Elsa Beskow: Petterin ja Lotan Joulu

"Lopulta löytyi kuusi, joka oli kaikkien mielestä hyvä. Setä Sininen kaatoi sen ja nosti sen potkukelkkaan, ja he lähtivät paluumatkalle. Mutta vähän matkan päässä Setä Sininen huomasi, että häneltä puuttui toinen kalossi. Piti lähteä takaisin kalossia etsimään. Ja löytyihän se. Se oli uponnut hankeen silloin, kun hän kaatoi kuusen."

Elsa Beskowin Petterin ja Lotan Joulu (Gummerus, 1987) on ilmestynyt alkujaan vuonna 1947, ja kirjasta henkii vanhanajan joulutunnelma. Lapsoset Petteri ja Lotta asuvat Täti Vihreän, Täti Ruskean ja Täti Sinipunaisen luona, ja heillä on edessään ensimmäinen yhteinen joulunvietto. Poissa ovat hösellys tavaravuoren ympärillä, sen sijaan kuusi haetaan potkukelkalla, lahjoja nikkaroidaan omin käsin ja kuusen ympärillä pyöritään piiriä. Välitetään toisista, ollaan iloisia ja onnellisia.

Kirjan tarinaan sisältyy pieni jouluinen seikkailu, kun Petteri ja Lotta lähtevät etsimään läheisestä metsästä prinssiä, joka jouluna muuttuu joulupukiksi. Tämä erikoisen oloinen juttu selittyy Täti Sinipunaisen satuilulla, joka saa seuraavan vuoden jouluna onnellisen lopun.

Petterin ja Lotan Joulussa on joulun taikaa. Joulukirjaan kuuluu mielestäni pieni idyllisyys, ja tässä ihanassa lastenkirjassa sitä on. Maailman pahuus on jossain muualla kuin Beskowin kauniissa kuvissa, ja hyvä niin.

Lämminhenkistä, iloista joulua kaikille!

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogeissa Lastenkirjahylly ja Kirjojen kamari.
Kirjan tietoja:
Elsa Beskow (kertonut ja kuvittanut): Petters och Lottas jul (1947)
Suomennos Eila Kivikkaho
Gummerus, 1987
36 sivua

Kommentit

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Iloista joulunaikaa myös sinulle. :)

      Poista
  2. Aika ihanalta kuulostaa kun iso paha susi toivottaa hyvää joulua...tuosta saisi mielenkiintoisen dekkarin alun.
    Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, iso paha susi taitaa oikeasti olla mukavanoloinen tyttö pohjoisesta... :) (blogisivujensa perusteella).
      Kiitos, Mai - hyvää joulunaikaa sinulle! :)

      Poista
  3. Kiitos. Hauskaa joulunaikaa myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukavasti joulu onkin käynnistynyt :).

      Poista
  4. Tämä kirja on kyllä ihana. Rakastin lapsuudessani näitä Petteri ja Lotta -kirjoja. Myöhästyneet hyvänjoulun -toivotukset ja mukavaa tulevaa vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joulu jo mennä hurahti kivasti. :) Minäkin olen lukenut Beskowin kirjoja pienenä, mutta tämä joulukirja oli aivan uusi, ihana tuttavuus.

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.