Unohtumaton Ansa Ikonen
Minerva, 2014
252 sivua

Atle Næss:  Munch, En biografi (2004)
Suomennos Veijo Kiuru
Otava, 2006
604 sivua (sisältää 70 sivua liitteitä, viitteitä yms.)

27. joulukuuta 2015

Rauhaa maailmaan -lukumaraton (päättynyt klo 15.00)

Pinon päällimmäinen -blogissa on aloitettu lukumaratonviikko, joka kestää 26.12.2015 - 2.1.2016. Maratoonata voi milloin tahansa viikon aikana, ja minä aloitan oman lukumaratonvuorokauteni NYT, lauantaina 26.12.2015 klo 15.00. Maratonkommentit päivittyvät lukupinokuvien alle.

Kuva Pinon päällimmäinen -blogista.
Luettavaa on yllin kyllin, ja ensimmäisessä kuvassa näkyvät minulla parhaillaan kesken olevat kirjat: Jeff VanderMeerin Hallinta (Eteläraja-trilogian toinen osa), Ian Rankinin Kuolleita sieluja (komisario Rebus -sarjan 10. osa) ja L. M. Montgomeryn Sininen linna. Näistä Hallinta houkuttelee maratonia ajatellen eniten, sillä teksti on nopealukuista ja juoni vaikuttaa mielenkiintoiselta, vaikkei ainakaan 150 sivun jälkeen ole yltänyt ensimmäisen osan tasolle.

Kesken juuri nyt.
Sitten se varsinainen maratonpino. Mukana pari sarjakuvaa, nuorten kirjoja, Christietä, ja muuta lyhyttä, leppoisaa lukemista. Lovecraftin lähteillä -kirja sisältää kauhunovelleja, ja niitä ajattelin lukea siellä täällä maratonin kuluessa. Olen huomannut parin lukumaratonin aikana, että minulle sopivat maratonilla parhaiten lyhyet kirjat. On mukavaa saada edes jotain luettua loppuun asti, eikä kärsivällisyyteni riitä jossain kirjassa jumimiseen kokonaisen vuorokauden verran. Valinnanvaraa on hyvä olla riittävästi - more is more näissä asioissa. :)


Klo 15.00: Lukumaraton ohi. Luin Hugo Prattin Corto Maltese -seikkailun ja tämä Siperia-reissu sopi hienosti talvimaratonille. Vauhdikasta menoa, suosittelen seikkailuhenkisten sarjakuvien ystäville. Vielä ennen kello kolmea palasin Christien pariin ja pääsin sivulle 105 asti. Tommya on kopautettu päähän seuraamiskeikalla ja Tuppence pestautui epäilyttävän rouvashenkilön sisäköksi. Taidan jatkaa Tommyn ja Tuppencen parissa illalla.

Lukumaraton sujui rennoissa, seikkailullisissa ja osin nostalgisissa (Viisikko-kirja, Tintti-sarjakuva) merkeissä. Hauskaa oli ja lukemisesta jäi hyvä mieli. Lukuintoa loppuviikon aikana maratoonaville. :)

Lukumaratonin saldo: yhteensä 922 sivua. 

Luin loppuun kirjat: Jeff VanderMeer: Hallinta (luettu sivut 148 - 382); Edid Blyton: Viisikko ja aavejuna; Carlos Maria Dominguez: Paperitalo; Herge: Kuningas Ottokarin valtikka;  Hugo Pratt: Colto Maltese Siperiassa.  

Kesken jäi: Lovecraftin lähteillä -kauhunovellikokoelma (luettu 102 sivua); Agatha Christie: Salainen vastustaja (luettu 105 sivua).

Klo 11.45: Hallinta luettu loppuun. Alue X:n arvoitukseen ei juuri vastauksia tullut, mutta loppusivu heitti henkilöt semmoiseen kaninkoloon, että trilogian päätös on pakko lukea. Pitäisi Liken sivujen mukaan ilmestyä tammikuussa. Mitäs seuraavaksi? Kauppareissun jälkeen ehti vielä jotain. Hallinnan vainoharhapläjäyksen jälkeen tosin Lovecraft-kokoelman kauhunovellit taitavat olla liikaa. Eli ehkä palaan Christien pariin tai kokeilen millaisia seikkailuja Hugo Prattilla on tarjota.

Luetut sivut: 776.

sunnuntai 27.12.2015 klo 8.50: Christien Salainen vastustaja on ihka ensimmäinen Tommy ja Tuppence -seikkailuni, ja se oli erittäin sopivaa lukemista juuri ennen nukahtamista. Varsin pirtsakka kaksikko, ja vanha kunnon Poirot vaikuttaa kuivakkaalta heidän rinnallaan. Kyseessä on vakoilutarina, jossa salainen vastustaja on salaperäinen herra Brown. Leppoisaa maratonluettavaa, ja kirja on edennyt sivulle 86.

Lukaisin aamunalkajaisiksi myös Tintti-albumin Kuningas Ottokarin valtikka. Siinä seikkailtiin kuvitteellisessa Syldavian valtiossa, ja Bianca Castafiore laulaa luikautti ensimmäiset laulunsa. Hieman harmittelen, ettei minulla ole enempää Tinttejä lukupinossa, mutta pitää tyytyä tuohon Hugo Prattin albumiin. Se onkin minulle täysin uusi tuttavuus. Nyt vuorossa aamianen.

Luetut sivut: 622

Klo 22.20: Kauhunovellit saavat riittää tälle illalle. Luin Avaruuden ahmijat ja mitäs muuta siinä ahmittiin kuin aivoja. Kaksi aivojensyöntinovellia tähän iltaan riittää, kiitos. Huomenna päivänvalossa sitten jatkan Punaisiin aivoihin ja mitähän sieltä kokoelmasta onkaan tulossa.  Kohta kutsuu uni, mutta ehkä sitä ennen vielä vähän Christietä.

Luetut sivut: 474

Klo 21.25: Olipas nopealukuinen Paperitalo. Mustaa huumoria en oikein tavoittanut. Minusta kirja oli opettavainen tarina kirjojen haalijoille. :) Ihan mukavaa kolmen tähden luettavaa, niin kuin muutkin tällä maratonilla luetut - poikkeuksena Lovecraft-kirjan novellit, joille olen valmis antamaan neljä tähteä. Ajattelin seuraavaksi jatkaa juuri niiden pariin. Pari seuraavaa ovat nimeltään Avaruuden ahmijat ja Punaiset aivot. Täydellistä luettavaa illan viimeisiin tunteihin. Myös Christien dekkari saattaa vielä päästä lukuun tälle illalle. Melkoinen sekametelisoppa tämä maraton...

Luetut sivut: 439

Klo 20.20: Viisikko ja aavejuna luettu ja kirjallisia eväitä nautittu loppuillan tarpeiksi. Keitettyjä munia, erilaisia kakkuja, tomaatteja, voileipiä ja hieman lisää voileipiä... jopa silloin kun jäädään vangiksi, voidaan syödä voileipiä, sillä rosvot ovat huomaavaisesti viskanneet eväsnyssäkän vangittujen seuraksi. Taattua viisikkomeininkiä. Olipa hauskaa palata pitkästä aikaa Viisikon pariin. Varmaan tuo lukupinon toinenkin seikkailu tulee luettua tämän maratonin aikana.

Seuraavaksi lukuun tulee Carlos Maria Dominguezin Paperitalo. Lyhyt, kauniskantinen kirja, jonka olen saanut kirjabloggaajakollega Villikseltä. Testataanpa, onko kirja niin kiintoisa kuin takakansi antaa ymmärtää. Mustan huumorin sävyttämiä ihmiskohtaloita pitäisi olla luvassa.

