31. lokakuuta 2014

Diana Wynne Jones: Noidan veli (+ pieni Halloween-kooste)

Nähdessäni Diana Wynne Jonesin Noidan veljen (WSOY, 1980) kuluneen painoksen lähikirjaston poistomyynnissä minun oli pakko napata kirja eurolla mukaani. Kirja on nuoruusvuosieni suosikkeja, eli taas ollaan Nostalgiset nuortenkirjat -haasteen parissa. Noitia vilisevä kirja sopii myös Halloween-kuukauden loppuhuipennukseksi (ks. kooste alla).

"Gwendolen jätti ne oman onnensa nojaan ja kävi nyt käsiksi kastematoon. Sekin alkoi kasvaa. Se kasvoi jykeväksi vaaleanpunaiseksi olioksi, joka oli suuri kuin merikäärme. Sen lonkerot nousivat ja laskivat ja kiemurtelivat ympäri huonetta. Kissaa melkein kuvotti. Sen kaljussa vaaleanpunaisessa lihassa törrötti sianharjaksia muistuttavia karvoja. Sen ruumiissa oli samanlaisia rengaspoimuja kuin Kissan omissa sorminivelissä. Sen iso silmätön pää hapuili sokeasti joka puolelle, kunnes Gwendolen osoitti ovelle. Silloin se mateli verkalleen luurankojen jälkeen kaljuna ja vaaleanpunaisena, jaoke jaokkeelta.
    Gwendolen katsoi sitä arvioiden. - Aika hyvä, hän sanoi. - Mutta viimeinen silaus puuttuu vielä." (s. 114-115)
Noidan veli on Kissa eli Eric Chant, ja hänen siskonsa Gwendolen on noita. Sisarukset joutuvat muutamien sattumusten seurauksena merkillisen Chrestomancin huomaan, ja asettuvat asumaan tämän upeaan linnaan. Kissa ja Gwendolen käyvät linnassa koulua, jossa tosin ei opeteta noitataitoja vaikka Gwendolen niin kovasti haluaisikin. Voimakastahtoinen Gwendolen on valmis käyttämän hämäräperäisiä keinoja saadakseen haluamansa, ja hän taivuttelee läheisen kylän asukkaan toimittamaan itselleen lohikäärmeenverta voimakkaita taikoja varten.

Lukiessani Noidan veljeä huomasin sen yhtä lumoavaksi kuin ennenkin. Kissa tuntee olonsa mitättömäksi, kun ei osaa taikoa ja Gwendolen laittaa tuulemaan, kun kaikki ei suju hänen mielensä mukaan. Kirjassa tuntui olevan samoja elementtejä kuin Harry Pottereissa: lapset käyvät koulua mahtavassa linnassa, jonka lähistöllä on kylä karkkikauppoineen ja joku valvoo taikamaailmaa, jottei meno siellä yllä vallan mahdottomaksi. Ettei vain Rowlingikin ole joskus lukenut Noidan veljeä?

Pojat innostuivat lukemaan Pottereita, joten kenties Noidan veli uppoaa poikiin. Ei muuta kuin #pojatlukemaan. Potter-vertailua voisin tehdä vielä sen verran, että Noidan veli ei mielestäni ollut niin jännittävä kuin viimeisimmät Potter-kirjat. Sen sijaan kirja asettui jännitysasteikolla samalle tasolle kuin ensimmäiset Potterit eli oltiin hivenen lapsenomaisessa maailmassa. Jännityksestä huolimatta kirja tuntui lämminhenkiseltä, ja sopivalla tavalla vanhanaikaiselta. Nettimaailma on kovin kaukana Chrestomancin linnasta.

*** Halloween-kooste ***
Noidan veli päätti osaltani Le Masque Rouge -blogin Halloween-haasteen. Haaste tuli eteen lyhyellä varoitusajalla, mutta ehdin lukea yllättävän monta teemoihin sopivaa kirjaa. Tai pikemminkin onnistuin löytämään Halloween-teeman elementtejä lukemastani kirjoista, sillä haasteeseen sopivia juttuja tuli eteen kirjoissa aivan odottamatta. Niskaan putoava taivas ja Kuolema ei ole lastenleikkiä olivat tämmöisiä haasteylläreitä. Osa kirjoista odotteli haasteen alkaessa jo aloitettujen pinossa, sillä noidat sun muut tuntuivat houkuttelevilta ennen kuin edes tiesin haasteesta.  Erityisesti Halloween-teemaa varten lainasin vain Niemensivun ja Snyderin sarjakuvat, ja Duncanin Viimeisen ihmissuden lukeminenkin sai lisäpotkua haasteesta. Zombeja, Kingiä, oranssia tai hämähäkkejä ei kirjoista löytynyt, mutta kummituksia, noitia, kissoja, vampyyreja, karkkeja ja yhden hautausmaan onnistuin saamaan haaviini:

Kummituksia:
Enrico Morovich: Pudotus
Liz Williams: Aavekauppiaan tytär
Noitia:
Marko Hautala: Torajyvät
Diana Wynne Jones: Noidan veli
Kissoja ja kummituksia:
Reetta Niemensivu: Aavepianisti ja muita kertomuksia
Vampyyrejä:
Scott Snyder: Amerikan Vampyyri 2
Glen Duncan: Viimeinen ihmissusi
Karkkeja:
Laura Lähteenmäki: Niskaan putoava taivas
Karkkeja ja hautausmaa:
Alan Bradley: Kuolema ei ole lasten leikkiä

Kiitos mukavasta haasteesta, joka sopi hyvin syksyn pimeisiin iltoihin!

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Ostettu kirjaston poistomyynnistä
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Kujerruksia, Kirjamielellä, Kirjoista ja Päiväkävelyllä.
Kirjan tietoja:
Diana Wynne Jones: Charmed Life (1977)
Suomennos Marikki Makkonen
WSOY, 1980
262 sivua

29. lokakuuta 2014

Shaun Tan: The Lost Thing & John Marsden & Shaun Tan: The Rabbits

Löysin kirjaston lastenosastolta jotain täydellistä. Näitä suosittelen lämpimästi kaikille: Shaun Tanin The Lost Thing (Lothian Children's Books, 2011) ja John Marsdenin & Shaun Tanin The Rabbits (Lothian Children's Books, 2010).
Kirjat ovat lyhyitä, noin 30 sivun pituisia kuvakirjoja, joihin sisältyy ajatuksia herättelevä tarina. Päähuomioni varasti silti Shaun Tanin silmiä hivelevä kuvitus, johon ihastuin ensisilmäyksellä. Jokainen kirjan sivu on kaunis ja ansaitsisi tulla kuvatuksi, mutta valikoin tähän muutaman näytteen. Ensin vuoron saa The Rabbits, joka ottaa omalla tavallaan kantaa maapallon kohtaloon:
The Lost Thing on kuvitukseltaan yhtä absurdi ja täynnä yksityiskohtia kuin The Rabbits. Kirjan tarina on surumielinen ja koskettava:
Kirjat oli sijoitettu kirjastossa lastenosastolle helppolukuisten kirjojen laariin. Kieli ei näissä kirjoissa olekaan erityisen monimutkaista, mutta tarinoissa on tasoja, jotka aukenevat paremmin varttuneemmalle lukijalle. En halua tässä paljastaa kirjojen sisällöstä tämän enempää, jottei mahdollinen uusi lukija liikaa spoilaannu. Toivottavasti joku löytää Tanin kirjojen äärelle, sillä minulle nämä kirjat olivat melkoinen elämys.

Australialainen Tan palkittiin vuonna 2011 Astrid Lindgrenin muistopalkinnolla, joka on maailman suurin lasten- ja nuortenkirjallisuuden palkinto. Palkintosumma on viisi miljoonaa Ruotsin kruunua, ja näiden kahden kirjan perusteella Tan on palkintonsa ansainnut. Kirjojen myötä Palkintokierros nytkähtää askeleen eteenpäin. Valitsin Tanin hakuammunnalla Kirjasammon palkittujen listalta, ja valinta oli täysi napakymppi. Tanilta löytyy muitakin kirjoja, joten edessä taitaa olla uusi reissu kirjaston lastenosastolle.

Goodreads: 5 tähteä
Mistä kirjat minulle? Kirjaston kirjoja
Muualla verkossa: The Lost Thing kirjan sivut. The Rabbits kirjan sivut.
Kirjojen tietoja:
Shaun Tan: The Lost Thing (2000)
Lothian Children's Books, 2011
32 sivua

John Marsden & Shaun Tan: The Rabbits (1998)
Lothian Children's Books, 2010
30 sivua

27. lokakuuta 2014

Alan Bradley: Kuolema ei ole lasten leikkiä

Alan Bradleyn Flavia de Luce -dekkarisarjaa on kehuttu blogissa jos toisessakin, mutta olen suhtautunut siihen varauksella. Syynä on ollut se, että rikoksia ratkoo 11-vuotias tyttö. Epäilin kehuista huolimatta, mahtaako ratkaisu toimia omalla kohdallani. Taisin odottaa saavani luettavaksi feminiinisen version nokkelasta, ärsyttävän pikkuvanhasta Kalle Mestarietsivästä. Näin ei onneksi käynyt, ja voin vain onnitella itseäni, että rohkaistuin kokeilemaan sarjan kakkososaa, joka nökötti lähikirjaston pikalainahyllyssä. Aivan mainio tapaus tämä kemiaa harrastava Flavia-neiti!

"Työskennellessäni ajattelin mielihyvällä, miten syvällisesti suuri Alexander Fleming oli muuttanut maailmaa, kun hän oli erehdyksessä aivastanut petrimaljaan. Juuri tämänkaltainen tiede oli lähellä sydäntäni. Kuka voi loppujen lopuksi rehellisesti sanoa, ettei ole koskaan aivastanut viljelmiinsä? Niin saattaisi käydä kenelle tahansa. Minullekin on käynyt." (s. 53)
 

Kirjan tapahtumat sijoittuvat toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan, englantilaisen maaseudun pikkukylään, jossa Flavia asuu kahden siskonsa ja isänsä kanssa. Kuinkas ollakaan, Bishop's Laceyn kylä on yhtä altis epäilyttäville kuolemantapauksille kuin kaikki muutkin englantilaiset pikkukylät tv-sarjojen mukaan ovat. Kuuluisa marionettitaiteilija Rubert Porsonin auto menee rikki kylän liepeillä, ja taiteilija leiriytyy kylän hautausmaalle naispuoleisen apulaisensa kanssa odottamaan auton korjausta. Porson lupautuu pitämään nukketeatteriesityksen kyläläisille, ja näytöksestä tulee aiottua dramaattisempi. Flavia de Luce tarttuu toimeen, sillä hänen kemistinnenänsä haistaa kuoleman kiehtovan tuoksun.

Flavian hahmo on taitavasti kirjoitettu, sillä lukijana hetkittäin lähes unohdin, että kyseessä on tyttö eikä aikuinen. Mieleen nousee tietenkin kysymys, onko lapsihahmo pelkkää huomiontavoittelua? Olkoon vaan, mutta Flavia sulatti minun sydämeni pulpahtelevan iloisella ja älykkäällä tyylillään. Kirjaa saa lukea melko pitkälle, ennen kuin päästään rikoksen äärelle, mutta en harmitellut tätä laisinkaan. Bishop's Laceyn kylässä tuntuu asustavan niin mielenkiintoista väkeä, että heidän seurassaan ei ikävä pääse yllättämään. 

Vakavampaa, sotaan viittaavaa juoniainesta on hivutettu kirjaan mukaan Dieterin hahmon kautta. Dieter on saksalainen sotavanki, jonka lentokone ammuttiin alas sodan aikana. Mutta sotaisa aihe pehmenee viittauksilla englantilaiseen klassikkokirjailija Brontëen. Lukuisat kirjallisuusviitteet olivat kuin piste i:n päälle tässä herttaisen viehättävässä ja ilkikurisessa tarinassa. Sarjan ensimmäinen osa Piiraan makea maku on PAKKO lukea tämän jälkeen.

