Rikoksen jäljillä -lukuhaasteen yhteenveto

Rikoksen jäljillä -lukuhaaste päättyi tiistaina 30.9.2014. 19 kirjabloggaajaa innostui mukaan haasteeseen siinä määrin, että ilmoitti minulle suorittaneensa haasteen - kiitokset teille kaikille! Haasteen aikana luettiin ja blogattiin peräti 179 kirjasta, joista osa keräsi useampia bloggauksia. Olen todella ilahtunut (ja pikkuisen äimistynyt) siitä, että rikoskirjoista innostuttiin kesän aikana näin paljon. Haasteessahan pyydettiin lukemaan fiktiivistä kirjallisuutta, joka käsittelee rikoksia, niiden tutkintaa, tutkijoita, rikollisia ja heidän motiivejaan. Tykkään itsekin lukea dekkareita, mutta näin komea osallistumisinto yllätti minut täysin.

♥ Vielä kerran lämpimät kiitokset teille, ahkerat, ihanat bloggaajat! ♥

Haasteeseen osallistuneet blogit (linkki vie koosteeseen, jos sellainen on kirjoiteltu tai blogin etusivulle):

Eniten minua kiinnostaa tie
Hurja Hassu Lukija
Jokken kirjanurkka
Kirja-arvosteluita
Kirjakaapin kummitus
Kirjallisia
Kirjan pauloissa
Kirjasähkökäyrä
Kirjojen lumo
Kirsin kirjanurkka
Kujerruksia
Kuuttaren lukupäiväkirja
Luettua elämää
Lukemisen kartasto
Lukisinkohan
Oksan hyllyltä
Orfeuksen kääntöpiiri
Tarukirja
Tuulevin lukublogi
Ullan luetut kirjat

Bloggauksia ja koontipostauksia oli mukava lueskella. Oli erityisen hauskaa huomata, että joku tutustui uuteen genreen ja joku löysi dekkarit tauon jälkeen. Ja dekkareita paljon lukevat innostuivat entisestään. Kesän aikana löydettiin uusia suosikkeja ja luettiin hyväksi havaittujen kirjailijoiden kirjoja.

Haastetasoja oli kuusi, ja kuusi kirjaa tai enemmän luki todella moni osallistuja. Kuudennella haastetasolla pyydettiin arvaamaan, kuka syyllinen mahtoi olla. Itse unohdin tämän arvausleikin täysin omaa koostettani kirjoittaessa (hups!), mutta samoin kävi muillekin osallistujille. Vain Kirjasähkökäyrä-blogin Mai muisti arvausleikin, ja tässä hänen veikkauksensa:

Syyllinen oli tottakai kartanonherran hehkeä tyttöystävä. Tyttöystävä oli ollut kartanonherran äidin seuraneitinä ja sekoitellut pienet lääkecoctailit vanhalle rouvalle. Motiivi: kartanonherran äiti pääsi selville tyttöystävän salaisuudesta.

Heitänpä tähän yhteenvetoon oman myös arvaukseni, joka kuuluu näin:

Syyllinen on kokki, joka oli ihastunut kauniiseen piikatyttöön. Eräänä iltana kokki puri vahingossa homeista leipää, josta hän sai harvinaisen aivotoimintaan vaikuttavan homemyrkkytartunnan. Kokki löysi hovimestarin ja piian haarniskasalista perintöhopeita kiillottamasta. Homemyrkky sumensi kokin aivoja, ja hän oli varma, että piika flirttaili hovimestarin kanssa. Kokki tarttui timanttikoristeiseen tikariin ja...