Luetut sivut: 305

Klo 17.30: Lovecraftin lähteillä oli loistava valinta maratonille. Nämä kauhunovellit ovat hulvattomia: 

"Luuletko että näin ruumiin? Olisinpa nähnytkin. Luojan kiitos te kaksi ette katsoneet sinne!"
    Travers oli jo kääntynyt.
    "No", hän sanoi, "minä aion katsoa." (s. 40)

Kuule, ei olisi kannattanut. Sinua kiellettiin aika monta kertaa. Entäs tämä:

"Olento oli punainen ja tihkuva, valtava kasa sykkivää, liikkuvaa hyytelöä; verenpunainen möhkäle, josta lähti lukuisia, heiluvia ja huojuvia lonkeromaisia ulokkeita. Ulokkeiden päässä oli imukärsiä, jotka avautuivat ja sulkeutuivat sairaalloisesta himosta..." (s. 25)

Olen lukenut kolme novellia eli 67 sivua, ja takana on yksi esiin manattu pahuus, heikosti päättynyt tutkimusmatka napapiirille ja vielä heikommin päättynyt tutkimusretki marsissa sijaitseville raunioille. Puuh, pakko ottaa jotain sellaista lukuun missä ei tule vastaan mitään, mikä syö aivoja tai jossa on imukärsiä. Kokeilen Viisikko-kirjaa. Nostalginen eväsretki tiedossa.

Luettuja sivuja: 147

Klo 16.20: 80 sivua Hallintaa takana. En juuri lue scifiä, joten vertailupohjani ko. genreen on hutera. Mutta jotain jännää tuossa Eteläraja-trilogiassa on... ensimmäinen osa on edelleen parempi kuin tämä toinen, mutta vaikkei kirjassa oikeastaan tapahdu mitään (toisin kuin ensimmäisessä osassa), tunnelma tihenee ja lisää kysymyksiä ja teorioita Area X:stä ja rajasta ja oviaukosta ja ties mistä sinkoilee ilmoille. Kukaan ei luota kehenkään ja on sellainen vinkeän epäluuloinen ilmapiiri. Kirja, jota en halua nähdä elokuvana. Jätän silti Etelärajan hetkeksi, ja kokeilen kauhunovelleja. Scifistä kauhuun - tämä maraton lähteen minulle erikoisin valinnoin liikkeelle. Olisiko ilmalla jotain tekemistä tämän kanssa? Hyytävä talvimyräkkä pöllyttää kevyttä pakkaslunta ikkunan takana. Parempi vaan hörppiä kuumaa teetä ja keskittyä kirjaan.

Klo 15.00 la 26.12.2015: Nyt lähtee! Aloitan maratonin VanderMeerin Hallinnan sivulta 148.

26. joulukuuta 2015

Haastekoonti: Luetaan sateenkaari

Reader, why did I marry him? -blogin Luetaan sateenkaari -haaste on osaltani kaaren päässä. Luin haasteeseen sekä omia että kirjastosta lainattuja kirjoja, ja kierrätin joitakin luettuja eteenpäin joten kaikki lukemani kirjat eivät ole olleet paikalla yhtä aikaa kaarikuvaa varten. Siksi tein kuvista kollaasin, jossa näkyvät kaareen vaaditut värit punainen, oranssi, keltainen, vihreä, vaaleampi sininen, tummempi sininen ja lila:


punainen - Pierre la Mure: Punainen mylly
oranssi - Sari Peltoniemi: Miehestä syntynyt ja muita satuja aikuisille
keltainen - Gustav Meyrink: Golem
vihreä - Stanislav Vostakov: Frosjan talo
vaaleampi sininen - J. D. Salinger: Sieppari ruispellossa
tummempi sininen - Olli Jalonen: Tuhkasaari
lila - Riikka Pulkkinen: Totta

Haasteen parhaaksi kirjaksi nostan Riikka Pulkkisen Totta-kirjan, mutta kauas siitä ei jää J. D. Salingerin klassikko Sieppari ruispellossa. Heikoin lenkki oli Olli Jalosen Tuhkasaari ja lähes samalle tasolle jäi Meyrinkin Golem. Nuo muut sijoittuvat jonnekin ääripäiden välimaastoon, joten kaarelleni mahtui melkoinen kirjo lukuelämyksiä.

Kaareni eteni muiden lukuhaasteiden varjossa, ja poimin kaarelle kirjoja sitä mukaa, kun sopivan värinen selkämys tuli vastaan. Jos olisin valinnut kirjat vain tätä haastetta silmällä pitäen, tuloksena olisi varmasti ollut erilainen sateenkaari. Pieni yllätyksellisyys piristää silti lukuhaasteita, ja lukuvuoteni kirjoista muodostui tällä kertaa tämmöinen kaari. Tämä(kin) on sellainen haaste, että olisi hauskaa tehdä tämä myös ensi vuonna ja katsoa, millaisen kaaren silloin saisin muodostettua.

Kiitokset Ompulle kekseliäästä ja hauskasta haasteideasta!

25. joulukuuta 2015

Totta & Sinkkuelämää & Tämä siunattu koti - 48/50!

50 kategorian Goodreads-haasteen loppurutistus tulee tässä: Riikka Pulkkisen Totta (Otava, 2011) sopii kohtaan 34) A book with a love triangle; Candace Bushnellin Sinkkuelämää (Tammi, 2010) on tietenkin 49) A book based on or turned into a TV show ja Jhumpa Lahirin Tämä siunattu koti (Tammi, 2001) on 18) A Pulitzer Prize-winning book. Tällä kertaa haasteen viimeiset kirjat eivät olleet ikävää pakkoluettavaa, sillä Pulkkisen Totta oli huikea viiden Goodreads-tähden kirja ja nuo kaksi muutakin aivan kelpo ajankulua.

Lainaan Kirjavalas-blogin Elegian mainiota termiä minimiete ja kirjaan lukufiilikseni kuvan alle erittäin ministi. Nämä kirjat kun eivät varmaankaan suurempia esittelyitä kaipaa, ja alan olla enemmän kuin valmis päättämään taipaleeni tässä 50 kirjan haasteessa. Minimietteiden jälkeen seuraa lyhyt haastekoonti.


Riikka Pulkkisen Totta on kaikkien saamiensa kehujen arvoinen. Ihastuin ikihyviksi tähän haikean kauniiseen ja kuulaaseen rakkaustarinaan. Pulkkisen kieli on taidokasta ja hillittyä, lauseenvälit täynnä tunnetta. Tätä kirjaa kelpaa viedä maailmalle. ♥ Jos jollakulla suhdetarinoiden ystävillä on Totta vielä lukematta, suosittelen kokeilemaan.

Jhumha Lahirin kirjoja on kehuttu siellä täällä, mutta innostuin vasta nyt tutustumaan hänen tuotantoonsa. Tämä siunattu koti sai Pulizer-palkinnon vuonna 2000, mutta minulle kirjan novellit jäivät aavistuksen hailakoiksi. Ne tiivistivät taidokkaasti elämänmittaisia tarinoita ja vierauden tunteita lyhyeen sivumäärään, mutta en silti lämmennyt enempää kuin kolmen Goodreads-tähden verran.

Sinkkuelämää ei ollut kirjana niin hauska kuin tv-sarjana, muttei myöskään mikään rimanalitus. Seksistä puhuttiin mielestäni jonkin verran vähemmän kuin tv-sarjassa, mikä oli pelkästään plussaa kirjalle. New Yorkin kirpeän ja katkeran loistelias pintaliitoelämä välittyi myös kirjan sivuilta, mutta taidan silti pitää enemmän tv-versiosta. Se minulla onkin upeana boxina odottamassa seuraavaa katselukertaa:


***
Luetaan sateenkaari -haaste saa lilan raidan Riikka Pulkkisen Totta-kirjasta:


*** 50 kategorian Goodreads -haaste - kooste ***

Huh, 48/50 kirjaa luettu! Vain kaksi listan kohtaa jäi ilman kirjaa:  20) A book at the bottom of your to-read list ja 21) A book your mom loves. Molempiin löysin kirjat, mutta niiden sivumäärä oli liikaa loppuvuoden lukuaikaan nähden. Koetan nimittäin päästä irti siitä, että luen kirjoja väkisin lukuhaasteisiin vain siksi, että saisin kivan näköiset, täydet listat haastekoonteihin. :) Niinpä TBR-listan pohjimmaisena komeileva Sarah Watersin Vieras kartanossa jää odottamaan ensi vuotta, samoin Alan Hollinghurstin Vieraan lapsi -kirja, jota äitini on muutamaan otteeseen suositellut minulle.