Merkitsen kirjan mukaan Mikä minusta tulee isona -lukuhaasteeseen, sillä marionettitaiteilijan ammatti on kirjan alkupuoliskolla hyvin esillä. Kirja sopii myös Halloween-kuukauteen: tapahtumat pyörivät hautausmaan nurkilla ja kirjan lopussa Flavia tarjoilee omia erikoiskonvehtejaan.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Ullan luetut kirjat, Nenä kirjassa, Hurja Hassu Lukija ja Kirjasähkökäyrä.
Kirjan tietoja:
Alan Bradley: The Weed that Strings the Hangman's Bag (2010)
Suomennos Laura Beck
Bazar, 2014
389 sivua

26. lokakuuta 2014

Laura Lähteenmäki: Niskaan putoava taivas

Ympäristönmuutos, omien pelkojen kohtaaminen ja itsenäistyminen ovat Laura Lähteenmäen Niskaan putoava taivas -kirjan (WSOY, 2012) teemoja. Kirjassa eletään tarkemmin määrittelemättömässä tulevaisuudessa, ja takana on Muutos, joka teki talvista hyytävän kylmiä ja luonnonvaroista niukkoja. Päähenkilönä kirjassa on 14-vuotias Tekla, jonka eronneet vanhemmat huolehtivat vuoroviikoin Teklasta ja pikkuveli-Kaurista. Kirjan alussa vanhemmat sekoittavat viikkovuoronsa, ja Tekla huomaa saavansa viettää koko viikon Kaurin kanssa kotona ilman vanhempia. On talvi, vastikään etelästä muuttaneella Teklalla ei ole riittävän lämpimiä ulkovaatteita eikä kavereita, kotityöt pitää yhtäkkiä hoitaa itse, pikkuveli katoaa ja taloyhtiössä hiippailee outoa väkeä... elo ilman vanhempia ei olekaan yhtä juhlaa.  Tekla koettaa selvitä kaikesta itse, olla vahva ja itsenäinen, vaikka ero entisistä kavereista painaa mieltä ja uusien tuttavien kanssa kaveruus on vielä hakusessa.

"Kodin hoitamisessa oli yllättävän paljon hommaa, varsinkin kun sen teki yksin seuranaan pyjama-asuinen pikkuveli. Vaikka isä vaikutti omalla vuoroviikollaan peruslaiskalta, täytyi myöntää, että hän onnistui tekemään kaikenlaista kuin huomaamatta. Esimerkiksi lämmitykseen meni hiivatisti aikaa. Oikeastaan mitään muuta ei ehtinyt tehdä kuin raahata juparikoja, sytyttää uunia ja vahtia sen palamista sekä vuoroin avattavia ja suljettavia peltejä." (s. 57)
Niskaan putoava taivas ei ole räväkkä tai nopeatempoinen nuortenkirja, mutta ei myöskään saarnaava ympäristöteemastaan huolimatta. Mielestäni kirja tavoitti hyvin kylmän talven tunnelman sekä henkisesti että fyysisesti. Olen itse melkoinen vilukissa, ja varpaat ja sormet kylmettyvät niin helposti, että eläydyin mukaan Teklan vilunväristyksiin. Kirjassa arki muuttui yhtäkkiä erilaiseksi, jopa vähän pelottavaksi, vaikkei kyseessä ollutkaan kauhukirja. Kirjan arkisuus viehätti minua, vaikka osasyynä tähän voi olla Halloween-teemakuukauden yliannostus noitia, kummituksia ja ties mitä kummajaisia. Teklan ruuanlaitto- ja lämmityspuuhat toivat mukavaa kotoisuutta tarinaan. 

Pidin myös siitä, ettei kirjan maailmaa selitelty liiaksi. Muutokseen viitattiin useaan otteeseen kuin ohimennen. Lämmitykseen käytettävien juparikojen olemus jäi mielikuvituksen varaan, eikä sitäkään koluttu puhki, miksi Teklan perheen taloyhtiössä on vallalla erikoinen kyttäysmeininki. Kirjan tunnelma oli paikoin jopa uhkaava, vaikka se huikein jännitys kirjasta puuttui. Minusta tämä kirja oli mukava löytö, semmoinen rauhallisten lukuhetkien kiva kirja, ja kun kyseessä on North End -trilogian avausosa, saatanpa lukea ne kaksi muutakin osaa.

Kiekkokaupunkien kirjakierros on saapunut Jyväskylään, sillä Lähteenmäki on syntynyt Jyväskylässä ja myös asuu siellä Wikipedian mukaan. Liitän kirjan lisäksi mukaan kuukauden Halloween-teemaan, sillä North End -suklaatehtaan konvehdeilla on tarinassa oma roolinsa.

Kiekkokierroksen reitti tähän asti - yhteensä 702 km:
Nordenskiöldinkatu 11-13, 00250, HELSINKI -
Rinnakkaistie 1, 65350, VAASA -
Rautpohjankatu 10, 40700 JYVÄSKYLÄ - ?
Kuvakaappaus Fonectan reittihausta.
PS. Kirja sopi nimensä puolesta täydellisesti tähän viikonloppuun, sillä perjantaina taivas tosiaan lähes putosi niskaan. Ensilumet tulla tupsahtivat, ja lähtivät sitten pois vesisateen myötä. Perjantaina sataneesta lumesta on enää rippeet jäljellä. Nappasin pari kuvaa Oulun pääkirjaston nurkalta (ihanaa, että pääkirjasto on auki sunnuntaina! Kirjamessut jäivät minulta tänä vuonna väliin, mutta pääsin sentään hypistelemään kirjaston kirjoja):
Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa: Vinttikamarissa, Mari A:n kirjablogi, Notko, se lukeva peikko ja Tarinoiden taikaa.
Kirjan tietoja:
Laura Lähteenmäki: Niskaan putoava taivas
WSOY, 2012
258 sivua

24. lokakuuta 2014

Edgar Rice Burroughs: Talttumaton Tarzan

Nostalgiset nuortenkirjat -lukuhaaste innosti minut Tarzan-sarjan pariin, johon en ole koskenut sitten nuoruusvuosieni. Päällimmäisin muistikuvani Tarzaneista on, että mielsin sarjan voimakkaasti poikien kirjoiksi ja luin siksi sarjaa hieman salavihkaa. Tämä tuntuu nyt todella hassulta. Kukaan ei ikävässä mielessä kyttäillyt lukupinoani, mutta jotain nolostuttavaa Tarzaneiden lukemisessa silti oli. Jonkinlaista henkistä kehitystä vuosien aikana on ilmeisesti tapahtunut, kun uskallan päräyttää uusintaluetun Tarzanin aivan tänne blogiin asti. 
Talttumaton Tarzan valikoitui luettavakseni kirjaston Tarzan-rivistöstä 'otetaan joku' -systeemillä. Sarjan yksittäiset osat eivät ole painuneet muistiini kovin tarkkaan, joten en tiedä, olenko juuri tätä kirjaa lukenut aiemmin. Takakansi lupasi vauhdikasta menoa ensimmäisen maailmansodan ajalta, ja sitä kirjan sivuilta löytyi. Kirja käynnistyi järisyttävällä kohtauksella, jossa Tarzan palaa viidakkokotiinsa ja löytää hiiltyneistä raunioista naisen ruumiin. Höh, onko Jane kuollut?! Saksan sotajoukot selviävät syyllisiksi, ja Tarzan aloittaa kostoretken. Retken aikana Tarzan käy yhden miehen sotaa saksalaisia vastaan, ja olisi varmaan laittanut matalaksi koko armeijan, ellei hänen olisi pitänyt rynnistää pelastamaan pulaan joutunutta brittilentäjää ja saksalaisten vakoilijaksi epäilemäänsä naista... ja lopulta päädytään outoon, kätkettyyn kaupunkiin. Huh huh sentään, tässä kirjassa riittää tapahtumia!

Vaikka kohtalaisen usein kaikuneet 'Minä olen apinain Tarzan!' -huudot tuntuivat huvittavan omituisilta, pidin kirjan välittämästä luontokuvasta. Kota, Sheeta, Ska, Numa ja muut viidakon eläimet ovat osa sankarin luonnollista elinympäristöä. Eivät lemmikkejä, vaan omilla ehdoillaan viidakossa eläviä luontokappaleita. Kaikkien on syötävä, ja sen mukaan eletään ja kuollaan. Eläimiä tosiaan kuolee kirjassa useampaan otteeseen, sillä jo parinkymmenen sivun jälkeen Tarzan on kellistänyt yhden Sheetan eli leopardin. Tarzan on luontoa lähellä oleva, sivistyksen ja alkukantaisuuden välimaastossa keikkuva supersankarihahmo, ja pahiksen roolia tässä kirjassa esittävät julmat saksalaiset. Henkilökuvaus on kirjassa mielestäni kovin stereotyyppistä ja yksioikoista, mutta eiköhän tarkoitus ole antaa etusija jännittäville ja monivaiheisille tarinoille. Seikkailu jatkuu seuraavassa Kauhea Tarzan -osassa, mutta luulen, että jätän jonkun muun luettavaksi, mikä Janen kohtalo lopulta onkaan.
Kirjassa on muutama mustavalkopiirros, joissa Tarzanin raamikas vartalo pääsee esille. :)
Otan kirjan mukaan Pojat lukemaan -vinkkilistalleni. Saattaisihan näistä joku nykypoika kiinnostua, vaikkapa hassuna menneisyyden tuulahduksena.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Tarzanista on blogattu Jokken kirjanurkassa. Tarzanin omat sivut.
Kirjan tietoja:
Edgar Rice Burroughs:  Tarzan The Untamed (1919)
Suomennos Seppo Ilmari
Kauppakirjapaino, 1984 (9. painos)
334 sivua

23. lokakuuta 2014

Liz Williams: Aavekauppiaan tytär

Liz Williamsin Aavekauppiaan tytär (Like, 2012) odotteli lukuvuoroaan pitkään. Päädyin jopa uusimaan lainan, kun totesin etten ehdi lukea kirjaa Rikoksen jäljillä -haasteeseen. Yliluonnollisiin rikoksiin erikoistunut komisario Chen kuulosti sen verran kiinnostavalta tapaukselta, etten halunnut kiikuttaa kirjaa lukemattomana takaisin kirjastoon. Vetkuttelu kannatti, sillä kirja solahtaa sopivasti kuukauden Halloween-teemaan. Eikä kirja onneksi tuottanut pettymystä, vaan viihdyin oikein hyvin rikosjahdissa, joka vei lukijan manalan eri tasoille.
"Aavetta kiinni pitelevän siteen pää oli alkanut liikkua. Se etsiskeli jotain ilmasta kuin valoa kohti pyrkivä köynnös. Energian välähdys kiisi sitä pitkin ja sai aaveen vavahtamaan. Chen näki piikikkäiden jalkojen rivistön kärhen alapinnalla. Hänelle tulivat mieleen nahkiaiset tai tuhatjalkaiset. Pyöreä suu aukesi ja päästi imaisua muistuttavan äänen.
    "Se taitaa olla elävä", demoni sanoi. "Se tuntuu pitävän sinusta."
  Chen pakotti itsensä pysymään aloillaan tutkivan suun puikkelehtiessa hänen kasvojensa edessä. [...]
   "Se haluaa verta", sanoi Zhu Irzh. Chen napautti kokeeksi pisaran lattialaudoille ja sokea, kapea pää liikkui sitä kohti. Suu avartui suuremmaksi ja veri katosi. "En ole koskaan nähnyt mitään tuollaista", demoni sanoi uudestaan. "Sen on pakko olla joltain alemmalta tasolta." (s. 82-83)   

Aavekauppiaan tytär onnistui tarjoamaan todella erilaisen miljöön tapahtumille, ja siihenpä kirjan viehätys omalla kohdallani perustui. Kirjassa liikutaan sulavasti maan ja helvetin välillä ja sivuhenkilöinä vilahtelee monenlaista outoa kulkijaa ja demonia, mäyrä-teepannusta lähtien. Selvitettävänä oleva rikos on miljööhön sopiva: nuoren tytön sielu on päätynyt helvettiin, vaikka oikea osoite olisi ollut taivas. Miten näin pääsi käymään, käydäänkö sieluilla laitonta aavekauppaa?