Kiitos Maille hienosta arvauksesta! Syyllisen arvailu ei toki ollut mikään kriteeri haasteen suorittamiselle, varsinkaan kun sen itsekin nolosti unohdin. Mutta onneksi dekkareita luettiin sitten sitäkin enemmän. :)

Numerotietoa luetuista ja blogatuista:
  • Luettujen listalla (ks. alla) on 179 eri kirjaa.
  • 28 kirjaa keräsi enemmän kuin yhden bloggauksen. 
  • Kirja, joka keräsi eniten yksittäisiä bloggauksia: Ursula Poznanskin Sokeat linnut sai 6 bloggausta
  • Kirjailija, jonka teoksia löytyy eniten luettujen listalta: kärkisijan jakavat Agatha Christie ja Mari Jugstedt. Molemmilta oli luettu 6 eri kirjaa.
  • Kirjailija, joka keräsi teoksillaan eniten bloggauksia: kärkisijan jakaa neljä kirjailijaa, sillä Ursula Poznanski, Vera Vala, Seppo Jokinen ja Agatha Christie saivat kukin 7 bloggausta. Poznanski saavutti sijoituksen kahdella eri kirjalla, Valan kirjoja löytyy listalta 3 kappaletta, Jokisen kirjoja 5 kappaletta ja Christien 6 kappaletta.
  • Kotimaisia kirjoja on listalla 49
  • Ulkomaisia kirjoja on listalla 130
Haasteen aloituspostauksessa lupasin kirjapalkinnon eniten kirjoja lukeneelle. Nyt kävi niin, että kärkisija jaettiin. Sekä Kirjasähkökäyrän Mai Laakso että Kuuttaren lukupäiväkirjan Kuutar lukivat 23 kirjaa. Lisäksi Hurja Hassu Lukija -blogin Jassu ilmoitti lukeneensa 20 kirjaa, mutta jos Edgar Allan Poen kertomukset lasketaan erillisinä kirjoina, tulee luettujen määräksi 22. Kesän kärkikolmikko pääsi siis aivan omalle kymmenluvulleen, ja kun luettujen määrät ovat niin lähellä toisiaan, koko kolmikolle lähtee dekkariaiheinen kirjamuisto. Dekkarikuningattaret!

Arvoin lisäksi kaikkien osallistuneiden kesken 2 kirjapalkintoa (Jokken kirjanurkka ei ollut omasta pyynnöstään mukana arvonnassa), ja lappuarvonnassa onnetar suosi Orfeuksen kääntöpiiri -blogin Suvia ja Kirjakaapin kummitus -blogin Jonnaa. Kyselen osoitetietojanne sähköpostilla, ja kirjamuistot postittelen lähiviikkoina.

Haasteeseen luetut ja blogatut kirjat on listattu alla. Olen saanut näistä itselleni aivan hirmuisen vinkkilistan, ja toivottavasti moni muukin löytää kirjavinkkejä. Linkit vievät postaukseen, jossa on vähintään yhden rivin verran käsitelty ko. kirjaa (eli aivan kaikista kirjoista ei ole kirjoitettu omaa postausta, eikä sitä vaadittukaan).