Olin alkuvuodesta todella innoissani tästä haasteesta (joka pöyrii eräässä Goodreadsin ryhmässä), ja kirjoja tuntui löytyvän listalle kuin itsestään. Kesään meneessä suurin into oli laantunut, mutta näissä pidemmissä haasteissa on onneksi se hyvä puoli, että niitä voi laittaa tauolle jos siltä tuntuu. Syksyllä piti jo alkaa etsimään sopivia kirjoja, jotta sain aukkopaikkoja täyteltyä ja siinä vaiheessa havaitsin pieniä kyllästymisen merkkejä haastelistaa ja sen aukkoja kohtaan. Arghh, classic romance on edelleen vailla kirjaa, luenko sen Humisevan harjun vai en...??

48 luettua kirjaa tuntuu saavutukselta. Vaikka luenkin paljon, 50 tietynlaista kirjaa oli melkoinen ponnistus. Haaste oli silti kokonaisuutena hauska kokemus, mutta ensi vuodelle en missään nimessä halua yhtään näin massiivista lukuhaastetta. Juuri nyt tuumailen, että osallistun ihan vaan pienesti niihin haasteisiin mihin osallistun ja keskityn enemmän omaan TBR-listaan ja listan ulkopuolisiin, kiinnostaviin kirjoihin. Mutta varmaan se haasteinnostus taas nostaa päätään, kunhan hieman veden henkeä. :)

Alla koko listani, johon merkitsin sinisellä haasteen parhaita kirjoja:

Luettuna 48/50:
  1. A book with more than 500 pages - Alexandre Dumas: Monte-Criston kreivi
  2. A classic romance - Emily Brontë: Humiseva harju
  3. A book that became a movie - J. M. Barrie: Peter Pan
  4. A book published this year - Saku Heinänen: Zaida ja elovalkeat
  5. A book with a number in the title - Rosa Liksom: Hytti nro 6
  6. A book written by someone under 30 - Johan Harstad: Darlah - 172 tuntia kuussa
  7. A book with nonhuman characters - Lea Pennanen: Piilomaan Pikku Aasi
  8. A funny book - Kati Närhi: Saniaislehdon salaisuudet
  9. A book by a female author - Doris Lessing: Myrskyn varjossa
  10. A mystery or thriller - Agatha Christie: Askel tyhjyyteen
  11. A book with a one-word title - Annelies Verbeke: Nuku!
  12. A book of short stories - Tapio Koivukari: Maista, niin muistat
  13. A book set in a different country - Mons Kallentoft: Sydäntalven uhri (Ruotsi)
  14. A nonfiction book - Matti Kääriäinen: Kehitysavun kirous
  15. A popular author’s first book - Zadie Smith: Valkoiset hampaat
  16. A book from an author you love that you haven’t read yet - Ian Rankin: Ristinolla
  17. A book a friend recommended - Satu Mattila-Laine: Parantola
  18. A Pulitzer Prize-winning book - Jhumpa Lahiri: Tämä siunattu koti
  19. A book based on a true story - Jean Kwok: Käännöksiä
  20. A book at the bottom of your to-read list
  21. A book your mom loves
  22. A book that scares you - Gustav Meyrink: Golem
  23. A book more than 100 years old - Mark Twain: Hucleberry-Finnin seikkailut
  24. A book based entirely on its cover - Amity Gaige: Schroder
  25. A book you were supposed to read in school but didn’t - John Steinbeck: Helmi
  26. A memoir - Ingmar Bergman: Laterna magica - muistelmat
  27. A book you can finish in a day - Salla Simukka: Valkea kuin lumi
  28. A book with antonyms in the title - Valoa ja varjoa - 90 kuvaa Suomesta
  29. A book set somewhere you’ve always wanted to visit - Kiki - Montparnassen kuningatar
  30. A book that came out the year you were born - E. L. Doctorow: Ragtime
  31. A book with bad reviews - K: Like Plastic - muovautuva mieli
  32. A trilogy - Helena Waris: Pohjankontu-trilogia
    1. Uniin piirretty polku
    2.  Sudenlapset
    3. Talviverinen 
  33. A book from your childhood - Anni Polva: Tiina saa ehdot
  34. A book with a love triangle - Riikka Pulkkinen: Totta
  35. A book set in the future - Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää
  36. A book set in high school - Jenna Kostet: Lautturi
  37. A book with a color in the title - Pierre la Mure: Punainen mylly
  38. A book that made you cry - Jenni Kirves: Aino - ihmeellinen olento
  39. A book with magic - Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus
  40. A graphic novel - JP Ahonen & KP Alare: Perkeros
  41. A book by an author you’ve never read before - Sjón: Skugga-Baldur
  42. A book you own but have never read - Daphne Kalotay: Bolšoin perhonen
  43. A book that takes place in your state - Ilpo Koskela: Lusia
  44. A book that was originally written in a different language - Irène Némirovsky: Veren polte
  45. A book set during Christmas - Agatha Christie: Simeon Leen testamentti
  46. A book written by an author with your same initials - Milla Ollikainen: Pirunkuru
  47. A play - Anton Tsehov: Kirsikkatarha
  48. A banned book - J. D. Salinger: Sieppari ruispellossa
  49. A book based on or turned into a TV show - Candace Bushnell: Sinkkuelämää
  50. A book you started but never finished - Margaret Atwood: Kivettyneet leikit
 
***
Goodreads: Totta saa 5 tähteä, Sinkkuelämää ja Tämä siunattu koti 3 tähteä
Mistä kirjat minulle? Sinkkuelämää on oma ostos, Totta ja Tämä siunattu koti on lainattu kirjastosta.
Muualla verkossa:
* Totta-kirjaa on luettu mm. näissä blogeissa: Kirsin kirjanurkka1001 kirjaa ja yksi pieni elämäMari A:n kirjablogi ja Sinisen linnan kirjasto.
* Sinkkuelämää-kirjaa on luettu mm. näissä blogeissa: La petite lectriceLukutoukan kulttuuriblogi ja Todella vaiheessa.
* Tämä siunattu koti -kirjaa on luettu mm. näissä blogeissa: LumiomenaEniten minua kiinnostaa tie, Nannan kirjakimara ja Ketjukolaaja
Kirjojen tietoja:

Riikka Pulkkinen: Totta
Otava, 2011 (8. täydennetty painos)
335 sivua

Candace Bushnell: Sex and the City
Suomennos Arto Schroderus
Tammi, 2010 (6. painos)
248 sivua

Jhumpa Lahiri: Interpreter of Maladies
Suomennos Kersti Juva
Tammi, 2001
221 sivua

24. joulukuuta 2015

Kirjabloggaajien joulukalenteri, 24. luukku

On jouluaatto ja kirjabloggaajien joulukalenterin viimeinen luukku avautuu. 23. päivän luukku löytyy Reader, why did I marry him? -blogista ja kalanterin ensimmäinen luukku avautui Hyönteisdokumentti-blogissa.