Helvetillisestä ympäristöstä huolimatta kirjan yleissävy ei ole millään tavoin raaka. Kerronnan sävy oli jopa hivenen humoristinen, mutta helvettivitsien määrä ei onneksi ylittänyt sietokykyäni. Yleensä en pidä siitä, että rikosten tutkijoiden yksityisasioita puidaan tutkinnan lomassa, mutta tässä kirjassa Chenin ja hänen vaimonsa Inarin ongelmat olivat niin omalaatuisia, että tämä sivujuoni oli tervetullut lisä kirjan tapahtumiin. Tosin Inarin vaellus manalan kerrosten läpi tuntui irralliselta palaselta, jolla saatiin taas muutama kirjallinen erikoisefekti mukaan kirjaan. Efektejä piisasi jopa siinä määrin, että välillä lähes unohdin mikäs se ratkottava rikos olikaan.

Kirja oli viihteellinen, mutta pinnan alta saattoi tunnistaa kauniita teemoja kuten erilaisuuden hyväksyminen ja oman tien löytämisen tärkeys. Mielestäni aasialaisen kulttuurin, fantasian ja dekkaripiirteiden sekoitus toimi hyvin, ja taidanpa talven mittaan etsiytyä sarjan jatko-osien pariin. Ehkä niissä valotetaan tarkemmin helvetin syvintä olemusta, joka tässä sarjan aloitusosassa jäi arvailujen varaan? Jollei kirjojen taso aivan täydellisesti romahda, komisario Chen tarjoaa mainiota vastapainoa tavanomaisemmille dekkareille.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Taikakirjaimet, Narseskan kirjanurkkaus, Kirjojen keskellä ja Kirjamielellä.
Kirjan tietoja:
Liz Williams: Snake Agent (2005)
Suomennos Marianna Leikomaa
Like, 2012
352 sivua

21. lokakuuta 2014

Glen Duncan: Viimeinen ihmissusi

"Suurenmoinen, seksikäs, verta tihkuva ja aitoa vaaran tuntua uhkuva romaani räjäyttää kauhugenren konventiot." Näin takakansi mainostaa Glen Duncanin kirjaa Viimeinen ihmissusi (Like, 2013), ja lupaus verta tihkuvasta vaarasta yhdistettynä upeaan kanteen innosti minut ostamaan kirjan ikiomaksi. En juuri lue kauhua, mutta joskus kirjakaupassa minulle tulee halu ostaa jotain erilaista ja tämä kirja on semmoisen kirjakauppareissun satoa. Kirjan luettuani voin todeta, ettei Viimeinen ihmissusi räjäyttänyt lukijan tajuntaa mutta viihdytti silti omalla riehakkaalla tavallaan. Takakanteen olisi ehkä voinut laittaa myös maininnan: "Ei tiukkapipoisille. Ei lapsille." Kirjassa kun on ihmissusien intiimejä kohtaamisia ja raakuuksia. Joihin voi suhtautua sopivalla huumorilla, kun on sopivassa mielentilassa.
 

"Astuin Russellin ja Chrisin jäännösten yli ja kurkistin varovasti kaiteen yli. Veri valui kasvoillani kuin lapsuuden kuumat kyyneleet.
    "Tätäkö etsit?" naisääni kysyi.
    Kiepsahdin vasemmalle. Blondi vampyyri Mia seisoi tasanteella alle viiden metrin päässä. Hänen kasvojensa alapuolisko oli veren peitossa samaan hellyttäväksi oletettuun tapaan kuin Kodak-mainoksen taaperon naama on suklaan peitossa (tai koprofiilin naama paskan peitossa, mietin joka kerta nähdessäni tuollaisen kuvottavan lapsen) ja hän piti kädessään epäonnisen Wazzin repaleisesti irrotettua päätä. Nuorukaisen kieli tunki rivosti huulten välistä ja hänen silmämunansa olivat kierähtäneet kuopissaan. Hän näytti siltä kuin olisi kuollut ollessaan juuri puhaltamassa ilmaa suustaan turhautuneena, ilmaistakseen täydellistä ikävystymistä." (s. 362-363)

Viimeisen ihmissuden päähenkilönä on viimeinen ihmissusi Jake Marlowe, jonka edessä on taistelu ihmissusia metsästävän MOIKO-järjestön (Maailman okkulttisten ilmiöiden kontrolloimisen organisaatio) kanssa. Kaikki muut maailman ihmissudet on saatu hengiltä, ja jäljellä on enää Jake. Jake on rikas ja älykäs elämästä nautiskelija, joka auliisti tunnustaa lukijalle luonteensa pimeimmät puolet. Ja niitähän riittää...  

Viimeinen ihmissusi tuo myyttisen ihmissusihahmon urbaaniin ympäristöön, sillä tapahtumat sijoittuvat nykyaikaan, ja kirjassa liikutaan mm. Lontoossa ja New Yorkissa. Kirjassa piisaa tapahtumia ja vauhtia, mutta en tavoittanut niiden lomasta varsinaista kauhutunnelmaa. Enemmän kirjassa oli mielestäni trillerimäisyyttä. Jos kirja on jo kustantajan toimesta laitettu kauhugenreen (LikeKauhu), niin alitajuntaisesti odottelen milloin alkaa kauhistuttaa. Eipä alkanut, mutta viihdyin silti Duncanin kirjan parissa. Kirja oli selkeästi aikuisille kirjoitettu, ja kaikesta ihmissusimässäilystä huolimatta kuvailen kirjaa tyylikkääksi. Mutta myönnän, että jossain kirjan keskivaiheilla minun piti pitää pieni luova tauko ja lukea jotain muuta (ts. jotain, missä ei muuteta olomuotoa eikä paeta ihmissusia metsästäviä vampyyrejä) ennen kuin jaksoin ihmissusimaiset loppumellastukset. Kirjalle on ilmestynyt jatko-osa, mutta luulen, että ensimmäisen osan annos riitti minulle tällä erää. 

Kirjassa pyörähtää muutama vampyyri, joten liitän kirjan mukaan Halloween-kuukauden kirjalistaani.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma ostos
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Kirjaston kummitus, Kannesta kanteen, sivuista sivuille, Kirjavinkit ja Kirjallinen sammakko.
Kirjan tietoja:
Glen Duncan: The Last Werewolf (2011)
Suomennos Elina Koskelin
Like, 2013
414 sivua

19. lokakuuta 2014

2 x Halloween-kuukauden sarjis

Le Masque Rouge -blogin Halloween-haaste innosti minut kirjaston sarjakuvahyllylle. Reetta Niemensivun Aavepianisti ja muita kertomuksia (Suuri Kurpitsa, 2011) ja Scott Snyderin Amerikan Vampyyri 2 (Egmont Kustannus, 2012) sopivat kuukauden teeman alle (Aavepianistin kannessa komeilee kissa ja tarinoista löytyy kummituksia ja Amerikan Vampyyrin nimi kertoo olennaisen), vaikkei näillä albumeilla mitään muuta yhteistä olekaan. Niemensivu kertoo kilttejä kotimaisia kummitusjuttuja ja Amerikan Vampyyrissa ei olla laisinkaan kilttejä.

Niemensivun albumissa pidin eniten piirrostyylistä, joka onnistui luomaan kummitusmaista tunnelmaa myös ilman puhekuplia. Albumissa on neljä tarinaa, jotka takakannen mukaan perustuvat tositapahtumiin. Kuvituksen perusteella sijoitin tarinat suomalaiseen maalaismaisemaan, iltahämärän tunteihin, menneisiin vuosikymmeniin:
Tarina ovat lyhyitä, ja se verotti pisteitä tämän albumin kohdalla. Olen kai tottunut lukemaan pitempiä juttuja, silloin kun en lue strippejä, sillä nämä tarinat tuntuivat loppuvan kovin nopsaan. Kummittelu oli kesyä odotuksiini nähden, ja vaikka piirrostyyli oli parhaimmillaan aivan neljän tähden luokkaa, annan albumille 2 Goodreads-tähteä.

Saman pistemäärän saa myös Amerikan Vampyyri 2 ja syyt ovat samantyyliset: näyttävä, värikäs piirrostyyli miellytti, tarina taas... äh ja öh, vampyyrit eivät vaan taida olla minun juttuni. Raateluhampaat ja verellä mässäily eivät jaksa innostaa edes tämmöisessä överiksi vedetyssä sarjakuvassa:
Periaatteessa Amerikan Vampyyrin idea on hyvä. Heitetään vampyyritarinat kohtalaisen lähelle nykytodellisuutta eli vuoden 1936 Las Vegasiin, laitetaan mukaan rikostarina ja annetaan palaa täysillä. Sopiva kohdeyleisö taitaa joku muu kuin minä.

Minulla on jemmassa vielä yksi sarjakuva Halloween-teemaan, ja se toivottavasti on enemmän oman makuni mukainen. Vaikkei näille sarjakuville irronnut erityisen korkeita pisteitä, näitä oli silti mukava lueskella ja katsella. Ja tuo Vampyyri-albumi herätti hilpeyttä miehessäni. 'Siis onko sulla nyt tuommoinen vaihe menossa?!' No jaa, lukeminen avartaa, eihän sitä aina jaksa yhtä ja samaa ja silleen. :D

Goodreads: Molemmille albumeille 2 tähteä.
Mistä kirjat minulle? Kirjaston kirjoja.
Muualla verkossa: Aavepianisti-albumia on luettu blogissa Kirjakaapin kummitus.
Kirjojen tietoja:
Reetta Niemensivu: Aavepianisti ja muita kertomuksia
Käännös Noora Niemensivu (puhekuplien tekstit on käännetty englanniksi sivun alareunaan)
Suuri Kurpitsa, 2011
39 sivua

Scott Snyder: American Vampire, Vol 2 (2010)
Taide Rafael Albuquerque ja Mateus Santolounco
Suomennos Antti Poussa
Egmont Kustannus, 2012
158 sivua

18. lokakuuta 2014

Satupäivä! H. C. Andersen - N. Lewis - C. Birmingham: Lumikuningatar

Tänään on valtakunnallinen Satupäivä! Päivän tarkoitus on muistuttaa satujen tuomasta ilosta. Lähikirjastossani oli jo viikolla esillä satukirjoja, ja nappasin hyllystä mukaani H. C. Andersenin klassikkosadun Lumikuningatar (Egmont Kustannus, 2008). Klassikkostatuksesta huolimatta en ole kyseistä satua koskaan lukenut tai nähnyt missään muussakaan muodossa, joten pääsin paikkaamaan yhden sivistysaukon. Luin sadun täysin omaksi ilokseni, ja ilmeisesti myös mieheni, sillä hänestä lukupinoni alkaa muistuttaa hauskaa sillisalaattia: Lumikuningatar odotteli lukuvuoroaan sulassa sovussa vampyyrisarjakuvan, dekkarien ja 'asiallisemman' kirjallisuuden kanssa.
Kuva on Satupäivän mediapankista.

Lumikuningatar viehätti minua erityisesti kauniilla, herkällä kuvituksellaan, ja tässä muutama maistiainen Christian Birminghamin kynänjäljestä:
Sadun sisällöstä en tiennyt etukäteen mitään, mutta yllätyin lumikuningattaren pienestä osuudesta juonenkäänteissä. Juoni tuntui myös hajanaiselta, joten kirjan lukeminen jätti minulle jossain määrin hämmentyneen ja jopa pettyneen olon. Sadussa Kerttu-tyttönen lähtee etsimään ystäväänsä Kaita, jonka Lumikuningatar on vienyt jonnekin kauas. Etsintämatkalla tapahtuu monenmoista, mutta vanha nainen lumotussa puutarhassa, rosvojoukko ja muutamat muut juonenkäänteet tuntuivat irtonaisilta, karusti sanottuna juonentäytteiltä. Lumikuningatar on kaunis tarina ystävyydestä, mutta ei tästä minun suosikkisatuani tullut.