Adler-Olsen, Jussi: Metsästäjät (Kirjallisia, Lukisinkohan)
Adler-Olsen, Jussi: Vanki (Lukisinkohan)
Ahonen, Markus: Jäljet (Kirjan pauloissa, Ullan luetut kirjat)
Atkinson, Kate: Ihan tavallisena päivänä (Hurja Hassu Lukija, Oksan hyllyltä)
Autere, Terttu: Kuka murhasikaan rouva Holmin? (Orfeuksen kääntöpiiri)
Blædel, Sara: Nimimerkki Prinsessa (Kirjan pauloissa)
Bolaño, Robert: Jääkenttä (Tarukirja)
Booth, Stephen: Musta koira (Kuuttaren lukupäiväkirja)
Bradley, Allan: Kuolema ei ole lasten leikkiä (Kirja-arvosteluita, Ullan luetut, Tuulevin lukublogi)
Bradley, Allan: Piiraan makea maku (Kirja--arvosteluita, Kirsin kirjanurkka, Ullan luetut kirjat)
Berry, Julie: Kunnes kerron totuuden (Kirja-arvosteluita, Kirjasähkökäyrä)
Brown, Molly: Fitz ratkaisee: Kun taas sua kaipaan (Jokken kirjanurkka)
Camilleri, Andrea: Eväsvoro (Kirjojen lumo)
Camilleri, Andrea: Yön tuoksu (Tuulevin lukublogi)
Camilleri, Andrea: Veden muoto (Kirjojen lumo)
Carr, John Dickson: Kolme ruumisarkkua (Hurja Hassu Lukija)
Christie, Agatha: Golfkentän murha (Kuuttaren lukupäiväkirja)
Christie, Agatha: Ikiyö (Hurja Hassu Lukija, Jokken kirjanurkka)
Christie, Agatha: Kuolema Niilillä (Eniten minua kiinnostaa tie)
Christie, Agatha: Lomahotellin murhat (Kirjojen lumo)
Christie, Agatha: Syyttävä sormi (Jokken kirjanurkka)
Christie, Agatha: Totuus Hallavan hevosen majatalosta (Jokken kirjanurkka)
Clark, Mary Higgins: Kuin kaksi marjaa (Ullan luetut kirjat)
Clark, Mary Higgins: Missä lapset ovat? (Hurja Hassu Lukija)
Claudel, Philippe: Harmaat sielut (Oksan hyllyltä)
Cleeves, Ann: Musta kuin yö (Tarukirja)
Cleeves, Ann: Valoisat illat (Tarukirja)
Dahl, Kjell Ola: Pieni kultainen sormus (Kirjan pauloissa)
Dexter, Colin: Kadonneella oli yllään (Kuuttaren lukupäiväkirja)
Dexter, Colin: Nicolas Quinnin hiljainen maailma (Kuuttaren lukupäiväkirja)
Doyle, Arthur Conan: Baskervillen koira (Kirjakaapin kummitus)
Doyle, Arthur Conan: The Sign of the Four (Lukemisen kartasto, Orfeuksen kääntöpiiri)
Doyle, Arthur Conan: A Study in Scarlet (Lukemisen kartasto)
Dicker, Joël: Totuus Harry Quebertin tapauksesta (Kirsin kirjanurkka)
Dürrenmatt, Friedrich: Tuomari ja hänen pyövelinsä (Kirjojen lumo)
Eco, Umberto: Ruusun nimi (Kuuttaren lukupäiväkirja)
Fleming, Ian: Casino Royale (Kirjojen lumo)
Flynn, Gillian: Kiltti tyttö (Kuuttaren lukupäiväkirja)
Flynn, Gillian: Paha paikka (Kirjallisia, Kirjasähkökäyrä, Ullan luetut kirjat)
Fossum, Karen: Carmen Zita ja kuolema (Kirjallisia, Tuulevin lukublogi)
Frimansson, Inger: Hyvää yötä, rakkaani (Hurja Hassu Lukija)
Galbraith, Robert: Käen kutsu (Kujerruksia)
Galbraith, Robert: Silkkiäistoukka (Tuulevin lukublogi)