Kuva: Yöpöydän kirjat -blogin Niina

Jouluaaton iloksi tarjoilen muutaman kirjakansirunon. En tiedä, mistä kansirunon idea on alunperin lähtenyt liikkeelle, mutta itse päätin nyt ensimmäistä kertaa kokeilla millaisia runosia ja ajatelmia omista ja parhaillaan lainassa olevista kirjoista syntyy. Alla olevat viritelmät eivät viimeistä lukuun ottamatta liity jouluun (ja sekin erittäin löyhästi), mutta talvinen vuodenaika sentään pääsi mukaan. Runot löytyvät varmuuden vuoksi kuvien alta myös tekstimuodossa, ja runoissa mukana olevat kirjat on listattu jutun lopussa:

Talvifantasia:

 
lumi peittää setripuut
hylätty puutarha
vihreän teltan alla
jumalat juhlivat öisin
taikatalvi
 nyt ja aina


Historiakatsaus:


nuori mies naisen kanssa
naimapuuhia pimeän sylissä
surunhaurus, lasinterävä
mennyt maailma
sellaista oli elämä Venäjällä viimeisen tsaarin aikaan


Ajankuva:


Pariisi
hävityksen historiaa
Hei Nostradamus!
Eikö vieläkään hyviä uutisia? 


Joulu alkakoon!


lumi
rakkaus
jazz
Juhla alkakoon


*** Rauhallista joulunaikaa! ***

Ainolan puiston talviasu parin vuoden takaa.
 ***

Kuvissa näkyvät kirjat ovat myös erinomaisia lukuvinkkejä jouluun ja tulevaan vuoteen: 

David Guterson: Lumi peittää setripuut. Suomennos Markku Päkkilä. Otava, 1996.

Kate Morton: Hylätty puutarha. Suomennos Hilkka Pekkanen. Bazar, 2014.

Ljudmila Ulitskaja: Vihreän teltan alla. Suomennos Arja Pikkupeura. Siltala, 2015.

Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin. Suomennos Eva Siikarla. WSOY, 1993.

Tove Jansson: Taikatalvi. Suomennos Laila Järvinen. WSOY, 1958.

Diane Keaton: Nyt ja aina. Suomennos Laura Beck. Otava, 2012.

***

Botho Strauss: Nuori mies. Suomennos Marja Kyrö. Otava, 1986.

Rosse (kuvitus) -  Sillantaus & Gylling (tekstit): Naisen kanssa. Nemo, 1998.

Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia. Suomennos Arto Schroderus. Otava, 2012.

Ian Rankin: Pimeän sylissä. Suomennos Ulla Ekman-Salokangas. BlueMoon, 2009. 

Siiri Enoranta: Surunhauras, lasinterävä. WSOY, 2015.

Evelyn Waugh: Mennyt maailma. Suomennos Pentti Lehtinen. Otava, 2009.

Henri Troyat: Sellaista oli elämä Venäjällä viimeisen tsaarin aikaan. Suomennos Esa Lindfors. WSOY, 1996.

***
Antony Beevor - Artemis Cooper: Pariisi - miehityksen jälkeen 1944 - 1949. Suomennos Markku Päkkilä. Siltala, 2009.

Sami Koski - Mika Rissanen - Juha Tahvanainen: Hävityksen historiaa - Eurooppalaisen vandalismin vuosisadat. Atena, 2007.

Douglas Coupland: Hei Nostradamus! Suomennos Sami Heino. Sammakko, 2005.

Kate Atkinson: Eikö vieläkään hyviä uutisia? Suomennos Kaisa Kattelus. Schildts & Söderströms, 2013. 

***

Orhan Pamuk: Lumi. Suomennos Tuula Kojo. Tammi, 2004.

Toni Morrison: Rakkaus. Suomennos Seppo Loponen. Tammi, 2004.

Toni Morrison: Jazz. Suomennos Seppo Loponen. Tammi, 1993.

Niccoló Ammaniti: Juhla alkakoon. Suomennos Leena Taavitsainen-Petäjä. Otava, 2011.

22. joulukuuta 2015

Siri Pettersen: Odininlapsi

Siri Pettersonin fantasiauutuus Odininlapsi (Jalava, 2015) on houkutellut minua lukupinossani koko syksyn ajan, mutta kirjan mittava pituus - yli 600 sivua - tuntui liialliselta rajallisiin lukuhetkiin nähden. Joululoma siintää jo silmissäni, ja viime viikolla päätin viimein rohkaistua kokeilemaan kehuttua Korpinkehät-sarjan avausosaa. Ja koukuttihan se, sivut kääntyivät tiuhaan tahtiin - Odininlapsen kanssa ei montaa lukupäivää tai -iltaa mennyt. Jatko-osa Mätä ilmestyy suomeksi keväällä, mutta olisipa ollut mukava jatkaa suoraan sen pariin. Korpinkehät-sarja vaikuttaa nimittäin sopivalta lomafantasialta. Ei mitään liian hurjaa tai jännää, vaan neuvokas, symppis päähenkilö ja uteliaisuutta kutkuttava fantasiamaailma.

Eräs kirjavuoteni upeimpia kansia. <3
"Hirka tunsi odottamatonta kaipausta. Niinhän he olivat eläneet suurimman osan elämästään. Ei kai se niin kauheaa ollut? Elää kuin korpit metsässä, kuin villieläimet, vain itseensä luottaen. Mutta oikeudenmukaista se ei ollut. Miksi hänen piti paeta? Miksi häntä jahdattiin, vaikkei hän ollut tehnyt mitään väärää? Hän oli kyllästynyt piileskelemään, jatkamaan aina eteenpäin, seuraavaan paikkaan. Hän oli kyllästynyt siihen, että hänellä oli vain isä. Piti olla toinenkin keino." (s. 141) 

Odininlapsen päähenkilö on 15-vuotias Hirka. Hänellä ei ole häntää, ja se on tärkeää tässä kirjassa. Hännättömyys on merkki siitä, että Hirka on mädän kantaja, odininlapsi, ja näin päästään Odininlapsen hyvät vastaan pahat -asetelmaan. Paha tulee kirjan yhteiskuntaan jostain ulkoapäin, ja hännän puuttuminen erään toisen piirteen puuttumisen myötä (en spoilaa, jos joku on onnistunut välttymään juonipaljastuksilta) on osoitus siitä, että Hirka on osa tätä pahuutta. Mutta koska Hirka on kirjan sankaritar asia ei tietenkään ole näin yksioikoinen.

Kirjan kerronta oli vetävää, ja juonenkulku taitavasti rakennettu. Hirka voitti minut nopeasti puolelleen, ja vaikka kirja oli toiminnallisempi vasta aivan lopussa, koko ajan tapahtui sen verran, etten päässyt pitkästymään. Kirjasta lukemani kehut olivat ehkä asettaneet odotukseni liian korkealle, sillä hyvistä puolistaan huolimatta Odininlapsi jäi sellaiselle perusmukavalle tasolle, josta merkitsen kirjalle Goodreadsiin kolme tähteä. Kirjan fantasiamaailma oli loppujen lopuksi hyvin hillitty, ja kaikki uteliaisuuttani herättäneet jutut (sokeat, hännälliset - siis olikos niissä jotain muuta erikoista?, korpinkehät) jätettiin melkoisen vähälle käsittelylle. Sen sijaan kuvattiin Hirkan seikkailua ja suhdetta Rimeen sekä fantasiamaailman valtataisteluita. Nämä toki pitivät mielenkiintoni yllä, mutta olisin pitänyt Odininlapsesta enemmän, jos sen maailman salaperäisyydet olisivat nostettu rohkeammin etualalle. 