Lukemani painoksen tekstin kirjoittajaksi mainitaan Naomi Lewis, vaikka kannessa on myös Hans Christian Andersenin nimi. Kirjan takakansi mainitsee, että Lewis on 'kertonut uudelleen' Andersenin sadun. Ihmettelin, mitä tämä tarkoittaa? Lukemani versio noudattelee pääpiirteissään Wikipedian kuvaamia tapahtumia, jotka toivottavasti pitävät yhtä alkuperäisen tekstin kanssa. Ehkä Lewis on kääntänyt tekstin ja muokannut kieliasua? Tämä seikka jäi minulle arvoitukseksi, mutta voin sentään sanoa lukeneeni jonkin version Andersenin tunnetusta sadusta. Sadun sisältö ei harmittavasti tehnyt minuun suurta vaikutusta, mutta hurmaavan kuvituksen ansiosta voin suositella kyseistä painosta.

Ullan luetut kirjat -blogissa alkoi muutama päivä sitten mukava haaste tuleville talvikuukausille. Haasteessa luetaan syksyyn, talveen ja jouluun liittyviä kirjoja. Ajattelin alunperin osallistua tähän haasteeseen vasta ensi vuoden puolella, mutta Lumikuningatar tupsahti Satupäivän myötä eteeni ja saan aloituspisteen Talvi-kategoriaan.

Goodreads: 3 tähteä. Goodreads-tähdet ovat tällä kertaa kompromissi. Kuvitukselle annan neljä tähteä, tarinalle kaksi, joten yhteissummaksi tulee keskinkertainen kolmonen.
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Kirjan tietoja:
Alkuteos: The Snow Queen (1981/1845 Hans Christian Andersen)
Kuvitus Christian Birmingham
Teksti Naomi Lewis
Suomennos Eeva-Liisa Järvinen
Egmont Kustannus / Kirjalito 2008
57 sivua

17. lokakuuta 2014

Ian Rankin: Musta kirja

Ian Rankin jäi minulle hyvänä nimenä mieleen menneestä dekkarikesästä. Luin loppukesästä Henkiin herätettävät, ja Edinburghin nojatuolimatkakuume nousi kirjan lukemisen jälkeen korkealle. Komisario Rebus -kirjoja on onneksi suomennettu paljon, joten lukemista riittää. Valitsin kirjaston hyllystä sarjan alkupäässä ilmestyneen Mustan kirjan (Blue Moon, 2008), joka on Rebus-kirja numero #5. Kirjan kansi on jopa rumempi kuin Henkiin herätettävien, mutta sehän on vain kansi. Sisältö ratkaisee, ja se puoli onneksi toimii, vaikkei Musta kirja ollut aivan niin hieno kuin Henkiin herätettävät.
Mustassa kirjassa on samoja elementtejä kuin Henkiin herätettävissä. Paikallinen rikollispomo Morris Gafferty on jälleen mukana, samoin Rebuksen naisongelmat. Rebuksen naisystävänä on lääkärinä työskentelevä Patience, ja jollen väärin muista, niin Henkiin herätettävissä (Rebus #13) Patience oli jo historiaa ja jokin uusi nainen (nimi ei muistu mieleen) oli tullut hänen tilalleen. Kumpikaan tuttu piirre ei sarjan tässä vaiheessa nostattanut ärtymystä, sillä varsinkin nuo naisasiat olivat pelkkä sivujuoni. Minua ei myöskään häirinnyt sarjan osien lukeminen 'väärässä' järjestyksessä, sillä olen päässyt molempiin kirjoihin hyvin sisälle eikä näissä (onneksi) näytä olevaan mitään suurta, dramaattista juonta, jota seurata rikosten selvittelyn ohella.

Kirjan rikosvyyhti ei ole sieltä räväkämmästä päästä. Rebusin kollega kolkataan Elvis-teemaisen baarin pihalla, ja Rebus alkaa selvittämään, liittyykö juttu kenties vanhaan hotellipaloon, jota kyseinen kollega oli tutkinut omalla ajallaan (joo-o, taas näitä työn sankareita). Sen verran voinen paljastaa, ettei meno juuri hurjemmaksi muutu juonen edetessä, mutta Rebukset viehättävätkin minua aivan muista syistä. En ole Edinburghissa käynyt, mutta niin vain kirjan sivuilta onnistuu välittymään kaupungin paikallistunnelmaa. Tai ainakin sellaista tunnelmaa, jonka voin helposti liittää mielikuviini Edinburghista. On Elvis-krääsää täynnä oleva baari, ja no, baareja ylipäänsä (näissä kirjoissa istutaan olusella kohtalaisen usein), nuhruisia kujia ja kaiken keskellä työtään hoitaa sympaattinen Rebus, joka punkkaa opiskelijoiden ja hulttioveljensä kanssa vuokraamassaan asunnossa. Rebuksen nais- ja asuntoasiat näkyvät kulkevan käsi kädessä ylä- ja alamäkeen. Lisäksi on vähän kinastelua kollegoiden kanssa, pikkuisen huumoria ja apurina toinen symppis eli Siobhan Clarke. Kyllä vaan Rebuksen parissa viihtyy syysiltoina.

Löysin vanhempia Rebus-pokkareita kohtuuhintaan. Vastustamaton paikka, ja muutama tuli hankittua omaan hyllyyn.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Kirjan tietoja:
Ian Rankin: The Black Book (1993)
Suomennos Heikki Salojärvi
Blue Moon, 2008
351 sivua

14. lokakuuta 2014

Marko Hautala: Torajyvät

Kiekkokaupunkien kirjakierroksen fanibussi on körötellyt 420 kilometriä Helsingistä Vaasaan ja saapunut Vaasan Sportin kotiluolaan. Liigan tulokasta pääsee edustamaan Marko Hautala kirjallaan Torajyvät (Tammi, 2011). Vaasalaisia kirjailijoita ei ollut helppoa löytää kirjakierroksen vinkkilistalle, mutta onneksi sain blogini Facebook-sivulle vinkin Hautalasta. Torajyvät oli sopivasti saatavilla edullisena e-kirjana, joten kliksuttelin sen luettavaksi ja päätin kokeilla kauhugenreä. Luen kauhua äärimmäisen harvoin, mutta koska nyt on Halloween-kuukausi, kirja tuntui sopivalta valinnalta teemakuukauteen.

Kuva on kustantajalta.
Torajyvissä liikutaan kahdella aikatasolla: nykyhetkessä ja 1600-luvun lopussa. Nykyhetkessä käydään läpi ihmissuhteita ja menneisyyden tapahtumat liittyvät mm. noituussyytöksiin. Tapahtumat sijoittuvat suomalaiselle rannikkosaarelle, jonne noituudesta syytetty Jakob Mört haaksirikkoutui 1600-luvulla vangitsijoidensa kanssa. Jakobin ja kumppaneiden haaksirikkoelämä oli melkoista ankeudessa rypemistä, ja väliin se kääntyi ällöttävyydessään lähes huumorin puolelle - eihän tämmöiseen aivan vakavasti voi suhtautua:

"Aluksi heitä oli ollut yhdeksän, nyt enää viisi.
    Jakobin oikea silmä oli alkanut märkiä. Näkö siitä oli mennyt jo laivassa. Nyt silmäkuopassa tuntui kummaa painetta, jonka Jakob lopulta vapautti kaivamalla iljettävän elimen päästään. Kipua toimenpide ei tuottanut, pikemminkin päinvastoin. Paineen tunne katosi. Mutta haju oli niin etova, että häntä vahtinut laiha pojannulikka kirosi hänet alimpaan helvettiin ja meni etäämmälle.
    Jakob ei voinut olla tuntematta kiinnostusta märällä kivellä lojuvaa kuollutta silmäänsä kohtaan. Että tuo vaatimaton limainen mytty, kuin rikotusta munasta pudonnut linnun alkio, oli ollut hänen kapea ikkunansa langenneeseen maailmaan melkein kolmenkymmenen vuoden ajan. Se oli nähnyt värejä, valoa, iloa ja pimeyttä." (s. 58)

Nykyhetkessä päähenkilönä on nuori nainen nimeltä Jenni. Hän on saapunut saarelle pienen poikansa ja miesystävänsä kanssa selvittämään välejään exänsä kanssa. Saari on luontonsa puolesta karu, ja karua on kirjan ihmissuhteiden soppakin. Ihmissuhteiden kuvio muistutti lähinnä saippuasarjasta vetäistyä keitosta. En tainnut erityisemmin pitää yhdestäkään kirjan henkilöstä, mutta enpä ole innostunut niistä saippuoistakaan.

Kirjan juoni lupasi enemmän kuin lopulta antoi, sillä odotin jotain dramaattisempaa noituusjuttujen tiimoilta. Varsinaiseen kauhutunnelmaan en oikein päässyt käsiksi, mutta kohtalaisen hyytävä ilmapiiri saarella sentään oli. Vaellettiin autiolla rannalla, pääkallo henkäili kummia sanoja ja vanhassa kirkossa tapahtui outoja juttuja. 1600-luvun tapahtumat olisivat voineet olla isommassakin osassa, sillä ne tuntuivat mielenkiintoisimmilta kuin nykyhetken sekavat ihmissuhteet. Taidan silti olla valoisampien kirjojen ystävä, sillä Torajyvissä oli liian synkkää ja ankeaa minun makuuni. Goodreads-tähtiä irtoaa tällä kertaa vain kaksi.

Kiekkokierroksen reitti tähän asti:
Nordenskiöldinkatu 11-13, 00250, HELSINKI - Rinnakkaistie 1, 65350, VAASA - ?
Kuvankaapppaus Fonectan reittihausta.
Mihin suunta seuraavaksi? Todennäköisiä suuntia ovat Turku, Jyväskylä tai Kuopio. Kirja valikoitunee luettavaksi viikonloppuna.

Goodreads: 2 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma e-kirjaostos.
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogeissa Vinttikamarissa, Kirjavinkit ja Rakkaudesta kirjoihin. Ylen Elävän arkiston klippi, jossa Hautala kertoo kirjastaan Aamun kirja -ohjelmassa.
E-kirjan tietoja:
Marko Hautala: Torajyvät
Kansi Saku Heinänen
Tammi, 2011
234 sivua

12. lokakuuta 2014

Cristina de Stefano: Oriana Fallaci - Nainen ristitulessa

Innostuin kesällä selailemaan syksyn kirjakatalogeja, ja Oriana Fallacista kirjoitettu elämäkerta Oriana Fallaci - Nainen ristitulessa (Gummerus, 2014) herätti mielenkiintoni. Italialainen journalisti, joka on kiertänyt maailman kriisipesäkkeitä ja haastatellut johtavia poliitikkoja - tässäpä nainen, jolla on varmasti ollut kiehtova elämä. Myönnän, että Oriana Fallacin nimi ei soitellut minkäänlaisia kelloja päässäni, sillä en muista törmänneeni siihen aikaisemmin. Cristina de Stefanon kirjoittaman elämäkerran luettuani tarkistin Oulun kaupunginkirjaston tietokannasta, että Fallacin kirjojen suomennoksia löytyy useampikin kappale. Fallacin tuotantoon on siis mahdollista tutustua laajemminkin. Kiinnostuin esimerkiksi kirjasta Kirje lapselle joka ei koskaan syntynyt (Otava, 1978), vaikkei kirjan kipeä aihe olekaan omakohtainen.
De Stefenon kirja valottaa Fallacin (1929 - 2006) elämää kronologisesti lapsuudesta tämän viimeisiin päiviin asti. Kirjan sivuilta piirtyy kuva naisesta, jolla oli voimakas oma tahto ja joka halusi kirjoittaa. Köyhistä oloista lähtöisin oleva Fallaci osallistui jo lapsena toisen maailmansodan aikaisen vastarintaliikkeen tukemiseen esimerkiksi kuljettamalla kiellettyjä sanomalehtiä polkupyörällään. Vaikkei Fallacin lapsuudenkoti ollut varakas, siellä arvostettiin kirjoja ja Fallaci kasvoi kiinni sanojen maailmaan. Toimittajantöihin päästyään Fallaci onnistui luomaan oman kirjoitustyylinsä, joka vie lukijan pintaa syvemmälle:

"Haastatteluista ilmenee Orianan arvostus lehtityötä kohtaan. Hän katsoi olevansa todistaja ja yleisön edustaja, ja sen vuoksi oikeutettu toimimaan vapaasti. Hän esitti hyvin suoria kysymyksiä, ja jos haastateltava kiersi ne, hän palasi asiaan myöhemmin.
[...]
    Orianan ote työhönsä ei koskaan ollut kylmä tai etäinen. Hän suhtautui jokaiseen haastatteluun intohimoisesti ja radikaalisti: "Mielipiteitteni lisäksi panen haastatteluun myös tunteeni. Kaikki haastatteluni ovat dramaattisia. Koen ne itse omissa nahoissani." Hän ei uskonut objektiiviseen journalismiin." (s. 176)

Fallaci omistautui toimittajan työlle, ja teki sitä intohimoisesti ja tunteella. Haastatteluita edelsi hurja työmäärä, ja jäin ihailemaan hänen työmoraaliaan. Fallacin työnsä kautta saama menestys tuntui ansaitulta, sillä elämäkerran perusteella hän ei tehnyt mitään hutaisten. Siksi olikin harmillista, ettei kirjassa ollut katkelmia Fallacin kuuluisista ja kehutuista artikkeleista. Edes pienet maistiaiset olisivat olleet erittäin mielenkiintoinen lisä kirjaan. Fallacin työtahdilla oli toki kääntöpuolensa: hänen yksityiselämänsä ei vaikuttanut erityisen onnelliselta, vaikka  Fallaci saikin kokea pari suurta rakkaussuhdetta elämänsä aikana.

Oriana Fallaci - Nainen ristitulessa on sujuvasti kirjoitettu elämäkerta, joka oli aika nopealukuinen mutta tarjosi silti kiinnostavan kurkistuksen värikkään elämän eläneen naisen vaiheisiin. Kerronta on neutraalia, eikä se vedä huomiota puoleensa. Niinpä kaiken huomion saa upea Oriana, joka on ollut todellinen persoonallisuus kaikkine vikoineen ja hyveineen. Kirjan suomenkielinen nimi viittaa Fallacin työhön sota-alueilla, mutta kirja sisältää paljon muutakin. Kirjan italiankielinen nimi onkin mielestäni onnistuneempi. Oriana - Una donna - kirja vahvasta naisesta, joka eli loppuun asti oman tyylinsä mukaisesti.

Italialainen ateria etenee digestivoon. Voimakastahtoisen Orianan kunniaksi voisin kaataa lasiini vaikkapa limoncelloa.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Pyysin arvostelukappaleen kustantajalta. Kiitos!
Muualla verkossa: Kirjasta on kirjoitettu Lukulampussa. Kirjailijan sivut.
Kirjan tietoja:
Cristina de Stefano: Oriana - Una donna (2013)
Suomennos Elina Suolahti
Gummerus, 2014
288 sivua

11. lokakuuta 2014

Helen Wells: Ursula & Ursula maailmalla

Nostalgiset Ursulat - se toinen sairaanhoitajasarja! Ursula-kirjat eivät nuoruudessani olleet minulle yhtä mieluisia kuin Helenat, mutta muistan silti lukeneeni Ursulan seikkailut useampaan kertaan. Nostalgiset nuortenkirjat -haaste innosti minut pitkän tauon jälkeen Ursula-sarjan pariin, ja valitsin luettavakseni sarjan aloitusosan, Ursulan (Tammi, 1957) ja sarjan kolmannen osan, Ursula maailmalla -kirjan (Tammi, 1957). 
Sarjan kakkososan tipauttaminen välistä ei haitannut juonessa pysymistä. Syy siihen, miksi hyppäsin suoraan kolmoseen oli se, että kirjan alkuperäinen nimi Cherry Ames, Army Nurse viittasi armeijaan ja olin todella utelias kirjan suhteen. Miten sota Ursuloissa oikein esitettiin? Muistikuvani sarjasta ovat huomattavasti hämärämpiä kuin Helena-sarjasta, ja näistä sotajutuista en muista juuri mitään. Enemmän mieleeni on jäänyt se, että Ursulat taisivat olla keskimäärin jännittävämpiä kuin Helenat ja Ursula oli se mustahiuksinen sairaanhoitaja.

Ursula-sarjan ensimmäiset osat ilmestyivät toisen maailmansodan aikaan, ja lukemani kirjat julkaistiin vuosina 1943 ja 1944. Sarjan nimihenkilö Ursula Ames on yhdysvaltalainen 18-vuotias naisenalku, joka Ursula-kirjassa aloittaa sairaanhoitajaopinnot. Kirja kertoo opintojen kulusta, uusien ystävien löytymisestä ja kirjan loppupuolella on yksi jännittävä, sotaa sivuava juonenkäänne. Ursula-kirjassa ei mitenkään selitellä sodan taustoja tai osapuolia, jokin sota vain on siellä jossain. Tämä tuntuu jopa hieman hämmentävältä - mitähän kirjaa ensi kertaa lukeva nykylapsi tai -nuori mahtaa tästä ajatella? Siis jos näitä vielä luetaan... omat kappaleeni tulivat kirjaston varastosta.

Ursula maailmalla (Cherry Ames, Army Norse) kirjassa sota on tiiviimmin läsnä. Ursula on valmistunut Spencerin sairaanhoitajakoulusta ja ilmoittautunut Yhdysvaltain armeijan palvelukseen. Luutnantti Ursula Ames suuntaa ensin varuskuntaan koulutukseen ja sen jälkeen Panama Cityn sairaalaan töihin. Sota, sen osapuolet ja syyt pysyvät kirjassa edelleen hämärän peitossa, mutta Ursulan asenne kuvastaa vahvaa, osallistuvaa asennetta: hän pyrkii vapaaehtoisesti mukaan auttamaan maataan työnsä kautta, ja koulutusaikana Ursula ja muut sairaanhoitajat haluavat näyttää sovinistiselle kouluttajalle, että marssiminen ja kaasunaamarin käyttö sujuvat heiltä siinä missä sairaanhoitokin. Taistelukentälle Ursula ei sentään kirjassa joudu, mutta torpedohyökkäyksen kohteeksi joutuneesta kuljetusaluksesta tulee melkoinen potilasryntäys sairaalaan ja Ursula saa jonkinlaista tuntumaa kaoottiseen sodan maailmaan.

Sodasta huolimatta Ursula maailmalla -kirjassa on iloinen tunnelma. Välillä minusta tuntui, että sairaanhoitajaneitoset kuvittelivat sodan olevan hilpeän romanttinen huviretki, jossa vähän paukutellaan pyssyillä. Vaikka eihän tämmöistä nuortenkirjaa tarvitsekaan tehdä turhan ankeaksi. Aivan kuten Helena-kirjoissa, Ursulan suhde omaan ammattiin on kovin ihanteellinen ja esikuvallinen, ja sarjan edetessä hänen itseluottamuksensa näkyy vahvistuvan juuri työssä pärjäämisen kautta. Näistä kirjoista ei totisesti kukaan saa huonoja vaikutteita. Hupaisa yksityiskohta kirjoissa oli se, että vaateasioita kuvataan useampaan otteeseen, ja ovathan virka-asut tietenkin tärkeitä:

"Kenttävarusteiden hankkiminen oli hauskaa. Tytöt saivat kalanruotokuvioisen, harmaanvihertävän työpuvun, johon kuuluivat pusero ja siistinnäköiset housut. Lisäksi he saivat pitkävartiset kengät, säärystimet ja kypärän. He katselivat melko epäluuloisina mainittuja vaatekappaleita.
- Tämä on hieman hassunkurinen virkapuku, ylihoitaja sanoi nauraen. - Sairaanhoitajillahan on yleensä kaikkein kauneimmat virkapuvut, mutta tämä työasu... no niin!" (s. 88-89, Ursula maailmalla)

Ursula-kirjoja oli hauska lukea, mutta suurta intoa muiden osien lukemiseen ei syttynyt. Aivan kuten silloin joskus, Helena-sarja on minulle se ykkönen sairaanhoitajasarjoista.

Liitän Ursula maailmalla -kirjan mukaan Ihminen sodassa -haasteeseen. Kyllähän sinne yksi nuortenkirja mahtuu mukaan.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirjat minulle: kirjaston kirjoja
Muualla verkossa: Ursula-kirjoja on luettu blogissa Kirjaneidon tornihuone.
Kirjojen tietoja:

Helen Wells: Cherry Ames, Student Nurse (1943)
Suomennos Vilho Hokkanen
Tammi, 1957 (toinen painos)
151 sivua

Helen Wells: Cherry Ames, Army Nurse (1944)
Suomennos T. Järvenpää-Lehtonen
Tammi, 1957
155 sivua

10. lokakuuta 2014

Helena Waris: Vuori (kimppaluku)

Hyvää suomalaisen kirjallisuuden päivää! Juhlistan tätä hienoa päivää bloggaamalla Helena Wariksen kirjasta Vuori (Otava, 2014). Kirjasta blogataan tänään muissakin blogeissa, ja linkit näihin juttuihin löytyvät Tuijata-blogista. Vuori ei ole ainut yhteisbloggauksen kohde, vaan muitakin kotimaisia kirjoja on valikoitunut joukkoon. Lisätietoja ja linkkejä postauksiin löytyy tempauksen emäntäblogista eli Tuijata-blogista. Kannattaa käydä kurkkaamassa hyviä kotimaisia lukuvinkkejä.
"Puiston leirit ovat heräämässä. Telttojen edustoilla tehdään aamiaista. Kenelläkään ei ole kiirettä mihinkään. Yöllä ei näytä tapahtuneen mitään dramaattista.
    - Miksiköhän Vidar ei antanut sinun telttailla täällä? Arri kysyy kuin lukisi ajatukseni.
    Samassa näemme edessämme ensimmäisen lukuisista halkeamista. Vuori repeää tässä kohdassa rosoisiksi kaistaleiksi. Kuin jättiläismäinen kissa olisi käyttänyt vuoren juurta raapimapuunaan.
    Alamme olla lähellä. Jossakin noista uurteissa kulkee salattu tie.
    Sitä on kyllä hemmetin vaikea uskoa." (s. 109)

Kirjan päähenkilönä on nuori nainen nimeltä Lif. Lif asuu nimettömäksi jäävässä kaupungissa, jonka keskellä kohoaa vuori. Lif saa tietää, että maailmanloppu on tulossa ja pelastus löytyy vuorelta. Lifille työnnetään kartta käteen ja annetaan toimintaohjeita. Ja miten hän reagoi? Viivyttelee, ei ota asiaa uskoakseen ja viivyttelee lisää. Lifin reagointi tapahtumiin tuntui uskottavalta, mistä tosin seurasi se, että lukijana halusin hihkua hänelle, että mars mars sinne vuorelle - äkkiä!

Silmiini on osunut aiemmin joitakin bloggauksia kirjasta, ja mieleeni ovat jääneet vertailut Nälkäpeli-kirjaan. En ole ko. kirjaa lukenut, mutta peliasetelma on Vuoressa voimakkaasti läsnä. Tunnelma kirjassa on jännittynyt, muttei liian ahdistava. Pelin loppuvaiheet tuntuivat etenevän kovin nopeasti, ja mielestäni loppuratkaisua olisi voinut kuvailla laveamminkin. Kohauttelin myös kulmiani sille, että kirjaan oli laitettu romanssikuvio, joka tavallaan istui juoneen mutta tuntui silti tavanomaiselta, 'pakolliselta' juoniainekselta. Kai nyt joku nuortenkirja (sellaisena tätä voinee pitää, vaikka kirja maistuu hyvin aikuisellekin) voisi joskus olla ilman ihastumisviritelmiä?