George, Elizabeth: Sovelias kosto (Kuuttaren lukupäiväkirja)
George, Elizabeth: Viattomien kesken (Kuuttaren lukupäiväkirja)
Giménez Bartlett, Alicia: Nadie quiere saber (Tarukirja)
Giménez Bartlett, Alicia: Petra Delicado ja merkityt tytöt (Oksan hyllyltä)
Golding, William: Kärpästen herra (Kirjasähkökäyrä)
Gruber, Michael: Luiden laakso (Kuuttaren lukupäiväkirja)
Hall, Tarquin: Kohtalokkaan voikanan tapaus (Ullan luetut kirjat)
Halldén, Kåre: Samppanjaruhtinas (Oksan hyllyltä)
Hammet, Dashiel: Lasiavain (Kirjojen lumo)
Hammet, Dashiel: Veristä satoa (Hurja Hassu Lukija)
Heino, Jyrki: Kello (Eniten minua kiinnostaa tieKirjasähkökäyrä, Oksan hyllyltä)
Hemingway, Ernest: Kirjava satama Kirjasähkökäyrä)
Hiekkapelko, Kati: Kolibri (Tarukirja)
Hiekkapelto, Kati: Suojattomat (Kirjasähkökäyrä, Tarukirja)
Highsmith, Patricia: Tunari (Kirjasähkökäyrä)
Hill, Antonio: Kuolleiden lelujen kesä (Oksan hyllyltä, Tarukirja)
Hiltunen, Pekka: Sysipimeä (Lukemisen kartasto)
Hiltunen, Pekka: Vilpittömästi sinun (Kirjakaapin kummitus, Oksan hyllyltä)
Hitchcock, Jane Stanton: Silmänlumetta (Hurja Hassu Lukija)
Hjorth, Michael ja Rosenfeldt, Hans: Oppipoika (Luettua elämää)
Hurma, Nina: Hatuntekijän kuolema (Kirjasähkökäyrä, Oksan hyllyltä)
Hyttinen, Veli-Matti: Kuolemaantuomittu (Kirja-arvosteluita)
Hyttinen, Veli-Matti: Pirunkirkon salaisuus (Kirja-arvosteluita)
Hämeen-Anttila, Virpi: Yön sydän on jäätä (Kirjakaapin kummitus, Tuulevin lukublogi)
James, Peter: Kuolema ei riitä (Kirsin kirjanurkka)
Jansson, Anna: Outoja lintuja (Kirjallisia)
Jansson, Anna: Pääkallovaras (Kirjallisia)
Jansson, Anna: Tuhopolttaja (Kirjasähkökäyrä)
Jansson, Anna: Unissakävelijä (Kirjallisia)
Joensuu, Matti-Yrjänä: Harjunpää ja rakkauden nälkä (Hurja Hassu Lukija)
Joensuu, Matti-Yrjänä: Pahan pappi (Jokken kirjanurkka)
Jokinen, Seppo: Koskinen ja kreikkalainen kolmio (Kirjan pauloissa, Tarukirja)
Jokinen, Seppo: Koskinen ja pudotuspeli (Tarukirja)
Jokinen, Seppo: Koskinen ja siimamies (Kirjasähkökäyrä)
Jokinen, Seppo: Koskinen ja taikashow (Kirjan pauloissa, Tarukirja)
Jokinen, Seppo: Mustat sydämet (Kirsin kirjanurkka)
Jungstedt, Mari: Aamun hämärissä (Kirjallisia)
Jungstedt, Mari: Kesän kylmyydessä (Kirjallisia)
Jungstedt, Mari: Kevään kalpeudessa (Kirjallisia
Jungstedt, Mari: Meren hiljaisuudessa (Kirjallisia)
Jungstedt, Mari: Saaren varjoissa (Kirjallisia)
Jungstedt, Mari: Vaarallinen leikki (Hurja Hassu Lukija)
Järvelä, Jari: Tyttö ja pommi (Kirjakaapin kummitusKirsin kirjanurkkaKujerruksia, Luettua elämää)
Kallentoft, Mons: Sydäntalven uhri (Kuuttaren lukupäiväkirja)
Kallentoft, Mons: Viides vuodenaika (Kirjasähkökäyrä)
Kepler, Lars: Hypnotisoija (Lukisinkohan)