Napinoista huolimatta aion jatkaa sarjan parissa, sillä Hirkan tarina jäi erittäin kutkuttavaan paikkaan. Ties millainen seikkailu seuraavassa osassa odottaa. Pakkohan siitä on ottaa selvää, vaikkapa kesäloman alkajaisiksi.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Arvostelukappale. Kiitokset kustantajalle!
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Notko, se lukeva peikko, Kirjakaapin kummitus, Kujerruksia ja Dysphoria.
Kirjan tietoja:
Siri Pettersen: Odinsbarn (2013)
Suomennos Eeva-Liisa Nyqvist
Jalava, 2015
614 sivua

20. joulukuuta 2015

Haastekoonti: Idän pikajuna

Sheferijm-blogin Idän pikajuna -lukuhaasteessa riitti haastetta. Kahdeksan legandaarisen junan pysäkkiä ei ollut mikään helppo luku-urakka, ja yksi kaupunki minulla jäi kokonaan käymättä. Varnaan toki löysin kiinnostavan kirjan, sillä Bram Stokerin Draculassa on Wikipedian mukaan viittauksia Varnaan. Dracula odottelee lukupinossani, mutta sen pituus sai minut päättämään, etten väkisin koeta lukea sitä enää tähän haasteeseen. Sain silti kasaan seitsemän pysäkkiä, ja olen matkalla kuin kotonani. Tämä onkin totta, matkalla on yleensä erittäin mukavaa olla. 

Lukemani kirjat ovat tässä:

1. Pariisi (Ranska) - Pierre la Mure: Punainen mylly
2. Strasbourg (Ranska) - Jacques Martin: Karthagon aave
3. München (Saksa) - Philip Kerr: The One From the Other
4. Wien (Itävalta) - Ulli Lust: Tänään on loppuelämäsi viimeinen päivä
5. Budapest (Unkari) - Vilmos Kondor: Budapestin synnit
6. Bukarest (Romania)  - Jouko Heikura: Mustien vuorten varjossa
7. Varna (Bulgaria) - ?            
8. Istanbul (Turkki) - Jason Goodwin: Janitsaaripuu

Haastepinoon mahtuu monta hyvää dekkaria, mutta nostan silti kiinnostavimmaksi kirjaksi Ulli Lustin sarjakuvan Tänään on loppuelämäsi viimeinen päivä. Siinä oltiin haasteen teeman mukaisesti matkalla, eikä kyseessä ollut mikään leppoisa turistireissu. Suosittelen Lustin paksua sarjakuvaromaania naisten tarinoista kiinnostuneille. 

Kiitokset mielenkiintoisesta haasteesta!
Kuva Sheferijm-blogista.

19. joulukuuta 2015

Idän pikajunan pysäkit: Bukarest ja München

Joulukuun perinteisiin bloggaustunnelmiini näköjään kuuluu se, että tasaisin väliajoin pitää sanoa heipat jollekin päättyvälle lukuhaasteelle. Tällä kertaa vuorossa on Sheferijm-blogin Idän pikajuna -haaste, joka alkaa minun osaltani puksuttaa kohti haastekoontia. Niputan tähän juttuun kaksi pysäkkiä, jotka jäivät hankaluutensa vuoksi haasteen hännänhuipuiksi: Bukarest ja München. Löysin silti viimein näihin sopivat kirjat, ja Bukerestin kohdalla on erityisen painokkaasti kyse sopivasta kirjasta, sillä Jouko Heikuran Mustien vuorten varjossa (Gummerus, 2011) olisi ilman haastepisteen houkutusta jäänyt kesken. Philip Kerrin The One From the Other (Penguin Books, 2006) sen sijaan oli taattua, synkkää Bernie Gunther -laatua, ja olen iloinen, että lukuhaaste houkutteli jatkamaan tämän noir-sarjan parissa.


Mustien vuorten varjossa -kirjassa päähenkilönä on reportteri Rakel Aho, ja hänen matkassaan lukija pääsee kulkemaan läpi eurooppalaisten sotakipupisteiden. Kirja alkaa Bukarestista, jossa on juuri tapahtunut vallankumous. Rakel haistelee paikallistunnelmaa, ja samalla alkaa se juoniosuus, joka ilman lukuhaastetta olisi saanut minut heittämään kirjan keskeneräisten laariin. Elikäs luvassa on romantiikkaa ja jonkinsorttista jännitystä Romeo-nimisen nuoren miehen muodossa. Rakel ja Romeo, onpas somaa. Kirjan edetessä on luvassa uskomattomia yhteensattumia ja ryppyjä rakkaudessa. Harmi, että tämä paikoin jopa koominen juoniaines pilasi lukufiilikseni. Pidin nimittäin kirjan lähihistoriaosuuksista, joissa tavallisten ihmisten sotakokemuksia ja elämää yhteiskunnallisten mullistusten keskellä  tuotiin suht uskottavasti mukaan fiktiiviseen tarinaan. Goodreadsiin kirja saa minulta kaksi tähteä yksinomaan niiden asiosta.


Philip Kerrin Bernie Gunther -hahmo on minulle tuttu Berlin Noir -sarjasta, josta olen lukenut osat Liekit Berliinissä (#1) ja Kalpea rikollinen (#2). The One From the Other on Bernie-sarjan neljäs osa, muttei enää kuulu Berlin Noir -trilogiaan. Bernien elämän yhden osan yli hyppääminen ei haitannut juoneen mukaan pääsyä. Berlin Noirin tapahtumista on siirretty Müncheniin, jonne Bernie on asettunut vaimonsa (!) kanssa asumaan ja pitämään hotellia (!!). Noirin parissa liikutaan, joten paljastan sen verran, ettei Bernien ja vaimon yhteinen kohtalo ole ruusuinen. Vaimolle käy siis heikosti, ja Bernie palaa Münchenissä vanhaan ammattiinsa eli salapoliisin hommiin.

Otin kirjan tapahtumista etukäteen selvää vain sen verran, että München-kriteeri tulee täytettyä. Niinpä kuvittelin, että kenties natsiyhteydet ovat Bernien osalta taaksejäänyttä elämää, ja hän on siirtynyt muihin synkkiin noirpiireihin. Väärin luultu, natsien kauhut eivät jätä Bernietä rauhaan vaan niitä tarjoillaan tuhdisti 400 sivun verran. Kerrille täytyy nostaa hattua siitä, miten taitavasti hän punoo historiaa mukaan dekkarijuoneen. Yhtään ei ole luonnoinnin makua. Sen sijaan aikakauden tummanpuhuvat tunnelmat nivoutuvat vaivatta osaksi fiktiota, ja sivuhahmojen kautta saadaan mukaan paljon traagisia ihmiskohtaloita. Bernien elämän naisten kohtalot tosin ovat niin dramaattisen traagisia, että se alkoi kääntyä kirjan edetessä jo huumorin puolelle. Minulla on selvästi asennevaikeuksia näissä suhdeasioissa, kun molemmissa kirjoissa päähenkilöiden onnettomat ihmissuhteet nostattivat vain vinon hymyn huulilleni.

Kirja vaikutti alkuun ja vielä keskipaikkeillakin hajanaiselta, sillä Bernie tutkii vähän sitä sun tätä eikä mikään näytä liittyvän keskenään yhteen. Kannattaa olla kärsivällinen (eikä kiintyä liikaa naishahmoihin), sillä juonilangat punoutuvat nätisti yhteen lopussa. Kirjan tarina itse asiassa jatkuu sarjan seuraavassa osassa A Quiet Flame. Jatkan varmasti sarjan parissa, kunhan ehdin vähän sulatella tätä uusinta lukemaani osaa. Pidin kirjasta neljän tähden arvoisesti, mutten silti uskalla suositella kirjaa kuin noir-dekkarien ystäville. Bernie-sarja on synkästä tapahtuma-ajankohdasta huolimatta laadukasta luettavaa.