Vuoressa minua viehätti eniten sen pelkistetty kerronta, joka jättää mielikuvitukselle sijaa. Kirjan tarinaa ei esimerkiksi sidottu mihinkään tiettyyn maahan, eikä kaupungin ulkopuolistakaan maailmaa kuvailla. Ragnarök, maailmanlopun taistelu, nousee kirjan edetessä esille, mutta myyttistä tarua ei tuputeta lukijalle luentomaiseen tyyliin vaan siellä täällä livautetaan jotain aiheeseen liittyvää. Ragnarök-tietoa olisi mielestäni voinut olla kirjassa jopa enemmän. Olen aikaisemmin blogannut lyhyesti A. S. Byattin kirjasta, jossa Ragnarök oli paljon, paljon enemmän esillä - juuri mistään muusta ei kirjassa puhuttukaan. Byattin kirjaan verrattuna Vuori vain sivuaa kevyesti aihetta, mutta ehkä tämä on hyvä asia nuorempia lukijoita ajatellen.

Waris vakuutti minut kertojantaidoillaan, ja annan Vuorelle kolme Goodreads-tähteä.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa? Kirjaa on luettu mm. blogeissa Morren maailma, Vinttikamarissa, Nenä kirjassa ja Pähkinäkukkula
Kirjan tietoja:
Helena Waris: Vuori
Kansi: Ea Söderberg
Otava, 2014
317 sivua

8. lokakuuta 2014

Dmitri Gluhovski: Metro 2033

En harrasta tietokonepelejä, joten siinä ehkä syy siihen, ettei Dmitri Gluhovskin Metro 2033 (Like, 2013) oikein ollut minun kirjani. Gluhovskin esikoisromaanin pohjalta on nimittäin julkaistu konsolipeli, ja kirjan rakenne muistutti mielestäni tasolta toiselle liikkuvaa peliä. Metro 2033:ssa liikuttiin ydinsodan jälkeisen Moskovan metrotunneleissa, asemalta toiselle. Päähenkilö Artjom sai tasoilla apua eri henkilöiltä, ja erilaisista esteistä ja vihollisista piti selvitä. Kirja oli alkuun viihdyttävä ja jännittävä (näitä piirteitä kirjalta odotin valitessani sen luettavaksi), mutta jossain vaiheessa minusta alkoi tuntua, että juoni toistaa itseään ja aloin vain odotella, milloin yli 500 sivuinen kirja päättyy. Hieno loppuratkaisu olisi tietysti pelastanut paljon, mutta olin pettynyt siihenkin. Kirja loppui vähän kuin seinään - ööh, ai tässä kävi näin?!
Kirjassa ydinsodasta selvinneet ihmiset elävät Moskovan metrotunneleissa, piilossa maanpäälliseltä säteilyltä. Asemat ovat pieniä eristyneitä yhteisöjä, ja tunneleissa ja maan päällä vaanii mitä merkillisimpiä uhkia. Ihmismieleen vaikuttavia olentoja, hirmuliskojen kaltaisia eläimiä... kirjastokäyntikään ei ole erityisen turvallista puuhaa. Päähenkilönä on nuori mies nimeltä Artjom, joka saa tehtävän salaperäiseltä Haanilta. Artjom lähtee vaeltamaan läpi metrotunneleiden, ja sitä matkaa ja metroasemia sitten riittääkin. 

Metro 2033 onnistui hyvin luomaan uhkaavaa tunnelmaa, ja idea ihmiselämän taantumisesta jonnekin ihmisyyden tuolle puolen metron pimeissä, alkeellisissa olosuhteissa oli kiinnostava, mutta omaperäisyydestä en ole varma. Tämä kun taisi olla ensimmäinen dystopiakirjani. Myös tietynlainen historiattomuuden kokemus nousi kirjassa esille. Vain harvat metrotunneleissa muistivat ajan ennen sotaa, ja meille itsestään selvät sivistyksen merkit eivät merkitse mitään tunneleissa elävälle väelle. Ja se, mitä sotaa edeltävältä ajalta on jäljellä, otetaan uusiokäyttöön siten kuin itse kullekin sattuu sopimaan. Elämä on palautettu jonkinlaiseen nollapisteeseen, ja elämän tarkoitusta hahmotetaan monelta kantilta:

"Elämässä yleensä ja metrossa erityisesti kaikki oli epävarmaa, muuttuvaa ja suhteellista. Haan oli selittänyt sen hänelle ensimmäisenä käyttäen esimerkkinä aseman kelloja. Jos niinkin perustavanlaatuinen asia kuin aika oli paljastunut keinotekoiseksi ja ehdolliseksi, niin oli turha puhuakaan muista järkkymättöminä pidetyistä elämän totuuksista.
    Kaikelle, niin putkien äänille tunnelissa, jossa hän kulki, Kremlin tornien tähdille kuin ihmissielun ikuisille salaisuuksillekin oli olemassa useita selityksiä. Erityisen paljon vastauksia oli kysymykseen: "Miksi?" Kaikki Artjomin tapaamat ihmiset Park Pobedyn kannibaaleista lähtien aina Che Guevaran kunniaksi nimetyn prikaatin taistelijoihin olivat tienneet, mikä oli vastaus tuohon kysymykseen. Jokaisella oli oma vastauksensa: lahkolaisilla, satanisteilla, fasisteilla ja rynnäkkökivääriä kantavilla filosofeilla, sellaisilla kuin Haan. Juuri siksi Artjomin oli niin vaikea valita ja hyväksyä vain yhtä niistä." (s. 498)

Kirjan pituus taisi olla suurin ongelma omassa lukukokemuksessani. Hyvät, kiinnostavat jutut hukkuivat asemanvälien ja vihollisten kohtaamisen paljouteen. Jossain vaiheessa teki mieleni myös karjaista 'örkit, näyttäkää naamanne!' Koko ajan vain vihjailtiin ja vihjailtiin jostain uhkaavasta, joka ei sitten näyttäytynyt laisinkaan. Ilmassa alkoi olla jo tahatonta komiikkaa. Loppuratkaisu sentään valaisi muutamia seikkoja, mutta no, odotin jotain vaikuttavampaa.

Vaikkei kirja ollut mikään huippukirja minulle, lisään sen Pojat, lukemaan! -vinkkilistalleni. Ei tätä aivan pienimmille pojille voi suositella, mutta vähän isommat saattavat innostua metrotunneleiden jännityksestä.

Luin kirjan e-kirjana, ja se toimikoon aasinsiltana uusiin Kobo-kansiin, joita olen ihastellut muutaman viikon:

Jos jotakuta kiinnostaa, tilasin kuoren Gecko Covers -nettiputiikista. Kuori on jämäkkä, ja materiaali tuntuu mukavalta kädessä. Tykkään noista väreistä tosi paljon - Kobostani tuli kertaheitolla melkoinen silmäkarkki. Kuori on näppärä jo senkin vuoksi, että se laittaa Kobon automaattisesti sleeping-tilaan, kun kannen sulkee. Tämä ei ole ko. putiikin sponssaama mainos, vaikka siltä ehkä kuulostaa. :) Löysin nettiputiikin googlella, kun etsin jotain paikkaa, josta tilata Kobolle kuoret. Vinkit muista hyväksi havaituista kuorienostopaikoista ovat tervetulleita.

Kirjaa sen sijaan sponssasi Elisa-kirja Blogat-palvelun kautta, eli kirja on osa kampanjaa, jossa sai ladata jonkin fantasia- tai scifikirjan luettavaksi. Elisa-kirja tarjoaa myös seuraavan edun blogissani vieraileville: koodilla KUMMAAETU voi ladata veloituksetta luettavaksi Shimo Suntilan Sata kummaa kertomusta -kirjan. Kirjan toi ladata täältä ja etu on voimassa 12.10.2014 asti.

Goodreads: 2 tähteä
Mistä kirja minulle? E-kirja ladattu Elisa-kirjalta. Kiitos Blogat & kustantaja!
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Kirjailijan kellarissa, Yöpöydän kirjat, Taikakirjaimet ja Booking it some more.
E-kirjan tietoja:
Dmitry Gluhovski: Метро 2033 (2007)
Suomennos Anna Suhonen
Like, 2013
528 sivua

7. lokakuuta 2014

Enrico Morovich: Pudotus

Le Masque Rouge -blogissa julistettiin lokakuun teemaksi Halloween eli uusi lukuhaaste pyörähti käyntiin. Lukupinossani oli jo sopivasti valmiina teemaan sopivia kirjoja, ja omasta hyllystä löytyy lisää, joten lokakuun ajan blogissani näkyy tavallista enemmän noitia ja kummituksia, jokunen vampyyri, kenties myös oranssia ja kissoja... Kingiä sen sijaan ei ole luvassa, ellen sitten höyrähdä lukemaan ensimmäistäni. :)

Aloitan teemakuukauden varsinaisella makupalalla. Uudistin hiljattain asiakassuhteeni Oulun yliopiston kirjaston kanssa (sinnehän saa kortin, vaikkei olekaan opiskelija) ja maksettuani itseni irti parin vuoden takaisesta lainauskiellosta (hyi minua, laina palautettu myöhässä) pääsin tutkimaan kaunokirjallisuuden hyllyjä. Silmiini sattui ohut kirja, jota kuvailtiin takakannessa unen logiikkaa noudattavaksi kauhufantasiaksi. Enrico Morovichin Pudotus (Andalusialainen koira, 1994) kuulosti niin erikoiselta, että päätin kokeilla sitä.

"Kuinka pitkään olin ollut pohjalla? En tiedä, muistan vain että jossain vaiheessa lähdin hyvin kevyesti leijailemaan  ylöspäin. Alhaalta puhaltava tuuli tuntui kuljettavan minua ylös niin voimakkaasti että vaikka olisinkin tahtonut laskeutua alas, se ei olisi onnistunut.
    Kun pääsin valoon eli ruohokielekkeen kohdalle, muistin jälleen kaiken ja halusin tietää, kuka oli irrottanut puuhun sitomani köyden. Toiseen köyteen kiinnitetty säkki oli yhä paikallaan, mikä vaikutti minusta oudolta." (s. 71)
Pudotuksessa tapahtuu murhia. Tapahtumien keskipisteenä on kuilu, joka on jossain vuorilla, metsien ja niittyjen siimeksessä. Kirjassa on neljä osaa, joissa tarinaa kerrotaan eri näkökulmista. Jo takakansi tietää kertoa, että yksi näkökulmista kuuluu koiralle. Yleensä eläinkertojat lähinnä karkottavat minut kauas kirjan ääreltä, mutta Morovichin koirakertoja oli mainio hännänheiluttaja, jolla on terävä päänuppi. Ja niin, tässä kirjassa on aaveita, ja niiden määrä vain lisääntyy kirjan edetessä. Viimeisessä osassa on jo melkoiset karkelot vuoren rinteillä. Pudotus on railakas ilottelu, jossa totisesti tapahtuu ja vaikka mitä!

Pidin Pudotuksesta viiden Goodreads-tähden verran, eli kirja kolahti minuun kunnolla. Tapahtumia tai henkilöhahmoja ei liikoja selitellä, vaan lukija saa päätellä juttuja aivan itse. Juoni ei ole ennalta-arvattava, liian vakava eikä myöskään liian sekava. Kirjan tunnelma on outo, mutta outouteen pääsee kuitenkin kiinni, kun antautuu tarinan vietäväksi. Pudotus oli täydellinen pienoisromaani juuri niihin hetkiin, jolloin luin kirjaa. Pidän dekkareista, ja tämän genren ystävänä nautin suuresti siitä, että rikosten ympärille oli kehitelty kaikkea muuta kuin perinteinen arvuuttelutarina.