Kerr, Philip: Liekit Berliinissä (Oksan hyllyltä)
Kivekäs, Ansu: Perhosveitsi (Eniten minua kiinnostaa tie)
Kondor, Vilmos: Budapestin varjot (Oksan hyllyltä, Tarukirja)
Krefeld, Michael Katz: Langenneet (Kuuttaren lukupäiväkirja)
Lander, Leena: Tummien perhosten koti (Kirjasähkökäyrä)
Lang, Maria: Murhaaja ei valehtele yksinään (Kirjan pauloissa)
Larsson, Stieg: Miehet jotka vihaavat naisia (Lukemisen kartasto)
Lehtolainen, Leena: Harmin paikka (Jokken kirjanurkka)
Lehtolainen, Leena: Rautakolmio (Tarukirja)
Lehtolainen, Leena: Veren vimma (Jokken kirjanurkka)
Leon, Donna: Turvasatama (Hurja Hassu Lukija)
Leoni, Giulio: Mosaiikkimurha (Oksan hyllyltä)
Leroux, Gaston: Keltaisen huoneen salaisuus (Orfeuksen kääntöpiiri)
Lindell, Sebastian: Kun pimeys peittää valkeat yöt (Kirsin kirjanurkka)
Lindgren, Minna: Kuoleman Ehtoolehdossa (Kirjallisia, Kirjan pauloissa)
Lotz, Sarah: Kolme Kirja-arvosteluita)
Läckberg, Camilla: Enkelintekijä (Tarukirja)
Lönnroth, Anne: Baselinvihreää (Eniten minua kiinnostaa tie, Ullan luetut kirjat)
Mackay, Malcolm: Lewis Winterin on kuoltava (Oksan hyllyltä)
Malvaldi, Marco: Viiden korttipeli (Oksan hyllyltä)
Mankell, Henning: Haudattu (Tarukirja)
Mankell, Henning: Kasvoton kuolema (Kirjojen lumo)
Manner, Max: Demi-sec (Kuuttaren lukupäiväkirja)
Merimaa, Kirsi: Hotelli Kalifornia (Kirjallisia)
Moriarty. Linnea: Hyvä aviomies (Kujerruksia)
Mäki, Reijo: Cowboy (Kirja-arvosteluita, Kirsin kirjanurkka)
Mäki, Reijo: Intiaani (Jokken kirjanurkka)
Mäntylä, Juha (toim.): Joulukalenteri. 24 jännityskertomusta (Kirsin kirjanurkka)
Nesbø, Jo: Punarinta (Kuuttaren lukupäiväkirja)
Nesser, Håkan: Kaalbringenin kurkunleikkaaja (Kuuttaren lukupäiväkirja)
Nesser, Håkan: Toden ja ilveen verkko (Kuuttaren lukupäiväkirja)
Ohlsson, Kristina: Nukketalo (Kirjasähkökäyrä)
Ohlsson, Kristina: Paratiisiuhrit (Kirjasähkökäyrä, Tuulevin lukublogi, Ullan luetut kirjat)
Ohlsson, Kristina: Tuhatkaunot (Kirjasähkökäyrä)
Ohlsson, Kristina: Varjelijat (Kirjasähkökäyrä)
Outsider: Ampiaisen arvoitus (Oksan hyllyltä)
Pakkanen, Outi: Marius (Kirjasähkökäyrä)
Pakkanen, Outi: Rakastaja (Hurja Hassu Lukija)
Pakkanen, Outi: Toinen kerros (Tarukirja)
Peters, Ellis: The Potter's Field (Orfeuksen kääntöpiiri)
Poe, Edgar Allan: Marie Roget'n salaperäinen murha (Hurja Hassu Lukija)
Poe, Edgar Allan: Rou Morguen murhat (Hurja Hassu Lukija)
Poe, Edgar Allan: Varastettu kirje (Hurja Hassu Lukija)
Poznanski, Ursula: Sokeat linnut (KirjasähkökäyräKirsin kirjanurkkaKujerruksia, Kuuttaren lukupäiväkirja, Tuulevin lukublogi, Ullan luetut kirjat)
Poznanski, Ursula: Vii5i (Kirjasähkökäyrä)
Queen, Ellery: Kymmenes rikos (Jokken kirjanurkka)
Queen, Ellery: Salaperäiset varoitukset (Oksan hyllyltä)