Goodreads: Mustien vuorten varjossa saa 2 tähteä ja The One From the Other saa 4 tähteä.
Mistä kirjat minulle? Omia ostoksia
Muualla verkossa: Mustien vuorten varjossa on kuljettu mm. blogeissa Mari A:n kirjablogi ja Tarinoiden taikaa.
E-kirjojen tietoja: 
Jouko Heikura: Mustien vuorten varjossa
Gummerus, 2011
255 sivua

Philip Kerr: The One From  the Other
Penguin Books, 2006
419 sivua

17. joulukuuta 2015

I Spy -haasteen viimeiset kirjat: Tuhkasaari & Hopealaukki

I Spy -haaste on ollut mukava haaste, mutta silti loppusuoralla tuli vastaan tuttu tilanne: kahteen viimeiseen haastekohtaan (Product of Fire ja Metal) ei millään meinannut löytyä kiinnostavaa kirjaa. En silti halunnut jättää haastetta kesken, vaan päätin mennä sieltä missä rima tuntui olevan matalimmalla. Eli luetaan joku lyhyt. Viimein Product of Fire -kohtaan löytyi kirjaston tietokannasta Olli Jalosen Tuhkasaari (Otava, 1987) ja Metal-kohtaan Goodreadsin haku tuotti Sherlock Holmes -osuman. Hopealaukki-tarina näkyy Goodreadsissa omana kirjanaan, vaikka itse luin sen Teoksen vuonna 2010 julkaisemasta 1300-sivuisesta Kootut kertomukset -kokoelmasta. Jee, I Spy -listan 25 kirjaa on luettu!!


Olli Jalosen Tuhkasaari on takakannen mukaan "hieno saturomaani, taidokas fantasia, seikkailukertomus kolmen lapsen huimasta matkasta aivan uusiin maailmoihin." Sanottakoon suoraan, että Tuhkasaari oli minulle liian taidokas. En nimittäin päässyt kirjaan lainkaan sisälle, vaan lasten matkan merkitys jäi minulle arvoitukseksi. Kirjaa lukiessani tuli sellainen olo, että tästä varmaan pitäisi ymmärtää ja tulkita jotain, mutta mm. taivaasta tippuvat lasiset aidat, kvarkit, Tuollillaistuja ja muut merkilliset otukset saivat minut lähinnä puistelemaan päätäni. Lukukokemuksen anniksi jäi tällä kertaa haastepiste ja yksi Goodreads-tähti.

Sir Arthur Conan Doylen Hopealaukki oli sellainen, kuin muistelinkin Sherlock Holmes -tarinoiden olevan. Niitä on kun tullut jokunen luettua ennen blogiaikaa, ja kokoelmateos löytyy omasta hyllystäni. Tallistaan kadonneen huippuhevosen tapaus ei tuntunut aiheuttavan salapoliisille kovin suurta päänvaivaa, vaan Holmes oli tuttuun tapaansa muutaman askeleen poliisi edellä. Holmesin yksityiskohtaiset päättelyt herättävät minussa lähinnä hilpeyttä:

"Matkammehan sujuu sukkelaan, hän sanoi katsellen ulos ikkunasta ja vilkuillen taskukelloonsa. - Ajamme parhaillaan 85,6 kilometrin tuntivauhtia.
- En minä ole nähnyt kilometripylväitä missään.
- En minäkään. Mutta lennätinpylväät ovat tämän radan varrella 55 metrin välein, joten laskutoimitus on helppo. Olet varmaankin tutustunut tähän tapaukseen, jossa  John Straker on murhattu ja Hopealaukki on kadonnut?" (s. 292)

Sherlock Holmesin seikkailut ovat leppoisaa luettavaa, ja miellyttävän lyhyt Hopealaukki saa minulta 3  tähteä. Suosittelen tutustumaan koko teokseen, jossa on uusina suomennoksina Sherlockin seikkailuja.

Saan Tuhkasaaresta myös tumman sinisen raidan Luetaan sateenkaari -haasteeseen:
 

Goodreads: Tuhkasaari saa yhden tähden ja Hopealaukki 3 tähteä.
Mistä kirjat minulle? Tuhkasaaren lainasin kirjastosta ja Sherlock Holmesin Kootut kertomukset on oma ostos.
Kirjojen tietoja:

Olli Jalonen: Tuhkasaari
Otava, 1987
108 sivua

Sir Arthur Conan Doyle: The Adventure of Silver Blaze (1892)
Kokoelmateoksessa Sherlock Holmes - Kootut kertomukset
Suomentanut Jaakko Anhava
Teos, 2010

16. joulukuuta 2015

Ante Aikio: Lovi (Aigi II)

Ante Aikion Lovi (Reuna, 2015) on toinen Aigi-sarjan osa. En ole lukenut sarjan ensimmäistä osaa, mutta se ei mielestäni haitannut Aigi-noidan saamelaismaailmaan tutustumisessa. Loven alussa on lyhyesti kerrattu Aigin aiempia vaiheita, ja tämä osuus riitti saattamaan lukijan ns. juoneen kiinni. 

Kirjan takakantta lainatakseni Lovi "jatkaa tarinaa lovinoita Aigin vaiheista saamelaisen mytologian myyttisissä maailmoissa." Saamelaiseen mytologiaan pohjautuvat kohtaukset olivatkin kirjan parasta antia. Ne tuntuivat tämmöisestä etelän ihmisestä eksoottisilta ja kiehtovilta:

""Jos sie tosijhaan olet se Aigin retale, niin mie tulen kärryyttämhään sinun naaman vähinthään viisi kertaa niin, että sinun mustaksi käppyräksi palanheet posket märkii vielä vuojenki päästä... Ja jos sie olet sitte kuitenki joku muu, niin eihän se minua haittaa! Paistan mie sinut siitä huolimatta! Sen verran mie ole kyllästyny kaikenmaailman säikyttelijöihin ja gufihtaren kusiaishiin."
    Kärsimätön eukko purki luolastossa siinneitä katkeria tunteitaan samalla kun etsi katseellaan kivien suojiin piiloutunutta ihmistä.
    Aigi ei hermoillut. Hän oli edelleen kyyristyneenä kiven takana. Hän muisteli Sammalakan viisauksia, ja kaikki alkoi löytyä sijoilleen hänen mielessään. Etelän akka oli puhunut pahasta boranoidasta, jonka gufihtaret olivat loihtineet luolan vangiksi." (s. 256-257)

Pidin myös Loven luontokuvauksista, joissa pohjoisen karu kauneus heräsi eloon: "Viimeiset, kylmän kurjistamat ruskanlehdet leijailivat lohduttomasti pitkin tievoja ja jäkäläkankaita. Kalsea pohjoistuuli reipotteli niitä suruttomasti välittämättä siitä, että ne olivat yksin ja onnettomina, emopuistaan irronneina vailla muiden vehreiden sisarustensa luomaa turvaa. Kulpakkokuu oli koittanut ja luonto tunsi sen ytimissään." (s. 9) Oudonkuuloiset sanat - kuten kulpakkokuu - eivät häirinneet lukemista, päinvastoin niistä tuli miellyttävää paikallisväriä tekstiin.

Kirjan hyvistä puolista huolimatta minulle jäi Lovesta kaksijakoiset lukutunnelmat. Kirjan alku- ja loppuvaiheet olivat mieluista luettavaa, mutta hidastempoinen ja paikoin kömpelö keskivaihe koetteli lukuhermojani. Alun kiinnostavan, myyttisen osuuden jälkeen Aigi lähti poroajelulle, joka kesti ja kesti, ja tämä lukija melkein nukahti ja tipahti kyydistä. Onneksi Loven räväkkä loppupuoli sentään herätteli minut tehokkaasti. Kirjan juonellinen anti jäi aavistuksen heppoiseksi, mutta saamelaisten uskomusmaailmaan tutustuminen oli erittäin mielenkiintoista.