Italialainen ateria on edennyt jo kahvitteluun. Jopa oli makoisat sumpit! Morovich (1906-1994) syntyi Jugoslaviassa, mutta koska hän kirjoitti italiaksi, uskallan liittää kirjan mukaan haasteeseen. Italian kielihän oli mainittu haastekirjojen kriteeriksi. Morovich myös asui Italiassa vuodesta 1950 lähtien.

Goodreads: 5 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Hesarin kritiikki
Kirjan tietoja:
Enrico Morovich: Il baratro (1964)
Suomennos Paula Kaurismäki
Kansi Antti Lindqvist
Andalusialainen koira, 1994
131 sivua

5. lokakuuta 2014

Rikoksen jäljillä -lukuhaasteen yhteenveto

Rikoksen jäljillä -lukuhaaste päättyi tiistaina 30.9.2014. 19 kirjabloggaajaa innostui mukaan haasteeseen siinä määrin, että ilmoitti minulle suorittaneensa haasteen - kiitokset teille kaikille! Haasteen aikana luettiin ja blogattiin peräti 179 kirjasta, joista osa keräsi useampia bloggauksia. Olen todella ilahtunut (ja pikkuisen äimistynyt) siitä, että rikoskirjoista innostuttiin kesän aikana näin paljon. Haasteessahan pyydettiin lukemaan fiktiivistä kirjallisuutta, joka käsittelee rikoksia, niiden tutkintaa, tutkijoita, rikollisia ja heidän motiivejaan. Tykkään itsekin lukea dekkareita, mutta näin komea osallistumisinto yllätti minut täysin.

♥ Vielä kerran lämpimät kiitokset teille, ahkerat, ihanat bloggaajat! ♥

Haasteeseen osallistuneet blogit (linkki vie koosteeseen, jos sellainen on kirjoiteltu tai blogin etusivulle):

Eniten minua kiinnostaa tie
Hurja Hassu Lukija
Jokken kirjanurkka
Kirja-arvosteluita
Kirjakaapin kummitus
Kirjallisia
Kirjan pauloissa
Kirjasähkökäyrä
Kirjojen lumo
Kirsin kirjanurkka
Kujerruksia
Kuuttaren lukupäiväkirja
Luettua elämää
Lukemisen kartasto
Lukisinkohan
Oksan hyllyltä
Orfeuksen kääntöpiiri
Tarukirja
Tuulevin lukublogi
Ullan luetut kirjat

Bloggauksia ja koontipostauksia oli mukava lueskella. Oli erityisen hauskaa huomata, että joku tutustui uuteen genreen ja joku löysi dekkarit tauon jälkeen. Ja dekkareita paljon lukevat innostuivat entisestään. Kesän aikana löydettiin uusia suosikkeja ja luettiin hyväksi havaittujen kirjailijoiden kirjoja.

Haastetasoja oli kuusi, ja kuusi kirjaa tai enemmän luki todella moni osallistuja. Kuudennella haastetasolla pyydettiin arvaamaan, kuka syyllinen mahtoi olla. Itse unohdin tämän arvausleikin täysin omaa koostettani kirjoittaessa (hups!), mutta samoin kävi muillekin osallistujille. Vain Kirjasähkökäyrä-blogin Mai muisti arvausleikin, ja tässä hänen veikkauksensa:

Syyllinen oli tottakai kartanonherran hehkeä tyttöystävä. Tyttöystävä oli ollut kartanonherran äidin seuraneitinä ja sekoitellut pienet lääkecoctailit vanhalle rouvalle. Motiivi: kartanonherran äiti pääsi selville tyttöystävän salaisuudesta.

Heitänpä tähän yhteenvetoon oman myös arvaukseni, joka kuuluu näin:

Syyllinen on kokki, joka oli ihastunut kauniiseen piikatyttöön. Eräänä iltana kokki puri vahingossa homeista leipää, josta hän sai harvinaisen aivotoimintaan vaikuttavan homemyrkkytartunnan. Kokki löysi hovimestarin ja piian haarniskasalista perintöhopeita kiillottamasta. Homemyrkky sumensi kokin aivoja, ja hän oli varma, että piika flirttaili hovimestarin kanssa. Kokki tarttui timanttikoristeiseen tikariin ja...

Kiitos Maille hienosta arvauksesta! Syyllisen arvailu ei toki ollut mikään kriteeri haasteen suorittamiselle, varsinkaan kun sen itsekin nolosti unohdin. Mutta onneksi dekkareita luettiin sitten sitäkin enemmän. :)

Numerotietoa luetuista ja blogatuista:
  • Luettujen listalla (ks. alla) on 179 eri kirjaa.
  • 28 kirjaa keräsi enemmän kuin yhden bloggauksen. 
  • Kirja, joka keräsi eniten yksittäisiä bloggauksia: Ursula Poznanskin Sokeat linnut sai 6 bloggausta
  • Kirjailija, jonka teoksia löytyy eniten luettujen listalta: kärkisijan jakavat Agatha Christie ja Mari Jugstedt. Molemmilta oli luettu 6 eri kirjaa.
  • Kirjailija, joka keräsi teoksillaan eniten bloggauksia: kärkisijan jakaa neljä kirjailijaa, sillä Ursula Poznanski, Vera Vala, Seppo Jokinen ja Agatha Christie saivat kukin 7 bloggausta. Poznanski saavutti sijoituksen kahdella eri kirjalla, Valan kirjoja löytyy listalta 3 kappaletta, Jokisen kirjoja 5 kappaletta ja Christien 6 kappaletta.
  • Kotimaisia kirjoja on listalla 49
  • Ulkomaisia kirjoja on listalla 130
Haasteen aloituspostauksessa lupasin kirjapalkinnon eniten kirjoja lukeneelle. Nyt kävi niin, että kärkisija jaettiin. Sekä Kirjasähkökäyrän Mai Laakso että Kuuttaren lukupäiväkirjan Kuutar lukivat 23 kirjaa. Lisäksi Hurja Hassu Lukija -blogin Jassu ilmoitti lukeneensa 20 kirjaa, mutta jos Edgar Allan Poen kertomukset lasketaan erillisinä kirjoina, tulee luettujen määräksi 22. Kesän kärkikolmikko pääsi siis aivan omalle kymmenluvulleen, ja kun luettujen määrät ovat niin lähellä toisiaan, koko kolmikolle lähtee dekkariaiheinen kirjamuisto. Dekkarikuningattaret!

Arvoin lisäksi kaikkien osallistuneiden kesken 2 kirjapalkintoa (Jokken kirjanurkka ei ollut omasta pyynnöstään mukana arvonnassa), ja lappuarvonnassa onnetar suosi Orfeuksen kääntöpiiri -blogin Suvia ja Kirjakaapin kummitus -blogin Jonnaa. Kyselen osoitetietojanne sähköpostilla, ja kirjamuistot postittelen lähiviikkoina.

Haasteeseen luetut ja blogatut kirjat on listattu alla. Olen saanut näistä itselleni aivan hirmuisen vinkkilistan, ja toivottavasti moni muukin löytää kirjavinkkejä. Linkit vievät postaukseen, jossa on vähintään yhden rivin verran käsitelty ko. kirjaa (eli aivan kaikista kirjoista ei ole kirjoitettu omaa postausta, eikä sitä vaadittukaan).