Rankin, Ian: Henkiin herätettävät (Oksan hyllyltä)
Rendel, Ruth: Kolmas kerta (Hurja Hassu Lukija)
Rendel, Ruth: Kuoleman pitkä varjo (Kuuttaren lukupäiväkirja)
Rendel, Ruth: Kuoleman säkeet (Kuuttaren lukupäiväkirja)
Runcie, James: Sidney Chambers and The Perils of The Night (Lukemisen kartasto)
Rönnbacka, Christian: Julma (Kuuttaren lukupäiväkirja
Rönnbacka, Christian: Rakennus 31 (Kirsin kirjanurkka)
Rönnbacka, Christian: Troijalainen (Kuuttaren lukupäiväkirja)
Saarinen, Saana: Siirtolapuutarhan varjoissa (Kirjallisia)
Sallis, James: Kylmä kyyti (Lukisinkohan)
Sardou, Romain:  24 ruumista (Kirja-arvosteluita)
Schenkel, Andrea Maria: Bunkkeri (Eniten minua kiinnostaa tie)
Simenon, Georges: Maigret ja hotellin kahvinkeittäjä (Hurja Hassu Lukija)
Simukka, Salla: Punainen kuin veri (Luettua elämää)
Sjöwall, Maj & Wahlöö, Per: Bussimurha  (Hurja Hassu Lukija)
Slaughter, Karin: Rikollinen (Kirjasähkökäyrä, Tuulevin lukublogi)
Soikkeli, M. G.: Läpinäkyvä kuolema (Eniten minua kiinnostaa tie)
Soininvaara, Taavi: Teräsarkku (Tuulevin lukublogi)
Soininvaara, Taavi: Toinen peto (Kirjakaapin kummitus)
Staun, Susanne: Punainen merkki (Kirjasähkökäyrä, Tuulevin lukublogi)
Sten, Viveca: Pinnan alla (Tuulevin lukublogi, Ullan luetut kirjat)
Stout, Rex: Yli kuolleen ruumiini (Hurja Hassu Lukija)
Sund, Erik Axl: Unissakulkija (Kirja-arvosteluita, Kirjasähkökäyrä, Kuuttaren lukupäiväkirja)
Sund, Erik Axl: Varistyttö (Kirja-arvosteluita, Kirjasähkökäyrä)
Tenhunen, Eeva: Mustat kalat (Kujerruksia, Orfeuksen kääntöpiiri)
Tey, Josephine: Ajan tytär (Kirsin kirjanurkka, Kuuttaren lukupäiväkirja)
Tey, Josephine: Franchisen juttu (Kirsin kirjanurkka)
Tey, Josephine: Laulavat hiekat (Kirsin kirjanurkka)
Tey, Josephine: A Shilling for Candles (Kirsin kirjanurkka
Tuomainen, Antti: Synkkä niin kuin sydämeni (Kirsin kirjanurkka)
Tuomainen, Antti: Veljeni vartija (Kirsin kirjanurkka)
Ukkonen, Jyrki: Ahneuden kartta (Kirsin kirjanurkka)
Vala, Vera: Kosto ikuisessa kaupungissa (Kirjallisia)
Vala, Vera: Kuolema sypressin varjossa (Hurja Hassu Lukija)
Vala, Vera: Villa Sibyllan kirous (Kirjakaapin kummitusKirsin kirjanurkkaKuuttaren lukupäiväkirja, Oksan hyllyltä, Ullan luetut kirjat)
Vargas, Fred: Kuriton mies nurin (Tarukirja)
Vargas, Fred: Sinisten ympyröiden mies (Kirjan pauloissa, Luettua elämää)
Walker, Martin: The Resistance Man (Tarukirja)
Wallace, Edgar: Hämärän huoneen arvoitus (Orfeuksen kääntöpiiri)
Waltari, Mika: Kuka murhasi rouva Skrofin? (Hurja Hassu Lukija)
Walters, Minette: Kuvanveistäjä (Hurja Hassu Lukija)
Westlake, Donald E.: Miksi juuri minä? Hurja Hassu Lukija)
Wilson, Robert: Mitätön murha Lissabonissa (Oksan hyllyltä)