***
Aloitan kirjalla Kansojen juurilla -lukuhaasteen.
Goodreads: 2 tähteä
Mistä kirja minulle? Arvostelukappale. Kiitokset kustantajalle!
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogissa Eniten minua kiinnostaa tie
Kirjan tietoja:
Ante Aikio: Aigi II - Lovi
Kannen kuva Ante Aikio
Reuna kustannus, 2015
282 sivua

15. joulukuuta 2015

Gard Sveen: Raskaat varjot

Gard Sveenin esikoisdekkarin Raskaat varjot (Bazar, 2015) sivumäärä on muhkea, mutta ahmaisin reilut 550 sivua viime viikonlopun aikana melko ripeään tahtiin. Raskaat varjot eteni sujuvasti kahdella aikatasolla, ja norjalaista toisen maailmansodan aikakautta valottava kirja oli juuri sellainen aivojen nollausdekkari/jännäri, jonka saattoi lukea nopeasti eikä liian kimurantteja juonenkäänteitä tai kerronnan hienouksia tarvinnut jäädä pohdiskelemaan.

"Agnesin katse pyyhkäisi katon poikki, sitä ei ollut maalattu herran aikoihin, yhdessä tummuneessa nurkassa hän huomasi hämähäkinseitin. Siihen joutunut kärpänen räpisteli epätoivoisesti, yritti päästä irti.
    Kuoleman oma, Agnes ajatteli.
    Sinä olet kuoleman oma." (s. 261)

Kirjan parasta antia olivat toisen maailmansodan vuosiin sijoittuvat jaksot, jotka kuvasivat Norjan kokemaa natsimiehitystä. Minulle olisi oikein hyvin sopinut, että koko kirja olisi liikkunut tällä aikatasolla, sillä kirjan kuvaama vastavakoilun maailma tuntui kolkon kiehtovalta. Vakoilusankarittarena hääri kaunis nuori nainen nimeltä Agnes, ja hänen soluttautumisensa natsipiireihin oli mukavan jännittävää seurattavaa. Huikeisiin sfääreihin kirjan jännitys ei kohonnut, mutta loppua kohden tunnelma tiivistyi kiitettävästi. Pidin siitä, että romanttisista kuvioista huolimatta meno säilyi kohtuullisen uskottavana, eikä siirappia valutettu laisinkaan.

Nykyaikaan sijoittuvilla jaksoilla tutkittiin raakaa eläkeläismiehen murhaa, sekä kolmen vuosikymmeniä sitten kuolleen ihmisen kuolemaa. Tässä kuviossa pääpoliisina oli rikostutkija Tommy Bergman, ja totta kai Tommylle oli pitänyt kirjoittaa juoneen mukaan ontuva ihmissuhdeviritys, joka oli mielestäni täydellisen turha. Onneksi Tommyn pohdiskelut 'aloittaako uusi suhde vai ei' saattoi mennä pikakelauksella eteenpäin ilman, että kirjan juonellinen anti kärsi hitustakaan. Tommy ei vaikuttanut kovinkaan karismaattiselta tai välkyltä poliisilta, mutta juonilangat saatiin siitä huolimatta kieputettua mukavasti yhteen loppusivuilla. Menneet ja nykyiset tapahtumat nivoutuivat yhteen, ja henkilögalleria osoittautui yllättävän moniulotteiseksi.

Mietiskelin pitkään kirjan tähtimäärää, ja päätin lopulta antaa Raskaille varjoille neljä Goodreads-tähteä. Ansio siitä kuuluu Agnes-jaksoille, sillä Tommyn nykyaikaan sijoittuvat osuudet olivat korkeintaan kolmen tähden arvoisia.


Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Lukutoukan kulttuuriblogi, Ullan luetut kirjat, Mummo matkalla ja Lukuneuvoja.
Kirjan tietoja:
Gard Sveen: Den siste pilegrimen (2013)
Suomennos Arja Kantele
Bazar, 2015
557 sivua

13. joulukuuta 2015

Vuosi kuvina ja Älyttömät joululahjatoiveet -haaste

Vuosi kuvina -sarjassa on vuorossa joulukuun kuva. Vihdoinkin lunta, edes vähäsen!!


Kirjasähkökäyrän Mai ja Luetaanko tämä? -blogin Kia muistivat minua hauskalla jouluhaasteella, jossa pitää listata kolme hullua joululahjatoivetta. Eli semmoisia, joita ei oikeasti voi odottaa joulupukin paketista saavansa:

Työn ja opiskelun yhdistäminen on vaatinut tiukkaa suunnittelua ja kalenterin käyttöä. Voi kunpa ensimmäisestä joulupaketista löytyisi ajankääntäjä, jota Hermione käytti Harry Potter ja Azkabanin vanki -kirjassa! Vips vaan ja päällekkäisyydet työn ja opintojen kanssa olisi ratkaistu.  Vaikka voihan se olla, että minulle kävisi juuri niin hassusti kuin Hermionelle:

"Mutta sinähän sai kokeesta kolmesataakaksikymmentä prosenttia oikein!" Ron sanoi.
    "Niin sain", Hermione huokaisi, "mutta en kestä enää toista tällaista vuotta. Se ajankääntäjä oli tehdä minut hulluksi. Olen luovuttanut sen pois. Ilman jästitietoa ja ennustamista pystyn opiskelemaan tavalliseen tahtiin." (Harry Potter ja Azkabanin vanki, s. 452)

Toivoisin myös mahdollisuutta (vailla rahahuolia, totta kai) muutaman kuukauden kiertomatkaan maapallon toiselle puolelle, Uuteen-Seelantiin ja Australiaan. Uudesta-Seelannista löytyy Tolkien-filmatisointien huikean kauniita maisemia, ja Australia houkuttelee muuten vain. Esimerkiksi vuoden vaihtumista olisi mahtavaa seurata Sidneyssä.

Kolmanteen pakettiin toivoisin ihmepilleriä, jonka nappaamalla saisin taidon lukea ja puhua ranskaa virheettömästi. Olen aloittanut tämän kauniin kielen opiskelun alkeista tänä syksynä. Kielitaitoni on toki edistynyt nollatasolta, mutta uuden kielen opiskelu vaatii vaivaa ja aikaa, ainakin minulta. Ääntäminen erityisesti tuntuu haastavalta, ja mahdankohan koskaan pystyä tuottamaan natiivipuhujien sulavaa puhetulvaa. Olisipa helppoa, jos opiskeluvaiheen pystyisi sivuuttamaan jonkin näppärän kielipillerin avulla. :) Ja sitten vain lukemaan Dumas'ta alkukielellä.

Heitän jouluisen lahjatoivehaasteen seuraaville blogeille: Cats, books & me / Kirsi, Madonluvut / Serentis ja Kannesta kanteen / Kaisa

Lopuksi vielä muutama kuva lumisesta Ainolan puistosta:

Kalojen tie ei ole vielä kokonaan jäässä.
Aurinko paistoi tänään!
Vuosi kuvina -lammikko toisesta suunnasta katsottuna. Taustalla museorakennus.

Haastekoonti: Maalaismaisemia

1001 kirjaa ja yksi pieni elämä -blogin Maalaismaisemia-lukuhaaste päättyy vuodenvaihteessa. En usko enää ehtiväni lukea haasteeseen mitään, joten kääräisen luetut kirjat pakettiin jo nyt. 

Kuva 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä -blogista.
Lähdin haasteeseen mukaan varovaisin tavoittein, sillä maaseudun maisemat eivät ole minulle erityisen läheisiä kirjoissa tai livenä. Mutta niin vain sain kasaan 10 luettua kirjaa ja pääsin maatilan isännäksi. Tai ehkä pitäisi sanoa emännäksi. :) Osa haasteeseen sopivista kirjoista tuli eteeni täysin sattumalta, ja oli mukavaa bongailla maaseudun kuvauksia kirjoista, jotka olin valinnut luettavakseni aivan muista syistä. Haasteeseen osui kaksi upeaa kirjaa, jotka ovat koko blogivuoteni parhaimmistoa: Ulla-Lena Lundbergin Jää ja Mikaela Strömbergin Sophie. Näitä suosittelen lämpimästi elämänläheisten tarinoiden ystäville.