Adler-Olsen, Jussi: Metsästäjät (Kirjallisia, Lukisinkohan)
Adler-Olsen, Jussi: Vanki (Lukisinkohan)
Ahonen, Markus: Jäljet (Kirjan pauloissa, Ullan luetut kirjat)
Atkinson, Kate: Ihan tavallisena päivänä (Hurja Hassu Lukija, Oksan hyllyltä)
Autere, Terttu: Kuka murhasikaan rouva Holmin? (Orfeuksen kääntöpiiri)
Blædel, Sara: Nimimerkki Prinsessa (Kirjan pauloissa)
Bolaño, Robert: Jääkenttä (Tarukirja)
Booth, Stephen: Musta koira (Kuuttaren lukupäiväkirja)
Bradley, Allan: Kuolema ei ole lasten leikkiä (Kirja-arvosteluita, Ullan luetut, Tuulevin lukublogi)
Bradley, Allan: Piiraan makea maku (Kirja--arvosteluita, Kirsin kirjanurkka, Ullan luetut kirjat)
Berry, Julie: Kunnes kerron totuuden (Kirja-arvosteluita, Kirjasähkökäyrä)
Brown, Molly: Fitz ratkaisee: Kun taas sua kaipaan (Jokken kirjanurkka)
Camilleri, Andrea: Eväsvoro (Kirjojen lumo)
Camilleri, Andrea: Yön tuoksu (Tuulevin lukublogi)
Camilleri, Andrea: Veden muoto (Kirjojen lumo)
Carr, John Dickson: Kolme ruumisarkkua (Hurja Hassu Lukija)
Christie, Agatha: Golfkentän murha (Kuuttaren lukupäiväkirja)
Christie, Agatha: Ikiyö (Hurja Hassu Lukija, Jokken kirjanurkka)
Christie, Agatha: Kuolema Niilillä (Eniten minua kiinnostaa tie)
Christie, Agatha: Lomahotellin murhat (Kirjojen lumo)
Christie, Agatha: Syyttävä sormi (Jokken kirjanurkka)
Christie, Agatha: Totuus Hallavan hevosen majatalosta (Jokken kirjanurkka)
Clark, Mary Higgins: Kuin kaksi marjaa (Ullan luetut kirjat)
Clark, Mary Higgins: Missä lapset ovat? (Hurja Hassu Lukija)
Claudel, Philippe: Harmaat sielut (Oksan hyllyltä)
Cleeves, Ann: Musta kuin yö (Tarukirja)
Cleeves, Ann: Valoisat illat (Tarukirja)
Dahl, Kjell Ola: Pieni kultainen sormus (Kirjan pauloissa)
Dexter, Colin: Kadonneella oli yllään (Kuuttaren lukupäiväkirja)
Dexter, Colin: Nicolas Quinnin hiljainen maailma (Kuuttaren lukupäiväkirja)
Doyle, Arthur Conan: Baskervillen koira (Kirjakaapin kummitus)
Doyle, Arthur Conan: The Sign of the Four (Lukemisen kartasto, Orfeuksen kääntöpiiri)
Doyle, Arthur Conan: A Study in Scarlet (Lukemisen kartasto)
Dicker, Joël: Totuus Harry Quebertin tapauksesta (Kirsin kirjanurkka)
Dürrenmatt, Friedrich: Tuomari ja hänen pyövelinsä (Kirjojen lumo)
Eco, Umberto: Ruusun nimi (Kuuttaren lukupäiväkirja)
Fleming, Ian: Casino Royale (Kirjojen lumo)
Flynn, Gillian: Kiltti tyttö (Kuuttaren lukupäiväkirja)
Flynn, Gillian: Paha paikka (Kirjallisia, Kirjasähkökäyrä, Ullan luetut kirjat)
Fossum, Karen: Carmen Zita ja kuolema (Kirjallisia, Tuulevin lukublogi)
Frimansson, Inger: Hyvää yötä, rakkaani (Hurja Hassu Lukija)
Galbraith, Robert: Käen kutsu (Kujerruksia)
Galbraith, Robert: Silkkiäistoukka (Tuulevin lukublogi)
George, Elizabeth: Sovelias kosto (Kuuttaren lukupäiväkirja)
George, Elizabeth: Viattomien kesken (Kuuttaren lukupäiväkirja)
Giménez Bartlett, Alicia: Nadie quiere saber (Tarukirja)
Giménez Bartlett, Alicia: Petra Delicado ja merkityt tytöt (Oksan hyllyltä)
Golding, William: Kärpästen herra (Kirjasähkökäyrä)
Gruber, Michael: Luiden laakso (Kuuttaren lukupäiväkirja)
Hall, Tarquin: Kohtalokkaan voikanan tapaus (Ullan luetut kirjat)
Halldén, Kåre: Samppanjaruhtinas (Oksan hyllyltä)
Hammet, Dashiel: Lasiavain (Kirjojen lumo)
Hammet, Dashiel: Veristä satoa (Hurja Hassu Lukija)
Heino, Jyrki: Kello (Eniten minua kiinnostaa tieKirjasähkökäyrä, Oksan hyllyltä)
Hemingway, Ernest: Kirjava satama Kirjasähkökäyrä)
Hiekkapelko, Kati: Kolibri (Tarukirja)
Hiekkapelto, Kati: Suojattomat (Kirjasähkökäyrä, Tarukirja)
Highsmith, Patricia: Tunari (Kirjasähkökäyrä)
Hill, Antonio: Kuolleiden lelujen kesä (Oksan hyllyltä, Tarukirja)
Hiltunen, Pekka: Sysipimeä (Lukemisen kartasto)
Hiltunen, Pekka: Vilpittömästi sinun (Kirjakaapin kummitus, Oksan hyllyltä)
Hitchcock, Jane Stanton: Silmänlumetta (Hurja Hassu Lukija)
Hjorth, Michael ja Rosenfeldt, Hans: Oppipoika (Luettua elämää)
Hurma, Nina: Hatuntekijän kuolema (Kirjasähkökäyrä, Oksan hyllyltä)
Hyttinen, Veli-Matti: Kuolemaantuomittu (Kirja-arvosteluita)
Hyttinen, Veli-Matti: Pirunkirkon salaisuus (Kirja-arvosteluita)
Hämeen-Anttila, Virpi: Yön sydän on jäätä (Kirjakaapin kummitus, Tuulevin lukublogi)
James, Peter: Kuolema ei riitä (Kirsin kirjanurkka)
Jansson, Anna: Outoja lintuja (Kirjallisia)
Jansson, Anna: Pääkallovaras (Kirjallisia)
Jansson, Anna: Tuhopolttaja (Kirjasähkökäyrä)
Jansson, Anna: Unissakävelijä (Kirjallisia)
Joensuu, Matti-Yrjänä: Harjunpää ja rakkauden nälkä (Hurja Hassu Lukija)
Joensuu, Matti-Yrjänä: Pahan pappi (Jokken kirjanurkka)
Jokinen, Seppo: Koskinen ja kreikkalainen kolmio (Kirjan pauloissa, Tarukirja)
Jokinen, Seppo: Koskinen ja pudotuspeli (Tarukirja)
Jokinen, Seppo: Koskinen ja siimamies (Kirjasähkökäyrä)
Jokinen, Seppo: Koskinen ja taikashow (Kirjan pauloissa, Tarukirja)
Jokinen, Seppo: Mustat sydämet (Kirsin kirjanurkka)
Jungstedt, Mari: Aamun hämärissä (Kirjallisia)
Jungstedt, Mari: Kesän kylmyydessä (Kirjallisia)
Jungstedt, Mari: Kevään kalpeudessa (Kirjallisia
Jungstedt, Mari: Meren hiljaisuudessa (Kirjallisia)
Jungstedt, Mari: Saaren varjoissa (Kirjallisia)
Jungstedt, Mari: Vaarallinen leikki (Hurja Hassu Lukija)
Järvelä, Jari: Tyttö ja pommi (Kirjakaapin kummitusKirsin kirjanurkkaKujerruksia, Luettua elämää)
Kallentoft, Mons: Sydäntalven uhri (Kuuttaren lukupäiväkirja)
Kallentoft, Mons: Viides vuodenaika (Kirjasähkökäyrä)
Kepler, Lars: Hypnotisoija (Lukisinkohan)
Kerr, Philip: Liekit Berliinissä (Oksan hyllyltä)
Kivekäs, Ansu: Perhosveitsi (Eniten minua kiinnostaa tie)
Kondor, Vilmos: Budapestin varjot (Oksan hyllyltä, Tarukirja)
Krefeld, Michael Katz: Langenneet (Kuuttaren lukupäiväkirja)
Lander, Leena: Tummien perhosten koti (Kirjasähkökäyrä)
Lang, Maria: Murhaaja ei valehtele yksinään (Kirjan pauloissa)
Larsson, Stieg: Miehet jotka vihaavat naisia (Lukemisen kartasto)
Lehtolainen, Leena: Harmin paikka (Jokken kirjanurkka)
Lehtolainen, Leena: Rautakolmio (Tarukirja)
Lehtolainen, Leena: Veren vimma (Jokken kirjanurkka)
Leon, Donna: Turvasatama (Hurja Hassu Lukija)
Leoni, Giulio: Mosaiikkimurha (Oksan hyllyltä)
Leroux, Gaston: Keltaisen huoneen salaisuus (Orfeuksen kääntöpiiri)
Lindell, Sebastian: Kun pimeys peittää valkeat yöt (Kirsin kirjanurkka)
Lindgren, Minna: Kuoleman Ehtoolehdossa (Kirjallisia, Kirjan pauloissa)
Lotz, Sarah: Kolme Kirja-arvosteluita)
Läckberg, Camilla: Enkelintekijä (Tarukirja)
Lönnroth, Anne: Baselinvihreää (Eniten minua kiinnostaa tie, Ullan luetut kirjat)
Mackay, Malcolm: Lewis Winterin on kuoltava (Oksan hyllyltä)
Malvaldi, Marco: Viiden korttipeli (Oksan hyllyltä)
Mankell, Henning: Haudattu (Tarukirja)
Mankell, Henning: Kasvoton kuolema (Kirjojen lumo)
Manner, Max: Demi-sec (Kuuttaren lukupäiväkirja)
Merimaa, Kirsi: Hotelli Kalifornia (Kirjallisia)
Moriarty. Linnea: Hyvä aviomies (Kujerruksia)
Mäki, Reijo: Cowboy (Kirja-arvosteluita, Kirsin kirjanurkka)
Mäki, Reijo: Intiaani (Jokken kirjanurkka)
Mäntylä, Juha (toim.): Joulukalenteri. 24 jännityskertomusta (Kirsin kirjanurkka)
Nesbø, Jo: Punarinta (Kuuttaren lukupäiväkirja)
Nesser, Håkan: Kaalbringenin kurkunleikkaaja (Kuuttaren lukupäiväkirja)
Nesser, Håkan: Toden ja ilveen verkko (Kuuttaren lukupäiväkirja)
Ohlsson, Kristina: Nukketalo (Kirjasähkökäyrä)
Ohlsson, Kristina: Paratiisiuhrit (Kirjasähkökäyrä, Tuulevin lukublogi, Ullan luetut kirjat)
Ohlsson, Kristina: Tuhatkaunot (Kirjasähkökäyrä)
Ohlsson, Kristina: Varjelijat (Kirjasähkökäyrä)
Outsider: Ampiaisen arvoitus (Oksan hyllyltä)
Pakkanen, Outi: Marius (Kirjasähkökäyrä)
Pakkanen, Outi: Rakastaja (Hurja Hassu Lukija)
Pakkanen, Outi: Toinen kerros (Tarukirja)
Peters, Ellis: The Potter's Field (Orfeuksen kääntöpiiri)
Poe, Edgar Allan: Marie Roget'n salaperäinen murha (Hurja Hassu Lukija)
Poe, Edgar Allan: Rou Morguen murhat (Hurja Hassu Lukija)
Poe, Edgar Allan: Varastettu kirje (Hurja Hassu Lukija)
Poznanski, Ursula: Sokeat linnut (KirjasähkökäyräKirsin kirjanurkkaKujerruksia, Kuuttaren lukupäiväkirja, Tuulevin lukublogi, Ullan luetut kirjat)
Poznanski, Ursula: Vii5i (Kirjasähkökäyrä)
Queen, Ellery: Kymmenes rikos (Jokken kirjanurkka)
Queen, Ellery: Salaperäiset varoitukset (Oksan hyllyltä)
Rankin, Ian: Henkiin herätettävät (Oksan hyllyltä)
Rendel, Ruth: Kolmas kerta (Hurja Hassu Lukija)
Rendel, Ruth: Kuoleman pitkä varjo (Kuuttaren lukupäiväkirja)
Rendel, Ruth: Kuoleman säkeet (Kuuttaren lukupäiväkirja)
Runcie, James: Sidney Chambers and The Perils of The Night (Lukemisen kartasto)
Rönnbacka, Christian: Julma (Kuuttaren lukupäiväkirja
Rönnbacka, Christian: Rakennus 31 (Kirsin kirjanurkka)
Rönnbacka, Christian: Troijalainen (Kuuttaren lukupäiväkirja)
Saarinen, Saana: Siirtolapuutarhan varjoissa (Kirjallisia)
Sallis, James: Kylmä kyyti (Lukisinkohan)
Sardou, Romain:  24 ruumista (Kirja-arvosteluita)
Schenkel, Andrea Maria: Bunkkeri (Eniten minua kiinnostaa tie)
Simenon, Georges: Maigret ja hotellin kahvinkeittäjä (Hurja Hassu Lukija)
Simukka, Salla: Punainen kuin veri (Luettua elämää)
Sjöwall, Maj & Wahlöö, Per: Bussimurha  (Hurja Hassu Lukija)
Slaughter, Karin: Rikollinen (Kirjasähkökäyrä, Tuulevin lukublogi)
Soikkeli, M. G.: Läpinäkyvä kuolema (Eniten minua kiinnostaa tie)
Soininvaara, Taavi: Teräsarkku (Tuulevin lukublogi)
Soininvaara, Taavi: Toinen peto (Kirjakaapin kummitus)
Staun, Susanne: Punainen merkki (Kirjasähkökäyrä, Tuulevin lukublogi)
Sten, Viveca: Pinnan alla (Tuulevin lukublogi, Ullan luetut kirjat)
Stout, Rex: Yli kuolleen ruumiini (Hurja Hassu Lukija)
Sund, Erik Axl: Unissakulkija (Kirja-arvosteluita, Kirjasähkökäyrä, Kuuttaren lukupäiväkirja)
Sund, Erik Axl: Varistyttö (Kirja-arvosteluita, Kirjasähkökäyrä)
Tenhunen, Eeva: Mustat kalat (Kujerruksia, Orfeuksen kääntöpiiri)
Tey, Josephine: Ajan tytär (Kirsin kirjanurkka, Kuuttaren lukupäiväkirja)
Tey, Josephine: Franchisen juttu (Kirsin kirjanurkka)
Tey, Josephine: Laulavat hiekat (Kirsin kirjanurkka)
Tey, Josephine: A Shilling for Candles (Kirsin kirjanurkka
Tuomainen, Antti: Synkkä niin kuin sydämeni (Kirsin kirjanurkka)
Tuomainen, Antti: Veljeni vartija (Kirsin kirjanurkka)
Ukkonen, Jyrki: Ahneuden kartta (Kirsin kirjanurkka)
Vala, Vera: Kosto ikuisessa kaupungissa (Kirjallisia)
Vala, Vera: Kuolema sypressin varjossa (Hurja Hassu Lukija)
Vala, Vera: Villa Sibyllan kirous (Kirjakaapin kummitusKirsin kirjanurkkaKuuttaren lukupäiväkirja, Oksan hyllyltä, Ullan luetut kirjat)
Vargas, Fred: Kuriton mies nurin (Tarukirja)
Vargas, Fred: Sinisten ympyröiden mies (Kirjan pauloissa, Luettua elämää)
Walker, Martin: The Resistance Man (Tarukirja)
Wallace, Edgar: Hämärän huoneen arvoitus (Orfeuksen kääntöpiiri)
Waltari, Mika: Kuka murhasi rouva Skrofin? (Hurja Hassu Lukija)
Walters, Minette: Kuvanveistäjä (Hurja Hassu Lukija)
Westlake, Donald E.: Miksi juuri minä? Hurja Hassu Lukija)
Wilson, Robert: Mitätön murha Lissabonissa (Oksan hyllyltä)

Huikea dekkarikesä 2014 - kiitos!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...