Huikea dekkarikesä 2014 - kiitos!

Kommentit

  1. Voi kiitos, ihanaa olla arpaonnekas! :)
    Hienon koosteen olet haasteestasi jaksanut tehdä. Mielenkiintoista katsella, mitä muut ovat lukeneet. Tähän postaukseen tulee varmaan palattua vielä useita kertoja.
    Kiitos kivasta haasteesta ja mukavaa syksyä!

    VastaaPoista
  2. Luettujen listan tekoa aloitellessani en kyllä tiennyt, mihin ryhdyin... en osannut arvata, että luettuja kirjoja ja bloggauksia kertyisi noin paljon - vaikka olen kohtuullisen monta postausta käynyt kesän aikana lukemassa ja kommentoimassakin. :) Mutta jospa tuosta on iloa jollekulle, ja ainakin itse poimin sieltä vinon pinon vinkkejä.

    VastaaPoista
  3. Kiitis vielä haasteesta, tähän oli mukava osallistua! Vaikuttava lista, josta löytyy monia uusia lukuvinkkejä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä juttu, jos löysit uusia vinkkejä - niitä tuskin voi olla liikaa. :)

      Poista
  4. Kylläpäs oli komea lista, hyvä me :)
    Vaikka epäilin dekkariähkyn iskevän kyntensä, niin olen jo lukenut sen jälkeen pari kirjaa, jotka olivat tuossa listalla...
    Vaikeinta oli miettiä kirjoja, joissa tapahtui rikoksia, niitähän on, mutta joita ei miellä oikein dekkareiksi eikä jännityskirjoiksi. Niitäkin luin kesän mittaan, mutta yritin rajoittaa jotenkin esim. jätin pois Puoliksi Paha teoksen, vaikka siinä pidettiin henkilöä vangittuna monta vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, luettujen määrä on hurja. :) Minäkin ajattelin pitää dekkareista taukoa, mutta nyt on jo kaksi kesken...

      Aivan, tähän haasteeseen sopivat myös muut kuin perinteiset dekkarit. Haastekuvauksessa vältin tietoisesti sanaa 'dekkari', jotta jää mahdollisuus myös lukea niitä kirjoja, jotka eivät sujahda tuohon kategoriaan mutta joissa kuitenkin on jotain rikoksiin liittyvää. Ja kyllähän niitäkin löytyi.

      Poista
  5. Pitkä kirjalista - ja sinulle paljon työtä. Tämä oli kiva haaste, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kaikki osallistujat eivät olleet jättäneet koosteen teko viime hetkeen, vaan niitä tipahteli jo viikkoa ennen määräaikaa. Eli saatoin työstää yhteenvetoa silloin tällöin, eikä se ollut niin iso homma (ja taisin kopioida idean linkkilistaan sinun Hola Espanol -haasteestasi :)). Kiva haaste tämä oli minunkin näkökulmastani. :)

      Poista
  6. Vau, tästähän saa paljon kivoja lukuvinkkejä. Kiitos vielä kivasta haasteesta ja vaivannäöstä. Ensimmäinen blogiarvontavoittonikin osui kohdalle, hauskaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä, ja mukavaa että olit mukana. :)

      Poista
  7. Huhhuh, aika vakuuttava lista dekkareita ja hyvä, että jaksoit linkkilistan tehdä, sillä sain paljon uusia omalle lukulistalleni! :D Dekkarikuningatar -tittelikin tuli (kivana) yllätyksenä ja kiitos mahtavasta haasteesta, pidin kovasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun alkuun olin päässyt linkkilistan kanssa, ei enää viitsinyt lopettaa vaikka niitä linkkejä tuli vain lisää ja lisää...: ) Olit hienosti mukana haasteessa, ja dekkarilinja näköjään jatkuu blogissasi - hyvä hyvä. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.