Risto Isomäki: Con rit

Risto Isomäen kirja Con rit (Tammi, 2011) antaa lukijalle roiman annoksen tietoutta kryptoeläintieteestä, joka "tutkii eläimiä, jotka paikallisten asukkaiden mukaan ovat olemassa, mutta joiden olemassa olosta ei ole kiistattomia todisteita, aloitti Martti. - Eli niin sanottuja kryptidejä." (s. 57) Kirja on fiktiivinen, mutta kryptidijutut pohjautuvat faktoihin. Kirjassa on mukana kirjailijan jälkihuomautus, jossa hän selventää lähteiden käyttöään ja täydentää fiktiivisen osuuden välittämää tietoutta kryptideistä. Kirjassa käsitellään myös luonnonsuojeluun liittyviä asioita, ja kirjan sivuilta välittyy kauniisti luontoa kunnioittava asenne.

Kirjan fiktio-osuudessa meribiologi Martti Ritola saa entiseltä naisystävältään Camillalta rahoituksen con ritin etsintäretkeen Vietnamissa. Vaikka kryptidien faktapohja oli erittäin kiinnostava, Martin ja Camillan etsintäretki tuntui lähinnä b-luokan leffalta, joka loppupuolella koetti viritellä kauhutunnelmaa. Luolissa sukeltelu muuttui kamppailuksi elämästä ja kuolemasta samalla kun jokin kammottava otus aiheutti pahoja viboja. Kauhuvivun olisi voinut kääntää päälle jo aikaisemmin ja suuremmalla volyymilla, sillä ehdin ajatella, että con rit jää kirjassa vain viittausten asteelle. Spoileri: onneksi näin ei käynyt, mutta ns. loppuhuipentuma tuntui silti lattealta.

Kryptoeläintiede oli minulle täysin uusi juttu, josta en aiemmin ollut kuullut yhtään mitään, joten kryptidejä koskevat spekulaatiot tuntuivat todella kiehtovilta. Kirjan nimessä komeileva con rit on merikryptidi, jonka taustalla ovat mm. tarut merilohikäärmeistä. Fiktiivisen tarinan todistelut con ritin olemassaolosta tuntuivat niin vakuuttavilta, että aloin uskoa ainakin yhden yksilön luikertelevan jossain syrjäisessä lahdenpoukamassa. Goodreads-tähdet jäävät kömpelön fiktiopuolen vuoksi kahteen, mutta niistä kryptideistä lukisin mieluusti vaikkapa tietokirjan.

*** Kiekkokaupunkien kirjakierros: Turku ***

Kiekkokaupunkien kirjakierros on saapunut Turkuun, sillä maamme vanhin kaupunki on kirjailija Risto Isomäen syntymäkaupunki. Turun kaupungin arvioidaan muodostuneen 1200-luvulla, ja vuosina 1809–1812 se oli maamme pääkaupunki. Vuonna 2011 Turku jakoi Euroopan kulttuuripääkaupungin tittelin yhdessä Tallinnan kanssa. Kommunikointia turkulaisten kanssa voi koettaa parantaa turkuraattorilla.

Kiekkokierroksen reitti tähän asti - yhteensä 2109 km (kaupunkien nimiä klikkaamalle pääset kurkkaamaan kierroksen bloggauksia):
Nordenskiöldinkatu 11-13, 00250, Helsinki (Nina Hurma: Hatuntekijän kuolema) -
Rinnakkaistie 1, 65350, Vaasa (Marko Hautala: Torajyvät) -
Rautpohjankatu 10, 40700 Jyväskylä (Laura Lähteenmäki: Niskaan putoava taivas) -
Kisakatu 9, 53200 Lappeenranta (Kari Välimäki: Todensanat) -
Teuvo Pakkalankatu 11, 90130 Oulu (Hanna Hauru: Tyhjien sielujen saari) -
Artukaistentie 8, 20251 Turku (Risto Isomäki: Con rit) - ?
Kuvakaappaus Fonectan reittihausta.
Mikä minusta tulee isona -lukuhaaste saa listalleen meribiologin ammatin. Pahoin pelkään, ettei meribiologien työ oikeassa elämässä ole niin hohdokasta ja jännittävää kuin Martti Ritolan työnkuva Con ritissa.

Goodreads: 2 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma ostos (e-kirja)
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Kirjavinkit, Tarukirja ja Kulttuuri kukoistaa.
E-kirjan tietoja:
Risto Isomäki: Con rit
Kansi Jussi S. Karjalainen
Tammi, 2011
373 sivua

Kommentit

  1. Tämä oli kyllä vähän hupsu kirja... Idealtaan kyllä kiehtova, mutta henkilöhahmot paperinmakuisia ja käänteet vähän niin ja näin. Mutta silti vaan jaksan lukea Isomäen kirjoja, hänellä on niin vinkeitä ideoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kryptidijutut olivat tämän kirjan suola, mutta paperinmakuinen kuvaa todella hyvin henkilöitä. Camillan aviomieskin vain vilahti kuvassa sen verran, että ehti lähteä läiskimään vaimonsa elämästä. :D

      Poista
  2. Olen lukenut Risto Isomäeltä vain Sarasvatin hiekkaa -teoksen, jonka myötä päätin, että kirjailijan tuotantoon pitää tutustua laajemmin. En ole saanut aikaiseksi, mutta joskus vielä sen teen. Ehkä tämä kirja ei kuitenkaan lukulistalleni päädy. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarasvatin hiekkaa odottaa minulla äänikirjana kuuntelua. Se taisi aikanaan saada jonkin palkinnon, joten odotan siltä parempaa kun pääsen kuuntelupuuhiin. :)

      Poista
  3. Con rit ei oikein vakuuttanut. Se on ainoa lukemani Isomäen kirja. Pitäisi ilmeisesti lukea kehuttu Sarasvatin hiekkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäinen Isomäki tämä oli minullekin. Muutoin Isomäki olisi ehkä jäänyt osaltani tähän, mutta nappasin Sarasvatin hiekkaa -kirjan jostain alennusmyynnistä itselleni (kuten itse asiassa tämänkin), joten enköhän jossain vaiheessa kuuntele sen.

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.