Lukemani kirjat listaan tekstilainausten kera. Maaseututeema innosti minua ottamaan talteen kustakin kirjasta jonkin aiheeseen sopivan lainauksen tai kuvan, ja tämmöinen saalis niistä kertyi:

Enni Mustonen: Morsiuskesä - Maa ja metsä elinkeinona & maaseutu murroksessa

"Kikka oli suunnitellut, että navetalla kuvataan, miten Jussi opettaa Sinille lypsykoneen käyttöä.
    Hei, ei sitä voi opettaa tosta vaan kesken aamulypsyn, minun oli pakko sanoa, kun sekä oppilas että opettaja seisoivat alhaalla montussa hämmentyneen näköisinä.
    - Jos tehdään niin, että Sini on vaan alhaalla katsomassa, kun Jussi pyörittää lypsyä. Jussi voi selostaa jos ehtii, mitä tehdään ja miksi.
    Kikka ja Milla näyttivät supattelevan nyrpeän näköisinä keskenään, mutta Jussi näytti huojentuneelta. Lypsyaseman portilla odottelivat jo ensimmäiset lehmät vuoroaan." (Morsiuskesä; s. 50)

Irène Némirovsky: Veren polte - Elämää maaseudulla

"Tänään olen yksin, ensilumi satoi. Tämä Keski-Ranskan seutu on eristäytynyttä mutta vaurasta. Ihmiset pysyttelevät omissa oloissaan, omilla maillaan, kyräilevät naapureitaan, korjaavat satonsa, laskevat rahojaan, viittaavat kintaalla kaikelle muulle. Ei asuta linnoissa, ei harrasteta seuraelämää. Täkäläinen porvaristo on vielä lähellä maalaisia, vasta äskettäin toiseen säätyyn siirtynyttä; veri virtaa suonissa sakeana ja kaikki maan antimet maistuvat." (Veren polte; s. 6) 

Anton Tsehov: Kirsikkatarha - Maa ja metsä elinkeinona & maaseutu murroksessa 

"LOPAHIN: Suokaa anteeksi, hyvä herrasväki, mutta minä en ole koskaan tavannut niin kevytmielisiä, niin epäasiallisia, kummallisia ihmisiä kuin te. Teille sanotaan selvällä venäjän kielellä että teidän maatilanne myydään, ja te olette niin kuin ette ymmärtäisi.
LUBOV ANDREJEVNA: Mitä me oikein voimme tehdä? Selittäkää, mitä?
LOPAHIN: Minä selitän teille joka päivä. Joka päivä minä puhun teille yhtä ja samaa. Sekä kirsikkatarha että maa on ehdottomasti vuokrattava huvilapalstoiksi, se on tehtävä heti paikalla, kiireen vilkkaa - huutokauppa on ovella. Tajutkaa se! Kun vain varmasti päätätte että tulkoon huviloita, teille annetaan rahaa miten paljon hyvänsä, ja silloin olette pelastetut." (Kirsikkatarha; s. 270)

Anni Polva: Rakasta minua hiukan! - Elämää maaseudulla 

"Kerttu ja Lulu joutuivat harventamaan kasvimaita loppupäiväksi, sillä emäntä valitti niiden jäävän huonoimmalle osalle muun kiireen keskellä. Muori tosin murisi, että porkkanat ja muut ruohot kasvaisivat kitkemättäkin, kunhan vain navetta saataisiin pestyksi ja kuivamaan tai perunakuoppa tyhjennetyksi uutta satoa varten, mutta emäntä tuumi, että niidenkin aika tulisi vuorollaan.
    Esko ja Kreeta tulivat kasvimaalle tyttöjen seuraksi ja tunsivat olevansa suuria tekijöitä, kun saivat kädestä pitäen neuvoa Kertulle, mikä oli pinaattia, mikä porkkanaa ja meiramia, ettei tämä kyninyt ylös kaikkea syötäväksi kelpaavaa roskayrttien mukana." (Rakasta minua hiukan; s. 52)

Ilpo Koskela: Lusia - Elämää maaseudulla

Kuva Lusia-sarjakuvasta.

Stanislav Vostakov: Frosjan talo - elämää maaseudulla

Kuva Frosjan talo -lastenkirjasta.

Ulla-Lena Lundberg: Jää - elämää maaseudulla

"Mona ei ole koskaan niin aurinkoinen kuin heinäaikaan. Se on maanviljelysvuoden paras aika, työväki täytyy pitää hyvällä tuulella ja ruokkia hyvin. Luodoilla moni asia on kuitenkin toisin. Heinää ei esimerkiksi panna seipäille vaan se saa kuivua luokona, ja karheita käännellään auringossa, kunnes heinä on riittävän kuivaa suojaan ajettavaksi. Kauniilla säällä sillä menetelmällä saadaan ensiluokkaista heinää, mutta jos sataa ja heinää käännellään liian monta kertaa, laatu heikkenee katastrofaalisesti. Papinrouva olettaa että luotolaiset soveltavat maanviljelykseen kalastuskäsityksiään: kaikki riippuu onnesta ja sään haltijoista. Jos kalaa tulee hyvin, saa olla iloinen, ja jos heinä saadaan latoon ennen kuin se on heittänyt henkensä, sekin on hyvä." (Jää; s. 101)

Emily Brontë: Humiseva harju - elämää maaseudulla

"Olen huomannut että täkäläiset maalaisihmiset ovat merkityksellisempiä kuin kaupunkilaiset, samalla tavoin kuin hämähäkki on vankityrmässä merkityksellisempi kuin ihmisasunnossa niiden eri asukkaiden mielestä; ja syventynyt kiinnostus ei kuitenkaan johdu kokonaan katselijan tilanteesta. Maalaiset tosiaan elävät enemmän vakavissaan, enemmän sisimmässään, ja vähemmän pintavaihteluissa ja yhdentekevissä ulkonaisissa asioissa. Voisin kuvitella, että elämänikäinen rakkaus on täällä miltei mahdollista; enkä ole koskaan uskonut rakkauteen joka kestäisi vuottakaan." (Humiseva harju; s. 73)

Mikaela Strömberg: Sophie - elämää maaseudulla

"Kylässä, johon kummalliset ulkomaalaiset olivat muuttaneet, oli yhteensä yhdeksäntoista taloa, mukaan lukien jokunen mäkitupa, siellä oli seppä ja suutari, mutta ei juuri nimeksikään joutoväkeä. Ihmiset elivät maasta, ravuista ja joen liejunvärisestä kalasta. Tärkein viljakasvi oli kaura, ravitseva ja kestävä, täydellistä ravintoa ihmisille ja karjalle. Mutta pienillä palstoilla metsäkumpareiden ja isompien tai pienempien kiviröykkiöiden välissä viljeltiin myös herneitä, papuja, valkokaalia ja lanttua. Ja kaskimailla lähellä isoja metsiä Pyhtisten suunnassa ja lähellä Pietariin vievää tietä, jos tarkkoja ollaan, kasvatettiin naurista, pellavaa ja hamppua. Eikä pidä unohtaa perunaa! Ihmeellistä pientä mukulaa, joka oli tullut lännestä, ja jonka tulon vanha kansa vielä muisti.
    "Yksikin eukko heitti henkensä ku ei älynny, ettei sitä vihriää pidä syödä."
    "Ei se ollu järin viisas muutenkaan." (Sophie; s. 170)

Maallemuuttajat - Juurevaa elämää - elämää maaseudulla

Kuva sarjakuvasta Maallemuuttajat - Juurevaa elämää.

Kiitokset Marilelle hauskasta lukuhaasteesta!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...